Kissat, nuo universumin hallitsijat ja ihanat karvapallerot

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 334
Meilläkin on pari "eläkeläistä", taitavat täyttää ensi vuonna 18v. Vähän alkaa nivelvikaa olemaan mutta kovasti vielä juostaan ja kiipeillään. Toisen veriarvoja eläinlääkärikin ihmetteli viime tarkastuksessa, olivat kuulemma noin nelivuotiaan lukemissa. Ilmeisesti siis ruokinta sun muut ovat olleet suunnilleen kohdallaan. Vähän vaan alkavat vanhemmiten tulla nirsoiksi ruoista ja kun molemmilla on jo lääkityksiäkin niin välillä saa vähän käyttää luovuutta että saa lääkkeet menemään ilman taistelua.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
241
Mikähän oli syy tähän? Kyllä meillä taas meillä eläinlääkäri kertoi, että ainakin kotimainen broileri on täysin turvallista raakana antaa. Ainakin tautien puolesta. Jos lihassa on luita, niin se on toki eri asia. Luut ovat lemmikille jonkinmoinen riski syödessä. Ja Suomessa on muutenkin antibioottien ja hormonien käyttö kasvatuksessa kielletty,joten niitä ei lihasta saa.

Tautien puolesta Suomessa elintarvikeketju on niin tarkasti valvottua, että riskiä ei hänen mukaan siinä ollut. Itsekkin toimii päätoimisesti ison lihantuottajan palveluksessa eläinlääkärinä ja sivutoimisesti pitää iltaisin vastaanottoa pieneläimille.

Ainut ehkä on, jos raakaruoka syöttää on se, että broilerin lihassa on raudan määrä pienempi kuin kanassa,joten se pitää huomioida. Mutta toki tuskin kukaan pelkkää broilerin lihaa syöttää, jos puhdasta raakaruokintaa harrastaa.
En osaa sanoa.

Raakaruokaa ei lekuri suositellut kalaan ja broileriin(+/-kana), sorsaakin pyysi välttämään (tosin en itse myöskään sorsan mausta pidä, joten en myöskään sitä metsästä).

Raakaa lihaa annetaan nyt vain sorkkariistasta (ei villisika) kissaveroa, kun itse valmistetaan riistasta evästä ja Katille tuntuu liha kovasti maistuvan.

Ps. Olen samaa mieltä, että kotimainen on kaikkein puhtainta lihaa, oli se sitten kanaa/broileria tai avaruusoliota..... :giggle:.
 
Liittynyt
07.11.2016
Viestejä
2 302
Olen ymmärtänyt että kanassa (eli siis broilerissa) mahdollisesti oleva salmonella ei paljoa hetkauta kissaa ja on yleensä oireeton. Enemmänkin riski meille ketä halutaan olla kissojen alamaisia ;).
Vapaananahan ne pistää punatulkut ja niiden kanakaverit naamaan tuhlaamatta ajatusta asialle.
Järvikaloissa voi olla loisia joten ne kannattaa pakastaa tai keittää. Muikut kumminkin ilmeisesti aika riskivapaita.
Mummolassa tosin aina annettiin särjet ja pienet ahvenet kissoille.
 
Liittynyt
29.12.2017
Viestejä
145
...
19 vuotta kissalla on tietääkseni erittäin kunnioitettava ikä. Kuvasi kissa on todella kaunis ja nauttii elämästään (tuo häntä on lähes samaa kokoa, kuin itse kissa :love:) . Meidän musta Katti on myös nykyään yhtä rennossa asennossa, joten orjana olemme hänen mielestä toimineet oikein.... ;) .
Nuorempana oli tuollanen puuhkahäntä ja verätti ulkoiluttaessa paljon mielenkiintoa ohikulkijoissa. Tuulisella kelillä kissa kulki poikittain. Valjaissa käytiin pitkiä kävelyreissuja kesäaikaan (talvella ei kissa ulos tahtonut) ja juostiin cityjänisten perässä (minä kissan perässä fleksin nokassa) kaupungin reunamilla, jossa oli isoja pysäköintialueita ja pieniä puistoalueita. Tuon jälkeen asuttiin 9v kauempana keskustasta uudella asuinalueella, johon vuosien varrella rakennettiin taloja ja taloyhtiöitä. Alkuun päästiin muutama vuosi nauttimaan hyvänkokoisesta mäntymetsästä, kunnes siihenkin sitten rakennettiin useampi taloyhtiö. Vuosien saatossa häntä kapeni ja reviiri pieneni. Nykyään riittää, että omakotitalon tontin pääsee kiertämään ja joskus eksytään tuohon tontin vieressä olevaan mäntymetsään pikku mutka tekemään.

