Koronavirus SARS-CoV-2 ja sen aiheuttama tauti COVID-19 (Yleinen keskustelu)

Päijät-Hämeestä tuli mieleen, että onkohan Pasi Viheraho sairastanut koronan? Ei taida paljon maskeja käyttää tai mistään muustakaan välittää, jotain hengitystievaivaa se taisi valittaa jo yli vuosi sitten.

En ole kovin tarkkaan seurannut miehen edesottamuksia, mutta joskus jonkun videon aina vilkaissut.
 
Keski-Pohjanmaa ja etenkin Kokkola alkaa edustamaan aika kovia lukemia. Tuolla on tieten Intian variantti syystä tai toisesta päässyt karkuun
Aika sopivaa kasvua kun viikossa nollasta aina kärkisijoille 130 / 100 000. Aika herkkää näyttää olevan tuo versio tarttumaan.
 
Siinä taustat
Keski-Pohjanmaa saakin sitten kunnian toimia Intian muunnoksen koelaboratoriona Suomessa... Saadaan ihan omakohtaista kokemusta siitä, että miten helposti toi oikeasti leviää, koska pakkohan tällaiset on aina itse testata. Ei muualta tuleva tieto meille kelpaa.
 
Jotain sekvensointiin perustuvaa tartuttavuusvertailua brittivarianttiin löytyy jo:

"Epidemiologists are still wrestling with how transmissible the India variant of concern is. Public Health England believes it is at least as transmissible as the Kent variant, but preliminary work based on genome sequencing in India raises the prospect of it spreading up to 60% more easily."
Campbell puhui tänään että olisi jotain 50% tarttuvampi kuin Kentin versio...

Mä pelkäsin, että tuo voi aiheuttaa neljännen aallon syksyllä, mutta nyt kyllä näyttää siltä että se aalto tuleekin kohta. Ei sitä mikään pysäytä kun rajoituksia vaan puretaan koko ajan ja muutenkin ihmiset on riehaantuneet kesän tultua kun luulevat, että kaikki on taas hyvin.

Rokote suojaa Intian muunnokselta jonkin verran, mutta yksi annos selvästi huonommin kuin kaksi.
 
Briteillä on paras tieto tuosta Intian muunnokset. On tarttuvampi (sen tiedon Nurse Campbell oli hakenut oikein) mutta rokotteet tehoavat nykykokemuksen perusteellayhtä tehokkaasti taudin vakavaa muotoa vastaan joten vaikka variantti onkin levinnyt ei sairaalaan ole joutunut yhtään enempää ihmisiä.
 
Campbell puhui tänään että olisi jotain 50% tarttuvampi kuin Kentin versio...

Mä pelkäsin, että tuo voi aiheuttaa neljännen aallon syksyllä, mutta nyt kyllä näyttää siltä että se aalto tuleekin kohta. Ei sitä mikään pysäytä kun rajoituksia vaan puretaan koko ajan ja muutenkin ihmiset on riehaantuneet kesän tultua kun luulevat, että kaikki on taas hyvin.

Rokote suojaa Intian muunnokselta jonkin verran, mutta yksi annos selvästi huonommin kuin kaksi.
Helsingissä on purettu viimeisten viikkojen aikana rajoituksia ja tautitapaukset osoittavat edelleen tukevasti alaspäin. Helsingissä jos jossain on potentiaalia varianttien leviämiselle, niin kuin tartuntatautien leviämiselle ylipäätään, joten enpä olisi kovin huolissani. Suomen mittakaavassa siis.

Tällä hetkellä epidemia pahenee ihan muualla kuin siellä, missä sen luonnollisesti pitäisi paheta (=Helsinki), joten eiköhän homma ole vielä ihan hyvällä mallilla.
 
Niitä vietetään just niin kauvan kun niitä tarvitaan, tämä on ihan päivän selvä asia.
Näin on. Vähemmän päivänselvä mutta todennäköiseltä vaikuttava juttu on se, että rajoituksia pyöritetään vielä niiden käytyä tarpeettomaksi, koska politiikka ja päätöksillä viestittely. Ollaan niin pahuksen huolestuneita ja vastuullisia. Maskishow käy pian vähiin maskihenkisiä kohteita lukuun ottamatta, mutta muut poikkeusohjeet pidetään väkisin käytössä liian pitkään.
 
Tällä hetkellä epidemia pahenee ihan muualla kuin siellä, missä sen luonnollisesti pitäisi paheta (=Helsinki), joten eiköhän homma ole vielä ihan hyvällä mallilla.
Vielä... Eihän Intian muunnos vielä kovin paljon ole ehtinyt Suomessa levitä, mutta jos ja kun se tästä yltyy, loppuu henkseleiden paukuttelu Helsingissäkin.
 
Vielä... Eihän Intian muunnos vielä kovin paljon ole ehtinyt Suomessa levitä, mutta jos ja kun se tästä yltyy, loppuu henkseleiden paukuttelu Helsingissäkin.

Alkaa olla kiire näillä muunnoksilla, jos meinasi suurempaa vaikutusta saada Suomessa aikaan. 38% koko väestöstä rokotettu ja aikuisista jo 44% (yhden kerran). Ihan hyvä suoja on sitä vakavaa tautimuotoa vastaan jo tuon yhden piikin jälkeen. Se, että ihmiset sairastaa lievän muodon ei ole mikään ongelma, sairaala kuormitus ei tule enää muodostumaan ongelmaksi ellei nyt ihmeempiä tapahdu. Rokotusinto on sen verta suurta, että taitaa usea ikäryhmä päästä yli 90%. Tartunnat on edelleen lasku suunnassa. Kohta taidetaan jo mennä alle UK tartuntamäärien, eli kyllä se suunta on edelleen hyvä vaikka jotain ryppäitä onkin tullut.
 
Kyllä se varmasti useimpien ihmisten mielestä on ongelma, että sairastaa koronan, jos sen voi näin loppumetreillä vielä välttääkin. Ei kukaan meistä halua sitä saada ja sitten arvuutella että äityykö se enemmän vai vähemmän vakavaksi.

Campbell ennusti että tartunnat tulee lisääntymään Euroopassa ja Britanniassakin Intian muunnoksen myötä. Suomessa tuntuu olevan taipumusta kasvu-uralle jo entistenkin muunnosten voimalla, joten hyvin mahdollisesti näin tulee käymään. Ja sitten on alkukesä vielä enemmän pilalla kuin se jo muutenkin olisi ollut.
 
Rokotteiden myötä tartuntamäärillä ei ole muutenkaan yhtä paljon väliä kuin ennen rokotusten aloittamista. Koska yhä suurempi osa tartunnoista tulee olemaan lieväoireisia, sellaisia jotka eivät vaadi sairaalahoitoa. Sehän se koko rokottamisen ideakin on.

Iltapäivälehdet edelleen uutisoivat vaan tartuntamääriä. Sairaalahoidon tarvittavasta määrästä ollaan kumman hiljaa.
Edelleen suurin osa sairastaa koronan lievänä, kun puhutaan alle 60v henkilöistä. Oliko niin että 90000 koronaan sairastuneesta noin 1,5 % on joutunut teholle. Jopa 2 kertaan rokotettuja joutunut teholle?
 
Alkaa olla kiire näillä muunnoksilla, jos meinasi suurempaa vaikutusta saada Suomessa aikaan. 38% koko väestöstä rokotettu ja aikuisista jo 44% (yhden kerran). Ihan hyvä suoja on sitä vakavaa tautimuotoa vastaan jo tuon yhden piikin jälkeen. Se, että ihmiset sairastaa lievän muodon ei ole mikään ongelma, sairaala kuormitus ei tule enää muodostumaan ongelmaksi ellei nyt ihmeempiä tapahdu. Rokotusinto on sen verta suurta, että taitaa usea ikäryhmä päästä yli 90%. Tartunnat on edelleen lasku suunnassa. Kohta taidetaan jo mennä alle UK tartuntamäärien, eli kyllä se suunta on edelleen hyvä vaikka jotain ryppäitä onkin tullut.
Luin jostain, että pahimmalla alueella oli siirretty porukkaa teholle muualle, kun paikallisesti on tullut sairaala täyteen.. Jeten ei nyt kaanata vielä keulia rokotuksilla ja luulla niistä liikaa..
 
  • Tykkää
Reactions: mti
Itse uskon että rokotteet tuovat helpotusta tuohon riskiin, mutta ei se helpotus synny sillä että 40% väestöstä on kerran rokotettu.
Se, että tauti leviäisi "lievänä" ei ole varsinaisesti haluttu lähtökohta, koska 10% rokottamattomia tarkoittaisi 55000 sairaalapaikkaa (1% saisi vakavan muodon). Rokotekattavuus kun on sen maksimissaan 90% missä tahansa ikäluokassa. Kyllä se rokotekattavuus pitää saada tosi korkeaksi, ja juuri siinä levittävässä porukassa.

Todennäköisemmin siis rokotteiden, suojautumisen ja kausivaihtelun yhdistelmä laskee tautiluvut niin alas että rajoituksia voidaan purkaa, ennen kuin rokotekattavuus yksin siihen riittäisi.
 
Todennäköisemmin siis rokotteiden, suojautumisen ja kausivaihtelun yhdistelmä laskee tautiluvut niin alas että rajoituksia voidaan purkaa, ennen kuin rokotekattavuus yksin siihen riittäisi.

Kyllä me fiksut jo tiedettiin ettei tänä kesänä rajoituksia poisteta. Tämä kun on poliittinen peli ja pelkkä sairaalahoidon tarve ei merkkaa mitään tässä.
 
Vappubrunssi Osuuskauppa KPO:n kesäravintola Mustakarissa. Se on yksi joukkotartuntojen alkupaikka. Kokkolan seudulla vappubrunssilta lähtenyt tartuntarypäs
Tää on kyllä surullisen koominen keissi. Siellä on kaupungin silmäätekevät kerääntyneet kabinettiin vappubrunssille ja hups, nyt onkin koko maakunta leviämisvaiheessa. :tdown:

Ilmeisesti vieläkään ei ole mitään käsitystä mistä se intian variantti on tuonne päässyt vaikka brunsseilla tartuttanut on pystytty selvittämään.
 
Kyllä siitä, että yhdestä tilaisuudesta nousee alueen tartuntaluvut esiintyvyydeltään yli 100:n pitäisi tajuta vetää se johtopäätös ihan ilman politiikkaakin, jotta vielä ei ole rokoteltu alkuunkaan tarpeeksi.
 
Kyllä me fiksut jo tiedettiin ettei tänä kesänä rajoituksia poisteta. Tämä kun on poliittinen peli ja pelkkä sairaalahoidon tarve ei merkkaa mitään tässä.
Ja me toiset fiksut osasimme odottaa että sekä rajoituksia aletaan purkaa että ihmiset alkavat löysäillä hieman liian nopeasti, mistä merkkinä uudet alueelliset ryöpsähdykset, joista päijät-hämeen tilanne on jo vaatinut tehopotilaiden siirtoa muille alueille.
 
Tämä vaatii sitten ilmeisesti että koko Suomi pidetään rajoitusten parissa. Ideanahan oli että tehtäisiin alueellisia rajoituksia, kuten on järkevää, mutta silti näyttää siltä että tietyt rajoitukset pysyvät maanlaajuisesti.
 
Mikä muu kuin poliittinen peli tässä on meneillään kun 80% Suomesta on hyvä tilanne ja rajoitukset ovat ja pysyvät pitkälle kesään? Jos mentäisiin pelkillä tilastoilla ja sairaalahoidon tarpeella niin 20% Suomea olisi nyt rajoitusten alla ja lopuissa ei mitään.
 
Tämä vaatii sitten ilmeisesti että koko Suomi pidetään rajoitusten parissa. Ideanahan oli että tehtäisiin alueellisia rajoituksia, kuten on järkevää, mutta silti näyttää siltä että tietyt rajoitukset pysyvät maanlaajuisesti.

Vai olisiko kuitenkin näin jo tehty?

"Sosiaali- ja terveysministeriö on tehnyt 10.5.2021 päätöksen, jonka mukaan koronaepidemian torjunnassa luovutaan valtakunnallisista toimenpidetasoista. Koronaviruksen torjunnassa painotetaan jatkossa alueellisia rajoituksia ja suosituksia."

Nojoo toki todellisuudessa suosituksia aveille tulee kuten aiemminkin mutta aiempi ylivalta on purettu.
 
Viimeksi muokattu:
Vai olisiko kuitenkin näin jo tehty?

"Sosiaali- ja terveysministeriö on tehnyt 10.5.2021 päätöksen, jonka mukaan koronaepidemian torjunnassa luovutaan valtakunnallisista toimenpidetasoista. Koronaviruksen torjunnassa painotetaan jatkossa alueellisia rajoituksia ja suosituksia."

Kyllä minä tämän tiedän. Mutta se on faktaa että mm. kokoontumisrajoitukset ovat ja pysyvät edelleen, koska poliittinen tilanne.
 
Kyllä minä tämän tiedän. Mutta se on faktaa että mm. kokoontumisrajoitukset ovat ja pysyvät edelleen, koska poliittinen tilanne.

Vai liittyisikö siihen se, että se korona edelleen voi levitä tehokkaasti suurissa kokoontumisissa? Se ei taida tietää, että kyseessä on mielestäsi poliittinen peli...
 
Vai liittyisikö siihen se, että se korona edelleen voi levitä tehokkaasti suurissa kokoontumisissa? Se ei taida tietää, että kyseessä on mielestäsi poliittinen peli...

Ei liity pelkästään siihen. Liittyy myös siihen että AVIt mukailevat ihmisten pelkoja ja pitävät rajoituksia turhaan voimassa koko kesän. Toisinsanoen ei liity saatavilla oleviin tilastoihin mitenkään vaan tässä pelataan ihan eri peliä.
 
Tilastot kertovat, että ei ole vielä riittävää rokotekattavuutta. Ks. vappubrunssi.
 
Tässähän on joka tapauksessa ideana etsiä tekosyitä että kesä saadaan vierähtämään vähällä trafiikilla. Syksyllä tapahtumia kyllä avataan. Koska ihmiset eivät liiku silloin enää niin paljon.
 
Eikö se ole ihan hyvää ennakointia luopua rajoituksista hiljalleen, ja olla esimerkiksi kesän ajan jokseenkin varovainen, jottei syksyn ja talven tullen olla samankaltaisessa jamassa kuin viime vuonna?

Osassa maata kuitenkin kokoontumisrajoituksia jo lievennetään, kirjastoja ym. avataan, ja lisää vastaavia toimia varmaankin tehdään sen mukaan, miten tilanne kehittyy.
 
Varmaan onkin monien mielestä. Itseäni vaan ärsyttää kun ihmisille ei voida kertoa rehellisesti tilanteesta, vaan se pitää tulkita itse. Tälle kesälle viesti on selvästi että "suurin osa peruttu", mutta kansalaisille toki pitää leipoa toivoa että saadaan ihmiset "käyttäytymään" edes tämä kevät.
 
Tässähän on joka tapauksessa ideana etsiä tekosyitä että kesä saadaan vierähtämään vähällä trafiikilla. Syksyllä tapahtumia kyllä avataan. Koska ihmiset eivät liiku silloin enää niin paljon.
Ulkomaalaisia ei varmaankaan juuri tule Suomeen lomailemaan karanteeneista ja muista rajoituksista johtuen. Kotimaan matkailu tyssää käytännössä lopullisesti koulujen alkuun. Sen jälkeen on yksi ja sama, mitä tapahtumia rajoitetaan, koska tapahtumia ei ole. Kesä-heinäkuun tapahtumat alkavat olla jo peruttuja kaikki vähänkään isommat.

Oma veikkaus on, että kesä mennään ihan samalla tavalla kuin edellinenkin, eli reipasta kotimaanmatkailua.
 
Nimenomaan. Suurin osa tapahtumista tällekin kesälle on jo peruttu. Kansalaisille tästä ei toki haluttu hiiskua nyt keväällä sanallakaan, vaan ennemminkin kerrottiin että jaksakaa nyt vielä pari viikkoa niin helpottaa. Tyhmät kansalaiset uskovat että pääsevät villiksi kesälaitumille, mutta todellisuus on sitten jotain muuta.
 
Aika huolettomasti media näitä tietoja yhdistelee
Keski-Pohjanmaa siirtynyt leviämisvaiheeseen – yksi vappubrunssi teki alueesta Suomen pahimman koronakolkan: Yli tuhat karanteenissa
"Keski-Pohjanmaan keskussairaalassa on hoidossa yksi koronavirustartunnan saanut potilas."
"Soiten mukaan keskussairaala joutuu ajamaan alas jo suunniteltuja leikkauksia."

Yksi potilas ajaa sairaalan toiminnan alas. Ehkä olisi reilumpaa kertoa että joko sairaalan leikkaustoiminta on kitarisojen poistotasoa, tai sitten paikalliset terveysasemat on täynnä odottamassa siirtoa sairaalaan...

Sitten veikkauksiin,
- Maanantai ja alhaiset testimäärät, joko raportoidaan ensimmäinen alle 100 päivätartunnan lukema?
- Alla viime viikon rokotemäärät, kevään trendisanat ovat olleet "ensi kuussa yli 400k rokotetta viikossa" ja "kahden viikon päästä tartunnat nousee". Joko nähdään se "400k" viikko vai tapahtuukohan se vasta Heinäkuussa...?
52/2020 – 18/20212 632 275 2 632 275
19/2021 240 0002 872 275
20/2021 240 0003 112 275
21/2021 240 0003 352 275
22/2021 285 0003 637 275
 
Itä-Savo on pieni 40000 asukkaan sairaanhoitopiiri. Siitä tuli maan pahin koronakeskittymä muutaman kymmenen tartunnan tiimoilta. Bussilla tuli mamuja Helsingistä kansalaisopistoon, yhdet opiskelijabileet ja yksi työpaikkarypäs tehtaalla. Sen jälkeen tippunut yhtä nopeasti ja nyt esiintyvyys 7,5. Tuhannen asukkaan kylässä yksi tapaus nostaa esiintyvyyden sataan. Noitakin pitäisi jotenkin suhteuttaa, onko tilanne jossakin oikeasti huono vai ei.
 
Kyllä me fiksut jo tiedettiin ettei tänä kesänä rajoituksia poisteta. Tämä kun on poliittinen peli ja pelkkä sairaalahoidon tarve ei merkkaa mitään tässä.

Ei, vaan pelkkä rokottaminen ei yksin riitä, vaan myös se esiintyvyys pitää saada riittävän alas. Kun esiintyvyys tippuu kaikkien asioiden yhteissummana niin rajoituksia helpotetaan. Jos rokotekattavuus olisi siellä 70-80% niin sitten todennäköisesti ei tarvitsisi esiintyvyyttä katsella kun tapausmäärät laskevat riittävästi. USA ja britit ovat aika lailla samassa paikassa tällä hetkellä aivan eri strategialla (toisessa pitkä väli ja toisessa lyhyt rokotuksilla). Todennäköisesti USA on maksanut kuolemina aika paljon enemmän, mutta kohtuullinen kahden piikin kattavuus vs. iso kattavuus yhden piikin osalta ovat tehoiltaan aika samoissa leviämisen kohdalla tällä hetkellä.

Poliittista peliä tuntuvat pelaavan lähinnä he ketkä huutavat poliittista peliä koko ajan, ihan turhaan. Noista tartuntaketjujen pyrskähdyksistä nähdään että virus leviää aivan liian nopeasti edelleen rajoittamattomana nykyisissä rokotettujen/rokottamattomien määrässä.
 
Viimeksi muokattu:
Itse odotan lähinnä mitä sille J&J rokotteelle tehdään ja annetaanko sitä nyt vai ei. EMEA piti antaa siitä lausunto, mutta onko tutkimukset sitten vieläkin pahasti kesken kun ei ole kuulunut mitään.

Noi testimäärät ja positiiviset tapaukset vaihtelevat aika kovasti keskenään (tuleeko jompaa kumpaa tai molempia viiveellä). Viime viikollakin pienin lukema tuli yli 35000:llä testillä ja sitten suurin lukema jollain 19000 testillä. Vähäinen testimäärä ei siis noihin ilmoitettuihin lukuihin juuri skaalaa, joten todennäköisesti testimäärä tulee heti tietoon mutta ne positiiviset viiveellä ja/tai ripotellaan menneille päiville joten raportointihetkenä ovat mitä sattuu (vaikka sitten THL varmasti noita katsoo omissa luvuissaan raportointipäivän tms. yhteismitallisen tiedon mukaan). Kertoo lähinnä siitä, että nuo päivittäiset lukemat ovat lähinnä suuntaa antavia eikä niitä kannata kiveen hakattuna totuutena ottaa.
 
Viimeksi muokattu:
Aika huolettomasti media näitä tietoja yhdistelee
Keski-Pohjanmaa siirtynyt leviämisvaiheeseen – yksi vappubrunssi teki alueesta Suomen pahimman koronakolkan: Yli tuhat karanteenissa
"Keski-Pohjanmaan keskussairaalassa on hoidossa yksi koronavirustartunnan saanut potilas."
"Soiten mukaan keskussairaala joutuu ajamaan alas jo suunniteltuja leikkauksia."

Yksi potilas ajaa sairaalan toiminnan alas. Ehkä olisi reilumpaa kertoa että joko sairaalan leikkaustoiminta on kitarisojen poistotasoa, tai sitten paikalliset terveysasemat on täynnä odottamassa siirtoa sairaalaan...

Eiköhän kyse ole ihan järkevästä ennakoinnista. Ketju alkanut vasta hieman reilu 2 viikkoa sitten ja nyt jo sata todettua tartuntaa. Sehän jo tiedetään että tartunnasta sen toteamiseen menee noin viikko (eli reilussa viikossa käytännössä sata jatkotartuntaa ja tämänhetkinen tilanne tiedetään taas viikon päästä) ja tartunnasta sairaalaan kestää se noin pari viikkoa. Lisäksi kyseessä intian variantti joten syytä varovaisuuteen on jopa normaalia enemmän.
 
Tuo ylempi juttu, niin aluks jo sanottiin että ei vapusta mitään tullut... tuli sittenkin.

Niin nyt jo kauhukuvia että lasku pysähtynyt, ja kokoajan sanottu että kun kesäkuuhun päästään niin sitten on kaikki hyvin kausivaihtelut ja muut, muutama hassu viikko ja näyttää siltä että on tulossa viime vuotta erilaisempi toukokuu / kesäkuu.

Etenkin täällä päin on alkanut levitä sellaiset jutut että kun käynyt piikillä (1. annoksen) niin on jo kuulemma täysi suoja heti eikä tarvitse maskia / turvavälejä pitää, ihan höpöhöpö juttuja taas.

On alettu taas lipsua ympäri suomea, kyllä. etenkin nuo viime viikon puistovisiitit, terassit täynnä jne niin mitenköhän on... muutama viikko aikaa vielä tärvellä kaikki :(

kesä 2018-2019 never forget :itku:
Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Burning Crusade Classic prepatch keskiviikkona, jotain nautintoa.
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: eba
Itse odotan lähinnä mitä sille J&J rokotteelle tehdään ja annetaanko sitä nyt vai ei. EMEA piti antaa siitä lausunto, mutta onko tutkimukset sitten vieläkin pahasti kesken kun ei ole kuulunut mitään.

Toivottavasti kohta jo saisi J&J:tä, ainakin pitäisi olla reippaasti AZ turvallisempi joka ei sekään ole huono.
 
Mikäs vika tossa Pfizer/BionTechissä on, että sitä Johnsonia niin kaipaat?
Pfizer Biontech on tietty paras, mutta olisi kiva saada piikki kohta, täällä rokotetaan vasta 55+ vuotiaita, ja vanhemmat ihmiset alkavat nyt saamaan toista piikkiä eli rokotustahti hidastuu selvästi kuukauden ajaksi.
 
Kyllä se varmasti useimpien ihmisten mielestä on ongelma, että sairastaa koronan, jos sen voi näin loppumetreillä vielä välttääkin. Ei kukaan meistä halua sitä saada ja sitten arvuutella että äityykö se enemmän vai vähemmän vakavaksi.

Campbell ennusti että tartunnat tulee lisääntymään Euroopassa ja Britanniassakin Intian muunnoksen myötä. Suomessa tuntuu olevan taipumusta kasvu-uralle jo entistenkin muunnosten voimalla, joten hyvin mahdollisesti näin tulee käymään. Ja sitten on alkukesä vielä enemmän pilalla kuin se jo muutenkin olisi ollut.

Edelleenkään se lievän taudimuodon sairastaminen ei ole mikään ongelma kuten ei ole infulenssakaan. Rokotuksilla päästään suurelta osin siihen, että sairastetaan lievänä. Se, että sinä näet koronan sairastamisen lievänäkin isona ongelmana ei tarkoita, että useimmat olisi sitä mieltä. Tuo hoitsu nyt voi vapaasti veikata mitä huvittaa.

Luin jostain, että pahimmalla alueella oli siirretty porukkaa teholle muualle, kun paikallisesti on tullut sairaala täyteen.. Jeten ei nyt kaanata vielä keulia rokotuksilla ja luulla niistä liikaa..

Niin ja mitä se todistaa? Sen, että siellä nyt on sattunut joku rypäs tulemaan? Eli ei kerro Suomen koko tautitilanteesta mitään. Ei niistä rokotuksista tarvitse luulla mitään kun katsoo esim. Israelia. Toimivat hyvin ja meillä etenee ihan kohtuullisella tahdilla. Meillä tulee olemaan myös varmaan yksi korkeimmista rokotekattavuuksista kun katsoo miten innokkaasti rokotuksiin on menty vanhemmissa ikäluokissa.
 
Edelleenkään se lievän taudimuodon sairastaminen ei ole mikään ongelma kuten ei ole infulenssakaan. Rokotuksilla päästään suurelta osin siihen, että sairastetaan lievänä. Se, että sinä näet koronan sairastamisen lievänäkin isona ongelmana ei tarkoita, että useimmat olisi sitä mieltä. Tuo hoitsu nyt voi vapaasti veikata mitä huvittaa.

Niin ja mitä se todistaa? Sen, että siellä nyt on sattunut joku rypäs tulemaan? Eli ei kerro Suomen koko tautitilanteesta mitään. Ei niistä rokotuksista tarvitse luulla mitään kun katsoo esim. Israelia. Toimivat hyvin ja meillä etenee ihan kohtuullisella tahdilla. Meillä tulee olemaan myös varmaan yksi korkeimmista rokotekattavuuksista kun katsoo miten innokkaasti rokotuksiin on menty vanhemmissa ikäluokissa.
Pikku pippalot ja heti rypäs, jonka takia saraalassa liikaa potilaita. Fiksumpi tajuaa tässä piilevän vihjeen.. Tyhmempi taas ei.
 
Ei niistä rokotuksista tarvitse luulla mitään kun katsoo esim. Israelia. Toimivat hyvin ja meillä etenee ihan kohtuullisella tahdilla. Meillä tulee olemaan myös varmaan yksi korkeimmista rokotekattavuuksista kun katsoo miten innokkaasti rokotuksiin on menty vanhemmissa ikäluokissa.
Joo, tosiaan Israelissa rokotekattavuus on pikkasen päälle 60% ja mitään rajoituksia ei Hesarin mukaan maassa enää ole, joten rokotteilla homma kyllä näyttäisi pysyvän hanskassa. Toki syksy on vielä näkemättä ja Israelissakin lienee jonkinlaista kausittaisuutta, vaikkakaan tuskin ihan samanlaista kuin täällä pohjoisessa.
 
Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjuista
284 636
Viestejä
4 887 823
Jäsenet
78 855
Uusin jäsen
klasu12

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom