Kotiautomaatio

Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
39
@valexi Ei ole ulkokäyttöön tarkoitettuja LIFX-lamput. On varmasti olemassa yksinkertaisempia ratkaisuja pakkaseen ja sateeseen. Laita johdon päähän sellainen kellokytkin. Saa mistä tahansa kaupasta.

@ATomiH Sen unohdin sanoa, että myös värilämpötilan säätö oli tärkeä juttu. IKEAn lamppuja saa ainoastaan kusenkeltaisella valolla. LIFXit saa säätymään vaikka kellonaikojen mukaan eri värilämpötilaan. Skaala on 2500K - 9000K. Entiset lamppuni olivat 5500K full spectrum loistelamppuja.
Google Homea käytän tällä hetkellä valojen säätelyyn ja musiikin kuunteluun tai kuuntelun ohjaamiseen. Echosta ei ole kokemusta, mutta Googlen apurille voi puhua kuin ihmiselle. Huutaakaan ei tarvitse. Tietysti kieli on englanti, mutta aika vapaasti saa muotoilla lauseena ja silti toimii. Tuolta voi myös kysyä mitä tahansa Googlelta voi yleensä kysyä. Ilmeisesti melko pian pitäisi olla tulossa pidempiä ketjutettuja komentoja (routines) suoraan tuohon apuriin. ITTT:n kautta kai toimii jo nykyään, mutta en ole ehtinyt tutustumaan. Muutaman etäohjattavan pistokkeen tulen varmaan lisäämään tuohon.
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
636
Tuo LIFXin 9000K on kyllä hurja luku. Ikean 4000K on kuitenkin jo tavalliselle tallaajalle usein riittävän valkoista. Ja Hue lampuilla päästään sitten jo 6500 kelviniin.
Mutta tuohon tarjous hintaan LIFXit ovat kyllä ihan varteenotettava vaihtoehto. Speksit ovat aivan eri luokkaa kuin Ikean lampuissa.

Ja kyllä nuo Ikean lamput säätyvät myös, 2200-4000k. Ellei sitten laske tuota 4000 kelviniä vielä kusenkeltaiseksi. :)

@happoman YMMV Ikean hubi taitaa olla vielä aika heikko tukemaan muiden lamppuja. Luultavasti saa paritettua ja ohjattua, mutta toiminnallisuus voi olla rajattua. Osramit toimii Philipsin hubin kanssa ihan kelvollisesti.
 
Liittynyt
10.07.2017
Viestejä
2 190
@valexi Ei ole ulkokäyttöön tarkoitettuja LIFX-lamput. On varmasti olemassa yksinkertaisempia ratkaisuja pakkaseen ja sateeseen. Laita johdon päähän sellainen kellokytkin. Saa mistä tahansa kaupasta.
OK. Eli katkaisin ulos rasiasta ja jollain liittimillä se kellokytkin roikkumaan eteiseen avonaisesta rasiasta? Turvallista... Mites sähkökatkot, pitääkö säätää ajastinta taas oikeaan aikaan, ettei valot pala päivällä ja ole yöllä kiinni?

Sisälle siis voi hifistellä, mutta pihalla pitää tehdä pirkkaratkaisut.

Pihavalot on siis mallia tämmöset:


Ajastaminen onnistuu, vaatii toki tuon hubin. Päivittävät aika ahkeraan tuota Trådfrin softaa, eli voisi olettaa että tulee lisää ominaisuuksia hiljalleen.
Perskules, juuri tuommoiset minä tarviin. Pitääpä ostaa tuo aloituspakkaus ja kokeilla yhteen tolppaan! Pääseekö valoja säätämään verkon yli vai pitääkö olla kodin WLANissa sisällä?

