Koronavirus SARS-CoV-2 ja sen aiheuttama tauti COVID-19 (Yleinen keskustelu)

Koska olemme kokouksessa olleiden nimettömien lähteiden varassa, niin ei ne toimintatavat voi olla kehuttavia, jos "omatkin" jo toteaa, että tässä tilanteessa on epäonnistuttu ja homma lähtenyt hallitsemattomasti käyntiin. Ei esimerkiksi laitettu etenkin kriisialueelta saapuneita automaattisesti 14 vrk:n karanteeniin, vaan he saivat mennä ja tulla miten sattuu.
Nykyisistäkin todella vakavista kriisikokouksista vuodetaan nimettömiä tietoja, epäilemättä väritettyjä johonkin suuntaan. Tämä ilmapiiri selittää hyvin, miksi hallitus seurasi THL:n linjaa niin tarkasti suunnilleen torstaihin 12.3. saakka - jos nyky-Suomessa ministerit lähtevät sooloilemaan vastoin virkamiesten tahtoa, tämä vuodetaan Ilta-Sanomien kolumnistille ja tulee välitön hallituskriisi. Hyvä että alettiin irrottaudutua itsemurhasuunnasta edes vähitellen, se oliko se sitten presidentin, pääministerin, opposition vai kenenkä "ansiota" ei kiinnosta tippaakaan. Toivon vain että tämä tehtiin ajoissa.
 
Viimeksi muokattu:
Koska olemme kokouksessa olleiden nimettömien lähteiden varassa, niin ei ne toimintatavat voi olla kehuttavia, jos "omatkin" jo toteaa, että tässä tilanteessa on epäonnistuttu ja homma lähtenyt hallitsemattomasti käyntiin. Ei esimerkiksi laitettu etenkin kriisialueelta saapuneita automaattisesti 14 vrk:n karanteeniin, vaan he saivat mennä ja tulla miten sattuu.

Tässä tapauksessa epäonnistumisesta puhuneet ovat oppositiopuolue PS Tavio, KOK Mykkänen, ja KD Essayah. Siinä on siis selvästi poliittinen agenda. Joka näyttää purevan kansalaisiin ;)

Muutoinkin on ihan normaalia, että organisaatioiden sisällä on voimakkaitakin sisäisiä näkemyseroja.
Lisäksi tulkinnat, suositukset ja päätökset tehdään aina sen hetken tilanteen perusteella. Se mikä näyttää tiettynä hetkenä sen ajan tiedoilla perustellulta, voi hyvinkin olla asia, mistä viikon, kahden tai kuukauden päästä todetaan, että tässä asiassa epäonnistuimme, pitää päivittää prosessia, että ensi kerralla on paremmat edellytykset.
Ja yllätyksissä, joita varmasti edelleen tulee jatkuvasti, niin miten niihin reagoidaan.

En siis itse ole THL:n väkeä, mutta olen aivan muissa kuin korona-asioissa jonkin verrankin organisaation kanssa tekemisissä, joten minulle aihe ei näyttäydy ollenkaan synkkänä. Siinä organisaatiossa on paljon aivan huippufiksuja tutkijoita, tutkijataustaistaisia asiantuntijoita ja hallintoväkeä, samoin paljon sote-johtokokemusta ja paljon monien muidenkin alojen osaajia.
Mutta poliitikkojen kanssa toimiminen on aina vaikeata, kelle tahansa (tämä on vain oma mielipide).
Se vain on pakollista, kun marssijärjestys on, että päätöksenteko kuuluu poliitikoille eli hallitukselle.
 
Viimeksi muokattu:
Ihan kiva kun espanjastaki lennätetää jotai 4000 suomalaista koronapakolaista, ja ne sullotaa busseihin kun sillit purkkeihin. eivätkä joudu karanteeniin. Näinköhän lähtee kohta tartunnat mukavaan nousukiitoon
 
24.3.2020 10 000 asukkaan maalaiskylä Etelä-Suomessa, tunnin ajomatkan päässä Helsingistä.

Paikallisessa S-Marketissa nähtyä:
—Porukka tulee aivan viereen
—Kassajonossa yskitään niskaan edes laittamatta kättä eteen ja seistään tappituntumalla
—Kaupan aulassa eläkeläiset kokoontuu penkeille viettämään aikaa
—Kukaan ei käytä hanskoja tai edes huivia suun edessä
—Irtokarkit tarjouksessa, kaikki koskee paljain käsin samoihin kauhoihin

Yleisesti tiedossa on että kylästä käydään päivittäin töissä Etelärannikon suurkaupungeissa. Hyvin menee!
 
Alkaa Hämeessäkin pääkaupunkiseudulta tulleet mökkeilijät aktivoitua. Kaupoissa kuulemma samanlainen ryysis kuin parhaina kesäsesonkeina. Niin sitä pitää. Kaikilla varmaan astma tai muuten vaan kuuluvat riskiryhmiin. **ttu mitä touhua!
 
Viimeksi muokattu:
Mutta poliitikkojen kanssa toimiminen on aina vaikeata, kelle tahansa (tämä on vain oma mielipide).
Se vain on pakollista, kun marssijärjestys on, että päätöksenteko kuuluu poliitikoille eli hallitukselle.

