Offtopicina ei ole pelkkää teoriaa ainakaan nykyään, tainno on omastakin käynnistä jo melkein 10 vuotta. Parit eka päivää keräillään kamat yms, mutta kyllä sitten on kuntotestit ja olikohan meillä kahden tai kolmen viikon aikana kaksi "leiriä" metsässä.Rokotukset tehdään siellä ensimmäisen ja toisen viikon aikana sinne mennessä. Silloin opetus on lähinnä teoriaa.
Eli ei ollutkaan puolustusvoimien vika vaan pari-kolmekymppisen välinpitämättömyys?
No toisaalta jotain tekee kyllä puolustusvoimat pahasti väärin jos parikymppiset varusmiehet ovat vielä noin kädettömiä. Mitä jos pitäisi jotain oikein vaativaa tehdä? Esimerkiksi puolustaa maata.
Et selvästikkään ymmärtänyt nyt pointtia. 20-30v ikäluokassa osa hakee piikin, osa ei. Eivät jaksa nähdä vaivaa, koska eihän siihen koronaan kuitenkaan kuole, tai ainakin todennäköisyydet ovat sen puolella että selviää hengissä. Välinpitämätöntä muita kohtaan, mutta sellasta se elämä on.
Jos 20-30v tietäisi, että tarvitsee silmälasit 50v ja olisi tieto täysin oikeanlaisiin sellaisiin ja ne saisi nyt ilmaiseksi. Kuinka monen 20-30v kuvittelisit silti lähtemään hakemaan niitä, toisin kuin 30-50v. Eli jos katsoo lyhyellä tähtäimellä, niin eipä niillä syytä ole käyttää siihen omia vapaitaan(ja joo kyllä he tietävät että rokote laskee nuoremmillakin vakavan taudin mahdollisuutta prosentuaalisesti paljon, mutta puhutaan pienistä prosenteista kokonaisuudessa).
PS. Tunnen itsekin useamman. Yksi esimerkiksi varasi jopa ajan ja vaivautu paikalle, mutta kun olikin walk-in rokotus myös, niin olisi joutunut jonoon menemään jonottamaan niin eihän sellaista jaksanut. Jäi rokote(et) laittamatta ainakin toistaiseksi. Ihan on yleistä kyllä.