EDIT: @ATomiH Ainiin, kuinka kauas tuo hubi kantaa, vai pitääkö lamppujen olla WLANin kantaman sisällä? Sulla kerta ulkona noita lamppuja.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
636
@ATomiH Ainiin, kuinka kauas tuo hubi kantaa, vai pitääkö lamppujen olla WLANin kantaman sisällä? Sulla kerta ulkona noita lamppuja.
Trådfri-hubi luo oman ZigBee-verkon. Ja tuohan toimii niin, että lamput välittävät viestiä sitten eteenpäin toisille lampuille. Veikkaisin siis että toimii sinun tapauksessa. Kannattaa kuitenkin aloittaa vaihtamalla taloa lähimpänä olevat lamput ensin. Itsellä on pihavalot aivan talon läheisyydessä.
Ja Ikean lamppuja pystyy käskyttämään ainoastaan lähiverkossa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 161
Home saapui. Toimii pelottavan hyvin. Ei tarvii paljon miettiä noita komentoja.
Mistä ostit?
BF:nä saisi jenkki Google storesta forwarderin kautta 2kpl Home Miniä noin 65€:llä alveineen.
Home olisi $79 ja siihen muut kulut, niin se voisi olla 100€ luokkaa toimitettuna.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
39
Ostin saksalaisen Homen eBayn kautta saksalaiselta myyjältä. Oli pakko saada se oikein mallinen virtalähde. Jenkki- ja brittiversioita saa halvemmalla.
 

patong

Tukijäsen
Liittynyt
27.11.2016
Viestejä
130
Mitäs tässä nyt on käynyt, ostin innoissani gigantin black friday -tarjouskesta kaksi laatikkoa Philipsin älylamppustarttereita.
Toisen boksin lamput ovat 10W ja toisen 9.5W. Laatikoiden EAN-koodit ovat täysin samat, joten kumpi noista nyt on ns. parempi/uudempi?

Mallinumerot seuraavasti:
9.5W - LCT015
10W - LCT010

Vasemmalla 9.5W ja oikealla 10W, tekstit ovat toisella puolella identtiset. Kuvan puolella selkeä ero. Myös kannoissa on eroa. 10W lamput painvat huomattavasti enemmän kuin 9.5W
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 161
Mitäs tässä nyt on käynyt, ostin innoissani gigantin black friday -tarjouskesta kaksi laatikkoa Philipsin älylamppustarttereita.
Toisen boksin lamput ovat 10W ja toisen 9.5W. Laatikoiden EAN-koodit ovat täysin samat, joten kumpi noista nyt on ns. parempi/uudempi?

Mallinumerot seuraavasti:
9.5W - LCT015
10W - LCT010

Vasemmalla 9.5W ja oikealla 10W, tekstit ovat toisella puolella identtiset. Kuvan puolella selkeä ero. Myös kannoissa on eroa. 10W lamput painvat huomattavasti enemmän kuin 9.5W
Oikealla v3 ja vasemmalla v2 lamput. Kannattaa vaihtaa, kun siellä vielä mainittiin että 3gen mallia ovat.

Edit: v3 teksti kuparin väreissä ja v2 hopean
 

patong

Tukijäsen
Liittynyt
27.11.2016
Viestejä
130
Oikealla v3 ja vasemmalla v2 lamput. Kannattaa vaihtaa, kun siellä vielä mainittiin että 3gen mallia ovat.

Edit: v3 teksti kuparin väreissä ja v2 hopean
Molemmat ovat kyllä etupuolelta tuollaiset kuparin väriset teksteiltään.

 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
628
Kappas vaan. Mullakin gigantin setti ja 9.5W lamput. Mut hei sulla kun molempia niin pistä molemmat päälle johonkin vierekkäin ja kato onko mitään eroa.
 

patong

Tukijäsen
Liittynyt
27.11.2016
Viestejä
130
Juuri kokeilin eteisen katossa molempia vierekkäin ja tuolla 9.5W -lampulla tuli aavistuksen kirkkaammat värit. Ero on kyllä todella pieni. Onkohan kyseessä vaan joku eri valmistuserä hieman eri spekseillä. Ei kumpikaan ainakaan gen 2 -versiota ole.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
628
Mullakin on jo käytössä, ei tosin vierekkäin, mutta en mitään eroa huomannut. En rupea vaihtelemaan noita.[emoji3]
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 161
Meni muuten mielenkiintoiseksi. Pikaisesti yritin googlettaa, niin voisiko noi 9,5W lamput olla kuitenkin gen 4:sta, mitä ei pitäisi vielä olla. Mallinumero kuitenkin isompi kuin ”varmoissa” gen3:ssa
 
