Koronavirus SARS-CoV-2 ja sen aiheuttama tauti COVID-19 (Yleinen keskustelu)

Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
18 148
Ja tosiaan kannetta puskee Suomessa ja maailmanlaajuisestikin näitä Koronatoimia vastaan, että eiköhän se olisi jo pikkuhiljaa aika hitaimmankin tajuta, että tässä koronahommassa ei nyt ole ihan kaikki kohdallaan.
Covid-19 on vaarallinen ja helposti leviävä tartuntatauti suhteessa normaalisti keskuudessamme leviäviin tartuntatauteihin.

Onko estotoimet "ylimitoitettuja" vai "alimitoitettuja" on toki pitkälti makuasia. Lähtisin kuitenkin siitä, että esimerkiksi Uudessa-Seelannissa ja Australiassa ollaan huomattavasti tyytyväisempiä maan korona-linjaan kuin esimerkiksi USA:ssa...

Ei se oikein ole mikään ratkaisu, että annetaan vaan taudin levitä vapaasti. Se on "epä-ratkaisu", joka johtaisi huomattavasti normaalia korkeampaan kuolleisuuteen.
 
Tlapio

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
1 984
Uutistoimistojen mukaan Espanjan poikkeustila ja ulkonaliikkumiskielto ovat voimassa ainakin 15 päivää, mutta todennäköisesti jopa kuusi kuukautta.
Vain muutama tunti aikaisemmin Italian pääministeri Giuseppe Conte allekirjoitti määräyksen, joka asettaa Italian niin sanottuun semi-lockdowniin. Muun muassa ravintolat joutuvat Italiassa sulkemaan ovensa iltakuudelta. Myös Sánchez viittasi tv-puheessaan muuhun Eurooppaan.

Rupee oleen tilanteet tuolla Espanjassa ja Italiassa
 
juupeliskuupelis

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
29.08.2020
Viestejä
598

Tarkoittaa siis sitä että Suomi saa pistää lisää miljardeja tukipaketteina etelään lähitulevaisuudessa. Ihanaa!

Kohta on sossumassit loppu täältäkin.
 
Liittynyt
05.11.2016
Viestejä
1 703
Uutistoimistojen mukaan Espanjan poikkeustila ja ulkonaliikkumiskielto ovat voimassa ainakin 15 päivää, mutta todennäköisesti jopa kuusi kuukautta.
Vain muutama tunti aikaisemmin Italian pääministeri Giuseppe Conte allekirjoitti määräyksen, joka asettaa Italian niin sanottuun semi-lockdowniin. Muun muassa ravintolat joutuvat Italiassa sulkemaan ovensa iltakuudelta. Myös Sánchez viittasi tv-puheessaan muuhun Eurooppaan.

Rupee oleen tilanteet tuolla Espanjassa ja Italiassa
Espanjaan on julistettu jälleen poikkeustila koronaviruksen takia. Espanjan pääministeri Pedro Sánchez ilmoitti tänään, että koko maassa Kanarian saaria lukuun ottamatta on määrättävä yöksi ulkonaliikkumiskielto. Sánchezin mukaan kielto saattaa jatkua jopa puoli vuotta.

Pedro on aika fiksu: lepakon virus -> lepakko lentää öisin ->yöksi ulkonaliikkumiskielto -> profit

20201025_200907.jpg
 
Liittynyt
15.12.2016
Viestejä
622
Tässä juuri lyhesti se väite johon kulminoituu nämä erimielisyydet. Itse lisäisin tuohon väitteeseen " - jos olet yli 80 vuotias".
Jos kuolema on ainut kriteeri taudin vakavuudelle, niin olet oikeassa. aka. lievät oireet = ei kuollut.
 
Liittynyt
02.11.2016
Viestejä
165

Niin näitä termejähän riittää, joita kaikki tulkitsee oman 'suuntauksensa' mukaan, "vaarallinen", "vakavuus", "riskiryhmä", you name it.
 
Griffin

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
12 136
Tässä juuri lyhesti se väite johon kulminoituu nämä erimielisyydet. Itse lisäisin tuohon väitteeseen " - jos olet yli 80 vuotias".
Tai jos sinulla on sydän, hengityselin tai verisuoniosairauksia tai elimistössä on päällä valmiiksi tietynlainen muu tulehdustila (tästä oli jossain juttua). Lisäksi jos/tai onnistut saamaan suuren määrän virusta, niin tauti on keskimäärin vastaavasti vakavampi.
Ennennäkemättömistä maailmanlaajuisista rajoituksista huolimatta porukkaa on kuollut tautiin enemmän, kuin normi influenssoihin ja lisäksi on ollut viitteitä, että aiheuttaa mm verisuoniongelmia helposti, joka taas helposti lyhentää odotettavissa olevaa tulevaa elinikää.
 
Liittynyt
01.08.2017
Viestejä
2 743

Yle Areena + Yle Teema 9:50 alkaen:

Liittynyt
15.12.2016
Viestejä
622
Niin näitä termejähän riittää, joita kaikki tulkitsee oman 'suuntauksensa' mukaan, "vaarallinen", "vakavuus", "riskiryhmä", you name it.
Juu, toiset tulkinnat on vain vääriä.

Hyvä esimerkki on vaikkapa kammiovärinä. Jos satut saamaan kammiovärinän esimerkiksi ambulanssissa ja se päästään heti defibrilloimaan, on kuolleisuus marginaalinen. Tästä jos vetää johtopäätöksen, että kammiovärinä on vaaraton, koska ei siihen edes kuole ja jos kuolee, niin on perussairaus ja vanha ja mitä ikinä, niin on vain yksinkertaisesti väärässä. Suurin osa covid19-tehohoitopotilaista on ollut työikäisiä suomessa.

Sinänsä vertaus ei liity mihinkään mitenkään, mutta on aivan yhtä absurdi kuin väitteesi.
 
Griffin

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
12 136
Oulun tilanteesta (mistä tiettävästi levinnyt):
Oulun korona-altistukset ovat pääosin peräisin nuorten ryhmäurheiluharrastuksista. Nyt kaupungissa ryhdytäänkin pohtimaan keinoja (siirryt toiseen palveluun), joilla tartuntojen eteneminen liikunnan parissa saataisiin estettyä. Tavoitteena on, että harrastustoiminta saisi jatkua.
Kerkesit lainata editoimatonta viestiäni, arvasin tällaisen litanian seuraavan. Halusin pitää se ytimekkäänä.
Jos lainaat perhanan oleellisen asian, niin sitä EI SILPUTA, vaan pistetään KOKO LAINAUS!
'Koko lainaushan olisi ollut:
Tai jos sinulla on sydän, hengityselin tai verisuoniosairauksia tai elimistössä on päällä valmiiksi tietynlainen muu tulehdustila (tästä oli jossain juttua). Lisäksi jos/tai onnistut saamaan suuren määrän virusta, niin tauti on keskimäärin vastaavasti vakavampi.
Ennennäkemättömistä maailmanlaajuisista rajoituksista huolimatta porukkaa on kuollut tautiin enemmän, kuin normi influenssoihin ja lisäksi on ollut viitteitä, että aiheuttaa mm verisuoniongelmia helposti, joka taas helposti lyhentää odotettavissa olevaa tulevaa elinikää.
Tuo "jos olet 80 vuotta , niin kuulut riskiryhmään#, muuten vaaraton on TÄYSIN Naurettava!!! yleistys!!
Ei se vaara IÄSTÄ johdu vaan elimistön muusta tilasta.
Tuollaisena asian "ytimekkäänä" pitämiseen ei pidä lähteä missään nimessä, siillä faktat hukkuvat täysin ja ihmisille tulee täysin väärää tietoa ja vääriä kuvitelmia!
 
Viimeksi muokattu:

Johan meni tunteisiin. Lausetta "jos olet 80 vuotta , niin kuulut riskiryhmään#, muuten vaaraton" ei lue missään. Älä vääristele.
 
Liittynyt
07.04.2018
Viestejä
476
Tällä palstalla näkyy huomattavasti vähemmän kuin yleisönosastoilla, mutta kuitenkin jonkun verran asennetta joka osoittaa täydellisen kyvyttömyyden hahmottaa kokonaisuuksia. Edelleen, vaikka tästä on ollut puhetta lukemattomia kertoja.

Vaikka korona on nuoremmille kansalaisille useimmiten melko harmiton, aiheuttaa se influenssaan verrattuna huomattavasti suuremman kuorman sairaalahoidolle, sekä osasto- että tehohoidolle. Resurssit ovat rajalliset ja yhteiset koronapotilaille sekä muille sairauksille, sekä akuuteille että kroonisille. Se kuolematon nuori joka vetää koronareiveissä essoöverit tai taittaa nilkkansa säbäpelissä joutuu myös sinne messuhallin kenttäpatjalle odottamaan vuoroaan mikäli tilanne päästetään liian pahaksi.

Meillä ei ole vielä ollut tuollaista tilannetta mutta aika monessa paikassa muualla on.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
4 136
Slovakia on pärjännyt rajoituskeinoillaan numeroiden valoissa loistavasti. Vertautuu Suomeen sekä käyttöönotettujen rajoituskeinojen, että väkiluvun suhteen.
...
Slovakia on toinen maa jota seuraan. Slovakiassa onnistuttiin painamaan todella voimakkaasti tapausmäärät alhaisiksi, kunnes kesäkuusta lähtien on taas oltu tasaisessa nousussa.

Tämä on se kytevän metsäpalon ilmiö, josta puhutaan. Ei olisi suuri yllätys, vaikka Suomessa kävisi samoin. Toisaalta ainakin itselleni on ollut yllättävää, ettei niin ole jo käynyt. Rajoituksien avaaminen ei ole näyttänyt vaikuttaneen epidemian kulkuun juuri lainkaan.
Keväällä kirjoittelin tänne paljonkin Slovakian poikkeuksellisen hyvästä suorituksesta ensimmäisen aallon tiimoilta. Viimeaikaiset tartuntamäärät osoittavata, kuinka tehokkailla estotoimilla onnistuttiin estämisen sijaan siirtämään epidemiaa, joka on nyt itseasiassa Slovakiassa lukujen valossa ensimmäistä kertaa siinä tilanteessa, että voi puhua epidemiasta.

Kuukausi menty eteenpäin taas edellisestä Slovakia-päivityksestä. Eilen meni 3 000 tapauksen raja rikki ja aikasarjaa katsoessa tuo keväisen "varsinaisen" epidemiavaiheen (eli vaihe, jossa pelko oli suurimmillaan) jälki on muutaman pikselin korkuinen.

1603699599965.png

Tämä kehitys antaa oikein hyvää käsitystä epidemiologisten tulkintojen mittasuhteista sekä lääketieteellisesti, että poliittisesti. Lock-down oli keväällä perusteltua muutamilla kymmenillä päivittäisi tautitapauksella, mutta ei kun luvut lasketaan tuhansissa. Erittäin mielenkiintoista.
 
Liittynyt
01.08.2017
Viestejä
2 743
Tästä varmasti vielä yksi ongelma lisää tulossa, vaikka testausta pitäisi saada kasvatettua niin kuka sitten tekee testaukset jos hoitohenkilökunta alkaa uupumaan ja ala vaihtoon?
 
Viimeksi muokattu:

Uranus

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.03.2020
Viestejä
374
Covid-19 on vaarallinen ja helposti leviävä tartuntatauti suhteessa normaalisti keskuudessamme leviäviin tartuntatauteihin.

Onko estotoimet "ylimitoitettuja" vai "alimitoitettuja" on toki pitkälti makuasia. Lähtisin kuitenkin siitä, että esimerkiksi Uudessa-Seelannissa ja Australiassa ollaan huomattavasti tyytyväisempiä maan korona-linjaan kuin esimerkiksi USA:ssa...

Ei se oikein ole mikään ratkaisu, että annetaan vaan taudin levitä vapaasti. Se on "epä-ratkaisu", joka johtaisi huomattavasti normaalia korkeampaan kuolleisuuteen.
Täysi sali reilu tunti hiki lentää ja varmaan myös sylki. Sitten pukuhuoneille peseytymään. Eipä muut kanssa jumppaajat sairastunut.
Silti panikoidaan tuon maskin käytöstä väljissä marketeissa joissa mennen tullen kädet myrkytetään aineilla ja pidetään metritolkulla väliä toisiin ihmisiin. Niin ja kaupasta moni selviää alle 15min ulos! Puhumatta että joitain ihmisä näkee ulkoilevan maski naamalla?
C362E82B-34C9-41E6-9FEB-500C1B36E10A.jpeg
 
Joukkue-urheilu ja muu ryhmäliikunta sisätiloissa on paha juttu nyt, sitä olen sanonut aiemminkin. Nyt olisi syytä liikkua ulkona, niin sitä on ennenkin tehty.
 
Uranus

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.03.2020
Viestejä
374
Joukkue-urheilu ja muu ryhmäliikunta sisätiloissa on paha juttu nyt, sitä olen sanonut aiemminkin. Nyt olisi syytä liikkua ulkona, niin sitä on ennenkin tehty.
Tuon jumppatunnin mukaan ei tartunnan osalta olisi paha juttu, kun reilun tunnin altistumisen aikana hikisessä ympäristössä kukaan muu ei tartuntaa saanut;)
On sitä ennenkin hiihdetty koulumatkat ja taisi lauantaitkin olla työpäiviä.
 
Zigh

Tittelitön
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 630

Suomessa järjestetään päivittäin (karkeasti arvioituna) kymmeniä tuhansia ryhmäliikuntatunteja ja joukkuelajien harjoituksia sekä otteluita. Silti näissä tapahtuneiden tartuntojen ja altistumisten määrä on suorastaan mitätön.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
426

Mutta, kun se nyt vaan on paha juttu, kun aluksi ei oikein tiedetty miten tuo pirulainen tarttuu. Joskus levyt jää pyörimään päättymätöntä kasettia.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
11 108
Tuon jumppatunnin mukaan ei tartunnan osalta olisi paha juttu, kun reilun tunnin altistumisen aikana hikisessä ympäristössä kukaan muu ei tartuntaa saanut;)
On sitä ennenkin hiihdetty koulumatkat ja taisi lauantaitkin olla työpäiviä.
Tartunta todettu 4 päivää tuon jälkeen. Tauti on aivan hyvin voinut olla tuolloin vaiheessa, että ei vielä tartuta vaan vasta itämässä.

Mutta koska sitä, missä vaiheessa tartunta tuolloin oli ei voida tietää varmuudella, pitää laitaa karanteeniin ne, joita tuolloin tavannut.

Tuo Uranuksen viesti oli kyllä oikein malliesimerkki siitä kuinka ihmiset on pihalla siitä mitä todennäköisyydet tarkoittaa.
 
Elux

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
31.07.2018
Viestejä
373
Itse ihmettelen miksi Euroopassa suljetaan taas maita kokonaan jos tämä tauti on vain vähän ärhäkkäämpi flunssa
 
Kyllä asiantuntijatkin on aika pihalla tuomiopäivän ennusteiden kanssa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
14 664
Rokoterintamalta hyviä uutisia taas. AstraZenecan rokote näyttää antavan hyvän suojan myös ikäihmisille (aiemmin suojan on todettu olevan hyvä 18-55-vuotiailla). Tulosta ei ole vielä julkaistu viralliesti.

Lisäksi FDA on vihdoin antanut luvan sekä AstraZenecalle että Johnson & Johnsonille jatkaa testausta jenkeissä. Euroopassa testit jatkuivat paljon nopeammin (ainakin AstraZenecan osalta), joten meidän kannaltamme hyvä asia ja nyt siis kummatkin viranomaiset ovat todenneet, että ongelmat eivät johtuneet rokotteesta:

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 246

Koska he voivat sen tehdä. Sulkevat mitä sulkevat, porukka on joko etänä tai koronalomalla. EU painaa rahaa (tai keksii tyhjästä) ja roudaa/siirtää bitteinä ko. maihin. Tätä voi toistaa monta kertaa.

Tekisivät toisin jos tuo ylläoleva ei olisi mahdollista.
 
Uranus

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.03.2020
Viestejä
374
Itse ihmettelen miksi Euroopassa suljetaan taas maita kokonaan jos tämä tauti on vain vähän ärhäkkäämpi flunssa
Huomataan että taloutta ja ihmisiä pystytään ohjaamaan rajoitteella, niin dominoefektiä ei pysäytä mikään. Toki useat toimenpiteet on perusteltuja, mutta kyllä monessa maassa on koronan varjolla käydään poliittista peliä.
Tuolta näkee että on korona ärhäkkäämpi ”normiflunssaan” nähden.
Toki ketään ei ole normaaliin flunssakautena vanhukset kiinnostanut, vaikka yli 75-vuotiaista sairastuneista joka kuudes kuolee.
 
Griffin

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
12 136
Itse ihmettelen miksi Euroopassa suljetaan taas maita kokonaan jos tämä tauti on vain vähän ärhäkkäämpi flunssa
Mihin maihin viittaat ja mikä niissä on tilanne koronan osalta? Onko ko maissa jo kenties yritetty levempiä toimenpiteitä?
Ja mitä tarkoitat kokonaan sulkemisella? Hitsataanko niissä jo talojen ulko-ovet kiinni?
 
Elux

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
31.07.2018
Viestejä
373
No esim Espanja Italia Ranska. Aika kovat rajoitukset otettu uudelleen käyttöön
 
Liittynyt
27.02.2018
Viestejä
293
Rokoterintamalta hyviä uutisia taas. AstraZenecan rokote näyttää antavan hyvän suojan myös ikäihmisille (aiemmin suojan on todettu olevan hyvä 18-55-vuotiailla). Tulosta ei ole vielä julkaistu viralliesti.

Lisäksi FDA on vihdoin antanut luvan sekä AstraZenecalle että Johnson & Johnsonille jatkaa testausta jenkeissä. Euroopassa testit jatkuivat paljon nopeammin (ainakin AstraZenecan osalta), joten meidän kannaltamme hyvä asia ja nyt siis kummatkin viranomaiset ovat todenneet, että ongelmat eivät johtuneet rokotteesta:

Mikähän on nyt VIRALLISIN, milloin meillä alkaa jakelu esim terveydenhuollon ammattilaisille ym?

Esim se THL:n rokotelääkäri hehkuttelee vähän väliä, että jouluna voisi olla jakelussa. Sitten joku toinen "virallinen" taho sanoo, että viimeisiä TULOKSIA odotellaan jouluksi. Sekavaako? Mikähän nyt on viimeisin tieto?
 
Liittynyt
30.12.2017
Viestejä
1 166
Ymmärsinkö oikein viron sivulta että voin ajaa Viron läpi ilman koronatestausta jos tulen suoraan Suomesta?
 
Liittynyt
24.10.2017
Viestejä
4 398
Mikähän on nyt VIRALLISIN, milloin meillä alkaa jakelu esim terveydenhuollon ammattilaisille ym?

Esim se THL:n rokotelääkäri hehkuttelee vähän väliä, että jouluna voisi olla jakelussa. Sitten joku toinen "virallinen" taho sanoo, että viimeisiä TULOKSIA odotellaan jouluksi. Sekavaako? Mikähän nyt on viimeisin tieto?
Noista tuloksista on varmaan todella lyhyt siirtymäaika hyväksyntään. Lisäksi rokotteitahan valmistetaan jo täyttä häkää ja varmasti myös kuljetukset aloitetaan etupeltoon. Eli siitä kun tulokset saadaan, voi olla hyvin lyhyt aika ensimmäisiin rokotuksiin, jos siis tulokset ovat toivotunkaltaiset.
 
Kiitos tiedosta!
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
11 108
Asiaton käytös - henkilökohtaisuudet
Kyllä asiantuntijatkin on aika pihalla tuomiopäivän ennusteiden kanssa.
Asiantuntijat on täysin oikeassa, sinä tässä olet pihalla. Ja se, että sinä puhut asiantuntijoiden pihalla olemisesta kertoo vain omasta Dunning-Kruegeristasi.

Oleellinen sana tuossa on voi. ja sinä olet juuri sillä asialla, että yrität edistää sen toteutumista. Se, että jotain pahaa ei ole vielä tapahtunut (koska se on onnistuttu estämään) ei tarkoita että sitä ei voi tapahtua. Ja se, että vastustetaan niitä toimia joilla se on tähän mennessä onnistuttu estämään on todella typerää

Faktat on ne, että oikein hoidettuna Koronalla on n. 0.5%-0.8% kuolleisuus, vähän huonommin hoidettuna n. 1% kuolleisuus ja ilman hoitoa parin prosentin kuolleisuus.

Oleellisia syitä, miksi nyt syksyllä on esim. suomessa selvästi vähemmän kuolleita kuin keväällä on,
1) että tautia ollaan opittu hoitamaan paremmin, mikä on pudottanut hoidossa olleiden kuolleisuuden siitä n. 1%sta sinne n 0.5-0.8%iin.
2) tautiin on nyt sykysllä sairastunut pääasiassa nuorempia parempikuntoisia ihmisiä, joille tauti ei ole niin vakava.
3) kuolemat tulee pari viikkoa tartuntojen perässä ja n. viikon testitulosten perässä.

Mikäli taudin annettaisiin vapaasti levitä, se leviäisi kaikkiin ja tappaisi sen pari prosenttia väestöstä (eli jopa yli 100000 ihmistä) koska hoitokapasiteetti loppuisi pahasti kesken.
Mikäli taudin annettaisiin läpäistä populaatio hyvin hitaalla tahdilla, että hoitokapasiteetti riittäisi, se tappaisi suomessa n. 26000-44000 ihmistä.

Mikäli tauti saadaan (jälleen) tukahdutettua (kuten se jo keväällä saatiin, kunnes sitä tuotiin ulkomailta jälleen ja opiskelijabileet yms. levittivät sitä jälleen paljon) ja pidettyä tartunnat hyvin pienenä kunnes rokote saadaan kehitettyä ja laajaan käyttöön, sen tappama ihmismäärä saadaan pysymään hyvin pienenä. Mutta mitä aikaisemmin se tukahdutetaan, sitä helpompaa se on, sitä vähemmän radikaleja toimenpiteitä tarvii tehdä ja sitä vähemmän ihmisiä silti kuolee.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
7 583

Oleellinen sana tuossa on voi. ja sinä olet juuri sillä asialla, että yrität edistää sen toteutumista. Se, että jotain pahaa ei ole vielä tapahtunut (koska se on onnistuttu estämään) ei tarkoita että sitä ei voi tapahtua. Ja se, että vastustetaa niitä toimia joilla se on tähän mennessä onnistuttu estämään on todella typerää

Faktat on ne, että oikein hoidettuna Koronalla on n. 0.5%-0.8% kuolleisuus, vähän huonommin hoidettuna n. 1% kuolleisuus ja ilman hoitoa parin prosentin kuolleisuus.

Oleellisia syitä, miksi nyt syksyllä on esim. suomessa selvästi vähemmän kuolleita kuin keväällä on,
1) että tautia ollaan opittu hoitamaan paremmin, mikä on pudottanut hoidossa olleiden kuolleisuuden siitä n. 1%sta sinne n 0.5-0.8%iin.
2) tautiin on nyt sykysllä sairastunut pääasiassa nuorempia parempikuntoisia ihmisiä, joille tauti ei ole niin vakava.
3) kuolemat tulee pari viikkoa tartuntojen perässä ja n. viikon testitulosten perässä.

Mikäli taudin annettaisiin vapaasti levitä, se leviäisi kaikkiin ja tappaisi sen pari prosenttia väestöstä (eli jopa yli 100000 ihmistä) koska hoitokapasiteetti loppuisi pahasti kesken.
Mikäli taudin annettaisiin läpäistä populaatio hyvin hitaalla tahdilla, että hoitokapasiteetti riittäisi, se tappaisi suomessa n. 26000-44000 ihmistä.

Mikäli tauti saadaan tukahdutettua ja pidettyä tartunnat hyvin pienenä kunnes rokote saadaan kehitettyä ja laajaan käyttöön, sen tappama ihmismäärä saadaan pysymään hyvin pienenä. Mutta mitä aiakisemmin se tukahdutetaan, sitä helpompaa se on, sitä vähemmän radikaleja toimenpiteitä tarvii tehdä ja sitä vähemmän ihmisiä silti kuolee.
Vaatisi myös sen, että Suomessa alettaisiin nyt elää täysin eri tavalla kuin täällä eletään. Kun taas todellisuudessa pitkien etäisyyksien ja vähäisten ihmiskontaktien Suomessa ne etäisyydet kasvavat ja kontaktit vähenevät ilman mitään rajoituksiakin. Fakta on, että täällä nyt ei vain tuo sosiaalinen kanssakäyminen ole sillä tasolla, että tauti pystyisi läpäisemään hetkessä koko populaation.

Vaikka siellä olisi kuinka se sana voi pitäisi sen silti jollain tasolla perustua todellisuuteen eikä johonkin tuomiopäivän skenaarioon joka ei tässä ulottuvuudessa ikinä toteudu.

Silti tautia kannattaa Suomessa rajoittaa vaikka unohdetaan nyt kaikenmaailman Turmiolan Tommit.
 
Viimeksi muokattu:

Zigh

Tittelitön
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 630
Tämän päivän luku 122.
Viikko sitten 14pv summa oli 2853, tänään 2758
Kaksi viikkoa sitten 7pv summa oli 1510, tänään 1415

Aika isoja lukuja saa lähipäivinä tulla jotta 14pv summa jatkaisi nousua.

Liittynyt
24.10.2017
Viestejä
4 398
Kiitos tiedosta!
Hyväksyntäprosessi Euroopan lääkevirasto EMA:ssa on jo aloitettu kahden rokotteen osalta, AstraZeneca/Oxford ja Pfizer/BioNTech. Nämä rokotevalmistajat lähettävät EMA:lle tuloksia sitä mukaa kuin niitä valmistuu, oletettavasti suuri määrä dataa on jo lähetetty. Siinä vaiheessa, kun viimeiset tulokset saapuvat EMA:an, niin toivottavasti tilanne on jo se, että kaikki aiemmin lähetetyt tulokset on ehditty käsitellä ja hyväksyä, ja enää tarvitsee käsitellä vain viimeiset tulokset. Rokotteiden valmistuksen AstraZeneca/Oxford sanoi aloittaneensa jo kesällä, siinä he ottavat tietysti taloudellisen riskin.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
14 664
Mikähän on nyt VIRALLISIN, milloin meillä alkaa jakelu esim terveydenhuollon ammattilaisille ym?
En tiedä. Mutta muistaakseni hyväksyntä saadaan noin kuukaudessa kun viimeiset tulokset on toimitettu:

Siitä menee tietenkin vielä tovi, että ne ensimmäiset rokotteet on terveyskeskuksissa käyttövalmiina.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
11 108
Tämän päivän luku 122.
Korjaus: Tämän AAMUN kiireellisimpien testien luku 122. Koko päivälle ehtii sitten tulla aika paljon lisää, kun viimeiset tänään otetut näytteet saadaan analysoitua joskus huomenna tai ylihuomenna.

Viikko sitten 14pv summa oli 2853, tänään 2758

Kaksi viikkoa sitten 7pv summa oli 1510, tänään 1415

Aika isoja lukuja saa lähipäivinä tulla jotta 14pv summa jatkaisi nousua.
Eiköhän siihen riitä ihan se, että saadaan mukaan päivän KAIKKI tartunnat eikä vain ne aamulla klo 8-10 otetut nopeimmmin analysoidut näytteet, sekä analysoitua myös suurin osa viikonlopun testeistä.

Mutta käytännössä näyttää siis kasvu (melkein) pysähtyneen, ei kuitenkaan kääntyneen laskuun.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
7 583
Korjaus: Tämän AAMUN kiireellisimpien testien luku 122. Koko päivälle ehtii sitten tulla aika paljon lisää, kun viimeiset tänään otetut näytteet saadaan analysoitua joskus huomenna tai ylihuomenna.
Mitäs nyt härvätään?

122 on määrä minkä THL on kirjannut järjestelmiinsä viimeisen edeltävän 24h aikana. Näytteenottopäivä tai analysointihetki voi olla mitä vain.
 
Zigh

Tittelitön
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 630
Korjaus: Tämän AAMUN kiireellisimpien testien luku 122. Koko päivälle ehtii sitten tulla aika paljon lisää, kun viimeiset tänään otetut näytteet saadaan analysoitua joskus huomenna tai ylihuomenna.
:confused:

Oletin jo, että kaikki ketjua seuraavat tietävät mikä tuo "päivän luku" on. No, kertauksena: se on siis se THL:n luku, joka sisältää elisen aikana tartuntatautirekisteriin kirjatut positiiviset testitulokset, jotka jakaantuvat usealle päivälle eilisestä taaksepäin testinottopäivän mukaan.
 
Uranus

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.03.2020
Viestejä
374
Asiantuntijat on täysin oikeassa, sinä tässä olet pihalla. Ja se, että sinä puhut asiantuntijoiden pihalla olemisesta kertoo vain omasta Dunning-Kruegeristasi.

Oleellinen sana tuossa on voi. ja sinä olet juuri sillä asialla, että yrität edistää sen toteutumista. Se, että jotain pahaa ei ole vielä tapahtunut (koska se on onnistuttu estämään) ei tarkoita että sitä ei voi tapahtua. Ja se, että vastustetaan niitä toimia joilla se on tähän mennessä onnistuttu estämään on todella typerää

Faktat on ne, että oikein hoidettuna Koronalla on n. 0.5%-0.8% kuolleisuus, vähän huonommin hoidettuna n. 1% kuolleisuus ja ilman hoitoa parin prosentin kuolleisuus.

Oleellisia syitä, miksi nyt syksyllä on esim. suomessa selvästi vähemmän kuolleita kuin keväällä on,
1) että tautia ollaan opittu hoitamaan paremmin, mikä on pudottanut hoidossa olleiden kuolleisuuden siitä n. 1%sta sinne n 0.5-0.8%iin.
2) tautiin on nyt sykysllä sairastunut pääasiassa nuorempia parempikuntoisia ihmisiä, joille tauti ei ole niin vakava.
3) kuolemat tulee pari viikkoa tartuntojen perässä ja n. viikon testitulosten perässä.

Mikäli taudin annettaisiin vapaasti levitä, se leviäisi kaikkiin ja tappaisi sen pari prosenttia väestöstä (eli jopa yli 100000 ihmistä) koska hoitokapasiteetti loppuisi pahasti kesken.
Mikäli taudin annettaisiin läpäistä populaatio hyvin hitaalla tahdilla, että hoitokapasiteetti riittäisi, se tappaisi suomessa n. 26000-44000 ihmistä.

Mikäli tauti saadaan (jälleen) tukahdutettua (kuten se jo keväällä saatiin, kunnes sitä tuotiin ulkomailta jälleen ja opiskelijabileet yms. levittivät sitä jälleen paljon) ja pidettyä tartunnat hyvin pienenä kunnes rokote saadaan kehitettyä ja laajaan käyttöön, sen tappama ihmismäärä saadaan pysymään hyvin pienenä. Mutta mitä aikaisemmin se tukahdutetaan, sitä helpompaa se on, sitä vähemmän radikaleja toimenpiteitä tarvii tehdä ja sitä vähemmän ihmisiä silti kuolee.
Asiantuntijat on täysin oikeassa, sinä tässä olet pihalla. Ja se, että sinä puhut asiantuntijoiden pihalla olemisesta kertoo vain omasta Dunning-Kruegeristasi.

Oleellinen sana tuossa on voi. ja sinä olet juuri sillä asialla, että yrität edistää sen toteutumista. Se, että jotain pahaa ei ole vielä tapahtunut (koska se on onnistuttu estämään) ei tarkoita että sitä ei voi tapahtua. Ja se, että vastustetaan niitä toimia joilla se on tähän mennessä onnistuttu estämään on todella typerää

Faktat on ne, että oikein hoidettuna Koronalla on n. 0.5%-0.8% kuolleisuus, vähän huonommin hoidettuna n. 1% kuolleisuus ja ilman hoitoa parin prosentin kuolleisuus.

Oleellisia syitä, miksi nyt syksyllä on esim. suomessa selvästi vähemmän kuolleita kuin keväällä on,
1) että tautia ollaan opittu hoitamaan paremmin, mikä on pudottanut hoidossa olleiden kuolleisuuden siitä n. 1%sta sinne n 0.5-0.8%iin.
2) tautiin on nyt sykysllä sairastunut pääasiassa nuorempia parempikuntoisia ihmisiä, joille tauti ei ole niin vakava.
3) kuolemat tulee pari viikkoa tartuntojen perässä ja n. viikon testitulosten perässä.

Mikäli taudin annettaisiin vapaasti levitä, se leviäisi kaikkiin ja tappaisi sen pari prosenttia väestöstä (eli jopa yli 100000 ihmistä) koska hoitokapasiteetti loppuisi pahasti kesken.
Mikäli taudin annettaisiin läpäistä populaatio hyvin hitaalla tahdilla, että hoitokapasiteetti riittäisi, se tappaisi suomessa n. 26000-44000 ihmistä.

Mikäli tauti saadaan (jälleen) tukahdutettua (kuten se jo keväällä saatiin, kunnes sitä tuotiin ulkomailta jälleen ja opiskelijabileet yms. levittivät sitä jälleen paljon) ja pidettyä tartunnat hyvin pienenä kunnes rokote saadaan kehitettyä ja laajaan käyttöön, sen tappama ihmismäärä saadaan pysymään hyvin pienenä. Mutta mitä aikaisemmin se tukahdutetaan, sitä helpompaa se on, sitä vähemmän radikaleja toimenpiteitä tarvii tehdä ja sitä vähemmän ihmisiä silti kuolee.
Korona-aggressio pukkaa päälle kun henkilökohtaisesti käyt päälle!
Laitetaan tämä korona-pelon piikkiin enkä ala menemään henkilökohtaisuuksiin:cool:
 
Liittynyt
24.10.2017
Viestejä
4 398
2) tautiin on nyt sykysllä sairastunut pääasiassa nuorempia parempikuntoisia ihmisiä, joille tauti ei ole niin vakava.
Itse en usko, etteikö keväällä olisi ollut ihan sama tilanne. En vaan millään voi käsittää sitä, miksi aktiivisin ja sosiaalisin ryhmä olisi kiertänyt taudin keväällä. Itse uskon, että silloin tartuntamäärät olivat ihan jotain muuta kuin mitä virallisista käppyröistä näemme, "huvittavin" esimerkki lienee Kiina, jossa muka alle 100 000 tartuntaa koko aikana - eivät tosin itse väitäkään, ettäkö tämä kuvaisi todellista tartuntamäärää edes etäisesti, mutta ihan höpöjuttuja moiset määrät Kiinan kokoisessa valtiossa, josta koko tauti lähti liikkeelle, levisi ympäri maapalloa, muttei levinnyt Kiinan sisällä juuri lainkaan.
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331

Diktatuurien ja kehitysmaiden lukuihin on ihan turha sen enempää ajatusta laittaa. Niissä a) ei testata b) tuloksia ei kerrota rehellisesti c) sekä että

Vieläkö joku muistaa tämän huumorisivuston: Countries beating Covid-19 — EndCoronavirus.org ? :D

Voispa seistä ylpeänä Afrikan maiden, kääpiövaltioiden sun muiden diktatuurien seassa :love2:
 
Liittynyt
01.08.2017
Viestejä
2 743
Kouvolassa:

Kyllä nyt näitä kouluihin liittyviä tartunta/altistumistapauksia on tullut viime viikonlopun jälkeen aivan älyttömästi :o

Niin ei ole ollut jatkotartuntoja tietysti samaa määrää kuin altistumisia mutta kuitenkin aivan samaa ihmettelin että miten tullut nyt noin paljon altistumisia.
 
Viimeksi muokattu:
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 657
Viestejä
4 187 640
Jäsenet
70 776
Uusin jäsen
Fancy

Hinta.fi

Ylös Bottom