Nyt kun Hanna Nohynekiä on tässä käytetty asiantuntijana monenkin keskustelijan taholta, olisi syytä pistää merkille mitä hän eilen 30.6 haastattelussa on tarkalleen sanonut. Jostakin syystä useampikin tiedotusväline on poiminut vain osan hänen näkemyksestään omiin artikkeleihinsa.Mutta kun ei tässä haeta täyttä suojaa, tai täyttä rokotekattavuutta. Haetaan sellaista tilannetta, joka kestää mennä ilman rajoituksia. Joka on jo.
”Nyt tiedämme, että laumasuojaan vaikuttaa moni muukin asia kuin pelkkä rokotuskattavuus. 70 prosentin kattavuutta ei siis voida pitää osoituksena siitä, että olisimme virukselta täysin suojassa”, Nohynek sanoo.
Nohynekin mukaan laumasuoja on yhdistelmä rokotteen tehoa ja tehon kestoa eri ikäryhmissä, viruksen kykyä tartuttaa ja sitä, kuinka hyvin rokotteet suojaavat eri virusmuunnoksilta.
Lisäksi laumasuojaan vaikuttaa se, kuinka monella on sairastetun koronaviruksen tuomaa immuniteettia ja kauanko immuniteetti kestää.
Nohynekin mukaan tämän hetken arvio on, että laumasuoja voitaisiin saavuttaa, kun 80–100 prosenttia 16 vuotta täyttäneistä on saanut kaksi rokoteannosta. Ainakin, jos koronaviruksen tartuttavuus pysyttelee deltavariantin tasolla.
Sen sijaan Suomen strateginen päämäärä on ehkäistä vakavaa tautia, estää kuolemia, säästää elinvuosia ja pitää yllä terveydenhuollon kantokykyä.
”On ajateltu, että tämä päämäärä tavoitetaan, kun jokainen rokotteen haluava on saanut kaksi annosta koronarokotetta”, Nohynek kertoo.
THL:n tämän hetken arvio on, että lokakuun aikana kaikki rokotteen haluavat yli 16-vuotiaat ovat saaneet kaksi rokoteannosta.
Nohynekin näkemyksen mukaan tartuntojen leviämisen hillitsemiseen tähtäävät koronarajoitukset ovat perusteltuja siihen saakka, kunnes kaikki vakavalle koronataudille alttiit ikäryhmät ovat saaneet kaksi rokoteannosta.
Nohynek on THL:n terveysturvallisuusosaston johtajan Mika Salmisen kanssa samaa mieltä siitä, että rajoituksia voidaan joutua kiristämään, jos esimerkiksi deltavariantti lähtisi leviämään Pietarin EM-kisamatkojen seurauksena.
Tämän jälkeen tulee sitten pohdinta tulevasta syksystä ja talvesta ja yleisesti koronaan suhtautumisesta "kun olemme saaneet kaikki ikäryhmät suojattua kahdella rokoteannoksella"

Rokotteet | Suomi ylitti odotetun 70 prosentin rajan koronarokotuskattavuudessa
THL:n ylilääkäri Hanna Nohynek toivoo yhteiskunnallista keskustelua siitä, millainen riskitaso syksyllä hyväksytään osaksi arkea.