Tämä on varmaan juuri se ongelman ydin, johon tullaan ehkä kiinnittämään huomiota tulevaisuudessa. THL on asiantuntijalaitos ja muut tahot ovat taas enemmän niitä suorittavia, kuten sairaanhoitopiirit, hallitus, avi ym.
Monialaisessa yhteistyössä tulee helposti ongelmia ja kuten finavian kanssa, helposti mennään THL:n seläntaakse, kun jotain toimia pitäisi tehdä. Jo tammikuussa saivat ohjeita THL:tä asemalla tiedottamisesta ja materiaalia, mutta ilmeisesti ovat halluttomia laittamaan itse siihen juuri resursseja, vaan odottavat sitä muilta.
Tiedä sitten odottivatko että THL:tä tulisi lääkäri niitä jakelemaan.
 
Onko hanskojen käytöstä kaupassa hyötyä tai haittaa (joko itselle tai muille)? Itse käytän mutta netistä löytyy kahdenlaista mielipidettä. Lisäksi kauppareissuilla olen kuulunut siihen muutaman prosentin vähemmistöön jonka olen nähnyt hanskoja käyttävän.

Esimerkiksi ruokavirasto on sitä mieltä "käsineiden käyttöön ei ole syytä, vaan tärkeintä on pestä kädet ennen ja jälkeen kauppareissun. "
 
Mielenkiintoinen tutkimus erilaisten yhteiskunnallisten toimenpiteiden vaikutuksesta koronavirusepidemialle.

Fighting COVID-19: the heterogeneous transmission thesis

Tuo heterogeeninen lähestysmistapahan on Suomessa osittain käytössä. Selvin riskiryhmä eli yli 70 vuotiaiden on toivottu olevan karanteenissa*. Mm. Soininvaara on ehdottanut tätä jo 13.3. Saa nähdä miten käy.

* On kumma, että edes heitä ei saada velvoittavaan karanteeniin, koska valtio voisi edelleen maksaa Kelan kautta heidän "palkkansa" eli eläkkeensä heille. Tällöin ainoaksi järjestettäväksi asiaksi jäisi ruoka- ja roskahuolto. Karanteeniin rikkomisesta luonnollisesti hävytön sakko.
 
Onko hanskojen käytöstä kaupassa hyötyä tai haittaa (joko itselle tai muille)? Itse käytän mutta netistä löytyy kahdenlaista mielipidettä. Lisäksi kauppareissuilla olen kuulunut siihen muutaman prosentin vähemmistöön jonka olen nähnyt hanskoja käyttävän.

Esimerkiksi ruokavirasto on sitä mieltä "käsineiden käyttöön ei ole syytä, vaan tärkeintä on pestä kädet ennen ja jälkeen kauppareissun. "

Itse käytän ainakin kaupassa hanskoja, käytän käsidesiä ennen ja jälkeen kauppareissua ja kotiin tullessa tietysti vielä kunnollinen käsien pesu saippualla.
 
En minäkään oikein hoksaa että mitä lisäsuojaa ne hanskat antavat, jos pesee kädet ennen ja jälkeen asioinnin?

Meillä on tähän tarpeeseen autossa pieni käsidesipurkki, jolla asian voi hoitaa mennen tullen, mutta jos ei ole sellaista, eikä myöskään pesumahdollisuutta, niin sitten ne hansikkaat voivat olla paikallaan (kunhan sitten vaan muistaa käsitellä niitä hanskoja oikein).

Itse käytän ainakin kaupassa hanskoja, käytän käsidesiä ennen ja jälkeen kauppareissua ja kotiin tullessa tietysti vielä kunnollinen käsien pesu saippualla.
Mitä se käsidesi siellä hanskojen alla auttaa? :D
 
Mietin tässä itse, että jos pesen kädet ennen kauppaan menoa. Sitten lastaan siellä kaupassa kärryihin tavaraa paljain käsin ja sitten raahaan lopulta kotiin. Laitan tavarat kaappiin ja pesen kädet+käsidesi. Noh... mites ne tavarat? Saattaa olla, että ihmiset hypistelleet niitä ja niissä tavaroissa on virusta mukana. Mitä jos kärryn kahvoissa oli virusta? Nostelit itse ne tavarat siihen kärryyn viruksen sotkemillä hanskoilla tai käsillä.

Miten monet hypyt se virus selviää? Esim. Joku yskii käsiinsä tahmat, ja sitten tarttuu kärryyn. Myöhemmin sinä kosket samaan kärryyn ja sitten koskettelet tavaroita joita ostat. Onko ne tavarat nyt saastuneita? Hanskat ja käsidesit ja pesut siivoo sun kädet, mutta sitten kotona hypistelet näitä saastuneita tuotteita? Mahdollisesti jopa useiden päivien ajan?
 
Puoluejohtajat saivat tiistaina eteensä huomattavasti aiempaa karumman korona-arvion – 200 000 suomalaisen paluu yllätti viranomaiset
Säätytalon kokouksessa vallitsi yhteisymmärrys siitä, että ulkomailta saapuneiden karanteenin osalta tyrittiin.

Jälkiviisaus parasta, mutta olisiko kenties aikanaan ottaa tosissaan nämä karanteenit.

Sitä niitetään mitä kylvetään. Ehkä hieman vahingoniloinenkin olen tästä, mutta samalla harmittaa suuresti "älykkäämpien" ihmisten vähättely.

Pahoittelen jos fontti on vammanen, en osaa puhelimella säätää..
 
