Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Huomio: This feature may not be available in some browsers.
Nauloja irrottaneet tietänevät, että jo sorkkaraudalla vääntäessä naula irtoaa ja jos lauta on jatkettu kattotuolin n. 40-50mm levyisellä osalla laudan pää voi haljeta lautaa irrotettaessa.Tasi olla putoamissuojamen manuskassa, että ankkurointipisteen täytyy kestää 10 kN voima.
Katsotaan saisiko täältä vastausta. Verottajalta sain chatista eri vastauksen, kuin soittamalla.
Vuonna 2019 valmistunut OKT. Loppukatselmus tekemättä, tarkoitus tehdä tulevana kesänä.
Nyt suunnittelen terassilasituksen tilaamista, mutta mietityttää saanko töistä kotitalousvähennystä?
Tässä verottajan ohje:
kohdasta 1.8:
"Kotitalousvähennyksen ulkopuolelle jäävää täydennys- ja lisärakentamista ovat myös erillisten katettujen rakennelmien ja rakennusten, kuten esimerkiksi saunan, varaston, autotallin, puuvajan, roskakatoksen, grillikatoksen, ulkokeittiön, leikkimökin, puuseen, uima-altaan, kylpypaljun, kylpyammeen tai vastaavan rakentaminen piha-alueelle. Myöskään tällaisten tai muiden vastaavien rakennusten ja rakennelmien purkaminen tai niiden purkaminen ja uudelleen rakentaminen ei oikeuta kotitalousvähennykseen. Kotitalousvähennystä ei myöskään saa asunnon tai sen osan, esimerkiksi katetun kuistin tai vanhan laajennusosan, purkamisen perusteella.
Maankäyttö- ja rakennuslain (132/1999) mukaan rakennustyön viranomaisvalvonta alkaa luvanvaraisen rakennustyön aloittamisesta ja päättyy loppukatselmukseen."
Sitten taas kohta 11.1:
"Piha-alueella tapahtuvaa, kevyen tai täydentävän rakennelman korjaamista tai uusimista ei pidetä uudisrakentamisena (katso edellä kohta 1.8). Tällaisia kevyitä tai täydentäviä rakennelmia ovat esimerkiksi patio, terassi, valokatos, laituri tai aita. Pation tai terassin lasittamista ei pidetä uudisrakentamisena, ellei tilaa samalla myös lämpöeristetä. Näistä töistä voi siten saada kotitalousvähennyksen."
Verottajan mielestä talo on 100% valmis, kun maksetaan täysi kiinteistövero kiinteistö. Vaikka loppukatselmus on tehty.
ps. jos joku tietää paremman ketjun niin voisi vinkata.
Pitäisi löytää kiila-ankkurimainen kiinnitystapa, mutta puulle. Eli lopputoloksena pitäisi olla puusta törröttävät M8-kierteet. Googlettelemalla ei tahtonut löytyä ratkaisua, niin osaisiko täällä joku neuvoa. Ihan mahdotonta vetoa tuon ei tarvitse kestää, mutta vähän enemmän kuitenkin kuin pellä reikään nakuteltu kierretangon pätkä. Sen verran monta kiinnityspaikkaa, että joku valmisratkaisu mieluummin kuin liimalla/massalla askartelu.
Pitäisi löytää kiila-ankkurimainen kiinnitystapa, mutta puulle. Eli lopputoloksena pitäisi olla puusta törröttävät M8-kierteet. Googlettelemalla ei tahtonut löytyä ratkaisua, niin osaisiko täällä joku neuvoa. Ihan mahdotonta vetoa tuon ei tarvitse kestää, mutta vähän enemmän kuitenkin kuin pellä reikään nakuteltu kierretangon pätkä. Sen verran monta kiinnityspaikkaa, että joku valmisratkaisu mieluummin kuin liimalla/massalla askartelu.
Jalkaruuvi, löytyy erimittaisia. Pieni alkureikä poralla, niin pysyy vielä paremmin.Pitäisi löytää kiila-ankkurimainen kiinnitystapa, mutta puulle. Eli lopputoloksena pitäisi olla puusta törröttävät M8-kierteet. Googlettelemalla ei tahtonut löytyä ratkaisua, niin osaisiko täällä joku neuvoa. Ihan mahdotonta vetoa tuon ei tarvitse kestää, mutta vähän enemmän kuitenkin kuin pellä reikään nakuteltu kierretangon pätkä. Sen verran monta kiinnityspaikkaa, että joku valmisratkaisu mieluummin kuin liimalla/massalla askartelu.

Juurikin tällainen oli haussa, Kiitoksia!Jalkaruuvi, löytyy erimittaisia. Pieni alkureikä poralla, niin pysyy vielä paremmin.
Millä/ Mitenkä kannattaisi seinässä olevat n.8-10mm vanhat proppujen reiät paikkailla?
Vetästä eka jollain liimamassalla puutappi reikään ja pakkelia päälle vai suoraan vaan paklata?
Ja seinä on mitä materiaalia?Millä/ Mitenkä kannattaisi seinässä olevat n.8-10mm vanhat proppujen reiät paikkailla?
Vetästä eka jollain liimamassalla puutappi reikään ja pakkelia päälle vai suoraan vaan paklata?
Ja seinä on mitä materiaalia?
Mikäs olisi hyvä säädettävä momenttiavain? Nyt olisi tarvetta tarkkuudelle eli joku 0-10Nm alueella tarkkuus 0,2Nm tms ja hinta jossain 50-80€.
Auttakaas nyt mikä olisi oikea tapa kiinnittää ulkoseinän sisäpuolelle verhotanko tai rullaverho.
Sisäseinässä 13 mm kipsilevy ja piirustusten mukaan heti sen takana höyrynsulkumuovi. Olen löytänyt monta keskustelua tai tekstiä, joissa sanotaan ettei ruuvin tai naulan tekemä reikä muovissa suuremmin haittaa, ja että muovi jotenkin kiristyy ruuvin tai naulan ympärille. Mutta eihän tämä päde kipsiseinän kohdalla, kun pelkkä ruuvi ei riitä.
Jos siihen laittaa laajenevan ankkurin, pitää ensin porata kunnon reikä mikä tulee varmaan myös muoviin. Ja ruuviankkureissa on aika kamala kärki, joka varmasti repii muovin. Mikä nyt sitten olisi paras tapa ruuvin kiinnittämiseen? Olisko kuitenkin joku alligaattori-muoviankkuri sellainen että puristaa sen aukon kiinni? Vai ihan joku muu tapa?
Pitää tutkia vielä jos onnistuisi koolausten kohdalle...
Tai mites jos laittaisikin kiinnikkeet ikkunan reunalistojen kohdalta kiinni. Ne listat eivät kovin vankasti ole kiinni mutta olisko siellä alla aina joku vahvempi puurakenne?
Proxxon Microclick, se pienin malli. Tarkkoja ja mukavia käyttää.
Eli onko ikkunoiden vieressä yleensä semmoinen koolauspuu ihan lattiasta kattoon (kuten tässä kuvassa) vai tarkoitatko puuta joka on osa ikkunaa?Asia on juuri näin, mutta tuo turvallinen kiinnitys koskee ainoastaan kohtia joissa on puuvahvike takana. Jos ruuvaat ruuvin tyhjään kohtaan niin kyllä siihen muoviin jää reikä. Ainakin ikkunoiden vierellä on yleensä pystytolpat joihin voi kiinnityksen tehdä "turvallisesti", Myös heti ikkunan päällä ja alla menee vaakapuu mutta ne on yleensä liian alhaalla verhotankoa varten.
Puurakenteisessa rakennuksessa on lähtökohtaisesti aina ikkunan viedessä runkotolppa. Ikkuna on siihen kiinnitetty. Runkotolppaan tai ikkunan viereiseen koolaukseen on sisälevytys kiinnitetty. Karmin ja runkopuun välissä on noin 15mm rako jonka peittää lista.Eli onko ikkunoiden vieressä yleensä semmoinen koolauspuu ihan lattiasta kattoon (kuten tässä kuvassa) vai tarkoitatko puuta joka on osa ikkunaa?
No siihen voisi sitten yrittää ruuvin tähdätä niin ei tarvitsisi ankkureita. Eikös se höyrynsulkumuovi siinä ole tavallaan litistettynä tolpan ja sisälevyn väliin? Onko muuten jotain eroa runkotolpalla ja ikkunan viereisellä koolauksella?Puurakenteisessa rakennuksessa on lähtökohtaisesti aina ikkunan viedessä runkotolppa. Ikkuna on siihen kiinnitetty. Runkotolppaan tai ikkunan viereiseen koolaukseen on sisälevytys kiinnitetty. Karmin ja runkopuun välissä on noin 15mm rako jonka peittää lista.
Aika monesti tai siis yleisesti, jos runkotolpan sisäpuolella on esim 50mm lisäeriste ja eristys on tehty villalla niin höyrynsulkumuovi on siellä koolauksen ja runkotolpan välissä, niin ei sitä sit oo kyprokkiruuveilla reiitettyToisinaan seinärakenne tehdään niin, että runkotolpan sisäpuolella on esim 50x50 puusta tehty lisäkoolaus, jolla seinän lämmöneristyskykyä on parannettu.
Tämä 2x2 koolaus tehdään yleensä vaakaan -> mutta silloinkin ikkunan viereen tehdään siitä 2x2 kehä, johon sisälevytys saadaan kiinnitettyä. Tälläisessä tapauksessa tuo varsinainen runkotolppa on siis levyn sisäpinnasta 60mm päässä eli ikkunan vieressä ikkunan yläpuolella on tyhjää kehän ulkopuolella. Kaikkein paras tapa siis kiinnittää on juurikin tuohon runkotolpan kohtaan, siinä on rakennuksessa muutenkin kipsilevyruuveilla tehty höyrynsulkumuoviin noin "miljoona" reikää![]()
Juu, näin nykyään tehdään. Aiemmin jos noin olisi 2x5 runkoiseen taloon höyrynsulku upotettu olisi nykykäsityksen valossa tehty rakennusvirhe:Aika monesti tai siis yleisesti, jos runkotolpan sisäpuolella on esim 50mm lisäeriste ja eristys on tehty villalla niin höyrynsulkumuovi on siellä koolauksen ja runkotolpan välissä, niin ei sitä sit oo kyprokkiruuveilla reiitetty![]()
Juu. Jos tuota lisäkoolausta ei ole niin silloinhan se sisäkipsi on suoraan runkotolpassa kiinni. Yleisin tapa. Tosin jos on oikein uusi rakennus niin kaikenlaisia uusia malleja löytyy, esim ThermoJetta, jossa sisäkoolauksen takana on läpeensä SPU levyt rungon päällä. Mutta tässä tuskin on kyse tuollaisesta.Jos rakennekuvia oikein tulkitsen, tässä olisi sisälevyn takana vain muovi ja runkolevy tai villaa (riippuen mistä menee läpi). @kajakkivajakki miksi runkotolppa on 6 cm päässä levyn sisäpinnasta? Lasketko siis vaakakoolaus 5 cm + levy 1 cm?
Juu, näin nykyään tehdään. Aiemmin jos noin olisi 2x5 runkoiseen taloon höyrynsulku upotettu olisi nykykäsityksen valossa tehty rakennusvirhe:
Vähintään 75% eristeestä tulee olla kuitenkin höyrynsulun ulkopuolella.
Mutta mitä vanhempi rakennus, sitä vähemmän höyrynsulun tiiveyteen on kiinnitetty huomiota. Ei oo teipattu, ei juurikaan limitetty jne. Sähkäri on tehnyt rasianreiät puukolla kuinka sattuu jne. Mutta se nyt ei tähän varsinaisesti kuulu. Kuin sikäli että ei merkkaa yhtään mitään muutama propun reikä höyrynsulussa kun se ei oo muualtakaan tiivis![]()
Ei vain yhtäkään vanhempaa rakennusta ole tullut vastaan, jossa tilanne olisi nykyisen rakennustavan kaltainen.Tää on ainakin melkosta yleistämistä. Kyllä niitä vanhojakin taloja on tiiviitä. Ei se yhtään itsestään selvää ole että rakenne välttämättä ennestään vuotais ja ei ne lisäreiät ainakaan paranna tilannetta.
Muutenkin alkuperäisen kysyjän kysymys oli juurikin miten välttää vuotoja eikä se että kuinka haitallisia mahdolliset reiät ovat.
Vanhemmasta on kyseJuu. Jos tuota lisäkoolausta ei ole niin silloinhan se sisäkipsi on suoraan runkotolpassa kiinni. Yleisin tapa. Tosin jos on oikein uusi rakennus niin kaikenlaisia uusia malleja löytyy, esim ThermoJetta, jossa sisäkoolauksen takana on läpeensä SPU levyt rungon päällä. Mutta tässä tuskin on kyse tuollaisesta.
Pitäisi käsitellä noin 50m2 neitseellistä kipsilevykattoa. Mulla ei riitä osaminen ja mielenkiinto alkaa tasoittamaan tuota kunnolla sileäksi, niin mietin vaihtoehtona Tunto Hieno stuktuuripinnoitteen telaamista kattoon ja viimeistelemistä stuktuuritelalla. (saumanauhojen ja ruuvinkantojen tasoitukset jälkeen). Tavoitteena rapatun näköinen lopputulos. Lopullinen pinta korkeapaineruiskulla ruiskutetulla mattamaalilla. Onko joku käsitellyt kattoja noilla struktuuripinnoitteilla? Tikkurila kertoo että pinnoite sopii kattoonkin, mutta aiheesta löytyy todella huonosti kokemuksia/oppaita.
Pitäisi käsitellä noin 50m2 neitseellistä kipsilevykattoa. Mulla ei riitä osaminen ja mielenkiinto alkaa tasoittamaan tuota kunnolla sileäksi, niin mietin vaihtoehtona Tunto Hieno stuktuuripinnoitteen telaamista kattoon ja viimeistelemistä stuktuuritelalla. (saumanauhojen ja ruuvinkantojen tasoitukset jälkeen). Tavoitteena rapatun näköinen lopputulos. Lopullinen pinta korkeapaineruiskulla ruiskutetulla mattamaalilla. Onko joku käsitellyt kattoja noilla struktuuripinnoitteilla? Tikkurila kertoo että pinnoite sopii kattoonkin, mutta aiheesta löytyy todella huonosti kokemuksia/oppaita.
Tämä voisi toimia. Olohuoneen isot ikkunat aiheuttaa haasteita, kun vastavalossa kaikki virheet korostuvat ja vaikka tiedän saavani seinäpinnoille ihan ok pinnan telattavalla tasoitteella, niin katon suhteen olen huomattavasti epävarmempi. Lisäksi katon hiominen on todella hanurista, niin senkin takia tuohon pitää saada jonkinlaista struktuuria.Telattava tasoite vois olla aika matalan kynnyksen ratkaisu? Siihen päälle sit struktuurimaali
Tämä voisi toimia. Olohuoneen isot ikkunat aiheuttaa haasteita, kun vastavalossa kaikki virheet korostuvat ja vaikka tiedän saavani seinäpinnoille ihan ok pinnan telattavalla tasoitteella, niin katon suhteen olen huomattavasti epävarmempi. Lisäksi katon hiominen on todella hanurista, niin senkin takia tuohon pitää saada jonkinlaista struktuuria.
Tuota taloa kun rakennetaan jo vähän ideologisella tasolla itse opiskellen ja tehden, niin meinasin nyt ainakin koittaa tuota telattavaa tasoitetta ja täytyy laittaa se rapiat 250e kiinni varrelliseen valmistasoitelastaan että olisi edes jotain onnistumisen mahdollisuuksia. Telattava tasoite on kyllä ihan tuttua kamaa, mutta kattoon en ole tuota ikinä käyttänyt.Tuo telattava tasoite ei sitten ole mitään plaanoa, eli lastahommiksi kyllä menee. Kannattaa ottaa tarpeeksi pieni alue työnalle ja suihkepulloon vettä viereen. Kattoon vahva suositus roiskalle, vähentää työmäärää todella paljon
Tilanne on niinkin yksinkertainen, että siivouskomeroon (kalustelevyä) tulisi ruuvata uusia sisusteita.
Kaapissa olisi läjäpäin itseruuvautuvia metallisia kipsilevyankkureita (Kipsilevyankkuri SPIT DRIVA 4,5x31 metalli sv 100kpl) ja siihen sopivia ruuveja. Onko hyvä näin, vai tuleeko raadilla mieleen jotain huomattavasti parempaa ratkaisua?
Meillä hieman sama ongelma, joka on ratkaistu purjekankailla. Ongelmana on katon tukijujuoksut, joiden takia kaihtimia on vaikea kiinnittää + niitä tulisi paljon.Onko porukalla kokemuksia lasitetun terassin kattokaihtimista?
Mulla on noin 50 neliötä terassia johon aurinko paistaa käytännössä koko päivän. Näillä keleillä siellä alkaa olla sellainen +30 ja suora auringonpaiste on pidemmän päälle aika rasittavaa.
Olisi mukava jos olisi mahdollista saada jotkut kattokaihimet tuon lasikaton himmentämiseen. Mitään purjekankaita yms. virityksiä ei viitsisi tehdä vaan pitäisi olla siistin ja huomaamattoman näköiset.
Käytämme välttämättömiä evästeitä, jotta tämä sivusto toimisi, ja valinnaisia evästeitä käyttökokemuksesi parantamiseksi.