• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

Bladekill

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 708

Häkkäsen mukaan henkirikosten määrän tulisi vaikuttaa elinkautisen pituuteen nykyistä voimakkaammin. Sarjamurhaajien tapauksissa minimialaraja voisi Häkkäsen mukaan olla esimerkiksi 20–30 vuotta. Häkkänen painottaa, että oikeasti vaaralliset henkilöt pitäisi pystyä eristämään yhteiskunnasta.
– Sen pitäisi olla tosiasiallinen elinkautinen. Nyt on puhuttu siitä, että Isis-henkilöitä tuodaan Suomeen tuomittavaksi. Jos henkilö osallistuu ulkomailla vaikkapa kymmeniin terroristisiin murhiin, onko Suomen oikeusjärjestelmällä oikeasti kyky eristää tällaiset henkilöt teon ansaitsemalla tavalla lopuksi ikää? Ei ole.
Aamen. Häkkänen ei voisi olla enempää oikeassa. Saman tulisi koskea näitä vakavien rikoksien uusijoita jotka vapautetaan, murhaavat uudestaan, vangitaan, vapautetaan, murhaavat uudestaan jne.

Suomeen voisi perustaa jonkinlaisen loppusijoituskeskuksen tälle haitta-ainekselle jossa minimoidaan kaikki kustannukset että nämä saadaan mahdollisimman halvalla vietyä loppuun asti. Kaikki ärsykkeet ja viihdetuotteet lähtökohtaisesti pois ja ainoastaan töitä tekemällä voi ansaita mitään. Ihan kuten normaalissa elämässäkin.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 161
Sittenhän kaikkien lemmikkien pitäminenkin on kidutusta. Ei mikään lemmikki ole häkissä, neljän seinän sisällä, aitauksessa tai narun päässä luonnonmukaisissa elinympäristöissään. En nyt ota kantaa turkistarhauksen puolesta tai vastaan, ainoastaan vastaan tähän argumenttiin.
Jos vertaat kotieläimiä (koira, kissa) häkkieläimiin, niin sekö mielestäsi kidutusta..? Mutta joo, ei enempää tästää, menee ot:n puolelle.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 770
Jos vertaat kotieläimiä (koira, kissa) häkkieläimiin, niin sekö mielestäsi kidutusta..? Mutta joo, ei enempää tästää, menee ot:n puolelle.
Ei, vaan sinä sanoit näin: "Kidutustahan on se kun eivät liiku luonnossa".

Tähän samaan väitteeseen vedoten kaikkien lemmikkienkin pitäminen sitten on kidutusta. Lemmikkeinä pidetään myös rottia, hamstereita, kaneja jne. Ja nämä suurelta osin elävät elämänsä myös häkeissä.

Kuten sanoin, en ota kantaa turkistarhaukseen, halusin vain osoittaa, että esittämäsi argumentti ei ole kovinkaan hyvä, koska samaa argumenttia voidaan käyttää myös kaikkiin lemmikkeihin, ja lemmikit ovat suurimman osan mielestä hyväksyttäviä.
 
Liittynyt
31.10.2016
Viestejä
2 224
Häkkänen moittii keskustaa uudessa haastattelussa.

"KOKOOMUKSEN varapuheenjohtaja Antti Häkkäsen poliittisessa tilanneanalyysissä eduskunnan kokoushuoneessa yksi asia leimaa keskeisesti kevään eduskuntavaalien jälkeistä aikaa ja hän syyttää siitä suoraan keskustaa.

– Vaalituloksen pohjalta suomalaiset äänesti tähän taloon porvarillisen enemmistön Vihervasemmistolla oli 76 paikkaa ja kansa äänesti niin, että sen linjaa ei tarvitse tässä maassa harjoittaa, Häkkänen tykittää.

Häkkäsen mukaan kokoomuksen tehtävä on haastaa vaalien jälkeistä ”ydinkohtaa” jatkuvasti. Keskusta ratkaisi asian kokoomukselle hämmästyttävällä tavalla.

