- Liittynyt
- 29.09.2017
- Viestejä
- 2 786
Seitsemän uutta tartuntaa, eikä yksikään niistä Länsi-Pohjassa. Maailmanloppu peruttu taas tänään kunnes se seuraavan tätä suuremman luvun kohdalla järjestetään uudestaan?
Kaksi viikkoa, sitten tiedetään.
Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Huomio: This feature may not be available in some browsers.
Seitsemän uutta tartuntaa, eikä yksikään niistä Länsi-Pohjassa. Maailmanloppu peruttu taas tänään kunnes se seuraavan tätä suuremman luvun kohdalla järjestetään uudestaan?
Suomen esiintyvyydellä oireettomien kutsutestaus olisi kallista neulan etsimistä heinäsuovasta.
Onhan tuo erikoista, mutta siitä huolimatta sitä ei vielä tiedä kukaan mikä tässä on se paras tie. Talouden suhteen Ruotsi voi lopulta olla tällä mallilla olla paremmassa jamassa kuin muut, vaikka se kuinka pahalta kuulostaakin sanoa. Tuon artikkelin mukaan Tegnell tiimeineen ei ole edes ajatellut taloutta, mutta sitä on vaikea uskoa.Pahoittelen etukäteen kiroiluani mutta sukulaisten puolesta vituttaa tämä Tengell. Viimeiseen asti pitää omasta näkemyksestään kiinni eikä myönnä mitään virhettä.
Tämä lause--> " Valitsemamme tie on kyllä kestävämpi. " kuvaa kaiken sen epäonnistumisen ruotsin valitsemalla tiellä.
![]()
Tegnell perustelee DN:lle Ruotsin koronalinjaa: Yhdessä asiassa se eroaa muista erityisen paljon – ”Valitsemamme tie on kyllä kestävämpi”
Ruotsin valtionepidemiologi Anders Tegnell pysyy Ruotsin koronalinjan takana, vaikka luvut ovat karut. Hänen mukaansa vielä ei ole niiden tuijottamisen aika.www.is.fi
Tegnell perustelee DN:lle Ruotsin koronalinjaa: Yhdessä asiassa se eroaa muista erityisen paljon – ”Valitsemamme tie on kyllä kestävämpi”
Vaikea kyllä uskoa, että Ruotsi taloudessakaan paljon mitään voittaa nyt kun matkailussakin se on täysi hylkiövaltio.Onhan tuo erikoista, mutta siitä huolimatta sitä ei vielä tiedä kukaan mikä tässä on se paras tie. Talouden suhteen Ruotsi voi lopulta olla tällä mallilla olla paremmassa jamassa kuin muut, vaikka se kuinka pahalta kuulostaakin sanoa. Tuon artikkelin mukaan Tegnell tiimeineen ei ole edes ajatellut taloutta, mutta sitä on vaikea uskoa.
Siksi sanoinkin, että "lopulta". Ei tämä ole vielä ohi missään, eikä ole olemassa rokotettakaan. Vanhemman väestön kuormitus on mm. eläkkeiden osalta merkittävä, eikä näiden semiluonnollinen poistuma ole siinä mielessä täydellisen huono asia, vaikka se toki jokaisen kuolleen lähipiirissä tragedia onkin. Saa nyt nähdä mitä tässä vielä tapahtuu.Vaikea kyllä uskoa, että Ruotsi taloudessakaan paljon mitään voittaa nyt kun matkailussakin se on täysi hylkiövaltio.
Sitä paitsi, nythän taloutta avataan monissa maissa, joten ei Ruotsi tuosta "avoimuudestaan" päässyt nauttimaan kuin muutaman kuukauden ajan, ja muistoksi jäi (lähes) hallitsematon epidemia, joka ei näytä laantumisen merkkejä.
Ei tämä ohi ole, eikä tule olemaan ehkä vuoteen, mutta monissa muissa maissa on homma hallinnassa ja hallittuna se ehkä pystytään pitämäänkin. Joten ruotsalaisten "haaveet" siitä, että muut maat olisivat kuitenkin lopulta samalla viivalla Ruotsin kanssa, näyttävät tässä vaiheessa kyllä epätodennäköisiltä. Todennäköiseltä näyttää, että eri maat painii koronan kanssa eri sarjoissa jatkossakin, ja alkuvaiheen otteilla on ollut tässä suuri merkitys.Siksi sanoinkin, että "lopulta". Ei tämä ole vielä ohi missään, eikä ole olemassa rokotettakaan. Vanhemman väestön kuormitus on mm. eläkkeiden osalta merkittävä, eikä näiden semiluonnollinen poistuma ole siinä mielessä täydellisen huono asia, vaikka se toki jokaisen kuolleen lähipiirissä tragedia onkin. Saa nyt nähdä mitä tässä vielä tapahtuu.
Ai jaa, mikäs tiede niin sanoo, että maskit ovat pahasta ja niiden käytöstä maksetaan kovaa hintaa?Koko maski asia on politisoitunut maailmalla, mikä on sinällään sääli, tieteeseen perustuvat asiat pitäis pitää tieteeseen perustuvina.
Ei tämä ohi ole, eikä tule olemaan ehkä vuoteen, mutta monissa muissa maissa on homma hallinnassa ja hallittuna se ehkä pystytään pitämäänkin. Joten ruotsalaisten "haaveet" siitä, että muut maat olisivat kuitenkin lopulta samalla viivalla Ruotsin kanssa, näyttävät tässä vaiheessa kyllä epätodennäköisiltä. Todennäköiseltä näyttää, että eri maat painii koronan kanssa eri sarjoissa jatkossakin, ja alkuvaiheen otteilla on ollut tässä suuri merkitys.
Kun henki on jo pullosta paennut kuten Ruotsissa, USA:ssa ja vaikka Venäjällä, niin aika vaikea sitä on takaisin sinne saada.
Tässä on vielä sekin vaihtoehto, ettei mitään kunnolla toimivaa rokotetta aikoihin tule, jolloin enemmän tai vähemmän Ruotsin ja USA:n tie on lopulta kaikkien tie. Sitten menee isolla mitalla uusiksi kaikki tämän hetkiset visiot "voittajista".
Maa | Kuolleet | Parantuneet | Kuolleisuus % |
UAE | 311 | 35834 | 0,86% |
Bahrain | 78 | 19781 | 0,39% |
Islanti | 10 | 1814 | 0,55% |
Singapore | 26 | 37163 | 0,07% |
Tanska | 604 | 11508 | 4,99% |
Tuo on jo niin epätodennäköistä, että en sille paljoakaan laittaisi painoa. Rokote tulee kyllä ja sen varmistaa se hurja taloudellinen voittopotentiaali.
Sen sijaan epävarmaa on, tuleeko koronasta jonkinlainen vuosittainen kiertävä ja mutatoituva epidemia. Jos tulee niin rokotteet tarvitaan joka vuonna uudestaan, mutta eipähän auta sairastettu immuniteetti silloinkaan.
Lisäksi Ruotsissa ei ole mitään kansallista immuniteettiä. Esim Skånessa koko epidemia ei ole alkanut, vielä. Saas nähdä miten kesän jälkeen.
SIngaporessa epidemia alkoi oikein kunnolla leviämään lähinnä ahtaasti asuvien siirtotyöläisten parissa - tietämättä asiasta sen enempää, luultavasti kyseessä melko nuori joukko. Siinä yksi syy, miksi kuolleisuus lienee ollut suhteessa niin vähäistä.Tanskassa ja Singaporessa ei testattu aivan yhtä paljon ja tilastot poikkeaa huomattavasti. Riippuu toki monesta asiasta, mutta ehkä Tanskassa siitä, että siellä alettiin testaamaan vasta epidemian jälkeen enemmän? Singapore luku on kumman matala siitäkin syystä, ettei siellä ole testattu kohtuuttoman suurta osaa ihmisistä ja testatuista suuremmalla osalla on todettu tartunta kuin esim. Suomessa.
On kyllä aika älytöntä kun katsoo tuota maskien käyttöä, porukka pitää niitä ihan miten sattuu.
Ois kaikkein järkevintä sanoa että lopettakaa maskien pitäminen ja siirtykää 2m etäisyyteen.
