• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
16 478
Suurimmalle osalle kuitenkin mahdollisesti olisi tulossa kielteinen päätös mikä tarkoittaisi että oloihin ei olisi tulossa muutosta.
No ajattele asiaa näin. Sulla itsellä on vaihtoehdot:
1) Palaa Irakiin, jonka sanoisin ihan objektiivisesti olevan paska paikka, todennäköisesti lopuksi elämäksesi.
2) Odota Kainuun korvessa muutama kuukausi ja sulla on vaikkapa 30% chanssit jäädä asumaan Suomeen.

Kyllä mä ainakin valkkaisin vaihtoehdon kaksi tuossa vaiheessa.
 
ATE

Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
12 039

On myös vaihtoehto 3) että jatketaan turvapaikkasurffailua Euroopassa vähän kivemmissa oloissa kun - 40 pakkasissa.
 
jipsu

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 452

Parempi sekin että ovat syrjässä käsittelyn ajan etteivät ole suomalaisia tappamassa tai ahdistelemassa. Jos tuuri käy ja oleskelulupa myönnetään, tervetuloa. Jos ei niin palautuskeskukseen siihen asti että kotiutuu.

Nykyinen systeemi missä saavat tulla ja mennä miten haluavat on epäreilu, vastuuton ja suoraan sanottuna sairas.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
16 478
On myös vaihtoehto 3) että jatketaan turvapaikkasurffailua Euroopassa vähän kivemmissa oloissa kun - 40 pakkasissa.
Tosin tuo vaatii sen että ne ennaltaan tietää tilanteen ja toteavat että kokeilevat onneaan muualla kuin Suomessa.
 
Liittynyt
13.02.2017
Viestejä
544
Voi olla, että ulkomaalaispelkoa ja jopa vihamielisyyttä henkii koko ajan. Vrt. lastu virrassa sai aikoinaan jahdin ylävirralle muuttanutta kohtaan. Hesarissa selvitettiin Rikosoikeuden professori arvostelee kansan oikeustajusta puhuvia poliitikkoja – ”Kuin Vanhan testamentin Jumala” "kansan oikeustajun" ominaisuuksia. "Väestöhaastattelussa vastaajat olisivat määränneet käräjätuomareita lievemmän ehdottoman keskimääräisen vankeusrangaistuksen väkivallasta julkisella paikalla, sukupuoliyhteydestä lapsen kanssa, sukupuoliyhteydestä nukkuvan kanssa tai pakottamalla, huumausaineen maahantuonnista ja myynnistä ja verojen vilpillisestä välttämisestä." Tosin silloin kun kyse oli ulkomaalaisen tekemästä samasta rikoksesta, ns. kansa olisi antanut lakia ja tuomareita kovemmat tuomiot.
 
Luulisi tätä selittävän yleinen suomalainen kulttuuri ja oikeustaju että vieraassa paikassa kuuluu käyttäytyä siivosti. Se on moraalisesti tuomittavampaa jos joku menee kylään jonkin kotiin (varsinkin kutsumatta) ja alkaa siellä riehumaan kuin jos joku riehuu itsekseen jossain muualla. Laissa on oma pykälänsäkin tätä varten eli kotirauhan rikkominen. Suomi vertautuu asiaan että se on vähän kuin suomalaisten koti. Jos tänne tullaan muualta vierailulle niin silloin on erityinen syy käyttäytyä hyvin.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 468
Professori turvapaikanhakijoista: Suomessa on tulkittu liian tiukasti kansainvälisiä sopimuksia - ”Olisi naiivia kuvitella, ettei niin suuren joukon saapuminen aiheuttaisi ongelmia”

"Professori turvapaikanhakijoista: Suomessa on tulkittu liian tiukasti kansainvälisiä sopimuksia - ”Olisi naiivia kuvitella, ettei niin suuren joukon saapuminen aiheuttaisi ongelmia

Laitetaanpas tänne tämä juttu niistä paljon puhutuista kansainvälisistä sopimuksista ja niiden tulkinnanvarasta, jota vähemmän yllättäen näyttäisi löytyvän. Jonka lisäksi on toki myös hyvä muistaa, että sopimuksia voidaan myös tarvittaessa muuttaa jos vaan tarpeeksi halua siihen löytyy.
 
