Koronavirus SARS-CoV-2 ja sen aiheuttama tauti COVID-19 (Yleinen keskustelu)

Etenkin Pohjois-Karjala onkin suoriutunut kriisistä hyvin, mutta jo naapurissa eli Pohjois-Savossa oli aika ikäviä sattumuksia liittyen esimerkiksi hoivakotien massakuolemiin, ja noista voi kyllä hieman hallitustakin syyttää.

Mikäs teillä on muuten ollut tilanne suojavarusteiden kanssa? Jos epidemia olisi pahemmaksi äitynyt, niin olisiko tullut varusteista pulaa?

En tiedä voinko kommentoida tuota suojavarusteiden riittävyyttä tarkemmin, mutta nykytilanteessa tuntuu riittävän ihan hyvin.
 
Yle raportoi seuraavaa Ruotsin vasta-ainemääristä:

18.6. klo 16.57 Ruotsissa vain 6% immuniteetti
Ruotsissa toiveet laumasuojan saamiseksi koronavirusta vastaan hiipuvat. Tänään torstaina julkistetun tutkimuksen mukaan odotettua vähemmän ruotsalaisista on vastustuskykyinen virukselle.

Vain 6,1 prosenttia ruotsalaisista on kehittänyt vasta-aineita koronavirusta vastaan, ilmenee laajimmasta Ruotsissa tehdystä tutkimuksesta.

– Levinneisyys on alhaisempi kuin ajattelimme, mutta ei kovin paljon alhaisempi, sanoi Ruotsin pääepidemiologi Anders Tegnell.

Tegnell lisäsi myös, että virus ei ole käyttäytynyt kuten aiemmat sairaudet.

Ruotsissa on jo ylittynyt 5 000 kuolleen raja. Tänään raportoitiin 12 uutta kuolemantapausta ja kuolleita on nyt yhteensä 5 053.

Uusia tartuntoja rekisteröitiin vuorokauden aikana vajaat 1 500. Tartunnan saaneita on nyt yhteensä runsaat 56 000. Tehohoidossa on ollut tai on runsaat 2 300 ihmistä.

Väkilukuun suhteutettuna Ruotsissa on kuollut 499 ihmistä miljoonaa asukasta kohti. Suomessa vastaava luku on 59.

Lähteet: Reuters, STT
 
Joo, periaatteessa " järkyttävä nousu" . Jos tarkastellaan lähemmin tartuntoja niin
Espoo 4
Helsinki 3
Vantaa 2
Hyvinkää 2
Muu suomi 4

..ei se niin jäkyttävä nousu ole kuitenkaan.
 
Tää on kyllä jollain sairaalla tavalla hauskaa tämä tuomiopäivän julistaminen.
Katsotaan nyt, ei tulisi ollenkaan yllätyksenä, jos tilanne nyt alkaisi leviämään käsiin. Tässä on rajoituksia purettu kovalla vauhdilla viime aikoina ja ihmiset muutenkin on kesästä hullaantuneina, joten olisiko yllätys jos tartunnat lisääntyisi? Ongelmana on vaan se, että hyvin äkkiä ollaan eksponentiaalisen kasvun tiellä ja kenellä sitten on kivaa...
 
Mitä muuten veikkaatte että hallitus tekee vai tekeekö mitään, jos hypoteettisesti uusien tartuntojen määrä jatkaisi kiihtymistään lähiaikoina? Palataanko rajoitusten tielle vai valitaanko Ruotsin linja?

Tällöin ei oikein empiminen ja ympäripyöreät kannanotot pitkälle kanna, vaan on ihan pakko tehdä joku päätös... Ja jossei tehdä päätöstä, niin sekin on päätös.
 
Viimeksi muokattu:
Mitä muuten veikkaatte että hallitus tekee vai tekeekö mitään, jos hypoteettisesti uusien tartuntojen määrä jatkaisi kiihtymistään lähiaikoina? Palataanko rajoitusten tielle vai valitaanko Ruotsin linja?
Eiköhän sillon laiteta nyrkki liikkeelle!

No leikki sikseen, ainakin julkisuudessa on sanottu, että rajoituksia voidaan palauttaa tilanteen sitä vaatiessa. Eiköhän silloin niin tehdä.
 