Onko hanskojen käytöstä kaupassa hyötyä tai haittaa (joko itselle tai muille)? Itse käytän mutta netistä löytyy kahdenlaista mielipidettä. Lisäksi kauppareissuilla olen kuulunut siihen muutaman prosentin vähemmistöön jonka olen nähnyt hanskoja käyttävän.

Esimerkiksi ruokavirasto on sitä mieltä "käsineiden käyttöön ei ole syytä, vaan tärkeintä on pestä kädet ennen ja jälkeen kauppareissun. "

Se on aivan sama hanskojen käytön suhteen jos ei ole muuttanut muita toimintatapojansa (nenän kaivelua yms). Tosin jos ajattelee ulkoilmoilla ollessaan asioita käsien kautta ja kaupan ulkona kertakäyttökäsineet roskiin ja päälle käsidesiä niin on se aina yksi varmuustekijä lisää jolla poistaa mahdollisuuksia saaha tartunnan.

Vastikään näin jonkun turhan some-vaikuttajan videoita missä tämä käytti kertakäyttöräpsyjä mutta silti räpläsi puhelinta paskasilla hanskoilla ja myöhemmin paljailla käsillä. Aivojen oikeanlaisella käytöllä pääsee pidemmälle. Muistakaa desifioida puhelinkin muuten.
 
Onko hanskojen käytöstä kaupassa hyötyä tai haittaa (joko itselle tai muille)? Itse käytän mutta netistä löytyy kahdenlaista mielipidettä. Lisäksi kauppareissuilla olen kuulunut siihen muutaman prosentin vähemmistöön jonka olen nähnyt hanskoja käyttävän.

Esimerkiksi ruokavirasto on sitä mieltä "käsineiden käyttöön ei ole syytä, vaan tärkeintä on pestä kädet ennen ja jälkeen kauppareissun. "

Kaks kertaa käyny kaupassa ton koronan aikaan ja kenelläkään ei oo näkyny hanskoja tai maskeja tms.
Ite laittanu kertakäyttöhanskat himasta lähdettyä käteen ja huolehtinu siitä etten koske niillä yhtään mihinkään ennen kun kaupassa. Ja muutenkin ylimääränen minkään koskettelu pois.
Hanskat kotiovesta sisään päästyä roskiin.

Mutta oikeassahan toi uutinen on. Jos kaivaa nenää sillä hanskalla tms, niin eihän niistä hanskoista ole hyötyä.
 
Älkää hyvät ihmiset käyttäkö mitään kertakäyttöhanskoja kaupoissa, ällöttävää eikä suojaa yhtään miltään. Levitätte niillä hanskoillanne ne pöpöt ehkä jopa helpommin joka paikkaan ja niitä siirtyy myös sisällä oleviin käsiin muhimaan. Ilman hanskoja paljon hygieenisempää ja käsidesiä käsiin ennen ja jälkeen, jos nyt jotain suojaa kokee tarvitsevansa.
 
Miten ne pöpöt leviää hanskojen mukana helpommin jos ei käytä niitä kun kyseisessä kaupassa, eikä pyyhi nenäänsä niihin tai vastaavaa?
 
Voihan se virus tarttua, vaikka käyttäisi laboratoriotason suojaimia, jos suojavarusteita ei käytä oikein. Suojavarusteiden riisumisessakin pitäisi olla tarkkana, vaikka kyse olisi vain hanskoista.

Eiköhän suurin vaikutus suojahanskoilla ole henkinen vaikutus ihmisten korvien väliin. Niistä saattaa olla apua tai sitten ei. Käsiä tosin kannattaa pestä saippualla säännöllisesti ja huolellisesti.
 
Itse käytän ainakin kaupassa hanskoja, käytän käsidesiä ennen ja jälkeen kauppareissua ja kotiin tullessa tietysti vielä kunnollinen käsien pesu saippualla.
Käsidesiä käyttäisin jos sitä jostain saisi. Lopussa on ollut niissä kaupoissa mistä olen katsonut ja itse en ala tekemään enkä erikseen etsimään. Kädet pesen kyllä saippualla ennen kauppaan menoa ja sieltä tullessa. Hanskat laitan vasta autosta lähtiessä (jos menen kyydillä) ja otan heti pois autoon takaisin tultua. Pesen hanskoja myös useammin kuin normaalisti (eli kyse ei ole kertakäyttöhanskoista).

Oma ajatuskulku on ollut että jos olen oireeton kantaja niin ei ainakaan omien käsien kautta leviä vaikka ostoskoriin. Ja jotenkin kuvittelen että paljaissa käsissä olisi enemmän tarttumapintaa levittää mahdollisesti kaupasta tarttunutta virusta taas eteenpäin kaupan sisällä kuin huokoisemmissa hanskoissa.

Max viidellä ihmisellä olen nähnyt hanskat kaupassa. Yhdellä lisäksi joku tuubihuivin tapainen suuta peittämässä. Irtokarkkkeja on täällä vielä myynnissä, samoin paistopiste mutta irtokarkkipisteellä ei ollut ketään ja paistopisteellä taisi joku käydä. Äiti kahden 5-7-vuotiaan kanssa ja penskat riehuivat ja pussailivat toisiaan pitkin kauppaa. Samoin pari muuta lähtenyt koko perheen kanssa kauppaan. Muuten hieman väljempää ja etäisyyksiä pidetään. Sanoisin että 20-30% vähennys normaalista. Ei ollut ruuhka-aika vaan arkiaamu kun kävin. Kyseessä pienehkö kaupunki. Lisäksi eläkeläisköörit on onneksi poissa, suurimpana syynä varmasti peliautomaattien sulkeminen. Yhdessä kaupassa oli kuulemani mukaan vartija hajoittanut paikallisen eläkeläisukkoparlamentin kaupan aulasta.

edti. Eli jatkan hanskojen käyttöä koska en usko että siitä haittaakaan on.
 
Eiköhän siinä ongelmana ole väärä turvallisuudentunne. Kaikki toiminta pitää muuttaa, käsidesin roiskaisu ja jotkin hanskat eivät yksinään suojaa.

Ovesta ulos niin oletus että kädet on saastuneet ja toiminta sen mukaan. Eli ei mitään ylimääräistä koskettelua mihinkään kunnes on päässyt takaisin jne.
 
Voihan se virus tarttua, vaikka käyttäisi laboratoriotason suojaimia, jos suojavarusteita ei käytä oikein. Suojavarusteiden riisumisessakin pitäisi olla tarkkana, vaikka kyse olisi vain hanskoista.

Eiköhän suurin vaikutus suojahanskoilla ole henkinen vaikutus ihmisten korvien väliin. Käsiä tosin kannattaa pestä saippualla säännöllisesti ja huolellisesti.

Voihan se virus tarttua, vaikka käyttäisi laboratoriotason suojaimia. Esimerkiksi ilman suodatus ei ole koskaan 100 %. Tämän jälkeen kyse on vain todennäköisyyksistä, joita ei ole mitenkään helppo määrittää. Näitä ei kuitenkaan ole tarpeen määrittää edes karkeasti, koska on kohtuullisen selvää, miten tartuntatodennäköisyyttä voi vähentää. Tällöin kukin tekee sen verta toimia, mitä katsoo voivansa riittävän pienellä vaivalla tehdä (tai hyvinkin paljon vaivaa nähden, jos esim. kotona on riskiryhmään kuuluvia).
 
  • Tykkää
Reactions: mti
Turvavälit unohtuu YLE:llä kaikessa tohkeessa.

1585141745448.png
 
Tänään 88 uutta todettua tapausta. Sinänsä positiivista että ei ole pariin päivään noiden osalta ollut kasvua.
 
Käytän usein vasemmassa kädessä hanskaa jolla kannan koria. En tiedä onko mitään hyötyä, mutta ei haittaakaan. Oon oikeastaan tehnyt noin talvisin aina muutenkin kun nyt miettii, kun räkätauteja on liikkeellä. Kotona pesen kädet. Menee omassa ajatusmaailmassa jo liian pitkälle alkaa miettimään jotain saastuneita tavaroita yms. Jos niistä tarttuu niin sitten tarttuu, siinä tapauksessa taitaa 99% ihmisistä tän saada ellei asu keskellä metsää omavaraisena.

En nyt normaalisti osallistu näihin kun keskustelu on niin nopeatempoista, mutta eikö tästä jo pari viikkoa sitten ollut lehdissäkin juttua kuinka porukkaa ei lentokentällä ohjeisteta vaan lähtevät vaan sieltä normisti kotiin ja sillä selvä. Finavialta kysyttiin, niin sanoivat että THL ei ole ohjeistanut mitään.

Tämmöisten rikkinäisten puhelinten kanssa sitä sitten taistellaan pandemiaa vastaan. Kenenkä vastuulla tuokin nyt sitten on ollut, en osaa sanoa. Järkeä ei ilmeisesti ainakaan kukaan näytä käyttävän.
Ei näytä juu käyttävän. Luulis jollain siellä lentokentän päässä kellojen soineen vaikkapa kysyä, että tarttisko tehdä jotain jos kerran mitään ohjeita ei ollut.
 
HS:n päivittyvässä jutussa on THL:n uusin ennuste:

THL:n uusi ennuste: Noin 11 300 suomalaista tarvitsee sairaalahoitoa ja 3 600 tehohoitoa
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL tiedotti keskiviikkona uusista koronavirusepidemiaa koskevista ennusteista. Tiedotteen mukaan tämänhetkinen ennuste on, että noin tulee 11 300 ihmistä tulee Suomessa tarvitsemaan sairaalahoitoa. Heistä arviolta 3 600 ihmistä tulee tarvitsemaan tehohoitoa.
Arvio perustuu THL:n ja Turun yliopiston tekemään mallinnukseen. Epidemiahuipun aikana sairaalahoitoa tarvitsisi tämänhetkisen arvion mukaan yhtäaikaisesti 900 potilasta. Heistä yhteensä 200 tarvitsisi tehohoitoa.
Malli päivittyy jatkuvasti, sillä esimerkiksi viruksen tartuttavuus on edelleen epäselvää.
”Ennusteet tarkentuvat, kun voimme käyttää Euroopasta saatuja tietoja. Mallissa on otettu huomioon tehohoitoa tarvitsevien potilaiden ikäjakauma Ranskasta”, sanoo ylilääkäri Tuija Leino tiedotteen mukaan.
Epidemian pituudeksi arvioidaan nykytietojen perusteella 4-6 kuukautta.

Olen positiivisesti yllättynyt, mikäli tästä selvitään 3600 ihmisen kuolemalla. Olisi mielenkiintoista nähdä koko käytetty malli metodologiaraportteineen ja mallin parametrien valinnat selittävän muistion kanssa.

Sinäänsä positiivista, että THL on alkanut hakea tietoa myös muualta Euroopasta.
 
24.3.2020 10 000 asukkaan maalaiskylä Etelä-Suomessa, tunnin ajomatkan päässä Helsingistä.

Paikallisessa S-Marketissa nähtyä:
—Porukka tulee aivan viereen
—Kassajonossa yskitään niskaan edes laittamatta kättä eteen ja seistään tappituntumalla
—Kaupan aulassa eläkeläiset kokoontuu penkeille viettämään aikaa
—Kukaan ei käytä hanskoja tai edes huivia suun edessä
—Irtokarkit tarjouksessa, kaikki koskee paljain käsin samoihin kauhoihin

Yleisesti tiedossa on että kylästä käydään päivittäin töissä Etelärannikon suurkaupungeissa. Hyvin menee!

Täällä Helsingissä ihan sama meno, paitsi että ei kokoonnuta enää. Myöskin porukkaa on vähemmän liikkeellä, mutta ihan vierekkäin ovat ja en nähnyt tänään yhtään hengityssuojainta, kun ulkona kävin.

Myöskin tavaroita on alkanut olla kaupan hyllyillä. Myös vessapaperia ja leipää.

--

Nyt kyllä kannattaa 250€ takia järjestää tämä yleisötapahtuma. :facepalm:
Siis ravintoloitsija myy olutta 2.5€/tuoppi tyhjentääkseen varastonsa. Varaston koko 100 tuoppia.
 
Miten ne pöpöt leviää hanskojen mukana helpommin jos ei käytä niitä kun kyseisessä kaupassa, eikä pyyhi nenäänsä niihin tai vastaavaa?
Koska ihmiset eivät pese/desinfioi käsiään hyvin, kun kuvitellaan niiden paskaisten hanskojen suojaavan. Ja ne pöpöt päätyvät myös sinne käsiin hanskojen alla ja muhivat siellä hikisellä iholla.
Ylipäätään koko konsepti hanskojen tarjoamasta suojasta kaupassa on älytön. Vedät hanskat käteen autossa, koskettelet itseäsi, avaimia, takkia yms. kamoja jo ennen kauppaa, kaupassa tavaroita ja nostelet niitä koriin/kärrryyn, menet kassalle, tavarat hihnalle ja välikapula perään, kaivat lompakkoa ja otat kassin ja pakkaat kamat. Sen jälkeen kävelet autolle, ovet auki ja kamat kyytiin ja sen jälkeen hanskat pois ja toivottavasti roskikseen asti. Nyt sulla on ne paskaset tavarat siellä autossa siinä paskasessa ostoskassissa ja takki ja lompakko täynnä myös niitä hanskojen välityksellä levinneitä pöpöjä. Ja kädet myös edelleen likaiset.
Iho on itsessään erittäin toimiva este ja kun sen puhdistaa välillä, omaa parhaan suojan. Siihen on päälle ihan turha vetää mitään paskaa kerääviä muovikuoria päälle.
Hanskoja käytetään terveydenhuollossa mekaanista likaa ja taudinaiheuttajia vastaan ja ne ovat aina toimenpidekohtaiset ja käyttöön liitttyy aina käsidesi/pesu ennen ja jälkeen käytön. Jos haluat käyttää hanskoja kaupassa samalla periaatteella, varaa koko paketti hanskoja ja käsidesiä mukaan.
 
Onko tuossa Uudenmaan eristämisessä enää pienintäkään järkeä? Vai olettavatko nuo, ettei virus ole levinnyt jo aivan joka puolelle?
 
Eiköhän siinä ongelmana ole väärä turvallisuudentunne. Kaikki toiminta pitää muuttaa, käsidesin roiskaisu ja jotkin hanskat eivät yksinään suojaa.

Ovesta ulos niin oletus että kädet on saastuneet ja toiminta sen mukaan. Eli ei mitään ylimääräistä koskettelua mihinkään kunnes on päässyt takaisin jne.
Kokeilin nyt kertakäyttöhanskoja, mitä se oikein meinaisi. Ennen kotoa lähtöä käsien pesu, sitten lähikauppaan - autosta noustessa hanskat käteen, ennen autoon palaamista pois. Eipähän ainakaan räpellä auton- ja kotiavaimia likaisilla käsillä.

Toisella kädellä hissin napit ja kantokorit, toisella ruokatarvikkeet koriin. Maksukortti valmiina taskusta ja lähimaksu... niin, liukuhihnalla ruokatavarat saattaa tietty tehdä kaikenlaisia uusia tuttavuuksia, joten kotiin tultua ensin käsien huolellinen pesu, sitten ruokien purkaminen kaappeihin "jäähtymään" hiha-arviolla vuorokaudeksi, ja uusi huolellinen käsien pesu. Ovenkahvojen pyyhkiminen, kosteusvoidetta käsiin, ja takaisin etätöihin.

Pakko-oireiselle varmasti todella vaikeita aikoja, itsekin alan tuntea itseni sellaiseksi. Mutta pienellä harjoittelulla löytynee se järkevä taso varovaisuudellekin. :rofl:
 
Koska ihmiset eivät pese/desinfioi käsiään hyvin, kun kuvitellaan niiden paskaisten hanskojen suojaavan. Ja ne pöpöt päätyvät myös sinne käsiin hanskojen alla ja muhivat siellä hikisellä iholla.
Ylipäätään koko konsepti hanskojen tarjoamasta suojasta kaupassa on älytön. Vedät hanskat käteen autossa, koskettelet itseäsi, avaimia, takkia yms. kamoja jo ennen kauppaa, kaupassa tavaroita ja nostelet niitä koriin/kärrryyn, menet kassalle, tavarat hihnalle ja välikapula perään, kaivat lompakkoa ja otat kassin ja pakkaat kamat. Sen jälkeen kävelet autolle, ovet auki ja kamat kyytiin ja sen jälkeen hanskat pois ja toivottavasti roskikseen asti. Nyt sulla on ne paskaset tavarat siellä autossa siinä paskasessa ostoskassissa ja takki ja lompakko täynnä myös niitä hanskojen välityksellä levinneitä pöpöjä. Ja kädet myös edelleen likaiset.
Iho on itsessään erittäin toimiva este ja kun sen puhdistaa välillä, omaa parhaan suojan. Siihen on päälle ihan turha vetää mitään paskaa kerääviä muovikuoria päälle.
Hanskoja käytetään terveydenhuollossa mekaanista likaa ja taudinaiheuttajia vastaan ja ne ovat aina toimenpidekohtaiset ja käyttöön liitttyy aina käsidesi/pesu ennen ja jälkeen käyön. Jos haluat käyttää hanskoja kaupassa samalla periaatteella, varaa koko paketti hanskoja ja käsidesiä mukaan.

Täytyy myöntää että on mahdollisuus että hanskoista liikkuu ostoskassiin tai ostoksiin pöpöjä hanskoja käyttäessä.
Mutta täysin samanlailla ne liikkuisi vaikka en käyttäisi hanskoja ja käyttäisin käsidesiä ennen kauppaa ja kauppaan mennessä.
Ja en tiedä muista ihmisistä, mutta itellä ainakin on lähes aina käsissä joku pieni nirhauma tai kunnon vekki tai kynsinauha rikki tms.
Veikkaan että hanskat suojaa paremmin.
 
Tulipa tuossa taas töräys miten ei kannata käyttää hanskoja koska jotkut eivät osaa käyttää niitä oikein. Ihan samaa huttua kuin THL:n lausunnot että hengityssuojaimista on enemmän haittaa kuin hyötyä. (koska niitäkin käytetään väärin)

Minä pyrin käymään kerran viikossa kaupassa ja olen nyt käyttänyt kumihanskaa toisessa kädessä. Siinä, jolla kosken kärryn kahvaan ja aukaisen kylmäaltaat ja -kaapit ym. kaupan pinnat ja suoritan mahdollisen pinkoodin syötön maksupäätteeseen. Autossa ensimmäiseksi hanska roskiin ja käsidesiä molempiin käsiin, keskikonsolissa olevasta pumppupullosta jota saa painettua kyynärpäällä.

Ns. puhtaammalla kädellä kosken vain elintarvikkeisiin. Kärryssä pidän omaa ikean kassia johon lastaan ostokset suoraan. Ostokset käy toki kassahihnan ja myyjän käsien kautta mutta tuota ei voi oikein välttää. Samaten on aika mahdotonta alkaa desinfioimaan niitä itse ostoksia. Pakko vain tyytyä riskin minimointiin. Kaupassa käyn heti aamulla sen auetessa. Toistaiseksi muita asiakkaita on ollut keskivertolidlissä n. 5 yhtä aikaa mun kanssa.
 
Onko tuossa Uudenmaan eristämisessä enää pienintäkään järkeä? Vai olettavatko nuo, ettei virus ole levinnyt jo aivan joka puolelle?

Ei ole mitään järkeä.

Olisivat vieneet armeijan/poliisin/pari maksettua linja-autoa sinne Helsinki-Vantaan lentoasemalle ja tuoneet sieltä hallitusti kaikki matkailijat jonnekin käsittelyyn, niin olisi ehkä saavutettu jotain.

Nyt on "too little, too late" tekevät mitä vaan. Tästä kärsii ihmiset vaan turhaan - ne ongelmatapaukset on jo valuneet ympäri maata. Pahimmassa tapauksissa junissa ja busseissa, joissa on ollut terveitä ihmisiä -> jotka nyt on sairastuneet.
 
Pitäisi saada joku kunnon sanktio niille jotka hakevat apua sairaalasta eikä olla omalla asuinpaikkakunnalla. Kusipäistä touhua.
 
Ekös tuollaiesta toiminnasta tule vasta tartuntoja jos porukka matkaa julkisilla kipeenä halki Suomen jotta päästään kotikuntaan.
 
Onko tuossa Uudenmaan eristämisessä enää pienintäkään järkeä? Vai olettavatko nuo, ettei virus ole levinnyt jo aivan joka puolelle?

Plottasinpa 3-pv keskiarvon HUS:n datasta, HUS - Koronavirus lukuina
Screenshot - 250320 - 15:47:52.png

En vielä mene väittämään, että kasvu olisi taittunut mutta ehkä kasvu on hitaampaa kuin miltä aiemmin näytti? Erittäin mielenkiintoista nähdä pari seuraavaa päivää.
 
HS:n päivittyvässä jutussa on THL:n uusin ennuste:

Olen positiivisesti yllättynyt, mikäli tästä selvitään 3600 ihmisen kuolemalla. Olisi mielenkiintoista nähdä koko käytetty malli metodologiaraportteineen ja mallin parametrien valinnat selittävän muistion kanssa.

Sinäänsä positiivista, että THL on alkanut hakea tietoa myös muualta Euroopasta.
Just näin, avoimessa yhteiskunnassa todellakin saisivat jakaa koko aineiston niin voivat sitten vaikka foorumeilta lukea ne perustelut mikä menee pieleen jonka jälkeen voivat korjata mallinsa ja ohjeistaa korjatulla mallilla hallitusta miten tulisi toimia.

Jeps, positiivista on se jos vain 3000 ihmistä kuolee, mutta jos 20% sairastuu tähän, ja jos teho_hoitoa tarvitsee 5% niin ruumiita tulee yli 50 tuhatta.
 
Testikapasiteetti vaan samassa maksimissa niin sattuu löytymään sama määrä positiivisia.
Ehkä jos testatuista 100% olisi positiivisia niin silloihan määrä ei kasvaisi. Mutta olikos testejä nyt 1000 per vuorokausi ja niistä n.70-80 ollut muutaman päivän positiivisia.
 
HS:n päivittyvässä jutussa on THL:n uusin ennuste:

THL:n uusi ennuste: Noin 11 300 suomalaista tarvitsee sairaalahoitoa ja 3 600 tehohoitoa
--
Arvio perustuu THL:n ja Turun yliopiston tekemään mallinnukseen. Epidemiahuipun aikana sairaalahoitoa tarvitsisi tämänhetkisen arvion mukaan yhtäaikaisesti 900 potilasta. Heistä yhteensä 200 tarvitsisi tehohoitoa.
Malli päivittyy jatkuvasti, sillä esimerkiksi viruksen tartuttavuus on edelleen epäselvää.
”Ennusteet tarkentuvat, kun voimme käyttää Euroopasta saatuja tietoja. Mallissa on otettu huomioon tehohoitoa tarvitsevien potilaiden ikäjakauma Ranskasta”, sanoo ylilääkäri Tuija Leino tiedotteen mukaan.
Epidemian pituudeksi arvioidaan nykytietojen perusteella 4-6 kuukautta.

Olen positiivisesti yllättynyt, mikäli tästä selvitään 3600 ihmisen kuolemalla. Olisi mielenkiintoista nähdä koko käytetty malli metodologiaraportteineen ja mallin parametrien valinnat selittävän muistion kanssa.

Sinäänsä positiivista, että THL on alkanut hakea tietoa myös muualta Euroopasta.

Olen kyllä yllättynyt jos malli pitää paikkaansa. Näyttisi siltä että tuossa on pilkku virhe vähintään eli 200 sijasta yhtää tehohoitoa tarvisi Suomessa 2000 ihmistä.

Tällä hetkellä tehohoidossa on 22 ihmistä. Keskimääräinen aika teholla on 6,5 vuorokautta Lancetin artikkelin mukaan. Sen 6,5 vuorokauden jälkeen sieltä kuntoudutaan normaalille osastolle keskimäärin ja sama aika keskimäärin menee jos ei kuntoudu vaan seurakunta vaihtuu.

Korona-tapausten määrä kasvoi Suomessa noin seitsemän kertaiseksi viikottain ennen kuin testauskriteereitä muutettiin.

Em. luvuista voidaan laskea karkeasti että tehohoitoon päätyvien määrä kuusinkertaistuu joka viikko niin kauan aikaa että eristystoimet alkavat purra.

Eli jos teholla on tänään Suomessa ollut 22 ihmistä niin viikon päästä niitä on 132, kahden viikon päästä 792 ja kolmen viikon päästä 4752.

Tehohoidon kapasiteetti on Suomessa joku 420 kappaletta tehohoitopaikkoja. Se määrä saadaan ehkä tuplattua lähiviikkoina.

Kuitenkin tuo tehohoidon kapasiteetti on loppumassa Suomesta jo kahden viikon kuluessa. Tarvii tehohoitoa nimittäin muutkin potilaat kuin koronapotilaat.

Ihan puhdasta höpöhöpöä tuo että tehohoitoa tarvisi enimmillään yhtä aikaa 200 suomalaista korona-pandemian vuoksi. Se määrä tulee täyteen jo ensi viikon lopulla.

Tuossa kuukauden päästä ne mahdolliset viime viikolla tehdyt rajoitustoimet alkavat purra ja tuo tarpeen kuusinkertaistuminen viikossa kääntyy toivottavasti hitaammaksi kasvuksi. Pari viikkoa siitä tartunnasta menee että on sellaiset oireet että hakeutuu hoitoon ja siitä taas toista viikkoa menee hoidossa että päätyy teholle. Eli luokkaa kuukauden viive tuossa on.

Mahdollisesti suunta ja tautitapausten määrä ja teholle päätyvien määrä vain raketoi vielä monta viikkoa pidempäänkin. Syynä se että idiootit lennättivät Suomeen sen 200 tuhatta tautialueilla hengaillutta suomalaista tai "suomalaista" ja niille ei järjestetty minkäänlaista karanteenia eikä mitenkään valvottu sitä eikä osa saanut edes mitään ohjeita siitä.