Viimeksi muokattu:

patong

Tukijäsen
Liittynyt
27.11.2016
Viestejä
130
Piti vielä mainita, että nuo 9,5W-lamput vaikuttavat rakenteeltaan laadukkaamilta noihin 10W-veljiinsä verrattuna. Eipä noita kyllä voi käydä vaihtamassakaan, koska ei ole mitään perustetta.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 161
Piti vielä mainita, että nuo 9,5W-lamput vaikuttavat rakenteeltaan laadukkaamilta noihin 10W-veljiinsä verrattuna. Eipä noita kyllä voi käydä vaihtamassakaan, koska ei ole mitään perustetta.
Onko softa versioissa eroa?

LTC015 tuorein näyttää olevan 1.19.0_r19755
 

patong

Tukijäsen
Liittynyt
27.11.2016
Viestejä
130
Mulla samat. Semmoinen seikka tuli vielä mieleen, että hue ei löytänyt tätä 9.5w:n lamppua ennenkuin sarjanumeron syötti sinne hueen.
Nyt kun mainitsit niin ihmettelin miksi puolet lampuista piti parittaa tuon sarjanumeron avulla. Taisivat olla juuri nämä uudemmat mallit. En siinä vaiheessa ollut vielä kiinnittänyt lamppujen eroihin mitään huomiota.
 

Rantakemisti

Moderator
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
3 271
Täällä ihan sama homma että kaikki lamput ovat 9.5W vaikka paketissa lukee 10W. Voisi laittaa suoraan Philipsille sähköpostia ja kysyä miksi näin.
 
Liittynyt
09.11.2016
Viestejä
281
OK. Eli katkaisin ulos rasiasta ja jollain liittimillä se kellokytkin roikkumaan eteiseen avonaisesta rasiasta? Turvallista... Mites sähkökatkot, pitääkö säätää ajastinta taas oikeaan aikaan, ettei valot pala päivällä ja ole yöllä kiinni?
Mulla on joku Steinel-merkkinen hämäräkytkin joka ei maksanut paljon mitään. On siinä sen verran älyä että opettelee ensin yhden yön pitämällä valot koko ajan päällä, ja sen jälkeen se yrittää pitää valot pois kun on valoisaa ja yöllä 01-05 -välillä. Alkuun mietin paljon fiksumpaa systeemiä ja laitoin tuon vaan väliaikaisena, mutta kun se on toiminut toivotulla tavalla niin fiksummat systeemit jäi toteuttamatta, tuolla on menty pari vuotta tyytyväisenä.
 
Liittynyt
24.08.2017
Viestejä
158
Itsellä käytössä siis tuo Home Assistant, pyörii Raspberry Pi 3:ssa. Sen kaverina on sitten Philips Hue, Logitech Harmony ja Xiaomi Mi Smart home. Ja tällä viikolla vielä pitäisi tulla Amazon Echo.
HA hoitaa kaiken automaation ja käskytyksen. Hubit sitten välittävät viestejä, pl. Harmony joka toimii melko itsenäisesti.
Itsekin mietinyt tällaisen pystyttämistä jo useamman vuoden, mutta en ole saanut aikaiseksi. Ajattelin pyörittää Raspilla, joko Domoticzia tai Home assistant:ia. ATomiH:ll ali raspissa kiinni tuo Philipsin Hue, niin sinulla on ilmeisesti raspissa joku Zigbee radio (onko myös Z-wave)? Vai saako tuota Hue:a Z-wavella? Nopealla haulla löysin myös toisten valmistajien Z-wave polttimoita, joten onko tuosta Hue:sta jotain iloa näihin verrattuna?

Lähinnä jäänyt totauttamatta kun wlan-pönttö ei tue vlan:eja. Niin ei saa järkevästi ohjattua etänä. Sisäverkosta en rupea reikiä avaamaan. Mutta jos nyt alkuun tekisi lampuilla ja liiketunnistimilla automaation niin eipä sitä tarvitse etänä ohjatakaan. Tämän valo -casen tosin taitaisi saada tehtyä tuolla Huellakin, kun ei vaan liitä sitä verkkoon, vai kuin? Vieläkö tuossa Huessa toimii Ikena lamput?
 
Liittynyt
24.08.2017
Viestejä
158
Mitä huonoa noissa Iken älylampuissa/järjestelmässä on kun kaikki käyttävät Philipsiä? Ikea näyttäisi olevan melkoisen edukas.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
636
@Qwerty3 Mulla on siis tuo Philipsin oma hubi myös olemassa, ja se toimii oikeastaan vain siltana. Home Assistant hoitaa kaiken käskyttämisen ja automatisoinnin. Eli ei ole raspissa kiinni mitään zigbee-ohjainta.
Samaan tapaan toimii tuo Xiaomin Smart Home, sillä oma hubi joka välittää viestit HA:lle

Ikean lamput ovat ehkä vielä hieman alkutekijöissään, ainakin jos vertaa Philipsiin. Ikean softa on vaatimattomampi, eikä ole virallista API:a olemassa. Lamput ovat speksien osalta myös hiukan jäljessä Philipsiä.
En muista kirjoitinko tänne vai Muron puolelle, mutta hyvä ratkaisu on yhdistellä molempia. Ikean lamput kun saa kiinni Hue:n hubiin, niin pärjää yhdellä hubilla. Ja nykyisin saa jo valmiiksi päivitettyjä lamppuja ostettua.

Ikean Black friday alennuksista tarttui tuollainen Floalt valopaneeli. Josko sen valoteho riittäisi valaisemaan kodinhoitohuoneen.
 
Liittynyt
10.07.2017
Viestejä
2 190
@Qwerty3 Itsekin mietin Philips Huen ja Ikean välillä. Ikealle no-go tuli lähinnä siitä, että siihen ei ilmeisesti saa vielä LED nauhaa tai etäohjattavia pistorasioita. Liekkö sitten tulossa tukea, jos tulee.
Lisäksi Huessa plussaa, että siihen ilmeisesti saa liitettyä noita Ikean halpoja lamppuja kiinni.

En ole siis vielä mitään ostanut, mutta Huen näillä näkymin hankin.
 
Liittynyt
03.11.2016
Viestejä
172
@Qwerty3 Mulla on siis tuo Philipsin oma hubi myös olemassa, ja se toimii oikeastaan vain siltana. Home Assistant hoitaa kaiken käskyttämisen ja automatisoinnin. Eli ei ole raspissa kiinni mitään zigbee-ohjainta.
Samaan tapaan toimii tuo Xiaomin Smart Home, sillä oma hubi joka välittää viestit HA:lle

Ikean lamput ovat ehkä vielä hieman alkutekijöissään, ainakin jos vertaa Philipsiin. Ikean softa on vaatimattomampi, eikä ole virallista API:a olemassa. Lamput ovat speksien osalta myös hiukan jäljessä Philipsiä.
En muista kirjoitinko tänne vai Muron puolelle, mutta hyvä ratkaisu on yhdistellä molempia. Ikean lamput kun saa kiinni Hue:n hubiin, niin pärjää yhdellä hubilla. Ja nykyisin saa jo valmiiksi päivitettyjä lamppuja ostettua.

Ikean Black friday alennuksista tarttui tuollainen Floalt valopaneeli. Josko sen valoteho riittäisi valaisemaan kodinhoitohuoneen.
Minä olen ollut noihin Floalt paneeleihin tyytyväinen. Tuommoinen suorakaide on kodinhoitohuoneessa ja neliö keittiössä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
995
Tässä nyt hieman kiinnostunut tuosta automaatiosta omakotitalon sähkön säästön kannalta. Tosin laitehankinnat vetää säästöt "hetkeksi" pakkasen puolelle.

