- Liittynyt
- 17.10.2016
- Viestejä
- 6 682
Miksi ylipäänsä on lentoja näihin "riskimaihin" ja takaisin?
Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Huomio: This feature may not be available in some browsers.
Paitsi että tässä ei ole kyse niistä maista mistä on poistettu matkustusrajoituksia vaan niistä mihin ne rajoitukset ovat olleet voimassa keväästä lähtien.
Sanottiinko muka noin? Puhuttiin riskimaista ja käsitin että se koskee kaikkia maita jotka ovat nyt riskimaita. Myös niitä, jotka on 13.7. jälkeen asetettu riskimaiksi matkustusrajotusten poistamisen jälkeen. Voi olla että meni itsellä liikaa tunteisiin ja käsitin väärin.
No kai se koskee myös niitä maita jotka on uudelleen asetettu riskimaiksi. Mutta en nyt tiedä että mitä tarkoitat tuossa yhteydessä virheellä kerta tuo riskimaaksi luokittelu seuraa suht objektiivista kriteeriä.
Virhe oli siis poistaa markustusrajoituksia esim. moniin Euroopan maihin ja ministeriön oman tiedon mukaan näihin maihin sai matkustaa, myös ns. lomamatkailu oli ihan ok ja sallittua. Olisivat edes sanoneet että välttäkää silti tarpeetonta matkustamista. Nyt sitten syyllistetään, että on matkustanut maahan, josta valtioneuvosto poisti matkustusrajoitukset. Itsellä pistää vihaksi tuo vastuun pakoilu ja syyttäminen, vaikka on ministerinä itse tehty väärä päätös.
Mitenköhän oma (aikuinen) muksu meinaa matkustaa kämpille siihen karanteeniin. Ei ole rahaa 500km taksimatkaan (enkä aio antaa) ja tullaan eri menopeleillä. Onneksi omaa kaksi passia niin voi vaihtaa maisemaa jos menee liian vaikeaksi.
Älä puhu paskaa. Ulkoministeriöllä on ollut koko kesä sivuillan tiedote jossa kehotetaan välttämään ylimääräistä matkustelua. Lomailu Eurooppaan on ollut ok omalla vastuulla. Kasvata munat ja myönnä tyhmyytesi.Virhe oli siis poistaa markustusrajoituksia esim. moniin Euroopan maihin ja ministeriön oman tiedon mukaan näihin maihin sai matkustaa, myös ns. lomamatkailu oli ihan ok ja sallittua. Olisivat edes sanoneet että välttäkää silti tarpeetonta matkustamista. Nyt sitten syyllistetään, että on matkustanut maahan, josta valtioneuvosto poisti matkustusrajoitukset. Itsellä pistää vihaksi tuo vastuun pakoilu ja syyttäminen, vaikka on ministerinä itse tehty väärä päätös.
Oma virhe oli Ilmeisesti tietyn paineen alla orjallisesti noudattaa kotimaan ohjeistuksia, vaikka riskien jne. suhteen olisi ollut järkevämpää matkustaa heti kesäkuun puolessa välissä, kun Keski-Eurooppa avasi sisärajansa.
Mitenköhän oma (aikuinen) muksu meinaa matkustaa kämpille siihen karanteeniin. Ei ole rahaa 500km taksimatkaan (enkä aio antaa) ja tullaan eri menopeleillä. Onneksi omaa kaksi passia niin voi vaihtaa maisemaa jos menee liian vaikeaksi.
Siis mitenkä nyt muka syyllistetään niitä jotka ovat matkustaneet silloin kun ei ollut matkustusrajoituksia?
Ja en vieläkään käsitä mikä tuossa päätöksessä on väärin. Sanoisin että väärin toimittaisiin jos nuo rajoitukset eivät seuraisi maiden tautitilanteita.
Tilanteen seuraaminen on tietenkin enemmän kuin suotavaa. Aiemmin kritisoin jo sitä että 2 viikkoa on liian pitkä aika tarkastella eri maiden tilanteita. En ole kertaakaan kuullut tai lukenut, että joku mainitsisi että tässä joutuu nyt hankalaan välikäteen ne, jotka matkustivat ennen uusia matkustusrajotuksia. Kaikki lyödään samaan nippuun. Jälkikäteen on aina helppo viisastella.