Sittenhän se nähdään, että onko tällä hallituksella oikeasti munaa vai ei, once and for all.
 
Koska sehän on tärkeää, että hallituksella on munaa. Se taitaa nyt ärsyttää, että ne munat on sarjaan kytketty. /Offtopic
Tuli muuten tuosta mieleen, että harmi ettei Katri Kulmuni ollut sosiaali- ja terveysministeri... Oltaisiin potentiaalisesti saatu Vanhanen siihen pestiin.

Pekonen tuskin on juuri kenessäkään aiheuttanut suuria luottamuksen tunteita.
 
Voitaisiin pikkuhiljaa lopettaa tämä offtopikki hallituksen ja/tai siellä olevien ministereiden habituksesta. Laitetaan nämä kotimaan politiikka ketjuun tästä eteenpäin. Jatketaan keskustelua koronasta.
Näyttää vahvasti siltä että mitkään skenaariot eivät (onneksi) ole toteutuneet kevään-kesän aikana kun rajoituksia on poistettu.
 
Saapas nähdä kuinka käy. Tämän päivän lukema olisi voinut olla mieluummin 1-4 väliltä. Tai kuten meillä matemaatikkopiireissä sanotaan, alle 5.
 
Viimeksi muokattu:
Viime viikolla tiistaina, keskiviikkona ja torstaina ilmoitettiin yhteensä 63 uudesta tapauksesta.
Tällä viikolla tiistaina, keskiviikkona ja torstaina ilmoitettiin yhteensä 23 uudesta tapauksesta.

Että joo, kusessa ollaan. Taas :smoke:
 
Miten on ruotsin tilanne? Toissapäivänä taisi olla abaut 1200 uutta tartuntaa. Siis päivässä. Siellä mennään aikamoista haipakkaa ja puretaan rajoituksia siitä huolimatta. Ei vaan ymmärrä. Tietääkö ne itse mitä tekevät?
 
Ja mikä on Venäjän tilanne? Eikö Venäjä ollut se Ruotsiakin pahempi uhka koronan suhteen?

Ja kuolleita on nyt siis 326, on tuo minusta aika iso luku jos siis tosiaankin monisatainen ruumiskasa muuttuu isoksi tai pieneksi jonkun yksilön mielipiteen perusteella.
 
Viime viikolla tiistaina, keskiviikkona ja torstaina ilmoitettiin yhteensä 63 uudesta tapauksesta.
Tällä viikolla tiistaina, keskiviikkona ja torstaina ilmoitettiin yhteensä 23 uudesta tapauksesta.

Että joo, kusessa ollaan. Taas :smoke:
Jos oletetaan, että kesäkuun alun rajoitusten poisto alkaisi näkyä tartunnoissa jossain vaiheessa, niin se joku vaihe alkaisi olla suurin piirtein nyt. Joten katsellaanpa miten tilanteet kehittyy lähiaikoina.

Suomi tuskin on muuttunut mitenkään "immuuniksi" koronalle, vaan tauti kyllä kiihtyy heti jos katse vähän välttää.
 
Viimeksi muokattu:
Tuskimpa hallitus Suomessa ainakaan merkittäviä rajoituksia enää määrää, jos toinen aalto ylipäätään tulee. Veikkaan, että valmiuslakia tuskin ottavat enää käyttöön, vaan mennään tartuntatautilain työkaluilla.

Toisin kuin maaliskuussa, tällä kertaa todellinen testauskapasiteetti on aivan eri tasolla. Samoin erilaisten suojavarusteiden, hengityskoneiden ym. "sote-varustuksen" saatavuus. Tautiin ollaan aivan eri tavalla valmistauduttu toisen allon koittaessa, lähtötilanne on aivan eri. Seuraavassa allossa se menee siihen, että ketjut yksinkertaisesti jäljitetään järjestelmällisesti, testataan tyyliin jokainen flunssaoireinen, ja eristetään tarvittaessa. Jos se toinen aalto tulee vasta syksyllä, niin tähän on olemassa vieläkin paremmat edellytykset kuin vaikkapa nyt kesällä. Myös ulkomailta palaavien karanteenit tajuttaneen tällä kertaa ottaa myös oikeasti käyttöön, virheistä oppineena. Viranomaiset tulevat luultavasti koko kesän valmistautumaan ja varautumaan toista aaltoa varten. Mahdollisesti turhaan, mutta kuitenkin.