– Keskusta teki drmaattisen virhearvion: kun heillä kannatus laski, niin maassa pitää ryhtyä harjoittamaan vihrevasemmistolaista politiikkaa. Keskusta ei toukokuussa ollut valmis keskustelemaan sellaisesta vaihtoehdosta, jossa olisi edes pohdittu, olisiko talouden ja turvallisuuden vinkkelistä parempaa koalitiota kuin vasemmistohallitus."

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 161
Mutkun perussuomalaiset nähdään siellä missä niitä ei oikeasti edes nähdä?? Ei voi ymmärtää. Jotenkin myös säälittävää.
 
Viimeksi muokattu:

Karppi

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
15.10.2019
Viestejä
2 058
Ihan hyvä katsoa tämä punamultakortti tuon edellisen hallituksen jäljiltä, ei ne osannut muuta kuin sählätä, jos lyödään pelkästään porvarit hallitukseen niin nyt nähdään seuraukset lakkojen muodossa. Kaikkein paras hallitus ois semmoinen sopiva sekoitus kaikkia puolueita niin mikään äänestäjäkunta ei jäisi paitsioon, toisaalta silloin on vaarana se että mitään isoja asioita ei saada päätetyksi.
 
Liittynyt
17.06.2018
Viestejä
9 070
Uuninpankkopojalta kirjoitus, jossa esittelee hallituksen aikaansaannoksia. Melkein kaikki noista Sipilän hallituksen tuhojen korjausta.

Tämä lainaus on harvinaisen hyvä
"Meille kerrotaan päivittäin, että hallituksen touhusta ei tule mitään. Hallituksen ilmastokokous ei saanut tehtyä mitään päätöksiä, eikä niistä työllisyystoimistakaan kuulu mitään. Hallitus vain vitkastelee ja suunnittelee.

Toista oli Sipilän hallituksen aikana, jolloin ei vatuloitu eikä jappastu, vaan oli tekemisen meininki. Vauhti oli niin kova, että edes perustuslakia ei joudettu ajattelemaan, vaan se koettiin suorastaan haitaksi. Muutenkin valmistelu oli huolimatonta. Ensin päätettiin muuttaa lakeja tietyllä tavalla, ja vasta sitten yritettiin kirjoittaa päätöksen mukaiset perustelut."
Varsinkin Berner sai paljon tuhoa aikaan., mutta ei Sipilänkään tarvitse hävetä sen suhteen.
 
Liittynyt
28.01.2018
Viestejä
1 085
Seuraavista hallitusneuvoteluista tulee mielenkiintoiset. Keskusta on tuhannen prosentin varmuudella ulkona... jos Kokoomus haluaa hallitukseen niin sen täytyy valita ruton ja koleeran väliltä, kuka on se puolujohtaja joka haluaa vetää uransa vessanpöntöstä alas :rofl:
 
Näillä näkymin näyttäisi että persut johtaisivat hallitusneuvotteluita. Niistä tullee kiperät, mutta on kuitenkin mahdollista saada kokoonpano aikaiseksi. Mitä pidemmän aikaa kuluu, sitä paremmiksi mahdollisuudet nousevat persujen kannalta.
 
...ja yllättäen ps on vahvoilla...
 
Karppi

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
15.10.2019
Viestejä
2 058
Riippuu aika paljon siitä että mikä ne kannatusluvut ovat seuraavissa eduskuntavaaleissa, 3 vuotta on niin pitkä aika politiikassa että aika mahdotonta ennustaa.
Viime eduskuntavaaleissa nähtiin hyvin että kuin nopeasti SDP kannatus suli vaaliväittelyissä kun Rinne laukoi niitä sammakoita, se ei paljoa vaadi että puolueen kannatus lähtee joko nousuun tai laskuun ja se voi tapahtua ihan muutaman kuukauden aikana.

Ne joka haihattelee sitä että hallitus kaatuu keskustan huonoon gallup prosenttiin niin saa kyllä haihatella sen reilu 3 vuotta, jos ne nyt lähtis hallituksesta galluppien takia niin kaikki uskottavuus menis samantien, ei tuommoisella tempulla tulis saamaan yhtään ääntä, päin vastoin.