Suvakki

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
22.11.2018
Viestejä
197

Saa siitä ottaa muutakin kuin raflaavan klikkiotsikon. Tuon lauseen sanonut pohjusti asiaa näin:

"
– Tähän sisältyy myös imagokysymyksiä. Onko Suomi juuri se valtio, joka haluaa ryhtyä periaatteessa hyviä tarkoituksia varten sovittuja kansainvälisiä sopimuksia purkamaan ja uudelleen neuvottelemaan.

Husa painottaa, että yksittäisten kansainvälisten sopimusten sijaan kyse on kokonaisuudesta.

– Jos irtautuisimme esimerkiksi pakolaissopimuksesta, se ei tarkoittaisi, että on vapaat kädet. Meitä sitoisivat edelleen muun muassa Euroopan ihmisoikeussopimus ja Suomen perustuslaki ja sen velvoittamat perusoikeudet."

Ja tästähän täällä on koko ajan keskusteltu. Mitä halutaan tehdä tämän asian eteen. Mitkä päätökset aiheuttaisivat enemmän vahinkoa kuin hyötyä.
 
"– Oma näkemykseni on, että kansainvälisistä sopimuksista voisi löytyä tulkinnanvaraa. Meillä on tässä ehkä liiallista puhdasoppisuutta on ollut, Husa toteaa."

Saa toki ottaa myöskin tuon kohdan mukaan lainaukseensa. ;)
 
Ja sen, että Niinistökin tarkoitti tuota samaa. Tajusit kuitenkin ehkä pointin, että tänne ei tarvii jakaa valikoidusti rajattuja "todisteita", joissa professori sanoo NÄIN. Se sanoi muutakin.
 
Stargate2017

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
02.09.2017
Viestejä
1 894
Saa siitä ottaa muutakin kuin raflaavan klikkiotsikon. Tuon lauseen sanonut pohjusti asiaa näin:

"
– Tähän sisältyy myös imagokysymyksiä. Onko Suomi juuri se valtio, joka haluaa ryhtyä periaatteessa hyviä tarkoituksia varten sovittuja kansainvälisiä sopimuksia purkamaan ja uudelleen neuvottelemaan.

Husa painottaa, että yksittäisten kansainvälisten sopimusten sijaan kyse on kokonaisuudesta.

– Jos irtautuisimme esimerkiksi pakolaissopimuksesta, se ei tarkoittaisi, että on vapaat kädet. Meitä sitoisivat edelleen muun muassa Euroopan ihmisoikeussopimus ja Suomen perustuslaki ja sen velvoittamat perusoikeudet."

Ja tästähän täällä on koko ajan keskusteltu. Mitä halutaan tehdä tämän asian eteen. Mitkä päätökset aiheuttaisivat enemmän vahinkoa kuin hyötyä.
Vain jonkun suvakki professorin mielipide. Ei vaikuta minuun. Tilasto puhuu totta. Nyt ryhdytään toimenpiteisin tai pitäisi ryhtyä. Olihan tuossa jo sanottu myöskin että jokainen maa Euroopassa esim. Tanska on tulkinnut aika vapaasti noita "sopimuksia".

Puhumattakaan nyt Unkari ja Puola joka näyttää hyvää esimerkkiä miten pitäisi tehdä.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
7 010
Kymmenet tuhannet työttömät käyvät vuosittain valmennuksissa, vain harva työllistyy – “Valmentaminen on työttömän pilkkaamista”
Noista kursseista olen kyllä kuullut ennenkin, mutta miettiikö kukaan noiden hyödyllisyyttä? Mitä helvetin järkeä niihin on haaskata rahaa, jos ne eivät oikeasti edistä työllistymistä. Siinä saa vaan työnhakija isomman vitutuksen päälle.
TE-keskusten tärkein homma tuntuu olevan välittää tietoja KELA:lle, joka maksaa sitten korvausta.
 
