Koronavirus SARS-CoV-2 ja sen aiheuttama tauti COVID-19 (Yleinen keskustelu)

Dr. Who

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 897
Eli ongelmia riittää, ottaen huomioon että suomessa yli 30v miehistä 72% on ylipainoisia, meillä on jatkuvasti vanheneva väestö ja ihan muistista, maailman kärkeä esim diabeetikkojen määrä (saattoi toki olla ykköstyyppien määrä)
Kyllä, mutta se ei ole onneksi mun ongelma.
 
Liittynyt
01.03.2017
Viestejä
656
Luitko itse? Tuo 918 on se tarkin arvio mitä on, ja siksi sitä käytetään, kun puhutaan kuolemantapauksista.

Kaksi eri asiaa, joista tuo viive on yksi seikka joka vaikuttaa. Niitä seikkoja on useita, miksi ihmeessä vänkäät tuost viiveestä kuin sitä ei olisi olemassa, ja se olisi se merkityksellisin?

En ymmärrä mitä vängättävää tuossa on, kun noiden sivuilla on väännetty ratakiskosta mitä tietoa tulee mistä, miksi käytetään kahta tapaa, ja mitä hyvää kummassakin on. Ja heittoa oli se alle 5%.
Jaa'a, itse nostit esille asian. Jos ilmoitetaan samaa tapausta, kuolemaa, koskien kahdet eri luvut niin eiköhän se melko selvää ole että ne tulee kahdesta eri järjestelmästä, tuskin niitä päivisin kukaan käsin muuttelee.
Se että yksi taho ratsastaa kaksilla eri luvuilla, listaten 3 mahdollista syytä tapahtuneelle joista kaksi käsittelee viivettä eikä korjaannu ajan kanssa on melko erikoista.

Vuosi aikaa korjata raportointia tai lisätä "kuolleet sairaanhoitopiirien mukaan" ja "kuolleet jonkun muun mukaan"
Vertailua voisi hakea yrityksien osavuosikatsauksesta, jos olisi kahdet eri liikevaihtoluvut esitelty saman nimen alla niin melko suuri osa hermostuisi kun ei olisi luottoa yritykseen joka ei osaa ilmoittaa johdonmukaisesti lukuja. Kuolema ja niiden määrä on monelle aika herkkä paikka kuitenkin.
 
kibe

Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
1 844
Kyllä, mutta se ei ole onneksi mun ongelma.
Niin, hyvin harva ongelma tässä maassa koskettaa kaikkia. Valitettavasti sosiaalidemokratiassa yhden ongelma on kaikkien ongelma :). Mutta eiköhän niin läskit kuin laihatkin voi kohta puolin ainakin varovasti vetää henkeä. Jos ei muuten niin maskin läpi.

Screenshot_20210506-085553__01.jpg
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 799
Vuosi aikaa korjata raportointia tai lisätä "kuolleet sairaanhoitopiirien mukaan" ja "kuolleet jonkun muun mukaan"
Vertailua voisi hakea yrityksien osavuosikatsauksesta, jos olisi kahdet eri liikevaihtoluvut esitelty saman nimen alla niin melko suuri osa hermostuisi kun ei olisi luottoa yritykseen joka ei osaa ilmoittaa johdonmukaisesti lukuja. Kuolema ja niiden määrä on monelle aika herkkä paikka kuitenkin.
Tarkat tilastot kuolinsyistä saadaan 2020 osalta vuoden lopussa ja tämä vuoden osalta vuoden päästä.
Nykyinen arvio kuolleista ole mikään ongelma ja toimii ilmeisen hyvänä mittarina epidemian kulusta.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
12 044
Tulee taas varmaan yllätyksenä että tämäkin on vanhojen, sairaiden ja läskien tauti

"Potilaat ovat – yllättävää kyllä – nyt keskimäärin hivenen iäkkäämpiä. Ensimmäisen aallon aikana keväällä ja kesällä 2020 yli 60-vuotiaiden osuus koronatehohoitopotilaista oli 43 prosenttia, syksystä eteenpäin se on ollut 54 prosenttia."

"TEHOHOITOON joutuneista vähän yli puolella oli vaikealle tautimuodolle merkittävästi altistavia pitkäaikaissairauksia. Yleisimmät olivat keuhkoperäiset sairaudet sekä diabetes.

46 prosentilla tehohoitopotilaista liitännäissairauksia ei ollut. Se ei kuitenkaan Bendelin mukaan tarkoita sitä, että heistä kaikki olisivat täysin perusterveitä. (oma mielipide, nämä ovat niitä lehtien "perusterveitä", se ettei sinulla ole todettua sairautta, ei tarkoita sitä että olisit perusterve )

– Esimerkiksi verenpainetautia ei sisällytetä liitännäissairauksiin, koska sen ei katsota yksinään olevan riskiä lisäävä tekijä. Ja jos on 40 vuotta polttanut tupakkaa askin päivässä, niin tottahan keuhkot ovat silloin huonommassa kunnossa kuin tupakoimattomalla, Bendel sanoo.

Tehohoitoon joutuneista koronapotilaista peräti 86 prosenttia on ollut ylipainoisia (painoindeksi yli 25)." :tup:
Koronaan kuolee porukkaa pilvinpimein myös maissa, joissa keski-ikä on erittäin paljon Suomea pienempi ja heikot yksilöt kuolevat yleensä jo hyvin nuorena..
Suomessa hoito on, kiitos rajoitusten hyvää ja sitä on ollut riittävästi.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
14 543
Kyllä, mutta se ei ole onneksi mun ongelma.
Kyllä se on sunkin ongelmasi, jos suuri osa väestöstä on alttiina saada vakava tautimuoto ja sen takia yhteiskuntaa joudutaan pitämään kiinni. Yhteinen riesa tämä on vaikka kaikki eivät samalla tavalla olisikaan hengenvaarassa.
 
Dr. Who

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 897
Koronaan kuolee porukkaa pilvinpimein myös maissa, joissa keski-ikä on erittäin paljon Suomea pienempi ja heikot yksilöt kuolevat yleensä jo hyvin nuorena..
Suomessa hoito on, kiitos rajoitusten hyvää ja sitä on ollut riittävästi.
Nämä ovat niitä lehtien "perusterveitä".

Edelleen jos sinulla ei ole todettu mitään sairautta ei tarkoita että niitä ei olisi, esimerkiksi vasta kehittyvä diabetes tms aiheuttaa suurta riskiä ihmiselle joka sairastuu koronaan. Sairastuminen on elimistölle stressitila ja jos elimistöllä on stressitila jo päällä ja siihen lykätään korona päälle on seuraus hyvinkin vakava, olet sitten nuori tai vanha.

Suomi on siinä hyvässä asemassa että olemme harvaan asuttu maa ja meitä on vähän, on eri asia hallita 5,5miljoonaa kuin 100miljoona ihmistä, myös kulttuuri on meillä sellainen että ihmiset uskoo viranomaisia ja koulutus takaa sen että me osaamme käyttää omaa päätämme ja ajatella fiksusti.
 
Jos hoito on vähän epämääräistä, niin se sokeritauti tappaa jo melko aikaisessa vaiheessa ja hirvittävän suurta määrää sitä sairastavia ei ole, jos keski ikä on reippaasti alle. Muutenkin tahtoo olla elintasosairaus, jota on vähemmän, jos ravintoa ei ole runsaasti...
 
Liittynyt
27.10.2016
Viestejä
5 312
Tuo on pelkkää spekulointia, mutta on selvää, että turismilla elävän saarivaltion bisnekset menee kyllä pilalle koronan levitessä, ihan riippumatta siitä, että sun mielestä se on vaan hyvä juttu että sairastetaan koronaa...

En kyllä usko, että tuollaista "antaa mennä vaan" taktiikkaa hyväksyttäisiin Suomessakaan, jos vaikka syksyllä iskee neljäs aalto jota ei rokotteet hillitse. Suomalaiset ovat tottuneet elelemään varovasti nyt pandemian aikana ja jos tarve vaatii, niin varovasti elellään syksylläkin oikeastaan siitä riippumatta mitä hallitus sanoo.

Yksittäisiä koronatapauksia varmasti tulee syksyllä joka tapauksessa, eikä ne ole ongelma, jos homma ei pahemmin leviä.
Jos rokotuksilla tämä saadaan vaarallisuudeltaan samaksi tai pienemmäksi kuin influenssa, niin ihan evvk moniko sairastuu. En todellakaan aio siinä vaiheessa enää "elellä varovasti", vaan takaisin normaaliin. Jos joku haluaa siitä tehdä itselleen ongelman niin lukittautukoon sinne kuutioonsa. Käsienpesua jatkan kuten flunssa/infulenssa kaudella kun tulen kotiin. Ei tämä korona tule katoamaan täysin ainakaan lähivuosina ja ei tätä touhua voi loputtomasti jatkaa.
 
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
17 945

Kyse ei ollutkaan sinusta vaan Suomesta ja suomalaisista.

Lisäksi koronan levittämisessä on se ongelma, että muunnoksia tulee koko ajan uusia ja ne voivat olla yhä vastustuskykyisempiä rokotteille.

Eli en usko, että koronan levittämistä tullaan hyväksymään missään tapauksessa, ennen kuin oikeasti ollaan siinä tilanteessa, että korona on hiipunut todistetusti vaarattomaksi eikä asiaan enää liity kysymysmerkkejä. Eikä mieluiten oikein sittenkään, vaan tavoitteena tulee tietenkin olla viruksen hävittäminen olemattomiin rokotteilla.
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 527

Ei normaalia kausi-influenssaakaan ole onnistuttu haihduttamaan "todistetuksi vaarattomaksi", eikä se ole mahdollistakaan. Sen kanssa on opittu silti elämään ja sama malli tulee todennäköisesti jatkumaan myös koronan kohdalla.
 
Ei täällä suomalaiset halua loppuelämäänsä viettää peläten koronaa, jos sinä haluat, niin anna mennä. Kuten Kautium tuossa sanoi, niin ei koronaa saada kokonaan poistettua kuten ei olla saatu sitä influenssaakaan. Kyllä koronan leviäminen joudutaan hyväksymään ihan kuten influenssankin. EI tätä touhua voi loputtomasti jatkaa sen jälkeen kun rokotuksillä on saatu homman aisoihin.
 
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
17 945
Ei normaalia kausi-influenssaakaan ole onnistuttu haihduttamaan "todistetuksi vaarattomaksi", eikä se ole mahdollistakaan. Sen kanssa on opittu silti elämään ja sama malli tulee todennäköisesti jatkumaan myös koronan kohdalla.
Jos korona joskus hiipuu kausi-influenssan tasolle, niin ehkä sitten, mutta hiipuuko, se jää nähtäväksi ja tuskin ainakaan syksyksi hiipuu. Sitä paitsi eihän kausi-influenssakaan syksyllä tule vaan talvella ja se kestää pari kuukautta.

Eli ainakin ensi vuoden helmikuuhun asti pitää odotella ennen kuin noita teidän argumentteja voidaan alkaa teoriassa ottaa vakavasti.
 
kibe

Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
1 844
Jos korona joskus hiipuu kausi-influenssan tasolle, niin ehkä sitten, mutta hiipuuko, se jää nähtäväksi ja tuskin ainakaan syksyksi hiipuu. Sitä paitsi eihän kausi-influenssakaan syksyllä tule vaan talvella ja se kestää pari kuukautta.

Eli ainakin ensi vuoden helmikuuhun asti pitää odotella ennen kuin noita teidän argumentteja voidaan alkaa teoriassa ottaa vakavasti.
Periaatteessa ollaan edelleen aikalailla influenssan lukemissa koronan osalta vaikka se onkin jakautunut laajemmalle skaalalle pitkin vuotta. Ja nyt varmaan ovat jo alkaneet varautumaan ensi vuoteen rokotteiden osalta. Jenkeissä on googlen mukaan 9-50M influenssatartuntaa vuosittain ja sen kanssa on pärjätty rokotteilla. Koronaa on nyt ollut yhteensä 32M vuodessa. Jos nykyinen rokote on tehokas, tuo tippuu kevyesti alle influenssan. Jos ei, sitten varmaan riippuu ihan tuurista miten kausirokotukset tehoaa.
 
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
17 945
Periaatteessa ollaan edelleen aikalailla influenssan lukemissa koronan osalta vaikka se onkin jakautunut laajemmalle skaalalle pitkin vuotta.
Influenssan "lukemat" ovat tänä talvena olleet suurin piirtein 0, joten, ei, ei olla influenssan tasolla.

Aika jännä, että näitä ihmeellisiä ajattelemattomia sutkautuksia yhä viljellään.

Koronan lukemat ovat pysyneet kohtuullisina, koska ne on pidetty kohtuullisina. Siinä sivussa influenssa on hävinnyt kokonaan.
 
Liittynyt
13.01.2021
Viestejä
535
@Erkki_erikeepperi
Mikäs niiden rokotusten pointti sitten on, jos ei voida palata normaaliin sittenkään jos tauti on saatu käytännössä vaarattomaksi niiden avulla? Miksi ei vain jätetä rokottamatta ja jatketa rajoituksia loputtomiin?
 
Liittynyt
15.04.2020
Viestejä
1 127
Influenssan "lukemat" ovat tänä talvena olleet suurin piirtein 0, joten, ei, ei olla influenssan tasolla.
Riippuu verrataanko normi influenssa vuoteen, maksimi influenssavuoteen vai tähän vuoteen.

Ja otetaanko huomioon vaikutuksen vähentämiseksi tehdyt toimenpiteet vai ei.

Aina löytyy mahdollisuus erimielisyyteen jos haluaa niitä etsiä. Samoin on helppo olla samaa mieltä kun tekee oletuksensa vähän eri tavalla.

Jokaiseen viestiin kun ei ole mahdollisuutta tehdä tyhjentävää selvitystä käytetyistä oletuksista.
 
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
17 945
@Erkki_erikeepperi
Mikäs niiden rokotusten pointti sitten on, jos ei voida palata normaaliin sittenkään jos tauti on saatu käytännössä vaarattomaksi niiden avulla? Miksi ei vain jätetä rokottamatta ja jatketa rajoituksia loputtomiin?
Rokotusten pointti on ehkäistä koronaan sairastumista.

Yhä normaalimpaan voidaan palata sitä mukaa kun tilanne sallii. Ei kovin monimutkainen asia... Mutta en usko, että viruksen "annetaan mennä vaan" vapaasti väestön läpi ellei se oikeasti laimene tavallisen flunssan tasolle, mutta sellaisella spekulointi on nyt aivan liian ennenaikaista.
 
Uranus

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.03.2020
Viestejä
374
Influenssan "lukemat" ovat tänä talvena olleet suurin piirtein 0, joten, ei, ei olla influenssan tasolla.

Aika jännä, että näitä ihmeellisiä ajattelemattomia sutkautuksia yhä viljellään.

Koronan lukemat ovat pysyneet kohtuullisina, koska ne on pidetty kohtuullisina. Siinä sivussa influenssa on hävinnyt kokonaan.
Mistä tiedät kun hyvin harvoin ketään edes influenssan vuoksi testataan. Itseäni ei edes possuflunssan aikaan testattu vaikka olin 9 päivää kestävässä 38-40 asteen kuumeessa ja 2 kertaa jouduin raahautumaan lääkäriin, että sain työnantajalle sairauslomatodistuksen. Sanoin että voiko testata, niin toinen lääkäri tokaisi, että ei se testillä parane ja kirjoitti 5 päivää saikkua lisää. Näin 2009 syksyllä..
Jos ”lukemat” ovat olleet sun mielestä suurin piirtein 0, niin osaatko sanoa miksi lähes 4,8 miljoonaa testiä on tehty ja niistä noin 1,8% on todettuja korona tapauksia, niin mitä tuohon 98,2% sisältyy;)
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
931
Rokotusten pointti on ehkäistä koronaan sairastumista.

Yhä normaalimpaan voidaan palata sitä mukaa kun tilanne sallii. Ei kovin monimutkainen asia... Mutta en usko, että viruksen "annetaan mennä vaan" vapaasti väestön läpi ellei se oikeasti laimene tavallisen flunssan tasolle, mutta sellaisella spekulointi on nyt aivan liian ennenaikaista.
Eihän nämä nykyiset rokotukset tartuntaa estä, vaan taudin vakavamman ilmenemismuodon. Siksi tilanne muuttuu koko ajan vittumaisemmaksi rokottamattomille, kun rokotetut "palaavat normaaliin" mutta voivat yhä kantaa ja tartuttaa virusta.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
931
Ai ei vai, ai jaa, aha.

Kiva juttu että näitä ikivanhoja fake newsejä yhä edelleen viljellään...

In general, most vaccines do not completely prevent infection but do prevent the infection from spreading within the body and from causing disease. Many vaccines can also prevent transmission, potentially leading to herd protection whereby unvaccinated people are protected from infection by the vaccinated people around them because they have less chance of exposure to the virus. We are still learning whether or not the current Covid-19 vaccines prevent transmission of SARS-CoV-2. It is likely they reduce the risk of virus transmission but probably not completely in everyone. This is one of the reasons why it will still be important for people to continue wearing masks and practicing physical distancing, even after being vaccinated.
Ei tuo ole mitään fake newsiä, vaan tutkimustulosten puutetta.
 
kibe

Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
1 844
Influenssan "lukemat" ovat tänä talvena olleet suurin piirtein 0, joten, ei, ei olla influenssan tasolla.

Aika jännä, että näitä ihmeellisiä ajattelemattomia sutkautuksia yhä viljellään.

Koronan lukemat ovat pysyneet kohtuullisina, koska ne on pidetty kohtuullisina. Siinä sivussa influenssa on hävinnyt kokonaan.
Et tainnut lukea itse vastaustani. Kirjoitit, että "jos korona hiipuu kausi-influenssan tasolle". Ja vastasin, että tottakai se hiipuu siihen ja sen alle rokotteiden alkaessa pyöriä vuosittain. Ollaan kuitenkin nyt ilman rokotuksia vuoden ajalta keskimääräisen influenssakauden tasolla (siis maissa joissa rajoitukset on olleet paskoja, kuten usa. Suomessahan on vuosittain 500k-1M influenssatapausta. Täällä ollaan koronan suhteen aika kaukana siitä). Ja luonnollisesti rokotteiden kattaessa valtaväestöt, aika alhaalla siitä vuosittain. Vähän riipuen alkaako korona pyörittää mutaatiosirkusta vai vaimeneeko se paikallisiksi.
 
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
17 945

Ei tuo ole mitään fake newsiä, vaan tutkimustulosten puutetta.
Ei "completely" estä.

Sanoit "eihän rokotteet tartuntaa estä".

Huomaatko ristiriidan? Josset, niin en voi auttaa enkä edes halua. On parempaakin tekemistä elämässäni kuin tapella näistä asioista harvase päivä.

PS. Rokotteet suojaa tartunnalta aika hyvin. Ei täydellisesti, mutta eihän mikään ole täydellistä. Virusmuunnokset on sitten taas asia erikseen, eikä rokotteet välttämättä kunnolla tehoa pahimpiin muunnoksiin ylipäätään.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
11 029
Jos hoito on vähän epämääräistä, niin se sokeritauti tappaa jo melko aikaisessa vaiheessa ja hirvittävän suurta määrää sitä sairastavia ei ole, jos keski ikä on reippaasti alle. Muutenkin tahtoo olla elintasosairaus, jota on vähemmän, jos ravintoa ei ole runsaasti...
Ykköstyypin diabetes on ihan perinnöllinen krooninen sairaus, ei mitään tekemistä elintasosairauksien kanssa.

Se, että aivan eri sairautta joka on elintasosairaus kutsutaan (melkein) samalla nimellä on melko harhaanjohtavaa.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
21.06.2019
Viestejä
1 900
Suomessahan on vuosittain 500k-1M influenssatapausta.
Perustuuko tuo numero (jonka vaihteluväli on sitä paitsi yhtä suuri kuin arvauksen alaraja, mikä sinällään jo epäilyttävää) oikeasti johonkin faktatietoon vai onko vain arvaus tai heitto?
 
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
17 945
Intiassa tutkittiin ivermektiinin tehoa koronan ehkäisyssä terveellä hoitohenkilöstöllä.

Kaksi annosta ivermektiiniä vähensi sairastumisen riskiä 83 prosentilla kuukaudeksi.

Näitä ivermektiiniin liittyviä tutkimuksia pullahtelee kuin sieniä sateella, ja teho vaikuttaa hyvältä, mutta jotenkin tuntuu, ettei mitään tule tapahtumaan koska syyt. Valitettavasti. Historia ei tule tätäkään asiaa hyvällä muistamaan.

Toi on liian halpa ja helppo lääke että sitä voitaisiin ikinä hyväksyä koronan hoitoon tai ehkäisyyn laajasti. Eiköhän tämä ole selvää kun ei edes D-vitamiinisuosituksia ole vieläkään saatu kuntoon.
 
kibe

Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
1 844
Perustuuko tuo numero (jonka vaihteluväli on sitä paitsi yhtä suuri kuin arvauksen alaraja, mikä sinällään jo epäilyttävää) oikeasti johonkin faktatietoon vai onko vain arvaus tai heitto?
Kukaanhan ei tiedä tarkkaa tietoa. Ainoastaan testatut tapaukset, kuolleet ja influenssaa ei nyt älyttömän tarkalla seulalla ole koskaan katsottu, joillain se näkyy vähän normiflunssaa pahempana eikä valtaosaa testata . 5-20% sairastunutta on vuosittainen vaihteluväli thl:n mukaan. Saatoin hiukan pyöristää
 
Liittynyt
21.06.2019
Viestejä
1 900
Kaikenlaisia heikkolaatuisia Covidiin liittyviä tutkimuksia pullahtelee kuin sieniä sateella. On kai siellä joukossa jokunen ihan asiallinenkin.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
4 205
Ykköstyypin diabetes on ihan perinnöllinen krooninen sairaus, ei mitään tekemistä elintasosairauksien kanssa.

Se, että aivan eri sairautta joka on elintasosairaus kutsutaan (melkein) samalla nimellä on melko harhaanjohtavaa.
Ykköstyypin diabetes ei ole perinnöllinen sairaus.
 
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
17 945
Kaksi Pfizeriä näyttää antavan 95% suojan. Loistava uutinen. Tällä viikolla sain ensimmäisen ja heinäkuun lopulla toinen piikki. Elokuun puolessa välissä pitäisi siis olla melko hyvin suojattu.

Toi on periaatteessa puoli vuotta vanhaa tietoa, sillä jo alkuperäiset kolmannen faasin tutkimukset päätyivät samoihin lukemiin.

Mutta, ja tämä on nyt iso mutta, niin toikaan tutkimus ei ota kantaa siihen, miten rokote tehoaa uudempiin mutaatioihin, ja se on nyt aika tärkeä asia pikku hiljaa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 054

Mutaatio siellä ja toinen täällä. Niin, kukaan ei tietänkään voi antaa siitä varmaa vastausta mutta nykytiedon mukaan nykyrokte antaa sen suojan tähän nykyiseen virustyyppiin. Tulevista mutaatioista ei kannata vielä sanoa mitään.
 
Määrittele "nykyinen tyyppi" ja "tulevat tyypit"`?

Kumpaa esimerkiksi intialainen tai brasilialainen muunnos edustaa? Pfizerin tehosta näihin on käsittääkseni aika heikosti tietoa saatavilla, mutta se on varmasti paljon vähemmän kuin 95%. Saattaa tehdä 50 prosenttiakin tiukkaa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
14 543
Kaksi Pfizeriä näyttää antavan 95% suojan. Loistava uutinen. Tällä viikolla sain ensimmäisen ja heinäkuun lopulla toinen piikki. Elokuun puolessa välissä pitäisi siis olla melko hyvin suojattu.

Kiinnostava tulos. Toisin kuin faasitutkimukset, tämä osoittaa että rokote on hyvin tehokas myös brittivarianttia vastaan. Tässä tutkimuksessa 94% tutkituista tartunnoista tutkimuksen aikana olivat B.1.1.7 -varianttia.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 054
Määrittele "nykyinen tyyppi" ja "tulevat tyypit"`?

Kumpaa esimerkiksi intialainen tai brasilialainen muunnos edustaa? Pfizerin tehosta näihin on käsittääkseni aika heikosti tietoa saatavilla, mutta se on varmasti paljon vähemmän kuin 95%. Saattaa tehdä 50 prosenttiakin tiukkaa.
Nykyinen se mitä suomessa esiinty eniten eli britti variantti. Sen sijaan tuo sinun 50% muista muunnoksista on vedetty taikurin hatusta.
 
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
17 945
Nykyinen se mitä suomessa esiinty eniten eli britti variantti. Sen sijaan tuo sinun 50% muista muunnoksista on vedetty taikurin hatusta.
Brittivariantti saataneen tosiaan kukistettua nykyrokotteilla. Lihava leidi ei silti laula vielä sen jälkeen, mikäli maailmalla jo nyt jylläävät uudemmat muunnokset puskevat rokotesuojan läpi.

50% ei ole täysin revitty hatusta, sillä jotain tuollaisia vaatimattomia prosentteja muistelisin joskus nähneeni esimerkiksi Etelä-Afrikan muunnokseen liittyen. Mutta mikä pahinta, toi voi olla reippaasti yläkanttiinkin.

Ivermektiini sen sijaan suojaa 83-prosenttisesti intialaistutkimuksen mukaan, ja hyviä tuloksia on saatu muistakin tutkimuksista. Tämä ei kuitenkaan aiheuta jatkotoimenpiteitä, koska syyt.
 
Se, että "muistelet nähneesi" ei kerro yhtään mitään. Siksi sanon että on turha maalailla tulevista varianteista ja niihin sopivista rokotuksista mitään.
Muistuttaa kuitenkin paljon influenssa virusta joka muuntuu vuosittain. Perusrokote pysyy samana mutta virustyyppi vaihtuu vuosittain jolloin myös rokotetta muutetaan sen mukaan. Näin tulee käymään myös covidille.
 
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
17 945
Se, että "muistelet nähneesi" ei kerro yhtään mitään. Siksi sanon että on turha maalailla tulevista varianteista ja niihin sopivista rokotuksista mitään.
Brasilian ja Intian variantit eivät ole mitään "tulevia variantteja", vaan ne on olemassa jo nyt, ja Suomessakin on näitä taidettu jo tavata yksittäistapauksina. Ruotsissa kai enemmänkin.

Savonlinnan seudulla kai on jyllännyt Etelä-Afrikan muunnos.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 054
Brasilian ja Intian variantit eivät ole mitään "tulevia variantteja", vaan ne on olemassa jo nyt ja Suomessakin on näitä taidettu jo tavata yksittäistapauksina. Ruotsissa kai enemmänkin.
Ne ovat uusia variantteja versus alkuperäinen. Jokainen uusi variantti ei ole välttämättä uusi uhka. Nykyiset rokotteet tehoavat hyvin tähän brittiversioon.
 
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
17 945
Ne ovat uusia variantteja versus alkuperäinen. Jokainen uusi variantti ei ole välttämättä uusi uhka. Nykyiset rokotteet tehoavat hyvin tähän brittiversioon.
Niin ne on uusia variantteja, jotka ovat olemassa keskuudessamme nyt toukokuussa 2021. Suomessa ei vielä runsaammissa määrin, mutta yksittäistapauksina kyllä.

Kun brittiversio saadaan häviämään rokotuksilla, niin sen jälkeen se on jo laihempi lohtu, että kyllä rokotteet hyvin tehoaa villivirukseen ja brittimuunnokseen, joita ei siis enää juuri ole. Jos pahemmat muunnokset eivät näillä rokotteilla pysy kurissa, niin seurauksena on neljäs aalto.
 
Kuten sanoin. Kukaan ei tiedä varmuudella mitään tulevista muunnoksista eikä rokotteiden tehoista. Turhaa jankkausta, lopetetaan tähän.
 
Olemassaolevista muunnoksista puhuminen "tulevina muunnoksina" on edelleenkin hieman hämäävää...

Ja koko alkuperäinen pointti oli juuri se, että toi israelilaistutkimuksen "95%" ei kerro mitään rokotteen tehosta näihin muunnoksiin.

Modernaa testailtiin pienimuotoisesti brassi- ja Etelä-Afrikan muunnosta vastaan, ja todettiin, että kolme annosta tarjoaa kohtuu hyvää suojaa ja vielä parempi saadaan kun se viimeinen annos on tuunattu versio. Mutta toi on aika ympäripyöreää tietoa tällä haavaa, joten ehkä siitä kerrotaan lisää myöhemmin.

Toisaalta jos annoksia joka tapauksessa tarvitaan kolme, että saadaan edes kohtuuhyvä suoja, niin se ei varsinaisesti lupaa hyvää ensi syksyä ajatellen, jos oletetaan, ettei tällaisiin kolmansiin annoksiin ole varauduttu nopealla aikataululla.

Pirjo

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
27.08.2019
Viestejä
67
Ykköstyypin diabetes ei ole perinnöllinen sairaus.
Juuri noin. Kyseessä on osittain geenien ja ulkoisten tekijöiden aiheittama tauti. Täyttä varmuutta ulkoisista tekijöistä ei ole mutta todennäköinen yhteys coxsakki viruksiin on olemassa mutta muita tekijöitä on varmasti myös.
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
714
Kahden viikon jaksosta ollaan siirrytty jo ennustamaan syksyä. Pitikö tässä välissä nyt kuitenkin pelastaa juhannus?
Juhannusta saa juhlia vain jos omistaa mökin ja ehtii siirtää kirjansa sinne. Kolmanne aallon takia yleisiä umarantoja saa käyttää vain parittomina maanantaina klo 12-17. Ravintoloissa saa olla vain 42,79% normaalimäärästä. Alkossa saa käydä rokotepassilla jossa on leima kolmesta rokotteesta joista kolmas tulee saataville noin viikolla 43 ikäjärjestyksessä. Juhannuskokkojen polttoa ei ole kielletty kuin niissä AVI:eissa joissa hallituksen ohjetta osattiin tulkita ohjeistetusti ajoissa. Viron liikennene on auki joten viinat saa sieltä näppärästi ja edukkaasti rakennustarvikekuorman mukana. Alle 12v ulkoharrastukset on kielletty kaupunkien/kuntien kentillä mutta koulutustyyppiset harrastukset pyörii normaalisto opistojen vetäminä halleissa kaikenikäisille. Kuntosaleilla saa käydä kun on urheiluseuran maksullinen passi, muita sakotetaan. Rokotetta A saa antaa vain yli 27 vuotiaille mutta ei kuitenkaan alle 52 vuotiaille. Rokotetta B annetaan kaikille halukkaille mutta lööppilehtien uutisen jossa löydettiin yksi 48 vuotias joka mahdollisesti kuoli haittavaikutukseen jäätyään rekan alle niin kukaan ei halua sitä. Rokote C lahjoitettiin Intiaan mutta se pilaantui matkalle kun Intialainen paikallinen logistiikka sotki jakelun. Rokote D odottaa EMA:n hyväksyntään mutta EU unohti ostaa sitä ajoissa mutta ei sitä muutenkaan saisi kun se on USA:ssa vientikiellossa.

Että odotellaan nyt sitä joulua.
 
Olipa vaikealukuista ja epäselvää kertomusta ilman jaoittelua. Yritä paremmin seuraavan kerran.
 
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
17 945
Kahden viikon jaksosta ollaan siirrytty jo ennustamaan syksyä. Pitikö tässä välissä nyt kuitenkin pelastaa juhannus?
En usko, että hallitus on enää valmis kovin dramaattisiin koronan estotoimiin ennen juhannusta, jos tämä tästä taas kiihtyy.. Olisi pitänyt antaa hiipua rauhassa ennen kuin pistettiin kaikki ranttaliksi, ja nyt on vaarana että sattuu juhaa leukaan.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 339
Viestejä
4 157 817
Jäsenet
70 410
Uusin jäsen
Eycte

Hinta.fi

Ylös Bottom