Jos tämä hallitus ois oikeasti kaatuakseen niin se ois kaatunut lopullisesti siihen Rinteen eroon.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
6 111
Nyt on siis otettu joku paskanpuhumisen professorikin Helsingin yliopistostakin jo kommentoimaan? Ei hyvää päivää, mitä selittelyä. Itselle jäi ihan täysin sellainen kuva eilisestä, että Li vain voimallisesti korosti Jussin puhuvan palturia, sen enempää miettimättä, onko Jussin lause tehty synnyttämään tunnereaktiota. Jussi kuitenkin puhui tavalliseen monotooniseen sävyyn täysin totta, että hallituksen toimet tulevat ajamaan osaa Suomesta asuinkelvottomaksi. Ei hänen kommentilla ole mitään tekemistä minkään tunnereaktion synnyttämisen kanssa, sillä ilman Lin kommenttia Jussin koko itsestäänselvä puheenvuoro ei olisi saanut minkäänlaista huomiota somessa. Lin kommentti paskanpuhumisesta taas olisi professorin teorioiden mukaan paskanpuhumista; Li ei ollut kiinnostunut pitääkö Jussin kommentti paikkaansa vai ei, vaan aiheutti repäisyllään tunnekuohun somessa, faktoista viis.
Parempi sekin kuin jokin kirkkoslaavia opiskellut polyamorisessa kuplassa elävä faktoista täysin piittaamaton fasisti(puheitahan ei voi perua persujen mukaan).
 
Liittynyt
28.01.2018
Viestejä
1 085
Ketkä kaikki mielstäsi mahtuvat PS:n kanssa samaan hallitukseen... Keskusta tuskin lähtee seuraavaan hallitukseen ja PS tuskin haluaa äärivasemiston kanssa samaan hallitukseen joten mikä suuri puolue, tai sen puolikas, jää jäljelle?

Näillä näkymin näyttäisi että persut johtaisivat hallitusneuvotteluita. Niistä tullee kiperät, mutta on kuitenkin mahdollista saada kokoonpano aikaiseksi. Mitä pidemmän aikaa kuluu, sitä paremmiksi mahdollisuudet nousevat persujen kannalta.
Mutta vain nimellisesti. Keskusta ei lähde seuraavaan hallitukseen jos maakunta uudistus saadaan nyt kasaan. Äärivasemistot ei myöskään lähde joten jäljelle jää puolet kokoomuksesta... siinä ei paljon mitään johdeta kuin ei ole mitä jotaa kuin vain nimellisesti.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
11 136
Ketkä kaikki mielstäsi mahtuvat PS:n kanssa samaan hallitukseen... SDP ja Keskusta eivät joten jäljelle jää kuka?

Mutta vain nimellisesti. Keskusta ei lähde seuraavaan hallitukseen jos maakunta uudistus saadaan nyt kasaan. Äärivasemistot ei myöskään lähde joten jäljelle jää puolet kokoomuksesta... siinä ei paljon mitään johdeta kuin ei ole mitä jotaa kuin vain nimellisesti.
Kokoomus, Keskusta, RKP, KD, Liike Nyt, SDP. (Se, ettei Keskusta mahdu on ihan puhdasta paskapuhetta(Väyrynen tulee oikein mielellään PS-johtoiseen hallitukseen), ja SDPkin rupeaa mahtumaan siinä vaiheessa kun se on molemmille ainoa keino sinne hillotolpalle pääsemiseen).

Ainoastaan Vihreät ja Vasemmistoliito eivät millään mahdu PSn kanssa samaan hallitukseen.
 
