Tuota, tuohan on sellaista poliittista kamppailua. HUS on meillä pyrkinyt olemaan sellainen ”valtio valtiossa”. Hakenut soteen erillisratkaisua, jossa saisi olla oma itsenäinen HUS jatkossakin. Oli aktiivisesti kaatamassa edellistä sotea (mikä kyllä oli hyvä asia imho).
Kun suomalaista järjestelmää on kehitetty 90-luvulta saakka siten, että sairaanhoitopiirit hoitavat varautumisen itsenäisesti, pitäisi Lehtosen kritiikin mennä HUS:lle itselleen sekä HYKS-erva-alueelle. Ts. heidän varautumisensa puutteet eivät meidän järjestelmässämme ole valtion tai THL:n vika, vaan heidän oma vikansa.
Sen sijaan valtion homma toki on, että huoltovarmuusvarastossa on tavaraa. Joskin tällä kertaa oli tuuriakin mukana, kun sinne oli jäänyt niitä edellistä pandemiauhkaa varten hankittuja suojavarusteita.
Se ei silti muuta sitä, että oikeastaan Lehtonen tuossa kritisoi HUS johtoa, johon itsekin kuuluu, ja omaa erva-aluettaan.
Hyökkäys on paras puolustus, vai miten se meni: kun syytät, että valtio ei ole varautunut, kukaan ei ehkä huomaa kysyä, miksi HUS ei ollut riittävän varautunut...
EDIT: Kun kävin lukemassa tuon Uusi Suomen blogitekstinkin, näyttää siltä, että huutaa Ulkoministeriötä apuun hankintojen turvaamisessa tilanteessa, jossa saatavuus on hankaloitunut ja hinnat nousseet.
Kertoo siis siitä, että HUS omat hankintakanavat ei nykytilanteessa toimi riittävän luotettavasti.