Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Huomio: This feature may not be available in some browsers.
Puhuuko hän siis tahallaan noin? Kenelle tuollainen puhetyyli on suunnattu? Minkä palautteen pohjalta ja milloin puhe muuttui tuollaiseksi? Ilmeisesti jo ennen näitä koronajuttuja, koska tuollaistahan se on ollut jo pitkään ja tuntuu vaan pahenevan.
Suomi siirtyy hybridistrategiaanJospa sitä on koulittu ja on oppinut.
Tuo on kyllä niin totta. Neiti näpsä yrittää olla tuolla tavalla vakuuttavampi ja lopputulos on miinusmerkkinen. Toivon myös, että joku viestintäihminen taustalla hoksaa puuttua siihen ennen kuin on myöhäistä.Onpa. Taas. Jokseenkin. Raskasta. Kuunnella. Pää. Ministerin. Puhetta. Meneillään. Olevassa. Tiedotus. Tilai. Suudes. Sa.
Toivottavasti hän saa palautetta - ja apua - puhetyyliinsä liittyen. Muutenkin toistelee samoja asioita jopa samassa päättymättömältä tuntuvassa lauseessa niin usein, että alkaa jo häiritä seuraamista. Onneksi oli tälläkertaa yksin toimittamassa asiaa. Säästyi. Pakko. Ruotsil. Ta. *hymiö*
Se että joku muu on huono jossakin, ei tarkoita että kaikkien pitäisi olla.Et taida ymmärtää mitään viestinnästä. Tuohan on juuri sellainen tyylli, miten pitää asiat esittää, kun ne esitetään kansalle.. Unohtunut jo Rinteen ja Sipilän ulosanti?
Nyt on saatavilla materiaali THL:n seminaarista, jossa avattiin hieman koronaepidemian mallintamista.
Olen kyllä aivan toista mieltä. Video kertoo enemmän, kuin tuhat sanaa. Pari sanaa riittää kertomaan, mistä videossa on kyse. Linkatun videon voi sen perusteella joko katsoa tai sitten ei. Jälleen kerran aivan turhaa nurinaa toistakymmentä viestiä. Campbell on kyllä ihan pätevä tohtori, jota on usein uutisissakin käytetty.
Näillä näkymin rokote on kyllä tulossa vuoden sisään, joten ei ehkä hirveästi kannata nyt sillä spekuloida, että mitäs jossei tulekaan. Jossei tule, niin sitten ollaan kusessa ja laumasuoja syntyy sairastamalla.
Naamaripointti tulee kyllä ihan alussa, mtuta yritän kuitenkin muotoilla sinullekin sopivasti:
I-tä-val-las-sa mas-ki-pak-ko 6.4. kau-pois-sa ja ap-tee-keis-sa jne. Uu-sien tar-tun-to-jen mää-rä las-ke-nut
~90%.
Eihän tuossa videossa tullut mitään muuta kuin että siellä on maskit käytössä ja todettu että määrät vähenee. Ei mitään tietoa mikä se maskien osuus on tuosta vähenemisestä, kuitenkin vähenemiseen vaikuttaa paljon muutkin toimet.
Tämä on varmaan joku sukupolvien välinen ero, että miksi kukaan kuuntelisi 20 minuutin Youtube-jaarittelua kun saman asian voisi lukea puolessa minuutissa tekstinä. Nykyajan nuoriso jne.![]()
Pitää tämänkin takia toivoa, että lupaavat suomalaiset rokoteprojektit tuottavat tulosta.Sellainen kutina, että rokotteen kanssa saadaan aikaan poliittinen kärsimysnäytelmä, riippuen mistä maasta niitä oikeasti toimivia alkaa tulemaan (jos alkaa...). Jos jenkeistä, niin siinä on helvetti irti, kun presidentistä riippumatta rokotteella luodaan maailmanpoliisiasetelma. Jos EU-maasta, niin sitä käytetään kiristyksenä taloudellisiin "yhteisvastuisiin". Olin kirjoittamassa, että joku Britannia voisi olla parhaasta päästä, mutta itse asiassa sillähän voisi kiristää kätevästi loistavat Brexit-ehdot. Jne. jne.
Olikohan siellä joku kotimainen ratkaisu kuinka pitkällä![]()
Pitää tämänkin takia toivoa, että lupaavat suomalaiset rokoteprojektit tuottavat tulosta.
Pitää tämänkin takia toivoa, että lupaavat suomalaiset rokoteprojektit tuottavat tulosta.
Jotenkin tästä on jäänyt vähän sellainen kuva, että kun viruksen proteiinirakenteet ja RNAt on yleisesti jaossa, ja menetelmät rokotteen kehittämiseksi yleisesti tiedossa, samaten kuin valmistusmenetelmät, niin en usko siihen että putkahtaa joku yksi proprietary rokote, jota sitten jaellaan poliittisin perustein kalliiseen hintaan. Rokoteprojekteja on käynnissä iso määrä, ja niistä on ympäri maailmaa monta menetelmältään päällekäistä; jos joku onnistuu rokotteen kehittämisessä, perässä on useita samanlaisia hankkeita jotka voidaan myös vetää maaliin.
Suomessa ja muuallakin ongelmaa, että kun kaikkia ei ole testattu, niin niitä ei sitten ole merkattu korona kuolleisiin. Italiassa on arveltu olevan jopa 2-3 kertainen määrä koronaan kuolleita kuin mitä viralliset luvut kertovat (virallisissa luvuissa on vaan sairaalassa kuolleet)(kuolleisuutta verrattu aiempiin vuosiin). Harvassa maassa tilastot vielä kohdillaan, ja tarkkoja lukuja saataneen vasta huomattavasti jälkikäteen (jos saadaan). Suomessa nuo luvut kuitenkin ilmeisesti suht hyvin toden mukaisia (kuolleiden osalta).
Juuri näin koska onhan rokotteen kehittämisessä kansalliset kuin taloudelliset inressinsä. Sekä kilpajuoksu kuka pääsee ensimmäisenä "maaliin".
Koronaan on varmasti Suomessakin kuollut sellaisia keitä ei ole testattu ja siis eivät ole tuossa koronakuolleiden kokonaisluvussa mukana. Tuossa aiemmassa pompsahduksessa oli vaan kyse näistä Uudenmaan seudun hoivakodeissa tapahtuneista koronakuolemista joita ei siis oltu laskettu mukaan kys. kokonaislukuun. Eli siis kyse ei ollut testaamattomuudesta vaan siitä, että hoivakodeissa kuolleita ei pidetty ihmisinä tjsp.
Sanoo asian paremmin kuin minä.
Eihän tuossa videossa tullut mitään muuta kuin että siellä on maskit käytössä ja todettu että määrät vähenee. Ei mitään tietoa mikä se maskien osuus on tuosta vähenemisestä, kuitenkin vähenemiseen vaikuttaa paljon muutkin toimet.
Tämä on varmaan joku sukupolvien välinen ero, että miksi kukaan kuuntelisi 20 minuutin Youtube-jaarittelua kun saman asian voisi lukea puolessa minuutissa tekstinä. Nykyajan nuoriso jne.![]()
Vanhat setämiehet on kärttyisiä, kun eivät nykymaailmaa ymmärrä. Ennen uutiset luettiin lehdistä ja puoli ysin uutisista. Eivät ymmärrä nykymaailmaa, jossa viestintää tapahtuu myös yksittäisten henkilöiden toimesta esim. videon ja twatterikommenttien välityksellä.
Eikös korona silloin pitäisi päästää leviämään ihan vapaasti, eihän tuo muuten Suomessa toteudu. Ja siitä taas ei hyvää seuraa.Asko Järvinen paljasti korttinsa ja koulujen aukaisusuunnitelmien takana vaikuttaisi olevan pyrkimys saada lapset ja vanhemmat sairastamaan COVID-19 ennen syksyn influenssakautta. Olipa yllätys.
![]()
HUSin Järvinen purkaisi koronarajoituksia – "Pitäisi yrittää saada sitä väestönosaa sairastamaan, jolle tauti ei todennäköisimmin ole vaarallinen"
Jos rajoituksia ei lievennetä, Suomessa on syksyllä päällekkäin koronavirusta ja influenssaa. Kapasiteetti ei riitä molempien testaamiseen.yle.fi
Eikös korona silloin pitäisi päästää leviämään ihan vapaasti, eihän tuo muuten Suomessa toteudu. Ja siitä taas ei hyvää seuraa.
Itseasiassa Youtube videoissa taloudellinen kannustin on tehdä niistä pitkiä, jolloin niihin voi upottaa enemmän mainoksia. Lisäksi satuin lukemaan tänään artikkelin miten Youtube maksaa videoiden tekijöille ja he näyttävät tienaavan sitä enemmän mitä pidempään heidän videoita katsotaan. Eli tekijän kannalta on optimaalista saada katsojat pysymään kanavalla ja jaaritella mahdollisimman pitkään.Nyt ollaan palattu siinä mielessä entiseen tai pysytty siellä, että taas tarvitaan näitä puhuvia päitä omilla kasvoillaan selittämään asioita suullisesti. Nykyisin nämä erilaiset tubettajat ovat nykyajan Arvi Lindejä. Ennen toimituksellisen työn ansiosta kuitenkin asioiden esittäminen pysyi ytimekkäänä, eikä kahden minuutin asian esittämiseen tarvittu 20 minuutin jorinoita. Oli taloudellinen kannustin pitää asian esittäminen ytimekkäänä, kun telkkarissa piti ehtiä näyttää muitakin ohjelmia. Nyt videoblogeissa ei ole mitään rajaa, kuinka paljon aikaa voi käyttää asian esittämiseen, ja tuloksena usein nämä videot ovat tarpeettoman pitkiä. Esim. jenkkiläiset tuotearvosteluvideot lähes poikkeuksetta sietämättömiä, kun pelkkää tuotteen pakkausta ihmetellään kuin jotain suurtakin saavutusta ja avataan monta minuuttia.
Niin kauan kuin kokonaiskuolleisuus on normaalia alhaisempi, niin ei kuitenkaan voida sanoa, että näitä olisi mitenkään merkittävä määrä:Koronaan on varmasti Suomessakin kuollut sellaisia keitä ei ole testattu ja siis eivät ole tuossa koronakuolleiden kokonaisluvussa mukana. Tuossa aiemmassa pompsahduksessa oli vaan kyse näistä Uudenmaan seudun hoivakodeissa tapahtuneista koronakuolemista joita ei siis oltu laskettu mukaan kys. kokonaislukuun. Eli siis kyse ei ollut testaamattomuudesta vaan siitä, että hoivakodeissa kuolleita ei pidetty ihmisinä tjsp.
Eli voidaan olettaa että 1) testaamattomia kuolee koronaan Suomessa yhä koko ajan ja 2) hoitokodeissa kuolee ihmisiä koronaan yhä koko ajan. Ja näitä ei välttämättä vieläkään lasketa tuohon kokonaislukuun. EuroMOMO:sta
Tää kyllä pätee kaikkiin muihinkin linkkeihin, vaikka se lopputulos olisi joku artikkeli. Itse en kyllä viitsi alkaa kahlaamaan pitkää tekstiäkään läpi, että sieltä löytyy se pointti. Aina pitäisi olla se referaatti tai tiivistelmä, että muut tietää haluaako lukea/katsoa mitä siellä sanotaan.Itse en katso yhtäkään referoimatonta videota, vaan aloitan tämän mussutuksen tai raportoin. Jos sisältö on referoitu ja kiinnostava, saatan sen katsoakin. Näistä referoimattomista on ennenkin annettu huomautuksia, joten laittakaa niitä tiivistelmiä, kiitos!
Mä luulen, että moni meistä ei vaan halua laittaa loputtomasti aikaa sellaisten videoiden katseluun, joiden sisällön voisi tiivistää pariin ranskalaiseen viivaan.
OT: Mutta jos kerran osaa porukasta nuo kiinnostaa, niin on ihan luonnollista, että video myös sisältää semmoista kontenttia. Ehkä sellaista on myös erikseen toivottu näytettävän. Voihan sitä kelata ohi paikoista jotka ei itseä kiinnosta?Esim. jenkkiläiset tuotearvosteluvideot lähes poikkeuksetta sietämättömiä, kun pelkkää tuotteen pakkausta ihmetellään kuin jotain suurtakin saavutusta ja avataan monta minuuttia.
Niin kauan kuin kokonaiskuolleisuus on normaalia alhaisempi, niin ei kuitenkaan voida sanoa, että näitä olisi mitenkään merkittävä määrä:
![]()
Itseasiassa Suomessa on kuollut koko viime syksyn ja talven ajan poikkeuksellisen vähän ihmisiä. Toki tämä saattaa myös lisätä koronakuolemia siltä osin, että heikossa kunnossa olevia, pahinta riskiryhmää voi olla nyt normaalia enemmän.
Koko Euroopassa on ylimääräisiä kuolemia tähän mennessä enemmän kuin viime vuonna, mutta vähemmän kuin toissa vuonna:
![]()
Eli käytänössä tuo viittaisi siihen, että tähän mennessä koronan aiheuttamat lisäkuolemat ovat samaa luokkaa kuin influenssa-aallon jääminen tänä vuonna hyvin miedoksi vastaavasti säästi.
Se mikä vähän alkanut ärsyttämään on tämä osittain sensaatiohakuinen jokapäiväinen Suomessa kuolleiden listaaminen lehdissä. Kyllä influenssakaudella (ja muutenkin) ihmisiä kuolee päivittäin, mutta ei niitä missään lehdissä päivittäin listata (Määrä voisi yllättää monen). Tieto on oltava saatavilla, mutta ei sitä missään etusivulla tartte koko ajan näyttää. Selkeistä muutoksista lukemiin sitten voisi uutisoida.Niin kauan kuin kokonaiskuolleisuus on normaalia alhaisempi, niin ei kuitenkaan voida sanoa, että näitä olisi mitenkään merkittävä määrä:
![]()
Itseasiassa Suomessa on kuollut koko viime syksyn ja talven ajan poikkeuksellisen vähän ihmisiä. Toki tämä saattaa myös lisätä koronakuolemia siltä osin, että heikossa kunnossa olevia, pahinta riskiryhmää voi olla nyt normaalia enemmän.
Koko Euroopassa on ylimääräisiä kuolemia tähän mennessä enemmän kuin viime vuonna, mutta vähemmän kuin toissa vuonna:
![]()
Eli käytänössä tuo viittaisi siihen, että tähän mennessä koronan aiheuttamat lisäkuolemat ovat samaa luokkaa kuin influenssa-aallon jääminen tänä vuonna hyvin miedoksi vastaavasti säästi.
Edelliseen viestiini liittyen. Olisi aika mielenkiintoista, jos kaikkien iltapäivälehtien etusivulla olisi päivittäin päivittyvä kuolleisuustaulukko (alkoholi, tupakka, liikenne jne...). Vaikuttaisikohan jotenkin ihmisten käytökseen?En oikein pidä nuita kuolleisuuskeskiarvoja kovin hyvänä mittarina. Kärjistettynä esimerkkinä voitaisiin vaikka kuvitella tilanne missä karhut alkaisivat tappamaan suomalaisia, esim. 100 kpl per vuosi tahtia. Tämän seurauksena ihmiset menisivät metsään vähemmän ja pysyisivät enemmän sisällä ja tämän vuoksi esim. liikennekuolemat vähenisivät 100 kpl per vuosi. Seurauksena kuolleisuus pysyisi ns. ennallaan. Siltikään tilanne ei olisi hyvä jos karhut jatkaisivat kasvavassa määrin suomalaisten popsimista.
Edelliseen viestiini liittyen. Olisi aika mielenkiintoista, jos kaikkien iltapäivälehtien etusivulla olisi päivittäin päivittyvä kuolleisuustaulukko (alkoholi, tupakka, liikenne jne...). Vaikuttaisikohan jotenkin ihmisten käytökseen?
Edelliseen viestiini liittyen. Olisi aika mielenkiintoista, jos kaikkien iltapäivälehtien etusivulla olisi päivittäin päivittyvä kuolleisuustaulukko (alkoholi, tupakka, liikenne jne...). Vaikuttaisikohan jotenkin ihmisten käytökseen?
Tuskinpa kaupallinen media, Iltis/Hesari/yms., alkavat mainostajia tai omistajatahojaan kritisoimaan, esim. alkoholifirmoja tai autoteollisuutta. Nähtiinhän se jo Esperi-keississä miten Hesari ja Iltis ja muut Sanoma Oy:n julkaisut eivät kritisoineet Esperiä yhtään. Koronan aiheuttamat hoitokotikuolemat voivat olla kaupalliselle medialle taas ns. hankalasti uutisoitava aihepiiri.
Tämähän se onkin, kun tuntuu, että ei ymmärretä tätä. Suomessa kuolee keskimäärin ~150 ihmistä joka ikinen päivä. Siihen nähden nyt tilastoidut 149 kuolemaa on pieni määrä. Samassa ajassa on muihinkin yksittäisiin syihin kuollut varmasti vastaavia määriä.Toivottavasti ihmiset osaisivat lukea kuolleisuuslukujen taustalta myös sen, että kuolemantapauksia on kuitenkin ollut melko vähän, eli vastatoimenpiteet ovat toimineet ja järkevää käyttäytymistä tarvitaan. Toisaalta kuolemantapauksien esiin tuominen terävöittää ihmisten mieliin vastatoimenpiteiden merkitystä myös yksilötasolla. Voi käydä toisinkin päin. Kun ei tässä nyt enempää porukkaa kuole niin mitäpä niitä turvavälejä pitämään kaupassa ja miksipä ei järkkäisi kunnon kotibileet 50 kaverille.
Ei siinä, en halua vähätellä Covid-19 vakavuutta, mutta noi kuolemalaskurit vain alkaneett ottamaan pannuun
Ehkä näinkin. 150 on todella vähän ja kun sekin painottuu ikäihmisiin, niin siihen nähden moni panikoi aikalailla liikaakin. Omassakin lähipiirissä on näitä, jotka ulkona lenkilläkin kiertävät vastaantulijat 5m päästä ja eivät uskalla suunnilleen ruokakauppaan mennä...Olen samaa mieltä, että asiat pitää osata suhteuttaa. Mutta niin kauan kun homma ei ole hanskassa ja taudin tappavuus tartunnansaaneille on suht' korkea, on musta parempi pitää yllä vähän liian vakavaa ilmapiiriä kuin vähän liian huoletonta.
Toisaalta, tässä tapauksessa kuitenkin kyse on vain lukeman ilmoittamisesta ilman sen kummempaa pelottelua. On lukijasta kiinni, kokeeko, että 150 on paljon vai vähän. Musta se on helvetin vähän kun miettii mitä muualla on tapahtunut. Jo taudin alkuvaiheessa totesin, että influenssa on hyvä verrokki kun yritetään suhteuttaa kuolemien määrää. Niin kauan kun tämä tappaa alle 500-1000 ihmistä, on tilanne mennyt aika hyvin.
Eiköhän syy San-na Ma-rii-nin rau-hal-li-seen pu-hee-seen sel-vi-ä (osaispa tavuttaa, ei opetettu koulussa).
Noissa pitää sitten verrata:Tämähän se onkin, kun tuntuu, että ei ymmärretä tätä. Suomessa kuolee keskimäärin ~150 ihmistä joka ikinen päivä. Siihen nähden nyt tilastoidut 149 kuolemaa on pieni määrä. Samassa ajassa on muihinkin yksittäisiin syihin kuollut varmasti vastaavia määriä.
Vuonna 2018 alkoholiperäisiin tauteihin ja alkoholimyrkytykseen menehtyi 1 683 henkeä
Alkoholisyihin kuolleet
Tupakoinnin arvioidaan aiheuttaneen vuonna 2012 Suomessa noin 4 300–4 500 kuolemaa, yli 700 uutta työkyvyttömyyseläkejaksoa ja noin 340 000 vuodeosastohoitopäivää.
Tupakka - Alkoholi, tupakka ja riippuvuudet - THL
Maailman terveysjärjestö WHO:n mukaan tupakointi tappaa pian 8 miljoonaa ihmistä vuodessa ja maksaa maailmantaloudelle yli biljoona dollaria vuodessa.
Tupakointi tappaa pian 8 miljoonaa ihmistä vuodessa
Ei siinä, en halua vähätellä Covid-19 vakavuutta, mutta noi kuolemalaskurit vain alkaneett ottamaan pannuun![]()
Onhan tää kyllä suo seurata näitä tutkijoita ja suosituksia. Ensin jyrkkä varoitus ja nyt sitten puoltava suositus. Mitenhän nuuska ja e-rööki sitten? Niissähän keuhkot pääsee muutenkin vähemmällä. Varmaan huomataan vielä että ammattidokujen määrä koronatapauksissa on hämmästyttävän pieni, eli virus pelkää myös viinaksia. Rööki huuleen ja tapio naamaan sitten vaan että pysyy terveenä!Tämä on kyllä mielenkiintoista seurata, kuinka nämä mielipiteet, havainnot, tutkimukset COVID-19 osalta heittelehtivät joka suuntaan:
![]()
Tutkijat haluavat antaa nikotiinilaastareita koronapotilaille ja etulinjan työntekijöille Ranskassa – epäilevät, että nikotiini voi suojata virukselta
Ranskalaistutkijat haluavat testata nikotiinilaastareita koronapotilaille ja etulinjan työntekijöille selvittääkseen, onko tupakoitsijoilla pienempi riski sairastua virukseen, kertovat Le Monde ja The Guardian.www.mtvuutiset.fi
Eli siis tilastollisesti tupakoivia sairastuneista on ollut vähemmän mitä pitäisi. Tästähän oli juttua jo aiemmin (tupakointi selvä riskitekijä), että tupakointi lisäisi jossain määrin tupakoivien ja ex-tupakoivien ACE2-reseptoreiden määrää (haitallinen tekijä) mutta samaan hengenvetoon totesivat että myös nikotiinin vaikuttavan myös solun sisään tunkeutuneen SARS-CoV-2 viruksen toimintaan. Nikotiinin kiinnittyessä soluun, jossa virusta mahdollisesti on - haittaako tämä siis viruksen toimintaa vai ei ja mahdollisesti myös nikotiini heikentäisi kehon omaa immuniteettia ja tällöin näiltä kehon omilta ylireagoinnilta vältyttäisiin.
Toivottavasti tämä ei innosta ketään alottamaan tupakanpolttoa, mutta vähän eri näkökulmia näemmä asioihin löytyy ja ajatellaan out-of-the-box.
Jaa kuka?OT: Ministeri Luhtanen on saattanut
käydä samalla esiintymistaidon kouluttajalla.
Onhan tää kyllä suo seurata näitä tutkijoita ja suosituksia. Ensin jyrkkä varoitus ja nyt sitten puoltava suositus. Mitenhän nuuska ja e-rööki sitten? Niissähän keuhkot pääsee muutenkin vähemmällä. Varmaan huomataan vielä että ammattidokujen määrä koronatapauksissa on hämmästyttävän pieni, eli virus pelkää myös viinaksia. Rööki huuleen ja tapio naamaan sitten vaan että pysyy terveenä!
Toisaalta, tässä tapauksessa kuitenkin kyse on vain lukeman ilmoittamisesta ilman sen kummempaa pelottelua. On lukijasta kiinni, kokeeko, että 150 on paljon vai vähän. Musta se on helvetin vähän kun miettii mitä muualla on tapahtunut. Jo taudin alkuvaiheessa totesin, että influenssa on hyvä verrokki kun yritetään suhteuttaa kuolemien määrää. Niin kauan kun tämä tappaa alle 500-1000 ihmistä, on tilanne mennyt aika hyvin.
sosiaalisen median jätit ovat myös ottaneet kerrankin vastuuta ja karsivat valeuutisia aktiivisesti, varmaan myös Youtubekin joten ihan kaikki sekopäisimmät, ahneimmat ja vastuuttomimmat huuhaaäijät eivät pääse nyt niin hyvin ääneen kuin aikaisemmin.
Kyllä länsimaissa on ihan selkeä erottelu toimituksellisen sisällön ja mainosmyynnin välillä. Nyt mennään jo pahasti fake newsin puolelle kun tällaisia lähdet laukomaan ilman lähteitä.
Jo ensi vuosikymmenellä maapallon väestöön voi iskeä laaja pandemia, joka korjaa niin kylmää satoa, että jopa 30 miljoonaa ihmistä voi kuolla puolessa vuodessa.
Näin uskoo Bill Gates, Microsoftin perustaja ja yksi maailman rikkaimmista ihmisistä.
{/quote]
Käytämme välttämättömiä evästeitä, jotta tämä sivusto toimisi, ja valinnaisia evästeitä käyttökokemuksesi parantamiseksi.