Se on ihan ok, että soolot "ei kiinnosta". Ei ne minuakaan ennen soittajana "kiinnostaneet". Toisaalta oikeasti minulla se oli vaan kätevä tekosyy sille, että ei tarvinnut yhtään mennä oman mukavuusalueensa ulkopuolelle ja oikeasti puskea itseään kehittymään kitaristina ja muusikkona. Sen sijaan jatkoin niiden samojen vitossointujynkytysten ja cowboy-sointujen rämpyttämistä vuosikymmenestä toiseen, samalla itselleni uskotellen että "mä nyt vaan oon niinku tämmönen rytmikitaristi" (ilman, että kuitenkaan oikeasti opettelin, noh, soittamaan rytmikkäästi millään kovin mielenkiintoisella tavalla).
Vasta sen jälkeen, kun päätin alkaa aktiivisesti "opettelemaan sooloja", eli skaaloja ja musiikin teoriaa yleisemmin, otelautaa ensimmäistä oktaavia pidemmälle jne., alkoi oikea kehitys soittajana. Nimittäin nuo kaikki tuovat myös siihen rytmisoittoon ihan valtavasti uusia ulottuvuuksia, kun yhtäkkiä käytössä onkin kaikenlaisia sointukäännöksiä, erilaisia voicingeja, ymmärystä siitä mitkä soinnut ja sävelet menevät yhteen, sointujen ja sävelten yhdistelemistä jne. jne. En minä vieläkään mikään armoitettu tilumies ole (eikä kiinnostakaan olla), mutta voin rehellisesti sanoa, että olen viimeisen muutaman vuoden aikana kehittynyt oikeasti varmaan montakymmentä kertaa enemmän kuin niitä edeltäneen yli neljännesvuosisadan aikana yhteensä. Ja voin myös kertoa, että se tuntuu aika pirun hyvältä, vaikka edelleen toisinaan vähän hävettää/harmittaa myöntää soittaneensa kitaraa lähemmäs kolmekymmentä vuotta, mutta on silti soittajana ehkä viisi vuotta määrätietoisesti treenanneen tasolla. Toisaalta harrastus muiden joukossahan tuo kitaransoitto minulle vain on, ja toki tuohon kolmeenkymmeneen vuoteen mahtuu myös pitkiä soittamattomuuden jaksojakin ja suurimman osan tuosta ajasta kitara on muutenkin ollut vain se komppisoitin omalle laululle jne.
Toki meillä on muutenkin kaikilla erilaiset lähtökohdat, tavoitteet ja mielenkiinnon kohteet musiikillisesti. Musiikkityylejä on moneen lähtöön ja rämpyttämällä avoimia C-G-Am-F-sointuja on tehty yhteensä varmaan satoja miljardeja tuohta ammatikseen soittavien toimesta. Vaikka nyt olenkin soolojen soittamiseen lähtenyt, ei minua edelleenkään muiden musiikissa hirveästi kiinnosta mitään minuuttien tilusooloja kuunnella (vaikka toki nyt osaankin niiden teknistä puolta huomattavasti enemmän arvostaa). Vähän sama myös toisen "ääripään", eli perus blues-soolojen kanssa, jotka vertautuvat mielestäni lähinnä runkkaamiseen: ihan kivaa kun itse tekee, mutta eipä hirveästi kiinnosta katsoa vierestä kun muut tekee. Tosin makunsa kullakin! ;-)
Yritin nopeasti etsiä jonkun esimerkin, tuossa livessä 2:04 kohdassa on hieman tuota kuvailemaani toimintaa. Sitten taas 1:54 kohdan sointu silkkaa hunajaa korvilleni.
