Koronavirus SARS-CoV-2 ja sen aiheuttama tauti COVID-19 (Yleinen keskustelu)

Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
17 951
Kukaan seurannut kuinka Venäjällä koronasta uutisoidaan? Työkaveri selitti ettei tämä poikkea perus-influenssasta mitenkään kun siihenkin kuolee sellainen kaksi prosenttia sairastuneista. Lisäksi hänellä oli vahva usko että testit antavat jonkin verran vääriä positiivisia. En jaksanut haastaa tällä kertaa, on sen verran itsepäinen kaveri.
Kone Milanosta Lappeenrantaan reilun tunnin päästä perillä, tällä hetkellä Kaliningradin tuntumassa.
Tässä voi vielä käydä sillä tavalla hassusti, että Venäjä pistää Suomen rajan kiinni kun tapauksia alkaa Kaakkois-Suomessa ilmetä....
 
valurauta

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
29.12.2016
Viestejä
3 528
Husiin on tullut runsaasti yhteydenottoja koronavirukseen liittyen. Järvisen mukaan tämäkin tapaus on osoitus siitä, että Italian epidemia-alueella olleet ovat hyvin valveutuneita koronavirustilanteesta.
Onko oletettavissa, että tartuntatapauksia tulee lähipäivien aikana lisää?
”En olisi hämmästynyt siihen nähden, miten paljon näitä soittoja tulee. Selvästikin sieltä Pohjois-Italian alueelta on kovasti suomalaisia tullut ja on tulossa.”
Olisiko todellakin ylimitoitettu toimi kehottaa kaikkia Pohjois-Italiasta palaavia jäämään vaikka viikoksi kotikaranteeniin ja testata kaikki?
 
Hapatsu

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
01.10.2017
Viestejä
584
Jaahas, itse elin hetken siinä uskossa että ei arjalaiseen tartu, tosin mistäpä sitä nykyään tietää mistä on peräisin kun suomalaisesta puhutaan. Pitänee pikkuhiljaa ruveta keräämään jonkinlaista pussikeitto/säilykereserviä ennen pahinta hysteriaa.
 
Liittynyt
04.12.2016
Viestejä
1 645
Juu ei tutkinto ole tae mistään mutta mitä olen tuon kaverin videoita tästä aiheesta katsellut niin hän käyttää enimmäkseen uskottavia lähteitä, tietää mistä puhuu ja tekee ihan loogisen tuntuisia johtopäätöksiä. Toki kaveri on vain yksi mielipide, mitään ei kannata pitää absoluuttisena totuutena. Pätee myös THL:ään.
Mä nyt vielä kerran palaan tähän sun fanittamaan "lääketieteen" tohtoriin:

Videolla siis näyttää keuhkokuvasta sydäntä ja sanoo sitä keuhkokuumeeksi.
 
Liittynyt
09.07.2017
Viestejä
1 403
Ihan selvennyksen vuoksi, kun ihmiset eivät liene lukeneet kirjallisuutta:

KAUSIFLUNSSAn yleisimmät differoivat oireet:
- Ylähengitystien infektio, eli:
- Nuhaa, vuotava nenä
- Kurkku kipeä
- Yleensä ei kuumetta (voi toki tulla, etenkin jos on vakava)

SARS-COV-2 -tartunnan differoivat oireet (vrt yllä):
- Alahengitystien infektio eli:
- kuiva yskä keuhkoista (ei nuhaa, ei kurkkukipua)
- hapensaannin, hengityksen vaikeutta
- yleensä (nopeasti noussut) kuume (ei välttämättä kuumetta alkuvaiheessa, eikä itämisvaiheessa)
- edetessään sitten muita samoja oireita kuin vakavassa kausiflunssassa: väsymys, lihaskivut, ja sitten mikäli puhkeaa keuhkokuume, niin mattalasikuviointi keuhkojen röntgen- ja/tai TT-kuvassa ja ihan eri tason lymfosyytti ja CRP-arvot

EI tuo tarkkaa ja täysin eriyttävää ole, mutta jo näillä eroilla aika helposti voi erottaa kausiflunssan todennäköisyyttä COVID-19-tartunnasta. Toki on mahdollista saada myös molemmat samaan aikaan (eli eri virukset eri kohtiin hengitysteitä).
 
valurauta

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
29.12.2016
Viestejä
3 528
No jos ei riitä ees se 14 vrk, niin mitäs lyhempää karanteerata?
14-21 vrk olisi toki varmempi mutta parempi viikkokin olisi kuin ei yhtään mitään. Monesti tartunta on kuitenkin ilmaantunut muutamassa päivässä. Jos populaatiossa alkaisi ilmetä koronatapauksia, niin sitten karanteenia olisi syytä tehostaa ja kestoa pidentää.

Jos kukaan ei saisi koronaa viikossa niin ehkä positiivisia ei sitten olisi joukossa kovin monta. Voisi kuitenkin ohjeistaa välttämään suurta ihmiskontaktien määrää vielä viikon pari.
 
valurauta

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
29.12.2016
Viestejä
3 528
Pitiäsikö tällä logiikalla laittaa suomessa kaikki kausi-influenssaan sairastuneet karanteeniin jotta vältyttäisiin 500 henkilön kuolemalta..?
Korona nyt sattuu olemaan sukua sille, ehkä astetta ärhäkämpi, en tiedä.
Eikö korona ole aivan erityyppinen virus? Yhteistä kausi-influenssaan on toki siinä, että molemmat aiheuttavat hengitystieinfektion.
 
Liittynyt
05.10.2017
Viestejä
346
Mä nyt vielä kerran palaan tähän sun fanittamaan "lääketieteen" tohtoriin:

Videolla siis näyttää keuhkokuvasta sydäntä ja sanoo sitä keuhkokuumeeksi.
On varmaan katseltu pitkään ja hartaasti ko. herran videoita että löytyisi jotain huomautettavaa.
Hyvä että nostit tuon videon ylös, se on asiaa kuten kaverin muutkin videot riippumatta siitä tekikö kaveri källin vai ei. Ja kyllä kaveri on lääketieteen tohtori jonka voi todentaa vaikka googlaamalla mutta jos et halua sitä uskoa ei se ole minun ongelmani. Mikä on muuten sinun kompetenssisi noiden kuvien arviointiin? Äläkä nyt vain sano että näkeehän sen jokainen.
 
Mä kyllä katselen noita viihdearvon vuoksi :)

Kaivappa sitten tuon kaverin CV esiin, jossa ilmenee tuo Doctor of Medicine.

Käytännössä kaikki Dr. tittelillä esiintyvät englanninkieliset ihmiset ovat aina jotain muita tohtoreita kuin lääketieteilijöitä, jotka käyttävät titteliä M.D. Myöskään täällä mainittu Dr John Campbell, jonka videot ovat varsin hyviä ja informatiivisiä, ei ole siis lääkäri, tai lääketieteen tohtori.

Ja kuten aiemmin mainitsinkin, olen paljon lähempänä lääketieteen tohtoria, kuin tuo maailmanlopun ennustaja.
 
Liittynyt
04.12.2016
Viestejä
1 645
Kiva tässä ajella Teitä paikasta toiseen HSL-alueella.
Kyytiin vaan, mutta pitääkö vielä kerran kaivata rakasta Sika-Kyöstiä armeijan varastosta, jonka puettuani sitten suoritan joukkojensiirron aikataulujen mukaan?
Onko teille muuten tullut mitään ohjeistusta suojaustoimista? Kaippa se olisi teidän hyvä pistää maski naamariin päivän ajaksi, hanskat käteen töissä ja vaihdella niitä vähän väliä.
 
Liittynyt
05.11.2016
Viestejä
1 703
^ sääliksi käy kaikkia asiakaspalveluduuneja, vaikkapa sitten Siwan kassalla.

