Kodin rempat(DIY)

Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
282
Laattojen eläminen yksi iso syy. Aika ruman näköisiä alkaa olla reunimmaiset rivit, kun yhdeltä reunalta ei ole upotettu maahan vaan ovat portaana.

Toinen syy on, että laatat ovat seinässä kiinni, joten pesän kasvaessa alkavat etsiytyä sisällekin ruokaa etsimään.
 
Liittynyt
16.05.2018
Viestejä
1 762
Onko jotain keinoa jolla estää ettei muurahaiset ala asumaan laatoituksen alla?
Tulee mieleen että onkohan siellä alla pohjat kunnossa? Yleensä jos sinne laatan alle vaihtaa 20cm jotain karkeeta mursketta ja vielä pintaan 5cm kivituhkaa niin en kyl muista että oisin kuullut että siellä mikään eläis. Muurahaiset viihtyy yleensä kosteessa maaperässä eli voisin kuvitella että laatan alla maaperä ei jostain syystä ole pysynyt kuivana.
 
Liittynyt
06.09.2017
Viestejä
254
Onkos kukaan tehnyt pihakivetystä autolla liikennöidylle piha-alueelle itse vai ollaanko menty firmojen tekemänä perusteellisena duunina? Oon himoitellut pihakivetystä ja piha on n. 20 vuotta sitten tehty sorapintainen piha, missä selkeä maan painuminen on jo tapahtunut eikä piha hiekka/sorapinnan osalta mitenkään merkittävästi vaikuta routivan ja kelailin, että uskaltaisikohan tässä tilata läjän kiviä pihalle ja kuoraista sen verran soraa pois, että saa kivetyksen paikoilleen, vai onko syytä harkita silti ammattilaisia hoitamaan homma. Onko jollain kokemusta hintatasosta, että paljonko esim neliöltä tulisi maksamaan? Meillä on neliöitä kivetettävänä varmaan 70 neliötä tms katualueelta autotallin edustalle.
Jos siitä hyvän haluaa niin pitää olla routimaton tiivis alusmaa. Itselle tehtiin savipeltoon 130m² laatoitus joissa osalla aluetta autot ovat parkissa. Rakenne meni niin että autojen kohdalta 70cm maata pois, salaojitus talon salaojiin, täyttöä 0-32mm sepelillä, finnfoam 10cm, foamin päälle hiekkaa, lopputäyttö 0-16mm sepelillä ja pinnanmuotoilu kaivinkoneella. Tuollalailla sai painua yhden talven. Seuraavana kesänä käsin kivituhkaa 2-5cm asennushiekaksi ja laatoitus. En ollut koskaan tehnyt itse laatoitusta ja pohjan tekoa mutta pätevä mies näytti pohjien teon kahden metalliputken, vatupassin ja linjalaudan avulla ja ihan mukavaa hommaa se oli kun pääsi jyvälle. Kivien latomisessa piti muistaa edetä vinottain, muuten rivit menivät perseelleen. Ja muista käyttää vedenpitäviä käsineitä tai sormet liukenevat betoniveteen. Hintaa tuli n. kymppitonni ja omaa työtä 2 viikkoa. Kaivinkone ja traktori maksoi 7000e -kotitalousvähennys ja 8cm paksut laatat n. 2500e. Ei heikkoselkäisille. Saumausta on vielä tekemättä sillä kivituhkaa menee valtavasti 8cm laattojen väleihin.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
04.03.2017
Viestejä
653
Meillä vaihtui parketti vinyyliin, joka sitten johti siihen että parissa ovenkarmeissa on ihan hyvän kokoiset raot. Esimerkkinä tässä kuvassa toisessa huoneessa on laattaa, jonka päällä karmi lepää, joten sitä ei voi edes tiputtaa. Onko jotain ideoita, millä tuota voisi saada jonkun verran siistimmäksi? Jossain vaiheessa voisi harkita että ostaa uudet karmit ja sitten muokkaa sen oikean kokoiseksi, mutta sitä ei nyt jaksaisi duunata.

20230212_100643.jpg
20230212_100655.jpg

Yhdessä huoneessa samalainen koko, mutta siinä karmia tiputtamalla ja uusien listojen hankinnalla päästää eroon ongelmasta.
 
Liittynyt
29.03.2017
Viestejä
1 345

Jotain mujua tuonne taustalle ja valkoista silikonia päälle.
 
Liittynyt
17.02.2018
Viestejä
615
Meillä vaihtui parketti vinyyliin, joka sitten johti siihen että parissa ovenkarmeissa on ihan hyvän kokoiset raot. Esimerkkinä tässä kuvassa toisessa huoneessa on laattaa, jonka päällä karmi lepää, joten sitä ei voi edes tiputtaa. Onko jotain ideoita, millä tuota voisi saada jonkun verran siistimmäksi? Jossain vaiheessa voisi harkita että ostaa uudet karmit ja sitten muokkaa sen oikean kokoiseksi, mutta sitä ei nyt jaksaisi duunata.

Yhdessä huoneessa samalainen koko, mutta siinä karmia tiputtamalla ja uusien listojen hankinnalla päästää eroon ongelmasta.
askartele puupalasta sopivan kokoinen ja muotoinen pala karmin alle, kittaus/hionta ja maalaus? vähän jotain liimaa että pysyy paikoillaan.
 
Liittynyt
07.07.2021
Viestejä
1 200
Meillä vaihtui parketti vinyyliin, joka sitten johti siihen että parissa ovenkarmeissa on ihan hyvän kokoiset raot. Esimerkkinä tässä kuvassa toisessa huoneessa on laattaa, jonka päällä karmi lepää, joten sitä ei voi edes tiputtaa. Onko jotain ideoita, millä tuota voisi saada jonkun verran siistimmäksi?
Eikö sen karmin alapään voi muotoilla niin, että sopii myös sen laatan päälle ja pääsee tiputtamaan alaspäin tuota? Yläreuna varmaankin jää peitelistan alle piiloon vaikka tippuukin hieman alaspäin.
 
Liittynyt
05.09.2020
Viestejä
1 364
Pitäisi laittaa keinu roikkumaan puuparruun. Rautakaupasta kyn kyselin niin eivät myy siihen mitään, eli ruuvikoukkuja on mutta eivät anna takuuta milloin putoaa. Millä kiinnitys oikein kannattaisi tehdä? Mieleen tuli että poraisi reiän, laittaisi sinne jotain liimaavaa/kovettavaa tököttiä ja sitten ruuvikoukku perään, mutta liekö auttaa yhtään.
 
Nostosilmukkaruuvi tms. parrun läpi ja parit aluslaatat.

Liittynyt
07.06.2017
Viestejä
3 683
Tavallinen paksu ruuvikoukkukin on terveessä puussa niin lujassa, että se ei sieltä lähde yhtään mihinkään vaikka siinä keinuis satakiloinen aikuinen lapsi.
Toki ylläehdotettu läpipultti on idioottivarma ratkaisu, ennemmin tulee koko parru alas.
 
Liittynyt
16.05.2018
Viestejä
1 762
Pitäisi laittaa keinu roikkumaan puuparruun. Rautakaupasta kyn kyselin niin eivät myy siihen mitään, eli ruuvikoukkuja on mutta eivät anna takuuta milloin putoaa. Millä kiinnitys oikein kannattaisi tehdä? Mieleen tuli että poraisi reiän, laittaisi sinne jotain liimaavaa/kovettavaa tököttiä ja sitten ruuvikoukku perään, mutta liekö auttaa yhtään.
Näyttäis olevan valmiita ratkaisujakin, tässä muutama

Liittynyt
07.11.2016
Viestejä
2 302
Meilla oli lastenkeinu ihan 10mm saparokoukulla ja 12mm propuilla, ainanaan myös mummolassa oli lastenkeinu kattohirressa samanlaisilla kiinni. Luulisin että kestäisi pornokeinunkin kun ottaa peri ekaa sessiota kevyemmin ja laittaa tyynyjä alle.
 