Valojen lisäksi kiinnostaisi ohjailla poistoilmalämpöpumppua sekä ilmalämpöpumppua. En vaan tiedä millä tasolla tuo onnistuu ainakaan tuon poistoilmalämpöpumppun osalta (Nibe Fighter 310p). Ilmeisesti ainakin ulkolämpötilaa manipuloimalla voisi tuota jollain tasolla ohjata, mutta lienee helpompaa antaa pumpun toimia kuten toimii ja haistella pumpun sähkövastuksien kontaktorin ohjausta.

Kun siis PILPin mielestä poistoilmasta ei saada tarpeeksi lämpöä kerättyä ja pitää laittaa vastukset tulille, voisi ILP:n kytkeä automatiikalla päälle lämmittämään. ILP:n ohjaus sitten taas oma sarkansa, kun ir-kaukosäätimellä ohjaillaan. Tuo taitaa lähettää paketti-muodossa noita komentoja, eli vaatinee hieman paneutumista ennen kuin toimii muukin asetus kuin on-off.

Valojen kanssa myös miettimistä, kun lähes kaikki talon valaisimet on joko 30x30 tai 30x60cm led paneeleita. E27 kantaa taitaa olla kokonaista 4 kpl, jotka kaikki vielä mini-mallia ulkomitoiltaan. Paneeleita sitten jotain 12kpl ja pari led-nauhaa.

Eli onko raspin kautta järkevästi ohjattavia led-virtalähteitä olemassa? Vai miten tuo kannattaisi toteuttaa... Tietysti valaisimien kytkimet tulisi vaihtaa johonkin hieman älykkäämpiin myös.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
24.08.2017
Viestejä
158
@Qwerty3 Mulla on siis tuo Philipsin oma hubi myös olemassa, ja se toimii oikeastaan vain siltana. Home Assistant hoitaa kaiken käskyttämisen ja automatisoinnin. Eli ei ole raspissa kiinni mitään zigbee-ohjainta.
Eli Home Assistant juttelee Hue hubille lähiverkossa APi:lla tms?

Saako pelkällä Huen hubilla suoraan toteutetua yövalo skenaarion. Jossa yöaikaan, vaikka klo 22-06 valo tottelee liiketunnistinta ja sytyttää 10% tms himmeän valon, 5min ajaksi kun liikutaan, mutta muina aikoina liiketunnistin ei ole käytössä vaan valo tottelee normaalia kytkintä (Huen "normikytkin" käy myös) ja laittaa 100% valon. Domoticz ja HA:han tuo onnistuu, mutta meneekö suoraan Huen asetuksilla, ettei tarvitsisi raspia ostaa?

Toimiiko kaikki Huen ajastetut toiminnot ja muut automatiot ilman verkkoyhteyttä, eli onko se vain tuota etäkäyttöä ja konffausta varten. Lähinnä jos konffaan kaiken kohdalleen ja poistan sen verkosta?
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
805
Mahtaakohan nuo Xiaomit olla toimivia? Olen etsinyt korkean CRI lukeman omaavaa säädettävää 5000-6500K LED kattovalaisinta ja nyt olisi tuon Xiaomin hyvään hintaan tarjolla: Xiaomi Yeelight Smart LED Ceiling Light -$67.11 Online Shopping| GearBest.com
Onkohan speksit lähelläkään paikkaansa? Mitähän kilkkeitä tuo nyt vaatii, että voi ohjata jollain seinäkatkaisimella?
Tuli tilattua tällänen alkuviikosta, lupailivat 7pv toimitusaikaa niin ensiviikolla pääsee ehkä asentelemaan. Kerron sitten kommentteja
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 161
Saako pelkällä Huen hubilla suoraan toteutetua yövalo skenaarion. Jossa yöaikaan, vaikka klo 22-06 valo tottelee liiketunnistinta ja sytyttää 10% tms himmeän valon, 5min ajaksi kun liikutaan, mutta muina aikoina liiketunnistin ei ole käytössä vaan valo tottelee normaalia kytkintä (Huen "normikytkin" käy myös) ja laittaa 100% valon.
Ei onnistu. Liiketunnistin on aina käytössä ja sitä mitä tapahtuu liikkeen jälkeen ei voi määritellä erikseen yölle ja päivälle. Sama asetus aina.

ZigBee Light Link: Busch-Jaeger.de

Onko tietoa, mistä noita saisi tilattua? Ilmeisesti kävisi Hue hubiin suoraan ja voisi ohjata olemassa olevaan valaistusta etänä noilla.
esim.
ZigBee Light Link | Busch-Jaeger | Schaltermaterial | Elektroinstallation | Baumarkt & Garten | bei Elektroshop Wagner
 
Liittynyt
11.02.2017
Viestejä
136
Tuli tilattua tällänen alkuviikosta, lupailivat 7pv toimitusaikaa niin ensiviikolla pääsee ehkä asentelemaan. Kerron sitten kommentteja
Itsekin tilasin kolme. Samoin erillisiä Xiaomi LED polttimoita. Niissä tosin mitattu CRI vain vähän päälle 80. Tuosta kattovalosta en löytänyt mittausarvoja.
 

ColdCash

Platinum-jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
87
Kysytään nyt täältä, kun osalla näyttää olevan jo kokemusta eli itselle tulossa talven aikana uusi omakotitalo ja tarkoitus olisi ainakin kevyet älykotiominaisuudet saada käyttöön mahdollisesti myöhemmin laajentaa järjestelmää. Itseäni eniten kiinnostaa väyläpohjainen ratkaisu KNX-pohjaisella näyttää olevan aika hyvä tuki ja isoilta valmistajilta löytyy, tuota väylää tukevia tuotteita esim. Ensto, ABB, yms. Löytyykö näitä väyläpohjaisia muitakin? Noilla langattomillahan tätä voi laajentaa.

Tärkein olisi, että sen väylän saa rakennusvaiheessa tarvittaviin kohteisiin, jotta uudesta talosta ei tarvi alkaa seiniä availemaan, jos haluaa lisätä kilkkeitä. Alkuun ajattelin valojen, pistorasiat, lämmityksen, ilmanvaihto ja sädekaihtimien ohjausta. Myöhemmin, sitten lisää hifit ja tv:t yms. järjestelmään. Sen "näyttöpaneelin" vois jättää pois maksaa 1k€ luokkaa ja sitä ei sitten siirrellä tabletti hoitaa saman asian, mutta niitä ohjelmoitavia peruskatkaisimia toki. Näissä näyttää peruspakettien hinnat lähtevän 6k€ paikkeilta ja lisäosat sitten maksaa aika paljon.

Yhtä juttua ei tosin näytä olevan saatavilla olis aika kätevä kaveri teki sähkölukkoon RasPilla ja sormenjälkilukijalla kätevän oven avauksen eli kenen sormenjäljet tallennettu ovi aukee sormenjäljellä toki myös avaimella, jos sähköt pois.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
158
Itsekkin jonkin verran tullut tutkittua noita eri väylä ratkaisuja taloon kun on mahdollisesti taloprojekti alkamassa ensi vuonna. KNX on varmasti hyvä ratkaisu, mutta melko kallis ja itse ei pysyt ohjelmoimaan järjestelmää ilman 1k€ lisenssiä. Kannattaa katsella myös ABB Free@Home systeemiä. Vaikuttaisi suht simppeliltä ja edullisemmalta kuin KNX. ABB:ltä saa valmiin ryhmäkeskuksen missä on jo jonkin verran kilkkeitä sisällä. Yhden vastaavan mestarin kanssa juttelin ja hän oli valvonut kaksi projektia joissa tuli juurikin tuo Free@Home. Rakentaja oli itse hoitanut järjestelmän konffauksen ja oli kuulemma onnistunut hyvin. Tietty molemmissa rakentajana oli automaatiotaustan omaavat henkilöt.
Itse varmaan toteutan oman projektini Beckhoffin PLC:llä. Siihen DALI valojen ohjaukseen ja Enocean langattomille katkaisimille ja antureille. Käyttöliittymä sitten jollain pikku paneelilla tai webbipohjaisena. Pitää vielä laskea jossai vaiheessa eri vaihtoehtojen hinnat.
 

ColdCash

Platinum-jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
87
Pyysin nyt tarjousta Loxonesta vaikutti aika hyvälle järjestelmälle
 
Liittynyt
08.11.2016
Viestejä
82
ZigBee Light Link: Busch-Jaeger.de

Onko tietoa, mistä noita saisi tilattua? Ilmeisesti kävisi Hue hubiin suoraan ja voisi ohjata olemassa olevaan valaistusta etänä noilla.
Nämä vaikuttavat erittäin mielenkiintoisilta. Systeemin manuaali löytyy PDF:nä tästä. Sen luettuani ei tosin auennut itselleni täysin miten nämä ihan käytännössä viritellään toimimaan Hue Bridgen kanssa, vaikka siinä useampi käyttöesimerkki onkin (tosin minulla on Huesta kokemusta vasta kaksi päivää). Jos joku ottaa käyttöön niin olisi kiintoisaa kuulla kokemuksia:geek:

Itse olen alkanut virittelemään kotiautomaatiota openHAB:lla ja RPi 3:lla, ja tällaiselle kaikki koodaustaidot unohtaneelle se on ollut hyvä ja simppeli yhdistelmä.
 
Liittynyt
10.07.2017
Viestejä
2 190
@t90125 Käsitykseni mukaan tuollainen laitetaan valokatkaisimen tilalle kytkentärasiaan ja se paritetaan Huen kanssa, kuin normaali lamppu. Sitten tuo langaton kytkin ohjaa 'normaaleja' valoja älykkäästi.

Hetkinen. Yhdellä tuollaisella saisin nuo pihavalot ohjattua Huen kautta. :think:
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
22 191
Google home (mini) toimii Xiaomin Yeelight-valojen kanssa (Singaporen palvelimelta), mutta Xiaomi Philips-lamppujen kanssa ei. Pitäisi miettiä, hankinko kaikki Yeelighttiä, tai ostanko HUE-lamppuja.. Onko saatavilla pieniä (normaalikokoisia) E27-lamppuja, joita Google home assistant ymmärtää?

Lisäksi Google ei ymmärrä "set brightness to 50%" ja täytyy täällä kysyä, ymmärtääkö teillä? Väriä voi vaihtaa, mutta 99% ajasta lamput on valkoisia..

Toimiiko pelkät HUE-lamput ilman Gatewaytä ollenkaan?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 161
Toimiiko hue kaikkien wifi pistorasioiden kanssa?
Esim näiden Energy+ WiFi-pistorasia - Tokmanni-verkkokauppa

Tilasin jo verkkokauppa.Comista osramin smartplugeja, mitkä on 2 kertaa kalliimpia...
Hue bridgen kanssa?
Suoraan ei, Huet zigbeellä, ei wifillä. Olisikohan nuo Energy+:t ESP8266 pohjaisia, jos kyllä, niin saisi flashittyä uusiks ja sitten jollain automaatioalustalla otettua käyttöön Huen kavereina.
 
Liittynyt
29.01.2017
Viestejä
1 612
Hue bridgen kanssa?
Suoraan ei, Huet zigbeellä, ei wifillä. Olisikohan nuo Energy+:t ESP8266 pohjaisia, jos kyllä, niin saisi flashittyä uusiks ja sitten jollain automaatioalustalla otettua käyttöön Huen kavereina.
Ah ok. Pitää vissiin sitte vaan ottaa noi osramit käyttöön. Ne vissiin toimii suoraan bridgen kanssa?

Noi taitaa muutenki olla jtn pilipali palikoita, kun ei netistä löydy mitään tietoa.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
241 547
Viestejä
4 214 642
Jäsenet
71 080
Uusin jäsen
Gunjack

Hinta.fi

Ylös Bottom