Liittynyt
28.01.2018
Viestejä
1 085
Kokoomus, Keskusta, RKP, KD, Liike Nyt, SDP. (Se, ettei Keskusta mahdu on ihan puhdasta paskapuhetta, ja SDPkin rupeaa mahtumaan siinä vaiheessa kun se on molemmille ainoa keino sinne hillotolpalle pääsemiseen)
Hah hah... paljonko lyödään vetoa että Keksuta ei ole seuraavassa hallituksessa jos maakunta uudistus saadaan läpi nyt? RKP ei lähde rasistien kanssa leikkimään, PS ei leiki äärivasemiston kanssa ja Kookomus on jakautunut kahtia. Eli jäljelle jää puolet Kokoomuksesta ja KD.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
11 136
Hah hah... paljonko lyödään vetoa että Keksuta ei ole seuraavassa hallituksessa jos maakunta uudistus saadaan läpi nyt?
Epätodennäköinen ja mahdoton ovat kaksi täysin eri asiaa.

Tarpeeksi kerrointa, ja joku luotettava välimies varmistamaan veto(että hävitessäsi myös maksat etkä vaan petä ja jätä maksamatta) niin kyllä voin laittaa vaikka satasen. Sinulle varmaan kelpaa joku kympin kerroin jos olet niin varma sen mahdottomuudesta? Että jos keskusta on hallituksessa, maksat tonnin, jos ei, minä maksan satasen?

RKP ei lähde rasistien kanssa leikkimään
Ei tarvikaan, PSltä ei olisi hallitukseen tulossa rasisteja.

RKP lähtee tasan kenen tahansa kanssa hallitukseen, jos sillä saadaan vaan varmistettua pakkoruotsin jatkuvuus seuraavaksi neljäksi vuodeksi.

PS ei leiki äärivasemiston kanssa ja Kookomus on jakautunut kahtia. Eli jäljelle jää puolet Kokoomuksesta ja KD.
Kokoomuksesta jää jäljelle tuoreimman kyselyn mukaan mukaan 83% eikä puolet, ja se 17% ei ala lähtemään kokoomuksesta ja perustamaan omaa puoluetta, vaan se äänestää myös sen hallituksen puolesta.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 468
”Voi olla, että Suomeen tarvitaan vielä hätätilahallitus”

Hauskoja kyllä nämä oppositiosta vähän väliä esitetyt spekulaatiot, että hallitus muka kaatuisi johonkin työllisyystavoitteisiinsa. :D Tavoitteet kun on, no vaan kivoja tavoitteita joita kohti pyrkiä. Tuskinpa siis hallitus tulee muussa tapauksessa kaatumaan, kuin siinä että Keskustalle on opposition puolelta esittää selvästi parempi hillotolppa johon suoraan hypätä kulkematta vaalien kautta.
 
Bladekill

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 708
RKP ei lähde rasistien kanssa leikkimään
Suomessa ei ole ainoatakaan rasistista puoluetta eduskunnassa ja jos kyse on yksittäisistä henkilöistä puolueen sisällä niin RKP on tälläkin hetkellä Husun ja Al-Taeen SDP:n kanssa samassa hallituksessa joten tämä oletus on ihan todistetusti väärä.

Uuninpankkopojalta kirjoitus, jossa esittelee hallituksen aikaansaannoksia...
Uuninpanopoika eli äärivasemmistolainen joka kirjoittelee yhteen maan alhaisimmista julkaisuista ei ehkä ole mikään siteraamisen arvoinen tapaus. Li Anderssonkin olisi luotettavampi lähde vaikka saattaakin alkaa räyhäämään ja kiroilemaan spontaanisti. :rofl:
 
Liittynyt
17.06.2018
Viestejä
9 070
Uuninpanopoika eli äärivasemmistolainen joka kirjoittelee yhteen maan alhaisimmista julkaisuista ei ehkä ole mikään siteraamisen arvoinen tapaus. Li Anderssonkin olisi luotettavampi lähde vaikka saattaakin alkaa räyhäämään ja kiroilemaan spontaanisti. :rofl:
Kaipaisin todisteita tuohon äärivasemmistolaisuuteen. Ehta demari kyllä vaikuttaisi olevan ja vasemmistolainen, mutta ääri on kaukana.
 
baggio

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
2 884

Vaikka olisikin, ja puolustelisi nykyhallitusta joka tapauksessa, niin siteerattu kritiikkinsä Sipilän hallituksesta osuu oikeaan, eikä mitätöidy tällaisella argumentum ad hominemilla.

Sipilän hallituksen lainvalmistelu oli luokatonta, kun ensin päättivät mitä tehdään ja sitten epäonnistuivat kirjoittamaan niistä lait jotka olisivat laillisia.
 
Liittynyt
28.01.2018
Viestejä
1 085
Poltoainevero ja maaseudun elinvoimaisuus on juuri sitä paskapuhetta puhetta millä ei ratkaista yhtään ongelmaa vaan ainoastaan työnnetään pää pensaaseen: maaseutu tarvii rakenteisiin meneviä muutoksia ja näyttää siltä että Keskusta on ainoa jolla on tarpeeksi motivaatiota nostaa kissa pöydälle. Ja tässä on se syy miksi Keskustaa ei myöskään nähdä PS puudelina seuraavissa hallituksissa - ei ainakaan kovin helposti sillä alueiden näivettyminen sataa perussuomalaisten laariin.

Asuntojen arvojen romahdukseen on ratkaisu, mutta se on vaikea – vippaskonsteja ei ole
Vaikka asuntojen hinnat määräytyvät näennäisesti markkinavoimien – kysynnän ja tarjonnan – mukaan, aluepolitiikalla voidaan ohjata kysyntää ja tarjontaa. Periaate on, että yksityiset investoinnit seuraavat julkisia investointeja.
Sen sijaan vippaskonsteja ei ole, Moisio sanoo. Asuntojen hinnat ovat syvällä rakenteellisissa ilmiöissä kiinni.
– Kantani on se, että ennen kuin voidaan sanoa asuntojen arvosta tai väestönkehityksestä mitään, pitäisi tarkastella aluekehityskuvaa syvemmältä eli analysoida rakenteellisia syitä. Ennen tätä keskustelu on väistämättä pintapuolista.

[...]
Keskusta on perinteisesti tahtonut ajaa alueiden asiaa. Moision mukaan puolueen pitäisi osata sanoa aluekehitykseen jotain jäntevää, jos se tahtoo muutosta nykytilanteeseen.
– Se ei voi olla vain sitä, että sanotaan, että alueellinen tasa-arvo on tärkeä asia. Pitää olla jotain sisältöä. Ja sitten pitäisi vielä löytää jokin toinen suuri puolue kumppaniksi.
– On mielenkiintoista nähdä, missä vaiheessa keskusta paljastaa aluepoliittisen ajattelunsa kärjet. Missä on sen juju?

Suomessa ei ole ainoatakaan rasistista puoluetta eduskunnassa ja jos kyse on yksittäisistä henkilöistä puolueen sisällä niin RKP on tälläkin hetkellä Husun ja Al-Taeen SDP:n kanssa samassa hallituksessa joten tämä oletus on ihan todistetusti väärä.
PS:n tapauksessa ei tarvita kuin yksi rasisti ja kun se sattuu olepaamaan pj niin se oli siinä... RKP:tä ei nähdä samassa hallituksessa Ha:n kanssa se on varma.
 
Viimeksi muokattu:

Karppi

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
15.10.2019
Viestejä
2 058
Huomautus: Asiaton käytös - kiinnitä huomiota kirjoitusasuun ja pidä ulosanti asiallisena, kiitos!
Vitun monet oikeistosta aina väläyttelee jotain, nuo pellet kuvittelee ite ol1evansa hienoja tyyppejä, jos nuo pellet edes uskaltais katsoa peiliin niin totuus ois aika saatanan tyly!
 
Viimeksi muokattu:

Zacksa

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
3 101
Toisella kädellä nostetaan polttoaineverotusta, ja toisella mietitään miten asuntojen arvonlaskua voitaisi estää(saada ihmisiä haluamaan asumaan pidempien matkojen päässä).
 