Romahduksen mahdollisuus voi tuoda positiivista jännitystä peliin.
 
Liittynyt
07.07.2021
Viestejä
1 200
Mieleen tuli että poraisi reiän, laittaisi sinne jotain liimaavaa/kovettavaa tököttiä ja sitten ruuvikoukku perään
Tuo oli hieman liian pieni mutta kun jatkoi hakua "hanging supplies" johan alkoi löytymään.
Joku tuon tapainen kyllä toimii hyvin. Ne kaikki liimat ja muut tökötit kyllä kannattaa unohtaa sieltä välistä. Oleellista on varmistua siitä, mihin sen pultin on ruuvaamassa kiinni, tuollainen (10-12mm?) täkkipultti ei ihan heti kyllä hajoa tai lähde irti kunhan se on vaan kunnolla kovassa palkissa kiinni.
 
Pulttihan kestää mitä vain mutta kierteissä ei ole niin hirveästi kantavuutta, eli heiluminen voi syödä puuta hiljakseen.
 
Liittynyt
19.11.2016
Viestejä
4 182
Eiks tohon kannata laittaa joku U-silmukka ja porata palkin läpi sivusuunnassa reikä josta sitten pultti läpi?
 
Liittynyt
07.07.2021
Viestejä
1 200
Pulttihan kestää mitä vain mutta kierteissä ei ole niin hirveästi kantavuutta, eli heiluminen voi syödä puuta hiljakseen.
Kuten sanoin, pitää varmistua että siellä todella on kunnollinen palkki mihin ruuvaa kiinni, sen jälkeen ei heilu mihinkään vaikka miten raivokkaasti keinuu kun on kierteen mitalta ruuvattu kiinni ( jos nyt on esim se 12mm täkkipultti ~60mm kierteellä). Tuosta tukevampaa ei pinta-asennuksena voi tehdä muuten kuin tekemällä sitten jotain vahvistuksia uusiksi alusta lähtien jos ei pääse sen palkin ympäri tai läpi. Tarina ei nyt kerro, että mitä tai ketä siinä on tarkoitus keinuttaa, mutta aika moneen kyllä pitäisi riittää.

Jos tuntuu että ei siltikään riitä, otetaan esimerkiksi kyseiseen tilaan sopivan mittainen rautapalkki, hitsataan siihen ripustuslenkit ja sitten tämän rautapalkin voi laittaa riittävän monella täkkipultilla siihen puupalkkiin kiinni pinta-asennuksena.
 
Liittynyt
17.01.2017
Viestejä
757
Pitäisi laittaa keinu roikkumaan puuparruun. Rautakaupasta kyn kyselin niin eivät myy siihen mitään, eli ruuvikoukkuja on mutta eivät anna takuuta milloin putoaa. Millä kiinnitys oikein kannattaisi tehdä? Mieleen tuli että poraisi reiän, laittaisi sinne jotain liimaavaa/kovettavaa tököttiä ja sitten ruuvikoukku perään, mutta liekö auttaa yhtään.
Meillä on tämmöinen saparokoukut 2kpl kestäny ainakin 100kg
4*4 kiinni pika editti.

Liittynyt
17.02.2018
Viestejä
615
Tai sitten on todettu että on liian heiveröinen jotta kestäisi keinumisen tuoman rasituksen koukussa...
tuollaisessa suorassa/kiinteässä koukussa siihen keinuessa kohdistuu jatkuvasti vääntävä liikettä edes takasin. ja siitä voi lipsahtaa keinu pois. pitäisi olla suljettu lenkki.

tuolta löytyy esim kahdella pultilla kiinnitettäviä. pari pitkää täkkipulttia tms niin varmasti pysyy.