Eikös HSL kulkuneuvoissa ole se panssarilasi ympäri ohjaamon? Ilmastointi maksimille, niin virtaus on sekä paineen että lämpötilaeron mielessä poispäin ohjaamosta. Taistelukaasut blokkaava suodatin voi olla hyvä auton ilmastointikojeessa sen sijaan, Teslassahan se on vakiovaruste.
 
Liittynyt
05.10.2017
Viestejä
346
Ai suomessa? Justjust.
Olin ihan varma tällaisesta vastineesta. Kuvastaa hyvin sitä miten pihalla te "kausiflunssa vaan" porukka olette. Tämä(kin) asia on aiemmin käsitelty tässä ketjussa. Tuo arvio perustuu Neil Fergusonin Britanniaa koskevaan arvioon, 5 milj. suomalaista kertaa 60% sairastuneita kertaa 1% kuolleisuus = 30000. Paitsi että kuolleisuusprosentti on useissa yhteyksissä arvioitu olevan 2% ja sairaalapaikkojen loppuessa se nousee helposti. Ai kenen Neil Fergusonin? No tämän: Neil Ferguson (epidemiologist) - Wikipedia
Ja tässä hänen arvionsa: 400,000 Brits could die if coronavirus sweeps UK, leading expert warns
 
Liittynyt
21.06.2019
Viestejä
1 900
Ihan selvennyksen vuoksi, kun ihmiset eivät liene lukeneet kirjallisuutta:

KAUSIFLUNSSAn yleisimmät differoivat oireet:
- Ylähengitystien infektio, eli:
- Nuhaa, vuotava nenä
- Kurkku kipeä
- Yleensä ei kuumetta (voi toki tulla, etenkin jos on vakava)

SARS-COV-2 -tartunnan differoivat oireet (vrt yllä):
- Alahengitystien infektio eli:
- kuiva yskä keuhkoista (ei nuhaa, ei kurkkukipua)
- hapensaannin, hengityksen vaikeutta
- yleensä (nopeasti noussut) kuume (ei välttämättä kuumetta alkuvaiheessa, eikä itämisvaiheessa)
- edetessään sitten muita samoja oireita kuin vakavassa kausiflunssassa: väsymys, lihaskivut, ja sitten mikäli puhkeaa keuhkokuume, niin mattalasikuviointi keuhkojen röntgen- ja/tai TT-kuvassa ja ihan eri tason lymfosyytti ja CRP-arvot

EI tuo tarkkaa ja täysin eriyttävää ole, mutta jo näillä eroilla aika helposti voi erottaa kausiflunssan todennäköisyyttä COVID-19-tartunnasta. Toki on mahdollista saada myös molemmat samaan aikaan (eli eri virukset eri kohtiin hengitysteitä).
Ei ehkä aivan vähääkään vähättelevä kutsua influenssaa flunssaksi. Influenssa on ihan raju tauti ja siihen liittyy kyllä varsin tyypillisesti korkea, nopeasti noussut kuume. Rhinovirukset ja flunssat ovat erikseen ja influenssa erikseen. Tuohon tekstiisi voisit aivan yhtä hyvin kirjoittaa tyypillinen SARS-COV-2 infektio KAUSIFLUNSSAn tilalle ja vakava infektio sitten tuohon alempaan 'vakava SARS-COV2' pelkän SARS-COV-2:n tilalle. Tai SARS-COV-2:n tilalle voit kirjoittaa aivan yhtä hyvin influenssan.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 065
Olin ihan varma tällaisesta vastineesta. Kuvastaa hyvin sitä miten pihalla te "kausiflunssa vaan" porukka olette. Tämä(kin) asia on aiemmin käsitelty tässä ketjussa. Tuo arvio perustuu Neil Fergusonin Britanniaa koskevaan arvioon, 5 milj. suomalaista kertaa 60% sairastuneita kertaa 1% kuolleisuus = 30000. Paitsi että kuolleisuusprosentti on useissa yhteyksissä arvioitu olevan 2% ja sairaalapaikkojen loppuessa se nousee helposti. Ai kenen Neil Fergusonin? No tämän: Neil Ferguson (epidemiologist) - Wikipedia
Ja tässä hänen arvionsa: 400,000 Brits could die if coronavirus sweeps UK, leading expert warns
Olkoon arvioija vaikka englannin paavi mutta todellisuus on se, että suomessa koronaan saattaa kuolla muutama vanhus suomessa, sekin erittäin epätodennäköistä. Kyllä se kausi-influenssa tappaa ennemmin kuin korona. Tuo 30 000 kuolleisuus on fantasiaa.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
05.10.2017
Viestejä
346
Mä kyllä katselen noita viihdearvon vuoksi :)