Liittynyt
17.06.2018
Viestejä
9 070
Toisaalta kun asuntojen hinnat laskee, niin se houkuttaa muuttamaan alueelle. Kunhan eivät laske niin paljoa että ei voi remontoida. Kaupunkeja on runsain mitoin kehäkolmosen ulkopuolellakin, maaseudun suhteen keinot on taas vähissä. Yksityisautoilun edullisuus lienee niitä harvoja keinoja pitää maaseutu asuttuna. 70% suomalaista asuu kaupungeissa taikka niiden läheisyydessä. Vain 6% harvaan asutulla maaseudulla, 24% sitten noiden välissä. Nykyisin kaupunkien kehysalueillakin tarvitaan autoa (ovat tuossa 70%:ssa)
 
Liittynyt
13.02.2017
Viestejä
544
PS voisi aivan hyvin tehdä jo nyt hallitusohjelmansa näytille. Siitähän sitten kansalaiset ja äänestäjät oikeasti päättelisivät, mihin maa olisi menossa ja mitkä asiat ehkä etenevät sekä kenenkä tärkeät asiat jäävät sivuun. Myös oliko kuinka pelikavereita hallitukseen ja mistä puolueista. Yksi puolue ei Suomessa saa maata hallittavakseen, haluistaan huolimatta. Hallitusohjelma on aina kokonaisuus, ei yhden tai parin-kolmen kansan nostatukseen perustuvan vaaliteeman julistus.
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331

Mitä järkeä sitä olisi "kiveen kirjoittaa" tässä vaiheessa? Hallitusneuvottelut on kuitenkin paljon myös kulisseissa tapahtuvaa sopimista joten listaamalla tiukan ohjelman julkisesti saa vain periaatteidensa myyjä maineen.
 
Karppi

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
15.10.2019
Viestejä
2 058
Jos joku puolue on oikeasti niin paska että se lähtee hallituksesta kalluppien perusteella niin kuin alas voit vajota!
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
28.01.2018
Viestejä
1 085
Kaipaisin todisteita tuohon äärivasemmistolaisuuteen. Ehta demari kyllä vaikuttaisi olevan ja vasemmistolainen, mutta ääri on kaukana.
Helpompi varmaan hyväksyä että Suomessa on sekä äärivasemistolaisia ja äärioikeistolaisia vaikuttajia. Jos näkee äärivasemistoa jossakin niin katselukulma on todenäköisesti äärioikeistolainen. Ja kääntäen.
 
ATE

Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
12 037
Paine Keskustalle lähteä hallituksesta tulee siitä että siitä 10% kannatuksesta on kuitenkin vielä 10% matka alaspäin kannatuksen tippua ja keskustassa on kuitenkin väkeä joka ei halua sen kannatuksen tippuvan ja siellä on myös väkeä joka ei liioin perusta punavihreästä politiikasta. Suurimmalla osalla todennäköisesti on jo nyt hampaat irvessä hallitusyhteistyöstä vihreiden kanssa. Keskustasta todennäköisesti alkaa tulemaan hallitukseen vaatimuksia keskustalaisemmille avauksille jotka taas eivät käy vihreille niin ne sukset menevät siinä vaiheessa ristiin kun keskustalla ei ole muuta kuin menetettävää hallitusyhteistyössä muiden kanssa. Mutta siellä varmaan osataan tuota vähän aavistella ja jotain maakuntauudistusta ym. pidetään panttina siitä että keskusta jatkaa hallituksessa.
 
Liittynyt
28.01.2018
Viestejä
1 085
Keskustan vallan betonointi maakunnissa on niin tärkeä asia että ajassa muuttuvat kannatuslukemat ei paljon paina... maakuntauudistus on kuitenkin keskustan yli 100-vuotinen unelma.
 
Bladekill

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 708
Silakkaliikkeen johtaja Johannes Koski ei ilmeisesti kauheasti arvosta sitä että hänen pikku kerhonsa on leimattu äärijärjestöksi ja fundamentalisteiksi. Nyt hän sitten suorittaa faktantarkastusta™ eli valehtelee aivan 100% päin näköä ja on näemmä lähtenyt poistamaan vanhoja, ei niin salonkikelpoisia viestejään. :cigar2:

