Kodin rempat(DIY)

Liittynyt
19.07.2022
Viestejä
23
Tuulettuvan alapohjan pitää päästä tuulettumaan, sokkelin lämpötilalla ei tässä yhtälössä ole mitään merkitystä. Ainut missä lisäeristys auttaisi, olisi se itse lattiarakenne, mutta sen lisäeristäminen jälkikäteen ilman, että tarvitsee nykyistä rakennetta purkaa ja muuntaa, tuskin on rahallisesti järkevää. Meilläkin siis kotona puurakenteinen rossipohja ja todettu parhaaksi, että talvisin lattialla on enemmän mattoja kuin kesällä. Varsin pieni sijoitus rahallisesti, mutta vaikutus asumismukavuuteen on merkittävä.

EDIT: Ja alapohjan tuuletusta ei kannata lähteä rajoittamaan: Se on riskirakenne
Tuuletus toimii kyllä ihan hyvin eikä sen kanssa ongelmia. En ilmankiertoa ajatellutkaan rajoittaa. Lähinnä ajatuksena, että jos sokkeli pysyy lämpöisempänä niin silloin voisi nurkatkin pysyä lämpöisempänä.
 
Liittynyt
22.12.2019
Viestejä
596

Jos lisäeristät tuulettuvaa alapohjaa, niin siellä sisäpuolella lämpötila nousee - > kosteus nousee - > vaatii tuuletuksen tehostamista - > lämpötila laskee - > osa eristyksestä menee hukkaan.

Sokkeli ja rossipohja on kyllä omasta mielestä hämääviä termejä yhdessä käytettynä.
 
Liittynyt
19.11.2016
Viestejä
4 250
Onko satunnaiseen ns. kotikäyttöön paljon eroja näissä ns. non-contact jännitteenkoettimisissa eli sellaisissa joilla ei tarvitse koskea itse paljaisiin johtimiin vaan laite ilmoittaa "kuumat" piuhat valo/äänimerkillä kun sen vie johtimen lähelle? Fluke lienee laatumerkki ja sillä on laatumerkin hintakin mutta Puuilosta, Motonetistä yms saa jopa alle kympillä samantyyppisiä laitteita, mietinkin että mitä eroja näissä on ja onko halpikset jopa vaarallisia eli niihin ei voi luottaa?

Niin ja onko yleismittari aina luotettavampi tapa testata näitä, oletan että jos katosta tulee sininen ja ruskea johto niin yleismittarin musta "neula" viedään ensiksi siniseen johtimeen kiinni ja punainen neula ruskeaan johtimeen? Mittari tietysti jollain 500-600V AC jänniteasetuksella.
 
Liittynyt
07.07.2021
Viestejä
1 276

Nuo on vähän kahteen eri tarkoitukseen tarkoitettu. Tuo kontaktiton periaatteessa on teknisesti erittäin yksinkertainen laite, todennäköisesti se merkitönkin kyllä toimii. Se Fluke kontaktiton (1AC-E2) kuitenkin sekin on vain sen n 50e uutena, joka on ihan käypä hinta toimivasta ja varmasti turvallisesta työkalusta.
Jos ostat vain yhden jännitteenkoettimen, osta se kontaktillinen! Esim T110 Fluke ( tai vaikka vieläkin pienempi T90). Se kontaktiton on sitten se kakkoslaite joihinkin juttuihin. Laatumerkin ostaessa ei sitten ainakaan tarvitse jossitella myöhemmin, aika pienistä summista kuitenkin puhutaan.
 
Liittynyt
23.01.2017
Viestejä
107
Onko satunnaiseen ns. kotikäyttöön paljon eroja näissä ns. non-contact jännitteenkoettimisissa eli sellaisissa joilla ei tarvitse koskea itse paljaisiin johtimiin vaan laite ilmoittaa "kuumat" piuhat valo/äänimerkillä kun sen vie johtimen lähelle? Fluke lienee laatumerkki ja sillä on laatumerkin hintakin mutta Puuilosta, Motonetistä yms saa jopa alle kympillä samantyyppisiä laitteita, mietinkin että mitä eroja näissä on ja onko halpikset jopa vaarallisia eli niihin ei voi luottaa?

Niin ja onko yleismittari aina luotettavampi tapa testata näitä, oletan että jos katosta tulee sininen ja ruskea johto niin yleismittarin musta "neula" viedään ensiksi siniseen johtimeen kiinni ja punainen neula ruskeaan johtimeen? Mittari tietysti jollain 500-600V AC jänniteasetuksella.
Pitäisin nyrkkisääntönä, että kontaktittomalla kynällä voit kokeilla sen, että joku johto on jännitteellinen mutta yleismittari aina jos haluat tietää onko se jännitteetön.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 900
Mitään sähköhommaa ei pidä tehdä luottaen siihen että kohde on jännitteetön vaikka jännitteenkoetin väittäisi muuta, oli merkki mikä tahansa,On niitä susi yksilöitä ollut myös Flukellakin.
 
Liittynyt
19.11.2016
Viestejä
4 250
Pitäisin nyrkkisääntönä, että kontaktittomalla kynällä voit kokeilla sen, että joku johto on jännitteellinen mutta yleismittari aina jos haluat tietää onko se jännitteetön.
Eli karkeasti kontaktimattomalla jos alkaa piippaamaan niin se on suht varmasti kuuma johdin mutta jos ei ala niin ei varmasti voi sanoa että ei ole jännitteellinen?
 
Liittynyt
19.11.2016
Viestejä
4 250
Sähkölämmitteinen routamatto pihaväylän jäitä sulattamaan, uhka vai mahdollisuus? Mitkään suolat yms ei tota 5-10cm jäätä poista.
 
Zigh

Tittelitön
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 684

Jään ominaissulamislämpö on 333kJ/kg eli yhden jääkilon sulattamiseen tarvitaan 92,5Wh.
Jos on 10cm jääpatja, neliön sulattamiseen tarvitaan 9,25kWh.
Jos neliön routamaton teho on 300W, kuluu tähän silloin aikaa ~31 tuntia olettaen että kaikki teho menee jään sulamiseen.

Tuosta voit sitten laskeskella, että kuinka paljon sähköä ja aikaa tarvitaan ko. väylän sulatteluun.

Itse en näkisi tuollaisessa touhussa hirveästi järkeä. Helpompaa on ehkäistä jään muodostumista tekemällä lumityöt aina ennen autolla ajoa.
 
Liittynyt
03.04.2017
Viestejä
6 204

Hyvä ja havainnollistava laskelma. sellaista hienosäätöä, että jää ei paina kg/litra (on vettä kevyempää) oisko ero jotain 8%? (ihan mutua).
Muuten ei mustakaan toi ihan hyvältä ratkaisulta kuullosta. Tietysti, jos on ns. pakko nopeasti saada, noita mattoja voi vuokrata eli kertaratkaisuna eurohemolle
mennee, mutta ei toikaan vaivatta onnistu. Hiekoitus lienee monelle se ns. normi tapa (aurauksen lisäksi). Keväällä kun toi aurinko paistaa, niin urat jäähän vettä pois johtamaan nopeuttavat tota sulamista.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
246

Jos on kertaluonteinen tarve niin toholla lähtee
 
Liittynyt
19.11.2016
Viestejä
4 250
Jos on kertaluonteinen tarve niin toholla lähtee
Tohoa kanssa mietin, jos sillä tekisi vaikka railot 50cm välein pituussuuntaisesti niin 1) vedet valuisi pois railoja pitkin ja 2) tod.näk. railojen välisen alueen saa helposti petkeleellä pois.

Toki millään pikkutoholla tohon ei kannata lähteä, jos ollenkaan.
 
Liittynyt
23.07.2017
Viestejä
254
Samaan aiheeseen liittyen, mikä olisi näppärin tapa saada umpeen jäätyneet rännikaivot auki, kun nyt eivät vedä sulamisvesiä läpi vaan ylivuotaa pihalle?
Rautakankea olen joskus yrittänyt mutta on aika työläs jos jäätä on putkessa puolikin metriä, toho tuskin auttaa kun siinä on päällä sulaa vettä eikä varmaan muutenkaan ulotu, suola ei varmaan tehoa eikä muutenkaa ehkä kuulosta fiksulta kaataa sitä suoraan kaivoon. Kuuma vesi saattaisi toimia jos jaksaa läträtä- en ole vielä kokeillut.
Muita idoita?
 
Hankala case jos noin syvälti jäätä, höyryllähän ammattilaiset noita availee mutta kotikonsteilla voi olla hankalampaa.

Muotonsa puolesta rikkaruohopoltin voisi istua mutta ei taida oikein lämmitysteho riittää ja sulanut vesikin pitäisi saada imettyä pois samalla kuin sulattelee.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 361
Samaan aiheeseen liittyen, mikä olisi näppärin tapa saada umpeen jäätyneet rännikaivot auki, kun nyt eivät vedä sulamisvesiä läpi vaan ylivuotaa pihalle?
Rautakankea olen joskus yrittänyt mutta on aika työläs jos jäätä on putkessa puolikin metriä, toho tuskin auttaa kun siinä on päällä sulaa vettä eikä varmaan muutenkaan ulotu, suola ei varmaan tehoa eikä muutenkaa ehkä kuulosta fiksulta kaataa sitä suoraan kaivoon. Kuuma vesi saattaisi toimia jos jaksaa läträtä- en ole vielä kokeillut.
Muita idoita?
Sulanapitokaapeli sinne? Meneekö vain ikä ja terveys vai jaksaako järkevässä ajassa sulattaa? Tuo olisi aika low effort työntää sinne lämmittämään omaan tahtiin...
 
Liittynyt
07.07.2017
Viestejä
475
Samaan aiheeseen liittyen, mikä olisi näppärin tapa saada umpeen jäätyneet rännikaivot auki, kun nyt eivät vedä sulamisvesiä läpi vaan ylivuotaa pihalle?
Rautakankea olen joskus yrittänyt mutta on aika työläs jos jäätä on putkessa puolikin metriä, toho tuskin auttaa kun siinä on päällä sulaa vettä eikä varmaan muutenkaan ulotu, suola ei varmaan tehoa eikä muutenkaa ehkä kuulosta fiksulta kaataa sitä suoraan kaivoon. Kuuma vesi saattaisi toimia jos jaksaa läträtä- en ole vielä kokeillut.
Muita idoita?
Minä tee reikiä eri asioihin poralla, mahdollisesti toimii myös jään tapauksessa.
 
Zigh

Tittelitön
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 684
Samaan aiheeseen liittyen, mikä olisi näppärin tapa saada umpeen jäätyneet rännikaivot auki, kun nyt eivät vedä sulamisvesiä läpi vaan ylivuotaa pihalle?
Rautakankea olen joskus yrittänyt mutta on aika työläs jos jäätä on putkessa puolikin metriä, toho tuskin auttaa kun siinä on päällä sulaa vettä eikä varmaan muutenkaan ulotu, suola ei varmaan tehoa eikä muutenkaa ehkä kuulosta fiksulta kaataa sitä suoraan kaivoon. Kuuma vesi saattaisi toimia jos jaksaa läträtä- en ole vielä kokeillut.
Muita idoita?
Yllä olevista viesteistä tuli mieleen, että haet niin pitkän poran terän kun löytyy ja sitten sulanapitokaapeli perään.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 900
Jos on kertaluonteinen tarve niin toholla lähtee
Ei kyllä kannata jos jäätä on vähänkin paksummin,kaasua ja aikaa menee reilusti eikä kannata millään pienemmällä toholla yrittää,kattomiehen toho korkeapainesäätimellä ja 30 kg kaasupullo olisi pienin millä lähtisin yrittämään ja silloinkin vain kun toinen käskee ja maksaa.
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
1 039
Samaan aiheeseen liittyen, mikä olisi näppärin tapa saada umpeen jäätyneet rännikaivot auki, kun nyt eivät vedä sulamisvesiä läpi vaan ylivuotaa pihalle?
Rautakankea olen joskus yrittänyt mutta on aika työläs jos jäätä on putkessa puolikin metriä, toho tuskin auttaa kun siinä on päällä sulaa vettä eikä varmaan muutenkaan ulotu, suola ei varmaan tehoa eikä muutenkaa ehkä kuulosta fiksulta kaataa sitä suoraan kaivoon. Kuuma vesi saattaisi toimia jos jaksaa läträtä- en ole vielä kokeillut.
Muita idoita?
Lämmitys kaapelia olen joskus itse työntänyt jäätyneeseen viemäriin neljän tunnin välein kun kävi lykkäämässä sen verran eteenpäin kuin meni, niin oliskohan 12h mennyt, niin oli sula.
Kaapselihan kannattaa jättää sit sinne, niin ei tarvi seuraavan kerran kuin laittaa töpseli seinään.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 900
Puuterä uppoaa paremmin jäähän kuin kiviterä. Pitkiä puuteriä saa halvalla vaikka puuilosta.
Toki vähän paremmin mutta kun puuterän ajaa soraan niin eipä se sen jälkeen puuhun pysty,toki jos tuolla ei ole tarkoitus koskaan puuta porata niin sitten ei väliä,lisäksi jos terä lipsahtaa esin kaivonkylkeen tai pohjaan niin tulee helpommin vahinkoa.
 
Zigh

Tittelitön
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 684
Kaapselihan kannattaa jättää sit sinne, niin ei tarvi seuraavan kerran kuin laittaa töpseli seinään.
Toki ensisijaisesti kannattaisi varmaan tehdä niille kaivoille jotain kun ei niiden pitäisi jäätyä. Tietysti jos ainoa ratkaisu on uusia koko (päin peetä tehty) viemäröinti, niin sitten ehkä helpompi mennä sulanapitokaapeleilla.
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
192
Toki vähän paremmin mutta kun puuterän ajaa soraan niin eipä se sen jälkeen puuhun pysty,toki jos tuolla ei ole tarkoitus koskaan puuta porata niin sitten ei väliä,lisäksi jos terä lipsahtaa esin kaivonkylkeen tai pohjaan niin tulee helpommin vahinkoa.
Tämäpä se onkin yksi poraamisen ongelmista:) Siitä kun jään läpi painelee alaspäin nii eipä juuri huomaa sitä ensmästä putkenmutkaa ku vaan painelee suoraan alaspäin. Ei oo terän soraan tylsyminen se isoin ongelma - jos nyt ei kympin reikäkään sadevesiputkessa taloa kaatane.
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
1 039
Toki ensisijaisesti kannattaisi varmaan tehdä niille kaivoille jotain kun ei niiden pitäisi jäätyä. Tietysti jos ainoa ratkaisu on uusia koko (päin peetä tehty) viemäröinti, niin sitten ehkä helpompi mennä sulanapitokaapeleilla.
Just katselin -12c pakkasella, kun aurinko sulatti kattoa, ja vesi virtasi iloisesti rännneistä, maa kun on samalla -20c, niin kyllä noi vaan tahtoo jäätyä, vaikka olisi kaadot ja eristykset kunnossa...
 
Zigh

Tittelitön
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 684
Just katselin -12c pakkasella, kun aurinko sulatti kattoa, ja vesi virtasi iloisesti rännneistä, maa kun on samalla -20c, niin kyllä noi vaan tahtoo jäätyä, vaikka olisi kaadot ja eristykset kunnossa...
Eikö rännikaivon jatkona pitäisi olla pystysuora putki routaeristeen alle saakka? Ei sen silloin pitäisi mitenkään päästä jäätymään.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 964
Kertokaas fiksummat, että onko suihkun sekoittaja rikki jos hana vain hiukan auki on ulos mahdollista saada pelkästään kylmää vettä. Itse siis arvioisin että ei sekoittajan varmasti näin kuulu toimia mutta kompatkaa nyt jos samaa mieltä. Jos virtaus kasvaa normaaliksi esim suihkukäyttöä varten niin tällöin lämmintä vettä tulee normaalisti ja kylmääkin jos haluaa.
 
DonX

Tukijäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
290
Käläkälää kaupasta ja piks poks.
Iso kone ja on jo keittiössä, en raahaa autotalliin, enkä soodapuhalla, vaan joku maalinpoisto tökötti ja ihan keittiössä sitten jollain maalaan. Joku mohar tyyppinen ratkaisu
Ehkä
 
Liittynyt
11.12.2016
Viestejä
90
Liesituuletin tiputtaa vettä pakkasella, mitä eristettä tuohon putkeen kannattaisi vetää välipohjaan että tiputtaminen saataisiin loppumaan?
 
Zigh

Tittelitön
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 684
Liesituuletin tiputtaa vettä pakkasella, mitä eristettä tuohon putkeen kannattaisi vetää välipohjaan että tiputtaminen saataisiin loppumaan?
100mm paksu foliopäällysteinen kivivillainen kanavaeriste.

Onko perhospeltiä ja toimiiko se oikein?
 
Liittynyt
06.01.2017
Viestejä
219
En osaa sanoa perhospellistä. Onko jotain tuotevinkkejä tuollaiselle eristeelle?
Vetääkö liesi hyvin kun laittaa tehostusta päälle? Perhospelti mahdollisesti rasvasta jumissa auki asennossa jolloin kuumaa ilmaa puskee koko ajana ulos ja kondensoituu vedeksi putkeen.
 
Liittynyt
11.12.2016
Viestejä
90
Vetääkö liesi hyvin kun laittaa tehostusta päälle? Perhospelti mahdollisesti rasvasta jumissa auki asennossa jolloin kuumaa ilmaa puskee koko ajana ulos ja kondensoituu vedeksi putkeen.
Tuntuu että vetää erittäin huonosti vähän joka teholla.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 446
Likaiset kaakelisaumat keittiössä ja eteisessä. Laatat on beiget ja laattojen väliin edellinen omistaja on laittanut vaalean saumalaastin, joka on nyt 10 vuodessa jossain kohti jo lähinnä hiilenharmaa kaikesta pinttyneestä paskasta. Olen kokeillut kaikki saumapuhdistusaineet, hinkkauksen käsin sekä porakoneeseen liitetyllä harjalla, niitä saa hetkeksi vaaleammaksi ja vaikka puhdistuksen jälkeen lyö päälle saumasuojan, on ne vuoden päästä taas yhtä likaiset.

Varmaan paras olisi vaihtaa koko sauma-aine, mutta onko kukaan kokeillut onko noista saumatusseista mihinkään lian peittämiseksi? Kestääkö kulutuspinnoilla sen pitempään kuin sauma kestää puhtaamman näköisenä hinkkauksen jälkeen?
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
1 899
Kerran joku n. 10-15v sitten ostin Lidlistä yhden tuubin tuollaista seinänkorjauskittia ja oli pirun kätevä, kun oli täsmälleen samanväristä, kuin yleensä kertsissä ovat ns. maalarinvalkoinen seinäväri. Sai suoraan kitata poratut reiät umpeen seinissä ja katossa ilman päällemaalaustarvetta. Ei ole pitkään aikaan ainakaan sattunut omalle kohdalle tuota, joten olisiko jollain kertoa korvaava vaihtoehto? Löytyy kyllä Starkista ostettu tuollainen iso ämpäri betoninharmaata seinäkittiä, mutta ne jäljet pitää aina lisäksi maalata.

Taitaa kait olla tämä:
1707396787682.png
 
Timpuri valmistasoite?
 
Liittynyt
02.11.2016
Viestejä
136
Onko täällä kokemusta sisäilmaongelmista? Remppailin 60-70-luvun kerrostalokämppää missä oli alkuperäisen muovimaton päälle vedetty ehkä 90-luvulla toinen pehmeämpi muovimatto. Ensin pistin vinyylilankun muovimattojen päälle, mutta oli hieman epätasainen ja otin muovimatot pois välistä. Muovimattojen poistamisen jälkeen hioin vanhan liiman pois ja levitin hienotasoitteen. Ja siihen päälle vinyylilankku takaisin.

Ongelmana on sellainen pistävä tunne kielessä ja nielussa, sitkeää limaa myös tuntuu erittyvän ja hampaita vihloo. Asuntoon tullessa hetken tuoksuu sellainen kuin olisi tiiltä rälläköity mutta hetken päästä ei haista mitään. Imuroinnin ja moppaamisen jälkeen oire muutamaksi päiväksi hiukan helpottaa.

Mietin että onko vanha muovimatto/liima jotenkin reagoinut vinyylilankun askeläänieristeen kanssa, vai mistä voisi johtua? Sellainen pistävän liiman tai liuottimen tuntuinen on. Vinyylilankun pitäisi olla M1 luokkaa. Kosteutta en ole mistään löytänyt.

Ei aivan hirveästi napostelisi taas purkaa ja vaihtaa lattiaa, jos ei olekaan siitä johtuva. Seinistä poistin vanhat tapetit ja maalasin perus sisäseinämaalilla, tuskin niistäkään johtuu.
Taitaa tulla halvemmaksi vetää vaan lattia uusiksi kuin teettää sisäilmatutkimusta?
 
Liittynyt
20.11.2019
Viestejä
49

Kait asbestianalyysin teetätit ennen muovimaton poistamista tai edes tiedustelit isännöitsijältä onko muiden asuntojen pintaremonttien yhteydessä löytynyt asbestia?
E: Ja vanhat tapetitkin poistettu, miten niiden osalta kartoitus?
 
Viimeksi muokattu:

Tehtiin toki asbestikartoitus ja ei löytynyt mitään. Ei asbestin ymmärtääkseni pitäisi mitään tuon tyyppistä oiretta aiheuttaakaan.
 
Harvoinhan siitä oireita heti tulee mutta meitä on moneksi.
Miten pitkään asuitte asunnossa ennen remonttia, jos asuitte?
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
1 039
Kait asbestianalyysin teetätit ennen muovimaton poistamista tai edes tiedustelit isännöitsijältä onko muiden asuntojen pintaremonttien yhteydessä löytynyt asbestia?
E: Ja vanhat tapetitkin poistettu, miten niiden osalta kartoitus?
Ei se asbesti aiheuttaisi muuta kuin purkaessa jotain, ja yhden kämpän mattojen poisto nyt ei ketään sairastuttaisi. Ongelmat on niillä jotka asbestipölyn kanssa olivat vuosia työn puolesta tekemisissä.

Vaikka sitä olisi ollut, niin ei se mihinkään pöllyä enää, kun on uusi lattia päällä.
 
Kuten ylempänä mainittu, meitä on moneksi.
Tässä on nähty mm ihmisiä jotka sairastuvat kun asuntoon on uusittu listoja, ilmavuodon vuoksi rakenteista kantautuvasta hajusta/pölystä reagoivia ja toki myös heitä jotka ovat isompien saneerauksien jälkeen alkaneet sairastelemaan.
Varmaan näillä näppylöillä itse asbestoosi diagnoosin saan, tai sitten menee vielä 10/20/30 vuotta.
 
Liittynyt
02.11.2016
Viestejä
136
Harvoinhan siitä oireita heti tulee mutta meitä on moneksi.
Miten pitkään asuitte asunnossa ennen remonttia, jos asuitte?
Remppa tehtiin ennen muuttoa, niin en osaa sanoa oliko samanlaista jo ennen vinyylilankun laittoa. Ainakaan en kiinnittänyt huomiota sellaiseen.
 
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
241 604
Viestejä
4 220 438
Jäsenet
71 071
Uusin jäsen
spo2

Hinta.fi

Ylös Bottom