Koronavirus SARS-CoV-2 ja sen aiheuttama tauti COVID-19 (Yleinen keskustelu)

Jännästi on taas täältä kunnalliset influenssarokotteet loppu, ja koronarokotteita riittää. Varmaan sitä tasapuolista kohtelua, tai sitten koronarokotteet ei kelpaa ihmisille? En siis saa influenssarokotetta riskiryhmäläisenä taaskaan toista vuotta peräkkäin ajallaan, vaan joutuu toivomaan että joulukuun lopulla/tammikuussa tulee lisää.
 
Miten määrittelet sen, että päällä on tauti jolla muita tartutat? Joku yskä voi kestää useamman viikon ja siitä ei mitään saikkuja saa, niin miten silloin toimit? Omaan piikkiin kotona ja toivot, että työnantaja myös hyväksyy kotona olon ilman saikkua?
Hankalaahan se on, mutta onhan noille niitä ohjenuoria.

Todellisuudessahan ihmisissä nyt vaan on paljon sellaisia itsekkäitä ja/tai itsekeskeisiä kusipäitä jotka pistää omat asiat muiden edelle, osa kuvittelee olevansa jotain pyhimyksiä kun tulee kouluun/töihin kipeänä "katsokaas MINÄ tulen töihin kipeänä, olen niin tärkeä!" ja sitten aukovat päätä kun jengi sairastuu ja on tietenkin fiksumpina saikulla.

Eli noita ilmiselviäkin tapauksia on niin paljon, että helppo se olisi edes niitä karsia pois. Viimekin talvena toimistolla yksi mies röhi, köhi, niiskutti, kakisteli kurkkua yms. selkeästi kipeänä viikon, ja sitten puoliksi kehuen sanoi viikon päästä että "olinpa tuossa viikon kipeenä ja kuumeessa töissä kun ei kukaan näitä hommia osaa tehdä". Eli jengi tulee ihan tietoisesti kipeänä töihin, vaikka etänäkin saisi olla tarvittaessa ja nimenomaan on kielletty kipeänä töihin tulo. Ja ei ole ainut henkilö joka on selkeästi oireisena paikalle tullut, muutomat joutui lähtemään kesken päivän kotiin kun alkoi jo muut kyselemään että mitä sinä täällä kipeänä teet.

"kun toimistolla on helpompi tehdä töitä" oli yhdenkin selitys.

Samaa on tullut todistettua myös kaikissa opiskelupaikoissa yliopistoa myöten, eritoten naisilla vaikutti olevan tapana tulla todella räkäisenä paikalle buranan voimalla ja sitten tarttuikin puoli luokkaa. Miehethän kokee sairaudet ilmeisesti rajumpina, niin ehkä asia selittyy osaltaan tällä.

Itsekin olin lukuisia kertoja kipeänä pian näiden altistusten jälkeen, kun jossain pienessä huoneessa piti tehdä ryhmänä töitä ja 3 muuta räkii kuin kuolemaa tekevät, niin vituttaahan se.

Ja tuo että piti ravata "salaa" bileissä ryyppäämässä ja ties missä ulkomailla kertoo vaan yksinkertaisesti ihmisten itsekkyydestä, ei ne ryyppäämiset ja typerän urheilun tms katsomiset livenä niin tärkeitä ole, että ei voisi niitä joksikin aikaa karsia elämästä. Jälkiviisas on helppo olla, mutta ei siitä nyt ainakaan apua ole jos joku oikeasti erittäin tappava pöpö tulisi ja jengi vaan ravaa baareissa koska "mä haluan".

Sitkeä yskä on tietysti hankala, siinä voi edes sitten sen verta tehdä että yskii hihaan, eikä suu ammollaan ilmaan kuten todella moni edelleen tekee, ja pitää vaikka pahimpia roiskeita estämässä jotain kangasmaskia. Kyllä sekin kalliiksi tulee työnantajalle kun nämä sankarit tulee "kokeilemaan" toimistolle niin kipeinä että sen itsekin tietävät ja sitten vaikka 4-5 henkilöä saikuttaa 3-5 päivää tämän vuoksi. Osalle voi olla se toimisto ainoita paikkoja joissa tulee lähikontaktia, niin selvästi on suurin riski siellä sairastua.