koski.png
 
Jos vastustaa rasismia tai äärinationalismia tai oikeistopopulismia niin PS on kyllä ihan luontainen kohde koska PS on näkyvin taho missä näitä lieveilmiötä esiintyy. Asian kun rehellisesti myöntää niin ei voi persutkaan loukaantua kun asiasta asiallisesti kertoo. Ja kirsikkana kakun päällä, oikeistopopulismin varjossa hämyää äärioikeisto. Varaottavia esimerkkejä löytyy ympäri Eurooppaa.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
06.11.2016
Viestejä
1 903
Paine Keskustalle lähteä hallituksesta tulee siitä että siitä 10% kannatuksesta on kuitenkin vielä 10% matka alaspäin kannatuksen tippua ja keskustassa on kuitenkin väkeä joka ei halua sen kannatuksen tippuvan ja siellä on myös väkeä joka ei liioin perusta punavihreästä politiikasta. Suurimmalla osalla todennäköisesti on jo nyt hampaat irvessä hallitusyhteistyöstä vihreiden kanssa. Keskustasta todennäköisesti alkaa tulemaan hallitukseen vaatimuksia keskustalaisemmille avauksille jotka taas eivät käy vihreille niin ne sukset menevät siinä vaiheessa ristiin kun keskustalla ei ole muuta kuin menetettävää hallitusyhteistyössä muiden kanssa. Mutta siellä varmaan osataan tuota vähän aavistella ja jotain maakuntauudistusta ym. pidetään panttina siitä että keskusta jatkaa hallituksessa.
Keskustassa (samoin kuin tietty demareissa) odotetaan kieli pitkällä persujen hallitusvastuun aikana vasemmalta laidalta vuotavia äänestäjiä. Kepu on oikein mielellään oppositiossa silloin kun persut ovat hallituksessa ja tämän takia puolue on vähän jumissa vasemmistoblokissa.
 
Liittynyt
21.04.2017
Viestejä
330
Jos vastustaa rasismia tai äärinationalismia tai oikeistopopulismia niin PS on kyllä ihan luontainen kohde koska PS on näkyvin taho missä näitä lieveilmiötä esiintyy. Asian kun rehellisesti myöntää niin ei voi persutkaan loukaantua kun asiasta asiallisesti kertoo. Ja kirsikkana kakun päällä, oikietopopulimin varjossa hämyää äärioikeisto. Varotava esimerkki löytyy ympäri Eurooppaa.
Onpas asiatonta yleistämistä.
Saman tekstin voisi kirjoittaa vaihtamalla PS tilalle vaikka muslimit ja rasismin ja äärinationalismin tilalle jotain toisia ”lieveilmiöitä”. En nyt sitä viestiä tähän kirjoita, mutta voit itse hahmottaa sen kautta miltä tuo sinun viestisi näyttää.
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Kuis moni täällä valuis keskustaan jos sinne saataiin pj:ksi Paavo ja liittoutuisivat persujen kanssa? Mitä hyötyä olla persu-lite kun äänestäjä voi äänestää oikeitakin persuja? Ja sama KD:lle.

Kepulla ja KD:lla on selkeät omat teemansa ja sieltä se kannatus on löydettävä tai ovat turhia puolueita ja sietävät kuolla pois.
 
Liittynyt
26.10.2016
Viestejä
1 941
Jos vastustaa rasismia tai äärinationalismia tai oikeistopopulismia niin PS on kyllä ihan luontainen kohde koska PS on näkyvin taho missä näitä lieveilmiötä esiintyy. Asian kun rehellisesti myöntää niin ei voi persutkaan loukaantua kun asiasta asiallisesti kertoo. Ja kirsikkana kakun päällä, oikietopopulimin varjossa hämyää äärioikeisto. Varotava esimerkki löytyy ympäri Eurooppaa.
Ohitit sen pointin eli paskanpuhumisen Kosken osalta. Toisaalta ei ihme :)
 
Liittynyt
06.11.2016
Viestejä
1 903
Keskustan nerokas selviytymisstrategia on siis tehdä äänestäjille epämieluisia päätöksiä hallituksessa, jotta saa sitten oppositiossa ollessaan PS:lle valuneita äänestäjiä takaisin...? :hmm:

