Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Huomio: This feature may not be available in some browsers.
Tehohoidon tarve ei ole kasvanut yhtään, se on pyörinyt 2,5kk suunnilleen samoissa lukemissa, eli vaihteluväli on ollut elokuun puolivälistä tähän päivään asti 19-36 ja tällä hetkellä lukema on 29. Tehohoitohan se merkittävin pullonkaula on, jos joku on.Näköjään sairaalahoidossa olevien koronapotilaiden määrä jatkaa tasaista ~10% kasvua/viikko. Sen perusteella tuskinpa mitään positiivisiä uutisia tälläkään viikolla tulossa.
Tuo on kyllä totta. Mietin että kasvaako tehohoidosta 'kappelin kautta' poistuvien määrä sellaista vauhtia, että pysytään tuolla 30 paikkeilla? Toisaalta sieltä normaaliosaston puolelta sinne tehohoitoon porukkaa eniten siirtynee? Tässä ketjussa oli jokunen aika sitten linkki tilastoon jossa oli tehohoidosta pois pääsevien jakautumista selvitetty, mutta en nyt pikaisella etsimisellä sitä löytänyt. Olisko jollakin muistissa mistä löytyy?Tehohoidon tarve ei ole kasvanut yhtään, se on pyörinyt 2,5kk suunnilleen samoissa lukemissa, eli vaihteluväli on ollut elokuun puolivälistä tähän päivään asti 19-36 ja tällä hetkellä lukema on 29. Tehohoitohan se merkittävin pullonkaula on, jos joku on.
Vakavan koronataudin riskiä voi muuten sitten jatkossa vähentää kolmanneksella kun lääkitään potilasta vanhalla masennuslääke Fluvoksamiinilla sairauden alettua. Saa nähdä mitä toimenpiteitä tämä tieto nyt aiheuttaa koronan hoidossa, tuskinpa yhtään mitään vaan ensin tarvitaan miljoona uutta isoa tutkimusta aiheesta ja vettä pitää virrata 10 vuoden verran. Onhan nämä nähty.
Ite veikkaan, että tehohoidon tarve ei seuraa sairaalapotilaiden määrän kasvua siitä syystä, että tartunnat painottuvat nuorempiin ikäryhmiin, jotka eivät juuri koskaan päädy teholle (mutta sairaalaan silloin tällöin), ja koska rokotetut joutuvat äärimmäisen harvoin tehohoitoon (mutta sairaalaan silloin tällöin). Ei mitään tietoa onko tämä se syy, eli puhdas arvaus.Tuo on kyllä totta. Mietin että kasvaako tehohoidosta 'kappelin kautta' poistuvien määrä sellaista vauhtia, että pysytään tuolla 30 paikkeilla? Toisaalta sieltä normaaliosaston puolelta sinne tehohoitoon porukkaa eniten siirtynee? Tässä ketjussa oli jokunen aika sitten linkki tilastoon jossa oli tehohoidosta pois pääsevien jakautumista selvitetty, mutta en nyt pikaisella etsimisellä sitä löytänyt. Olisko jollakin muistissa mistä löytyy?
Vakavan koronataudin riskiä voi muuten sitten jatkossa vähentää kolmanneksella kun lääkitään potilasta vanhalla masennuslääke Fluvoksamiinilla sairauden alettua. Saa nähdä mitä toimenpiteitä tämä tieto nyt aiheuttaa koronan hoidossa, tuskinpa yhtään mitään vaan ensin tarvitaan miljoona uutta isoa tutkimusta aiheesta ja vettä pitää virrata 10 vuoden verran. Onhan nämä nähty.
(Asia ei liity masennukseen mitenkään sinällään vaan fluvoksamiini auttaa asiassa muuta kautta.)
Lancetin tutkimuslinkki:
Effect of early treatment with fluvoxamine on risk of emergency care and hospitalisation among patients with COVID-19: the TOGETHER randomised, platform clinical trial
![]()
Fluvoksamiini – Wikipedia
fi.wikipedia.org
Oma arvaus on että ovat yhden rokotteen saaneet ja potilailla tai ehkä muuten valmiiksi heikko immuuni. Vaativan kuntoutuksen osastolla hoidetaan mm aivohalvauspotilaita. Yhteensä 4 tartuntaa, kaksi henkilöstöllä ja kaksi potilailla.
