Koronavirus SARS-CoV-2 ja sen aiheuttama tauti COVID-19 (Yleinen keskustelu)

demu

Conducător & Geniul din Carpați
Tukijäsen
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
4 401
Tämä huoltovarmuuskeskuksen toiminta...
Kun ensimmäisen tilauksen maksu jäi Virolaiseen pankkiin lukkojen taakse, ei hätää - tilattiin uusi erä hengitysvaikeuttimia kauneusyrittäjä Tiinalta.
Varmaan Tiina on saanut avattua tilin Luxemburgiin, tai - huoltovarmuuskeskuksen lähihistoriaa arvioimalla - maksettiin varmaan uudestaan samalle Virolaisen pankin tilille.

:sholiday:
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
985
Just oli joku saksalainen tutkimus heidän pahimmalta alueelta et korona ei elä kauaa kuivassa
Hengitysliitto:

Nykytiedon mukaan otsoni ei ole kovin tehokas homeitiöiden ja bakteerien tappaja. Otsonipitoisuuksien tulee olla todella suuria, jotta homeitiöt ja bakteerit kuolevat.

Otsonaattori muodostaa nimensä mukaisesti otsonia huoneilmaan joko koronapurkausmenetelmällä, UV-valolla tai kylmäplasman avulla. Otsonaattorit eivät puhdista huoneilmasta hiukkasia (esim. allergisoivat pölyt) eikä formaldehydiä.

Otsonaattoreita ei saa markkinoida viittaamalla niiden edullisiin terveysvaikutuksiin. Otsonin on todettu aiheuttavan terveyshaittoja, eikä jatkuvatoimisia laitteita tulisi käyttää tiloissa, joissa oleskelee ihmisiä. Otsoni saattaa reagoida pintamateriaalien kanssa ja tuottaa haitallisia yhdisteitä. Pienetkin otsonipitoisuudet aiheuttavat oireita sekä pahentavat esimerkiksi astmaa.

Liittynyt
13.12.2016
Viestejä
1 150
Aikalailla kaikki tapaukset olleet suomalaisten palaajien tuomia? Suurin ongelma lienee tuo paluumatkustajien olematon kontrolli.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
16 374
Hallitus on hyvä, ja ehdottaa uutta lainsäädäntöä.

Testeissä saattaa kestää, jos on varauduttu huonosti, joten paras hankkia lisää kapasiteettia.
Ottaen huomioon kuinka vaikeaa on saada nykyisiä toimia läpi siten että ne ovat perustuslaillisia niin mitenkäs helvetissä sä luulet että olisi saatu uusia lakeja läpi joilla vielä lisättäisiin valtaa verrattuna jo olemassa oleviin lakeihin?
Ja tuskin se Halla-ahokaan mikään selvänäkijä olisi ollut ja osannut joskus tyyliin marraskuussa tai viimeistään joulukuussa laittaa tilaukseen massiiviset määrät lisätestauskapasiteettia.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
401
No jos tällaisessa kuviossa jotain rahoja oikeasti jäädytellään, niin se hoituu viimeistään noin 15 minuutissa. Viime kädessä vaikka itse pääministeri soittaa pikkumaan pankinjohtajalle ja antaa Urmas Viilunkille toimintaohjeet.

Toki kun mitään oikeaa kauppatavaraa ei ollut ja kuvio oli muutenkin jotain muuta kuin piti, yhteys otettaisiinkin tietysti kaupan maksaneeseen virkakyöstiin, joka ei maksaisi enää mitään mihinkään tai kuluttaisi yhtään kampaviineriä kuin poliisilaitoksella.
Se ei paljoa auta jos pääministeri soittelee, ne varat jäädytetään ja siinä on senverta kovat sanktiot tiedossa, ettei paljoa SDPn vinkumiset auta. En tuota pankkia sen kummemmin tunne, mutta EU kyllä lätkäisee näistä hämäräsiirroista niin kovat sanktiot jäkikäteen pankeille, että eivät taatusti siirrä penninjeniä jos epäilevät jotain vilunkia vaan pelaavat varman päälle. Siinä on nopeasti joku pikkupankki kusessa jos EU pistää liikevaihdosta prosentuaalisesti määrätyt sanktiot maksuun.
 
Liittynyt
20.07.2019
Viestejä
2 561

Hämmentäväksi vetää.
Tämä on aivan kertakaikkisen käsittämätöntä. Optinova Godby Ab näyttää olevan vuonna 1987 perustettu terveysalan yritys, jolla on 150 työntekijää.

Sen sijaan että käytettäisiin tällaista yritystä hengityssuojainhankinnoissa, tilaa Huoltovarmuuskeskus suojaimet Tiina Jylhältä ja joltakin pikavippiyrittäjältä.

Kuinka jumaliste tämä on edes mahdollista? Miten tämän voi edes selittää millään järkiperäisillä syillä?
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
1 223
Elääkö se korona pinnoilla muutenkaan pitkään, kun se otsonoinnin jälkeen ei hetkeen voi mennä sisälle. Jo sellainen ilmanpuhdistin, missä on ionisaattori (eli pienitehoinen otsonaattori), aiheuttaa päänsärkyä melkein heti käynnistäessä. Kiire on pihalle. Käytän niin että töihin lähtiessä laitan raikastamaan ilmaa pariksi tunniksi, illalla kotiin tullessa ei ole hajuja. Tuollaista tehokasta laitetta en käyttäisi kotona ihan kevyestä syystä.
Ozone: A powerful weapon to combat COVID-19 outbreak - China.org.cn

Korona on alustavien tutkimusten mukaan helppo tuhota esim. vedestä otsonoimalla. Tai sitten suihkuttamalla otsonoitua vettä pinnoille. Hakuun otzone covid ja löytyy monta osumaa, lähdekritiikkiä toki tarvitaan. Kyllä tuo laite silti voi olla käytännöllinen, auton raikastamiseen, ei kait se yliteho haittaa?
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
16 374
Tämä on aivan kertakaikkisen käsittämätöntä. Optinova Godby Ab näyttää olevan vuonna 1987 perustettu terveysalan yritys, jolla on 150 työntekijää.

Sen sijaan että käytettäisiin tällaista yritystä hengityssuojainhankinnoissa, tilaa Huoltovarmuuskeskus suojaimet Tiina Jylhältä ja joltakin pikavippiyrittäjältä.

Kuinka jumaliste tämä on edes mahdollista? Miten tämän voi edes selittää millään järkiperäisillä syillä?
Joo, tuo alkaa jo meneen tragikoomisuuden puolelle.
 
Liittynyt
14.12.2016
Viestejä
1 297
Maaliskuun puolivälissä kyllä lennätettiin Italian epidemia-alueelta vielä runsaasti venäläisiäkin Suomeen..

Ja ilman muuta olisi pitänyt kotimaiset tulijat panna karanteeniin jo hyvissä ajoin. Vaikka sitten kotikaranteeniin mutta johonkin karanteeniin kuitenkin. Nythän moni meni näistä jo tyyliin seuraavana päivänä tartuttamaan muita ihmisiä työ- tai opiskelupaikalle!
Ja myös moni vietti se 2 vkoa kotona vapaaehtoisessa karanteenissa, tai ne kenet kutsuttiin töihin menivät sinne testin kautta oireettomina ja eivät tartuttaneet ketään. Vituttaa suoraan sanoen tälläinen helvetin typerä syyttely. Varsinkin kun oli esim. Ok ryystää keppanaa jossain räkälässä, koska virus nyt tuli yllättäen ulkomailta Suomeen.
 
Adasme

Tukijäsen
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
656
Tämä on aivan kertakaikkisen käsittämätöntä. Optinova Godby Ab näyttää olevan vuonna 1987 perustettu terveysalan yritys, jolla on 150 työntekijää.

Sen sijaan että käytettäisiin tällaista yritystä hengityssuojainhankinnoissa, tilaa Huoltovarmuuskeskus suojaimet Tiina Jylhältä ja joltakin pikavippiyrittäjältä.

Kuinka jumaliste tämä on edes mahdollista? Miten tämän voi edes selittää millään järkiperäisillä syillä?
Tiivistän yhteen lauseeseen ajatukseni tästä: Miten voi olla noin idiootteja sekä sokeita meidän johdossa?!?!? :facepalm::facepalm::facepalm:
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
792
Virus ei vaan ole elävä vaan proteiinin pätkä jonka suojana on rasvakerros
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
7 583
Tämä huoltovarmuuskeskuksen toiminta...
Kun ensimmäisen tilauksen maksu jäi Virolaiseen pankkiin lukkojen taakse, ei hätää - tilattiin uusi erä hengitysvaikeuttimia kauneusyrittäjä Tiinalta.
Varmaan Tiina on saanut avattua tilin Luxemburgiin, tai - huoltovarmuuskeskuksen lähihistoriaa arvioimalla - maksettiin varmaan uudestaan samalle Virolaisen pankin tilille.

:sholiday:
Mulle jäi tästä sekoilusta käsitys, että ensin laitettiin Belgiaan rahat, kun piti ostaa Jylhältä maskeja, mutta ne menikin sille vippikeisarille joka toimitti mitä toimitti, kun tajuttiin ettei ne rahat sinne pitänyt mennä laitettiin toiset massit Jylhälle hätäpäissään ihan vaan varmuuden vuoksi, jja ne jumitti sitten Virolaiseen pankkiin.

Mahtavaa toimintaa kyllä kaikilla mittareilla.
 
Liittynyt
03.11.2016
Viestejä
1 233
Tämä on aivan kertakaikkisen käsittämätöntä. Optinova Godby Ab näyttää olevan vuonna 1987 perustettu terveysalan yritys, jolla on 150 työntekijää.

Sen sijaan että käytettäisiin tällaista yritystä hengityssuojainhankinnoissa, tilaa Huoltovarmuuskeskus suojaimet Tiina Jylhältä ja joltakin pikavippiyrittäjältä.

Kuinka jumaliste tämä on edes mahdollista? Miten tämän voi edes selittää millään järkiperäisillä syillä?
Tähän liittyen eilisen A-Studio on aika paksua kamaa. Siinä on juuri tuon HVK:n toimarista pieni pätkä. Erityisesti kohta 25:10 eteenpäin kuulostaa aika pahalta tämänpäiväisen valossa, etenkin kun on tullut paljon myös noita uutisia, että apua hankintaan ja laadunvalvontaan on tarjottu ihan ilmaiseksi.

Jotakuinkin siis selittelyjä, että on niin vaikeaa kun tuottajat laittaa vaan sähköpostilla että tämmöistä olis ja ei voi tietää laadusta. :facepalm:
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
20.07.2019
Viestejä
2 561
"Toimitusjohtaja Tomi Lounema ei suostu kertomaan, ketkä sopivat kaupat Sarmasteen ja Jylhän kanssa. "

"Diplomi-insinööri Tomi Lounema on nimitetty Huoltovarmuuskeskuksen toimitusjohtajaksi 11.11.2019 alkaen. Lounema siirtyy toimeen ryhmäpäällikön ja kaupallisen neuvoksen tehtävästä työ- ja elinkeinoministeriössä. Huoltovarmuuskeskuksen tehtävään haki määräajassa 59 henkilöä. Valtioneuvosto nimitti toimitusjohtajan työministeri Timo Harakan esityksestä. "

Toisin sanoen Demarit päähallituspuolueena esitti Huoltovarmuuskeskuksen johtajaksi Tomi Louneman.

Kysymys kuuluu, kuinka suuri osa 4,1 mrd lisäbudjetista ja +20 mrd lisävelasta tulee päätymään pikavippiyrittäjien, parturikampaajien ja muiden huippudiilerien kanssa tehtäviin kauppoihin.
 
Liittynyt
31.07.2019
Viestejä
1 883
"Toimitusjohtaja Tomi Lounema ei suostu kertomaan, ketkä sopivat kaupat Sarmasteen ja Jylhän kanssa. "

"Diplomi-insinööri Tomi Lounema on nimitetty Huoltovarmuuskeskuksen toimitusjohtajaksi 11.11.2019 alkaen. Lounema siirtyy toimeen ryhmäpäällikön ja kaupallisen neuvoksen tehtävästä työ- ja elinkeinoministeriössä. Huoltovarmuuskeskuksen tehtävään haki määräajassa 59 henkilöä. Valtioneuvosto nimitti toimitusjohtajan työministeri Timo Harakan esityksestä. "

Toisin sanoen Demarit päähallituspuolueena esitti Huoltovarmuuskeskuksen johtajaksi Tomi Louneman.
Ei tuossa nyt päähallituspuolueen asemalla ole ollut mitään merkitystä, vaan nimitys on tehty esittelevän ministerin esityksen mukaan niin kuin käytännössä aina kun valtioneuvoston homma on nimittää joku. Tuskin tuo edes mikään poliittinen virkanimitys on ollut. Ylimmät virkamiehet nimittää normaalisti ministeri/valtioneuvosto/presidentti. Alemmat sitten joku edellä mainittujen nimittämä päällikkö ja sitä alemmat em. päällikkö da capo al fine. Ei kaikessa nyt tarvitse politiikkaa nähdä vaikka miten mieli teksi.
 
Näyttäisi muutenkin olevan pitkän linjan "ammattivirkamies", nyt vaan lopulta pääsi toteuttamaan Peter principlen.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
7 583
Ei tuossa nyt päähallituspuolueen asemalla ole ollut mitään merkitystä, vaan nimitys on tehty esittelevän ministerin esityksen mukaan niin kuin käytännössä aina kun valtioneuvoston homma on nimittää joku. Tuskin tuo edes mikään poliittinen virkanimitys on ollut. Ylimmät virkamiehet nimittää normaalisti ministeri/valtioneuvosto/presidentti. Alemmat sitten joku edellä mainittujen nimittämä päällikkö ja sitä alemmat em. päällikkö da capo al fine. Ei kaikessa nyt tarvitse politiikkaa nähdä vaikka miten mieli teksi.
Kyllä näihin laitosten johtoon, vähintään, tupataan nimittämään vain omia miehiä. Jos nyt ei ihan puoluekirjaa ole niin ainakin puoluejohdon saunakaveri tulee olla. Tausta työ- ja elinkeinoministeriössä puhuu lisää poliittisen kähminnän puolesta.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 187
ps. Mitähän ihmettä noi kymmenet ihmiset joista osa on kaikenlaisia managereita ja loput jonkinsortin erikoisspesialisteja tekee tuolla huoltovarmuuskeskuksessa? Eikai muutaman varaston pyöritys nyt ihan noin vaativaa ole.
Niiden viinereiden saatavuus voi ihan oikeasti olla paikoin huono kun leivät priorisoidaan tuotannossa ja kuljetuksissa.
 
Liittynyt
31.10.2016
Viestejä
1 886
Kuinka jumaliste tämä on edes mahdollista? Miten tämän voi edes selittää millään järkiperäisillä syillä?
No minusta on tuntunut niin pitkään, kun mistään mitään olen tajunnut, siltä, että koko julkinen sektori pyörii täysidioottien voimin. Suomalaisessa yhteiskunnassa on väistämättä jotain sellaista, joka aiheuttaa tämän. Ja lopultahan homma johtaa siihen, ettei kukaan täysipäinen edes halua julkisen puolen hommiin, kun kaikki muut ovat idiootteja (on tainnut käydä kyllä jo).

Vrt. Mänttä-Vilppulan case, jossa koko perhanan kunnanvaltuusto menee Italialaisen kusettajan retkuun. Eihän tällaisen pitäisi olla mitenkään mahdollista, mutta niin vain on.
 
ATE

Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
11 915
Tämä on aivan kertakaikkisen käsittämätöntä. Optinova Godby Ab näyttää olevan vuonna 1987 perustettu terveysalan yritys, jolla on 150 työntekijää.

Sen sijaan että käytettäisiin tällaista yritystä hengityssuojainhankinnoissa, tilaa Huoltovarmuuskeskus suojaimet Tiina Jylhältä ja joltakin pikavippiyrittäjältä.

Kuinka jumaliste tämä on edes mahdollista? Miten tämän voi edes selittää millään järkiperäisillä syillä?

"
Laitisen mukaan Suomi hoitaa kansalaisten koronatestauksia tällä hetkellä "kohtuullisen määrän", mutta hoitohenkilökuntaa ei testata riittävästi.

– Tällä hetkellä on suuri määrä hoitohenkilökuntaa karanteenissa, koska ei tiedetä, ovatko he sairastuneet. Jos heidät testattaisiin, saataisiin suuri reservi työvoimaa käyttöön, toteaa Laitinen.

Hyvinvointiala on tarjonnut apuaan useita kertoja viime kolmen viikon aikana. Laitisen mukaan viimeisimmän kerran viime torstaina ministerin pyöreässä pöydässä.

Mutta miksi apu ei kelpaa?

– Vastaus oli se, että testaaminen ja rahoitus halutaan pitää julkisissa käsissä, Laitinen kertoo.

"

En tiedä onko tässä vähän sama kuvio ja selitystä että ministeriössä on nyt joku ideologia että koronakriisi on pystyttävä hoitamaan julkisella puolella tai jotain antipatioita terveysfirmoja kohtaan.
 
demu

Conducător & Geniul din Carpați
Tukijäsen
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
4 401
Ei hätää - ratkaisu löytyi.
Olen juuri tilaamassa 179773 kpl FFP2 maskeja. Toimitetaan suomeen (valitsin toimitusosoitteeksi tuon lähellä olevan R-kioskin).
Onko kenelläkään tietoa, mihin HVK:n sähköpostiin se tilinumero piti laittaa?
1586462386707.png

Ja ei hätää: sertifikaatteja löytyy (lupasivat lisätä tuon EU-sertifikaatin viimeistään parin tunnin päästä).
1586462551047.png
1586462582153.png
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 187
Muutenkin Marinin hallitus on tunaroinut ja vitkutellut joka käänteessä, joten ei tuosta nyt ihan hirveän paljon huonommaksi voi vetää! En kyllä keksi edes että miten voisi, ellei sitten ihan Ruotsia käytäisi matkimaan.
Ei tämän hallituksen pitänyt joutua tekemään päätöksiä. Vähän vaan kierrellä maailmalla näyttämässä söpöltä, hyvesignaloida ja tehdä siinä sivussa pieniä kupruja ja myyräntöitä. Universumi osasi valita juuri oikean tai pahimman hetken asioiden perkelöityä.
 
Liittynyt
19.05.2017
Viestejä
8 089
Sehän tässä nimenomaan se raivostuttavin asia on, että meillä on verorahoilla kustannettu organisaatio, jonka pitäisi olla ylimmän tason asiantuntija siinä kuinka hankintaa hoidetaan ja logistiikka pelaa poikkeusoloissa. Tälläiseltä jos keneltä on hankala hyväksyä sitä, että osaaminen tuntuu olevan samalla tasolla kuin ensimmäistä kertaa nettishoppailevan mummon, ja toimituksissa kotimaanvarastoissakin kestää kauemmin kuin hevoskyydillä 1600-luvulla.

Se on ehkä juuri nyt (nipinnapin) parempi kuin ei mitään, mutta en menisi hintansa väärtiksi haukkumaan. Täsmälleen sama asia olisi hoitunut varmasti halvemmalla ja tehokkaammin jollain sopimusjärjestelyllä yksityisen sektorin kanssa, mutta nyt ei edes itse tilanteessa varta vasten tarjottu apu kelvannut, koska ideologia.
HVK on yksi maan oikeistolaisimmista sekä maanpuolustushenkisimmistä organisaatioista, ja tekee paljon yhteistyötä yksityisen kanssa, esim. se tärkein eli vilja ja siemenviljapuoli on nykyisin lähes kokonaan yksityisen kautta hoidettu.
Ja sehän tässä juuri meni pieleen, kun ilmeisen paniikissa tartuttiin huonoihin toimijoihin jotka itse tarjosivat.
Tarttuivat varmaan ekoina päivinä jokaiseen erään, mihin vaan pääsivät kiinni (huolimatta siitä kuka sitä kauppasi), mutta sitten muutaman päivän päästä (saatikka nyt tämän keikan jälkeen) on palattu normaalimpiin kriteeristöihin.
 
Liittynyt
17.04.2017
Viestejä
458
Joo, mutta alkaa vähän epäilyttämään, että millainen on tämä huoltovarmuuskeskus joka meillä oikein on. Huoltovarmuuskeskuksen johtaja on nimenomaan tärkeässä tehtävässä joten se homma pitää myös hoitaa sillä asenteella, vaikkei niiitä varastoja olekaan tarvittu aikaisemmin.
Aika heikkoa selittelyä koko tilaisuus. Itselle jäi kaverin presenssistä sellainen kuva, etten ainakaan käytettyä autoa häneltä ostaisi. Ihme on, jos pölyn hieman laskeuduttua saa vielä jatkaa toimessaan. Tällaisen sähellyksen jälkeen todellakin olisi hyvä tarkastella näiden puuhamiesten aiempia kauppoja myös. En vaan jaksa tällä hetkellä uskoa, että jokainen niistä kestää päivänvaloa tämänpäiväisen jälkeen. Odotan mielenkiinnolla niitä neljää koneellista priimaa ensiviikolla saapuviksi :D
 
Liittynyt
31.07.2019
Viestejä
1 883
Kyllä näihin laitosten johtoon, vähintään, tupataan nimittämään vain omia miehiä. Jos nyt ei ihan puoluekirjaa ole niin ainakin puoluejohdon saunakaveri tulee olla. Tausta työ- ja elinkeinoministeriössä puhuu lisää poliittisen kähminnän puolesta.
Perinteisiä poliittisia virkanimityksiä ovat mm. Kelan ja Suomen pankin pääjohtajan virat sekä jostain syystä Supo, monet mutta ei kaikki kansliapäälliköt ym. mutta harvoin kyllä minkään pikkuvirastojen pomot. Vai onko näistä viittaamistasi kaikkien mahdollisten laitosten johtajien poliittisista nimityksistä nyt jotain esimerkkejäkin olemassa? edit. muita kuin nuo perinteiset Supo jne.
edit 2: itelleni tuli nyt vastakkaisia esimerkkejä mieleen Maanmittauslaitos, Rikosseuraamuslaitos, Syyttäjälaitos, joiden pomoista ei nyt ihan heti kyllä mitään poliittista osaa keksiä. Ei kyllä taida Verottajastakaan. Tai Tullista tai Rajavartiolaitoksesta yms.
 
Liittynyt
07.04.2020
Viestejä
87
Sellaista kaavaa en ole kyllä saanut kaivettua, jossa tuo virus aiheuttaisi Suomessa satoja tuhansia kuolemia. Osaisitko hiukan avata tuota numeroa?
Tää on helppo.
1) Kuolleisuus hyvällä hoidolla keskimäärin väestössä lienee jotain prosentin luokkaa tai sinnepäin
2) Kuolleisuus hoitamattomana on karkeasti arvioiden kymmenen prosentin luokkaa.

Tästä saa helposti sellaisen komeiden lukemien terveydenhuollon totaaliromahduksen skenaarion, jossa väestö vähenee sen viis-kymmenen prosenttia eli sen vajaa puoli miljoonaa eli ei ees kaikkia eläkeläisiä.
Tuskin tilannetta kummiskaan niin pahaksi päästetään, toi vaatisi todella nopean ja täysin rajoituksettoman leviämisen.

Ku tutustuu miten uudet taudit leviävät eläinpopulaatioissa, niin saa hyvän ymmärryksen näihin karumpiin skenaarioihin, tai siis toi ylläolevahan on lievä.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
16 374
Ootko sä noin muuten vieläkin sitä mieltä et nää kaupat oli ihan fksusti hoidettu? Johan HVK itsekin myönsi et vituiksi meni taustojen selvittelyt.
Ensinnäkin en missään vaiheessa sanonut että kaupat olisi hoidettu fiksusti vaan enemmänkin oletin että tuossa on yritetty saada niitä maskeja miltä tahansa taholta joka on valmis niitä toimittamaan. Mutta jos siellä on kieltäydytty yhteistyöstä jonkun yli 30 vuotta vanhan Kiinassakin toimivan suomalaisen terveydenalan firman avusta ja sen sijaan on turvauduttu noihin tyyppeihin niin sitten selkeästi homma on mennyt lähtökohtaisesti perseelleen.
 
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
18 146
Ei tämän hallituksen pitänyt joutua tekemään päätöksiä. Vähän vaan kierrellä maailmalla näyttämässä söpöltä, hyvesignaloida ja tehdä siinä sivussa pieniä kupruja ja myyräntöitä. Universumi osasi valita juuri oikean tai pahimman hetken asioiden perkelöityä.
Mutta on tästä maski-gatestakin se hyvä puoli, että jatkossa ehkä mediakin tarkastelee HVK:n ja hallituksen toimintaa aiempaa kriittisemmällä silmällä ja epäkohdat nousevat äkkiä pintaan... Nyt on jo niin monesta mokasta päästy kuin koira veräjästä, että alkaa iso meteli nousta jos sama pelleily yhä jatkuu...
 
Liittynyt
19.05.2017
Viestejä
8 089
Aika heikkoa selittelyä koko tilaisuus. Itselle jäi kaverin presenssistä sellainen kuva, etten ainakaan käytettyä autoa häneltä ostaisi. Ihme on, jos pölyn hieman laskeuduttua saa vielä jatkaa toimessaan. Tällaisen sähellyksen jälkeen todellakin olisi hyvä tarkastella näiden puuhamiesten aiempia kauppoja myös. En vaan jaksa tällä hetkellä uskoa, että jokainen niistä kestää päivänvaloa tämänpäiväisen jälkeen. Odotan mielenkiinnolla niitä neljää koneellista priimaa ensiviikolla saapuviksi :D
Eihän tuo Lounema ole tässä vaiheessa ehtinyt kunnolla edes perehtyä kaikkeen HVK:n tekemiseen kunnolla.
Mutta johtajana tietysti kantaa vastuun niin mediassa ja vastuun ministeriölle. Ja varmasti prosessissa hyväksynnän antanut, kun tuon summan kaupoista on kysymys, eli vastuu pitääkin kantaa.
Mutta sieltä HVK:n sivuilta henkilökuntalistasta näkee, ketkä ne töpänneet oikeasti on.
 
Liittynyt
08.12.2019
Viestejä
648
Lievä off-topic, mutta miksi nuo suojaimet pitää hakea Finnairin A350-matkustajakoneilla. Luulisi nyt olevan vapaata rahtikapasiteettia lähettää suoraan Kiinasta tänne ja mahtuisi kerralla 50 miljoonalla tätä kerran käytettyä vessapaperia?
 
Valtio haluaa käyttää omaa yhtiötään. Se on ihan fiksua. Joutuvat kuitenkin tämän kriisin jälkeen sinne pumppaamaan rahaa, et pysyy pystyssä.
 
Liittynyt
13.12.2016
Viestejä
1 150
Finnairilla nyt sattuu olemaan vapaata kapasiteettia jota saa valtiotasoltakin edullisesti ostettua. (Rahtiliikenne toimii normaalisti, TNT toimittanut normaalin rahdin).
 
Liittynyt
08.12.2019
Viestejä
648
Valtio haluaa käyttää omaa yhtiötään. Se on ihan fiksua. Joutuvat kuitenkin tämän kriisin jälkeen sinne pumppaamaan rahaa, et pysyy pystyssä.
No varmaankin näin, mutta tuollaiseen matkustajaversioon ei juurikaan rahtia mahdu (muistaakseni max. 15tn tai näissä tulee varmaan kuutiot ennen vastaan) ja nyt joutuvat lennättämään sen ensin HEL-PVG ja HEL-CKG vai mihin noita menikään. Luulisi, että jopa tukiaisilla tulisi halvemmaksi palkata sieltä jonkun Air Chinan rahtikone tuomaan koko määrä kerralla. Ehkäpä sinne päin on myös menossa cargoa niin voi etäisesti olla järkevää.
 
Liittynyt
08.11.2017
Viestejä
65
Ehkä on oletettu että se Finnairin kone lentää todennäköisemmin suomeen. Aikaisemmin oli jo niitä uutisia että matkalla olevien tuotteiden toimitusosoitteet ovat vaihtuneet, kun USA tai muu mahtimaa on kerinnyt "ostamaan välistä".
 
Japa

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
128
En usko että meillä on kompetenssia arvioida maskicaustia jossain keskustelufoorumilla. Kuka tahansa olisi voinut erehtyä tilaamaan kirurgisen tason suojamaskeja suomalaisen luotettavan huippufirman sijaan talousrikollisilta ja seiskajulkkikselta.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
7 583
Eihän tuo Lounema ole tässä vaiheessa ehtinyt kunnolla edes perehtyä kaikkeen HVK:n tekemiseen kunnolla.
Mutta johtajana tietysti kantaa vastuun niin mediassa ja vastuun ministeriölle. Ja varmasti prosessissa hyväksynnän antanut, kun tuon summan kaupoista on kysymys, eli vastuu pitääkin kantaa.
Mutta sieltä HVK:n sivuilta henkilökuntalistasta näkee, ketkä ne töpänneet oikeasti on.
Joo no ei kannatakaan vikaa laittaa Louermaalle vaan koko valtionhallinto poliittisine kytköksineen taitaa olla jo lähtökohtaisesti aika mätä. En epäile etteikö siellä Louermaan edeltäjät jotka ovat palkanneet ihmiset ja luoneet toimintatavat olisi loistaneet ihan vastaavalla tavalla. Normaalisti tämä touhuaminen vain ei vuoda julkisuuteen.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
7 583
Perinteisiä poliittisia virkanimityksiä ovat mm. Kelan ja Suomen pankin pääjohtajan virat sekä jostain syystä Supo, monet mutta ei kaikki kansliapäälliköt ym. mutta harvoin kyllä minkään pikkuvirastojen pomot. Vai onko näistä viittaamistasi kaikkien mahdollisten laitosten johtajien poliittisista nimityksistä nyt jotain esimerkkejäkin olemassa? edit. muita kuin nuo perinteiset Supo jne.
edit 2: itelleni tuli nyt vastakkaisia esimerkkejä mieleen Maanmittauslaitos, Rikosseuraamuslaitos, Syyttäjälaitos, joiden pomoista ei nyt ihan heti kyllä mitään poliittista osaa keksiä. Ei kyllä taida Verottajastakaan. Tai Tullista tai Rajavartiolaitoksesta yms.
En mä nyt jaksa alkaa selvittämään, mutta kyllä sieltä aina välillä pulpahtelee näitä esiin. Toki kun on vähempiarvoisia laitoksia niin ei niihin niitä entisiä ykköspoliitikkoja ja puolueen työmyyriä välttämättä nimitetäkään enää, kun niille on varattu ne paremmat/tärkeämmät pestit, joten ne kytköksetkään eivät ole ihan niin ilmiselviä ja helposti nähtävissä.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
7 583
No varmaankin näin, mutta tuollaiseen matkustajaversioon ei juurikaan rahtia mahdu (muistaakseni max. 15tn tai näissä tulee varmaan kuutiot ennen vastaan) ja nyt joutuvat lennättämään sen ensin HEL-PVG ja HEL-CKG vai mihin noita menikään. Luulisi, että jopa tukiaisilla tulisi halvemmaksi palkata sieltä jonkun Air Chinan rahtikone tuomaan koko määrä kerralla. Ehkäpä sinne päin on myös menossa cargoa niin voi etäisesti olla järkevää.
Kaippa sellainen kone, mikä makaa tyhjänpanttina kentällä on halvempi kuin sellainen joilla on jo muutenkin tilauskirjat täynnä.

Toinen juttu on sitten, kuinka helppoa on ostaa kokonainen rahtikoneellinen, jos siihen ei saa tavaraa niin sama kai se lentää matkustajakoneella. Lisäksi tosiaan logistiikka on varmempaa kun lähettää oman koneen hakemaan, kuin luottaa johonkin yhteiskuljetukseen ja sen aikatauluihin.
 
kekkeruusi

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
02.11.2016
Viestejä
6 909
Kiinasta ostetaan paskaa, mutta Taiwanista ei oteta edes ilmaiseksi tavaraa:

Kansanedustaja syyttää ulkoministeriön hidastaneen ilmaisten hengityssuojainten tuomista Taiwanista - ulkoministeri Haavisto: ”Valtio ei voi niitä ottaa vastaan”
"Keskustan kansanedustaja Mikko Kärnä kertoo Iltalehdelle, että hän olisi yksityishenkilönä saanut hoidettua Suomeen Taiwanista jopa 200 000 ilmaista kirurginmaskia eli hengityssuojainta. Suojainten matka Suomeen on kuitenkin hänen mukaansa toistaiseksi tyssännyt ulkoministeriön vastahankaan.

Tapauksen taustana on se, että Taiwan on tarjonnut EU-maille lahjoituksena kirurginmaskeja ja Kärnän mukaan esimerkiksi Ruotsissa ja Tanskassa on otettu Taiwanin apu vastaan.

Kun Suomi ei apuun tarttunut, Kärnä ehdotti Taiwanin Suomen-edustajalle, että hän voisi vastaanottaa suojaimet yksityishenkilönä. Tämä kävi edustajalle, joka puolestaan oli yhteydessä Suomen ulkoministeriöön. Myös Kärnä on ollut asiasta yhteydessä suoraan ulkoministeri Pekka Haavistoon (vihr).

Kärnä pitää ulkoministeriön nihkeää suhtautumista käsittämättömänä.

– Meille tämä apu ei kelpaa, koska pelkäämme Kiinan reaktiota. Tällaisessa tilanteessa suhtautumistapa on täysin käsittämätön, Kärnä sanoo."

Tuo Taiwanin tarjous on kanssa vaan politiikkaa.
Musta ihan fiksua just nyt pitäytyä tarttumasta siihen. Jos Kiina reagoisi, niin saattaisi pieni erä Taiwanista tarkoittaa, että suuret erät Kiinasta pian hidastuisivat kentille tarkastuksiin, leimojen saannit kestää ja kestää, osa toimituksista mystisesti katoaisi...
Meillä on kyllä vastaavista painostuskeinoista ihan riittämiin kokemusta entisen NL:n ja nykyisen Venäjän kanssa.
 
Liittynyt
09.04.2020
Viestejä
2
Piti ihan reggautua tätä maskisaagaa kommentoimaan.

15v sisäistä ja ulkoista tilintarkastusta tehneenä pistää niin juomaan tällainen divaritoiminta. Olisi mielenkiintoista nähdä HVK:n hankintaohjesäännöt, sekä kekä on antanut luvan poiketa näistä (ei Haatainen, koska pimento).

Lounema, you have(had) one job. Ko. kamun valinnan yhteydessä jo nosteltiin kulmakarvoja, mutta että tällainen show. Propsit ruutuun tulemisesta, munat riitti siihen vaan ei eroamiseen. Vaadin virkamiehen ja ministerin anteeksipyyntöä tulevasta koronamaksastani, muuta ei ole luvassa.

Hyvää pääsiäistä kaikille, kyl tää tästä sano Linkolakin
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 187
Se ei paljoa auta jos pääministeri soittelee, ne varat jäädytetään ja siinä on senverta kovat sanktiot tiedossa, ettei paljoa SDPn vinkumiset auta. En tuota pankkia sen kummemmin tunne, mutta EU kyllä lätkäisee näistä hämäräsiirroista niin kovat sanktiot jäkikäteen pankeille, että eivät taatusti siirrä penninjeniä jos epäilevät jotain vilunkia vaan pelaavat varman päälle. Siinä on nopeasti joku pikkupankki kusessa jos EU pistää liikevaihdosta prosentuaalisesti määrätyt sanktiot maksuun.
Kuten sanoin, viittasin myös tähän toteutuneeseen tilanteeseen, jossa homma on voitu tehdä vaikka miten hämärästi. Tarkoitin vaan sitä, että Suomen valtion laitosten rahansiirtoja ei toden totta haluaisi tai uskaltaisi pitää pysäytettynä mikään eestipank, kun tilanne selviäisi. Voisi sanoa niinkin, että syytöksellä terrorismin rahoittamisesta tai rahanpesusta voisi olla painavia ja kauaskantoisia diplomaattisia seurauksia. Mutta tilanne tosiaan oli mitä oli, kuten edellä sanoinkin.
 