Nuo saikutusajat on sinällään vähän lyhyitä, kun perusflunssakin voi osalla kestää pari kolme viikkoa päällä niin, että ei ainakaan fyysisestä työstä tule mitään.
 
"kun toimistolla on helpompi tehdä töitä" oli yhdenkin selitys.

Tästähän pitäisi penaltia jaella sen työpaikan, eikä sysätä vastuuta yhteiskunnan harteille. Siksi jatkuu kun työpaikat sen sallivat, ehkä jopa kannustavat. Toksinen työkulttuuri.
 
Voisko ne eristäytyä/olla etänä ym. jotka kaikista yskäisyistä saavat jonkun influenssan, ei varmaan vaan suljettava baarit, kuntosalit, uimahallit jne. Näppärämpää siten ja oppivathan yskijät olemaan..
 
Voi voi. Koronarokotukset ovat ruuhkautuneet pahasti. Mahtaako kaikille edes riittää piikkejä?

Jännät speksit piikkien antamiselle:

"KORONAROKOTTEET suojaavat tehokkaasti vakavalta taudilta. Perusterveille alle 65-vuotiaille kolme rokoteannosta antaa yhä hyvän suojan vakavaa tautia vastaan.

LIEVÄLTÄ taudilta ja tartunnalta rokotteet suojaavat vain vähäisesti.

KORONATAUDIN suurin riskitekijä on ikä, vaikka henkilöllä ei olisi sairauksia.

MYÖS tietyt sairaudet ja terveydentilat lisäävät riskiä saada vakava tauti.

SIKSI tehosterokotetta suositellaan nyt kaikille 65 vuotta täyttäneille, 18 vuotta täyttäneille riskiryhmäläisille sekä voimakkaasti immuunipuutteisille yli 12-vuotiaille.

SYYSTALVEN rokotuksissa ei enää lasketa, kuinka monta tehosterokotetta on aiemmin saatu tai montako koronatautia on sairastettu.

ROKOTUKSIIN käytetään uutta XBB.1.5-varianttiräätälöityä Comirnaty-rokotetta."

Mikäs noissa spekseissä niin jännää on?
 
viime keskiviikosta asti kuumeessa, väsyttää paljon enemmän kuin normiflunssassa niin ettei ole edes aika tullut pitkäksi. Päätä särkee jatkuvasti ja makuaisti on ihan outo. Rasvaiset ruuat kuten juusto ja jäätelö maistuvat kitkeriltä. Kotitestiin napsahti heti kaksi viivaa, ei tarvinnut edes odotella
 
Koronaa(kin) sivuava WHO-sopimuksen sisältö antaa viitteitä siitä että Korona oli muiden "epidemioiden" tapaan vain tiekartan piste kohti seuraavaa askelta. On kyllä kuumottava sopimus ja saa nähdä meneekö Suomessa suoraan längistä läpi.

linkki:
Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Tähän kommentoin että katsomatta paskaa, viesti poistettiin ja sain varoituksen.
Katsoin nyt alkua ja täyttä paskaahan se oli kuten arvelin

Edit. Pahoittelut katsoin väärin! Ei tullut tosiaan varoitusta/huomautusta. Poistun nyt nöyränä ja lopetan off topicin/spammaamisen. Menee vain välillä tunteisiin tahallinen disinformaation tuottaminen ja levitys.
 
Viimeksi muokattu:
Tähän kommentoin että katsomatta paskaa, viesti poistettiin ja sain varoituksen.
Katsoin nyt alkua ja täyttä paskaahan se oli kuten arvelin
Ensinnäkin, et saanut varoitusta, etkä edes huomautusta.

Toiseksi, tämä viestisi on edelleen hyvin pitkälti nollapostaus, jos et edes kykene millään muotoa asiallisesti perustelemaan miksi on "paskaa". Älä kirjoita, jos ei ole mitään annettavaa keskusteluun, kiitos.
 