Sitten toinen asia on se, että kansalaisten suuri enemmistö ei ole enää läheskään niin hysteeristä taudille, kuin aiemmin. Iltapäivälehdistön klikkiotsikoita osataan paljon paremmin tarkastella kriittisestä näkökulmasta, ja ihmiset alkavat hiljalleen tajuta, että tauti ei tappavuudeltaan ole lähelläkään esim. isorokon tai paiseruton, saatika ebolan tasoa. Vaikka tauti selvästi vaarallisempi onkin, kuin kausi-influenssa, ollaan silti vielä valovuoden päässä näistä em. oikeasti tappavista taudeista. Kansalaiset alkavat kyseenalaistamaan rajoitusten hyödyn suhteessa esim. väestön luonnolliseen kuolemaan. Kansalaisten hysterian väheneminen puolestaan luo poliitikoille huomattavasti vähemmän painetta tehdä paniikkiratkaisuja, eli julistaa valmiuslakeja ym. kovia rajoituksia.

Uudessa-Seellannissa muuten tauti tukahdutettiin, mutta silti sinne vaan äskettäin tuli taas uusia tautitapauksia. Se siitä tukahduttamisesta. Taisivat keretä pari kolme viikkoa juhlimaan taudittomasta maasta. Vaikka tauti saataisiin tukahdutettua yksittäisessä maassa, niin mitäs sen jälkeen? Tauti pyörii edelleen planeetalla.

Veikkaan, että vastaavanlainen linja tulee todennäköisesti olemaan myös muualla Euroopassa toisen aallon koittaessa. Rajoitukset yksinkertaisesti ovat vain liian kalliita taloudellisesti saavutettuihin hyötyihin nähden.
 
Ethän sinä edes tiedä mikä on päivän virallinen luku kun siellä on taas ollut tiedonsiirtovika ja virallinen luku on vain klo 8:30 mennessä ilmoitetut ja se on 2 uutta tartuntaa. Hyvin mahdollista, että noissa aikaisemmissa tiedoissa oli vanhoja tietoja päällekkäin ja todellinen luku ei ole niin iso mitä ensin ilmoitettiin.
 
Jos oletetaan, että kesäkuun alun rajoitusten poisto alkaisi näkyä tartunnoissa jossain vaiheessa, niin se joku vaihe alkaisi olla suurin piirtein nyt. Joten katsellaanpa miten tilanteet kehittyy lähiaikoina.

Suomi tuskin on muuttunut mitenkään "immuuniksi" koronalle, vaan tauti kyllä kiihtyy heti jos katse vähän välttää.

Kahden viikon päästä lähtee nousuun.
 
No voi hitto, tais ollakin "ehkä" uutisankka koko 14 tartunnan saanutta.

19:50

THL:n järjestelmissä häiriö, koronatartuntoja vahvistuikin tänään ehkä vain kaksi – torstain kuolemista ei tietoa
Uusia koronatartuntoja saattoi vahvistua tänään vain kaksi aiemmin ilmoitetun neljäntoista sijaan. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL kertoo torstai-iltana tiedotteessa, että tartuntoja olisi todettu torstaiaamuun mennessä 7 119, kun se aiemmin päivällä ilmoitti kokonaistartuntamääräksi 7 131. Näin uusia tartuntoja olisi neljäntoista sijaan mahdollisesti sittenkin vain kaksi.
THL:n mukaan sen järjestelmissä on ollut laaja häiriö. Tämän vuoksi myöskään koronavirukseen liittyvien kuolemantapauksien määrää ei tänään ole päivitetty.
THL kertoo STT:lle, että kumpikin tartuntaluku voi pitää paikkansa. Varmuutta asiasta ei tällä hetkellä ole.
(STT)
 
Eli maailman- tai ainakin suomenloppu peruttu.
Liimaerkin kannattaa viilata uusiksi väitökset kaikkien kuolemasta.
Mutta silti desinfioin viimeisen kytkimen erkille sammutettavaksi, kun muut suomalaiset on kuolleet...
 