Liittynyt
17.01.2017
Viestejä
757
Jos tuosta pislan saparosta saa sisällä keinun irtoamaan on kyllä ihme. Ei täällä sisällä sellaisia vauhteja saa kuin ulkona :)
 
Liittynyt
29.05.2020
Viestejä
200
Pikkuna
Onko kellään näistä kokemuksia, halvempi versio terassilasitukselle ilmeisesti. Aika vähän löyty kokemuksia netistä.
 
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
156
Kesän yli on ollut käytössä pari Pikkunaa saunaterassin päädyissä. Toimineet kuten pitää ja talvestakin selvinneet kolhuitta ja edelleen ovat kirkkaita. Kiinnityssysteemit olivat myös näppärät. Kaikkiaan voisi sanoa että myönteinen yllätys ainakin tähän asti.
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
171

Mitenkäs nuo lepattaa ja välkkyy tuulessa?

Jossain vaiheessa pohdin tuota Pikkunaa terassilasituksen korvikkeeksi, kun sain lasituksesta törkyhintaisen tarjouksen. Tuo kuitenkin "peittäisi" talon neljä isointa ikkunaa, niin olisi ikävä jos se on koko ajan liikkeessä ilmavirran mukana. Näin 70-luvun talossa se kuitenkin voisi olla budjettiluokan energiansäästöratkaisu, koska noista ko. ikkunoista ja terassin ovista tulee kylmää läpi. Terassi ja ikkunat ovat etelän puolella, joten tuolla nousisi nopeasti lämpö kun aurinko vähän vilahtaa. Olisi helppo laittaa itse, kun ei tarvitse peittää kuin yksi 12m pitkä suora sivu.

Edit:
Pikkunan laskurillakin tulee meikäläiselle hinnaksi melkein 13k€, joten melkein samoihin menee lasituksen kanssa.
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
1 683
Tuota Pikkunan laskuria kun kokeilin, niin vaikuttaa siltä että on keksitty härski hinta kirkkaalle UV:tä kestävälle pvc kalvolle.

Ainakin jos vertaa siihen, että uusin veneen kuomun ikkunat ( yhteensä n. 3 m2 ) ilmeisesti vastaavalla teltan ikkunoihin tarkoitetulla paksulla PVC kalvolla muutaman satasen hintaan.
Ja tuo muutama satanen sisälsi siis vanhojen ikkunoiden poiston ja uusien leikkaamisen sekä ompelun, joten materiaalille ei jäänyt paljoa hintaa.

Joltain teltan tai kuormapeitteen tekijältä ( esimerkiksi tuolta, olen tuolla korjauttanut veneen kuomuja ), voisi saada pvc ikkunat terassille halvemmalla, toki vaatii kyselyä ja oma-aloitteisuutta.

Kuitenkaan PVC:n leikkaaminen, reunojen ompelu ja kiinnitysten lisääminen ei ole mitään rakettitiedettä.
 
Liittynyt
29.08.2018
Viestejä
1 193
Erikoinen kysymys mutta ehkä jollakulla sattuu olemaan vastaus: Jos ajatuksena on tehdä omakotitalon yläkertaan sauna niin että siitä on ovi suoraan saunatilasta (katetulle mutta ei lasitetulle) parevekkeelle, niin millaisia vaatimuksia ovelle tulisi asettaa?

Kuvan mukaiselta näyttäisi yläkerran jatko, vierekkäisten ovien jälkeen jatkuu vanha osa.

20230214_120922.jpg
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
4 586

Ei tuolle ovelle sinänsä sen kummempia vaatimuksia ole, kuin muillekaan ulko-oville. Lähinä sisäpuolen osalta vähintäänkin pintamateriaali saisi varmaan olla mieluiten sellainen, että kestää toistuvaa kosteusrasitusta, koska kondensoitumista oveen kiukaan tason yläpuolella tapahtuu vähintäänkin saunoessa, kun oven eristävyys on sen verran heikko. Todennäköisesti parhaan pitkäikäisen ratkaisun saisi, jos laittaa tuohon tuplaovet niin, että sisään päin aukeaa normaali lasinen saunanovi ja ulko-ovena voi sitten olla suht normaali ulko-ovi. Tällöin lasiovi on se, mikä ottaa kosteusrasituksen pääosin vastaan ja normaalitilanteessa saunoessa ovien väliin jäävä ilmapatja eristää sen verran lisää, että kondensoitumista siihen lasioveen ei paljoa edes tapahdu. Luulisi tosin, että tuollaisia saunan ulko-ovia on kuitenkin olemassa, mutta saako sitten taloon muuten tyylillisesti sopivan oven niin se on toinen kysymys.
 
Liittynyt
18.08.2021
Viestejä
2 250
Erikoinen kysymys mutta ehkä jollakulla sattuu olemaan vastaus: Jos ajatuksena on tehdä omakotitalon yläkertaan sauna niin että siitä on ovi suoraan saunatilasta (katetulle mutta ei lasitetulle) parevekkeelle, niin millaisia vaatimuksia ovelle tulisi asettaa?

Kuvan mukaiselta näyttäisi yläkerran jatko, vierekkäisten ovien jälkeen jatkuu vanha osa.

Jos tässä on vasta suunnitteluvaihe kyseessä, niin eikö olisi järkevämpää vain flipata sauna ja kylppäri päittäin? Itse ainakin tykkään, että on välissä edes jonkinlainen "pukuhuone" tai välivilvoittelutila ennen uloskäyntiä.

Eikö olisi myös mukavampi jos tuo kylppäri ja WC olisivat yhtenäistä tilaa, tuollaiset pienet WC-kopit kun tuppaa olemaan aika ankeita? Varsinkin kun tuossa on vielä kaksi oveakin riesana. Plussana kylppärissä sijaitsevan vessan pesu on mukavan helppoa, kun voi vaan ronskisti suihkutella koko pöntön vedellä ja sitten lastalla vetäisee ylimääräiset vedet lattiakaivoon.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
12 674

Omana mielipiteenä taas on että ei koskaan pyttyä kylpyhuoneeseen jos on mahdollista tehdä oma "koppi". Kiva istua kääkillä kun jengiä on saunassa tai mennä pusertamaan saunan kuumaan kylppäriin. Vessapaperirullat ta istuimen rengas aina märkänä ja kirjaston kirjat kärsii kosteassa tilassa.
Mua vituttaa yli kaiken että meiän tönön suunnittelija oli poistanu vessakopin ja siirtäny pytyn kylppäriin suihkun viereen. Olisin satakertaa mielummin ottanut oman kopin sille.
No, onneks kämpässä on kaks vessaa niin ei tarvii väkisin kärsiä yllämainituista ongelmista.
 
Liittynyt
27.10.2017
Viestejä
1 841

Meillä vaihdettiin 80-luvun malliin tehdystä "WC-koppi + minipukuhuone + pesutila + sauna" -yhdistelmästä yhteen tilaan (saunaa lukuun ottamatta ;)) ja takaisin ei olisi paluuta. Pesutila ei ole valtavan kuuma pätsi saunomisen aikana, ja ilmanvaihto pitää muutenkin olla kunnossa niin, että kosteus poistuu nopeasti. Toinen pytty on sitten pienessä vessassa muun huoneiston yhteydessä.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
655
Itse olen taas monesti ihmetellyt kun kylppäreissä pitää olla pesuallas, jos ei ole WC-istuinta ja monesti tällöin asunnossakin vain yksi pytty erillisessä vessassa. Itse vaihtaisin ainakin heti jos vaan mahdollista altaan tilalle pytyn jos molemmat ei mahtuisi.
 
Mä taas ihmettelen kylppäreitä jossa on pytty mutta ei ole pesuallasta :D Nimimerkillä remontissa sellainen tasan taatusti laitetaan.
 
Liittynyt
16.05.2018
Viestejä
1 762
Erikoinen kysymys mutta ehkä jollakulla sattuu olemaan vastaus: Jos ajatuksena on tehdä omakotitalon yläkertaan sauna niin että siitä on ovi suoraan saunatilasta (katetulle mutta ei lasitetulle) parevekkeelle, niin millaisia vaatimuksia ovelle tulisi asettaa?

Kuvan mukaiselta näyttäisi yläkerran jatko, vierekkäisten ovien jälkeen jatkuu vanha osa.

Tota noin, en halua mollata, mutta tuo pohja kaipaisi kyllä parantelua. Äkkiseltään kun katsoo niin tuossa on turhia käytäviä aika paljon ja noita ovia on paljon pienessä tilassa jolloin tilasta tulee entistä ahtaampia. Lisäks toi sauna on huonosti asemoitu oven kannalta kun teknisesti ulko-ovi on huono saunatilassa eikä ylimääräistä ovea pitäisi laittaa sinne ollenkaan.

Vähän kun tutkailin tuota niin muutamalla muutoksella saisi jo ihmeitä aikaan.
1. siirrät tuota vessaa vasemmalle niin että siihen muodostuu käynti tuolta käytävästä niin heti paranee tilanne kun vessaan ei tarvii mennä kahen oven kautta ja mahdollistaa vessan käytön käytävästä käsin vaikka joku olisi suihkussa. samaan syssyyn tuon makuuhuoneen erillisen käynnin pystyisi myös poistamaan jolloin vessaan jäisi vain yksi käynti suoraan käytävästä. Vessan kalustaminenkin olisi paljon helpompaa kun olisi yksi ovi vähemmän.
2. Kylpyhuoneeseen tulisi oma erillinen sisäänkäynti tuohon uuden vessan alapuolelle.
3. Saunaa käännettäisiin 90astetta vasemmalle jolloin toi lyhyt sivu olisi vessan kyljessä kiinni. Saunaan köynti olisi tuossa suihkujen kohdalta. Tällöin tuohon ulko-ovelle muodostuisi käytävä tuosta saunan ohi ilman että saunaa tarvitsisi pienentää. Saunaan voisi myös puhkaista oman pikku ikkunan tuohon lautaiden taakse. Jonkinlainen lasiseinäkin olisi mahdollinen saunaan jos sellaisesta tykkää.

Voi olla ettei näistä mun selostuksista saa äkkinäinen selvää mitä ajan takaa, mutta voinpiirtää kuvan, jos ajatus kiinnostaa.

Toki tuossa voi olla myös muita toimivia ratkaisuita, mutta tämä oli yksi malli joka tuossa toimisi aika hyvin.
 
Sekundaattori

Tukijäsen
Liittynyt
22.11.2017
Viestejä
88
Onko kokemuksia keittiön kaapinovien maalaamisesta itse telalla ja pensselillä? Voiko tuollaisesta perus melamiinikaapinovesta saada nätin itse maalaamalla vai vaatiiko siisti lopputulos ruiskun ja ammattilaisen?

Tarkoituksena olisi maalata/maalauttaa mahd. pienellä budjetilla, mutta Turun alueen maalaajille ei passaa pelkkä ruiskuttelu vaan haluaisivat tehdä myös kittauksen ja hionnan. Esitöineen hinta ammattilaisen tekemänä nousee vähän turhan korkeaksi.
 
Liittynyt
29.08.2018
Viestejä
1 193
Tota noin, en halua mollata, mutta tuo pohja kaipaisi kyllä parantelua. Äkkiseltään kun katsoo niin tuossa on turhia käytäviä aika paljon ja noita ovia on paljon pienessä tilassa jolloin tilasta tulee entistä ahtaampia. Lisäks toi sauna on huonosti asemoitu oven kannalta kun teknisesti ulko-ovi on huono saunatilassa eikä ylimääräistä ovea pitäisi laittaa sinne ollenkaan.

Vähän kun tutkailin tuota niin muutamalla muutoksella saisi jo ihmeitä aikaan.
1. siirrät tuota vessaa vasemmalle niin että siihen muodostuu käynti tuolta käytävästä niin heti paranee tilanne kun vessaan ei tarvii mennä kahen oven kautta ja mahdollistaa vessan käytön käytävästä käsin vaikka joku olisi suihkussa. samaan syssyyn tuon makuuhuoneen erillisen käynnin pystyisi myös poistamaan jolloin vessaan jäisi vain yksi käynti suoraan käytävästä. Vessan kalustaminenkin olisi paljon helpompaa kun olisi yksi ovi vähemmän.
2. Kylpyhuoneeseen tulisi oma erillinen sisäänkäynti tuohon uuden vessan alapuolelle.
3. Saunaa käännettäisiin 90astetta vasemmalle jolloin toi lyhyt sivu olisi vessan kyljessä kiinni. Saunaan köynti olisi tuossa suihkujen kohdalta. Tällöin tuohon ulko-ovelle muodostuisi käytävä tuosta saunan ohi ilman että saunaa tarvitsisi pienentää. Saunaan voisi myös puhkaista oman pikku ikkunan tuohon lautaiden taakse. Jonkinlainen lasiseinäkin olisi mahdollinen saunaan jos sellaisesta tykkää.

Voi olla ettei näistä mun selostuksista saa äkkinäinen selvää mitä ajan takaa, mutta voinpiirtää kuvan, jos ajatus kiinnostaa.

Toki tuossa voi olla myös muita toimivia ratkaisuita, mutta tämä oli yksi malli joka tuossa toimisi aika hyvin.
Oville vanhasta tilasta uuteen on vähän huonosti tilaa, kun vanha katto taittuu alas sen kuvan alemman oven jälkeen, mutta otin koppia ainakin kokeiluun ideasta että käytävä menisi saunan ohi, tässä näkymä isosta ikkunasta sisään pesuhuoneessa olevan käytävän läpi saunaan siinä tapauksessa. Pinnat ovat kaikki valkoisia vain koska en ole niitä lähtenyt vielä miettimään, ja lauteet vähän sinne päin oleva elementti ohjelman arkistosta20230214_222509.jpg
 
Liittynyt
07.07.2021
Viestejä
1 200
Onko kokemuksia keittiön kaapinovien maalaamisesta itse telalla ja pensselillä? Voiko tuollaisesta perus melamiinikaapinovesta saada nätin itse maalaamalla vai vaatiiko siisti lopputulos ruiskun ja ammattilaisen?
Riippuu maalista ja telasta, mutta kyllä siitä ihan hyvän voi saada. Jos tarvitsee olla 100% pianopinta, sitten voi olla haastavaa. Mutta tehtiinhän ne peilipinnatkin ennen ilman ruiskuja. Sileä melamiinipohja on kyllä hyvä lähtökohta maalaukselle, hienolla paperillä käy läpi ensin että saa vähän karheutta pintaan. Pensselilläkin tulee hyvä ei tarvitse edes olla tela. Ja niitä teloja ja pensseleitähän on sitten kanssa erilaisia. Ehdottomasti kannattaa kokeilla. Itsehän näille on aina kriittisempi tarkastellessa näkyykö jossakin pensselin jälkeä vai ei, joku toinen taas ei osaa katsoa sitä kaapinovea ensinkään suurennuslasilla.
 
Viimeksi muokattu:
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 471
Viestejä
4 163 257
Jäsenet
70 412
Uusin jäsen
O&G

Hinta.fi

Ylös Bottom