Koronavirus SARS-CoV-2 ja sen aiheuttama tauti COVID-19 (Yleinen keskustelu)

Mikä tämä uusi kiinalaisversio on? Saisinko lisää tietoa tästä? En ole ainakaan uutisissa tällaisesta uudesta kiinalaisversiosta lukenut. Viimeisimpien asiantuntijatietojen mukaan mukaan Kiinassa leviää nyt lähinnä nämä vanhat tunnetut omikron-variantit.

Sen sijaan esimerkiksi Yhdysvalloissa leviää sitä uutta ns. Kraken XBB.1.5 -omikronvarianttia. Onko jotain lähdettä sille, että tämä nimenomainen XBB.1.5-variantti olisi nimenomaan Kiinassa syntynyt? Enkä nyt puhu siitä alkuperäisestä Wuhanin variantista. Disinformaatiota et varmaankaan halua levitellä?

Muutenkin Kiinassa saavutetaan näillä näppäimillä tilanne, että virus on käynyt käytännössä katsoen koko väestön läpi. Sairastuneista kiinalaisista 99,9% parantuu siitä max. 2 viikossa. Ja tämä ryhmä tulee jatkamaan normaalia elämää koronan jälkeen. Sillä erolla, että nyt heillä on parempaa immuniteettia nimenomaan vakavia tautimuotoja vastaan. Varmasti henkisesti kova paikka rajoituksien nimiin henkeen ja vereen vannoville, kun nyt on puhkeamassa se viimeinenkin zero-covid utopian mätäpaise maailmassa.
Nimenomaan Krakenista oli nyt puhe ja väestön läpikäynti kestää kyllä vielä selkeästi pidempään.
Lisäksi siellä (Kiinassa) sairastuu senverran paljon porukkaa että uusien, uudestaan väestöä läpikäyvien varianttien syntyminen on erittäin mahdollista, jolloin tilanne pitkittyy kun uusi variantti kiertää uuden kierroksen.
---------------------
Yksi COVIDin ominaisuus on se, että se saattaa viihtyä immuniteettiongelmallisten potilaiden elimistössä todella pitkään. Tämä ilmiö on käsittääkseni synnyttänyt ainankin yhden, todennäköisesti 2 koko maailman kiertäneistä valtavarianteista. Nyt kun mieletön määrä ihmisiä sairastuu Kiinassa (Ja muualla maailmassa uudestaan), niin joukossa on myös kyseisiä tapauksia, joten voi esim parin kk:n päästä lähteä taas uusia versioita kiertoon... Itse olisin taipuvaisempi siihen, että tilanteen on syytä olettaa potentiaalisesti jatkuvan ainakin kesään asti.
 
Kiinassa oli vuotanut viranomaisten arvio tautitapausten todellisesta lukumäärästä. Sen mukaan arvioitiin noin 250 miljoonan kiinalaisen sairastuneen yksistään Joulukuun aikana, ja Joulukuun 20. päivään mennessä. Tästä on kulunut nyt noin 2,5 viikkoa tähän päivään mennessä. Koska tauti leviää exponentiaalisesti niin kauan kun tartutettavia riittää, voinee vetää johtopäätöksen, että valtaosa 1,5 miljardista kiinalaisesta on tartunnan saanut jo tällä hetkellä. Exponentiaalinen leviäminen toteutuu nyt erityisesti Kiinassa, koska rajoituksia siellä ei käytännössä ole ollut moneen viikkoon. Kiinalaiseen uuteen vuoteen mennessä tämä valtaosan ryhmä on jo toipunut taudista.

Kiinassa saattaa syntyä uusia variantteja, tai sitten ei synny. Samoin uusia variantteja saattaa syntyä myös muualla maailmassa. Ja todennäköisemmin niitä syntyykin nimenomaan jossain muualla, koska kiinalaiset kansakuntana käsittävät vain alle viidesosan koko maapallon väestöstä.

Mitä kiinalaisten immuunikatoon tulee. Tuskimpa siellä enempää esim. HIV-potilaita on kuin esimerkiksi Afrikan maissa, tai muissa kehittyvissä maissa. Kehittyvissä jos missä korona todellakin leviää tällä hetkellä vapaasti. Miksi et olisi huolissaan näistä maailman kolkista? Muutenkin rokotuskattavuus ja rokotteiden laatu kehittyvissä maissa lienee jopa Kiinaa surkeampi.

