Joo toi jälkimmäinen osuus soolosta oli vähän tommosta nopeesti nopeesti soiton takia -tyylistä pikkaisen ideatonta meininkiä. Eka osuus oli minusta varsin maukas.Vähän ehkä raju tuomio itseltäni... Älkää kivittäkö, pidän itsekkin Lukatheria yleisesti ottaen todella tyylitajuisena
Kikon edeltäjä Megadethissä sanoi jossain kohtuu tuoreessa haastiksessa täsmälleen samaa, että tuo varmaan jakaa kitaristeja. Itekin tykkään kyllä tuosta linjasta, että tunnetut soolot mahdollisimman pitkälle sellaisenaan, kun sitä minusta keikoilla vähän niinku odotetaankin.Tässä Knopflerin näkemys asiaan, soolot levynä vs. livenä. Lyhyesti: monet biisit ja soolot on ihmisille tärkeitä, joten hän haluaa kunnioittaa sitä ja yrittää ainakin tietyt "maamerkit" pitää soittossaan, vaikka muuten soitteleekin mitä sattuu.
Jos se soolo on melodinen (jää mieleen) niin toivoisi ettei se muuttuisi. Tiluissa ei niin väliä kun niitä tulee ja menee korvasta sisään ja ulos.Tuota itseasiassa joskus mietinkin, että miten toimineet livenä. En ole erityisen paljon Steven Wilsonin soolomatskua kuunnellut, mutta pari ikonista sooloa sieltäkin tulee silti mieleen, joissa toivoisin punaisen langan säilyvän. Voi olla mutua, mutta voisin Wilsonin profiilin perusteella ajatella, että toivoisi kitaristilta rutiininomaisempaa työskentelyä livetilanteissa.
Tuo punaisen langan säilyminen varmaan onkin lopulta itselle se oleellinen asia, toivonkin livetilanteissa aina improvisaatiota, kunhan alkuperäisen tunnelman rakenne säilyisi jotenkuten ennallaan. Esimerkiksi Lukatherin livevetoja on hauska katsoa, kun on tilaa hyvälle fraseeraukselle ja omaperäisille nuottivalinnoille. Josta pääseekin Lukatherin kohdalla siihen alkuperäiseen kysymykseen, eli homma kusahtaa kun kaulamikki napsahtaa päälle ja lähtee hampaat irvessä kunnon raivotilu
Ainakaan sen Musarin signature-mallien evoluutio ei mene parempaan suuntaan. Ibanezin vanhat JPM:t hienoja, Musarin JP-sarjan mallit hienoja (jotkut BFR:t todella hienoja), Majestyllä het rumempaan suuntaan ja toi suht tuore kasikielinen multiskaala on jo aivan kammottava
Aikalailla samoja ajatuksia, minulla oli vielä kova Megadeth-vaihe meneillään silloin kun Broderick tuli bändiin. Oli eka ukko joka soitti lähes nuotilleen Friedmanin jutut, mutta silti ne hyvät tutut soolot kuulostivat yhtäkkiä tylsältä hutulta, kun Friedmanin laid back -tatsia ja mauttomuuden rajamailla taiteilevaa vibratoa ei ollut mukana. Vaikuttaa paljon, etten enää juuri kuuntele Megadethiä (varsinkaan uudempaa), mutta ei Kikokaan sytytä kiinnostusta, vaikka Megadethin ulkopuolelta olenkin siltä bongaillut hyviä juttuja. Voisin jopa heittää, että Pitrelli on ollut itselle kiinnostavin Martyn jälkeisistä kepittäjistä, vaikka voin helposti kuvitella monen muun heittämään hänet suoraan pohjille.
Nyt ihan varmistan puhutaanko ylöspäin nyt niinpäin, että lyödään kitaran alta mua naamaa kohti vai toisinpäin?
Varmaan jotenkin noin, eli toi jokaisen aseman eka pull-off lähtee ylöspäin ja sitten toi H- ja korkea E-kieli yhdellä plekun iskulla alaspäin (ei siis erikseen pikaten, vaan yhdellä pyyhkäisyllä).
En tosin laiskuuttani kuunnellut, miltä tuon pitäs soundata, mutta noin niinku ekana tuli mieleen.
muoks. tuossa osapuilleen vastaava tekniikka, mitä meinasin:
Ylöspäin tarkoittaen siis plekulla kohti omaa leukaa.Nyt ihan varmistan puhutaanko ylöspäin nyt niinpäin, että lyödään kitaran alta mua naamaa kohti vai toisinpäin?
Noni, täytyyki lähteä tätä taivuttelee aika hitaalla tahdilla uusiks, mut luulisi muutama päivä treenin jälkee luonnistuvan paremmin kuin oma räpelly, danke!
Joo, siirtymät menee iha hyvin mut just toi legato + rytmitys ja että sormet + pleku tekee yhteistyötä. Koko muu biisi ja soolo menee jo melkee kädet sidottuna mut just tuo osuus on yhtä haastetta ja tuskaa
Mutta pikkuhiiljaa hyvä tulee.. Ties kuinka kaua tuota reenaillut jo.Joku sankari nähnyt liikaa vaivaa. Unohda se eka hammer-on ja näin: (Muoks. lisätty pickaus)Joo, siirtymät menee iha hyvin mut just toi legato + rytmitys ja että sormet + pleku tekee yhteistyötä. Koko muu biisi ja soolo menee jo melkee kädet sidottuna mut just tuo osuus on yhtä haastetta ja tuskaa
Stevie Ray Vaughan. Jos jotain on mistä en pidä niin etten ikinä kerennyt livenä näkemään.
Pitääpä katsoa pikimmiten. Saanut yleensä hyvin irti vieraista, Billy Corganin haastattelun taisin viimeksi katsoa. Auttaa paljon, kun vieraatkin selvästi kunnioittavat Beatoa.
Pitääpä kokeilla kun kerkeää. Eikös tuo ole teoriassa lähellä Tubescreamer:ia, mutta kohtuullisemmalla keskialueen buustilla?@Bladekill Jos tulee tylsää, niin testaappa Cortexin pilvestä KlonCentaur1 mallinnus ja saatko jotain mielenkiintoista sillä aikaan. Käyttäjä tais olla ToneJunkies. Omat harjoitukset tuon kanssa vähän kesken, oon taas enemmän vaan soitellut kuin säätäny vehkeiden kanssa.
Jotain referenssejä:
Klon Centaur
Ei tulis ihan heti mieleen maksaa ite 5k$+ säröpedaalista, mutta onneksi on nää mallinnukset
Joo, keskialueen osalta noin, mutta ilmeisesti muutenkin läpinäkyvämpi ja flätimpi EQ:ltaan. Tuossa joku nopeasti kaivettu vertailu: Tube Screamer vs Klon Overdrive Pedal: Which is Best? - Pro Sound HQ. En oo tosiaan kerinny vielä itekään kunnolla testaamaan saatika vertailemaan.
Vaikka Kiko ei sanokkaan että koittaa nuotilleen soittaa samalla lailla (kuten Broderick sanoi) niin lienee itsestään selvää että kukaan kitaristi jonka Dave ikinä palkkaisi ei koittaisi keksiä Tornado of Soulsin sooloa uusiksi, vaikka siis vähän eri tekniikoita käyttää siellä täällä niin soolo on kuulijalle 99% sama.
Täysin sama itsellä.
En osaa tuosta vähemmistöstä sanoa, ehkä kitaristitriidissä (yli-)korostuu paljon kaikenlaisista liideistä puhuminen ja niiden soitto, mutta itse ainakin soittajana ja muusikkona enemmän ajattelen kappaletta kappaleena ja mahdollisen soolon sopivuutta siihen. Paljon on sellaisia kappaleita, joista voisi hyvin kuvitella nipsaisevansa soolon pois kappaleen juuri ollenkaan kärsimättä, ja näistä on munkin paljon vaikeampi syttyä kuin niistä kappaleista joissa se soolo on se oma minisävellyksensä ja tuo jotain keskeistä siihen biisiin.
Itseä ne ei paljoa kiinnosta. Omissa niitä on, jos kuulen biisissä soolon. Jos en (eli yleensä) = Ei sooloa. (Yhdessä bändissä, eräs vaati ja vaati sooloa biisiinsä: Soitin sitten yhtä ja samaa vatun nuottia, 8 tahtia....)
Varmaan näin ja kyllähän kitarismiin on vähän kuitenkin sisäänrakennettunakin sellaista "kuka soittaa nopeiten ja teknisimmin, on kovin jätkä" mentaliteettia
Ja vielä itse kyssäriin, niin et ainakaan outo. Onhan tuota ihan hitokseen kaikenlaista musaa, jossa kitarasooloilla ei oo mitään virkaa ja sellaistahan tuota pitää soittaa, mistä ite saa fiiliksiä.
Oli soolo tai ei, instrumentti mikä vain, niin kyllä niistä saa tehtyä sitä vaativinta sorttia, saa paikan valokeilassa ja pääsee näyttämään musikaalisuutensa.
Kolmen soinnun laukkakomppi ei sitä tosin ole
Se on ihan ok, että soolot "ei kiinnosta". Ei ne minuakaan ennen soittajana "kiinnostaneet". Toisaalta oikeasti minulla se oli vaan kätevä tekosyy sille, että ei tarvinnut yhtään mennä oman mukavuusalueensa ulkopuolelle ja oikeasti puskea itseään kehittymään kitaristina ja muusikkona. Sen sijaan jatkoin niiden samojen vitossointujynkytysten ja cowboy-sointujen rämpyttämistä vuosikymmenestä toiseen, samalla itselleni uskotellen että "mä nyt vaan oon niinku tämmönen rytmikitaristi" (ilman, että kuitenkaan oikeasti opettelin, noh, soittamaan rytmikkäästi millään kovin mielenkiintoisella tavalla).
Alcest on hieno orkesteri. Joillain bändeillä / artisteilla on niin sanotusti melodia hallussa ja Alcest on ehdottomasti yksi niistä.
Pystyn aika hyvin samaistumaan tähän. En edelleenkään ole kovin innokas soolojen soittaja, mutta olen paremmin ymmärtänyt, että soolojen tarjoamista opeista on hyötyä rytmikitaristille. Rytmikitaran soitto tuli nuorena jotenkin luonnostaan, kun soitti menemään Metallican, Sepulturan ja Slayerin tahdissa ja kehitys tapahtui ikään kuin huomaamatta. Sooloja varten koin aina, että oma motoriikka oli ihan syvältä ja melko simppeleidenkin tekniikoiden kohdalla se asioiden iänikuinen hinkkaaminen ei motivoinut. Poikkeuksena legato ja onneksi sentään bendit. Oli parempi vaan olla se rytmikitaristi, eikä siinä sinänsä mitään vikaa ole, mutta ihan varmasti hyljeksin vuosikausia juuri sen takia soolotekniikoiden opettelua.
Joo, kolmen japsitokain (2 x strato, 1 LP) kokemuksella voi sanoa, että laadussa ei oo ainakaan moittimista. Kummatkaan noista stratoista ei tosin olleet ihan alkuperäisosilla mulle tullessaan, mutta kummiskin.
