Koronavirus SARS-CoV-2 ja sen aiheuttama tauti COVID-19 (Yleinen keskustelu)

Liittynyt
19.09.2017
Viestejä
92
... mitä ainetta käytetään noissa julkisten paikkojen ja katujen desinfioinnissa. Siis niissä mitä näkee videoissa kun autoista suihkutetaan jotain...
Pääasiassa suihkutetaan natriumhypokloriittiliuosta höyrynä eli valkaisuainetta. Sikäli turvallista, että hajoaa ruokasuolaksi. Tappaa kyllä viruksia ja bakteereita sopivissa olosuhteissa. Suihkutuksen hyötyä pidetään kyseenalaisena ainakin länsimaissa.
 
valurauta

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
29.12.2016
Viestejä
3 528
Ne on säästettävä ambulansseille/hoitajille/lääkäreille tai meillä on muutamien viikkojen päästä about kaikki terveydenhoidon ammattilaiset yhtä aikaa sairaana.
Sittenpä on aiheellista kysyä, että voitetaanko tällä Uudenmaan liikenteen tiukalla valvonnalla oikeasti jotain merkittävää? Koronaa on rajan molemmin puolin ja Pirkanmaallakin alkaa olla paikallisesti etenevän epidemian piirteitä.

Tarkastuspisteet aiheuttavat riskin koronan leviämisestä poliisiin ja varusmiehiin ja edelleen näiltä yleisesti Uudenmaan rajan ylittävään liikenteeseen. Myös tavaraliikenne pysäytetään, joten tavaraliikennekin on vaarassa.
 
valurauta

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
29.12.2016
Viestejä
3 528
Nasset poliiseille. Siellä on niin kylmäkin vielä, ei posket jäädy, eikä yritä hupiajelija siitä ohi kuin kerran.
Kai ny joka poliisilla on kaasunaamarit ja haulikko kyynelkaasutehtäviä varten auton takakontissa?
Ei haulikko kuulu poliisin varustukseen. Tukiaseena on hk mp5. Kaasunaamari taitaa löytyä.
Mahtaakohan tämä henkilökohtaiseen varustukseen kuuluva hengityssuojain todella olla mallia "nasse"? Onhan se tehokas, mutta toki ymmärtää, että sen käyttöönottamisella on jonkinmoinen kynnys.:kahvi:

Itse ongelmaahan tämä ei muuta, eikä nassekaan suojaa tienkäyttäjää, jos poliisilla jo on korona.
 
Griffin

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
12 136

Todennäköisemmin kuitenkin kaupassa on myyjällä se korona ja saat sen sitä kautta.
Jos kerran oli käännytetty ties miten monta sataa autoa, niin se on hyvä juttu, turha liikkuminen vähenee..
 
Liittynyt
05.11.2016
Viestejä
1 703
Pääasiassa suihkutetaan natriumhypokloriittiliuosta höyrynä eli valkaisuainetta. Sikäli turvallista, että hajoaa ruokasuolaksi. Tappaa kyllä viruksia ja bakteereita sopivissa olosuhteissa. Suihkutuksen hyötyä pidetään kyseenalaisena ainakin länsimaissa.
Tässä kuvia maailmalta

Etelä-Korea
pic_5_4877305_k5088190_1200.jpg

Kiina
56311178-1200x800.jpg

Intia
20200330_001529.jpg

Iran
20200330_001637.jpg
 
valurauta

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
29.12.2016
Viestejä
3 528
Todennäköisemmin kuitenkin kaupassa on myyjällä se korona ja saat sen sitä kautta.
Jos kerran oli käännytetty ties miten monta sataa autoa, niin se on hyvä juttu, turha liikkuminen vähenee..
Kaupassa ei ole pakko käydä kahdesti päivässä, toisin kuin Uudenmaan työmatkaliikenteellä tarkastuspisteillä. Muutenkin kaupat on ympäristöjä, joissa maskin käyttöä on nykytilanteessa syytä harkita vakavasti.
 
Liittynyt
05.11.2016
Viestejä
1 703
Ja Euroopasta

Unkari
13-3-11279708.jpg

Espanja
1235813.jpg

Italia
13-3-11234478.jpg

Aika samalta näyttää, vieläpä toi kolmiomuodostelma
 
Griffin

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
12 136
Ainakin S-ryhmässä on pleksit ja rahat sekä kuitit kiertää kulhon kautta.
Ainankin viime torstaina myyjä käsitteli ostoksia prismassa ja se pleksi oli melko lyhyt. Estää kohdalla hökimisen, mutta ei esim myyjään päin hökimistä jne, ostoksia kerätessä.
Mythbusterssissa testasivat ja ne pärskeet kyllä lentävät monta metriä.

Ja mitä maskin käyttöön kaupassa tulee, niin juuri mitään maskeja nyt ei ole Suomessa saatavilla. Eli on melko teoreettinen juttu.

Ja siinä tiesululla asionnin voi myös tosiaankin se asiakas opetella s.e. ei tarvitse turhaan sanoa juuri mitään ja homma menee nopeasti. Tai voiolla myös hankala, jolloin poliisikin on vuorostaan kiinnostunut ja kurkkii sinne autoon ja pyytelee papereita ym ym ym.

Eiköhän se muutamassa päivässä selviä, mitä ne siinä haluavat.
 
kibe

Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
1 885
Lähi smarketissa oli ihan sellainen metrin korkuinen ja levyinen pleksi. Varmaan eri firmoja asentelee noita tai erilaiset kassat noissa
 
Griffin

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
12 136
Mihin poliisi tarvitsee jotain haulikkoa tuollaisella tiesululla? Nyt ei olla jenkeissä, jossa suolataan melkoisen helposti, joten sirotin on syytä olla poliisilla aina mukana.
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
999
Ja mitä maskin käyttöön kaupassa tulee, niin juuri mitään maskeja nyt ei ole Suomessa saatavilla. Eli on melko teoreettinen juttu.
Kaikki tilanteen etukäteen tajunneet toki ovat hankkineet maskeja. Kehtaamisongelmia vaan on sen kanssa.
 
  • Tykkää
Reactions: mti
Liittynyt
05.11.2016
Viestejä
1 703

Griffin

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
12 136
Kaikki tilanteen etukäteen tajunneet toki ovat hankkineet maskeja. Kehtaamisongelmia vaan on sen kanssa.
Mikä "kehtaamisongelma"?
Ja niitä maskeja jokatapauksessa oli naurettavan vähän Suomessa, joten niitä on hyvin pienellä osalla väestöstä. Ne kun loppuivat ennen käsidesin loppumista. Ja lisäksi jos niitä käyttää vain kerran, niin peruspaketti on suhrattu melko äkkiä. Kovinkaan moni tuskin niitä osti enemmän.

Jos niitä käydään valmistamaan Suomessa suuria määriä (miljoonia kappaleita/viikko), niin ehkä niitä sitten alkaa näkyä. Nyt niitä kuitenkaan ei yleisesti ottaen vain kertakaikkiaan ole.
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
999
Mikä "kehtaamisongelma"?
Ja niitä maskeja jokatapauksessa oli naurewttavan vähän Suomessa, joten niitä on hyvin pienellä osalla väestöstä. Ne kun loppuivat ennen käsidesin loppumista. Ja lisäksi jos niitä käyttää vain kerran, niin peruspaketti on suhrattu melko äkkiä. Kovinkaan moni tuskin niitä osti enemmän.
Kaikki katsoo... Niin, maskit taisi lähteä Kiinaan silloin alussa ja kaikki vaan naureskeli niille "hulluille" kiinalaisille.
 
Griffin

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
12 136
Kaikki katsoo... Niin, maskit taisi lähteä Kiinaan silloin alussa ja kaikki vaan naureskeli niille "hulluille" kiinalaisille.
Ei se katsominen sinua kuluta, joten miten vaikuttaa "kehtaamiseen"?
Jos on hamstrannut niitä maskeja, niin nyt niitä kannattaa käyttää. Jos joku katsoo tai ajattelee, niin antaa katsoa / ajatella, ompahan silläkin jotain tekemistä.
 
Liittynyt
14.05.2017
Viestejä
4 895
Nyt kun Poliisilla on yli 500 kipaletta Revika laitteita eli rekisterin tunnistuslaitteita. Sinne hätäkeskus voi syöttää kaiken maailman bensavarkaat, rattijuopot yms.

Miksi tätä järjestelmää ei käytetä näissä tiesuluissa? Työnantajat ilmoittaa verottajan palvelussa lomakkeella rekkarit. Yö ajolla listat poliisille järjestelmään. Sitten maija parkkiin ja kamera töihin.

Puuttuvan tiedon autot ja satunnaispistolla porukkaa sivuun. Homma nopeutuu ja tartuntariski pienenee murto-osaan.
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
999
Kun asiakas pakkaa tavaroita niin siitä pystyy sopivasti pärskimään kassan työntekijään päin.
Mites kun siinä liukuhihnassa on täällä S-marketissa jakaja eli mahtuu kaksi asiakasta hihnan loppuun. Yritä siinä sitten pakata (nostan kärryyn takaisin ja pakkaan parkkipaikalla) viikon ruoat ja ehtiä alta pois ennen kuin seuraava saapuu siihen 50cm päähän. Ja tottakai se minua edellinen on joku nysvääjä ja pakkaa ostoksiaan ikuisuuden, joten olisi ensin odotettava hänenkin poistuminen. Mikä olisi ratkaisu? Pikakassa on väärä vastaus, ei siinä kärryllistä viitsi lukea. Käyn aamulla, en ruuhka-aikana.
 
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
18 147
Nyt kun Poliisilla on yli 500 kipaletta Revika laitteita eli rekisterin tunnistuslaitteita. Sinne hätäkeskus voi syöttää kaiken maailman bensavarkaat, rattijuopot yms.

Miksi tätä järjestelmää ei käytetä näissä tiesuluissa? Työnantajat ilmoittaa verottajan palvelussa lomakkeella rekkarit. Yö ajolla listat poliisille järjestelmään. Sitten maija parkkiin ja kamera töihin.

Puuttuvan tiedon autot ja satunnaispistolla porukkaa sivuun. Homma nopeutuu ja tartuntariski pienenee murto-osaan.
Toimiiko toi pimeässä?

Laitat siihen ostoskärryn silleen sopivasti pitkittäin blokkaamaan väliin? Ostoksia kurotellessa toki voi silti joutua harmittavan läheiseen kontaktiin vastapuolen kanssa...
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 187
Mihin poliisi tarvitsee jotain haulikkoa tuollaisella tiesululla? Nyt ei olla jenkeissä, jossa suolataan melkoisen helposti, joten sirotin on syytä olla poliisilla aina mukana.
Mitä ihmettä? Kyllä kai poliisipartiolla on autossa mukana vähintään normaali varustus myös tiesululla.
 
Griffin

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
12 136
Mites kun siinä liukuhihnassa on täällä S-marketissa jakaja eli mahtuu kaksi asiakasta hihnan loppuun. Yritä siinä sitten pakata (nostan kärryyn takaisin ja pakkaan parkkipaikalla) viikon ruoat ja ehtiä alta pois ennen kuin seuraava saapuu siihen 50cm päähän. Ja tottakai se minua edellinen on joku nysvääjä ja pakkaa ostoksiaan ikuisuuden, joten olisi ensin odotettava hänenkin poistuminen. Mikä olisi ratkaisu? Pikakassa on väärä vastaus, ei siinä kärryllistä viitsi lukea. Käyn aamulla, en ruuhka-aikana.
Jos kassa ei tajua pitää taukoa, niin odota siinä pleksillä, että edellinen lähtee..
 
Liittynyt
11.08.2017
Viestejä
221
Nyt kun Poliisilla on yli 500 kipaletta Revika laitteita eli rekisterin tunnistuslaitteita. Sinne hätäkeskus voi syöttää kaiken maailman bensavarkaat, rattijuopot yms.

Miksi tätä järjestelmää ei käytetä näissä tiesuluissa? Työnantajat ilmoittaa verottajan palvelussa lomakkeella rekkarit. Yö ajolla listat poliisille järjestelmään. Sitten maija parkkiin ja kamera töihin.

Puuttuvan tiedon autot ja satunnaispistolla porukkaa sivuun. Homma nopeutuu ja tartuntariski pienenee murto-osaan.
No kun hommaa ei ole tarkoitus nopeuttaa, vaan nimenomaan hidastaa liikennettä niin että viimeisetkin jäärät tajuavat lopettaa kulkemisen.
Raskaalle liikenteelle ehkä pitäisi antaa oma kaista.
 
Liittynyt
23.09.2018
Viestejä
558
Tässä kuvia maailmalta

Etelä-Korea

Kiina

Intia

Iran
Tämä on todennäköisesti lähellä vähiten hyödyllistä toimintaa tässsä koko pandemian hoidossa. Väittäisin, että toisena on tämä otsalämpötilan mittaaminen infrapunamittareilla eri check pointeissa. Tämä siis mielipide eikä perustu tutkimustietoon. Mielestäni nuo ovat turvallisuusteatteria samalla tavalla kuin 9/11 jälkeen tulleet turvatarkastukset lentokentillä.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
755
Eiköhän kohta saada tännekin luodinkestävät ghettoplexit pikaruokaravintoloihin, joissa rahan / tilausten toimitus tapahtuu luukkujen kautta.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
18 147
Eiköhän kohta saada tännekin luodinkestävä ghettoplexit pikaruokaravintoloihin, joissa rahan / tilausten toimitus tapahtuu luukkujen kautta.
Eikö toinen vaihtoehto voisi olla yksinkertaisesti se, että henkilökunta käyttää visiirejä kasvojen edessä? Se estää pärskeet molempiin suuntiin kuten toi pleksikin ja on potentiaalisesti helpompi ratkaisu.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
364
Jaa Espoo ei varmaan kuulu sitten pk-seutuun kun ne pleksit täältäkin löytyy kaupoista.
Keskolla olen nähnyt pari viritystä, varmaankin kauppiaan omia juttuja mutta s-ryhmässä en yhtään. Toisaalta vaihtelee myymälöittäin onko niissä käytössä kapulat hihnalla vai ei. Osassa on normaalisti, osassa yksi ja osassa edelleen se 3-4 kpl kuten normaalisti.
 
Dr. Who

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 894
Tässäkin tulee hyvin esille, että korona voi iskeä lujaa kehen tahansa, vaikka kuinka olisit perusterve ja kovassa kunnossa.
Tässäkin tulee hyvin esille se ettei se korona yhtään sen pahemmin iske, nopeammin vain ja tuo nopeus millä se tulee on pahin, ihminen ei edes ymmärrä olevansa sairas, "pikku flunssa ja vähän köhää" arkirutiinit pyörii normaalisti kunnes kunto romahtaa täydellisesti kun se pöpö on ilman lepoa ja rauhaa päässyt keuhkoihin.

Liian moni ihminen jatkaa normaalia elämää kun vähän flunssaa ja kuumeilua, pahimmat tulee sitten vielä töihin ja sairastuttaa muut.
 
alakääntö

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
21.02.2020
Viestejä
1 126
Totta. Harva valitettavasti osaa käsitellä maskia järkevästi niin, ettei sitten saastuta itseään esim riisuessaan maskia. Sama koskee toki myös hanskoja.

Esimerkiksi kauppaan mennessä laitetaan hienosti hanskat käteen, joilla sitten räplätään kärryt ja korit. Puhelimesta hanskat kädessä katsotaan välillä ostoslistaa tai tekstataan kaverille. Kaupan kassalla samoilla hanskoilla kosketellaan lompakko ja maksupääte. Kaupasta lähtiessä laitetaan hanskat roskiin ja autolle kävellessä napataan puhelin käteen. Kotona nakataan lompakko pöydälle ja avataan karkkipussi sohvalla. Tässä esimerkissä hanskoista tuskin ainakaan mitä hyötyä oli :)
Toisaalta ei niitä hanskoja ja maskeja ole pakko käyttää väärin. Varmaan joku näistä nahjuspoliitikoista voisi siinäkin ottaa asiakseen ja kirjoituttaa jollakin hyvä ja selkeä ohje miten niitä käytetään sen sijaan että kauhistellaan miten niitä voi väärin käyttää. Osa kuitenkin jo käyttää maskia joten se että ei ole virallisia ohjeita on täyttä virkamiehen kyvyttömyyttä ja tyhmyyttä.
On niille suojaimia ja jokainen itse sen päätöksen tekee käyttääkö vai ei.
Voi olla ettei noista kukaan vapaaehtoisesti laita suojaa naamalleen. Jos on ikinä suojaa pitänyt naamallaan niin se väsyttää ihan kivasti kun hengittäminen teettää enemmän työtä ja ovat epämukavia. Tästä oli ketjussa aikaisemmin informaatiota tuosta muuten enää löydä sitä mutta siinä oli joitain numeroarvoja.
 
Liittynyt
03.04.2018
Viestejä
1 352
Jos kassa ei tajua pitää taukoa, niin odota siinä pleksillä, että edellinen lähtee..
Itselle kävi Prismassa juuri näin. Kaksi hidasta pakkaa isojen ostosten kanssa, niin kassa sanoi "nyt odotellaan hetki". Kaivoin luurin taskusta, ja joku 60sek kerkesin lukea tätä ketjua siinä ajankuluksi.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 900
Eiköhän kohta saada tännekin luodinkestävä ghettoplexit pikaruokaravintoloihin, joissa rahan / tilausten toimitus tapahtuu luukkujen kautta.
Mietin kans että nämä pleksit tuskin enää poistuvat monestakaan paikkaa vaikka korona aikanaan laantuukin.

Lisäksi eilen prismassa mietin tuon pleksin hyötyä kun monessa kaupassa se maksupääte on sen pleksin vieressä ja ainakin itsellä tulee just siihen maksupäätteen kohdalle mentyä odottelemaan maksamista ja siitä on "suora vapaa linja" myyjään.
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 636
Mietin kans että nämä pleksit tuskin enää poistuvat monestakaan paikkaa vaikka korona aikanaan laantuukin.
Sehän on vaan hyvä, niin on sitten jotain suojaa olemassa niissäkin, kun seuraava aalto tulee. En pidättele hengitystä, että tästä riesasta oltaisiin pääsemässä lopullisesti eroon ainakaan ennen rokotetta, jota ei saada vuosiin, jos koskaan.

Se on sitten vielä eri asia kuinka hyvin tai huonosti se pleksi on missäkin kaupassa toteutettu.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
438
Niinistökin on huomannut, että meillä on huonoin mahdollinen hallitus pahimpaan mahdolliseen aikaan.
Niin jos ajatellaan että nykyisin COVID-19 taudin aiheuttamaa kriisiä hoitaa: "pääministerin helmikuun lopulla perustama COVID-19-ryhmä, joka koostuu ministeriöiden kansliapäälliköistä. COVID-19-ryhmää johtaa pääministerin valtiosihteeri Mikko Koskinen."

..... niin kyllä itsellekin tulee mieleen että onko tämä porukka tämän asian hoitoon ihan se kaikista sopivin. Siis mitä meriittejä ja hankittua ammattitaitoa tällä ryhmällä on aiheesta oman ammattialansa ulkopuolella? Siis jos vielä mietitään mitä tuumauspäivät ja hallinnolliset viiveet aiheuttavat taudin levinneisyydessä niin niin... ei tuo Sauli Niinistön ehdotus niin hullulta kuulosta että hankittaisiin oikea kriisiryhmä jolla voisi olla aiheeseen liittyvää ymmärrystä.

... ongelma tosin pandemiassa on sekin että yleensä ihmiset eivät edes tiedä mitä se tarkoittaa tai jos tietävät niin eivät varsinaisesti ymmärrä sitä, koska tälläistä kriisiä ei ole ollut useampaan sukupolveen. Pandemiakokemukset ovat lähinnä elokuvista ja koska ne on "koettu" elokuvista niin se ei kosketa Suomea. Lisäksi. On varmaan katsottu liian monta sairaalasankari elokuvaa ja tv-sarjaa jossa tehohoidossa tehdään ihmeitä, mutta ei varsinaisesti sisäistetä sitä mittakaavaa kertaluokka eroineen jolla tämä rasittaa terveydenhuoltoa (ja yhteiskuntaa) kauttaaltaan & pahimmillaan.

Yksi asia on vielä mainittava mitä en aivan sisäistä. Jos terveydenhuollon ja joidenkin muidenkin alojen työntekijöillä on nyt työvelvoite, eli pakko tehdä pyynnöstä töitä tai tulee tuomio lain rikkomisesta, niin tekee mieli kysyä, että onko reilua ja että onko nyt muulta osin yhteiskunnassa velvoitetu ihmisiä pysymään terveinä "pakotettu" heitä olemaan terveinä? Onko reilua että ihmisiä pakotetaan tiettyyn työhön jossa oma elämä riskeerataan ja samalla muu yhteiskunta pyörii useammankin "vahvan suosituksen" varassa, jotka suoraan vaikuttavat näiden työkuormaan jotka pakotetaan töihin. Vahvat suositukset eivät ole toimineet missään maassa riittävän tehokkaasti sillä pienikin osa joka jättää noudattamatta suosituksia levittävät tautia tehokkaasti.

Omasta mielestä ei ole reilua ja tavan tallaajia pitäisi pakottaa enemmän omakohtaiseen taudin ehkäisyyn.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
14.05.2017
Viestejä
4 895
No kun hommaa ei ole tarkoitus nopeuttaa, vaan nimenomaan hidastaa liikennettä niin että viimeisetkin jäärät tajuavat lopettaa kulkemisen.
Raskaalle liikenteelle ehkä pitäisi antaa oma kaista.
Minusta homman tarkoitus on rajoittaa Koronan leviämistä. Jääriä on vain murto-osa. Sunnuntain perusteella ~3%. Loput 97% + poliisit altistuu ylimääräiselle lähikontaktille.

@Erkki_erikeepperi Kyllä, toimii pimeässä
 
Liittynyt
24.11.2016
Viestejä
355
Suomi... tuo teknologian ihmemaa, jos nuo uudenmaan ylittäjät on joka päivä suunnilleen samat niin eikö niille työläisille keksittäs joku juttu, josta poliisit tunnistas ne jo kauempaa ettei tarvi samoja autoja joka päivä pysäyttää.

Itsellä tuli mieleen tämmönen huono (joku keksii varmaan paremmankin) eli joku kortti (esim ajokortti) jota vilautetaan jollain päätteellä, ja sitten syttyy joku vihree valo josta poliisit näkee ilman menemättä autolle altistamaan itseään että saa jatkaa matkaa. Toki poliisin pitää katsoa että montako ihmistä autossa on.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
999
Jos kassa ei tajua pitää taukoa, niin odota siinä pleksillä, että edellinen lähtee..
Niin odotinkin, mutta kassa sitten kuitenkin päästää minun takana tulevan siihen viereen. Ja yleensä seuraava on tunkenut jo itsensä maksupäätteen kohdalle, kun ennen maksua käyn jo pakkaamassa osan tavaroista ja kärry on siellä.

Tähän toki vaikuttaa kassan käyttämä liukuhihnan nopeus, osalla se on todella hitaalla eikä ole ongelmia ja osalla sitten taas turbolla, eikä niitä ehdi mitenkään pakata ennen kuin on maksun aika. Ja tuo toki menee pilalle jos se edellinen ostaja yhä nysvää omia ostoksiaan kasseihin.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 246
Suomi... tuo teknologian ihmemaa, jos nuo uudenmaan ylittäjät on joka päivä suunnilleen samat niin eikö niille työläisille keksittäs joku juttu, josta poliisit tunnistas ne jo kauempaa ettei tarvi samoja autoja joka päivä pysäyttää.

Itsellä tuli mieleen tämmönen huono (joku keksii varmaan paremmankin) eli joku kortti (esim ajokortti) jota vilautetaan jollain päätteellä, ja sitten syttyy joku vihree valo josta poliisit näkee ilman menemättä autolle altistamaan itseään että saa jatkaa matkaa. Toki poliisin pitää katsoa että montako ihmistä autossa on.
Tai sitten vähemmän teknologisesti jotkut sellaiset hologrammitarrat mitä lätkittiin joskus 90-luvulla autojen etuikkunaan, oliko ne nyt Sveitsin autoliikennettä varten tms...
 
Liittynyt
19.11.2018
Viestejä
57
Kun koronasta ja sen elämään tuomista rajoituksista joskus päästään, suomalaiset ryntäävät halaamaan toisiaan.

Hmm, muistamme vielä Florencen kaupungin halaa kiinalaista -päivän 1.2.2020 :tdown:

Olihan meillä Suomessa vielä 8.3.2020 Oulussa tuollainen: Free Hugs - Oulu Valkeassa tapahtuma. Ei varmaan ollu tämän järjestäjät oikein selvillä miten paljon tuota koronaa meillä oli jo tuolloin...
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
1 688
Suomi... tuo teknologian ihmemaa, jos nuo uudenmaan ylittäjät on joka päivä suunnilleen samat niin eikö niille työläisille keksittäs joku juttu, josta poliisit tunnistas ne jo kauempaa ettei tarvi samoja autoja joka päivä pysäyttää.
Ja sitten jos siellä autossa on joku muu lisäksi?
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 655
Viestejä
4 187 504
Jäsenet
70 776
Uusin jäsen
Fancy

Hinta.fi

Ylös Bottom