Onkohan niin että näiden tarkoitus ihan oikeasti osittain on tehdä työttömyydestä niin vittumaista että ihmiset menisivät mieluummin töihin.
 
Ei tunnu ainakaan olevan sellaista vaikutusta. Varsinkin jollekin 50+ ikäisillehän nuo ovat ihan pelkkää vittuilua.
Valtiolla on tietysti aika rajalliset konstit luoda työpaikkoja, mutta voisi kyllä lopettaa koko TE-toimiston, kun sillä tuntuu olevan niin mitätön merkitys mihinkään.
 
Liittynyt
25.12.2016
Viestejä
273

Käsittämätöntä on, että näinkin pienessä maassa, jonka väkiluku on puolet ison suurkaupungin väestöstä, tarvitaan niinkin monta eri virastoa kuin täällä on. Koko TE-toimiston voisi varmasti lakkauttaa kokonaisuudessaan ja sillä tuskin olisi vaikutusta mihinkään muuten kuin rahaa säästyisi, kun ei tarvitsisi tuollaista virastohimmeliä ylläpitää.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
2 805

TE-toimistothan lakkautetaan vuoden vaihteessa (Ellei uusi hallitus nyt aja toista linjaa).
Työllisyyspoliittisen avustuksen haku vuodelle 2019 - Arkisto - TE-palvelut
 
Tlapio

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
1 984

ELY-keskukset ja TE-toimistot lakkautetaan – Hallitus antoi lakiesityksen keskiviikkona

Vanhoina työntekijöinä maakuntiin

TE-toimistojen ja ELY-keskusten nykyiset resurssit siirretään maakunnille, mutta Uudellamaalla kuntayhtymälle. Työntekijät siirtyvät maakuntiin vanhoina työntekijöinä liikkeenluovutuksen periaatteiden mukaisesti.

Rahaa siirtyy valtion budjetista 600 miljoonaa euroa, ja se on osa maakuntien yleiskatteellista valtionosuutta. Työvoima- ja yrityspalvelujen osuutta ei ole korvamerkitty vaan maakunta päättää niiden käytöstä.

Nimi vaan vaihtuu ei niitä lakkauteta.
 
Jäänyt nyt vähän hämärän peittoon eli oliko maakunnat nyt varmasti tulossa? Ainoastaan soteuudistus mahdollisesti jos hyvin käy kaatuisi? Mutta maakunnat tulisivat kaatuisi sote tai ei?
 
Käsittääkseni sote ja maakunnat kulkee käsikädessä. Mut en ole varma ja tuon mukaan vaan tuo työkkäri homma siirretään maakunnan vastuulle.
 
jipsu

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 452

Suvakki

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
22.11.2018
Viestejä
197
alimmillaan ulkomailta tullut työntekijä sai palkkaa vain kolme euroa tunnissa

Tämä on muuten se mitä kaikki muut puolueet, jopa vasemmistoliitto, poislukien persut ja sdp, haluaa. 3 euron työntekiöitä. Aivan käsittämätöntä paskaa.
Tarkentaisitko hieman. Aika tuuhea syytös ja väite tässä muodossa.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
2 925
Eikös sitä meidän uutta kohta satavuotta rakenteilla ollutta uutta ydinvoimalaakin ole ollut rakentamassa ammattimiehet baltiasta 5-10 euron tuntipalkalla ja sitten senjälkeen
on jouduttu palkkaamaan oikeat ammattimiehet korjaamaan kaikki virheet ja valmista ei näytä tulevan koskaan ja budjetti on melkein kolminkertaistunut.
 
ATE

Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
12 039
alimmillaan ulkomailta tullut työntekijä sai palkkaa vain kolme euroa tunnissa

Tämä on muuten se mitä kaikki muut puolueet, jopa vasemmistoliitto, poislukien persut ja sdp, haluaa. 3 euron työntekiöitä. Aivan käsittämätöntä paskaa.
Kaikkein hulluinta ja perversseintä on että muut puolueet haluavat tätä eri syistä. Kokoomus haluaa polkea duunareita ja vasemmistolle taas käy mikä tahansa syy että saavat kehitysmaalaisia Suomeen.