Jos pitäisi vetoa lyödä että kumpi otetaan aiemmin laajaan käyttöön, fluvoksamiini vai Merckin ja muiden valmistajien uudet koronan kalliit täsmälääkkeet, niin vastaus on jälkimmäiset..Eiköhän se oteta käyttöön, jos tulokset on toistettavissa, eikä tutkimuksen toteutuksesta löydy ongelmia, toisin kuin noissa muissa hehkuttamissasi 'onhan nämä nähty' tapauksissa.
Rokotteet ja lääkkeet eivät ole mitenkään vastakkain vaan täydentävät toisiaan.Ei varmaan vielä mitenkään, vaan tutkimuksen tulokset pyritään toistamaan. Muutenkin ei mikään harmiton lääke, esimerkiksi rokottamiseen verrattuna.
Eikö nyt oo niin että toisesta rokotteesta kolmeviikkoa niin olet vasta rokotettu. Tältäpohjalta kaikilla tuo täyttyy uutisen mukaan.
Sivuvaikutukset lienee 10 päivän kuurilla täysin mitättömät hyötyyn nähden. Ja tätähän on siis tarkoitus antaa vain koronaan sairastuneille, ei terveille.
Masennuspotilaat syövät kyseistä lääkettä jopa vuosikausia putkeen.
Suomessa yleisimmin käytetyt SSRI-lääkkeiden vaikuttavat aineet ovat sitalopraami, fluoksetiini, paroksetiini, sertraliini ja fluvoksamiini. Näistä jopa kolme fluoksetiini, paroksetiini ja fluvoksamiini ovat erittäin herkkiä reagoimaan muiden lääkkeiden kanssa. Näitä ei tule käyttää yhdessä muun muassa psykoosilääkkeiden, betasalpaajien, rytmihäiriölääkkeiden tai opioidien kanssa. Fluoksetiini, paroksetiini ja fluvoksamiini hidastavat muiden lääkkeiden poistumista elimistöstä. Tällöin ne voimistavat toisten lääkkeiden vaikutuksen jopa monin kymmenkertaiseksi.
Uusimman suomalaistutkimuksen mukaan yksi SSRI-lääke yhdessä lihasrentouttajakipulääkkeen kanssa laski koehenkilöiden verenpaineen hengenvaarallisen alas. Masennuslääke on fluvoksamiini, kauppanimellä Fevarin, ja lihasrelaksantti on hyvin yleisesti käytetty Sirdalud.
SSRI-lääkkeiden ja muiden lääkkeiden yhteisvaikutusten tutkittuja haittoja ovat muuan muassa suoliston verenvuodot ja yölliset hengityskatkokset.
Serotoniinilääkkeet reagoivat helposti myös yhdessä muiden masennuslääkkeiden kanssa. SSRI-lääkkeitä ei saa yhdistää MAO-estäjiin. Tästä seuraa harvinainen, mutta hengenvaarallinen serotoniinioireyhtymä. SSRI-lääkkeitä ei myöskään suositella yhdessä trisyklisten lääkkeiden kanssa. Osa serotoniinilääkkeistä – erityisesti fluoksetiini, paroksetiini ja fluvoksamiini - nostavat trisyklisten lääkkeiden pitoisuudet jopa myrkylliselle tasolle.
Eiköhän jenkit ala popsia näitäkin kun kuulevat taas ihmelääkkeestä. Pikku fiidi sinne trumpster ryhmiin vaan.Aiheesta jotain tietävänä, kun joku aika läheltä söi noita jokunen vuosi sitten, niin noita ei niin vaan popsita, vaan annostukset on aika tarkkoja, ja nostetaan ja lasketaan aika hitaasti. En nyt muista oliko tuo pahemmasta päästä vai ei, mutta juuri ne aloitukset ja lopetukset aiheutti oireita. Muutenkin noiden kanssa kannattaa olla tarkkana, että jos löydät tuotakin jostakin eläinlääkäriltä, niin en mainostaisi.
![]()
Masennuslääkkeiden haitat ja riskit liittynee lähinnä pitkäaikaiseen käyttöön, tuskin niinkään 10 päivän kuuriin hengitystieinfektion hoidossa!Aiheesta jotain tietävänä, kun joku aika läheltä söi noita jokunen vuosi sitten, niin noita ei niin vaan popsita, vaan annostukset on aika tarkkoja, ja nostetaan ja lasketaan aika hitaasti. En nyt muista oliko tuo pahemmasta päästä vai ei, mutta juuri ne aloitukset ja lopetukset aiheutti oireita. Muutenkin noiden kanssa kannattaa olla tarkkana, että jos löydät tuotakin jostakin eläinlääkäriltä, niin en mainostaisi.
![]()

Masennuslääkkeiden haitat ja riskit liittynee lähinnä pitkäaikaiseen käyttöön, tuskin niinkään 10 päivän kuuriin hengitystieinfektion hoidossa!
Masennuslääkkeiden haitat ja riskit liittynee lähinnä pitkäaikaiseen käyttöön, tuskin niinkään 10 päivän kuuriin hengitystieinfektion hoidossa!
Lienee syytä myös jälleen mainita, että kaikilla lääkkeillä on aina jotain haittoja ja riskejä. Kaikilla lääkkeillä. Se ei tarkoita sitä, etteikö lääkkeitä pitäisi käyttää. Kyllä niitä aina toisinaan pitää käyttää...![]()
Merckhän on sitoutunut siihen, että Molnupiraviriä voidaan valmistaa köyhempien maiden tarpeisiin maksamatta patenttirojalteja niin kauan kuin pandemiaa pidetään globaalina hätätilana eli ei kai tuonkaan mikään kallis tarvitse olla.Jos pitäisi vetoa lyödä että kumpi otetaan aiemmin laajaan käyttöön, fluvoksamiini vai Merckin ja muiden valmistajien uudet koronan kalliit täsmälääkkeet, niin vastaus on jälkimmäiset..
Valitettavasti halpojen geneeristen lääkkeiden käyttöönottoon liittyy ilmeisiä byrokraattisia hidasteita, koska oikein kenelläkään ei ole intressejä runtata isoja kalliita tutkimuksia nopeasti läpi. Mutta ehkäpä tätä aletaan jossain kehitysmaissa käyttää sen kummemmin ihmettelemättä.
Rokotteet ja lääkkeet eivät ole mitenkään vastakkain vaan täydentävät toisiaan.
Sivuvaikutukset lienee 10 päivän kuurilla täysin mitättömät hyötyyn nähden. Ja tätähän on siis tarkoitus antaa vain koronaan sairastuneille, ei terveille.
Masennuspotilaat syövät kyseistä lääkettä jopa vuosikausia putkeen.
Aika kalliiksi toi Suomessakin tulisi, jos sitä alettaisiin kaikille korona-positiivisille syöttämään... Hintaa kuurilla on joku 700 euroa.Merckhän on sitoutunut siihen, että Molnupiraviriä voidaan valmistaa köyhempien maiden tarpeisiin maksamatta patenttirojalteja niin kauan kuin pandemiaa pidetään globaalina hätätilana eli ei kai tuonkaan mikään kallis tarvitse olla.
Sivuvaikutukset lienee 10 päivän kuurilla täysin mitättömät hyötyyn nähden. Ja tätähän on siis tarkoitus antaa vain koronaan sairastuneille, ei terveille.
Masennuspotilaat syövät kyseistä lääkettä jopa vuosikausia putkeen.
Mikä juttu tää nyt on, että fluvoksamiinia määrättäisiin koronaan? Että kaikki sairastuneet (vai ketkä) altistetaan mielialalääkkeen potentiaalisille sivuoireille, jotka tosiaan iskee heti eikä pitkällä käytöllä (jos iskee)Jännittävästi kuitenkin suurin osa SSRI:n haitoista tulee nimenomaan käytön alussa. Jos ei tule, niin sitten lääkettä totta tosiaan usein jatketaan vuosikausia putkeen. Sivuvaikutukset noilla ovat toki varsin yleisiä ja tavallisia. Ja jälleen fluvoksamiinin teho pitää ensin osoittaa, ennen kuin sitä aletaan oikeasti käyttää ja jos siitä hyötyä on, niin käyttöön varmasti tulee. Ei olisi sitten todellakaan ensimmäinen ratkaisu jota korona hoitoon aktiivisesti tarjoaisit ja osoittautuu täysin huuhaaksi.

No lähtökohta tässä on ihan lupaava, TOGETHER vaikuttaa laadukkaalta tutkimushankkeelta jossa etsittiin suuresta määrästä eri lääkeaineita (Ivermektiinikin mukana, ei havaittua hyötyä) mahdollisia koronan hoidossa auttavia ja käsittääkseni ainoa lupaava tulos saatiin fluvoksamiinille. Sitä ei voi kuitenkaan olla sanomatta varmaan liian montaa kertaa, että näyttöä kuitenkin tarvitaan enemmän ennen kuin voi alkaa tämänkään puolesta liputtaa.Mikä juttu tää nyt on, että fluvoksamiinia määrättäisiin koronaan? Että kaikki sairastuneet (vai ketkä) altistetaan mielialalääkkeen potentiaalisille sivuoireille, jotka tosiaan iskee heti eikä pitkällä käytöllä (jos iskee)
Joku ihan oikea lääkekin oli valmisteilla. Eiköhän sitä kuitenkin kannata ennemmin summittain määrätä ja pahat mömmöt vain pakon edessä. edit: tuo @amblik mainitsema siis
No lähtökohta tässä on ihan lupaava, TOGETHER vaikuttaa laadukkaalta tutkimushankkeelta jossa etsittiin suuresta määrästä eri lääkeaineita (Ivermektiinikin mukana, ei havaittua hyötyä) mahdollisia koronan hoidossa auttavia ja käsittääkseni ainoa lupaava tulos saatiin fluvoksamiinille. Sitä ei voi kuitenkaan olla sanomatta varmaan liian montaa kertaa, että näyttöä kuitenkin tarvitaan enemmän ennen kuin voi alkaa tämänkään puolesta liputtaa.
Tämä kyseinen kirjoittaja on kuuluisa suomalainen kommunisti, ja on jäsenenä Eroon Koronasta -ryhmässä, joka käsittää joukon enemmän tai vähemmän sekopäitä ihmisiä. Kyseinen ryhmä kannattaa koronan tukahduttamista mahdollisimman kovilla rajoitustoimilla, ja ryhmälle uusi normaali tarkoittaa lähinnä pysyviä kovia rajoitustoimia. Taitaa herralle olla henkisesti kova paikka, kun normaalit ihmiset ovat vihdoin alkaneet elää normaalia elämää, maskeja näkyy päivä päivältä vähemmän, eivätkä enää suostu olemaan mukana näissä heidän pelkopsykooseissaan.Irlannin Waterfordissa on kahdesti rokotettuja 99,7% ja samaan aikaan Irlannin pahin tilanne koronassa koskaan. Piirikunta on noussut yhdestä Irlannin alhaisimmista Covid-19-tartunnoista yhdeksi korkeimmista. Ei kyllä noudata mitään logiikkaa tämä. Toki aika pieni kylä tuo, vain alle 50 000 asukasta. Eikä ollut puhetta, että jyllääkö virusvariantti delta, delta plus, vai delta +++.
![]()
Waterford city district has State’s highest rate of Covid-19 infections
County also has highest rate of vaccination take-up in the Republicwww.irishtimes.com
Myös hesarin vieraskynäilijät arvelevat että rokotteisiin ei lopulta kannata tuudittautua.
"Hiipuvan rokotesuojan vuoksi edessä ovat puolivuosittaiset tehosterokotukset. Vaikka rokotteita päivitettäisiin, kierrossa saattaa olla yhtä aikaa niin monta varianttia, että tehostepistosten toimivuus on arpapeliä. "
![]()
Vieraskynä | Suomen koronastrategia ei saisi nojata pelkästään rokotesuojaan
Eriaikaisesti hiipuvan rokotesuojan rinnalle tarvitaan muita työkaluja. Vajaa rokotekattavuus ja virusvariantit vaikeuttavat tilannetta.www.hs.fi
Suhteessa asukasmäärään ehkä iso luku mutta iso osa sairastuneista ilmeisesti alle 18 vuotiaita rokottamattomia. Kahden viiikon keskimääräinen tartuntamäärä on noin 24 tartuntaa/pvä.Irlannin Waterfordissa on kahdesti rokotettuja 99,7% ja samaan aikaan Irlannin pahin tilanne koronassa koskaan. Piirikunta on noussut yhdestä Irlannin alhaisimmista Covid-19-tartunnoista yhdeksi korkeimmista. Ei kyllä noudata mitään logiikkaa tämä. Toki aika pieni kylä tuo, vain alle 50 000 asukasta. Eikä ollut puhetta, että jyllääkö virusvariantti delta, delta plus, vai delta +++.
![]()
Waterford city district has State’s highest rate of Covid-19 infections
County also has highest rate of vaccination take-up in the Republicwww.irishtimes.com
Myös hesarin vieraskynäilijät arvelevat että rokotteisiin ei lopulta kannata tuudittautua.
"Hiipuvan rokotesuojan vuoksi edessä ovat puolivuosittaiset tehosterokotukset. Vaikka rokotteita päivitettäisiin, kierrossa saattaa olla yhtä aikaa niin monta varianttia, että tehostepistosten toimivuus on arpapeliä. "
![]()
Vieraskynä | Suomen koronastrategia ei saisi nojata pelkästään rokotesuojaan
Eriaikaisesti hiipuvan rokotesuojan rinnalle tarvitaan muita työkaluja. Vajaa rokotekattavuus ja virusvariantit vaikeuttavat tilannetta.www.hs.fi
En tiedä Irlannista, mutta eikös suomessa ole niin että kahdesti rokotettuja ei testata kuin poikkeustapauksissa?Suhteessa asukasmäärään ehkä iso luku mutta iso osa sairastuneista ilmeisesti alle 18 vuotiaita rokottamattomia. Kahden viiikon keskimääräinen tartuntamäärä on noin 24 tartuntaa/pvä.
Rokotukset tehoavat.
Myös hesarin vieraskynäilijät arvelevat että rokotteisiin ei lopulta kannata tuudittautua.
"Hiipuvan rokotesuojan vuoksi edessä ovat puolivuosittaiset tehosterokotukset. Vaikka rokotteita päivitettäisiin, kierrossa saattaa olla yhtä aikaa niin monta varianttia, että tehostepistosten toimivuus on arpapeliä. "
![]()
Vieraskynä | Suomen koronastrategia ei saisi nojata pelkästään rokotesuojaan
Eriaikaisesti hiipuvan rokotesuojan rinnalle tarvitaan muita työkaluja. Vajaa rokotekattavuus ja virusvariantit vaikeuttavat tilannetta.www.hs.fi

Näin pääsääntöisesti on. Saavat rauhassa levittää tautia,kuten viimeaikojen uutisoinnissa hoitokotien tartuntaryppäistä ollaan luettu.En tiedä Irlannista, mutta eikös suomessa ole niin että kahdesti rokotettuja ei testata kuin poikkeustapauksissa?
Itse luulin, että nämä tukahduttajat ovat jo aikaa sitten tunnustaneet tosiasiat, mutta ilmeisesti vielä syyskuun alussa näitä harhaisia vaeltajia oli jokunen jäljelläVaro mitä toivot. Siinä on "kaikki kiinni"-koronataistelijat asialla. Onneksi sentään kuukausia sitten![]()
Tukahduttaminen oli ihan realistinen vaihtoehto ennen deltaa, kuten tietyistä maailman maista on voitu havaita, mutta delta muutti pelin hengen.Itse luulin, että nämä tukahduttajat ovat jo aikaa sitten tunnustaneet tosiasiat, mutta ilmeisesti vielä syyskuun alussa näitä harhaisia vaeltajia oli jokunen jäljellä![]()
En tiedä Irlannista, mutta eikös suomessa ole niin että kahdesti rokotettuja ei testata kuin poikkeustapauksissa?
Kävitkö julkisella vai työterveyshuollon kautta? Ei taida julkiselle enään päästä testiin tekosyyllä "no kun mää tulin just lomalta Tukholmasta, mutta ei mulla ole oireita. Haluisin silti.".n. kuukausi sitten kävin testissä lomamatkalla jälkeen.. Olin luvannut pomolle käyväni testissä ihan varmuuden vuoksi.
Ei paljoa tarvinnut oireita keksiä niin helposti pääsi testiin vaikka kahdesti rokotettu.
Ei käy ei.Husissa riittää edelleen nuha tai yskä verukkeeksi testiin kuten ennenkin, eikä kysellä rokotteista. Aikoja on kyllä paljon tarjolla ja tuloskin tulee nopeasti joten ehkä siellä ei käy ovi enää niin tiuhaan.
Yli puolet vähemmän testataan nyt kuin enimmillään testattiin.Kyllä tuohon turhaan testaamiseen riittää miljoonia ja työvoimaan. Samaan aikaan muu hoito viivästyy edelleen. Reilua.
Kyllä tuohon turhaan testaamiseen riittää miljoonia ja työvoimaan. Samaan aikaan muu hoito viivästyy edelleen. Reilua.

Palaan vielä tähän sen verran, että melkoista yleistämistä. Jos rokotepisteessä mistä sinulla löytyy kokemusta ei ole suolaliuosta, niin se ei tarkoita, että niitä ei löytyisi joka rokotepisteeltä.Juttu haiskahtaa palaneelle niin että savuaa. Rokotuspisteissä ei ole suolaliosta. Ei edes vettä.
Vuoden 2021 testaamisenhan arvioitiin kustantavan heittämällä yli miljardin.Kyllä tuohon turhaan testaamiseen riittää miljoonia ja työvoimaan. Samaan aikaan muu hoito viivästyy edelleen. Reilua.
Kävitkö julkisella vai työterveyshuollon kautta? Ei taida julkiselle enään päästä testiin tekosyyllä "no kun mää tulin just lomalta Tukholmasta, mutta ei mulla ole oireita. Haluisin silti.".
Kyllä tuohon turhaan testaamiseen riittää miljoonia ja työvoimaan. Samaan aikaan muu hoito viivästyy edelleen. Reilua.
Vaimo tuossa haasteli, että on kuulemma pakko julkisen testata, jos joku sinne haluaa oli mitään aihetta tai ei. Kyse lähinnä suosituksesta, että ei tarvitse tulla oireettomana testiin tai tuplarokotettuna. Ts ei ole oikeutta kieltäytyä testaamasta, jos joku testiä haluaa itselleen.
Tartuntamäärien ollessa samat, rokotuksien kattavuudella näyttäisi jotain korrelaatiota kuolemien kanssa olevanOnneksi rokottamattomat ovat syyllisiä niin ei ongelmaa![]()
Tartuntamäärien ollessa samat, rokotuksien kattavuudella näyttäisi jotain korrelaatiota kuolemien kanssa olevan
![]()

Yritäs nyt keskittyä asiaan. Venäjällä on luultavasti kumpikin alakanttiin arvioitu, mikä ei yhtään heikennä @Pauli esittämää väitettä.Mä uskomassa venäläisten tilastoihin tai vertaamassa venäjää mihinkään länsimaahan missään
![]()
Yritäs nyt keskittyä asiaan. Venäjällä on luultavasti kumpikin alakanttiin arvioitu, mikä ei yhtään heikennä @Pauli esittämää väitettä.

Käytämme välttämättömiä evästeitä, jotta tämä sivusto toimisi, ja valinnaisia evästeitä käyttökokemuksesi parantamiseksi.