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
18 146
En muuten tiedä, onko täällä ollut jo juttua, mutta jo huhtikuun alussa kymenlaaksolainen metsäyhtiö Kotkamills lahjoitti 50.000 hengityssuojainta Kymsotelle, ihan tuosta vaan ilman sen kummempia fanfaareja. Se oli saanut hankittua nämä kiinalaisten yhteistyökumppaniensa kautta.

Tämäkin oikein valottaa sitä, että kyllä olisi Suomessa varmasti paljonkin firmoja, joita HVK voisi käyttää hyväksi maskien ja hengityssuojainten hankinnassa, ja toisaalta nämä tahot voivat myös toimia HVK:n ohikin ja olla suoraan kontaktissa sairaanhoitopiireihin... Samahan se on noiden Taiwanin maskien kanssakin, turha tuohon on edes valtionbyrokratiaa sotkea kun on niin vaikeaa...
 
ATE

Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
11 915
Kiinasta ostetaan paskaa, mutta Taiwanista ei oteta edes ilmaiseksi tavaraa:

Kansanedustaja syyttää ulkoministeriön hidastaneen ilmaisten hengityssuojainten tuomista Taiwanista - ulkoministeri Haavisto: ”Valtio ei voi niitä ottaa vastaan”
"Keskustan kansanedustaja Mikko Kärnä kertoo Iltalehdelle, että hän olisi yksityishenkilönä saanut hoidettua Suomeen Taiwanista jopa 200 000 ilmaista kirurginmaskia eli hengityssuojainta. Suojainten matka Suomeen on kuitenkin hänen mukaansa toistaiseksi tyssännyt ulkoministeriön vastahankaan.

Tapauksen taustana on se, että Taiwan on tarjonnut EU-maille lahjoituksena kirurginmaskeja ja Kärnän mukaan esimerkiksi Ruotsissa ja Tanskassa on otettu Taiwanin apu vastaan.

Kun Suomi ei apuun tarttunut, Kärnä ehdotti Taiwanin Suomen-edustajalle, että hän voisi vastaanottaa suojaimet yksityishenkilönä. Tämä kävi edustajalle, joka puolestaan oli yhteydessä Suomen ulkoministeriöön. Myös Kärnä on ollut asiasta yhteydessä suoraan ulkoministeri Pekka Haavistoon (vihr).

Kärnä pitää ulkoministeriön nihkeää suhtautumista käsittämättömänä.

– Meille tämä apu ei kelpaa, koska pelkäämme Kiinan reaktiota. Tällaisessa tilanteessa suhtautumistapa on täysin käsittämätön, Kärnä sanoo."
Kansanedustaja syyttää ulkoministeriön hidastaneen ilmaisten hengityssuojainten tuomista Taiwanista - ulkoministeri Haavisto: ”Valtio ei voi niitä ottaa vastaan”
Pekalla on tässä vähän selittelemistä omille äänestäjilleen että mites nyt Kiinan edessä ollaan niin rähmällään että edes suojamaskit ei ole tärkeämpi asia.
 
Liittynyt
23.02.2017
Viestejä
385
Tämä on aivan kertakaikkisen käsittämätöntä. Optinova Godby Ab näyttää olevan vuonna 1987 perustettu terveysalan yritys, jolla on 150 työntekijää.

Sen sijaan että käytettäisiin tällaista yritystä hengityssuojainhankinnoissa, tilaa Huoltovarmuuskeskus suojaimet Tiina Jylhältä ja joltakin pikavippiyrittäjältä.

Kuinka jumaliste tämä on edes mahdollista? Miten tämän voi edes selittää millään järkiperäisillä syillä?
Tulee väkisinkin ajatus että huoltovarmuuskeskuksen isot pamput on jotain kavereita näiden kanssa eli hyväveli-verkostoa, koska poikkeusoloissa ei tarvi kilpailuttaa. Ei tuohon muuta selitystä vaan enää keksi.
 
ATE

Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
11 915
Tulee väkisinkin ajatus että huoltovarmuuskeskuksen isot pamput on jotain kavereita näiden kanssa eli hyväveli-verkostoa, koska poikkeusoloissa ei tarvi kilpailuttaa. Ei tuohon muuta selitystä vaan enää keksi.
Toivottavasti toimittajat nyt sentään ovat älynneet vähän kaivella jos vaikka Jylhäkuvioissa joku on yrittänyt vedellä vähän välistä ja että onko kaikki rahat varmasti tilitetty myyjälle.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 640
Viestejä
4 186 869
Jäsenet
70 774
Uusin jäsen
Berch

Hinta.fi

Ylös Bottom