Tuskimpa hallitus Suomessa ainakaan merkittäviä rajoituksia enää määrää, jos toinen aalto ylipäätään tulee. Veikkaan, että valmiuslakia tuskin ottavat enää käyttöön, vaan mennään tartuntatautilain työkaluilla.

Toisin kuin maaliskuussa, tällä kertaa todellinen testauskapasiteetti on aivan eri tasolla. Samoin erilaisten suojavarusteiden, hengityskoneiden ym. "sote-varustuksen" saatavuus. Tautiin ollaan aivan eri tavalla valmistauduttu toisen allon koittaessa, lähtötilanne on aivan eri. Seuraavassa allossa se menee siihen, että ketjut yksinkertaisesti jäljitetään järjestelmällisesti, testataan tyyliin jokainen flunssaoireinen, ja eristetään tarvittaessa. Jos se toinen aalto tulee vasta syksyllä, niin tähän on olemassa vieläkin paremmat edellytykset kuin vaikkapa nyt kesällä. Myös ulkomailta palaavien karanteenit tajuttaneen tällä kertaa ottaa myös oikeasti käyttöön, virheistä oppineena. Viranomaiset tulevat luultavasti koko kesän valmistautumaan ja varautumaan toista aaltoa varten. Mahdollisesti turhaan, mutta kuitenkin.

Sitten toinen asia on se, että kansalaisten suuri enemmistö ei ole enää läheskään niin hysteeristä taudille, kuin aiemmin. Iltapäivälehdistön klikkiotsikoita osataan paljon paremmin tarkastella kriittisestä näkökulmasta, ja ihmiset alkavat hiljalleen tajuta, että tauti ei tappavuudeltaan ole lähelläkään esim. isorokon tai paiseruton, saatika ebolan tasoa. Vaikka tauti selvästi vaarallisempi onkin, kuin kausi-influenssa, ollaan silti vielä valovuoden päässä näistä em. oikeasti tappavista taudeista. Kansalaiset alkavat kyseenalaistamaan rajoitusten hyödyn suhteessa esim. väestön luonnolliseen kuolemaan. Kansalaisten hysterian väheneminen puolestaan luo poliitikoille huomattavasti vähemmän painetta tehdä paniikkiratkaisuja, eli julistaa valmiuslakeja ym. kovia rajoituksia.

Uudessa-Seellannissa muuten tauti tukahdutettiin, mutta silti sinne vaan äskettäin tuli taas uusia tautitapauksia. Se siitä tukahduttamisesta. Taisivat keretä pari kolme viikkoa juhlimaan taudittomasta maasta. Vaikka tauti saataisiin tukahdutettua yksittäisessä maassa, niin mitäs sen jälkeen? Tauti pyörii edelleen planeetalla.

Veikkaan, että vastaavanlainen linja tulee todennäköisesti olemaan myös muualla Euroopassa toisen aallon koittaessa. Rajoitukset yksinkertaisesti ovat vain liian kalliita taloudellisesti saavutettuihin hyötyihin nähden.
Siitäkin olisi kiva kuulla tarkempaa tietoa terveysviranomaisilta, että miten hyvin toi tartuntaketjujen jäljitys tällä hetkellä toimii. Vielä jokin aika sitten se toimi Helsingissä vähän kyseenalaisella tehokkuudella.

Suomella pitäisi olla se oma "nyrkki" tai vaikka jonkinlainen parannettu "tegnell", joka vakuuttavasti informoisi ihmisiä siitä missä mennään.

Jos suomalaisilta kysyttäisiin, niin veikkaanpa, että aika harva haluaisi jotain Ruotsin mallia seurata, vaikka tauti olisi kuinka olevinaan useimmiten lievähkö. Lisäksi suomalaiset ovat jo tottuneet ajatukseen tuollaisesta puolittaisesta "lockdownista", jota keväällä elettiin, eikä se siis psykologisesti olisi varmaankaan iso ongelma, etenkään syksyn tullen.

Syksyn tulemisesta puheenollen, nythän liigakauden aloitusta on suunniteltu loka- marraskuun kieppeille, joten siinä vaiheessa korona-tilanteen olisi kyllä syytä olla hyvä tai homma menee läskiksi. Siinä on kirjaimellisesti "paljon pelissä" joukkueiden taloudenkin kannalta. Korona-tilanteen olisi siis syytä olla erittäin hyvä Suomessa tuolloin, koska ei niitä pelejä voida pelata jos virustilanne ei ole hallinnassa, ja tulisiko sinne yleisöä vaikka pelattaisiinkin.. Sama toki pätee muihinkin yleisölajeihin, konsertteihin jne.
 
Viimeksi muokattu:
No voi hitto, tais ollakin "ehkä" uutisankka koko 14 tartunnan saanutta.

19:50

THL:n järjestelmissä häiriö, koronatartuntoja vahvistuikin tänään ehkä vain kaksi – torstain kuolemista ei tietoa
Uusia koronatartuntoja saattoi vahvistua tänään vain kaksi aiemmin ilmoitetun neljäntoista sijaan. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL kertoo torstai-iltana tiedotteessa, että tartuntoja olisi todettu torstaiaamuun mennessä 7 119, kun se aiemmin päivällä ilmoitti kokonaistartuntamääräksi 7 131. Näin uusia tartuntoja olisi neljäntoista sijaan mahdollisesti sittenkin vain kaksi.
THL:n mukaan sen järjestelmissä on ollut laaja häiriö. Tämän vuoksi myöskään koronavirukseen liittyvien kuolemantapauksien määrää ei tänään ole päivitetty.
THL kertoo STT:lle, että kumpikin tartuntaluku voi pitää paikkansa. Varmuutta asiasta ei tällä hetkellä ole.
(STT)
No jo on sekoilua. Maanantaina 22.6 tulee uudet lukemat ja silloin lukema voi olla ihan mitä vaan.
THL ilmoitti asiasta sivullaan.

Laajan tietojärjestelmähäiriön vuoksi tänään päivitetään vain torstaina 18.6 klo 8:30 mennessä ilmoitetut uudet tapaukset
Koronavirusepidemia on rauhoittunut. THL päivittää tilannekatsaussivua jatkossa toistaiseksi vain arkisin, mutta jatkaa samalla tiiviisti tilanteen seurantaa. Seuraava tilannekatsaus päivitetään maanantaina 22.6.2020.

ed: Torstaina oli ilmeisesti nollapäivä myös HUS:in laboratiossa, ensimmäinen kerta helmikuun jälkeen eli nolla tartuntaa HUS:in alueella. Ilmankos THL:n rekisterit sekosivat.

Viimeksi muokattu:
Maanantaina 22.6 tulee uudet lukemat ja silloin lukema voi olla ihan mitä vaan.

Näin. Maanantaina siis ilmoitetaan iso luku koska siinä on mukana usean päivän kirjausmäärät. Ja jokaisen päivän kirjauksessa puolestaan on useita testauspäiviä. Maanantain lukemaa ei siis voi verrata mihinkään.

Eli kuten aina: ei juuri järkeä vertailla kirjausmääriä, vaan pidemmän ajan tartuntamääriä testauspäivän mukaan muistaen että muutama tuorein päivä on alakanttiin.

7pv summa on jo ihan järkevä määrä trendien seurailuun.
 
Ehkä loma lukemien tuijottelusta näin juhannuksen ajaksi tekee itse kullekin ihan hyvää. Alkanut mennä aika poteroista huuteluksi tämä ketju viime aikoina.

Joo ja alkaa kuulostaa myös että osalla kirjoittajista alkaa olemaan hermoromahdusta tai maanista käyttäymistä koronan suhteen. Varmasti hyvä alkaa keskittymään tulevaan ja pitää mielessä perushygienia eikä olla idiootti koronan suhteen, mutta jatkuva miettiminen siitä että milloinhan lähtee taas nousuun, ei tee hyvää mielenterveydelle.
 
Eli maailman- tai ainakin suomenloppu peruttu.
Liimaerkin kannattaa viilata uusiksi väitökset kaikkien kuolemasta.
Mutta silti desinfioin viimeisen kytkimen erkille sammutettavaksi, kun muut suomalaiset on kuolleet...
Vaikka Suomessa onkin nyt rauhallinen vaihe, niin kannattaa muistaa, että esim USA:ssa (jota ei nyt ihan kehitysmaana pidetä) tehtaillaan jatkuvasti, edelleen päivittäisiä ennätyksiä sairastuneiden määrissä. Lisäksi meillä on naapurina "yllättävä" ongelmapotilas Ruotsi (Venäjä ei yllätä).
Samoin hyvin monessa muussa maassa.
Ainoastaan se, että matkustelu ihan mitensattuu on seis, hillitsee tilannetta (eristäminen toimii koronan leviämistä vastaan.)