Vasemmistopuolueet sentään joutuvat kuitenkin vähän pelkäämään duunariäänestäjien suuttumista.
 
jipsu

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 452
Tarkentaisitko hieman. Aika tuuhea syytös ja väite tässä muodossa.
Sdp ja persut ovat ainoat puolueet jotka vastustavat saatavuusharkinnan poistoa. Tällä hetkellä orjia hyvin saatavana itäblokin maista, kun rajoitteet puretaan niin saadaan vielä kovemmin kone käyntiin ja orjaluokka suomeen orjatyövoimapulaa paikkaamaan.
 
Tlapio

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
1 984

Suvakki

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
22.11.2018
Viestejä
197
Sdp ja persut ovat ainoat puolueet jotka vastustavat saatavuusharkinnan poistoa. Tällä hetkellä orjia hyvin saatavana itäblokin maista, kun rajoitteet puretaan niin saadaan vielä kovemmin kone käyntiin ja orjaluokka suomeen orjatyövoimapulaa paikkaamaan.
Saatavuusharkinta ohjaa kuinka paljon ja millä perustein tänne voi tulla töihin, ei ohita työehtosopimuksia.
 
Tlapio

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
1 984
Puoluejohtajat vastasivat: Pitäisikö ulkomaisen työvoiman saatavuusharkinnasta luopua? ”Työläs tapa ampua kärpästä”
Kokoomuksen Kai Mykkänen, vihreiden Pekka Haavisto ja Rkp:n Anna-Maja Henriksson luopuisivat saatavuusharkinnasta.
Keskustan Juha Sipilä, Vasemmistoliiton Li Andersson ja kristillisten Sari Essayah ovat varovaisempia ja kannattavat asteittaista luopumista.

Sdp:n Antti Rinne, sinisten Sampo Terho ja perussuomalaisten Jussi Halla-aho haluaisivat säilyttää saatavuusharkinnan.

– Suurin osa töistä ja erityisesti korkeaa osaamista vaativat työt on jo nyt vapautettu tarveharkinnasta ja tämä on perusteltua. Joillain aloilla tarveharkinta on kuitenkin edelleen tarpeellinen sääntelykeino, jota voidaan joustavasti mukauttaa talouden kulloistenkin tarpeiden mukaan, Rinne sanoo.

Ei tänne matalanpalkan tekijöitä tarvita vaan osaajia.
 
Suvakki

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
22.11.2018
Viestejä
197
Tottakai palkat painuvat alaspäin/pysyvät minimissä kun tarjontaa saadaan rajattomasti.
"Tämä on muuten se mitä kaikki muut puolueet, jopa vasemmistoliitto, poislukien persut ja sdp, haluaa. 3 euron työntekiöitä. Aivan käsittämätöntä paskaa."

Eli et nyt ihan tarkoittanutkaan tätä sitten kuitenkaan. Oli vain kiva vähän kärjistää ja valehdella.

Noissa telakoissa on se ongelma, että jos pitäisi väkisin ottaa kotimaisia Perttejä sinne, niin palkkakulujen vuoksi koko telakat loppuisivat maasta ja siirtyisivät muualle. Jos löytyy tekijöitä, jotka tekevät halvemmalla, mutta kuitenkin työehtosopimusten mukaisella palkalla, niin saatetaan saada pidettyä nuo työpaikat täällä.
Palveluala hieman vaikeampi tapaus, sitä kun ei voi siirtää muualle. Toisaalta paljonko pitäisi siivoojan palkka olla, jotta kantasuomalainen sitä lähtisi tekemään ja löytyisikö niillä hinnoilla enää tilaajia tarpeeksi.
 
Liittynyt
13.12.2016
Viestejä
2 966
Eikös noille ulkamailta töissä käyvillekin pitäisi maksaa (virallisesti lainmukaan) tes:in mukainen palkka ja muut työttömyysmaksut jne? Taitaa vaan valvonta vuotaa aika pahasti ja yritykset käyttää tuota aika surkeilematta hyväksi, varsinkin kun käytetään runsaasti alihankintaa niin saadaan tuo homma vielä hyvin piiloon.
 