Tuosta hyppäämisestä vielä. Tämä vanhempi kissa nuorena pojankollina oli melkoinen loikkari. Pieni kissa (painoa oli enimmillään kolmisen kiloa) ja loikkasi aikanaan lattialta eteisen kaapiston yläkaappiin (toki otti tukea sileästä kaapin ovesta mennessään). Onnettomuuden jälkeen (Kissalla murtui reisiluu kahdesta kohtaa) ei enää koskaan sellaisia loikkia pystynyt tekemään.

Tuo nuorempi katti (tyttö, 15v) onkin sitten sellainen laiska pötkö, jolle pitäisi melkein olla invahissi raapimispuuhun. Aina ollut tuollainen, eli ei ole iän tuomaa vaivaa. Tuolillekin hypättäessä pitää pari minuuttia pumpata. Tositilanteessa sitten tekee välillä hämmästyttäviä loikkia.
 
Liittynyt
13.02.2021
Viestejä
583
Huoli rakkaista karvalapsista on kasvanut tässä viime aikoina. Kissojen ikääntyminen alkaa näkyä, vaikka tuntuu että vastahan nuo olivat leikki-ikäisiä höpsöjä. Pian 11-vuotiaiden kollien terveys on alkanut viime aikoina reistailla. Molemmat ovat tässä viimeisen vuoden aikana alkaneet oksennella. Toisella kissalla syyksi todettiin eläinlääkärin toimesta kilpirauhasen liikatoiminta. Lääkitys on onneksi toiminut ja on saatu oksentelu loppumaan. Ennen niin rauhallisen ja tyytyväisen kissapojan luonne on kuitenkin selvästi muuttunut sairauden takia ja varsinkin öinen levottomuus on lisääntynyt lääkityksestä huolimatta. Ollaan kuitenkin kiitollisia kaikesta ajasta mitä nyt sitten vielä yhdessä onkaan jäljellä.

"Velipoika" taas alkoi hänkin oksennella säännöllisesti loppukesästä. Kissalla on aina ollut herkkä vatsa, mutta laadukkaalla märkäruualla on pidetty tilanne pitkään hallussa. Eläinlääkäri tutki kissan, mutta ei löytänyt viitteitä mistään akuutin vakavasta, vaan epäili ruoka-allergiaa. Tulehdusarvot olivat hieman koholla. Nyt on sitten lääkärin määräyksestä hypoallergisella ruokavaliolla. Ongelma on se, että erikoisruokavalioon perustuvat raksut ja märkäruoka eivät tahdo herralle kelvata. Lääkärin mukaan mitään muuta ei saisi tarjota, mutta eihän kissaa voi nälkäänkään tappaa! Vähän on kyytipojaksi sitten tarjottu naudan jauhelihaa ja vähän kaloripitoista senioripussiruokaa, joka on siis vanhemmalle kissalle suotavaa, koska ruuansulatuskyky heikkenee iän myötä, ja siksi vanha kissa voi saada ns. yliannostuksen proteiinia, jota varmasti ovatkin saaneet märkäruuasta jota on tässä aiemmin tarjottu vuosien ajan.