Kuvittelisin kuitenkin, että fiksumpaa olisi pyrkiä tekemään omia äänestäjiä miellyttävää politiikkaa myös hallituksessa ollessaan.
No vähän hankala tehdä äänestäjille mieluisia päätöksiä, jos hallituskumppanit äänestävät ne kumoon. Toki aina voi mennä oppositioon ja jättää maakuntien tulevaisuudesta huolehtimisen Kokoomuksen ja Vihreiden harteille. :rofl:
 
Liittynyt
28.01.2018
Viestejä
1 085
Ohitit sen pointin eli paskanpuhumisen Kosken osalta. Toisaalta ei ihme :)
Kyllä se siellä on: "Asian kun rehellisesti myöntää niin ei voi persutkaan loukaantua kun asiasta asiallisesti kertoo." Toisaalta, Koski on avoimesti jo ennen Silakoita luvannut: "Puutun syrjintään ja rasismiin: kiusaamiseen, ahdisteluun ja häirintään puuttuminen kouluissa, työpaikoilla ja yhteiskunnassa." Että noilta osin asia on toteutunut PS:n mätkimisen kautta. Lisäksi Koski on luvannut: "Teen mielenterveystyöstä saavutettavaa: tukipalveluiden parantaminen ja psykoterapian tekeminen saavutettavammaksi kaikille." Ei kuulosta hirveän pahalta, päinvastoin.
 
ATE

Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
12 037
Häkkäseltäkin tulee aika kovaa kritiikkiä Ohisalon poliittisista ennenkuulumattoman härkistä nimityksestä.

Viimeksi muokattu:
Liittynyt
28.01.2018
Viestejä
1 085
Häkkäseltäkin tulee aika kovaa kritiikkiä Ohisalon poliittisista ennenkuulumattoman härkeistä nimityksistä.

www.is.fi/kotimaa/art-2000006401397.html
Häkkäsen komentti menee enemänkin tonne parodiahorisontin tontille... kaikki puolueet tuppaavat ärtymään toistensa tekemistä poliittisista virkanimityksistä että se siitä ennen näkemättömän härskistä nimityksestä.

Asiaa on pohdittu mm. tässä artikelissa.
www.yle.fi/uutiset/3-11169652
Pimiää ja Pelttaria voi ulkopuolelta arvioiden pitää ehdokkaina, joilla molemmilla on vankka virkamiestausta mutta jotka molemmat ovat edenneet myös puolueiden tuella. Useiden politiikassa toimivien lähteiden mukaan nimenomaan Pelttarin ura nojaa vahvasti kokoomuksen tukeen.
Pimiän uran perus- ja ihmisoikeuspainotus sopii yksiin Maria Ohisalon ajatusten kanssa. Ohisalo on sanonut, että Suomen suurimpia turvallisuusuhkia ovat syrjäytyminen ja eriarvoisuus. Valintaa puolustavat ajattelevat, että poliisin nostaminen jälleen ministeriön johtoon jättää huomiotta sisäministeriön muut tehtävät. Valintaa kritisoivat ihmettelevät, miten Pimiän valintaa voi perustella, kun tällä ei ole lainkaan kokemusta sisäministeriön alalta. Tosin tällaisia valintoja on tehty ennenkin.

Politiikka on liittynyt samaan tapaan myös edellisiin sisäministeriön kansliapäällikkönimityksiin. Edellisen sisäministeriön kansliapäällikön, kokoomuslaisena pidetyn Ilkka Salmen nimitti kokoomus. Salmi nousi tehtävään Suposta ja oli aiemmin tehnyt töitä kokoomukselle Ville Itälän ja Anne Holmlundin erityisavustajana. Salmea edelsi kristillisdemokraatteihin kuulunut Päivi Nerg, jonka nimitti kristillisdemokraattien Päivi Räsänen. Nämä nimitykset sopivat hyvin suomalaisen poliittisen virkanimityksen kaavaan.
 
Viimeksi muokattu:
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
241 318
Viestejä
4 211 212
Jäsenet
71 044
Uusin jäsen
Lep4

Hinta.fi

Ylös Bottom