Jonkun uuden kiinalaisen variantin meuhkaaminen on disinformaatiota tasan niin kauan kun sellainen on virallisesti vahvistettu, ja sille on annettu uusi varianttikoodi.

Mitä taas Kraken-varianttiin tulee. Se on onneksi Omikron-sukua. Tarkoittaa sitä, että vakavia tautimuotoja tuskin tulee aikaisempia omikron-variantteja enempää. Jos Kraken olisi merkittävästi vaarallisempi, lööpit huutaisivat jo tällä hetkellä Yhdysvalloissa vallitsevasta sairaalakaaoksesta.
 
Kiinassa oli vuotanut viranomaisten arvio tautitapausten todellisesta lukumäärästä. Sen mukaan arvioitiin noin 250 miljoonan kiinalaisen sairastuneen yksistään Joulukuun aikana, ja Joulukuun 20. päivään mennessä. Tästä on kulunut nyt noin 2,5 viikkoa tähän päivään mennessä. Koska tauti leviää exponentiaalisesti niin kauan kun tartutettavia riittää, voinee vetää johtopäätöksen, että valtaosa 1,5 miljardista kiinalaisesta on tartunnan saanut jo tällä hetkellä. Exponentiaalinen leviäminen toteutuu nyt erityisesti Kiinassa, koska rajoituksia siellä ei käytännössä ole ollut moneen viikkoon. Kiinalaiseen uuteen vuoteen mennessä tämä valtaosan ryhmä on jo toipunut taudista.

Kiinassa saattaa syntyä uusia variantteja, tai sitten ei synny. Samoin uusia variantteja saattaa syntyä myös muualla maailmassa. Ja todennäköisemmin niitä syntyykin nimenomaan jossain muualla, koska kiinalaiset kansakuntana käsittävät vain alle viidesosan koko maapallon väestöstä.

Mitä kiinalaisten immuunikatoon tulee. Tuskimpa siellä enempää esim. HIV-potilaita on kuin esimerkiksi Afrikan maissa, tai muissa kehittyvissä maissa. Kehittyvissä jos missä korona todellakin leviää tällä hetkellä vapaasti. Miksi et olisi huolissaan näistä maailman kolkista? Muutenkin rokotuskattavuus ja rokotteiden laatu kehittyvissä maissa lienee jopa Kiinaa surkeampi.

Jonkun uuden kiinalaisen variantin meuhkaaminen on disinformaatiota tasan niin kauan kun sellainen on virallisesti vahvistettu, ja sille on annettu uusi varianttikoodi.
Fakta on se, että suuri määrä tartuntoja / päivä -> suuri määrä mutaatioita -> Isompi riski mutaatioon, joka johtaa taas leviämiskelpoiseen virukseen. Näin on käynyt aikaisemminkin, joten olisi typerää olettaa, että nyt ei niin kävisi, jostain kumman syystä. Viidesosa MAAILMAN väestöstä sairaana muutaman kuukauden aikana on todella raju määrä mahdollisuuksia kaikkeen mahdolliseen..

Lotototakkaan ei kannata, kun eihän siinä voita käytännössä. SILTI, kun tarpeeksimoni lottoaa, niin myös ne päävoitot vain menevät vähänväliä..

Kaikille pitäisi olla melkoisen selvää, että COVID on toisin, kuin esim tuhkarokko kykeneväinen näköjään mutatoitumaan siten, että syntyy taas tarttuva versio, melko helposti. Lisäksi se kykenee myös kombinoitumaan ainankin itsensä kanssa ja kuka tietää, minkä muun viruksen kanssa. On siis vahvasti syytä olettaa, että tilanne tulee jatkumaan.. Onneksi ainankin toistaiseksi uudet vesiot ovat olleet selkeästi lievempiä, kuin alkuperäinen Wuhan versio, eli tilannetta oli erittäin kannattava viivyttää jo siitäkin syystä.
 
