Koronavirus SARS-CoV-2 ja sen aiheuttama tauti COVID-19 (Yleinen keskustelu)

Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
2 799
Kyllä, jotkut hmiset pelkäävät koronaa enemmän kuin mitään muuta, itse en ole vielä saanut selville, miksi näin on. Näin perjantaisin moni vetää perseet olalle ja ehkäpä voisi sanoa, että yksittäisen megakännin riskit ovat useassa tapauksessa varmasti suuremmat kuin korona heille on, mutta suhteellisuus katoaa, kun kyseessä on tuntematon uhka. Ei tupakkimieskään koskaan ajattele, että tupakkaan voisi kuolla tai sairastua vakavasti, vaikka näin todennäköisesti jossain vaiheessa käy, tai no tietää tämän, muttei välitä ja lopeta (jep, olen entinen tupakkimies ja tiedän, ettei tieto estä polttamasta). Korona kuitenkin on vaan jotenkin niin pelottava, että sen estämiseksi on tehtävä kaikki mahdolliset rituaalit.
Tämä ei ole mikään uusi juttu,vaan on ollut myös emetofibia (emeto=oksennus).
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 637
Keväällä tehtiin iso virhe ja ajettiin kaikki muu terveydenhuolto alas ja keskityttiin pelkästään koronaan. Nyt syksyllä ei varmasti tehdä enää samaa virhettä, vaikka "eksponentiaaliset" mallit mitä ennustaisivat.
Ei muuta terveydenhuoltoa ole "ajettu alas", ihan turha väittää sellaista. Kiireettömiä operaatioita on ihan ymmärrettävästi lykätty ja osa asiakkaista on jättänyt koronan pelossa käymättä lääkärillä, mutta ei se tarkoita että hoitoa ei olisi ollut saatavissa.

Myös nuo mainitut tuntikausien jonottelut kuulostavat omituisilta ainakin omalla paikkakunnalla. Itse nautin työterveyden palveluista, mutta mm. sukulaisia olen joutunut käyttämään kunnallisella, eikä siellä ole koskaan mennyt kahta tuntia pidempään lievemmissäkään tapauksissa. Varmaan kuitenkin paikkakuntakohtaista ja ajankohtakin voi toki vaikuttaa, mutta omalle kohdalle ei ole kuitenkaan osunut erityisen huonoa palvelua julkisella koskaan.
 
Liittynyt
04.12.2016
Viestejä
1 652

Keväällä kyllä kävi koko terveydenhuolto tyhjäkäynnillä, lähes kaikki kiireetön toiminta lopetettiin ja odoteltiin koronapommia, jota ei koskaan saapunutkaan.

Joissain paikoissa tuntien jono päivystyksessä on ihan normaalia, paikkakuntakohtaista tosiaan.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
542
Huomautus - ei keskustella toisista käyttäjistä
Uskaltaako tänne enää laittaa todellista tietoa, missä mennään sairaaloiden tilanteesta. Viimeksi kun vähän laitto tietoa kävi "Kautium" päälle kuin yleinen syyttäjä.
 
Griffin

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
12 136

Pistä vain, jos tietoa on.
Kaiuttimen voit aina pistää mutelle, niin se ei häiritse.
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 637
Uskaltaako tänne enää laittaa todellista tietoa, missä mennään sairaaloiden tilanteesta. Viimeksi kun vähän laitto tietoa kävi "Kautium" päälle kuin yleinen syyttäjä.
Kerrotko vielä missä olen "käynyt päälle" millään tavalla asiallisen postauksen vuoksi? Jos valehtelet ja/tai viestisi on poistettu moderaattoreiden toimesta, niin voisitko oikaista syyttelysi, kiitos.

Btw. Keskustelijoista keskustelu on foorumilla kielletty, eikä tuollainen "hähää, minullapa onkin tietoa mitä ei ole missään muualla, mutta en kerro, kun se on mun omaa tietoa ja kuitenkaan ette tykkää, kun ei sille ole lähteitä" -lällättely on ihan yhtä kiellettyä ja tarpeetonta.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
542
Pari sanaa mitä on opittu keväästä. Kyseiseen suureen sotekuntaan, jossa itse vaikutan on hankittu melko suuri ja kattava varmuus varasto niin hengitys/suoja rompetta. Useita kymmeniä lavallisia maskeja löytyy nyt varastosta. Jopa niin paljon, että olemme joutuneet sijoittamaan niitä käytöistä poistettuihin tiloihin. Hengityskoneita löytyy nyt sadan pintaan valmiina käyttöön. Jopa noita uniapnea cpap laitteita on valmiin useampi sata varastossa odottamassa, jos pahat paikat tulee. Karanteeni alueet ovat toimineet siinä määrin hyvin, ettei tartunta ketjuja ole ilmaantunut sairastuneille. Nyt ilmeiseti on sitte tulossa se toinen rintama, saimme virallisen ohjeen pitää riittävä etäisyyn asiakkaisiin/potilaisiin ja työnantaja jakoi jokaiselle kunnon pakkauksen hengitys-suojaimia.

Tämä on sitte vain oma arvioni tästä covid-19 viruksesta. Olen nähnyt kun normi influenssa kaataa niin perusterveitä kuin pitkäaikaisia sairauksia sairastavia teholle, niin mikä tässä viruksessa on oikein se mekanismi, jotta pidetään ns.suurempi pyörä liikkeessä? Samalla lailla on viimiset yli 10v nähnyt teholla olevan hengityslaitteissa porukkaa samoista oireista. Tuossa on toisaalta vain tainnu käydä itselle se mekanismi, että kaikkeen tottuu.

ps. Kautium laita minut sinne plokki listalle niin emme häiritse toisiamme...
 
Ihan kiva tietää, mutta mikä tässä oli se todellinen eturintaman tieto, joka meiltä muilta on pimitetty?

ps. Kautium laita minut sinne plokki listalle niin emme häiritse toisiamme...
Ei se toimi niin. Sinä valitit minusta (selvästikin perusteetta, kun ei niitä linkkejä tai perusteluita löytynyt), ei toisinpäin.
 
Karppi

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
15.10.2019
Viestejä
2 058
Suomessa on ehkä reilu puolet infektiolääkäreistä sitä mieltä että makseista ei ole hyötyä, sitten on noin vajaa puolet jotka sanoo että niistä on hyötyä.
Suomeksi sanottuna tiede ei sano että maskeista on hyötyä tämän kaltaisissa tapauksissa, koska jos se sanoin niin, ei ylilääkärit sanois silloin että niistä ei ole hyötyä.

Maskeja määrätään nyt ilman kunnollista näyttöä, kuvitellaan että ne on pelastus eikä ymmärretä sitä että kuin paskasti ihmiset niitä käyttää länsimaissa.
 
Liittynyt
24.10.2017
Viestejä
4 400
Ranskassa rajoitukset eivät enää mene läpi ilmoitusasiana, Marseillessa määrättiin ravintolat kiinni, mutta ravintoloitsijat eivät asiaa purematta niele: Ranska | Hallitus määräsi Marseillen ravintolat kiinni koronaviruksen takia: Epätoivoiset yrittäjät kieltäytyvät tottelemasta

Mielenkiintoiseksi asian tekee lisäksi se, että paikallishallinto poliisi mukaan lukien ei aio totella hallitusta: "Paikallisradioverkosto France Bleun mukaan kaupunginhallinto ja paikallispoliisi ovat samoilla linjoilla, eivätkä läheskään kaikki aio noudattaa hallituksen määräystä. Apulaispormestari Samia Ghali sanoi perjantaina, että Marseillen poliisi ei kirjoita ravintoloitsijoille sakkoja mikäli nämä pitävät ravitsemusliikkeensä auki."

Ranskassa päivittäisia tautitapauksia on diagnosoitu viime aikoina todella paljon enemmän kuin kevään pahimpina aikoina, positiivisten osuus testatuista on jo yli 6%, mutta teho-osastoilla on edelleen väljää kevääseen verrattuna (1000 vs. 7000), eli paljonkohan niitä tartuntoja keväällä oikeasti oli?

Mielenkiintoista on muuten epidemian painopisteen siirtyminen Marseilleen, keväällä tauti jylläsi Pariisissa, onko Pariisissa jo niin paljon vastustuskykyä, että epidemia hidastuu vai mistä lienee kyse.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Ranskassa rajoitukset eivät enää mene läpi ilmoitusasiana, Marseillessa määrättiin ravintolat kiinni, mutta ravintoloitsijat eivät asiaa purematta niele: Ranska | Hallitus määräsi Marseillen ravintolat kiinni koronaviruksen takia: Epätoivoiset yrittäjät kieltäytyvät tottelemasta

Ranskassa päivittäisia tautitapauksia on diagnosoitu viime aikoina todella paljon enemmän kuin kevään pahimpina aikoina, positiivisten osuus testatuista on jo yli 6%, mutta teho-osastoilla on edelleen väljää kevääseen verrattuna (1000 vs. 7000), eli paljonkohan niitä tartuntoja keväällä oikeasti oli?

Mielenkiintoista on muuten epidemian painopisteen siirtyminen Marseilleen, keväällä tauti jylläsi Pariisissa, onko Pariisissa jo niin paljon vastustuskykyä, että epidemia hidastuu vai mistä lienee kyse.
Ranskassa toi kansalaistottelemattomuus on aina ollut vähän eri tasolla. Traktorilastit paskaa parlamentin rappusille on aika vakio :love2:
 
Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
1 765
Ranskassa rajoitukset eivät enää mene läpi ilmoitusasiana, Marseillessa määrättiin ravintolat kiinni, mutta ravintoloitsijat eivät asiaa purematta niele: Ranska | Hallitus määräsi Marseillen ravintolat kiinni koronaviruksen takia: Epätoivoiset yrittäjät kieltäytyvät tottelemasta

Ranskassa päivittäisia tautitapauksia on diagnosoitu viime aikoina todella paljon enemmän kuin kevään pahimpina aikoina, positiivisten osuus testatuista on jo yli 6%, mutta teho-osastoilla on edelleen väljää kevääseen verrattuna (1000 vs. 7000), eli paljonkohan niitä tartuntoja keväällä oikeasti oli?

Mielenkiintoista on muuten epidemian painopisteen siirtyminen Marseilleen, keväällä tauti jylläsi Pariisissa, onko Pariisissa jo niin paljon vastustuskykyä, että epidemia hidastuu vai mistä lienee kyse.
Kuten on todettu, keväällä tauti levisi vanhemmassa ikäluokassa aika railakkaasti myös. Nyt pohjana yliedustettuina ovat nuoret aikuiset, lähes poikkeuksetta joka puolella maailmaa.

Kun puhutaan näistä sairaalahoitoon joutuvista, Asko Järvinen hyvin kiteytti yksinkertaiseeen lauseeseen tämän. "Noin 1% nuorista aikuisista joutuu sairaalahoitoon. 70-vuotiailla luku on noin 30% luokkaa". Tuhannesta nuoresta n. 10. Tuhannesta vanhemmasta ihmisestä n. 300. Näistä sitten X määrä joutuu erinäisistä syistä tehohoitoon.

50- ja 60-vuotiaat alkavat myös kolkuttelemaan jo kohtuu korkeita prosentteja sairaalahoitoon joutumisessa varsinkin jos perussairauksia on taustalla - ja niitähän Suomesta löytyy.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
10.11.2016
Viestejä
98
Pari sanaa mitä on opittu keväästä. Kyseiseen suureen sotekuntaan, jossa itse vaikutan on hankittu melko suuri ja kattava varmuus varasto niin hengitys/suoja rompetta. Useita kymmeniä lavallisia maskeja löytyy nyt varastosta. Jopa niin paljon, että olemme joutuneet sijoittamaan niitä käytöistä poistettuihin tiloihin. Hengityskoneita löytyy nyt sadan pintaan valmiina käyttöön. Jopa noita uniapnea cpap laitteita on valmiin useampi sata varastossa odottamassa, jos pahat paikat tulee. Karanteeni alueet ovat toimineet siinä määrin hyvin, ettei tartunta ketjuja ole ilmaantunut sairastuneille. Nyt ilmeiseti on sitte tulossa se toinen rintama, saimme virallisen ohjeen pitää riittävä etäisyyn asiakkaisiin/potilaisiin ja työnantaja jakoi jokaiselle kunnon pakkauksen hengitys-suojaimia.

Tämä on sitte vain oma arvioni tästä covid-19 viruksesta. Olen nähnyt kun normi influenssa kaataa niin perusterveitä kuin pitkäaikaisia sairauksia sairastavia teholle, niin mikä tässä viruksessa on oikein se mekanismi, jotta pidetään ns.suurempi pyörä liikkeessä? Samalla lailla on viimiset yli 10v nähnyt teholla olevan hengityslaitteissa porukkaa samoista oireista. Tuossa on toisaalta vain tainnu käydä itselle se mekanismi, että kaikkeen tottuu.

ps. Kautium laita minut sinne plokki listalle niin emme häiritse toisiamme...
Hengityskone ja uniapnealaite/cpap ovat aivan eriasioita ja niitä käytetään eri syistä.
 
Karppi

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
15.10.2019
Viestejä
2 058
Itse tulen ainakin täällä pohjoisessa käymään kaupassa ilman maskia.
Jos joku lyö faktaa tiskiin että minä täysin oireettoman terveenä levitän virusta kaupassa niin vedän heti maskin päähän.

Tuommoista faktaa ei ole olemassakaan.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
14 665
Jos joku lyö faktaa tiskiin että minä täysin oireettoman terveenä levitän virusta kaupassa niin vedän heti maskin päähän.
Se, että olet oireeton ei tarkoita, että olisit terve. Korona leviää ennen oireiden alkamista, kun kantaja on tartunnasta autuaan tietämätön.

Oireeton kantaja voi yskäistä, kaivaa nenää, aivastaa tai muuten vain ihan huomaamattaan levittää virusta. Ei varmasti mikään kovin merkittävä leviämiskanava, mutta kuitenkin. Keväällä WHO arvioi, että tyyliin puolet tarttunnoista selittyy oireettomien tartuttamisilla.

Eli kyllä muut hyötyisivät siitä sinunkin maskista. Hieman ainakin. Ja haitta sinulle on lähes mitätön.
 
Karppi

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
15.10.2019
Viestejä
2 058
En ole ikinä ymmärtänyt sitä puhetta jostain lieväoireisista, no oireet kyllä tuntee kropassa, ei semmoista ihmistä ole joka ei tunne sairastuneensa
Ei lieväoireista ole olemassakaan, sama asia kun ajais kännissä autolla koska ei kuvitellut olevan kovin päissään.

Lähes kaikki tartuttajat pyörii tuolla lieväoireisina, ei malteta jäädä kotiin kun tunnetaan itsensä sairaaksi.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
246
Mitäs sitten, kun ihmisiä aletaan häätämään kodeistaan talvea vasten, koska vastikkeita/lyhennyksiä/vuokria ei ollut varaa maksaa työttömyyden/lomautuksen takia.
Ainakin vuokralaista on tosi hidasta häätää, jos on yhteistyökyvytön. Siinä menee kuukausia, jos oikein hankalaksi heittäytyy. Kesä 2021 on jo pitkällä.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
46
Jätkät hei, maskiketjuun.
Miksi hitossa näitä aliketjuja pitää pystytellä kuin sieniä sateella. Itse mielelläni seuraisin aiheeseen liittyvää keskustelua samassa ketjussa. Eikö noiden perustaminen loppujen lopuksi käänny itseään vastaan, varsinkin kun on hiljaisempaa ja vähemmän postauksia.

Tiedän, tämä se vasta off-topic olikin. Pistetään sillekkin ketjuako? Kyllä ottaa päähän.

Tässä on jo omalta osalta käynyt niin, että io-tech ei ole enää ensisijainen paikka lukea viimeisimmistä käänteistä.
 
Liittynyt
17.11.2017
Viestejä
632
Uutta tutkimusta taas julkaistu D-vitamiinin vaikutuksesta Koronan vakavuuteen. Sky news uutisoi:

Coronavirus: Vitamin D reduces infection and impact of COVID-19, studies find

"Vitamin D sufficiency was linked with a significantly decreased level of inflammatory markets, and higher blood levels of immune cells, in new research from Boston University's school of medicine. "

Jos joku haluaa katsoa testiä tarkemmin niin löytyy täältä:
Vitamin D sufficiency, a serum 25-hydroxyvitamin D at least 30 ng/mL reduced risk for adverse clinical outcomes in patients with COVID-19 infection
 
Liittynyt
10.11.2016
Viestejä
98
Kyllä, jotkut hmiset pelkäävät koronaa enemmän kuin mitään muuta, itse en ole vielä saanut selville, miksi näin on. Näin perjantaisin moni vetää perseet olalle ja ehkäpä voisi sanoa, että yksittäisen megakännin riskit ovat useassa tapauksessa varmasti suuremmat kuin korona heille on, mutta suhteellisuus katoaa, kun kyseessä on tuntematon uhka. Ei tupakkimieskään koskaan ajattele, että tupakkaan voisi kuolla tai sairastua vakavasti, vaikka näin todennäköisesti jossain vaiheessa käy, tai no tietää tämän, muttei välitä ja lopeta (jep, olen entinen tupakkimies ja tiedän, ettei tieto estä polttamasta). Korona kuitenkin on vaan jotenkin niin pelottava, että sen estämiseksi on tehtävä kaikki mahdolliset rituaalit.
Siis nyt meni vissiin pointti ohi ihan huolella, tartuin tuohon hommaan, missä tuo postaaja sanoi että Suomessa on tehohoitokapasiteettia joku 500 paikkaa ja vain 2 potilasta tehohoidossa, mikä on aivan täyttä paskaa. Siellä on siis 2 koronapotilasta teholla ja ihan helvetisti enemmän muita tehohoitoa vaativia potilaita.
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Miksi hitossa näitä aliketjuja pitää pystytellä kuin sieniä sateella. Itse mielelläni seuraisin aiheeseen liittyvää keskustelua samassa ketjussa. Eikö noiden perustaminen loppujen lopuksi käänny itseään vastaan, varsinkin kun on hiljaisempaa ja vähemmän postauksia.

Tiedän, tämä se vasta off-topic olikin. Pistetään sillekkin ketjuako? Kyllä ottaa päähän.

Tässä on jo omalta osalta käynyt niin, että io-tech ei ole enää ensisijainen paikka lukea viimeisimmistä käänteistä.
Offtopicille koronasta on oma ketjunsa. Maskiasiat menee jankkaamiseksi eikä sitä jaksa (enää) sotkemassa täällä ja siksi sille on oma ketjunsa. Kaikki merkittävä on jo sanottu.

Nyt on "hiljaisempaa ja vähemmän postauksia" koska kaikki ne tyypit jotka kaivaa syitä pelätä varmuuden vuoksi vähän enemmän taitaa olla bannattu.
 
Karppi

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
15.10.2019
Viestejä
2 058
Alkaa tuntumaan siltä että koronatoimet ovat täysin ylimitoitettuja kun katsoo virusta nyt.
Jos katsoo kuolleisuuslukuja niin ollaan aika pienissä määrissä, maapallolla kiertää monia hengitystieinfektioita joka vuosi ja ketään ei kiinnosta vaikka tuhansia kuolee.

Nyt pakotetaan jopa terveet ihmiset käyttämään maskia jossain maissa sakon uhalla, mielestäni se on todella huolestuttavaa.
 
Sinä olet mainostanut tätä samaa jo kymmenien viestien verran ties kuinka pitkään ja käsittääkseni moderaattorit ovat siitä jakaneet varoituksiakin yksipuolisen tuputtamisen nimissä. Onko sinulla jotain uutta tietoa aiheesta, johon tämän korvien välissä olevalta pelolta vaikuttavan mutuilusi pohjaat ja jos ei ole, niin voisitko kaivella niitä ennen sueraavaa postaustasi.

Mieti samalla, että mikä voisi olla taustalla siinä että juuri sinun näkemys poikkeaa niin radikaalisti kaikkien viranomaisten/asiantuntijoiden näkemyksestä maailmanlaajuisesti. Voisiko esimerkiksi olla edes mahdollista, että jos asiantuntijat ovat täysin eri mieltä, niin he ovat tutustuneet aiheseen laajemmin, sen sijaan että ihan vaan vittuillessaan suosittelevat että tilanne otetaan tosissaan?

...mielestäni se on todella huolestuttavaa.
Se vasta olisikin huolestuttavaa, jos kuvitteellisesti esim. joku Korson terveyskeskuksen huoltomies/IT-tukihenkilö alkaa jakamaan tietoa laajalta yleisöltä piilotetuista "todellisista tapahtumista", joihin kuuluvat mm. vanhassa varastokaapissa katastrofin varalta olevat CPAP-laitteet ja henkilökohtainen näkemys siitä, että ihan kaikki on liioittelua ja jonkin sortin salaliitto.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 946
Alkaa tuntumaan siltä että koronatoimet ovat täysin ylimitoitettuja kun katsoo virusta nyt.
Jos katsoo kuolleisuuslukuja niin ollaan aika pienissä määrissä, maapallolla kiertää monia hengitystieinfektioita joka vuosi ja ketään ei kiinnosta vaikka tuhansia kuolee.

Nyt pakotetaan jopa terveet ihmiset käyttämään maskia jossain maissa sakon uhalla, mielestäni se on todella huolestuttavaa.
:facepalm:

Onko autolla seinään törmäämisen estävä jarrutuskin turha, kun kukaan ei kuollut?
 
Karppi

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
15.10.2019
Viestejä
2 058
Katselen tilastoja ja vertaan niitä kevääseen, luvut on ihan eri luokkaa kun katsotaan kuolleita. Jos näihin toimiin nyt ryhdytään niin joku voi kysyä että miksi vastan nyt, virukset ovat jyllänneet jo vuosia.

Viimeksi muokattu:
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
4 136
Alkaa tuntumaan siltä että koronatoimet ovat täysin ylimitoitettuja kun katsoo virusta nyt.
Jos katsoo kuolleisuuslukuja niin ollaan aika pienissä määrissä, maapallolla kiertää monia hengitystieinfektioita joka vuosi ja ketään ei kiinnosta vaikka tuhansia kuolee.

Nyt pakotetaan jopa terveet ihmiset käyttämään maskia jossain maissa sakon uhalla, mielestäni se on todella huolestuttavaa.
Niin kauan kuin THL ei julkista tietoa testien vääristä positiivisista, niin joudun olla osittain samaa mieltä. Mielestäni nykyisillä testimäärillä päivittäisten tartuntojen pitäisi olla 10-20x korkeampia, jotta oltaisiin vakavuustasolla alkukevään tilanteessa. En halua vähätellä, mutta yleisessä konsensuksessa ei tosiaan kohtaa matikka ja logiikka. Ranskan lukuja (päivittäiset tartunnat ja kuolemat) katsomalla tuo tulee tällä hetkellä parhaiten esille.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
3 255
Niin kauan kuin THL ei julkista tietoa testien vääristä positiivisista, niin joudun olla osittain samaa mieltä.
Onko olemassa jokin keino paljastaa nämä väärät positiiset riittävän nopeasti, että niillä olisi merkitystä?

Mielestäni nykyisillä testimäärillä päivittäisten tartuntojen pitäisi olla 10-20x korkeampia, jotta oltaisiin vakavuustasolla alkukevään tilanteessa. En halua vähätellä, mutta yleisessä konsensuksessa ei tosiaan kohtaa matikka ja logiikka. Ranskan lukuja (päivittäiset tartunnat ja kuolemat) katsomalla tuo tulee tällä hetkellä parhaiten esille.
Täähän se on.
Nyt kun osataan suojella riskiryhmiä ja riskiryhmäläiset osaa suojautua kevättä paremmin, niin sairaalassa ja teholla on suhteellisesti paljon vähemmän väkeä. Hyvä niin.
Toki kasvavat tartuntamäärät saattaa yhä usemman vaaraan.
 
Liittynyt
29.09.2017
Viestejä
2 282
Tänään kaupassa:

Mummo köhii melko paljon, suoraan käteensä.

Tämän jälkeen mummo sormeilee sillä samalla kädellä tuotteita jotka jättää sitten kuitenkin ostamatta.

Annoin mummolle palautetta tästä.
Kyllä näitä aina välillä näkee. Hierotaan naamaa, kaivetaan nenää tms. ja sitten pyöritetään ja lääpitään hedelmiä, että ottaisiko sitä jotain vai ei..
 
Liittynyt
10.11.2016
Viestejä
1 692
Uutta tutkimusta taas julkaistu D-vitamiinin vaikutuksesta Koronan vakavuuteen. Sky news uutisoi:

Coronavirus: Vitamin D reduces infection and impact of COVID-19, studies find

"Vitamin D sufficiency was linked with a significantly decreased level of inflammatory markets, and higher blood levels of immune cells, in new research from Boston University's school of medicine. "

Jos joku haluaa katsoa testiä tarkemmin niin löytyy täältä:
Vitamin D sufficiency, a serum 25-hydroxyvitamin D at least 30 ng/mL reduced risk for adverse clinical outcomes in patients with COVID-19 infection
Vaikka se D-vitamiinitaso olisikin vain jokin markkeri jonkin tuntemattoman muuttujan aiheuttamasta paremmasta terveydentilasta (tutkimuksessa on yritetty ottaa tunnetut tekijät huomioon), D-vitamiinilisien popsiminen nyt syystalvella yleisen vastustuskyvyn nimissä on riskitöntä ja edullista - semminkin kun talviloma aurinkoon jäänee sattuneesta syystä valtaosalla väliin. Yksinkertaisin vastaus kun lienee, että se on nimenomaan D-vitamiinitaso jolla on vaikutusta.
 
Liittynyt
20.03.2017
Viestejä
184
Niin no, ainahan olisi aika syödä oikein, karsia liikakilot pois, liikkua ja ulkoilla. Se 25kg+ extraa mikä "aikuisella miehellä pitää olla" lienee kuitenkin suurempi terveysriski pidemmällä aikavälillä kuin jokin virus.

Noh, tärkeintä näyttää olevan, että lotrataan sen käsidesin kanssa jatkuvasti prismassa. Ja vouhottaa maskeista.
 
?..

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
06.04.2018
Viestejä
3 125

Psykologinen ilmiö. Helpompi lotrata käsideseillä, kuin tehdä merkittäviä terveyteen vaikuttavia muutoksia, jotka mahdollisesti tarkoittaisivat vähemmän kaljaa ja pitsaa. Joko tiedostamatta tai tietoisesti suljetaan pois ne olennaiset muutostarpeet. Ehkä myös ulkoistetaan sitä oman terveyteen vaikuttamista muille, koska onhan helpompi, kun joku käskee mitä tehdä.
 
Liittynyt
28.06.2017
Viestejä
742

Niin, kaikille on oma terveys tärkeää. Niin kauan kunhan sen eteen ei itse tarvitse tehdä mitään tai käyttää rahaa. Kuitenkin tiedetään riskitekijät ja aiheuttajat moniin vaivoihin ja sairauksiin, mutta ihmisiä alkaa siinä vaiheessa kiinnostamaan kun kroppa hajoaa. Sitten pitäisi saada kaikki ja heti, eikä kuitenkaan mikään saisi maksaa mitään...
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 126
Ruotsin "hyvä tilanne" on historiaa. Johan tuossa hetken ihmettelin kun media hehkutti ruotsin "ihmeellistä" tartuntatilannetta. Tällä hetkellä tartunnat tuplaantuvat siellä viikottain.
Tegnell on hiljaa.

Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
424

Oli Tegnell kai tossa perjantaina ylen artikkelissa huolissaan että on mahdollisuus ettei menekkään kuin strömsöössä.

Liittynyt
21.12.2016
Viestejä
2 374
Onkohan joku laskenut tarkempia lukuja siitä kuinka monta prosenttia on positiivisia kokonaistestimääristä ja miten se on kehittynyt kesästä? Olisi mielenkiintoista nähdä kuinka paljon on muuttunut kesästä. Meinaan jos testataan noin silmämääräisesti 3 kertaa enemmän niin näyttäisi positiiviset seuraavan aika tasaisesti perässä.

Tulee mieleen että kesän ja syksyn välillä voi myös olla sellaista vaihtelua että kesällä ollaan jätetty menemättä pienempien oireiden takia lääkäriin koska ei haluta pilata lomaa ja nyt syksyllä mennään herkemmin testeihin.

Tähän jos lisätään fakta että sairaalahoidossa tai tehohoidossa olevien määrä ei ole juurikaan noussut, niin onko koronan ilmaantuvuus oikeasti nyt niin jyrkässä nousussa?

Lisään nyt tähän taas että ei ole mitään ivailua tai vittuilua vaan tässä pähkäilen ihan oikeasti asiaa. Jos joku osaa valaista miten näitä testimääriä ja niistä saatujen positiivisten määrää ja muita muuttujia pitäisi tulkita niin olisin kiitollinen. Itselle näyttää vaan siltä että kun testataan enemmän niin saadaan enemmän positiivisia, en taas jaksa uskoa että terveysviranomaiset ja poliitikot sen perusteella haukkoisivat henkeään.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 189
Siis nyt meni vissiin pointti ohi ihan huolella, tartuin tuohon hommaan, missä tuo postaaja sanoi että Suomessa on tehohoitokapasiteettia joku 500 paikkaa ja vain 2 potilasta tehohoidossa, mikä on aivan täyttä paskaa. Siellä on siis 2 koronapotilasta teholla ja ihan helvetisti enemmän muita tehohoitoa vaativia potilaita.
Huomasin tämän sekaannuksen aiemmin. Tosin verranto 2:500 ei silti ole mittakaavaltaan ihan väärä, ja 2:250 voisi ehkä olla lähellä totuutta.

Jos siis normaali kapasiteetti on 300, siitä osa on oltava normaalisti vapaana ja nyt kapasiteetti on nostettu tai voidaan nostaa noin viiteensataan, voimme hattuvakiolla sanoa että koronatautisia varten on käytettävissä 250 paikkaa. Tämä ilman mitään dystopiaskenaariota, jossa muuta tehohoitoa aletaan tavallista enemmän korvata lähettämällä mummot ja papat suoraan kylmiöön.
 
Griffin

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
12 136
Onkohan joku laskenut tarkempia lukuja siitä kuinka monta prosenttia on positiivisia kokonaistestimääristä ja miten se on kehittynyt kesästä? Olisi mielenkiintoista nähdä kuinka paljon on muuttunut kesästä. Meinaan jos testataan noin silmämääräisesti 3 kertaa enemmän niin näyttäisi positiiviset seuraavan aika tasaisesti perässä.

Tulee mieleen että kesän ja syksyn välillä voi myös olla sellaista vaihtelua että kesällä ollaan jätetty menemättä pienempien oireiden takia lääkäriin koska ei haluta pilata lomaa ja nyt syksyllä mennään herkemmin testeihin.

Tähän jos lisätään fakta että sairaalahoidossa tai tehohoidossa olevien määrä ei ole juurikaan noussut, niin onko koronan ilmaantuvuus oikeasti nyt niin jyrkässä nousussa?

Lisään nyt tähän taas että ei ole mitään ivailua tai vittuilua vaan tässä pähkäilen ihan oikeasti asiaa. Jos joku osaa valaista miten näitä testimääriä ja niistä saatujen positiivisten määrää ja muita muuttujia pitäisi tulkita niin olisin kiitollinen. Itselle näyttää vaan siltä että kun testataan enemmän niin saadaan enemmän positiivisia, en taas jaksa uskoa että terveysviranomaiset ja poliitikot sen perusteella haukkoisivat henkeään.
Sehän on todettu, että kesä lisää ihmisten koronan sietokykyä ja vastustuskykyä. Lisäksi kevääseen asti oli rajoitukset tasolla, jotka LASKIVAT tapausten määrän Suomessa todella pienelle tasolle.
Tällaiselle leviämiselle on tyypillistä, että edetään hitaasti, mutta kasvaminen nopeutuu jatkuvasti. Ei tässä tilanteessa pitäisi olla kellekään mitää "yllättävää" tai käsittämätöntä. Nyt esim meillä on osittain "jarrut päällä", niin nousu on hitaampaa (käyrä on loivempi, mutta se on silti logaritminen). Jos tapausten määrän nousu halutaan katkaista, niin erilaisia rajoituksia joudutaan selkeästikin lisäämään.
 
Kiva kun vastasit mutta et nyt ottanut mihinkään kantaa mitä kysyin.

Jos testataan 1000 ja on yksi positiivinen ja kun testataan seuraavaksi 10 000 ja on 10 positiivista niin voidaanko sanoa että tapausten määrä väestössä on noussut?
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Sehän on todettu, että kesä lisää ihmisten koronan sietokykyä ja vastustuskykyä.
Sori nyt mutta ei sitä ole todettu sen kummemmin kuin että nyt yhdessä näytteessä yhdestä (kesä 2020) sattuu korreloimaan pohjoisella pallonpuoliskolla. Mutta ei etelässä jossa oli talvi kun täällä oli kesä. Eikä oikeastaan tuolla Välimeren maissa, Israelissa, Amerikassa jne. missä on meikäläisittäin arvioiden kaikin puolin kesä edelleen.
 
Griffin

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
12 136
Kiva kun vastasit mutta et nyt ottanut mihinkään kantaa mitä kysyin.

Jos testataan 1000 ja on yksi positiivinen ja kun testataan seuraavaksi 10 000 ja on 10 positiivista niin voidaanko sanoa että tapausten määrä väestössä on noussut?
Valitettavasti tuo ajatus ei toimi, sillä meillä ei ole edelleenkään testejä alkuunkaan tarpeeksi, että voisimme testata jokaisen ihmisen esim kerran viikossa edes.
Testi ovat painottuneet ERITTÄIN voimakkaasti sekä talvella, kesällä, että nyt tapauksiin, joiden on "SYYTÄ EPÄILLÄ" olevan sairaita (esim altistuneet tai tyypillisiä oireita). Puhdas testihän tarkoittaa vain ja ainoastaan käytännössä, että testattavalla todennäköisimmin ei ollut koronaa testin ottohetkellä (Mutta voi siihen ihan milloin tahansa sairastua testin oton jälkeen kylläkin..) Esim 2 minuutin päästä.)

Eli testien määrän nousu ei selitä nyt löydettyjen sairaiden määrän nousua juurikaan.
Lisäksi testit eivät valitettavasti ole täysin luotettavia ja mitä tuossa yhdellä viikolla muutamaa tuttua testasivat, niin testin otosta tuloksen saamiseen meni 5 päivää, joka on IHAN liianpitkä aika. Joku 1 vuorokausi olisi MAX järkevä.
Sori nyt mutta ei sitä ole todettu sen kummemmin kuin että nyt yhdessä näytteessä yhdestä (kesä 2020) sattuu korreloimaan pohjoisella pallonpuoliskolla. Mutta ei etelässä jossa oli talvi kun täällä oli kesä. Eikä oikeastaan tuolla Välimeren maissa, Israelissa, Amerikassa jne. missä on meikäläisittäin arvioiden kaikin puolin kesä edelleen.
Hyvin toimii käytännössä. Siellä on terveydenhuolto monessa paikassa mitäsattuu ja silti ei ole tullut kovinkaan paljon ruumiita, kun suhteutataan sairastuneiden määrään. Ihan, koska siellä selvästi siedetään tautia paremmin, kuin täällä viimetalvena.

Täällä mennään, kuten aiemminkin vastaavissa taudeissa. Kesällä on taudit ovat lieviä ja Joulu- Maaliskuu on pahinta aikaa (koronan tyyppisillä taudeilla..) Olisi täysin epärealistista odottaa, että korona käyttäytyisi siltäosin tautiryhmäänsä vastaan, epänormaalilla tavalla.

Suomen etu on hidas leviäminen, jos malttaisimme olla matkustelematta, koska suomi ei ole tiheästi asuttu, kaupunkeja lukuunottamatta ja niissäkään asukastiheys ei ole huima.. Valitettavasti Suomessa matkustellaan paljon, joka luo puolestaan koronalle hyvät edellytykset levitä, varsinkin, kun matkusteluun liittyy kohtuu usein esim ryyppyreissut ja häröily paikoissa, jotka ovat täynnä ihmisiä. Samoin meillä on myös perinteisesti ollut paljon muita tilaisuuksia, joihin kokoontuu paljon ihmisiä (katsojia).
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
4 136
Keväällä kirjoittelin tänne paljonkin Slovakian poikkeuksellisen hyvästä suorituksesta ensimmäisen aallon tiimoilta. Viimeaikaiset tartuntamäärät osoittavata, kuinka tehokkailla estotoimilla onnistuttiin estämisen sijaan siirtämään epidemiaa, joka on nyt itseasiassa Slovakiassa lukujen valossa ensimmäistä kertaa siinä tilanteessa, että voi puhua epidemiasta.

1601278184470.png

Muualta maailmalta:
- Intiassa ja Brasiliassa päivittäisten tartuntojen huippu näyttää vihdoin olevan saavutettu ja takanapäin.
- Yhdysvallat jatkaa tasaisesti eikä epidemia osoita laantumisen merkkejä. Painopiste kuitenkin siirtyy jatkuvasti kohti väljempiä asuinalueita.
- Venäjällä tartuntamäärät ovat kääntyneet uuteen nousuun pitkän tasaisen laskevan trendin jälkeen.
- Epidemian alkuvaiheessa kauhisteltiin Iranin tilannetta. Siellä tilanne ei ole tässä yli puolen vuoden aikana juurikaan muuttunut. Päivittäisten tartuntojen ja kuolemien päärä on edelleen korkealla eikä Iranin luvuissa näy vastaavaa aaltoilua kuin muualla.
 
Liittynyt
31.10.2016
Viestejä
191
Liittynyt
24.10.2017
Viestejä
4 400
Keväällä kirjoittelin tänne paljonkin Slovakian poikkeuksellisen hyvästä suorituksesta ensimmäisen aallon tiimoilta. Viimeaikaiset tartuntamäärät osoittavata, kuinka tehokkailla estotoimilla onnistuttiin estämisen sijaan siirtämään epidemiaa, joka on nyt itseasiassa Slovakiassa lukujen valossa ensimmäistä kertaa siinä tilanteessa, että voi puhua epidemiasta.
Aika monessa maassa toimittiin samoin, tehtiin kovat rajoitukset ja nyt tauti vasta pääsee vauhtiin - esim. Tsekki, Unkari, Israel... Euroopassa oli vallalla käsitys, että testaus-jäljitys-eristys-hoito voisi onnistua, kunhan tartunnat painetaan aluksi kovilla rajoituksilla alas, sen jälkeen epidemiaa voisi pitää hallitusti hanskassa ja elää suht normaalisti. Ei tunnu toimivan Euroopassa, täällä kun ei ole totuttu valtioiden sanelupolitiikkaan ja kovaan kuriin. Tietty kovia rajoituksia on helpompi markkinoida väittämällä niitä hyvin väliaikaisiksi.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 246
Keväällä kirjoittelin tänne paljonkin Slovakian poikkeuksellisen hyvästä suorituksesta ensimmäisen aallon tiimoilta. Viimeaikaiset tartuntamäärät osoittavata, kuinka tehokkailla estotoimilla onnistuttiin estämisen sijaan siirtämään epidemiaa, joka on nyt itseasiassa Slovakiassa lukujen valossa ensimmäistä kertaa siinä tilanteessa, että voi puhua epidemiasta.

Mainittakoon, että Slovakian "daily deaths" listan kärkisijan (4 kpl lol) jakaa 15.4. ja 3.9.
Eli jonkinlaisena saavutuksena voi pitää halutessaan sitä, että rankka kevätepidemia korvattiin kevyellä syksyepidemialla.
 
Griffin

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
12 136
Mainittakoon, että Slovakian "daily deaths" listan kärkisijan (4 kpl lol) jakaa 15.4. ja 3.9.
Eli jonkinlaisena saavutuksena voi pitää halutessaan sitä, että rankka kevätepidemia korvattiin kevyellä syksyepidemialla.
No, se on selvä, että jos sairastaa koronan, niin se on KANNATTAVAMPI sairastaa NYT, kuin viimetalvena (Tai ensi talvena, jos ei popsi vitamiinejä)).
Viimetalvesta hoidot ovat kehittyneet selkeästi, joka pienentää kuoleman tai vakavien komplikaatioiden vaaraa selkeästi. Vuodenaika taas pienentää vaaraa vaarallisen pahasti sairastumiselle.

Tosin nyt kannattaa vältellä tautia , kunnes rokotukset tulevat ja ottaa ainankin 1 rokotus tai 2.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 682
Viestejä
4 188 716
Jäsenet
70 778
Uusin jäsen
Heiniks

Hinta.fi

Ylös Bottom