Viime viikolla kuulin tutun tuttavaperheestä joka oli tullut riskialueelta Suomeen lentokoneella olivat vuokranneet auton lentokentällä ja ajaneet sillä toiselle puolen Suomea etteivät muita tartuttaisi jos itse ovat sairaita. Osa taas lehtitietojen mukaan on painellut lentokentältä suoraan jonnekkin kauppaan tai kioskille ja menneet matkustelleet ties millä bussilla ja junalla muina miehinä kotiseudulleen ja huimapäisimmät sankarit menneet porukka kahvittelemaan jonnekkin Tampereen ABC-asemalle. Yhden epidemia-alueelta tulleen "sankarin" kuulin menneen seuraavana päivänä kuntosalille "karanteeniin".

Ei jumalauta mitä touhua.

Sen verran älyllisesti vammaista porukkaa iso osa suomalaisista, että pitäisi kyllä pistää päälle Suomeen ulkonaliikkumiskielto ja kieltoa rikkoville antaa ihan kunnolla opetusta "nokialaisella nuoriso-ohjaajalla" niin että muutaman viikon tuntuukin kumipampulla pieksäminen ja sakkoa viisinumeroinen summa muistoksi mukaan ja pistää sakkovankeuteen muutamaksi kuukaudeksi vähintään jos ei heti maksa samantien sakkoa. Luulisi että luupäisinkin suomalainen vähitellen oppisi kun saisi muutamaan kertaan perusteellisesti tuntea nokialaisen nuoriso-ohjaajan kasvatusmetodin.
 
Koko maa on kohta konkurssissa miljoonan työttömän kanssa. Nyt pitäisi vain hyväksyä, että vetelät pääsi jo housuun ja ottaa vain isku vastaan. Toki riskiryhmät tulee eristää, mutta kaikki muut saisivat sitten sairastaa sen laumasuojan aikaansaamiseksi.
Kuolleita tulee, tehtiin mitä vaan.

Isku talouteen tulee joka tapauksessa aiheuttamaan massiivisesti isompia ongelmia kuin korona itsessään, nyt ongelma sysätään tuleville sukupolville sen sijaan että pian edesmenneet sukupolvet ottaisivat vastuuta.
 
Ekös tuollaiesta toiminnasta tule vasta tartuntoja jos porukka matkaa julkisilla kipeenä halki Suomen jotta päästään kotikuntaan.
Taksilla kotiin, asiakas maksaa matkan.

Koko maa on kohta konkurssissa miljoonan työttömän kanssa. Nyt pitäisi vain hyväksyä, että vetelät pääsi jo housuun ja ottaa vain isku vastaan. Toki riskiryhmät tulee eristää, mutta kaikki muut saisivat sitten sairastaa sen laumasuojan aikaansaamiseksi.
Kuolleita tulee, tehtiin mitä vaan.

Isku talouteen tulee joka tapauksessa aiheuttamaan massiivisesti isompia ongelmia kuin korona itsessään, nyt ongelma sysätään tuleville sukupolville sen sijaan että pian edesmenneet sukupolvet ottaisivat vastuuta.

Mahtaako olla suurta apua että me ollaan ainoa paikka missä tehdään hommia. Yritetään sitten myydä tavaraa maailmalle missä kukaan ei osta mitään?

Oli juttua että suomen ja koko euroopan taloudelle jenkkien lama olisi isoa myrkkyä. Eli emme ole tässä vain yksin. Lisäksi joku ravintola-ala ei varmaan silti kukoistaisi koska ihmiset haluavat välttyä toki taudilta. Ainakin iso osa?
 
Viimeksi muokattu:
Eihän noita kaikkia edes testata? Lukemahan on varmaan paljon isompi?

Jos tämä oli tarkoitettu vastaukseksi tuohon mun viestiin niin pointti oli se että kasvulla ei ole ollut kasvua. Jos taudin leviäminen olisi karannut täysin käsistä niin silloin myös noiden testattujen positiivisten tapausten määrän pitäisi kasvaa reippaasti.
Olettaen että testauskapasiteetti ei ole täysin saturoitunut.
 
Luulempa ,ettei asiakas esinnäkään hakeudu niin helposti vieraalle paikkakunnan sairaalaan , Eikä puhu julkisen liikenteen kuskeille / konnareille et epäilen koronaa jne. Mahtaakohan kovin moni taksikuski ottaa edes matkustajaa joka on korona epäily/vahvistettu. Ainakin tuossa oli aika äänekkästi jotkut kuskit sanoneet, että eivät kuljeta koronapoltilaita.
 
Koko maa on kohta konkurssissa miljoonan työttömän kanssa. Nyt pitäisi vain hyväksyä, että vetelät pääsi jo housuun ja ottaa vain isku vastaan. Toki riskiryhmät tulee eristää, mutta kaikki muut saisivat sitten sairastaa sen laumasuojan aikaansaamiseksi.
Kuolleita tulee, tehtiin mitä vaan.

Isku talouteen tulee joka tapauksessa aiheuttamaan massiivisesti isompia ongelmia kuin korona itsessään, nyt ongelma sysätään tuleville sukupolville sen sijaan että pian edesmenneet sukupolvet ottaisivat vastuuta.
Suomi ei elä pullossa. Se isku talouteen tulee siitä miten ulkomaankauppa hidastuu, ei siitä onko ravinteelit kotimaassa pari kuukautta kiinni vai ei.

Yhdellä perutulla risteilijätilauksella on paljon suurempi vaikutus kansantalouteen kuin kaikilla hallituksen suunnitelluillakaan toimilla toistaiseksi.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
298 127
Viestejä
5 085 453
Jäsenet
81 429
Uusin jäsen
janski11

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom