Koronavirus SARS-CoV-2 ja sen aiheuttama tauti COVID-19 (Yleinen keskustelu)

Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 637
Miten siis vedät koulujen avaamisen ja tämän tapauksen välille yhteyden?
No vaikka ihan siitä, että meikäläisittän tyypillisissä yhtenäiskouluissa ikäluokat ovat väliltä 7-19, joka sopii aika suoraan tuohonkin tapaukseen, jossa osallistujien keski-ikä oli CDC:n mukaan ollut noin 12v. Myös otsikossa puhuttiin tämän vuoksi koululaisista.

Enkä ole yrittänyt väittää, että nyt taas kaikki ovet saman tien säppiin kouluja myöten, vaan pikemminkin ihan vaan sitä ettei se ole ihan niin varmaa että kouluista ei voisi tulla ongelmia. Sehän on jo aika selvää, että pääsääntöisesti oireet ovat lapsilla vähäisempia ja siten nämä myös tartuttavat vähemmän, mutta ei siihen kannata tuudittautua, kun ympärillä on kuitenkin pitkin päivää myös vanhempia.
 
Viimeksi muokattu:

namke

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
20.12.2017
Viestejä
446

600 ihmistä pakkautunut isoissa ryhmissä mökkeihin eivät nyt kuitenkaan ole täysin verrattavissa kouluihin missä isoissa koulussa ehkä on juuri tuon verran ihmisiä.
 
Liittynyt
05.11.2016
Viestejä
1 703
Vähän kyllä arvelluttaa, että kannattaako esim. huomenna lähteä tuohon Porin keskustaan pienpanimoiden olutjuhlille. Jos porukkaa on viime vuosien tapaan liikkeellä, niin mistään suojaväleistä ei kyllä ole tietoakaan. Täällä ei ole ollut tartuntoja vähään aikaan, mutta sen yhdenhän se vaan tarvitsee. Maski naamallakaan ei oikein luonnistu oluen juonti.
Itsehän ostan vain 2019 vuosikerta Chimaytä, niin ei tartu oluesta ainakaan koronat.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 126
Trendi lähteny selvään nousuun kesän jälkeen. Etenkin jäleen PK-seudulla.

Tilannehan on sitten se, että joko ihmiset muuttavat käytöstään vapaaehtoisesti niin, että leviäminen pysähtyy tai sitten valtiovalta laittaa paikat kiinni, jos ei onnistu hyvällä. Siinä vaiheessa jokainen saa taas itkeä foorumilla miten paljon tahansa vapauksiensa perään, mutta niin se silti menee. Toivotaan, että ihmisillä on sitä täällä kovaan ääneen jankattua järkeä ja kykyä sitten ottaa se vastuu ihan itse niin ei tarvi mennä siihen. Tuskin on.

Viimeaikoina kun on menoa katsonut niin ei ole paljoa huolta huomisesta tai koronasta ollut.

Yrittäjätkin saavat sitten syyttää itseään. Ainakin annettiin mahdollisuus pitää paikat vastuullisesti auki turvallisuudesta huolehtien.
Itseasiassa helsingissä tilanne on melko rauhallinen. Vaikka pelkkiin päivälukuihin ei kannata tuijottaa mutta kuitenkin voidaan katsella lukuja aika-ajoin. Helsingissä päiväluvut ovat pitkään olleet keskimäärin 3/pvä luokkkaa. Toki jos katsoo koko HUS aluetta niin enemmistö tartunnoista on tällä alueella.
Merkityksellistä on se, että nyt on alkanut esiintyä tartuntoja ympäri suomen kuten alla olevasta tuoreesta listasta näkyy.

- Espoo: 866 tartuntaa (muutos eiliseen: 6)

- Helsinki: 2803 tartuntaa (muutos eiliseen: 3)

- Kirkkonummi: 85 tartuntaa (muutos eiliseen: 2)

- Tornio: 54 tartuntaa (muutos eiliseen: 2)

- Vantaa: 925 tartuntaa (muutos eiliseen: 1)

- Turku: 222 tartuntaa (muutos eiliseen: 1)

- Kaarina: 17 tartuntaa (muutos eiliseen: 1)

- Jyväskylä: 112 tartuntaa (muutos eiliseen: 1)

- Vaasa: 45 tartuntaa (muutos eiliseen: 1)

- Hämeenlinna: 51 tartuntaa (muutos eiliseen: 1)