Suvakki

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
22.11.2018
Viestejä
197
Johan se tuo uutinen kertoo sen. 1000 metallimiestä Suomessa työttömänä mutta ulkomailta tuodaan mieluummin tekijät koska niille ei tarvitse maksaa niin suurta palkkaa kuin kotimaisille.
Kyllä. Vaihtoehto on toki lopettaa koko telakkateollisuus maastamme hitsarien palkkavaatimusten vuoksi.
 
jipsu

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 452
Johan se tuo uutinen kertoo sen. 1000 metallimiestä Suomessa työttömänä mutta ulkomailta tuodaan mieluummin tekijät koska niille ei tarvitse maksaa niin suurta palkkaa kuin kotimaisille.
Kyllä saa olla sokea typerys jos ei näe mikä se kehitys on määkimällä EK:n propagandaa. Tätä herkkua saadaan enemmän ja enemmän jos harkinta poistetaan.
 
jipsu

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 452
"Tämä on muuten se mitä kaikki muut puolueet, jopa vasemmistoliitto, poislukien persut ja sdp, haluaa. 3 euron työntekiöitä. Aivan käsittämätöntä paskaa."

Eli et nyt ihan tarkoittanutkaan tätä sitten kuitenkaan. Oli vain kiva vähän kärjistää ja valehdella.

Noissa telakoissa on se ongelma, että jos pitäisi väkisin ottaa kotimaisia Perttejä sinne, niin palkkakulujen vuoksi koko telakat loppuisivat maasta ja siirtyisivät muualle. Jos löytyy tekijöitä, jotka tekevät halvemmalla, mutta kuitenkin työehtosopimusten mukaisella palkalla, niin saatetaan saada pidettyä nuo työpaikat täällä.
Palveluala hieman vaikeampi tapaus, sitä kun ei voi siirtää muualle. Toisaalta paljonko pitäisi siivoojan palkka olla, jotta kantasuomalainen sitä lähtisi tekemään ja löytyisikö niillä hinnoilla enää tilaajia tarpeeksi.
Missä kohtaa valehtelin? Sdp ja persut ovat ainoat puolueet jotka ovat saatavuusharkinnan poistoa vastaan. Se on juuri sitä kehitystä että palkat saadaan poljettua minimiin ja valtio maksaa sossurahaa kun palkalla ei elä. Kokoomuslaisen markkinatalousteorian mukaan tämä toki on sitä oikeaa kapitalismia, voitot kerää yksityinen puoli ja palkat maksaa valtio.

Minkä työehtosopimuksen piirissä 3e palkka?
 
Suvakki

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
22.11.2018
Viestejä
197
Jos ei se kannata niin sitten se varmaan kannattaa lopettaa. Eikös se ole sitä markkinataloutta?
Minä ennemmin pidän telakat täällä mamujen voimin. Enemmän siitä kertyy valtiontaloudelle rahaa kuin luovuttamalla osan viennistä muiden tehtäväksi.
 
Suvakki

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
22.11.2018
Viestejä
197
Missä kohtaa valehtelin? Sdp ja persut ovat ainoat puolueet jotka ovat saatavuusharkinnan poistoa vastaan. Se on juuri sitä kehitystä että palkat saadaan poljettua minimiin ja valtio maksaa sossurahaa kun palkalla ei elä. Kokoomuslaisen markkinatalousteorian mukaan tämä toki on sitä oikeaa kapitalismia, voitot kerää yksityinen puoli ja palkat maksaa valtio.