Kaivappa sitten tuon kaverin CV esiin, jossa ilmenee tuo Doctor of Medicine.
Asia on ketjussa käsitelty, laita hakuun martensson ja ihmettele.

Käytännössä kaikki Dr. tittelillä esiintyvät englanninkieliset ihmiset ovat aina jotain muita tohtoreita kuin lääketieteilijöitä, jotka käyttävät titteliä M.D. Myöskään täällä mainittu Dr John Campbell, jonka videot ovat varsin hyviä ja informatiivisiä, ei ole siis lääkäri, tai lääketieteen tohtori.
Tämäkin oli käsitelty noissa aiemmissa viesteissä ja kyllä, ko. henkilö on nimenomaan lääketieteen tohtori.

Ja kuten aiemmin mainitsinkin, olen paljon lähempänä lääketieteen tohtoria, kuin tuo maailmanlopun ennustaja.
Et ole.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
79
Ei kai niin, mutta ilmeisesti vakavammissa tapauksissa nostaa.
CRP is part of the COVID-19 management triage in Chinese fever clinics
Tietty siinä vaiheessa kun elimistö on niin heikentynyt taudista, että bakteeri aiheuttaa keuhkokuumeen, mutta siinä vaiheessa pitäisi olla jo sairaalassa. Nyt kannattaa hommata pneumokokki-rokote niin ei ainakaan sen aiheuttamaa keuhkokuumetta saa. Ja kausi-influenssarokote on myös hyvä, jos ei halua sairastaa kahta rajua tautia peräkkäin, voi vetää "perusterveetkin" aika heikkoon jamaan.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
12 045
Aivan turha. Pelkkä kausi-influenssa tappaa suomessa vuosittain noin 500 ihmistä.
Entäs sitten?

Koronaviruksen vuosittain tappamienmäärää voidaan arvioida helmikuussa 2021.

Ja tähän mennessä on lyhyellä aikavälillä todettu olevan selkeästi kausiflunssaa tappavampi, jonka takia monessa maassa on ryhdytty huomattavan raskaisiin toimenpiteisiin (kaupunkeja suljettu, tapahtumia peruutettu, kouluja suljettu ym ym ym ym.) Tosin tämänkin tarttuminen on heikkoa, jos välttää ihmisjoulkuneuvoja, julkisia kulkuneuvoja ja pitää huolta (käsi) hygieniasta.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
302
Uskomatonta touhua. Alan kohta epäillä, että olen kuollut ja siirtynyt toiseen ulottuvuuteen tai koko homma on matrix.

Katsokaa niitä lukuja, ihan ajatuksen kanssa. Italiassa 80 miljoonaa asukasta, joista seitsemän kuollut, kaikki sairaita jo valmiiksi. En ole koskaan nähnyt yhtä suurta sekoamiskohtausta kuin tämän kanssa.

Kun niin sanotusti savu laskeutuu ja huomataan, että reilusti suurin tuho tuli joukkopaniikista, niin saattaa monelta "asiantuntijalta" mennä työ alta.
 
Liittynyt
04.12.2016
Viestejä
1 645
Asia on ketjussa käsitelty, laita hakuun martensson ja ihmettele.

Tämäkin oli käsitelty noissa aiemmissa viesteissä ja kyllä, ko. henkilö on nimenomaan lääketieteen tohtori.

Et ole.
Ei löytynyt vastausta. Näytä mulle se CV, jossa on toi Doctor of Medicine.
 
Liittynyt
07.07.2017
Viestejä
461
Siinä kohtaa kun sulla on vakava korona päällä niin alat kaivella kotitestejä että "onkohan arvot jo riittävän koholla"? Eiköhän vakavan kohdalla olla jo yhteydessä terveydenhuoltoon ja testit saa siellä ihan (puoli-)ilmaiseksi.
Noh, ei näitä edes myydä yksityisille, ammattilaislaite kaikki tyynni. Ruksuttelevat testit sitten siellä sairaalassa.
 
Liittynyt
05.10.2017
Viestejä
346
Olkoon arvioija vaikka englannin paavi mutta todellisuus on se, että suomessa koronaan saatta kuolla muutama vanhus suomessa, sekin erittäin epätodennäköistä. Kyllä se kausi-influenssa tappaa ennemmin kuin korona. Tuo 30 000 kuolleisuus on fantasiaa.
No tässä voi jo varmaan puhua aidosta denialismista kun pitää epidemiologian professorin arvioita fantasiana. Ja juu tuo on worst case tapaus mutta silti.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 065
Entäs sitten?

Koronaviruksen vuosittain tappamienmäärää voidaan arvioida helmikuussa 2021.

Ja tähän mennessä on lyhyellä aikavälillä todettu olevan selkeästi kausiflunssaa tappavampi, jonka takia monessa maassa on ryhdytty huomattavan raskaisiin toimenpiteisiin (kaupunkeja suljettu, tapahtumia peruutettu, kouluja suljettu ym ym ym ym.) Tosin tämänkin tarttuminen on heikkoa, jos välttää ihmisjoulkuneuvoja, julkisia kulkuneuvoja ja pitää huolta (käsi) hygieniasta.
Mutta kuitenkin-->
"Kuolleista suuri osa oli iäkkäitä tai heillä oli jokin vakava perussairaus.

Tuoreessa yhteenvedossa on analysoitu koronaviruksen (COVID-19) ensimmäiset 44 415 tapausta.

Kolme prosenttia koronavirukseen sairastuneista oli yli 80-vuotiaita.

87 prosenttia sairastuneista oli 30-79-vuotiaita, kahdeksan prosenttia 20-29-vuotiaita, yksi prosentti oli 10-19-vuotiaita ja alle 10-vuotiaita oli sairastuneista yksi prosentti.

81 prosenttia sai koronaviruksesta lievän taudin."
Yhteenvedon teki Jamanetwork.com (Journal of American Medical Association).

kekkeruusi

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
02.11.2016
Viestejä
6 909
Olkoon arvioija vaikka englannin paavi mutta todellisuus on se, että suomessa koronaan saatta kuolla muutama vanhus suomessa, sekin erittäin epätodennäköistä. Kyllä se kausi-influenssa tappaa ennemmin kuin korona. Tuo 30 000 kuolleisuus on fantasiaa.
Entäs jos olet väärässä? Tappava pandemia on ihan vakavasti otettava mahdollisuus.

Jälkeenpäin on helppo olla viisas ja todeta, ettei tämäkään ollut sellainen. Mutta olennainen sana on jälkeenpäin.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
12 045
Mutta kuitenkin-->
"Kuolleista suuri osa oli iäkkäitä tai heillä oli jokin vakava perussairaus.

Tuoreessa yhteenvedossa on analysoitu koronaviruksen (COVID-19) ensimmäiset 44 415 tapausta.

Kolme prosenttia koronavirukseen sairastuneista oli yli 80-vuotiaita.

87 prosenttia sairastuneista oli 30-79-vuotiaita, kahdeksan prosenttia 20-29-vuotiaita, yksi prosentti oli 10-19-vuotiaita ja alle 10-vuotiaita oli sairastuneista yksi prosentti.

81 prosenttia sai koronaviruksesta lievän taudin."
Yhteenvedon teki Jamanetwork.com (Journal of American Medical Association).

Entäs sitten?
Näillänäkymin on silti arvioitu tappavan selkeästi kausiflunssaa enemmän porukkaa. Ja on tappanut myös ihan perusterveitä 30-40 vuotiaita, jotka ovat olleet sairaalassa töissä, joten hoitoa ja lääkkeitä on saanut varmasti. Silti ovat kuolleet.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 065
Tässä edellisen pandemian kertomuksia ja totuuksia.
Ensin lietsotaan kauhua.

Sitten tulee totuus.
 
Liittynyt
05.10.2017
Viestejä
346
Ei löytynyt vastausta. Näytä mulle se CV, jossa on toi Doctor of Medicine.
Hakuun martensson ja lue vaikka kymmenen ekaa viestiä. Mutta ethän sä sitä ole tekemässä vaan haluat yksinkertaisesti jatkaa tätä jankkaamista eikös vaan? No jos JOKU MUU epäilee ko. herran merittejä voi tehdä kuten ehdotin.
 
Uke

Team Nokia
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 004
Entäs sitten?
Näillänäkymin on silti arvioitu tappavan selkeästi kausiflunssaa enemmän porukkaa. Ja on tappanut myös ihan perusterveitä 30-40 vuotiaita, jotka ovat olleet sairaalassa töissä, joten hoitoa ja lääkkeitä on saanut varmasti. Silti ovat kuolleet.
Johtuu osittain siitä että vanhemman väestön kuolleisuus tähän huomattavan suuri (15%) ja tämä porukka on parhaiten rokotettu influenssaa vastaan mikä pienentää prosentteja sen osalta ja influenssaan kuolee nuoria vähän kuten tähän koronaankin. Toisaalta Norjassa menehtyi kaksi teiniä kausiflunssaan.

Nuo kuolleet kiinalaislääkärit vääntäneet hikipajassa hommia viikko tolkulla niin ei yllätä että ei elimistö kestä tautia siihen päälle. Tuolla ei ole mitään työsuojelulakeja kriisitilanteissa vaan siellä tehdään mitä toveri kommunisti käskee vaikka henki menisi.
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
6 111
Hakuun martensson ja lue vaikka kymmenen ekaa viestiä. Mutta ethän sä sitä ole tekemässä vaan haluat yksinkertaisesti jatkaa tätä jankkaamista eikös vaan? No jos JOKU MUU epäilee ko. herran merittejä voi tehdä kuten ehdotin.
Ei kukaan epäillyt ettei Martensson nimisiä lääkäreitä löydy. Nuo linkatut rahaa kinuavat youtube-tohtorit kiinnostavat enemmän.
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
1 898
Hakuun martensson ja lue vaikka kymmenen ekaa viestiä. Mutta ethän sä sitä ole tekemässä vaan haluat yksinkertaisesti jatkaa tätä jankkaamista eikös vaan? No jos JOKU MUU epäilee ko. herran merittejä voi tehdä kuten ehdotin.
Haulla martensson löytyy viestejä tästä ketjusta vain 30 minuutin sisällä.

Edit. Tietysti voi olla mahdollista hänestä on maininnut joku tunnetuista techbbs trolleista, jolloin viestit ei liene näy haussa ignoren takia.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
9 057

Itse löysin, että on PhD ja MBA omien sivujen mukaan?
 
Liittynyt
25.10.2016
Viestejä
829
Pohjois-Italian korona-hautomo näyttäisi tuottavan etähautomoita useisiin Euroopan maihin, eli mm. Espanjaan, Saksaan, Ranskaan, Ruotsiin, Suomeen, Sveitsiin sekä Itävaltaan. Italia on saanut testeillä selvitettyä runsaat 300 virustartuntaa, mutta kun otetaan huomioon edellä mainitut Italian vierailuihin liittyvät ja jo varmistetut tartunnat muissa EU-maissa sekä Sveitsissä on tuon Italian todellisen tartuntamäärän oltava todellisuudessa vähintään kymmenkertainen. Mikäli Italia kykenisi lisäämään testikapasiteettiaan, en ihmettelisi mikäli he saisivat viikon sisällä varmistettua 3000-10 000 tartuntaa.

Hieman kyllä hermostuttaa, kun olen itsekin juuri lähdössä tuonne Keski-Euroopan suuntaan muutamaksi päiväksi ja harkinnassa on mm. se, että pitäisikö ottaa kaiken varalta hengityssuojain, kun joudun vaihtamaan konetta kertaalleen mennessä ja tulomatkalla kahteenkin kertaan.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
79
Entäs sitten?
Näillänäkymin on silti arvioitu tappavan selkeästi kausiflunssaa enemmän porukkaa. Ja on tappanut myös ihan perusterveitä 30-40 vuotiaita, jotka ovat olleet sairaalassa töissä, joten hoitoa ja lääkkeitä on saanut varmasti. Silti ovat kuolleet.
Jos sairaalat on ollut täynnä ja henkilökuntakin sairaana, niin ei välttämättä ole saanut parasta hoitoa. Jos korkeassa kuumeessa rehkit esim. painat henkilökunnan puutteessa ylitöitä niin sitten elimistö voi pettää yllättäenkin
 
Liittynyt
04.12.2016
Viestejä
1 645
Hakuun martensson ja lue vaikka kymmenen ekaa viestiä. Mutta ethän sä sitä ole tekemässä vaan haluat yksinkertaisesti jatkaa tätä jankkaamista eikös vaan? No jos JOKU MUU epäilee ko. herran merittejä voi tehdä kuten ehdotin.
Haulla Martenson löytyy vain sinun jankuttamista, että se on lääketieteen tohtori. Kaikissa englantia puhuvissa maissa lääketieteen tohtorit käyttävät titteliä Doctor of Medicine tai lyhennettä M.D. Missään maailmassa ei valmistu lääketieteen tohtoreita, jotka ovat tittelillä PhD. Selvästikään et ole akateemista maailmaa nähnyt edes televisiossa, kun et näin yksinkertaista asiaa osaa käsitellä.
 
Liittynyt
27.02.2017
Viestejä
250
Tässä edellisen pandemian kertomuksia ja totuuksia.
Ensin lietsotaan kauhua.

Sitten tulee totuus.
Niin tuosta sikainfuenssasta "Tautia vastaan on rokotettu noin 1,7 miljoonaa suomalaista. ". Tähän coronaan ei ole rokotetta ni vähän huono vertaus.
 
Liittynyt
05.10.2017
Viestejä
346
Haulla martensson löytyy viestejä tästä ketjusta vain 30 minuutin sisällä.

Edit. Tietysti voi olla mahdollista hänestä on maininnut joku tunnetuista techbbs trolleista, jolloin viestit ei liene näy haussa ignoren takia.
Juu tavausvirhe Martenson yhdellä ässällä.
 
Liittynyt
16.05.2017
Viestejä
514
Uskomatonta touhua. Alan kohta epäillä, että olen kuollut ja siirtynyt toiseen ulottuvuuteen tai koko homma on matrix.

Katsokaa niitä lukuja, ihan ajatuksen kanssa. Italiassa 80 miljoonaa asukasta, joista seitsemän kuollut, kaikki sairaita jo valmiiksi. En ole koskaan nähnyt yhtä suurta sekoamiskohtausta kuin tämän kanssa.

Kun niin sanotusti savu laskeutuu ja huomataan, että reilusti suurin tuho tuli joukkopaniikista, niin saattaa monelta "asiantuntijalta" mennä työ alta.
Joo on se ihan uskomatonta että jotkut eivät vieläkään sitä pysty käsittämään, että tässä on käsillä ainekset paljon pahempaankin. Sitä paitsi suomessakin on aivan tarpeeksi vanhoja ihmisiä, jotka erityisesti kuuluvat tämän taudin riskiryhmään.

Vedän nyt mutkat suoraksi, mutta itse en toivo yhdenkään vanhuksen tai jo valmiiksi sairaan (olivatpa sitten ulkomaalaisia tai suomalaisia) tähän tautiin menehtyvän. Kyseessä on kuitenkin suru joka koskettaa koko lähisukua.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 562
Viestejä
4 166 408
Jäsenet
70 423
Uusin jäsen
ngocminh247

Hinta.fi

Ylös Bottom