- Kiuruvesi: 35 tartuntaa (muutos eiliseen: 1)
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Ei se olut, mutta ne muut maistelijat :)
Toisaalta voishan sitä pyöräillä vielä tänään tai huomenna panimokierroksen ja maistella yksin kotona ja pelata Baldur's Gate ygöstä. :kippis:
Veikkaan, että ulkona ihan ok. Jos kyseessä on SOPP ja meno sama kuin Helsingissä menneinä vuosina niin lasin täyttöä ja pesupisteen mahdollista jonoa lukuunottamatta voi pitää välit muihin ihan hyvin.
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Ruotsissa tilanteen piti olla menossa parempaan suuntaan mutta nyt siellä näyttää taas tilanne lähtevän lapasesta. Ruotsalaiset ovat saaneet myös matkustaa osaan euroopan maista hakemaan uutta vauhtia tartuntoihin ja sehän näkyy luvuissa.
4.8 145kpl
5.8 332kpl
6.8 512kpl
Pitemmän aikavälin lukuja? Taas tulee Spiidi & Saku, "onks se paljon vai vähän?" ;)
 
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
16 169

3.8 499, ei ehkä sopinut hänen viestiin.

2.8 0, se ehkä selittää 3.8 lukua.

Linkin mukaan heinäkuussa ollut yli 700 päiviä, mutta myös alle 40 päivä. Heinäkuu kesäkuuhun (paljon yli 1000 päiviä) verrattuna hiljaista.
 
Viimeksi muokattu:

Zigh

Tittelitön
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 630
Jos vertaa vaikka ajanjaksoja
27.7 - 1.8 tartuntoja 1099kpl eli 6 päivän tartunnat
3.8 - 6.8 tartuntoja 1488kpl eli 4 päivän tartunnat

Melkoinen nousu yhden viikon aikana.
Mitäs jos vaan tarkkailtaisiin niitä liukuvia keskiarvoja (min. 7 päivää) eikä tällaisia satunnaisia päiviä tai ajanjaksoja?
Ei nuo kerro yhtään mitään.
 
Niin joo, tuoreimmasta luvuista puuttuu vielä 2 päivää eli tuoreimpien tartuntojen määrä tullee nousemaan lähelle 2000kpl/viikko. Kun edellisellä viikolla se oli tuhannen luokkaa. Ruotsissa viikonlopputartunnat ilmoitetaan seuravalla viikolla.
Mutta voidaan me sopia että nuo luvut ei kerro yhtään mitään.
 
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
16 169
Jos vertaa vaikka ajanjaksoja
27.7 - 1.8 tartuntoja 1099kpl eli 6 päivän tartunnat
3.8 - 6.8 tartuntoja 1488kpl eli 4 päivän tartunnat

Melkoinen nousu yhden viikon aikana.
Meinaatko että lomalaiset on palanneet loppuviikosta reissusta ja menneet testeihin ?
 
Zigh

Tittelitön
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 630
Niin joo, tuoreimmasta luvuista puuttuu vielä 2 päivää eli tuoreimpien tartuntojen määrä tullee nousemaan lähelle 2000kpl/viikko. Kun edellisellä viikolla se oli tuhannen luokkaa. Ruotsissa viikonlopputartunnat ilmoitetaan seuravalla viikolla.
Mutta voidaan me sopia että nuo luvut ei kerro yhtään mitään.
Koska me emme tiedä miltä ajanjaksolta tuossa on tartuntoja. Ei minulla ainakaan ole mitään käsitystä miten Ruotsissa nuo kirjataan. Ihan hyvin seuraavat pari päivää voi olla melkein nollaa.

Tuolla on se 7 pv. liukuva ka: Sverige Coronavirus (COVID-19) - Grafer, kartor, diagram och statistik c19 platz.se

Kyllähän se vähän näyttää nousua jo heinäkuun lopulta alkaen. Katsotaan lähteekö keulimaan kun loppuviikon luvut päivittyy tuonne.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
7 583
Itseasiassa helsingissä tilanne on melko rauhallinen. Vaikka pelkkiin päivälukuihin ei kannata tuijottaa mutta kuitenkin voidaan katsella lukuja aika-ajoin. Helsingissä päiväluvut ovat pitkään olleet keskimäärin 3/pvä luokkkaa. Toki jos katsoo koko HUS aluetta niin enemmistö tartunnoista on tällä alueella.
Merkityksellistä on se, että nyt on alkanut esiintyä tartuntoja ympäri suomen kuten alla olevasta tuoreesta listasta näkyy.

- Espoo: 866 tartuntaa (muutos eiliseen: 6)

- Helsinki: 2803 tartuntaa (muutos eiliseen: 3)

- Kirkkonummi: 85 tartuntaa (muutos eiliseen: 2)

- Tornio: 54 tartuntaa (muutos eiliseen: 2)

- Vantaa: 925 tartuntaa (muutos eiliseen: 1)

- Turku: 222 tartuntaa (muutos eiliseen: 1)

- Kaarina: 17 tartuntaa (muutos eiliseen: 1)

- Jyväskylä: 112 tartuntaa (muutos eiliseen: 1)

- Vaasa: 45 tartuntaa (muutos eiliseen: 1)

- Hämeenlinna: 51 tartuntaa (muutos eiliseen: 1)

- Kiuruvesi: 35 tartuntaa (muutos eiliseen: 1)
Niin ei pelkästään Helsingissä. Mutta Helsinki + ympäristökunnat erottuvat selvästi epäedukseen. Muualla on yksittäisiä tartuntoja, mutta ei varsinaista leviämistä. Tämä virus tykkää selvästi erityisesti väentiheydestä, joten sitä tulisi rajoittaa siellä missä sitä on.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 126
Koska me emme tiedä miltä ajanjaksolta tuossa on tartuntoja. Ei minulla ainakaan ole mitään käsitystä miten Ruotsissa nuo kirjataan. Ihan hyvin seuraavat pari päivää voi olla melkein nollaa.

Tuolla on se 7 pv. liukuva ka: Sverige Coronavirus (COVID-19) - Grafer, kartor, diagram och statistik c19 platz.se

Kyllähän se vähän näyttää nousua jo heinäkuun lopulta alkaen. Katsotaan lähteekö keulimaan kun loppuviikon luvut päivittyy tuonne.
Pointti näissä luvuissa olikin se, että viimeki tänään siinä tiedoitustilaisuudessa mainittiin että ruotsissa "tilanne on mennyt parempaan suuntaan". Tällä hetkellä se ei näytä siltä mutta kyllä viikkotason luvut kuitenkin antavat jonkinlaista osviittaa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 126
Niin ei pelkästään Helsingissä. Mutta Helsinki + ympäristökunnat erottuvat selvästi epäedukseen. Muualla on yksittäisiä tartuntoja, mutta ei varsinaista leviämistä. Tämä virus tykkää selvästi erityisesti väentiheydestä, joten sitä tulisi rajoittaa siellä missä sitä on.
Kannattaa myös ottaa huomioon se, että viimeaikaiset tartunnat ovat ainakin median mukaan ulkomaan tuontitavaraa joten veikkaan että nämä ovat myös yksittäisiä tartuntoja. Radiossa taidettiin tänään mainita että nyt on ollut tunkua testipaikoille ja että tuloksia joutuu odottamaan pari päivää. Toki siinä ajassa ehtii tartuttaa ulkopuolisia jos ei tajua eristää itseään.
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Koska me emme tiedä miltä ajanjaksolta tuossa on tartuntoja. Ei minulla ainakaan ole mitään käsitystä miten Ruotsissa nuo kirjataan. Ihan hyvin seuraavat pari päivää voi olla melkein nollaa.

Tuolla on se 7 pv. liukuva ka: Sverige Coronavirus (COVID-19) - Grafer, kartor, diagram och statistik c19 platz.se

Kyllähän se vähän näyttää nousua jo heinäkuun lopulta alkaen. Katsotaan lähteekö keulimaan kun loppuviikon luvut päivittyy tuonne.
Niin siis pari kolme viikkoa sitten Ruotsissa on 7 päivän juokseva ollut noin 500/päivä. Siihen suhtauttaen tää kaikki on kuplintaa ja päivittäisvaihtelua vielä.
 
Liittynyt
26.10.2016
Viestejä
1 027
Just oli uutinen et Suomi harkitsisi kaikkien matkustusrajoitusten purkamista Ruotsiin. Ei tuo tilanne nyt kyllä sen suuntainen ole tällä hetkellä.
 
Ainahan sitä saa harkita mutta ei tule avautumaan. Hallitus tarkistelee tilannetta siis kahden viikon välein.

Hallitus sanoo sitoutuvansa siihen, että maahantulorajoitusten seuraavan käsittelyn yhteydessä Ruotsin maa-, meri- ja ilmarajojen sisärajatarkastuksia tarkastellaan toisistaan erillään.

Hallitus arvioi maahantulorajoitusten tarvetta ja laajuutta uudelleen noin kahden viikon kuluttua.

Tlapio

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
1 984

Hän on jakanut Twitterissä koronatestiin pyrkineen espoolaisnaisen blogikirjoituksen. 27-vuotias Sari Kola kirjoittaa saaneensa viime viikon lauantaina tietää tyttärensä mahdollisesti altistuneen koronavirukselle. Testiin hakeutumisesta hän soitti ensimmäisen kerran samana aamuna 1. elokuuta.

– Tulimme siihen tulokseen, että lähin testauspiste on Tammisaaressa. Ja päättelimme, että sitä kannattaa kokeilla. Polkaisin siis kotiin, kävin suihkussa ja suuntasin kohti Tammisaarta. Terveysaseman ovesta löytyi palvelunumero, johon soitin. Sain ihmisen langan päähän, vain kuullakseni, että pitää soittaa palvelunumeroon 116 177. Ennen kuin ehdin sanoa mitään muuta, sain luurin korvaani, espoolaisnainen kertoo.