Eli siis toisin sanoen Suomessa otetaan käyttöön EU:n suosittelemat rajoitukset.
EU:n poliittiset rajoitukset ovat yhtä lailla poliittisia rajoituksia, eipä asiantuntijat missään enää usko rajoituksiin. Jotkut sairaalapomot voivat taas alkaa ulista, kun eivät pysty järjestämään hoitoa normaalitilanteessakaan, mutta koronan kanssa sillä ei ole mitään tekemistä. Politiikka on aiheuttanut koronan hoidossa massiivisia ongelmia maailmanlaajuisesti kaikkine lockdowneineen.
 
Rajoitukset ovat olleet suureltaosin täysin väistämättömiä. Muutamat maat yrittivät suoriutua ilman ja ei siitä mitään tullut.
Korona nyt vain valitettavasti oli senverran ongelmia rajusti aiheuttava, että siihen oli pakko reagoida, maailmanlaajuisesti. Erilaisia hoitotapoja oli useita, mutta kaikkiin sisältyi mm. maskit ja kokoontumisrajoitukset, eikä niitä ollut mahdollista välttää, vaikka kuinka olisi haluttu.

Ja jos sairaanhoito menee liiaksi tukkoon, on täysin selvää, että se johtaa mm. rajoituksiin, olipa syynä korona tai muut virukset. Hengitystieinfektiot nyt vain jylläävät näin talvella, ei siinä ole mitään uutta.
 
Mitä jos satsattaisiin siihen terveydenhuoltoon eikä pistettäisi kaikkea säppiin joka talvi. Ollaan lamassa kohta muutenkin ilman näitä pelleilyjä.
 
Ja jos sairaanhoito menee liiaksi tukkoon, on täysin selvää, että se johtaa mm. rajoituksiin, olipa syynä korona tai muut virukset. Hengitystieinfektiot nyt vain jylläävät näin talvella, ei siinä ole mitään uutta.
Siinä on vain sellainen lakitekninen suoja, että esimerkiksi valmiuslakien aktivointiin sairaaloiden tukkeutuminen ei ole riittävän pätevä syy, yksistään. Korona riitti ylittämään kynnyksen, koska se määriteltiin yleisvaaralliseksi tartuntataudiksi. Suomen lainsäädännössä on aika tarkkaan määritelty syyt, milloin voidaan ottaa käyttöön oikeastaan mitään perusoikeuksia rajoittavia poikkeuslakeja.

Väliaikaiset koronan tartuntatautilaitkin lakkasivat olemasta voimassa jo puoli vuotta sitten, koska ne oli säädetty määräaikaisiksi. Perusoikeuksia koskevia lakeja kun ei Suomessa voi onneksi säätää toistaiseksi voimassaoleviksi. Perustuslaki ym. lakitekniset suojat sen onneksi estävät.
 
Väärin. Voidaan hyvin siirtää rahaa toisaalta terveydenhuoltoon. Tiedät varman itsekin että mistä. Ei tarvitse edes veroja korottaa.
Ei, en tiedä mitä tarkoitat - itselleni tulee ensin mieleen julkisen puolen IT-investoinnit, esimerkiksi Apotti-järjestelmän korvaaminen itsesorvatulla järjestelmällä joka ei ainakaan huonompi tai kalliimpi voi olla. Jostain syystä koskaan tällainen ei ole oikeasti saavuttanut merkittäviä säästöjä, mutta ehkä nyt ollaan tilanteessa jossa on pakko onnistua.

Ei se tehokkuusargumentti kylläkään muuta perusongelmaa: otetaan vaikka tuplareservi käyttöön ja katsotaan kuinka kauan kestää ennen kuin tulee hirveä valitus siitä, että hoitajilla tai lääkäreillä on kesällä jopa aikaa pitää kahvitaukoja. Miksei pienennetä syömävelkaa, miksei lasketa veroja...

Terveydenhuollon ammattilaisia ei oikein kolmen kuukauden vuosittaiseen keikkatyöhön löydy. Mutta ehkäpä jokin muu ratkaisu löytyisi? Esimerkiksi kansalaispalvelus-tyyppinen tsydeemi jossa kaikki työikäiset pienen koulutuksen jälkeen pääsevät tekemään pari viikkoa joka kymmenes vuosi. Hoidon taso tietysti tulee sanotaanko vaihtelevammaksi. Ja kun kaikki kädettömät, varttihullut ja muuten täysin hoitoalalle sopimattomat vähitellen päätyvät "vapautettu palveluksesta"-heeboiksi, jäljelle jäävää kansanosaa kutsutaan palvelukseen joka ainut vuosi. Ei kuulosta kovin lupaavalta.
 
Olet ilmeisesti ollut lukematta uutisia mitä "kehitysapuun" laitetaan vuosittain. Aloita sieltä ja googlaa loput, täällä sitä on käsitelty useasti ja paljon aiemmin. Ei käydä sitä keskustelua tässä sen enempää.
 
Jos kehitysapu on pyöreästi 0,5% bkt:sta ja terveydenhuollon menot pyöreästi 10%, ei riitä mihinkään. Ja eikö tuo kehitysapu ole jo poliittisissa puheissa vaikka kuinka moneen kertaan laskettu julkisen talouden alijäämäratkaisuehdotuksiin?
 
Paskapuhetta. Ulkomaille syötetään lähes miljardi vuodessa ja terveydenhuoltoon ei ole rahoja.
 
Paskapuhetta. Ulkomaille syötetään lähes miljardi vuodessa ja terveydenhuoltoon ei ole rahoja.
Siis mikä on paskapuhetta?

Ekat googlaamani sivut antaa suuruusluokkia
Kehitysyhteistyön määrärahat ja tilastot - Ulkoministeriö kehitysyhteistyön määrärahat 1373 miljoonaa vastaa 0,50% bkt:sta
Terveydenhuollon menot ja rahoitus 2019 : Terveydenhuollon menot kasvoivat kaikissa suurissa toiminnoissa Suomen terveydenhuollon menot 2019 22 miljardia, vastasi 9.2% bkt:sta (tämä prosentti on mielestäni noussut vuosittain)
Budjetti 2022 Valtion talousarvioesitys 2022 7 miljardia alijäämäinen, katetaan lainanotolla... ja tämä ennen todellista energiakriisiä
 
Niin, mitä tästä?
 
Krista Kiurun johtama STM on ilmeisesti valmistelemassa pysyvää koronarokotepakkoa sote-alalle. Tällä hetkellähän sote-alan henkilökunta ei ole enää velvoitettu ottamaan Covid-19 rokotteita, sillä väliaikainen tartuntatautilain 48 a pykälä raukesi vuodenvaihteessa.

Kiurun tuore haastattelu:

Millähän perusteilla ovat nyt ajamassa tuota pakkoa uudelleen käyttöön? Huomioidaan tässä erityisesti se, ettei pykälä 48 a:n alkuperäiset perusteet edes täyttyneet, eikä rokote estä tartuntoja. Lisäksi sote-ala on jo nyt romahduksen partaalla, mitenköhän tämä edesauttaa tilannetta. Vrt. alla olevat uutiset:

>Pohjois-Pohjanmaalla on jouduttu käyttämään hoitotyössä henkilöitä, joilla ei ole koronarokotusta – työntekijäpula keskeisin syy

>Turun yliopistollisessa keskussairaalassa (TYKS) on potilastyössä kymmenkunta koronaa vastaan rokottamatonta hoitajaa.
>Työntekijät voivat olla potilastyössä tartuntatautilain väliaikaisen 48a-pykälän mukaan. TYKSissä työhön pitää olla myös johtavan ylilääkärin Mikko Pietilän lupa.

>Sairaalat joutuneet ottamaan rokottamattomia hoitajia töihin, pakkolaissa oli sopiva porsaanreikä – "Emme olisi pärjänneet ilman heitä”
 
Niin, mitä tästä?
Suomi ja suomalaiset joutuvat tekemään paljon epämukavia asioita lähivuosina, varsinkin jos ja kun lisälainan saaminen loppuu. Mutta maskisuositus julkisilla paikoilla tai mikään muu ennaltaehkäisevä koronantorjuntatoimi joka vähentäisi terveydenhuollon kustannuksia on jotenkin katastrofi, salaliitto, pelkuruuden osoitus?
 
Oli meininki lähteä Thaikkuihin loppukuusta, ei auta kun käydä shotti hakemassa jos mielii.
Passissa merkintä rokotteiden kohdalla 1/1, koska sairastettu tauti. Mikä ei taas auta koska taudista on kulunut 7kk, 6kk sisällä sairastettu tauti olisi riittänyt.

Tossa vielä:

Alkaakohan näitä nyt tulla vähän joka puolella kun Kiinalaiset lähtee liikkeelle?
 
Oli meininki lähteä Thaikkuihin loppukuusta, ei auta kun käydä shotti hakemassa jos mielii.
Passissa merkintä rokotteiden kohdalla 1/1, koska sairastettu tauti. Mikä ei taas auta koska taudista on kulunut 7kk, 6kk sisällä sairastettu tauti olisi riittänyt.
Thaimaan matkan hinnalla saat alkosta aika monta "shottia" ja saunot vaikka pörssisähköllä.
 
Viimeisin uutinen on etta Thaimaa ei vaadikkaan. Meni ehdotus nurin ministeriossa.

Thaimaan perjantaisen päätöksen takana oli sama varapäämisteri-terveysministeri, hän antoi ruhtinaallisen viikonlopun aikaa lentokentille ja matkatoimistoille ohjeistaa henkilökunta sekä turisteille valmistella uudet paperit maanantaista eteenpäin :-) Tämän aamun lennoilla esimerkiksi Turkish Airlines(Istanbul), Qatar(Doha) ja AirAsia(Kuala Lumpur) käännyttivät checkin tiskillä kymmeniä turisteja takaisin kotiin ... he lukevat kotona parin tunnin jälkeen "iloisen yllätyksen" se olikin turhaa.

ps: Perjantain päätös oli vaatia kaikilta ulkomaalaisilta rokotepassi(täysrokotettu, saa olla vaikka 2v vanha) tai max 6kk vanha infektiotodistus sairastumisesta. Piikitön ja ilman infektiotodistusta oleva ei olisi voinut käyttää RTPCR testi 72h ennen lentoa -mahdollisuutta tällä kertaa / Lauantai-iltana tuli muutos piikitön pääseekin matkaan mutta tulokentällä tehdään koronatesti (cov19+ tuloksesta karanteenihotelliin) / maanantai-aamulla peruttiin paperien tarkistukset sekä testit.

Kiinalaisille tuli erillinen maininta cov19 vakuutuksesta koska heidän paluulennolle on pakollinen koronatesti. Se vaatimus säilyy kiinalaisilla mutta ei kosketa suomeen palaavia koska ei tarvitse koronatestiä ennen paluulentoa. / Jos kiinalaiselle tulee cov19+ testitulos ennen paluulentoa he jäävät Thaimaahan viikoksi karanteenihotelliin. / Näitä matkaehtoja ei ollut ehditty sopia maarajalle vielä ollenkaan.

Hyvin pelattu ministeriltä, hän sai jo useamman kriittisen kirjeen hotelli- ja palvelualan etujärjestöiltä. Muutoksia voi tulla lähipäivinä lisää flipflop suuntaan.
 
Viimeksi muokattu:
Tartunnat näyttävät tällä hetkellä kohdistuvan käänteisesti korreloiden rokoteannosten määrään. Esiintyvyys on suurinta boostatuissa.

1673279894026.png

1673279917013.png

Vakavien tautimuotojen osalta tilanne on käänteinen, ja millä tahansa annosmäärällä vakavan tautimuodon riski on paljon pienempi mitä se on aiemmin ollut.
1673280056644.png

1673280081817.png

Lähde:
 
Varmaan yritettiin kysyä että mikä pointti tossa postauksessa oli? Mitä se toi keskusteluun? Mitä ajoit takaa tuolla?
Minusta oli yllättävää huomata, että rokote, jonka väitettiin estävän tartunnoilta, ei estäkään niitä, vaan tilastollinen näyttö on päinvastaista. Sen sijaan oli huojentavaa huomata, että positiivista vaikutustakin on. Siitä syystä postasin. Keskustelua voit käydä mistä tahansa näkökulmasta.

Sen verran vielä, että tiedän jo tämän argumentaation kaavan. Yleensä lause alkaa "Kuka on väittänyt.." tai "Kukaan ei ole väittänyt..". Kolmas tapa jatkaa keskustelua on "Eikö tämä ole jo käyty läpi..". Jos kontribuutiosi keskusteluun on näistä poikkeava, toivottavasti osaat esittää asiasi rakentavasti argumentoiden.
 
Minusta oli yllättävää huomata, että rokote, jonka väitettiin estävän tartunnoilta, ei estäkään niitä, vaan tilastollinen näyttö on päinvastaista.
Kyllä rokote esti tartuntoja varsin hyvin vuosien 2019 ja 2020 Wuhanin viruksen osalta. Alfankin jossain määrin. Deltan kanssa vähän nihkeämpää.

Pitkään aikaan tuskin on "väitetty" yhtään mitään tuollaista enää.

Menikö kaavan mukaan? Kiviäkin kiinnostaa...
 
Täälläpäin vain riskiryhmiä ja sote-työntekijöitä testataan, siis todella harvoja. Meillä ei työterveydessäkään enää testata, vaan korona menee kuten muutkin, ohjeistetaan olemaan omalla ilmoituksella pois.
 
Vajaa viikko sitten Kiuru sanoo että kiinamatkustajien koronatoimilla on kiire. Sitten todellisuus: WHO: Kiinan koronatilanteesta ei aiheutune tartuntamäärien nousua Euroopassa
"
WHO: Kiinan koronatilanteesta ei aiheutune tartuntamäärien nousua Euroopassa
"
Ei aiheudu edes tartuntamäärien nousua, saati sitten jotain ongelmia. Taas yksi panikointi lisää jonon jatkeeksi.

Parempi olisi, ettei noita edes päästettäisi muihin maihin. Ei koronan takia, vaan politiikan vuoksi. Tiibetiläiset, Uiguurit ja monet muut ovat kärsineet törkeästi tuon maan toimien takia.
 
STM puoltaa yhä kiinalaisten koronatestejä.
"
–  Meidän näkemyksemme on, että uhka puoltaisi varovaisuustoimenpiteenä käyttöön otettavaa ennakkotestiä, Puumalainen sanoo.

STT kertoi maanantaina tietoihinsa perustuen, että sisäministeriössä olisi arvioitu, ettei kynnys terveysviranomaisten arvioiden valossa ole ainakaan vielä täyttynyt.
"
Sis huh huh mitä roskaa nykyinenkin koronapolitiikka on, siis nimenomaan politiikka. Ei toimita edelleenkään niiden realististen uhkakuvien mukaan vaan luulojen ja uskomusten. WHO kertoi että ei uhkaa, sisäministeriön mukaan ei uhkaa, STM sitten taas haluaa rajoitukset, eikä edes perustele kantaansa mitenkään. Siis täydellisen läpinäkymätöntä ja roskapolitiikkaa tällainen. Pimittämistä ja pelon levitystä.

Edit. oli siellä näköjään pelko mahdollisuuksista mainittu perusteluina. No, siis selvällä ylivarovaisuudella ja pelonlietsonnalla mennään minusta edelleen. Lyhyt versio: Kiuru.
 
Viimeksi muokattu:
Ei toimita edelleenkään niiden realististen uhkakuvien mukaan vaan luulojen ja uskomusten. WHO kertoi että ei uhkaa

WHO tosin tekee aiheesta muita suosituksia, niin ehkä ajattelevat, että noi muut toimet riittää.

Masks continue to be a key tool against COVID-19

WHO continues to recommend the use of masks by the public in specific situations, and this update recommends their use irrespective of the local epidemiological situation, given the current spread of the COVID-19 globally. Masks are recommended following a recent exposure to COVID-19, when someone has or suspects they have COVID-19, when someone is at high-risk of severe COVID-19, and for anyone in a crowded, enclosed, or poorly ventilated space.
 
Piti oikein käydä katsomassa mikä meno tässä ketjussa vieläkö jaksetaan meuhkata flunssasta ja maalata maailmanloppua. Suunta on oikea vasta sivulta 2 löytyi tämä topikki :thumbsup:

Vähän asiaakin eli meillä ainakaan ei enää sotehenkilöstöä testata(puhumattakaan muista) ja muutenkin ohjeistus on omalla ilmoituksella pois 3-5 pv jos kotitesti positiivinen. Ja myös FFP2-maskilla voi tulla töihin jos ei pahat oireet.

Sanoisinko, että hiukan muuttunut 10 pv karanteenisäännöistä(myös "altistuneille") ja hyvä niin!

Joko kovimmat sulkufanit alkaa myöntämään että tauti oli sama mutta vain suhtautuminen on muuttunut...
 
Erikoisesti ihmiskunta on selvinnyt vaarallisemmistakin taudeista historian aikana. Ei vieläkään ruumiita ole näkynyt kaduilla. Keski-ajallakin jylläsi ympäri eurooppaa mustasurma ja silloin jengiä kuoli huolella. Kymmeniä prosentteja väestöstä ja silloin terveydenhuolto oli aika 404.
 
Tauti ei ole sama vaan tauti on muuttunut kuten myös ihmisten immuniteetti.

Vähän sama kuin jos vähättelisit 100 vuoden takaista espanjantautia ja rinnastaisit sen tämän talven influenssaan. Joo onhan se vähän sama virus tai jopa aika paljonkin sama virus. Ihan eri asia silti, ja aika pelottavaa, jossei sote-alan henkilöstöltä tämän vertaa ymmärrystä löydy.
 
Tänään on päivälleen kolme vuotta siitä kun ensimmäinen koronavirus todettiin suomessa. Toki se tietenkin oli kiinalaista tuontitavaraa.
Tuolloin ei vielä aavistettu mitä kaikkea muutamassa vuodessa muuttuisi.

Salmisen mukaan suomalaiset voivat suojautua yksinkertaisin keinoin huolehtimalla esimerkiksi käsihygieniastaan.
– Muuten voidaan elää ihan tavallista elämää, Salminen painotti kolme vuotta sitten.

Muuten voidaan elää ihan tavallista elämää, Salminen painotti kolme vuotta sitten.
Tässä hyvin kiteytetty asia. Ne faktat tiedettiin aika hyvin kolmekin vuotta sitten mitä tapahtuu oikeasti. Ei tämä mikään salaliitto ollut että kaikki ihme rajoitukset tulivat. Mutta sen sijaan osoitti kyllä karusti miten tyhmiä olemme. Maailmalta sai lukea mitä ihmeellisimpiä tarinoita eri rajoituksista ja toimista. Ihan älyvapaata menoa koko keissi.

Luulenpa että monen silmät avautuivat miten heikoissa käsissä meidän arkielämä oikeasti on. Puikoissa ei aina se äly loista kovin kirkkaasti.
 
Sai todellakin ymmärtämään mikä valta medialla on ihmisten mieliin ja ymmärtämään miten jotkin historian tapahtumat ovat olleet mahdollisia.
 
Samaten demosi hienosti kuinka internet ruokkii Dunning–Kruger efektiä.

Oikeasti oltiin niin monimutkaisten asioiden ääressä että pienistä osa-alueista voi väitellä tohtoriksi mutta se ei estänyt itsenäisiä ajattelijoita kyseenalaistamasta tutkijoiden johtopäätöksiä ja saamaan joka kannatusta taakseen.
 
Erikoisesti ihmiskunta on selvinnyt vaarallisemmistakin taudeista historian aikana. Ei vieläkään ruumiita ole näkynyt kaduilla. Keski-ajallakin jylläsi ympäri eurooppaa mustasurma ja silloin jengiä kuoli huolella. Kymmeniä prosentteja väestöstä ja silloin terveydenhuolto oli aika 404.
Niin.. Nykyisin tiedetään, miten taudit leviävät ja osatiin pistää pystyyn suojaustoimenpiteitä ja rajoituksia, jotka estivät terveydenhuollon romahtamisen ja katastrofin. Lisäksi osattiin tehdä rokotteet, jotka estivät tautia rajusti kokonaan kuukausisotalla ja vakavia tautimuotoja hyvin pitkänkin aikaa..
Se on kuitenkin koronassa fakta, että se oli senverran vakava, jotta missään maailman maassa ei selvitty ilman jonkinlaisia rajoituksia tai ongelmia..
 
Itse 4 rokotusta saaneena olen tyytyväinen. Ei tullut rokotteista aivovammaa (saati "tuhkarupulia" © Hergé) tai alkanut kirjoittaa ryssäksi, ja mikä tärkeintä, en ennenkaikkea ilmeisesti kuollut, koska tätä kirjoitan.
Tautikin tietääkseni väisti vaikka avopuolisolle se tuli.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
266 435
Viestejä
4 609 292
Jäsenet
75 855
Uusin jäsen
Masa10

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom