Keskusta on esittänyt 10 kynnyskysymystä SDP:lle hallitukseen lähtöön, näin äkkiseltään en näe näissä sellaista mikä olisi mahdotonta SDP:lle. Vihreiden kynnyskysymyksissä sensijaan oli paljon enemmän purtavaa. Kynnyskysymyksien perusteella Keskusta on lähempänä hallitusta SDPn kanssa, kuin Vihreät.
Keskusta listasi Rinteelle 10 kynnyskysymystä – hallitukseen vain ”jos isänmaa ajautumassa hunningolle”
1. Hyvän talous- ja työllisyyskehityksen jatkaminen siten, että sitoudutaan 75 %:n työllisyysasteeseen ja siihen, että julkinen talous (ml. kuntatalous) on tasapainossa vuonna 2023.
-Ei ongelmaa
2. Yrittäjien ja yritysten verotusta ei saa kiristää. Teollisuuden toimintaedellytyksiä ei saa heikentää.
-Konflikti, mutta ratkaistavissa: Kiristetään yläpään osinkoveroja. Ulkomaalaisten sijoittajien verotus (Tanskan malli).
3. Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut turvataan 18 maakunnan pohjalta. Uudistuksessa maakunnista tehdään monialaisia.
-ei ongelmaa
4. Toteutetaan perhepaketti, jonka osana perhevapaauudistus. Uudistuksen on oltava perheille parannus nykyiseen järjestelmään.
-ei ongelmaa
5. Vanhustenhoidon epäkohtiin puututaan muun muassa tiukemmalla lainsäädännöllä ja riittävillä resursseilla, eikä Keskusta hyväksy valtionosuuksien leikkauksia, joilla vaarannetaan kuntien peruspalveluita kuten sivistystoimi, varhaiskasvatus ja vanhushoiva.
-ei ongelmaa
6. Edellytämme korotuksia pienimpiin eläkkeisiin ja parannuksia köyhimpien lapsiperheiden asemaan ja perusturvaindeksijäädytys on purettava hallituksen päätöksen mukaisesti.
-ei ongelmaa
7. Ammatillisen koulutuksen rahoitus ja saavutettavuus on turvattava, panostettava oppisopimuskoulutukseen ja säilytettävä alueellisesti kattava korkeakouluverkosto.
-ei ongelmaa
8. Maatalouden kannattavuutta on parannettava. Maa- ja metsätaloutta ei saa kuormittaa uusilla kustannuksilla.
-ei ongelmaa
9. Sitoudutaan keskustan johdolla tehtyyn kahdeksan puolueen ilmasto-ohjelmaan ja turvataan puunkäytön maltillinen lisääminen sekä kestävä metsien käyttö.
-ei ongelmaa
10. Kaikkien päätösten täytyy tukea alueiden elinvoimaa ja voimavaroja sekä tukea koko Suomen yhteyksiä ja hyvinvointia.
-ei ongelmaa
Keskusta listasi Rinteelle 10 kynnyskysymystä – hallitukseen vain ”jos isänmaa ajautumassa hunningolle”