Nainen kertoo ajaneensa tämän jälkeen drive-in testauspisteelle Espooseen, mutta ei päässyt testeihin, koska näytteenottoon ei ollut lähetettä.

Lähetteen hankkiminen kesti oikealla asemalla hänen mukaansa maanantaiaamuun asti. Ensin testipaikaksi ohjattiin Helsinki, vaikka nainen ei ollut asunut siellä lähes 20 vuoteen. Näin ollen nainen käännytettiin ja ohjattiin takaisin Espooseen, josta hän sai toisen lähetteen.

Lopulta espoolaisnainen kertoo päässeensä tyttärensä kanssa koronavirustestiin maanantai-iltana 3. elokuuta. Tulokset testeistä tulivat hänelle keskiviikkona 5. elokuuta. Yhteensä nainen kertoo soittaneensa eri palvelunumeroihin prosessin aikana lähes kymmenen kertaa.

Yksityisen terveydenhuollon puolella testiin olisi päässyt heti, mutta hinta olisi ollut pitkälle yli 200 euroa.

Kansanedustaja Mia Laiho ihmettelee, miksi Suomessa tällä hetkellä olevaa koko testauskapasiteettia ei hyödynnetä. Koronatestien näyttöönottopisteet ovat ruuhkautuneet etenkin suurissa kaupungissa. Huonoin tilanne on Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin alueella, Pirkanmaalla Tampereella ja Varsinais-Suomessa, joissa testiin pääsy on joillain alueella venynyt jopa useiden päivien mittaiseksi.

Hyvin toimii testiin meno Suomessa.
 
Liittynyt
04.12.2016
Viestejä
1 652

Tytär on ehkä altistunut virukselle, niin vinkuiitaäidin pitää päästä testiin?
 
Liittynyt
09.03.2018
Viestejä
1 112
Ensinnäkin, numero on 116 117. Ja ennen kuin ryntää suinpäin minkään päivystyksen aulaan, pitää soittaa tuohon numeroon, eikä sinkoilla ympäri maakuntaa, että missä pääsee testiin. Ei pääse, jos ei ole lähetettä. Siihen on erittäin hyvät syyt, että ei vaan randomisti testailla ihmisiä, jotka vauhkoilee päivystyksien auloihin, vaan asiasta pitää ensin sopia soittamalla 116 117.
 
Griffin

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
12 136
Korona testeistä oli päivän lehdessä, että niiden määrää pitäisi rajoittaa, koska materiaalit alkavat olla vähissä ja kaikki nuhanenät juoksevat jo nyt liikaa testeissä.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
540

Eräs tuttuni oli käynyt pari päivää sitten testeissä koska "oireet" olivat hyvin koronamaiset, oli muutaman päivän köhinyt, kurkkua sekä vatsaa ja jopa lämpöä oli viimeisenä päivänä ollut... - Pääsi testiin ja tulos oli negatiivinen.

Nyt ilmeisesti voi olla ihan muutakin liikkeellä, varsinkin täällä periferiassa (Sjoki), niitä normi helpommin tarttuvia tms.

Toivottavasti noiden "turhien" tapausten testaus ei vie kapaa oikeilta tapauksilta...
 
Juu, liikkeellä on jokin virus. Kaveri sai myös samoja oireita ja oli 2 viikkoa saikulla. Oli testeissä jossa negatiivinen tulos. Mikä lie pöpö?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 126
Hauskaa lomaa vaan kaikille jotka ovat vielä lähdössä kreikkaan. Ainakin toistaiseksi lomaltapalaajien karanteeni on vapaaehtoinen.
Mutta ihmetellään vielä elokuu ja mietitään että pitäisikö näille ulkomaan matkoille tehdä jotain.

Liittynyt
15.11.2018
Viestejä
597
Olin ollut viime viikolla pari päivää lievästi kipeänä, lievää lämpöä ja vähän yskää. Otin varmuuden vuoksi yhteyttä työterveyteen koska loma oli alkamassa jos vaikka olo pahentuisi. Samantien tuli lähete koronatestiin (vaikka oireet ei koronaan täsmänneet) ja tuntia myöhemmin oli testi hoidettu. Seuraavana aamuna sain negatiivisen tuloksen. Aika herkällä oli lähete testiin työterveyden kautta mikä on varmaan hyvä asia, mutta viitaten aiempaan viestiin minkä ihmeen takia pitäisi testata jotain ehkä altistuneita (ilmeisesti oireettomia?) ihmisiä? Siinä kohtaa varmaan pitäisi testata ihan kaikkia koko ajan?
 
Tlapio

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
1 984
Hauskaa lomaa vaan kaikille jotka ovat vielä lähdössä kreikkaan. Ainakin toistaiseksi lomaltapalaajien karanteeni on vapaaehtoinen.
Mutta ihmetellään vielä elokuu ja mietitään että pitäisikö näille ulkomaan matkoille tehdä jotain.

Tämäkin kun olisi pari viikkoa sitten tehty et karanteeniin kaikki matkaajat. Ja ni tilanne parempi mut mitään ei kyetä tekemään.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
3 255
Ainakin Särkänniemessä oli ihan mukavan väljää tossa taannoin. Itse asiassa paljon mukavampaa mitä koskaan ns. normaalioloissa on ollut. En tiedä alueen kokoa vs. Lintsi tai ottivatko vähemmän porukkaa sisään, mutta mitään ongelmia ei ollut. Sinne piti erikseen varata paikka päivälle kun oli menossa.

Suurempia ihmiskeskittymiä oli tietty lähinnä kioskeilla ja laitejonoissa mutta hyvin tuntui sakki noudattavan noita maahan piirrettyjä merkkejä. Lähinnä ihmisten takaraivojahan siinä katseltiin.

Desinfiointiainetta tuntuivat myös suihkivan reilusti pyöritysten välissä.
Kävin kans koronalinkoilemassa Särkänniemessä muksun kanssa ja aikas väljää tosiaan oli. About 14:00-15:30 oli pisimmät jonot, mutta neljän jälkeen oli jo melko helppoa.
Pikkujonnet ei juuri ymmärtänyt turvaväleistä, mutta muuten jonotuskin oli melko väljää.

Lintsin koko 75000 neliöö vs. Särkkä 50000, mutta Lintsi ihan täynnä tönöä ja Särkässä melko väljää.

En kyllä näe, että laitteiden pysäyttäminen desinfioinnin ajaksi tarjoaa suojaa oikeastaan miltään, mutta aika nopeasti työntekijät sen hoiti, joten ei siitä haittaakaan juuri ollut.
 
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
16 169
Hauskaa lomaa vaan kaikille jotka ovat vielä lähdössä kreikkaan. Ainakin toistaiseksi lomaltapalaajien karanteeni on vapaaehtoinen.
Mutta ihmetellään vielä elokuu ja mietitään että pitäisikö näille ulkomaan matkoille tehdä jotain.

Voi kuvitella että ohjeita muutetaan tilanteen mukaan, josta
voi tulla jollekkin paluulennolla yllätyksenä parinviikon karanteenni, vaikka ei pitäisi olla kenelläkkään yllätys että niin voi käydä.
Työantaja sitten "kiittää" kun lomailia jääkin pariviikkoa pidemmälle lomalle.
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 637
Jos ja kun noita julkisten paikkojen ja kauppojen jne maskisuosituksia (eli mentaalisia maskipakkoja) tulee, niin onko kukaan täällä yhtään selvitellyt millaisia maskeja ja mistä kannattaa ostaa? Kankaiset ovat varmasti pitkässä juoksussa järkevimpiä kun ne voi pestä, mutta aika kovaa hintaa niistä pyydetään ja niitäkin on niin monenlaisia, ettei viitsisi ostaa sikaa säkissä. Jotain sellaisia pitäisi löytää, joissa ei tukehdu ihan heti ja jotka voi pestä koneessa, mielellään 60-asteessa. Niin ja mielellään tietenkin kohtuuhintaisia, kun niitä pitää kuitenkin ostaa useampia kappaleita jokaiselle perheenjäsenelle.

Ei oikein jaksaisi alkaa niksipirkkailemaan ja itse ompelemaan maskeja joistakin vanhoista T-paidoista. :D

Kävin kans koronalinkoilemassa Särkänniemessä muksun kanssa ja aikas väljää tosiaan oli. About 14:00-15:30 oli pisimmät jonot, mutta neljän jälkeen oli jo melko helppoa.
Kuukausi sitten jätettiin muksujen kanssa menemättä sinne, kun siellä oli suuremmat jonot ja enemmän porukkaa kuin normaalisti. Siitä oli silloin lehdissäkin ja pyytelivät anteeksi kun ahneus lähti vähän käsistä.

Ei siis jätetty menemättä koronan vuoksi, vaan siksi kun ei napannut jonottaa.
 
Zigh

Tittelitön
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 630

Hän on jakanut Twitterissä koronatestiin pyrkineen espoolaisnaisen blogikirjoituksen. 27-vuotias Sari Kola kirjoittaa saaneensa viime viikon lauantaina tietää tyttärensä mahdollisesti altistuneen koronavirukselle. Testiin hakeutumisesta hän soitti ensimmäisen kerran samana aamuna 1. elokuuta.

– Tulimme siihen tulokseen, että lähin testauspiste on Tammisaaressa. Ja päättelimme, että sitä kannattaa kokeilla. Polkaisin siis kotiin, kävin suihkussa ja suuntasin kohti Tammisaarta. Terveysaseman ovesta löytyi palvelunumero, johon soitin. Sain ihmisen langan päähän, vain kuullakseni, että pitää soittaa palvelunumeroon 116 177. Ennen kuin ehdin sanoa mitään muuta, sain luurin korvaani, espoolaisnainen kertoo.

Nainen kertoo ajaneensa tämän jälkeen drive-in testauspisteelle Espooseen, mutta ei päässyt testeihin, koska näytteenottoon ei ollut lähetettä.

Lähetteen hankkiminen kesti oikealla asemalla hänen mukaansa maanantaiaamuun asti. Ensin testipaikaksi ohjattiin Helsinki, vaikka nainen ei ollut asunut siellä lähes 20 vuoteen. Näin ollen nainen käännytettiin ja ohjattiin takaisin Espooseen, josta hän sai toisen lähetteen.

Lopulta espoolaisnainen kertoo päässeensä tyttärensä kanssa koronavirustestiin maanantai-iltana 3. elokuuta. Tulokset testeistä tulivat hänelle keskiviikkona 5. elokuuta. Yhteensä nainen kertoo soittaneensa eri palvelunumeroihin prosessin aikana lähes kymmenen kertaa.

Yksityisen terveydenhuollon puolella testiin olisi päässyt heti, mutta hinta olisi ollut pitkälle yli 200 euroa.

Kansanedustaja Mia Laiho ihmettelee, miksi Suomessa tällä hetkellä olevaa koko testauskapasiteettia ei hyödynnetä. Koronatestien näyttöönottopisteet ovat ruuhkautuneet etenkin suurissa kaupungissa. Huonoin tilanne on Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin alueella, Pirkanmaalla Tampereella ja Varsinais-Suomessa, joissa testiin pääsy on joillain alueella venynyt jopa useiden päivien mittaiseksi.

Hyvin toimii testiin meno Suomessa.
Tässä on kyllä ollut täysi vatussi liikenteessä.

Ensinnäkin jos kyseessä on vain altistuminen, niin sitten ollaan se kaksi viikkoa karanteenissa. Testiin vain jos tulee oireita. Ja testiin pitää tietysti olla lähete ja varattu aika.

Ja joo, espoolaisetkin lapset testataan Helsingissä, koska se HUSin lasten drive-in teltta on uuden lastensairaalan pihassa. Tästäkin piti tehdä ongelma niin ihmekään että prosessi kestää :facepalm:
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
3 255
Jos ja kun noita julkisten paikkojen ja kauppojen jne maskisuosituksia (eli mentaalisia maskipakkoja) tulee, niin onko kukaan täällä yhtään selvitellyt millaisia maskeja ja mistä kannattaa ostaa? Kankaiset ovat varmasti pitkässä juoksussa järkevimpiä kun ne voi pestä, mutta aika kovaa hintaa niistä pyydetään ja niitäkin on niin monenlaisia, ettei viitsisi ostaa sikaa säkissä. Jotain sellaisia pitäisi löytää, joissa ei tukehdu ihan heti ja jotka voi pestä koneessa, mielellään 60-asteessa. Niin ja mielellään tietenkin kohtuuhintaisia, kun niitä pitää kuitenkin ostaa useampia kappaleita jokaiselle perheenjäsenelle.

Ei oikein jaksaisi alkaa niksipirkkailemaan ja itse ompelemaan maskeja joistakin vanhoista T-paidoista. :D
Onhan näitä "maskeja", esim. radiorockin omat:
Täyttää kriteerin pesu 60-asteessa, mutta tuskin muuta, eivätkä ees lupaa.

Ja jos ees haluaa kuvitella käyttävänsä tommosia tai vastaavia maskeja oikein, niin tartteehan niitä olla sen puolen tusinaa vähintään, kun käytön jälkeen pesun kautta.
Kalliiksi sekin tulee, mutta voittaa kipuilun...
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
969
Noissa kangas maskeissa on se vaara että ihmiset ostaa sen yhden maskin ja sitten käyttää sitä samaa maskia jatkuvasti. Tuolloin se maski aiheuttaa enemmän haittaa kuin hyötyä.
 
Liittynyt
14.12.2016
Viestejä
1 297
Ainahan sitä saa harkita mutta ei tule avautumaan. Hallitus tarkistelee tilannetta siis kahden viikon välein.

Hallitus sanoo sitoutuvansa siihen, että maahantulorajoitusten seuraavan käsittelyn yhteydessä Ruotsin maa-, meri- ja ilmarajojen sisärajatarkastuksia tarkastellaan toisistaan erillään.

Hallitus arvioi maahantulorajoitusten tarvetta ja laajuutta uudelleen noin kahden viikon kuluttua.

Nämä matkustusrajoitukset ja riskimaaluokitukset ovat ihan täysi vitsi faktojen ja yhteneväisyyden perusteella. Sveitsi ja Itävalta laitettiin paniikissa samantien taas riskimaiksi, koska ilmeisesti taas luultiin että ne laskettelijat tuovat sen koronan kuten keväällä. Kuitenkin Benelux-maat olivat ja ovat edelleen huonommassa tilanteessa, mutta ei tehty mitään. Ehkä Marinia harmitti kun Kurz ja muut veteli hanuriin EU-kokouksessa. Taas vatuloitiin pari viikkoa välissä että se Belgia ja Hollanti todettiin ei niin ok maaksi matkustaa. Pari viikkoa on aivan liian pitkä aika tarkastella tilanteita nyt. Sloveniassa, joka bannattiin pari viikko sitten, on vähemmän tartuntoja nyt valtioneuvoston mittareilla vs. esim. Saksa, joka on edelleen ihan ok maa. Ihan käsittämätöntä hallitustasolla edes spekuloida Ruotsin tilannetta, jos samalla muita EU-maita on bannattu vaikka tilanne niissä on ollut ja on edelleen selvästi parempi kuin Ruotsissa.
 
Viimeksi muokattu:

Karppi

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
15.10.2019
Viestejä
2 058

Kangasmaskit ovat se huonoin ja tehottomin vaihtoehto, aika lailla rinnastettavissa hihaan yskimiseen.
Suomeen ei ole edes tulossa maskipakkoa, korkeintaan suositus joka koskee todennäköisesti pääkaupunkiseudun joukkoliikennettä ja yleisötapahtumia joissa turvavälejä ei voida pitää.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
401

Hän on jakanut Twitterissä koronatestiin pyrkineen espoolaisnaisen blogikirjoituksen. 27-vuotias Sari Kola kirjoittaa saaneensa viime viikon lauantaina tietää tyttärensä mahdollisesti altistuneen koronavirukselle. Testiin hakeutumisesta hän soitti ensimmäisen kerran samana aamuna 1. elokuuta.

– Tulimme siihen tulokseen, että lähin testauspiste on Tammisaaressa. Ja päättelimme, että sitä kannattaa kokeilla. Polkaisin siis kotiin, kävin suihkussa ja suuntasin kohti Tammisaarta. Terveysaseman ovesta löytyi palvelunumero, johon soitin. Sain ihmisen langan päähän, vain kuullakseni, että pitää soittaa palvelunumeroon 116 177. Ennen kuin ehdin sanoa mitään muuta, sain luurin korvaani, espoolaisnainen kertoo.

Nainen kertoo ajaneensa tämän jälkeen drive-in testauspisteelle Espooseen, mutta ei päässyt testeihin, koska näytteenottoon ei ollut lähetettä.

Lähetteen hankkiminen kesti oikealla asemalla hänen mukaansa maanantaiaamuun asti. Ensin testipaikaksi ohjattiin Helsinki, vaikka nainen ei ollut asunut siellä lähes 20 vuoteen. Näin ollen nainen käännytettiin ja ohjattiin takaisin Espooseen, josta hän sai toisen lähetteen.

Lopulta espoolaisnainen kertoo päässeensä tyttärensä kanssa koronavirustestiin maanantai-iltana 3. elokuuta. Tulokset testeistä tulivat hänelle keskiviikkona 5. elokuuta. Yhteensä nainen kertoo soittaneensa eri palvelunumeroihin prosessin aikana lähes kymmenen kertaa.

Yksityisen terveydenhuollon puolella testiin olisi päässyt heti, mutta hinta olisi ollut pitkälle yli 200 euroa.

Kansanedustaja Mia Laiho ihmettelee, miksi Suomessa tällä hetkellä olevaa koko testauskapasiteettia ei hyödynnetä. Koronatestien näyttöönottopisteet ovat ruuhkautuneet etenkin suurissa kaupungissa. Huonoin tilanne on Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin alueella, Pirkanmaalla Tampereella ja Varsinais-Suomessa, joissa testiin pääsy on joillain alueella venynyt jopa useiden päivien mittaiseksi.

Hyvin toimii testiin meno Suomessa.
Voi jessus, no toivottavasti meni alle 200e kun kävi matkalla tammisaaressa asti. Eikai kukaan ole noin tampio, että painuu espoosta tammisaareen asti toteamassa, että ei onnistu. No, ens kerralla varmaan soittaa ensin.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
4 136

Kangasmaskit ovat se huonoin ja tehottomin vaihtoehto, aika lailla rinnastettavissa hihaan yskimiseen.
Suomeen ei ole edes tulossa maskipakkoa, korkeintaan suositus joka koskee todennäköisesti pääkaupunkiseudun joukkoliikennettä ja yleisötapahtumia joissa turvavälejä ei voida pitää.
Anteeksi, et ehkä lukenut alkuperäistä väittämää tarkasti. Tarkoitin kysyä, että mikä on se peruste sille, että kangasmaskista on enemmän hyötyä kuin haittaa?

Jos vaikutus on hihayskimiseen verrattavissa niin tälläkin säästetään kämmeneenyskijän verran partikkeleja. Täysin avoimesti yskijöistä puhumattakaan.
 
Jos sitä samaa maskia käyttää jatkuvasti niin se vaan kerää niitä mahdollisia viiruksia ja sit kun se sama maski päällä menee esim bussiin ja vielä koskettelee sitä likaista maskia niin ne viirukset leviää.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 712
Eipä väki tunnu noita maskeja osaavan käyttää. Maski kyllä on tiukasti naamalla, mutta heti kun tulee tuttu vastaan niin vedetään se maski leukaan ja jäähään juoruamaan siihen tai vaihtoehtosesti hipelöidään jatkuvasti sitä maskia ja korjataan sen asentoa paskasilla sormilla... :smoke:
 
Karppi

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
15.10.2019
Viestejä
2 058
Erilaisia maskeja mitä ei ole missään tutkittu on myynnissä todella paljon, ei sitä tiedä että mitä paskaa sitä hengittää kun semmoisen nakkaa naamalle.
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 637
Eipä väki tunnu noita maskeja osaavan käyttää. Maski kyllä on tiukasti naamalla, mutta heti kun tulee tuttu vastaan niin vedetään se maski leukaan ja jäähään juoruamaan siihen tai vaihtoehtosesti hipelöidään jatkuvasti sitä maskia ja korjataan sen asentoa paskasilla sormilla... :smoke:
Niin, onhan tuo pyllystä ja siitä maskin räpeltämisestä on tunnetusti haittaa, mutta sitten taas pitää muistaa että noiden kangasmaskien sun muiden perusmaskien pääasiallinen idea on silti edelleen siinä ettei pärskitä yleisillä paikoilla vapaasti, vaan suurin osa ysköksistä jää siihen maskiin. Ei niiden ole tarkoituskaan olla täydellisiä suojia.

FFP2 ja korkeamman tason maskit sitten erikseen, niillä voi suojata sisäänhengitysilmaakin. Maksavat aika lailla, ovat kertakäyttöisiä ja saatavuus on olematonta.

Erilaisia maskeja mitä ei ole missään tutkittu on myynnissä todella paljon, ei sitä tiedä että mitä paskaa sitä hengittää kun semmoisen nakkaa naamalle.
Monikerroksista puuvillaa tai polyesteriä ovat suurin osa. Tuskin siitä nyt mitään sen ihmeempiä myrkkyjä saat hengitettyä kuin vaikka minkä tahansa t-paidan läpi nuuskuttelemalla. Epämiellyttäviä varmasti ovat kaikki, kun ei ilma kulje.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
4 136
Jos sitä samaa maskia käyttää jatkuvasti niin se vaan kerää niitä mahdollisia viiruksia ja sit kun se sama maski päällä menee esim bussiin ja vielä koskettelee sitä likaista maskia niin ne viirukset leviää.
Ei ole mitään näyttöä siitä, että tuo olisi merkittävä tekijä. THL vetosi samaan argumenttiin maaliskuussa, eikä koskaan kyennyt perustelemaan sitä tarkemmin.

Lyhyesti sanoen, se viruspartikkelien määrä joka kangasmaskiin on kertynyt, olisi ilman maskia kertynyt naamalle. Molempia voi sormella sörkkiä. Kysymykseksi jää: otatko mieluummin naamalle vai maskiin?

Keksitkö muita perusteita, joiden mukaan kangasmaskista olisi enemmän haittaa kuin hyötyä?
 
Karppi

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
15.10.2019
Viestejä
2 058
Kangasmaski ei suojaa käytäjää vaan idea on siinä että se hillitsisi taudinkantajan yskösten leviämistä.

Kun tuommoinen taudinkantaja yskii maskiin niin siitä maskista tulee melkoinen koronapesä, sitten kun sitä viruksien kyllästämää maskia räplätään ja kosketellaan niin virus pääsee leviämään käsien välityksellä todella tehokkaasti kahvoihin ja pinnoille.

Tuossa mun linkkaamassa jutussa myös varoiteltiin että kun yskökset kuivuvat niin virus pääsee liikkumaan suuntaan ja toiseen siitä maskista.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 671
Viestejä
4 188 352
Jäsenet
70 778
Uusin jäsen
Heiniks

Hinta.fi

Ylös Bottom