Katsoin nyt alkua ja täyttä paskaahan se oli kuten arvelin

Tämän takia olisi kiva, että niitä videoita referoidaan. @sammy123 voisi kertoa, mitä siellä videolla kerrotaan. Millä tavappa korona on "epidemia" lainausmerkeissä? Mikä ihmeen "välietappi"? Millä tavalla "kuumottava". Kaikki tuossa tekstissäsi viittaa aivan puhtaaseen salaliittoteoriaan, joten voisit korjata epäilyt.

@Benji voi myös kertoa, kun kerran peukutti videoviestiäsi.
 
Viimeksi muokattu:
Samaa tuossa juuri sisäisesti tänään vähän keskusteltiin ja mahdollisesti siirtyy sinne, koska ei enää varsinaisesti valtakunnan polttavin puheenaihe.
Syksyn korona-epidemia nostaa päätään ja aiheesta on ollut paljon puhetta mediassa viime päivinä, liittyen esimerkiksi tungoksiin rokotuksissa ja sairaaloissa.

Ei tämä nyt ihan pelkkää politiikkaa ja mennyttä aikaa ole todellakaan. Ellei sitten sairaudet ja virukset yleensäkin ole politiikkaa...
 
Syksyn korona-epidemia nostaa päätään ja aiheesta on ollut paljon puhetta mediassa viime päivinä, liittyen esimerkiksi tungoksiin rokotuksissa ja sairaaloissa.

Ei tämä nyt ihan pelkkää politiikkaa ja mennyttä aikaa ole todellakaan.
Ei kukaan ole puhunut menneestä ajasta, mutta kyseessä ei ole enää arkea hallitseva pandemia, josta johtuen aihe sijoitettiin aikanaan poikkeuksellisesti Yleistä keskustelua puolelle. Kyseessä on vahvasti yhteiskunnallinen aihe, joka kuuluu oletusarvoisesti Politiikka- ja yhteiskunta -alueelle.
 
"Makuasia", sanoi mummo lumessa, mutta kyllä aihepiiri tuntuu juuri nyt olevan aika paljon tapetilla taas ja näyttää siltä, että koronasta ei eroon olla pääsemässä vaan säilyy tietynlaisena kausiviruksena jatkossakin ja koskettaa kyllä ihmisten elämää ihan konkreettisesti.
 
Ellei sitten sairaudet ja virukset yleensäkin ole politiikkaa...
Covid sai pandemian takia niin painavan yhteiskunnallisen leiman, että keskustelu siitä on paljon enemmän yhteiskunnallis-poliittista kuin vaikka keskustelu rs-viruksesta, influenssasta tai noroviruksesta. Myös nyt, kun korona ei enää ole päällimmäinen puheenaihe. Aluksihan se pitkään oli sitä samaan tapaan kuin sota-aiheet viime ja tänä vuonna.
 
Paitsi nyt ihan viime viikkoina koronasta on taas ollut enemmän puhetta ihan käytännön kannalta, koska rokotuksissa on ollut viivytystä, ruuhkaa ja hämminkiä, ja sairaaloissa vilkasta. Jätevesiarvot koholla.

Näin pahasti korona ei ole tainnutkaan käytännön tavoilla vaikuttaa hyvin pitkään aikaan... Milloin viimeeksi? Oliko vuosi sittenkään tällaista, en muista.
 
Roskalehdet lietsoo psykoosia taas käyntiin, Ukraina aiheena ilmeisesti ei myy vanhaan malliin ja Israel nyt ei varmaan tavista paljoa kiinnostele. Vaarallinen ehkä vanhuksille mutta lööppejä pitää repiä. Onko rokotteet happanemassa käsiin vai mistä kyse.. :think:
 
Lietsontaa tai ei, niin kyllä korona-epidemia on ihan oikea juttu nyt, kuten kausi-influenssakin usein alkuvuodesta ja siitäkin aina puhutaan.

Sen sijaan juuri koronasta keskusteleminen tuntuu nyt kovasti triggeröivän tiettyjä piirejä jostain syystä. Ilmeisesti aihe pitäisi vaieta, vaikka se on ihan oikea aihe joka koskettaa oikeita ihmisiä juuri nyt.
 
Syy on edelleen se että koska ei kohdella tasavertaisena esim influenssaan. Koronarokotteita on miljoonia varmasti edelleen varastossa ja influenssarokotteita pihdataan.
Ei asia varmaan vaikenemalla parane?

Koronarokotusten suhteen on tehty se, tunnustettukin, virhe että tämän syksyn rokotukset on aloitettu liian myöhään. Influenssarokotukset puolestaan joutaisi aloittaa hieman myöhemmin, koska epidemia alkaa yleensä vasta alkuvuodesta.

Ei muuten ole ensimmäinen kerta kun koronarokotusten kanssa viivytellään. Sama oli loppukesästä 2021 ja syksyllä 2021 toisten ja kolmansien annosten kanssa. Niitä haudottiin varastoissa. Kolmannet annokset annettiin riskiryhmillekin vasta joskus joulukuussa 2021, vaikka tilanne oli pahentunut pitkin syksyä.

Influenssapiikit ovat yleensä suurin piirtein riittäneet riskiryhmille, mutta paikallista pulaa tuntuu välillä olevan kun ei ole varattu tarpeeksi. Ihmeen vaikeaa tuntuu toikin olevan, että tilataan tarvittava määrä. Aina sama juttu.
 
Voidaanko tällaisella mikro-optimoinnilla perustella nykyisessä sotetilanteessa sitä, että tuplataan rokottamiseen kuluva resurssi? Se on pois muusta terveydenhuollosta.
Sepä se.

Mutta kaikesta päätellen koronarokotteiden ja influenssarokotteiden antaminen samanaikaisesti ei ole kovin toimiva systeemi sekään, vaan jotain pitäisi tehdä toisin.

Ei ole suostuttu hyväksymään sitä, että nämä virukset nyt vaan ilmenee ja toimii eri tavoilla ja eri aikoina toisiinsa nähden.
 
Voi voi. Koronarokotukset ovat ruuhkautuneet pahasti. Mahtaako kaikille edes riittää piikkejä?

Jännät speksit piikkien antamiselle:

"KORONAROKOTTEET suojaavat tehokkaasti vakavalta taudilta. Perusterveille alle 65-vuotiaille kolme rokoteannosta antaa yhä hyvän suojan vakavaa tautia vastaan.

LIEVÄLTÄ taudilta ja tartunnalta rokotteet suojaavat vain vähäisesti.

KORONATAUDIN suurin riskitekijä on ikä, vaikka henkilöllä ei olisi sairauksia.

MYÖS tietyt sairaudet ja terveydentilat lisäävät riskiä saada vakava tauti.

SIKSI tehosterokotetta suositellaan nyt kaikille 65 vuotta täyttäneille, 18 vuotta täyttäneille riskiryhmäläisille sekä voimakkaasti immuunipuutteisille yli 12-vuotiaille.

SYYSTALVEN rokotuksissa ei enää lasketa, kuinka monta tehosterokotetta on aiemmin saatu tai montako koronatautia on sairastettu.

ROKOTUKSIIN käytetään uutta XBB.1.5-varianttiräätälöityä Comirnaty-rokotetta."

Kyllähän se itsekullakin alkaa paniikkia pukkaamaan ja kiire hakemaan rokotetta. Ollaan kuitenkin Euroopassa ihan kärjessä mitä tulee koronakuolemiin. Kuka se kuolla haluaisi. Varsinkaan koronaan.

Ja jossain on syljetty päin näköä kun ei ole rokotetta herunut:

Tilanne on äitynyt niin pahaksi, että ajanvarauspuhelimeen soittaneet ovat haukkuneet ja uhkailleet työntekijöitä. Etelä-Suomen Sanomien mukaan Lahden sote-keskuksen rokotuspisteelle on saavuttu ilman ajanvarausta ja yksi asiakkaista jopa sylki hoitajan päälle, kun ei saanut rokotetta.