Minkä työehtosopimuksen piirissä 3e palkka?
Niin, minkä työehtosopimuksen piirissä saa maksaa 3€ palkkaa? Sinähän väitit, että saatavuusharkinnan poistaminen ajaisi tähän. Ei aja, koska työehtosopimukset ei salli tuollaisia palkkoja.
 
jipsu

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 452
Niin, minkä työehtosopimuksen piirissä saa maksaa 3€ palkkaa? Sinähän väitit, että saatavuusharkinnan poistaminen ajaisi tähän. Ei aja, koska työehtosopimukset ei salli tuollaisia palkkoja.
Miten sitten mahdollista maksaa 3e palkkaa tällä hetkellä ja kuinka tämä tapa ei vain kasvaisi entisestään?

Sanot että työehtosopimukset estää polkemasta palkkoja ja luomasta halpatyömarkkinoita. Kerro kuinka on mahdollista että maksetaan 3e palkkaa. Mihin työehtospimukseen se kuuluu?

Tämän jälkeen perustele kuinka tämä käytäntö ei kasvaisi kun työvoiman saatavuus kasvaa koskemaan koko maapallon väestöä.
 
Suvakki

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
22.11.2018
Viestejä
197
Miten sitten mahdollista maksaa 3e palkkaa tällä hetkellä ja kuinka tämä tapa ei vain kasvaisi entisestään?

Sanot että työehtosopimukset estää polkemasta palkkoja ja luomasta halpatyömarkkinoita. Kerro kuinka on mahdollista että maksetaan 3e palkkaa. Mihin työehtospimukseen se kuuluu?

Tämän jälkeen perustele kuinka tämä käytäntö ei kasvaisi kun työvoiman saatavuus kasvaa koskemaan koko maapallon väestöä.
Koska eivät tottele lakia? Miten voi ajaa 150 km/h moottoritiellä, vaikka lain mukaan suomessa suurin sallittu nopeus 120.

Ilman seuraamuksia tuollainen palkka ei ole suomessa hitsarille laillinen, piste. Silti sitä voi maksaa jos ei jää kiinni.
 
jipsu

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 452
Koska eivät tottele lakia? Miten voi ajaa 150 km/h moottoritiellä, vaikka lain mukaan suomessa suurin sallittu nopeus 120.

Ilman seuraamuksia tuollainen palkka ei ole suomessa hitsarille laillinen, piste. Silti sitä voi maksaa jos ei jää kiinni.
Niin, eli näitä 3e tuntityöllisiä tulee olemaan entistä enemmän. Tämän jokainen tietää ja ainakin EK kiittää.
 
Suvakki

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
22.11.2018
Viestejä
197
Minä taas näkisin että nuo suomalaiset olisi tuolla töissä eikä työttämänä. Jäisi ne verotkin Suomeen
Niin minäkin, mutta jos nyt ajatellaan, että palkkakustannukset kasvaisivat 40-50%, niin kilpailutukset hävittäisiin hyvin todennäköisesti ja ei olisi työpaikkoja ollenkaan.

Miten edes kuvittelet, että en haluaisi samaa?
 
Suvakki

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
22.11.2018
Viestejä
197
Niin, eli näitä 3e tuntityöllisiä tulee olemaan entistä enemmän. Tämän jokainen tietää ja ainakin EK kiittää.
Niin eli oli paskapuhetta, että kaikki muut puolueet paitsi SDP ja PS kannattavat kolmen euron tuntipalkkoja. Jos valvonta ei toimi, niin sitten vika on valvonnassa, ei saatavuusharkinnassa. Saatavuusharkinnan poistamisen kannattaminen ei tarkoita, että kannattaa kolmen euron tuntipalkkaa työntekijöille.

35 euroa palkkaa 10 tunnin työpäivästä Itä-Helsingissä? – Viranomaiset voimattomia ilmiön edessä: "Emme ota ketään kiinni"
 
Suvakki

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
22.11.2018
Viestejä
197
Siis miten niillä ulkomaalaisilla oikein on tarkoitus luoda kilpailuetua jos niille kuitenkin pitää maksaa samaa TESsin palkkaa kuin suomalaisille?
Koska suomalaiset ei tule työpaikalle sillä TES:n minimillä.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
241 662
Viestejä
4 220 961
Jäsenet
71 091
Uusin jäsen
TiieM

Hinta.fi

Ylös Bottom