Researchers exploring the interaction between the coronavirus and its hosts have discovered that when the SARS-CoV-2 virus infects a human cell, it sets off a ghoulish transformation. Obeying instructions from the virus, the newly infected cell sprouts multi-pronged tentacles studded with viral particles.
Onhan tuo erikoista, mutta siitä huolimatta sitä ei vielä tiedä kukaan mikä tässä on se paras tie. Talouden suhteen Ruotsi voi lopulta olla tällä mallilla olla paremmassa jamassa kuin muut, vaikka se kuinka pahalta kuulostaakin sanoa. Tuon artikkelin mukaan Tegnell tiimeineen ei ole edes ajatellut taloutta, mutta sitä on vaikea uskoa.
Sunnuntaina / vkl voi tulla hyvinkin helposti, koska testaustuloskset tulevat sitten Ma/Ti vaiheessa.Nollapäivä taisi taas tulla.
![]()
Päivittyvä seuranta | Riskimaista Suomeen saapuvien karanteeni pakolliseksi sakon tai jopa vankilan uhalla, myös pakkotestiin voidaan määrätä
HS kokoaa tähän juttuun tärkeimmät uutiset koronaviruksesta maailmalta ja Suomesta.www.hs.fi
Sunnuntaina / vkl voi tulla hyvinkin helposti, koska testaustuloskset tulevat sitten Ma/Ti vaiheessa.
Erinäisten viiveiden ja ryppäytymien takia korona tilannetta ei ole juurikaan järkevää seurata, kuin s.e. katsoo kunnittaisen, viikottaisen Excel taulukon edellisen viikon osalta seuraavan viikon ke iltana, aikaisintaan. Silloin se on yleensä ajantasalla ja siitä on suodattunut myöskin yksittäiset ryppäät suurinpiirtein pois. Olen joskus pistänyt linkin tähän ketjuun, mistä se taulukko löytyy. Kun muuttaa siihen latauslikkiin json tilalle csv, niin saa tiedoston, joka aukeaa Excelillä.
Täällä joku Harwardin proffa on samoilla linjoilla siitä, että Ruotsin mallissa voi olla enemmän järkeä kuin uskoisikaan:
![]()
Harvard-professorin mielestä Ruotsin arvosteltu koronalinja voi lopulta osoittautua oikeaksi: ”Se on itse asiassa ollut fiksumpi kuin monien muiden”
Harvardin epidemiologian apulaisprofessori puolustaa Ruotsin koronalinjaa. William Hanage katsoo, että juuri Ruotsin linja saattaa lopulta osoittautua oikeaksi.www.kauppalehti.fi
Täällä joku Harwardin proffa on samoilla linjoilla siitä, että Ruotsin mallissa voi olla enemmän järkeä kuin uskoisikaan:Onhan tuo erikoista, mutta siitä huolimatta sitä ei vielä tiedä kukaan mikä tässä on se paras tie. Talouden suhteen Ruotsi voi lopulta olla tällä mallilla olla paremmassa jamassa kuin muut, vaikka se kuinka pahalta kuulostaakin sanoa. Tuon artikkelin mukaan Tegnell tiimeineen ei ole edes ajatellut taloutta, mutta sitä on vaikea uskoa.
Täällä joku Harwardin proffa on samoilla linjoilla siitä, että Ruotsin mallissa voi olla enemmän järkeä kuin uskoisikaan:
![]()
Harvard-professorin mielestä Ruotsin arvosteltu koronalinja voi lopulta osoittautua oikeaksi: ”Se on itse asiassa ollut fiksumpi kuin monien muiden”
Harvardin epidemiologian apulaisprofessori puolustaa Ruotsin koronalinjaa. William Hanage katsoo, että juuri Ruotsin linja saattaa lopulta osoittautua oikeaksi.www.kauppalehti.fi
Huh huh eli kahden viikon päästä taas kerran tosi iso piikki tiedossa.Eilen oli kyllä Stadi niin täyteen ammuttu, et jos joukossa sattui pyörimään oireilevia niin voi tulla useitakin tartuntoja. Samoin aamuyön juna oli aivan tukossa, turhaan siellä kuuluttavat mistään turvaväleistä jos ottavat junan tupaten täyteen jengiä.