Molempien ruokahalu tuntuu muutenkin olevan laskenut tässä syksyn aikana. Ennen meni 20 kilon laatikko lihapitoista märkäruokaa kuukaudessa kahdelle kissalle, mutta nyt kilpirauhaspotilaskin vaan maistelee hiukan ja lähtee pois. Kerjäävät kyllä ruokaa, mutta mikään mitä saisivat syödä, ei oikein maistu. Huoli molemmista on kova, että mihin suuntaan terveys lähtee menemään. Nukkuvat kyllä nykyään paljon ja toinen on lakannut haluamasta käydä ulkona valjaissa. Välillä yhä painivat ja leikkivät yhä keskenään. Sen kuitenkin tietää, että eron hetki selvästi lähenee vääjäämättä.. :cry:
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
2 799
Kissan selkään ruvennu kasvamaan lisähäntiä. Pisin taitaa olla nyt semmonen (ihmis)sormen pituinen ja paksuinen. Ja niissä kasvaa karvat ihan niinkuin muuallakin. Onko tuo joku sairaus vai onko tullu syöpä katille?
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 443
Olisiko neuvoja, millä vähentää kissan aiheuttamia aamuherätyksiä? Nykyisin herään melkein joka aamu siihen, että kissa raapii joko sängynreunaa tai makuuhuoneen verhoja koska haluaa ihmiset ylös, että saa ruokaa. Komentaminen ei tietenkään auta mitään, koska kissa käsittää tämän hauskaksi leikiksi, jolla varmasti saa omistajan ylös. Nälkä on kissalle hyvä motivaattori perseillä, mutta jos tuota ei saa loppumaan niin minulla menee mielenterveys ja makkarista hajoaa sänky, verhot ja hirsiseinä jota kissa myös on tuhonnut.

Kissalla on tarjolla jatkuvasti nappuloita, mutta vaimo on tupannut antamaan tuoretta lihaa kissalle aamuisin joten kissaa ei nappulat juuri kiinnostele. Olisiko järkevintä lopettaa tuo lihan antaminen jolloin kissa ehkä vähitellen oppisi syömään aamulla nappuloita, vai saisikohan tilannetta ratkaistua jotenkin muuten? Vaimohan ei asiasta kärsi, koska hän ei herää vaikka kissa purkaisi koko talon sängyn ympäriltä.
 
Kleimo

Töysäläinen
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
575

Meillä vastaava yöherättely on ratkaistu ruokinta automaatilla.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 443
Meillä vastaava yöherättely on ratkaistu ruokinta automaatilla.
Mietin tuota automaattia kans, että toimisikohan. Tällä hetkellä kun nappuloita on kokoajan kupissa tarjolla, kissa käy syömässä silloin kun sattuu olemaan nälkä. En tiedä tekisikö automaatti nappuloista jotenkin kiinnostavampia sitten aamulla kun niitä saisi vain silloin tiettyihin aikoihin.
 
Kleimo

Töysäläinen
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
575
Mietin tuota automaattia kans, että toimisikohan. Tällä hetkellä kun nappuloita on kokoajan kupissa tarjolla, kissa käy syömässä silloin kun sattuu olemaan nälkä. En tiedä tekisikö automaatti nappuloista jotenkin kiinnostavampia sitten aamulla kun niitä saisi vain silloin tiettyihin aikoihin.
Tuo toki haastavempaa kun ruokaa kokoajan tarjolla. Meillä ei ruokaa ole koko aikaa tarjolla mutta pelkästään tuo automaatin pitämä ääni aiheuttaa kissalle kunnon juoksun kun äänen kuulee.
 
Liittynyt
28.07.2020
Viestejä
871
Olisiko neuvoja, millä vähentää kissan aiheuttamia aamuherätyksiä? Nykyisin herään melkein joka aamu siihen, että kissa raapii joko sängynreunaa tai makuuhuoneen verhoja koska haluaa ihmiset ylös, että saa ruokaa. Komentaminen ei tietenkään auta mitään, koska kissa käsittää tämän hauskaksi leikiksi, jolla varmasti saa omistajan ylös. Nälkä on kissalle hyvä motivaattori perseillä, mutta jos tuota ei saa loppumaan niin minulla menee mielenterveys ja makkarista hajoaa sänky, verhot ja hirsiseinä jota kissa myös on tuhonnut.

Kissalla on tarjolla jatkuvasti nappuloita, mutta vaimo on tupannut antamaan tuoretta lihaa kissalle aamuisin joten kissaa ei nappulat juuri kiinnostele. Olisiko järkevintä lopettaa tuo lihan antaminen jolloin kissa ehkä vähitellen oppisi syömään aamulla nappuloita, vai saisikohan tilannetta ratkaistua jotenkin muuten? Vaimohan ei asiasta kärsi, koska hän ei herää vaikka kissa purkaisi koko talon sängyn ympäriltä.
Kissa on rutinoituva eläin eli jos vaan hivuuttaa ruoka-aikaa myöhempään niin kyl se jossain vaiheessa tottuu. Samalla tavalla voi yrittää sitoa ruokinnan johonkin muuhun kuin heräämiseen, esim. juuri ennen töihin lähtöä.
 
neko

ᓚᘏᗢ
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
3 751
Yksi on varmaa, komentaminen tai huutaminen yms. ei auta. Yrittäkää muistaa aina kun alkaa tuntua siltä, että "kissa ihan tahallaan" tekee asiaa x tai y.

Huom! En väitä kenenkään sanoneen tai tehneen niin.

Meidän piti aikoinaan opettaa perheeseen tullut kissan pentu siihen, että yöllä palvelijat nukkuu, laittamalla kylmästi kissat (vanhempi ennen yön nukkunut kissa alkoi matkia pentua, joten molemmat) saivat mennä yöksi pesuhuoneeseen nukkumaan (tilaa oli riittävästi kun oli sauna samassa tilassa, jossa tykkäävät majailla muutenkin). Sinne yöksi vedet ja ruoka (kauas hiekka-astiasta tietenkin, ehkä vesi kauemmas myös ruuasta), ja kissat oven taakse. Kyllä, aluksi kuuluu miukumista, raavitaan ovea. Hiljaista tulee lopulta aina, vaikka se ihmisestä tuntuu ikuisuudelta.

Lopputulos oli se, että pentu oppi muutamassa päivässä, että yöllä noi tyypit nukkuu, ruokaa saa ennen kuin ne laiskurit menee nukkumaan. Kaikki ovet eri huoneiden välillä sai taas olla auki. Kissat eivät herättäneet enää kuin yksittäisiä kertoja.

Tämä oli vain yksi tapa. Näin minä olen vuosikymmenten aikana saanut kissat nukkumaan yöt ihmisten mukaan. Aamulla on tietenkin hirmuinen hulabaloo, mutta sehän on vain kivaa hyvin nukutun yön jälkeen.
 
Liittynyt
04.12.2016
Viestejä
1 645
Olisiko neuvoja, millä vähentää kissan aiheuttamia aamuherätyksiä? Nykyisin herään melkein joka aamu siihen, että kissa raapii joko sängynreunaa tai makuuhuoneen verhoja koska haluaa ihmiset ylös, että saa ruokaa. Komentaminen ei tietenkään auta mitään, koska kissa käsittää tämän hauskaksi leikiksi, jolla varmasti saa omistajan ylös. Nälkä on kissalle hyvä motivaattori perseillä, mutta jos tuota ei saa loppumaan niin minulla menee mielenterveys ja makkarista hajoaa sänky, verhot ja hirsiseinä jota kissa myös on tuhonnut.

Kissalla on tarjolla jatkuvasti nappuloita, mutta vaimo on tupannut antamaan tuoretta lihaa kissalle aamuisin joten kissaa ei nappulat juuri kiinnostele. Olisiko järkevintä lopettaa tuo lihan antaminen jolloin kissa ehkä vähitellen oppisi syömään aamulla nappuloita, vai saisikohan tilannetta ratkaistua jotenkin muuten? Vaimohan ei asiasta kärsi, koska hän ei herää vaikka kissa purkaisi koko talon sängyn ympäriltä.
Mulla oli sama ongelma, siirsin märkäruuan annon iltaan niin loppui.
 
Taneli-

☤ Virallinen ⚔ testaaja ☣
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 591
Olisiko neuvoja, millä vähentää kissan aiheuttamia aamuherätyksiä? Nykyisin herään melkein joka aamu siihen, että kissa raapii joko sängynreunaa tai makuuhuoneen verhoja koska haluaa ihmiset ylös, että saa ruokaa. Komentaminen ei tietenkään auta mitään, koska kissa käsittää tämän hauskaksi leikiksi, jolla varmasti saa omistajan ylös. Nälkä on kissalle hyvä motivaattori perseillä, mutta jos tuota ei saa loppumaan niin minulla menee mielenterveys ja makkarista hajoaa sänky, verhot ja hirsiseinä jota kissa myös on tuhonnut.
Kissat ovat yllättävän älykkäitä ja oppivat. Heillä on myös sisäinen kello.
Itse olen huomannut että jos herää joskus aikaisin ja esim. viikonloppuna myöhemmin kissat helposti tulevat herättämään sitten viikonloppuisin samaan aikaan kuin viikollakin.

Siihen on kylläkin auttanut se että opettaa etten pidä häiriöistä. Meillä kissat tykkäävät että ovet ovat auki (jolloin he pääsevät helposti kulkemaan pitkin reviiriään + kissat monesti haluavat olla samassa tilassa kuin muutkin lauman jäsenet).

Eli tarvittaessa otan kissan syliin ja vien sen huoneen ulkopuolelle (ettei se revi verhoja) tai menen esim. aamusta vessaan ja kun kissa(t) seuraa niin suljen oven kun menen takaisin nukkumaan.
Mikäli ei tunnu auttavan voi äärimmäisenä keinona sulkea makuuhuoneen oven, mistä tietysti ymmärtävät että jokin on vialla ja säätävät käytöstään.

Kissat saavat täällä aamusta märkäruokaa sekä tuossa 17-18 pintaan toisen annoksen. Riippuen annoksesta se voi olla jonkun 25 grammaa tai 50+ grammaa per ruokailu. Lisäksi on aktivointi tyyppisessä kupissa jatkuvasti kuivamuonaa sekä 2 litran vesiautomaatista juoksevaa vettä.
 
Meilläkin ovet auki, kissa nukkuu joko omassa pedissään tai omii koiran pedin :)D), koska koirakin nukkuu makuuhuoneessa. Pääsevät näin kätevästi esim. vesikupille keittiöön jos jano yllättää kesken yön. Sulo on kissana kyllä varsin valloittava persoona ja tykkää tosiaan kulkea perässä, käydä puskemassa ja hakea huomiota, mutta nälän yllättäessä on aika perhanan itsepäinen tapaus... :) Kokeillaan nyt ensi aluksi siirtää tuo liha-ateria iltaan ja katsotaan mitä tapahtuu. Kissan nirsouden takia tuo ruokailu on aina ollut vähän oma hommansa, nappuloita käy kyllä puputtamassa päivän mittaa satunnaisin väliajoin, mutta esim. märkäruoat jättää syömättä merkistä riippumatta. Saattaa käydä liemen lipittämässä, mutta mikään niiden liha ei kelpaa. Siksi syötetään esim. kanaa sekä maksaa ja sydäntä sopivin väliajoin. Ne onkin sitten niin kovaa herkkua, että aiheuttaa tuota aamukäytöstäkin kun siihen mentiin kissa totuttamaan, oma moka kyllä. Aamunälässä ei nappulat tai märkäruoka kelpaa, kun odottaa jotain parempaa.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
685
Itse olen opettanut kissat pienestä pitäen oppimaan käskyjä. Ei tarvitse kuin sormen napsautus, niin kissat hiljenee, laittavat maaten ja odottavat hiljaa.
Meillä ei muutenkaan makkari ole kissojen paikka, kun siellä nukutaan. Muuten saavat ravata pitkin poikin asuntoa ja yöt onkin niiden riehakkainta aikaa.
Muutenkin ovat meidän omastakin rytmistä sekaisin, kun vuorotyöläisenä milloin nukun päivät ja vapaallakin yöt hereillä.
Ruokaa kissoilla on aina tarjolla nappuloina. Illalla ja aamulla märkää.
Kissat ovat pirun viisaita eläimiä, joten kannattaa kouluttaa ja yrittää opettaa kuten koiriakin.
saunakissat.jpg
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 443
Onko kokemuksia kissahoitoloista? Sulo tuli meille eläinsuojeluyhdistykseltä löydyttyään hylättynä Lappeenrannan kupeesta, vähän epäilyttää miten kissa ottaisi hoitolaan viemisen kun meinaa saada slaagin jo autossakin. Nimimerkillä lomamatkaa suunnitellessa. Koira on helpompi kun viihtyy missä vain.
 
Liittynyt
08.04.2018
Viestejä
1 207

Entäpä hoitaja käymään Sulon luona kerran päivässä? Itse en ainakaan maksaisi "kissahotellista" 85 €/yö.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 443
Entäpä hoitaja käymään Sulon luona kerran päivässä? Itse en ainakaan maksaisi "kissahotellista" 85 €/yö.
No sekin voisi olla ihan hyvä vaihtoehto. Kissahoitola täällä päin 18€/yö, joten ei kovin kummoista konkurssia onneksi iske sekään. Mutta kyllähän kissalle taitaa tuttu ja turvallinen ympäristö olevan miellyttävämpi. Sitä en sitten tiiä missä kunnossa koti olisi lomalta tullessa. :lol: No, pitää miettiä. Vastauusittu passi sai matkakuumeen päälle niin pitää tutkailla vaihtoehtoja.
 
Liittynyt
28.07.2020
Viestejä
871
Meillä on kissat olleet kahdesti hoitoloissa, sittemmin on käynyt ruokkija paikan päällä 1-2 kertaa päivässä. Ensimmäinen hoitola oli ihan perseestä, noudettaessa selvisi ettei toinen kissa ollut stressin takia oikein edes syönyt koko aikana. Samaa kissaa ei toista kertaa hoitolaan viety, mutta toinen kissoista oli ihan mukavassa paikassa jossa hoitotilat oli omakotitalossa, olohuoneeseen rakennetussa häkissä eli oli jatkuvasti seuraa. Se oli ihan mukava paikka. Jos hoitola on ainoa vaihtoehto niin kannattaa tarkkaa syynätä etukäteen millainen paikka kyseessä.
 
Liittynyt
29.01.2017
Viestejä
1 819
Itse olen opettanut kissat pienestä pitäen oppimaan käskyjä. Ei tarvitse kuin sormen napsautus, niin kissat hiljenee, laittavat maaten ja odottavat hiljaa.
Meillä ei muutenkaan makkari ole kissojen paikka, kun siellä nukutaan. Muuten saavat ravata pitkin poikin asuntoa ja yöt onkin niiden riehakkainta aikaa.
Muutenkin ovat meidän omastakin rytmistä sekaisin, kun vuorotyöläisenä milloin nukun päivät ja vapaallakin yöt hereillä.
Ruokaa kissoilla on aina tarjolla nappuloina. Illalla ja aamulla märkää.
Kissat ovat pirun viisaita eläimiä, joten kannattaa kouluttaa ja yrittää opettaa kuten koiriakin.
Upean näköinen Ragdoll kaksikko. Mikäli oikein tulkitsin kuvasta, ruskea colourpoint ja sininen ehkä tabby? Meillä kanssa nuo Ragdollit on kovia saunomaan.
Tuohon herättelyyn ja riehumiseen meillä on tehonnut se, että ei reagoi siihen niin ennen pitkää oppivat ettei se kannata. Alkuun toinen saattoi reuhata tunninkin mutta nykyisin ei juuri koskaan ja silloinkin se on ehkä minuutin parin yritys ja sen jälkeen katsoo parhaaksi vetåytyä takaisin nukkumaan.
Tosin toinen ottaa välillä käsittelyyn jotain telkkarin tai läppärin tyylistä esinettä, jolloin toki on pakko yrittää huomio viedä toisaalle ettei hajota sitä mutta tuota tapahtuu yleensä vain silloin, kun niitä käytetään.
 
neko

ᓚᘏᗢ
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
3 751

Tärkeä aihe. Jos voisit edes lukea ohjeet miten tulisi toimia jos tapaat apua tarvitsevan eläimen.
 
Zkb

Liittynyt
20.04.2021
Viestejä
1
Sisu naatiskelee Mummin takan päällä.

Ps. Kotonakin lempi paikka talvella.
Yksi on varmaa, komentaminen tai huutaminen yms. ei auta. Yrittäkää muistaa aina kun alkaa tuntua siltä, että "kissa ihan tahallaan" tekee asiaa x tai y.

Huom! En väitä kenenkään sanoneen tai tehneen niin.

Meidän piti aikoinaan opettaa perheeseen tullut kissan pentu siihen, että yöllä palvelijat nukkuu, laittamalla kylmästi kissat (vanhempi ennen yön nukkunut kissa alkoi matkia pentua, joten molemmat) saivat mennä yöksi pesuhuoneeseen nukkumaan (tilaa oli riittävästi kun oli sauna samassa tilassa, jossa tykkäävät majailla muutenkin). Sinne yöksi vedet ja ruoka (kauas hiekka-astiasta tietenkin, ehkä vesi kauemmas myös ruuasta), ja kissat oven taakse. Kyllä, aluksi kuuluu miukumista, raavitaan ovea. Hiljaista tulee lopulta aina, vaikka se ihmisestä tuntuu ikuisuudelta.

Lopputulos oli se, että pentu oppi muutamassa päivässä, että yöllä noi tyypit nukkuu, ruokaa saa ennen kuin ne laiskurit menee nukkumaan. Kaikki ovet eri huoneiden välillä sai taas olla auki. Kissat eivät herättäneet enää kuin yksittäisiä kertoja.

Tämä oli vain yksi tapa. Näin minä olen vuosikymmenten aikana saanut kissat nukkumaan yöt ihmisten mukaan. Aamulla on tietenkin hirmuinen hulabaloo, mutta sehän on vain kivaa hyvin nukutun yön jälkeen.
Kissat osaa olla hankalia.
 
Liittynyt
02.11.2016
Viestejä
1 360
Ootteko löytäneet jotain "super työkalua", joilla noita karvoja ottaa pois huonekaluista/vaatteista yms.? Itellä perus tarrarullat ollut käytössä. Kissapuu vaatii joskus kunnon kampaus huollon. Oisko esim. tästä mihinkään?
 
En ole tietoinen mistään taikatempuista karvojenpoistoon, mutta sellainen imurin lisäosa on melko hyvä, missä on sellainen samettipintainen karvojenpoistoon tarkoitettu materiaali. Sen kanssa imuroidaan kiipeilypuut meillä. Muovihanska kostutettuna toimii kuulemma myös.
 
Liittynyt
11.08.2017
Viestejä
220
Ootteko löytäneet jotain "super työkalua", joilla noita karvoja ottaa pois huonekaluista/vaatteista yms.? Itellä perus tarrarullat ollut käytössä. Kissapuu vaatii joskus kunnon kampaus huollon. Oisko esim. tästä mihinkään?
Vaatteista karvat lähtee kuivausrummussa, puolen tunnin ohjelma vaikka hiukan kostutetun pyyhkeen kanssa toimii pesujen välissä.
Tarrarullia joskus käytin mutta niistä jää pikkuhiljaa liimaa kankaisiin ja sen jälkeen karvat tarttuvat entistä pahemmin eivätkä aina irtoa edes pesussa.
Pölynimuriini on pyörivä harja, "turbosuutin", jolla karvat irtoavat hyvin, jos kestää suuttimen ulvontaa.
 
Liittynyt
28.07.2020
Viestejä
871
Ootteko löytäneet jotain "super työkalua", joilla noita karvoja ottaa pois huonekaluista/vaatteista yms.? Itellä perus tarrarullat ollut käytössä. Kissapuu vaatii joskus kunnon kampaus huollon. Oisko esim. tästä mihinkään?
Semmonen ikkunan kuivauslasta on toiminut ihan hyvin. Ei varmaan kaikista materiaaleista, mutta esim. kissapuun samettisesta pinnasta lähtee näppärästi karvat ja muut.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 334
Ja sitten on sellainen taulusienen näköinen ja kokoinen nihkeästä kumista tehty palikka jolla pyyhkimällä lähtee karvat hyvin tehokkaasti. En tiedä millä nimellä moinen kulkee ja meiltäkin tuo on kadonnut johonkin mutta oli yllättävän tehokas irroittamaan kissankarvaa kangaspinnoilta kuten nojatuolista ja verhoista.

Kuivausrumpu on tosiaan kanssa tehokas, meilläkin on aina kuivausrummun nukkakeräyshässäkkä täynnä kissankarvaa joka kuivurinkäytön jälkeen ja viikon-parin välein saa itse suodatinta ja kennoa puhdistaa.

Ja meillä ilmanpuhdistimen "oravasuodatintakin" saa putsailla parin viikon välein kun kissankarva tykkää kerääntyä siihen. Toisaalta parempi niin kuin pitkin nurkkia ja lattioita. Meillä siis ilmanpuhdistin on aika lähellä kissojen hiekkalaatikkoa kun todettiin että sillä vähenee tuoksut siitä tehokkaasti kun meillä toinen kissa tykkää lorottaa aina samaan nurkkaan ison lätäkön eikä jaksa yhtä kertaa enempää päivässä pottaa putsailla ihan joka päivä. Tuo samainen tapaus on ilmeisesti aikanaan vierotettu emostaan liian aikaisin kun ei oikein osaa peitellä kunnolla potalla tarpeitaan.
 
Liittynyt
10.12.2016
Viestejä
92
Ootteko löytäneet jotain "super työkalua", joilla noita karvoja ottaa pois huonekaluista/vaatteista yms.? Itellä perus tarrarullat ollut käytössä. Kissapuu vaatii joskus kunnon kampaus huollon. Oisko esim. tästä mihinkään?
Mulla on tuollainen vastaava, kyllä sillä esim sohvasta saa suurimman osan karvoista pois. Ragdollin ohuet karvat tukkivat tuon äkkiä kuten kyllä imurin pyörivät harjakset myös.
 
Taneli-

☤ Virallinen ⚔ testaaja ☣
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 591
Vaaterulla Iisi pestävä

Itse oon tuollaisia käyttänyt. Näppäriä kun ei tarvi kuin huuhdella ja antaa kuivua.
Hetken jo innostuin mutta arvostelujen mukaan kestää muutaman pesun tai ekan pesun jälkeen toimivuus jo huono. Samaten valitetaan että rullaan tarttunut tavara ei irtoa pesemällä. Eli miten monta vuotta olet käyttänyt tuota ja miten peset sen? Että jos tuollaisen hankkii niin ei heti menetä tartuntapintaansa.
 
Liittynyt
28.07.2020
Viestejä
871
Meille viime kesänä syntyneestä pentueesta tytöt löysivät jo kotinsa, pennut lähtivät joulun jälkeen ja emo viime viikolla. Porukkaan lyöttäytyi viime syyskuussa myös orpopentu, joka jäi pentueen peräkammarin pojan kanssa etsimään kotia. Nämä sedät muuttavatkin tänään yhteiseen loppuelämän kotiin.

IMG_20230312_100615.jpgIMG_20230312_100850.jpg

Aina jonkin verran haikeaa näitä luovuttaa, mutta toisaalta mukava antaa hyvään kotiin ja mielenterveydelle tekee hyvää pitää kissamäärä hetken taas mahdollisimman matalana. :swhew:
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 482
Viestejä
4 163 773
Jäsenet
70 414
Uusin jäsen
O&G

Hinta.fi

Ylös Bottom