Jännät speksit piikkien antamiselle:

"SYYSTALVEN rokotuksissa ei enää lasketa, kuinka monta tehosterokotetta on aiemmin saatu tai montako koronatautia on sairastettu.

ROKOTUKSIIN käytetään uutta XBB.1.5-varianttiräätälöityä Comirnaty-rokotetta."

Lietsontaa tai ei, niin kyllä korona-epidemia on ihan oikea juttu nyt, kuten kausi-influenssakin usein alkuvuodesta ja siitäkin aina puhutaan.

Sen sijaan juuri koronasta keskusteleminen tuntuu nyt kovasti triggeröivän tiettyjä piirejä jostain syystä. Ilmeisesti aihe pitäisi vaieta, vaikka se on ihan oikea aihe joka koskettaa oikeita ihmisiä juuri nyt.

Keskustella aina voi, mutta keskustelun tavalla on kyllä merkitystä.. Ettei taas palata ihmisten vainoamiseen, leimaamiseen ja syrjimiseen passilla. Muuten piikittäkööt ja panikoikoot kukin niin paljon kuin lystää kunhan jätetään muut rauhaan.. Nyt näillä jutuilla tappeluista rokotejonoissa ym. varmaan yritetään vauhdittaa piikkien hakemista: "hae äkkiä omasi ettet jää ilman! nämäkin jo tappelevat piikeistään". Muistin virkistykseksi otsikoita sekoiluista psykoosiajalta.

kulkususi.jpg

laajasalo.jpg

panttivangi.jpg

taysinrokotettu.jpg
 
Joo eipä tuossa ole kyse muusta kuin Iltapäivälehtien klikkihuoraamisesta. Turha ruveta salaliittoteorioita piirtelemään. Vastuu on lukijalla.
 
Joo eipä tuossa ole kyse muusta kuin Iltapäivälehtien klikkihuoraamisesta. Turha ruveta salaliittoteorioita piirtelemään. Vastuu on lukijalla.
On tossa vähän muustakin kiinni. Oltiin eri liigassa kuin koskaan aikaisemmin, samalla kun terveiden ihmisten perusoikeudet vietiin ns. sivistyneessä länsidemokratiassa silmänräpäyksessä. Tämän ruokkiminen tuolla tavalla ei mene ainakaan minun moraalikompassissani pelkällä klikkihuoraukseksi kuittaamalla.
 
On tossa vähän muustakin kiinni. Oltiin eri liigassa kuin koskaan aikaisemmin, samalla kun terveiden ihmisten perusoikeudet vietiin ns. sivistyneessä länsidemokratiassa silmänräpäyksessä.
Aika vähän Suomessa mitään perusoikeuksia vietiin. Täällä ei ollut missään vaiheessa edes mitään varsinaista lockdownia, eikä maskipakkoa.

Uudenmaan saarto alussa oli yksi, mutta sekään ei pitkään kestänyt.
 
Aika hyvin saatiin ravintoloita, baareja ja kuntosaleja kuitenkin konkurssiin.

Ei perusoikeuksien puuttumisen takia, vaan siksi että ihmiset eivät enää käyneet ravintoloissa tai keskustassa. Etätyöskentely mullistaa yhä edelleen ihmisten liikkumista ja moni keskuksien liike on henkitoreissaan - vaikka perusoikeudet ovat ihan normaalilla tasolla. Ihmisten käytös on se suurin tekijä tässä - ei lainsäädäntö.
 
Aika hyvin saatiin ravintoloita, baareja ja kuntosaleja kuitenkin konkurssiin.
Kuntosalit oli mun muistaakseni koko ajan auki?

Ravintoloissa oli rajoituksia, mutta aika vähän aikaa nekään kokonaan kiinni oli. Ja monille firmoillehan maksettiin korona-avustuksia...

"Perusoikeuksien viemistä" isompi juttu oli se, että ihmiset "eivät halunneet käyttää perusoikeuksiaan" kuten esimerkiksi vierailla koronalinko-mestoissa entiseen malliin. En minäkään käynyt baareissa puoleentoista vuoteen, vaikka olisin saanut ja voinut. En halunnut.
 
Kyllä hallitus ihan kokonaan ne ravintolat välillä laittoi kiinni.
 
Ei perusoikeuksien puuttumisen takia, vaan siksi että ihmiset eivät enää käyneet ravintoloissa tai keskustassa. Etätyöskentely mullistaa yhä edelleen ihmisten liikkumista ja moni keskuksien liike on henkitoreissaan - vaikka perusoikeudet ovat ihan normaalilla tasolla. Ihmisten käytös on se suurin tekijä tässä - ei lainsäädäntö.
Lyhyt on ihmisen muisti. Piti itsekin kaivaa netistä tieto eli kyllä ne ravintolat taidettiin sulkea ihan hallituksen määräyksellä keväällä 2020.

Ravintolat ja muut ravitsemisliikkeet on suljettava koko maassa perjantaina 3.4. klo 24. Lauantaista 4.4.2020 lähtien ravintolat ovat kiinni asiakkailta 31.5. asti. Sulkeminen on välttämätöntä koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi.
 
Baareista puheenollen, eipä nytkään oikein huvita baariin lähteä kun korona on taas kiihtynyt ja muitakin viruksia paljon liikkeellä. Ei baarissa oleskelu nyt niin ihanaa ole, että huvittaisi tähän väliin näitä riskejä ottaa.

Ehkä joku kerta pitää pikkujouluja käydä viettämässä kuitenkin.

Vuosi sitten sain koronan juuri näihin aikoihin baariviikonlopun jälkeen. Asiaa varmaan edesauttoi se, että olin ulkona turhan vähissä vaatteissa.
 
Lyhyt on ihmisen muisti. Piti itsekin kaivaa netistä tieto eli kyllä ne ravintolat taidettiin sulkea ihan hallituksen määräyksellä keväällä 2020.

Ei mun muisti ole lyhyt. Mä en väittänyt etteikö ravintoloita olisi suljettu. Väitän, että ainakaan tuo sulku ei ollut ravintoloille se suurin ongelma, sillä tuosta sai korvauksia yhteiskunnalta. Siitä ei saanut korvauksia kun ihmiset eivät vaan halunneet tai uskaltaneet mennä ravintoloihin koronan aikana - silloin kun yhteiskunta EI rajoittanut niissä käyntiä. Kun rajoituksia ei ollut, ei myöskään myönnetä korvauksia.
 
Baareista puheenollen, eipä nytkään oikein huvita baariin lähteä kun korona on taas kiihtynyt ja muitakin viruksia paljon liikkeellä. Ei baarissa oleskelu nyt niin ihanaa ole, että huvittaisi tähän väliin näitä riskejä ottaa.

Ehkä joku kerta pitää pikkujouluja käydä viettämässä kuitenkin.

Vuosi sitten sain koronan juuri näihin aikoihin baariviikonlopun jälkeen. Asiaa varmaan edesauttoi se, että olin ulkona turhan vähissä vaatteissa.
Itse sairastin tasan vuosi sitten koronan. Enkä ollut käynyt tuolloin edes baareissa.
Parin viikon kuluttua pikkujoulut loppuun myydyssä hotellin ravintolassa. Siitä vielä yöhön. Riskejä on enemmän silloin kun ylittää suojatien Helsingin keskustassa.
 
  • Tykkää
Reactions: a-p
Riskejä on enemmän silloin kun ylittää suojatien Helsingin keskustassa.
Eihän Hjelsingjöörin keskustassa nykyään ole enää edes autoja eikä ne ainakaan aja kovempaa kuin 30 km/h.

Kyllä on noin 1000 kertaa todennäköisempää on saada tauti kuin joutua onnettomuuteen suojatiellä. Tai no, sanotaan 10 000 kertaa. Ehkä satatuhatta.
 
Aika vähän Suomessa mitään perusoikeuksia vietiin. Täällä ei ollut missään vaiheessa edes mitään varsinaista lockdownia, eikä maskipakkoa.

Uudenmaan saarto alussa oli yksi, mutta sekään ei pitkään kestänyt.

Ainakin Asko Järvisen arvio oli että moni perusoikeus meni tuolloin aika halvalla. Ja moni poliittinen päätös tehtiin vastoin tutkittua tietoa. Olisi täällä enemmänkin haluttu kaikkea autoritääristä juttua, mutta kun laki ei antanut sellaisia valtuuksia niin se vähän rajoitti.

Järvisen haastattelu Puheenaihe podcastissa on mielestäni aika hyvä post mortem tuosta aiheesta.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
Eihän Hjelsingjöörin keskustassa nykyään ole enää edes autoja eikä ne ainakaan aja kovempaa kuin 30 km/h.

Kyllä on noin 1000 kertaa todennäköisempää on saada tauti kuin joutua onnettomuuteen suojatiellä. Tai no, sanotaan 10 000 kertaa. Ehkä satatuhatta.
Onkohan missään tutkimuksia siitä, millä todennäköisyydellä on tähän päivään asti voinut säilyä terveenä? Itse en vielä ole tätä sairastanut ja jokainen nuha (1) testattu ja sen päälle viitisenkymmentä testiä matkustelun myötä tai kun lähipiirissä on sairasteltu. Tyttärellä sama homma - lähes kaikki ympärillä olleet kipeänä ja monet kahdesti. Me kaksi ollaan seurattu pandemiaa ikään kuin sivusta.

Toki koputtelen edelleenkin puuta ja ymmärrän, että riskit on olemassa. Ja se kuuluisa oireeton tartunta tietysti myös voi selittää asian.
 
Maanantaina on namipäivä. Otan (tulee mieleeni NATO :cool:) viidennen Comirnatyn ja lisäksi vuotuisen influroksun. Kiitos!
 
Mulla on jonkilainen muistikuva etta se oli 5% tai 15% jotka ovat immuuneja koronalle. Muisti sanoo kuulleeni 15% mutta kokemukset puhuvat 5%
Rokotteet varmaan sotkee tuota matematiikkaa.

Mun lähipiirissä on lukuisia vanhoja ihmisiä, joilla ei tiettävästi ole koronaa ollut, ja ovat saaneet rokotteita varmaan viisi annosta tai jotain tähän mennessä.
 
Tiedän yhdenkin eläkeläispapan jolla todennäköisesti oli korona mutta "Ei mulla mitään koronaa ole ollut, mutta kyllähän tuossa joku aika sitten oli melkoinen flunssa kun ei meinannut aamulla päästä huoltikselle kahville" -puheiden perusteella ei paljon testaillut tai välittänyt. Ihmetteli vaan kun koko aamukahviporukka oli jossain vaiheessa vuorollaan rajussa "flunssassa". Tuo papparainen on juuri sellainen "minähän en mitään testejä tee" -tyyppinen tapaus.

Toisaalta, yksi kaveri juuri eilen postasi kuvan positiivisesta testistä ja totesi ettei varmaan treffata viikonloppuna. Hänellä ei aiemmin ollut mitään isompia flunssaoireita moneen vuoteen mutta nyt sitten iski todistetusti ja kunnolla.

Jotkut ovat koronassa ihan puolikuolleita, joillakin se tulee lievempänä. Itsekin todistetusti kaksi kertaa sairastaneena voisin sanoa että itselläni se ei ollut oikeastaan tavallista flunssaa rajumpi jos ei makuaistin sekoilua huomioida.
 
Onkohan missään tutkimuksia siitä, millä todennäköisyydellä on tähän päivään asti voinut säilyä terveenä? Itse en vielä ole tätä sairastanut ja jokainen nuha (1) testattu ja sen päälle viitisenkymmentä testiä matkustelun myötä tai kun lähipiirissä on sairasteltu. Tyttärellä sama homma - lähes kaikki ympärillä olleet kipeänä ja monet kahdesti. Me kaksi ollaan seurattu pandemiaa ikään kuin sivusta.

Toki koputtelen edelleenkin puuta ja ymmärrän, että riskit on olemassa. Ja se kuuluisa oireeton tartunta tietysti myös voi selittää asian.
Itse en ottanut rokotteita, vaikka en "rokotevastainen" olekaan.

Ja nyt tuli ensimmäistä kertaa korona, maanantaina alkoi 38-39 kuumeella ja kuumetta on nyt pitänyt hyvin lievän nuhan ja yskän kera, sekä lievää kurkkukipua + makuaisti katosi. Ei kovin kiva olo mutta lievempää toistaiseksi kuin paha influenssa.

Testejä olen myös tehnyt aina kun on ollut jotain oireita.

Baareissa/bileissä en ole käynyt kun ei kiinnosta päihteet ja bileet, harvemmin tulee muutenkaan käytyä missään yleistötapahtumissa. Mutta esim kahtena kesänä tuli pyörittyä 7-10 päivää lontoossa ihmisvilinässä ilman tartuntaa.

Että saattaa se jossain vaiheessa kohdalle osua, itsekin ihmettelin että miten ei itselle tule kun kaikki rokotetut tutut on saaneet koronan monta kertaa jo.

Omasta näkökulmasta ihan hyvä että noita yleisötapahtumia ja baareja pistettiin kiinni, jos kyseessä olisikin ollut todella tappava kulkutauti niin jälkikäteen asia olisi ollut voi voi. Ja toisaalta olisi ollut ihan ok antaa kunnon sanktiot kaikille "salabileisiin" osallistujille, koska ei se ryyppäys ja biletys nyt vaan voi olla niin tärkeää että ei voi hetkeksi lopettaa. Ja toisaalta jos ihmiselle on tärkeintä vain ryypätä ja bilettää, niin on aika turha yhteiskunnan jäsen.

Varmaan jos oikeasti tulisi joku espanjantauti potenssiin 10 niin edelleen narsistinen jengi juoksisi bileissä ympäri maata ja ulkomaita kun "wää mulla on oikeus!"
 
Ja varmaan riittäisi edelleen ihmisiä, jotka haluaisivat kieltää muilta kaiken ja mielellään rangaista, jos he eivät tottelisi.
 
Kovasti jaksamisia ja rukouksia kaikille joille niin ikävästi käy että tuon viheliäisen taudin saavat. Pidetään toisistamme huolta ja pysytään kotona sekä muistetaan myös rokotesuojaus.
 
Kuntosalit oli mun muistaakseni koko ajan auki?

Ei ollut, ainakin kaikki kuntosalit oli kiinni tammikuussa 2022 jolloin kaikki halukkaat oli saanut kaksi piikkiä ja sairaimmat jo kolme. Tämä oli se sirkuksen poliittisin vaihe, jossa Kiuru sai kiinalaisen totalitarismi-koneistonsa käyntiin vaikka suuntaus olisi pitänyt olla nimenomaan päinvastoin. Toki silloin oli paljon koronaa liikkeellä, mutta ei se esim. nykytilasta eroa mitenkään ja tämä kaikki oli täysin tiedossa jo silloin. Myös uimahallit oli kiinni ja kaikki muutkin sisäpaikat missä oli mahdollista ylläpitää kuntoaan ja terveyttään.
2020-2021 oli jotain vastaavia sulkuja ainakin keväällä 2020, mutta suurimman osan ajasta niinä vuosina oli sellainen rajoitettu malli jossa esim. omaan Elixiaani pääsi 10 henkilöä per tunti ennakkoilmoituksella. Tämä oli itse asiassa oikein mukavaa ja hiljaista treeniä. Ja ainakin kesät ilman rajoituksia.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
301 552
Viestejä
5 137 154
Jäsenet
81 998
Uusin jäsen
kkaloine

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom