- Liittynyt
- 11.02.2017
- Viestejä
- 460
Olen omin silmin 12 vuotta sitten todistanut tapausta, jossa vanhusta ei edes yritetty elvyttää.
Makasin pahan salmonellan vuoksi keskussairaalassa. Viereiseen vuodepaikkaan tuotiin arviolta +85 vuotias vanhus, joka asui yksin kotonaan ja oli alkanut voida pahoin.
Myöhemmin illalla sukulaiseni oli katsomassa minua ja huomasi, kun verhon takana oleva vanhus makasi yht'äkkiä liikkumatta suu auki. Katsoin itsekin verhon taakse ja painoin hälytysnappia. Paikalle tuli hoitaja, joka hieman ravisteli vanhusta ja hoki pari kertaa "Herää NNNNN herää!". Sitten hoitaja ryntäsi huoneesta ulos.
Poistuimme sukulaiseni kanssa huoneesta ja oletimme, että huoneeseen tulee henkilökuntaa elvyttämään vanhusta. Odotimme huoneen ulkopuolella pari-kolme minuuttia ja ketään ei tullut. Käytävällä ei näkynyt ketään. Sukulainen sanoi, että tämä ei ole meidän sota, käydään tuolla vähän kävelemässä.
Takaisin tultaessa sairaanhoitaja tuli huoneen ovella vastaan. Hän sanoi, että nyt kävi NNNN:lle ikävästi, olemme siirtäneet tavarasi toiseen huoneeseen. Tiedä sitten, oliko elvytyskielto, mutta asia on vaivannut minua. Suomessa ei ole paperilla eutanasiaa, mutta käytännössä kuitenkin on?
Tämä ei niinkään kuulu tähän ketjuun, mutta vastaan nyt tähän. Jatkokeskustelu on varmaan siinä ot-ketjussa. Olen ollut monessa vanhainkodissa töissä ja monella vanhuksella on ei elvytetä päätös tehtynä, koska hänen kehonsa ei enää kestä niitä hoitoja mitä elvytys tuo mukanaan. Asukkailla on monia perussairauksia, jotka ovat edenneet niin pitkälle, että siinä ei ole järkeä jatkaa mahdottoman pitkään.
Olen itsekin ollut mukana keskusteluissa, joissa mietitään hoitojen järkevyyttä ja hetken kuluttua hoitamassa potilasta siihen kuntoon, että hän pääsee viimeiselle matkalle rauhallisesti ja kivuttomasti. Joskus olen ollut siinä kuolemaa odottamassa mukana potilaiden kanssa kahdestaan ja joskus perheen kanssa. Ihmiselämää ei ole järkevää aina vaan pidentää vaan pitää myös tajuta luovuttaa oikeassa kohdassa.