Mahdollisesti, mutta epätodennäköisesti.Huh huh eli kahden viikon päästä taas kerran tosi iso piikki tiedossa.
Huh huh eli kahden viikon päästä taas kerran tosi iso piikki tiedossa.
Huh huh eli kahden viikon päästä taas kerran tosi iso piikki tiedossa.
Kahden-kolmen viikon päästä nähdään. onko tuollaisella jonkinlainen merkittävä vaikutus. Tämä on edelleenkin viive signaalissa, eikä se muutu miksikään, vaikka asian sanomisesta kuinka kuittaillaan.
Turussa todettu yhdeksän koronavirustartuntaa ulkomaalaisten työntekijöiden asuntolassa
Turussa on todettu kuluneen viikon aikana yhdeksän koronavirustartuntaa ulkomailta tulleiden työntekijöiden asuntolassa. Asiasta tiedotti sunnuntaina Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri.
Kaikkiaan Varsinais-Suomessa on todettu tällä viikolla kymmenen tartuntaa.
Sairaanhoitopiirin mukaan kaikki kyseisen asuntolan asukkaat on testattu, ja positiivisen testituloksen saaneet on asetettu eristykseen.
Tartunnalle on altistunut yhteensä kolmetoista ihmistä, ja myös heidät on asetettu karanteeniin. Laajemmalle levinneiden tartuntojen riskin arvioidaan olevan pieni.
Tilannetta seurataan Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin sairaalahygienia- ja infektiontorjuntayksikön ja Turun kaupungin tartuntatautivalvonnan yhteistyönä.
Meyer Turku tiedotti sunnuntaina, että viisi tartunnan saaneista on työskennellyt Turun telakalla verkostoyrityksessä. Tiedotteessa kerrotaan, että telakan johto on toiminut yhteistyössä terveysviranomaisten sekä verkostoyritysten kanssa altistuneiden jäljittämisessä ja karanteeniin asettamisessa.
Altistuneiden työskentelypisteet telakalla on desinfioitu, ja telakalla jatketaan toimenpiteitä viruksen leviämisen estämiseksi. Muita telakan toimia ovat muun muassa tuotannon alueiden eristäminen, hygieniaohjeistukset, ruokailutilojen rajoitukset sekä etätyöohjeistukset.
Telakalla on kevään ja kesän aikana todettu aiemmin yksi koronavirustapaus, sanoo Meyer Turku.
Tätä olen täälläkin sanonut että pääosin uudet tartunnat tulevat olemaan ulkomaan tuliaisia. Kaikille suomeen tulijoille/ulkomailta palaajille pitäisi saada se 14vrk karanteeni.Turun tartunnat viime viikolta ovat "rypäs", eivät "outbreak":
Testaa, jäljitä, eristä. Näin sen ainakin pitäisi toimia.
Joo, olihan siellä porukkaa, onneksi perustilanne on suomessa hyvä mutta riittää että porukassa on yksi tartuttaja... Mutta itse olen koen että suomi on tällä hetkellä turvallinen maa. Ollaan toimittu järkevästi ja avttu toimintoja askel kerrallaan.Eilen oli kyllä Stadi niin täyteen ammuttu, et jos joukossa sattui pyörimään oireilevia niin voi tulla useitakin tartuntoja. Samoin aamuyön juna oli aivan tukossa, turhaan siellä kuuluttavat mistään turvaväleistä jos ottavat junan tupaten täyteen jengiä.
Jos yökerhot aukeaa suunnitelmien mukaisesti heinäkuussa, niin se on kyllä jo jonkinlainen älykkyystesti ihmisille. Tuskin kovin moni fiksu ihminen on sisätilatungokseen änkemässä, toivottavasti ei.Kannattaa nyt henkisesti varautua siihenkin, että yökerhotkin saavat jo avata ovensa.
Jos yökerhot aukeaa suunnitelmien mukaisesti heinäkuussa, niin se on kyllä jo jonkinlainen älykkyystesti ihmisille. Tuskin kovin moni fiksu ihminen on sisätilatungokseen änkemässä, toivottavasti ei.
Tosin yökerhoilla on mennyt aika huonosti jo ennen koronaakin, joten saa nyt sitten nähdä.
Eilenkin yövuoroon kävellessä kävelin ylitäyteen ahdetun terassin ohi. Siellä oli kaksi henkilöä jotka yskivät melkein jatkuvalla syötöllä. Kukaan ympärillä ei reagoinut mitenkään vaikka tuollaisen yskimisen pitäisi aiheuttaa reagointia vaikkei korona-pandemiaa olisi.Joo, olihan siellä porukkaa, onneksi perustilanne on suomessa hyvä mutta riittää että porukassa on yksi tartuttaja... Mutta itse olen koen että suomi on tällä hetkellä turvallinen maa. Ollaan toimittu järkevästi ja avttu toimintoja askel kerrallaan.
![]()
Turvavälejä ei juuri näkynyt viikonloppuna, kun porukka parveili hyvin läheisissä tunnelmissa – ”Koko Stadi oli ihan täynnä”
Helsingissä parveiltiin viikonlopun aikana hyvin läheisissä tunnelmissa, kun ihmiset kerääntyivät nauttimaan lämpimästä säästä.www.is.fi
...ja kaikesta tästä huolimatta tartunnat ovat vähentyneet....Eilenkin yövuoroon kävellessä kävelin ylitäyteen ahdetun terassin ohi. Siellä oli kaksi henkilöä jotka yskivät melkein jatkuvalla syötöllä. Kukaan ympärillä ei reagoinut mitenkään vaikka tuollaisen yskimisen pitäisi aiheuttaa reagointia vaikkei korona-pandemiaa olisi.
Kaupan työntekijänä täytyy kyllä ihmetellä ihmisten toimintaa näinä aikoina:
1) Koronan myötä tupakan myynti on lisääntynyt hurjasti -> koronalla entistä vaikeammat vaikutukset
2) Käteisen käyttö on lisääntynyt hurjasti -> lisää mahdollisuuksia saada korona.
-Kännykällä maksaminen on pudonnut murto-osaan vrt. ennen pandemiaa. Kännykällä maksaessa ei tarvitse koskea mihinkään kassalla.
3) Ihmiset ovat hylänneet pikakassojen käytön (käteisen lisäksi myös kortti-maksajat). Ihmiset jonottavat mieluummin pitkään ja tiiviisti palvelukassalle -> lisää mahdollisuuksia saada korona
4) Ihmiset haluavat antaa rahat suoraan käteen kehoituksista huolimatta. Se kassamyyjä käsittelee noin tuhannen ihmisen rahoja ja jos yhdellä näistä on ollut korona..
-Ihmiset ovat esittäneet toiveita, että kassoilla välissä oleva muovipleksi otettaisiin pois nyt kun korona alkaa kuulemma olla ohi.
5) Ihmiset ottavat edelleenkin paistotuotteita paljain käsin ottimien sijaan..mikä oli jo tyhmää ennen pandemiaa. Sitten jos päättävät etteivät otakkaan tuotetta, niin saattavat laittaa ne takaisin hyllyyn. Miettikääpä tuota seuraavan kerran kun ostatte noita tuotteita
6) Ihmiset kyselevät jatkuvasti, että koska pelikoneet avautuvat (15.7.). Myyjänä näkee kuinka ihmiset köhivät käteensä pelatessa ja myyjät eivät useimmiten ehdi/viitsi pestä noiden kosketuspintoja. Miettikääpä tuota seuraavan kerran kun aiotte palata noita.
7) Ihmiset pyrkivät tulemaan lähemmäs myyjiä kuin ennen koronaa
8) Maskien käyttö on romahtanut parin viime viikon aikana
Sitten on näitä sankareita jotka pyrkivät yskimään myyjiä kohti ja ilmaisemaan, että heillä on korona. He pitävät sitä sitten täysin käsittämättömänä kun näissä tilanteissa suoritetaan kiinniotto ja poliisit tulevat Hyvin nopeasti hakemaan nämä sankarit pois. Tämä on toki pahempaa seutua, mutta vastaavaa tapahtuu paremmissakin paikoissa pienemmässä mittakaavassa.
Itse maksan yli 50eur otokset googlepay:llä.Joo, hitusen ärsyttää tuo lähimaksun 50 euron raja - nyt kun periaatteessa käyn kerran tai kaksi viikossa kaupassa, niin lähes poikkeuksetta tuo raja paukkuu ja pitää räplätä maksupäätettä.
Itse maksan yli 50eur otokset googlepay:llä.
Joo, hitusen ärsyttää tuo lähimaksun 50 euron raja - nyt kun periaatteessa käyn kerran tai kaksi viikossa kaupassa, niin lähes poikkeuksetta tuo raja paukkuu ja pitää räplätä maksupäätettä.
Tämä on ollut erityisen hämmentävää.....ja kaikesta tästä huolimatta tartunnat ovat vähentyneet....
Baarit on vielä sikäli eri asia kuin yökerhot, että ensimmäisissä ollaan enemmän paikallaan, kun taas jälkimmäisissä liikutaan enemmän ympäriinsä ja esimerkiksi tanssilattialla lähikontakti on väistämätöntä.Niinhän sä sanoit baareistakin, ettei pidä avata koska vaarallista. Ja että jos avataan niin ei ihmiset kuitenkaan mene niihin. Poika joka huusi sutta...
Yökerhot sitäpaitsi saavat käsittääkseni avata ovensa jo nyt mutta kiinni pitää mennä 02.00 ja asiakaspaikoista täyttää 75%.
Baarit on vielä sikäli eri asia kuin yökerhot, että ensimmäisissä ollaan enemmän paikallaan, kun taas jälkimmäisissä liikutaan enemmän ympäriinsä ja esimerkiksi tanssilattialla lähikontakti on väistämätöntä.
Nythän ei ollut puhe niinkään siitä että saisiko avata vai eikö saisi avata, vaan siitä, että millaisella älykkyysosamäärällä varustetut ihmiset on niihin menossa...Milloin ne yökerhot sinun mielestäsi saisi avata?
Nythän ei ollut puhe niinkään siitä että saisiko avata vai eikö saisi avata, vaan siitä, että millaisella älykkyysosamäärällä varustetut ihmiset on niihin menossa...
Hankalia paikkoja noi kyllä on, enkä kyllä osaa nyt antaa mitään hyvää ratkaisua tähän paitsi ulkotilojen hyödyntäminen yökerhomaisessa toiminnassa.
Suomen nykyisellä tautimäärällä avataan yhteiskuntaa pikkuhiljaa, kuten ehkä olet huomannut niin kaikkia toimia ei ole vielä(kään) vapautettu. Eikä vapauteta. Jos ja kun tautimäärät eivät lähde eksponentiaaliseen kasvuun, niin seuraavaksi vapautetaan myös muut suuret yleisötilaisuudet kuten urheilukatsomot yms.Nythän ei ollut puhe niinkään siitä että saisiko avata vai eikö saisi avata, vaan siitä, että millaisella älykkyysosamäärällä varustetut ihmiset on niihin menossa...
Hankalia paikkoja noi kyllä on, enkä kyllä osaa nyt antaa mitään hyvää ratkaisua tähän paitsi ulkotilojen hyödyntäminen yökerhomaisessa toiminnassa.
Niin, ja ehkä näin on pakko tehdä että toimintoja availlaan, mutta siltikin otaksun että älykkäät ihmiset ei lähiaikoina ole mihinkään yökerhoihin menossa. Toisaalta jos tästä seuraa, että paikat ovat aika hiljaisia, niin sitä turvallisempiahan ne sitten on heille, jotka sinne menee...Suomen nykyisellä tautimäärällä avataan yhteiskuntaa pikkuhiljaa, kuten ehkä olet huomannut niin kaikkia toimia ei ole vielä(kään) vapautettu. Eikä vapauteta. Jos ja kun tautimäärät eivät lähde eksponentiaaliseen kasvuun, niin seuraavaksi vapautetaan myös muut suuret yleisötilaisuudet kuten urheilukatsomot yms.
Näin saadaan kokemusta tulevaan ja osataan toimia mahdollisen uuden aallon rantautuessa.
Käytämme välttämättömiä evästeitä, jotta tämä sivusto toimisi, ja valinnaisia evästeitä käyttökokemuksesi parantamiseksi.