Älä puhu paskaa. Ulkoministeriöllä on ollut koko kesä sivuillan tiedote jossa kehotetaan välttämään ylimääräistä matkustelua. Lomailu Eurooppaan on ollut ok omalla vastuulla. Kasvata munat ja myönnä tyhmyytesi.
Pistää kyllä vihaksi ettei ministeri Kiuru pystynyt sanomaan, että oli ehkä pieni arviointivirhe poistaa markustusrajoituksia. Nyt itsekin olen sitten isomman luokan rikollinen, koska matkustin maahan joka ei ollut riskimaa sinne matkustaessani. Vielä enemmän suoraan sanoen vituttaa koska koko osavaltion koronatilanne on parempi kuin Suomessa nyt. Jäätävää syyllistämistä ministeriltä: ihmiset jotka jumalauta noudattivat ministerin itse tekemiä päätöksiä, ovatkin ottaneet riskin ja vaarantaneet ihmisten hengen.
Huomaa että on naiset (tai paremminkin poliitikot) vallassa - vaikka tunaroidaan mitä ja tehdään huonoja päätöksiä niin ei vain pystytä myöntämään omia virheitä. Oli se sitten puuttuvat varmuusvarastomaskit, paskan ostaminen, tunarointi lentokentillä keväällä jne. niin vika ei ole hallituksessa tai ministeriössä. Vika on aina kansalaisissa. Mikä on kyllä totta, koska tuollaiset päättäjät ollaan äänestetty valtaan.
Tämähän on ihan täyttä paskaa niiden osalta jotka ovat matkustaneet maahan, minne ei ollut matkustusrajotuksia. Hyvin näköjään onnistuu ministerien itse tehdyn virheen vastuun vietitys muiden niskoille.
Ps. Karanteeni ihan yksi ja sama. Keväällä olin 4 kk käytänössä oman tontin rajojen sisällä. Se mikä nyppii, on tuo jäätävä syyllistäminen (minä myös ministeri teki) ja vastuun vierittäminen muiden niskaan.
Vielä ei ole pakkokaranteeni voimassa ja käytännön toteutus työn alla, mutta jostain kohtaa peli on pakko viheltää poikki. Eli voi joillekin pitkälomalaiselle käydä kylmät sen suhteen, ellei heitä erikseen armahdeta.
Lentoyhtiöillä on ihan kauheasti nyt tarve saada asiakkaita kun korona romutti kysynnän ja kun se nyt ei suoranaisesti kiellettyäkään ole niin tottakai lennetään.Miksi ylipäänsä on lentoja näihin "riskimaihin" ja takaisin?
Siis täh? Että poistettiin matkustus rajotuksia ja olet rikollinen kun matkustit johonkin maahan mihin saa matkustaa ilman rajoituksia sen hetkisen tilanteen vuoksi? Kai siis @dot1q kommentista foorumilla otit syvää pahanolon tunnetta? Vai onko näin kun Kiuru ei antanut synninpäästöä vrds;lle niin vitun naiset hallituksessa. Virheiden tekemisiin ja myöntämisiin niii..n on myönnetty? Mutta kait tohon vaahtoamisesesta mitään selkoa saa kun ontuu vähän joka puolelta.
edit typo joka muutti lauseen merkityksen toiseen![]()
Oliko matkustusrajoitusten poistaminen oikea päätös? Helpompi vastata näin jälkikäteen. Jps kyseessä oli virhe, myönnettiinkö se?

Huomenna tulee kone jonka matkustajat joutuu pistokokeisiin ja pakkokaranteeniin omalla kustannuksella. Sano äsken ylellä joku STM johtaja.
Ei ollut virhe, ja niiden takaisin asettaminen ei myöskään ollut virhe. Enkä lainkaan käsitä, mitä oikein vingut? Sitä, että matkustit ulkomaille kun ajattelit rajoitusten poiston tarkoittavan suositusta matkustaa, vaikka samalla korona jyllää?![]()
Itselle ihan sama miten täällä joku räksyttää tai joku naapuri ajattelee ja saanko synninpäästön. On ollut omat henkilökohtaiset syyt matkustaa. Avoimesti kerroin miksi itseä nyppii. Muotoillaan asia näin: Oliko matkustusrajoitusten poistaminen oikea päätös? Helpompi vastata näin jälkikäteen. Jos kyseessä oli virhe, myönnettiinkö se?
Ei ollut virhe, ja niiden takaisin asettaminen ei myöskään ollut virhe. Enkä lainkaan käsitä, mitä oikein vingut? Sitä, että matkustit ulkomaille kun ajattelit rajoitusten poiston tarkoittavan suositusta matkustaa, vaikka samalla korona jyllää?![]()
Ei se sulle tunnu viesteistäsi päätellen ihan sama olevan. Oletko tosiaan ollut siinä uskossa, että matkustusrajoitusten poisto=koronaa ei ole? Järjenkäyttö on sallittu. Taidat olla niitä, jotka etsii aina syyllisen ensimmäiseksi kun jotain sattuu? Ja viimeiseen asti koitat keksiä jonkun muun syylliseksi kuin sen peilikuvan?
Ymmärrän jos fakta sattuu ja provo vielä enemmän.
Siltikin, jo vuonna 2019 tämä paskamyrsky/kiinantauti on alkanut. Miksi se olisi loppunut johonkin matkustusrajoitusten tms byrokraattisen naksauksen vaikutuksesta?
Nähtävissä on ja tiedoissa joka ikisellä, että tauti leviää usealla kolkalla tässä ihmispopulaatiossa - tällä maapallolla. Myös oireettomana. Joten järkevä ei matkusta. Ikäväähän se on, en kiellä, eritoten yksilön vapauksia korostavana aikakautena.
Oli se virhe... Täällä asuu sevverran tyhymä kansa, jota täytyy pitää lieassa, notta pysytään eres jollain tapaa hengis...
Pistää kyllä vihaksi ettei ministeri Kiuru pystynyt sanomaan, että oli ehkä pieni arviointivirhe poistaa markustusrajoituksia. Nyt itsekin olen sitten isomman luokan rikollinen, koska matkustin maahan joka ei ollut riskimaa sinne matkustaessani. Vielä enemmän suoraan sanoen vituttaa koska koko osavaltion koronatilanne on parempi kuin Suomessa nyt. Jäätävää syyllistämistä ministeriltä: ihmiset jotka jumalauta noudattivat ministerin itse tekemiä päätöksiä, ovatkin ottaneet riskin ja vaarantaneet ihmisten hengen.
Huomaa että on naiset (tai paremminkin poliitikot) vallassa - vaikka tunaroidaan mitä ja tehdään huonoja päätöksiä niin ei vain pystytä myöntämään omia virheitä. Oli se sitten puuttuvat varmuusvarastomaskit, paskan ostaminen, tunarointi lentokentillä keväällä jne. niin vika ei ole hallituksessa tai ministeriössä. Vika on aina kansalaisissa. Mikä on kyllä totta, koska tuollaiset päättäjät ollaan äänestetty valtaan.
Tämähän on ihan täyttä paskaa niiden osalta jotka ovat matkustaneet maahan, minne ei ollut matkustusrajotuksia. Hyvin näköjään onnistuu ministerien itse tehdyn virheen vastuun vietitys muiden niskoille.
Ps. Karanteeni ihan yksi ja sama. Keväällä olin 4 kk käytänössä oman tontin rajojen sisällä. Se mikä nyppii, on tuo jäätävä syyllistäminen (minä myös ministeri teki) ja vastuun vierittäminen muiden niskaan.
Ei tästä ota selvää mikä sua risoo. Matkustusrajoitteet poistettiin tiettyihin maihin mutta samalla suositeltiin turhaa matkustelua. Jos kävit ulkomailla niin kävit. Jos tuot sieltä taudin se on sun vastuulla, ei kenenkään viranomaisen. Jos et tuonut niin hyvä.Kirjoitin mielestäni asian jo ihan selkeästi, jos sen nyt vaan haluaisi edes ymmärtää. Itsellä meni vati siinä kohtaa nurin, kun ministeri joka on itse tehnyt huonon päätöksen matkustusrajoituksien poistamisesta ja antanut vahvan signaalin että matkustaminen on taas ok, syytti ihmisten henkien vaarantamisesta ja tiedostetun riskin ottamisesta.
Totta helvetissä itse olen seurannut tilannetta keväästä asti ja tehnyt omat päätökset sen perustella. Saataa olla että olin ja edelleen olen enemmän ajan tasalla kuin asioista päättävät. Kyse ei ole markustusrajoituksista, pakkotesteistä, karanteeneista jne. Omaa päätöstä matkustaa ei ole tarve kenelläkään perustella. Se oli oikea ja riski saada tartunta näyttää olevan suurempi Suomessa.
Lue yllä oleva ja aikaisemmat viestit ajatuksella poimimatta yksittäisiä lauseita.
Kirjoitin mielestäni asian jo ihan selkeästi, jos sen nyt vaan haluaisi edes ymmärtää. Itsellä meni vati siinä kohtaa nurin, kun ministeri joka on itse tehnyt huonon päätöksen matkustusrajoituksien poistamisesta ja antanut vahvan signaalin että matkustaminen on taas ok, syytti ihmisten henkien vaarantamisesta ja tiedostetun riskin ottamisesta.
Siis jostain mihin ei saa matkustaa? Tänään tunti sitten informoitu ilmoitus niin tuskin, vai oliko jottain lähdettä sanomisille?
Edit: Vai niin kuin oliko jotain jätetty pois tästä viestistä jota kun muuta se sano?
![]()
Näistä maista tulevat joutuvat jatkossa pakkokaranteeniin
Karanteenimääräyksen rikkomisesta voi tulla jatkossa sakko tai korkeintaan kolmen kuukauden vankeusrangaistus. THL:n terveysturvallisuusosaston johtajan Mika Salmisen mukaan karanteenimääräys koskee kaikkia matkustajia niistä maista, jotka eivät ole niin sanottujen sallittujen maiden listalla.www.is.fi
Tarkkaa ajankohtaa ei ole mainittu @Tlapio
Siellä lukee myös:Tämä ei vaan ole valitettavasti totta. Edelleen siellä lukee näin:
"Vältä edelleen tarpeetonta matkustamista.
Poikkeuksena maat, joiden osalta hallitus on päättänyt luopua maahantulon rajoituksista.".
Haluatko tämän ihan kirjallisena suurlähetystön emaililla kun varmistin vielä asian? Munien kasvattamisesta ja tyhmyydestä poiketen olen enemmän huolissani että ihmiset lynkkaavat toisia, vaikka on noudatettu ohjeistuksia ja suosituksia, sen sijaan että kyseenalaistettaisiin väärät päätökset valtiojohdon taholta.
Tämä. Itse aiheutettuja karanteeneja ja pari viikkoa ylimääräistä lomaa. Sanoisin jopa että uskomatonta. Voihan sitä aina käydä hakemassa uuden karanteenin heti edellisen perään ja lomailla vaikka loppuvuoden ainakin teoriassa. Kai edes ne pakolliset lentokenttätestauksien kustannukset aletaan lisäämään lippujen hintaan?Monikohan alkaa käyttämään tätä hyväksi, reissu Ruotsiin => Kaksi viikkoa maksettua lomaa "karenteenissä"
Tämä. Itse aiheutettuja karanteeneja ja pari viikkoa ylimääräistä lomaa. Sanoisin jopa että uskomatonta. Voihan sitä aina käydä hakemassa uuden karanteenin heti edellisen perään ja lomailla vaikka loppuvuoden ainakin teoriassa. Kai edes ne pakolliset lentokenttätestauksien kustannukset aletaan lisäämään lippujen hintaan?
Vaikuttaa siltä, että täällä viljelty epäilys siitä, että perustuslaki kieltää ulkomailta tulevien asettamisen karanteeniin, ei pidäkään paikkaansa. Tai ainakin kohta nähdään, kieltääkö perustuslakivaliokunta hallituksen* määräämät karanteenit.
*Tosiaan käytännössä hallituksen, ei tartuntatautilääkärin.
Ei tästä ota selvää mikä sua risoo. Matkustusrajoitteet poistettiin tiettyihin maihin mutta samalla suositeltiin turhaa matkustelua. Jos kävit ulkomailla niin kävit. Sua siitä kukaan teloita eikä tule merkintää rikosrekisteriin. Jos tuot sieltä taudin se on sun vastuulla, ei kenenkään viranomaisen. Jos et tuonut niin hyvä.
Jos tunnet syyllisyyttä niin hyvä sekin. Osaat kuitenkin ajatella.
Siis syyttikö se nyt niitä jotka ovat matkustaneet silloin kun ei ollut rajoituksia? Vai vedätkö sä nyt jotain 1+1 = kala päätelmää?
Ei siinä eritelty ketään. Kaikki lyötiin samaan nippuun. Jos täällä joku haukkuu persreiäksi tai idiootiksi, niin ei juuri kiinnosta. Voi olla perääkin siinä. Ministerin tasolla kannataisi kuitenkin miettiä mitä sanoo ja miten asiat muotoillaan. Siinä oltiin muutenkin mielestäni vähän vaarallisilla vesillä kun mainittiin että voitasiinko lennot jotenkin estää Suomeen. Samaan aikaan kun Haavisto puskissa neuvottele Al-Holin palautuksista. Harakka vähän paikkaili onneksi Kiurun tunarointia.
11:55 ja alle minuutin kestää ni tossa sanoo mitä huomenna tapahtuu.![]()
Matkailu ja korona | A-studion jaksot 2004-2020
Koronatartunnat lisääntyvät, ja ulkomailta palaajat eivät noudata karanteenia. Mitä pitää tehdä, ettei matkustus kiihdytä epidemiaa? Kunnat valvovat yksityisiä vanhusten hoivakoteja mutta eivät omiaan. Miksi valvonta vaihtelee? Juontajana Katri Makkonen. #yleastudioareena.yle.fi
Mitä kysymyksiä se sinussa herätti..?Itse pari päivää sitten jo vähän epäilin (ilman mitään pätevyyttä lakeihin tai lääketieteeseen) näitä mahdollisia tulevia uusia toimia ja niiden menemistä läpi lakiseulasta. Itsestä tuo tiedotustilaisuus herätti enemmän kysymyksiä kuin antoi vastauksia. Jotenkin itsestä tuntuu että tässä nyt halutaan ottaa huomio pois (kaikista) tehdyistä huonoista päätöksistä "tiukalla linjalla".
Mitä kysymyksiä se sinussa herätti..?
Mielestäni lyhyt ja ytimekäs tiedotustilaisuus jossa kerrottiin syy ja seuraus sekä toimenpiteet jotka otetaan käyttöön. Varmasti viikon sisällä vielä tarkentavat ohjeistusta sekä toimintamalleja.
Niin, eikös tartuntalaki kuitenkin mahdollista nämä tiukennukset. Nämä muutokset koskevat siis riskimaista saapuvia ainakin näin alkuun.No juuri ne käytännöt ja meneekö ne edes lopulta läpi laista. Vai oliko tuo taas nyt enemmän soo soo osastoa ja uhkailua. Eiköhän nämä olisi voinut selvittää jo varmuuden vuoksi etukäteen. Ehkä onkin, en tiedä. Ulosannista päätellen itse sain käsityksen että ilmaa on edelleen välissä paljon. Jos nyt asetat itsesi ihmisen asemaan, joka palaa torstaina Suomeen (joilloin pitäisi olla jotain konkreettista), niin varmaan vähän jännittää mitä tuleman pitää.
Eihän tuo taida läpi mennä sellaisena kuin se haluttiin kansalle uskotella. Mietin vain kaikkia käytännön järjestelyjä. Jos lääketieteelliseksi perusteeksi riittää saapuminen riskimaasta, niin silloinhan se koskee kaikkia, myös esim. lentohenkilökuntaa tai laivan henkilökuntaa? Ja aika paljon käy töissä Ruotsin puolella. Ja rekkapekat. Ja onhan näitä...
Tartunnat kasvaneet ainakin 1000%, valtion, kuntien ja kaikkien instassien puhelimet huutaa kuumana, ihmisiä makaa kadulla henkitoreissaan, testeihin ei pääse! Valtio ei tee mitään! Think of the children!
Mä jätän tän ketjun ja koko helvetin koronan sikseen, muutenkaan tänne tullut enää kirjoiteltua. Saa nähdä kuinka kauan jatkuu tämä sama ruljanssi jossa povataan aina sitä seuraavaa räjähdysmäistä kasvua.
Riittäisikin itsekuri olla lukematta uutisia koko taudista ja palaisi seuraamaan sitä vaikka joskus lokakuun lopulla, mutta ainahan kaikki roskauutiset tulee luettua.
Kaikista pahinta on että tää tulee mahdollistamaan tuomionpäivän ulisijoille jalansijaa nyt tulevissakin taudeissa vaikka ne ei olis edes vaarallisia.
Tartunnat kasvaneet ainakin 1000%, valtion, kuntien ja kaikkien instassien puhelimet huutaa kuumana, ihmisiä makaa kadulla henkitoreissaan, testeihin ei pääse! Valtio ei tee mitään! Think of the children!
Mä jätän tän ketjun ja koko helvetin koronan sikseen, muutenkaan tänne tullut enää kirjoiteltua. Saa nähdä kuinka kauan jatkuu tämä sama ruljanssi jossa povataan aina sitä seuraavaa räjähdysmäistä kasvua.
Riittäisikin itsekuri olla lukematta uutisia koko taudista ja palaisi seuraamaan sitä vaikka joskus lokakuun lopulla, mutta ainahan kaikki roskauutiset tulee luettua.
Kaikista pahinta on että tää tulee mahdollistamaan tuomionpäivän ulisijoille jalansijaa nyt tulevissakin taudeissa vaikka ne ei olis edes vaarallisia.
Itse ymmärrän lain niin, että karanteenipäätös vaatii lääketieteellisen perusteen ja jos sellaiseksi katsotaan pelkkä käyminen riskimaassa, niin eihän tällaiseen tilanteeseen voi keksiä poikkeuksia? Ainakaan laillisesti..En tiedä miten tartuntalaki menee, mutta jos ymmärsin niin nyt tehtiin niin että. THL+STM=Anders Tegnell suomi versio 0.99 beta versio?
En tiedä miten tartuntalaki menee, mutta jos ymmärsin niin nyt tehtiin niin että. THL+STM=Anders Tegnell suomi versio 0.99 beta versio?
Itse ymmärrän lain niin, että karanteenipäätös vaatii lääketieteellisen perusteen ja jos sellaiseksi katsotaan pelkkä käyminen riskimaassa, niin eihän tällaiseen tilanteeseen voi keksiä poikkeuksia? Ainakaan laillisesti..
Ei varmaan pomo kauaa katsele, jos tahallasi hankit itsesi karanteeniin ja sitä myöten työkyvyttömäksi aina kahden viikon välein. Tartuntautipäiväraha ei ole mikään automaattisesti karanteenissa maksettu summa, vaan sillä korvataan vain tosiasiallinen ansionmenetys työnantajan selvityksen perusteella. Jos siis esimerkiksi voit tehdä etätyötä, et saa korvausta.Tämä. Itse aiheutettuja karanteeneja ja pari viikkoa ylimääräistä lomaa. Sanoisin jopa että uskomatonta. Voihan sitä aina käydä hakemassa uuden karanteenin heti edellisen perään ja lomailla vaikka loppuvuoden ainakin teoriassa.
Käytämme välttämättömiä evästeitä, jotta tämä sivusto toimisi, ja valinnaisia evästeitä käyttökokemuksesi parantamiseksi.