Hallituksen kannattaisi nyt mietiskellä kuumeisesti juuri nyt, mikä on kustannustehokkain paketti, kun ja jos suunta muuttuu täällä laskevasta nousevaan.
 
Matkailun rajoittaminen on kyllä paikallaan. Bongasin että koronavapaassa Karjalassa oli tullut uusia tartuntoja, ja mikäpäs olikaan syy:
https://www.siunsote.fi/-/siun-soten-alueella-on-varmistunut-kaksi-koronavirustartuntaa?redirect=%2F sanoi:
Siun soten alueella on varmistunut kaksi koronavirustartuntaa. Kyseiset tartuntatapaukset liittyvät matkailuun. Tartunnoille mahdollisesti altistuneet henkilöt on kartoitettu ja heitä on tiedotettu asiasta.

Olisikohan ollut kaksoiskansalaisten kotiseutumatkailusta kyse kun eipä tarjolla olevia matkakohteita ole kovin monia ollut. Tai sitten palattu muuten vaan pitemmältä reissulta takaisin. Eipä rajaa voi kokonaan tukkia, hyvä että jäljitykset ja altistusten selvitykset ynnä muut kunnossa.
 
Maskiakin käyttävät enää tosi harvat, kaupassa lähinnä vanhukset. Maskikeskustelu on hiipunut täälläkin vaikka parhaimmillaan niitä taisi joku tilata ulkomailta saakka.
Noh, eipä tällä hetkellä tartuttajia taida olla kun päivätartunnat ovat olemattomia.
 
Viimeksi muokattu:
Tänään on kuitenkin yksi sairastunut ja yksi kuollut eli aika suuri kuolleisuusluku tänään :hmm: :hmm: :hmm:

No joo... jos naapurirajoja ei avata, nin eihän täs mitään. Vaan Ohisalo sisäministerin natsoillaan astui ulkoministerin ja sosiaali- ja terveysministerin, ehkä vähän myös puolustusministerin*) kengille:

Voin sanoa koko Suomen hallituksen puolesta, että olisi erittäin tärkeää palata pian normaaliin tilanteeseen Ruotsin kanssa. Meillä on jatkuva yhteys toisiimme ja Suomi on valmis auttamaan kaikin tavoin: tehohoidon kanssa, testauskapasiteetin kanssa, kaikin tavoin. Olemme täällä teitä varten
-Maria Ohisalo, sisäministeri väitetysti

*) Minusta nyt pitäisi olla todella varovaisia niin, että tässä ei vahingoiteta pohjoismaista yhteistyötä
-Ann Linde, ulkoministeri, Ruotsi, uhkailemassa kylmällä sodalla

Jälkikäteen voisi yrittää ottaa selkoa siitäkin, että miten tämä propagandasivusto oikein laskelmiaan ja neuvojaan mietti.

Jos nyt oikein seurasin niin Suomen ollessa kaikkein järjettömimmässä paniikkimoodissa Uudenmaan sulkuineen ja käsien desinfionteineen, oli maan luokitus tuolla Need to do More tjsp. Siitä sitten maata avatessa ja koulujen auetessa mitään muuta tekemättä kuin rajoituksia poistaen päästiin keltaiselle Nearly There luokitukselle. Lopulta kun lähdettiin juhlimaan koulujen avaamista ja päästiin baareihin taas kaljalle saatiin vihreä Winning luokitus.

Tätäkin saittia käytettiin täällä lukemattomia kertoja saman kokoisiksi skaalattuine käyrineen, milloin herättämään huolestumista, milloin vetoamaan ylpeyteen "haluammeko me kuulua punaiseen ryhmään?" kyselyineen.

Voisko edes jälkikäteen kuuluttaa pientä kritiikkiä kaiken maailman saitteja kohtaan?
 
Joo mutta hienosti meni Uuden-Seelanninkin osalta. Maan suurin "vientiala" on turismi ja maa oli vielä viime viikkoihin saakka niin lukossa, ettei edes kansalaiset saaneet palata sinne. Nyt tartuntaluvut on hieman korkeammat kuin Suomessa, kansa ihan sekoamispisteessä ja tukahduttamiseen nähtyä vaivaa ei haluttaisi hukkaankaan heittää.
 
Turismista voitaneen puhua ihan tuontina ilman lainausmerkkejä, mutta ihan sama millä nimikkeellä se ihmisten liikkuminen tapahtuu, niin samoista ovista se viruskin kulkee ihmisten mukana, joten liikkumisen rajoittaminen lienee edelleen aika perusteltua. RIP maailmantalous.
 
Tarkoitan vientinä nimenomaan koska turismi on suurin tuohon maahan ulkomaista rahaa tuova ala. Mutta nollan pitäminen on ihan eri luokan peli myös hinnaltaan kuin suhteellisen puhtaan oman päädyn pitäminen. Nämä muutamat tapaukset on ilmeisesti herättäneet suurtakin raivoa kun erittäin kovalla hinnalla puristettu nolla rikkoutuu.

Sivuajatus: Näillä rajoituksilla on ilmeisesti ollut myös se seuraus, että influenssakuolemat on Suomessa puristettu lähelle nollaa. Kuolemia on vältetty paljon enemmän kuin koronaan on kuollut. Toivottavasti kukaan ei saa tästä ideoita ;)
 
Joo mutta hienosti meni Uuden-Seelanninkin osalta. Maan suurin "vientiala" on turismi ja maa oli vielä viime viikkoihin saakka niin lukossa, ettei edes kansalaiset saaneet palata sinne. Nyt tartuntaluvut on hieman korkeammat kuin Suomessa, kansa ihan sekoamispisteessä ja tukahduttamiseen nähtyä vaivaa ei haluttaisi hukkaankaan heittää.
Hyvä esimerkki siitä, että se tässäkin ketjussa toivottu tukahduttaminen ei yksinkertaisesti ole mahdollista ilman, että kaikki rajat on kiinni aina siihen asti kunnes koronavirus on tukahdutettu muualtakin.
 
Sivuajatus: Näillä rajoituksilla on ilmeisesti ollut myös se seuraus, että influenssakuolemat on Suomessa puristettu lähelle nollaa. Kuolemia on vältetty paljon enemmän kuin koronaan on kuollut. Toivottavasti kukaan ei saa tästä ideoita ;)
Niin, eikös tuo lnessutautikuolleisuus ole jo yleisesti todettua tietoa, ja sen suurin aiheuttaja (tai vähennyttäjä) lienee kansan oppima käsidesi- ja etäisyystalkoo?
Nyt, jos valtio ottais tästä kopin tekisi näistä käytännöistä vakion, niin en näe hävittävää...
 
Hyvä esimerkki siitä, että se tässäkin ketjussa toivottu tukahduttaminen ei yksinkertaisesti ole mahdollista ilman, että kaikki rajat on kiinni aina siihen asti kunnes koronavirus on tukahdutettu muualtakin.

Tiedän kyllä itsekin ihmisiä, jotka vierailivat jussina Suomessa ja ovat taas tien päällä. Tiellä tässä tarkoitan tietenkin ilmasiltaa yli rajojen.
 
Hyvä esimerkki siitä, että se tässäkin ketjussa toivottu tukahduttaminen ei yksinkertaisesti ole mahdollista ilman, että kaikki rajat on kiinni aina siihen asti kunnes koronavirus on tukahdutettu muualtakin.

Uudella-Seelannilla tässä on vaan tuplapenalty kun se nollan pitämisen tärkein tekijä eli äärimmäisen tarkka rajakontrolli on samalla se, joka estää maan tärkeimmän (vienti)elinkeinon. On aika paljon helpompi tilanne jos riittää että menee hyvin mutta ei nollassa ja jos se kemianteollisuuden tms. vienti ei kärsi tartuntojen alas pakottamisen toimenpiteistä.

Aika moni kyllä taisi uskoa (minä mukaan lukien), että Suomessa rajoitusten purku lisäisi tapauksia jossain määrin mutta tuskin kukaan valittaa.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
284 388
Viestejä
4 883 847
Jäsenet
78 822
Uusin jäsen
Lare1

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom