- Liittynyt
- 18.10.2016
- Viestejä
- 14 988
Minulla taas on sellainen mutu, että suuri osa tällaisen tapahtuman kohderyhmästä saattaa nimenomaan olla keskivertoa varovaisempaa. Sekä ikäryhmänä että sen osajoukkona. Maalaisilla vaikuttaisi varovaisuus säilyneen enemmän kevään toimintamallin kaltaisena kuin urbaanimmilla kansalaisilla, jotka ovat touko-kesäkuusta alkaen käyttäytyneet suurelta osin päällepäin entiseen tapaan julkisessa tilassa.Täältäkö Keski-Suomeen uutta nousua?
![]()
"On ehdottomasti hyvä, että näyttely järjestetään, sillä ei maailma koronaan lopu" – Konekilleri käynnistyy torstaina
Näytteilleasettajat suuntaavat tällä viikolla hyvillä mielin Konekilleri-näyttelyyn Jyväskylään. Pienemmät yritykset uskovat saavansa paremmin näkyvyyttä, kun suuremmat ovat poissa.www.maaseuduntulevaisuus.fi
Voin kuvitella, että tuon tapahtuman kävijäjoukolla ei korona ole ensimmäisenä mielessä. Positiivisena puolena tuolla ei välttämättä ole tällä hetkellä pahinta tartuntajoukkoa edustavaa ikäryhmää.
Loogisestikin ajattelisin näin olevan. On eri asia "pysytellä välttämättömiä menoja lukuun ottamatta kotona ja pois väkijoukosta" pari kuukautta kerrostalokaksiossa kuin maatila-asumuksessa metsän reunassa. Varovaisuuden noudattaminen toteutuu pienemmällä stressillä ja tapojen muutoksella, jos satojen metrien säteellä on 0-5 naapuritaloutta, ei 213 tai 7465 kappaletta. Siispä kyllästyminen ja välinpitämättömyyskin tulee hitaammin.
Kävijämääräkin voi jäädä monesta syystä tuhnuksi. Kuten jutussa mainitaan, näytteilleasettajilla on peruutuksia.
Osa potentiaalisista kävijöistä jättää käymättä epidemian takia, kuten missä tahansa muussakin tapahtumassa. Kukaan tuskin tämän vastavaikuttajana lähtee kesän kotona nyhjättyään repäisemään ja tuulettumaan konemessuille, kuten epäilemättä hyvin moni on kesän ja syksyn aikana mennyt yökerhoon, festareille tai konserttiin "pitkästä aikaa nyt kerran kun vielä pääsee".
Lisäksi moni tapahtuman kohderyhmään kuuluva voi olla juuri tällä hetkellä viime vuotta tai alkuvuotta vähemmän kiinnostuneita jostain harkinnassa olevasta koneesta, koska maksukyky tai investointihalukkuus on kokenut kolauksen.
Tämä vuosihan ei ole kohderyhmälle poikkeuksellinen pelkästään koronan suorien ja epäsuorien vaikutusten takia, vaikka epidemia on monin eri tavoin vaikuttanut ainakin metsätalouteen(jossa kyllä menee kohtuullisesti taas ja vielä nyt) ja suoraa vaikutusta on tietysti tullut ainakin harvoille pahimmalla hetkellä sairastuneille yrittäjille. Kasvinviljely on tuottanut monin paikoin Suomessa surkean sään takia katastrofaalisia tuloksia.
