Nyt on todella haikea olo, meidän toisen kissan, Samban on aika huomenna perjantaina lähteä viimeiselle matkalleen. Maanantai-iltana teimme päätöksen että nyt on oikea aika, hänellä kun on lonkkavikaa ja vähän muutenkin kulumaa sekä oikeastaan se pahempi asia, eli ilmeisesti kasvain päässä. Joskus noin vuosi sitten leikattiin niskasta pieni patti joka oli kasvain ja nyt on otsaan muodostunut isompi patti joka on lähiaikoina kasvanut koko ajan kiihtyvällä tahdilla. Totesimme että parempi päästää hänet kissojen taivaaseen ennen kuin tuo patti kasvaa liikaa ja romahduttaa hänen kunnon.
Onhan hän jo yli 18v ikäinen ja ollut käytännössä pienestä asti meillä. Vielä surullisemmaksi tämä tekee sen takia kun hän on meidän kahdesta kissasta enemmän ollut "minun kissa". Tämä viikko on ollut kyllä melkoista tunteiden vuoristorataa, ei ikinä olisi voinut ennalta uskoa kuinka pahalta koko ajatus tuntuu, ja välillä vaan toivoisi että yhtäkkiä tapahtuisi ihme eikä medän teiden tarvitsisi vielä erota. Tilannetta ei helpota se tieto että meidän toinenkin kissa on yli 18v ja hänelläkin alkaa kohta olla tunnit täynnä kun alkaa olemaan vähän sairauksia eli ei tiedä kuinka pian hän lähtee perässä. Sitäkin on kyllä mietitty että lähettäisikö hänetkin samalla viimeiselle matkalleen mutta Rumban osalta tilanne ei vielä vaikuta ihan niin akuutilta lääkityksen vuoksi.
Samba on aina ollut niin kiltti kissa ettei tosikaan, ikinä ei räpsi edes laserilla leikittäessä ihmistä, tulee aina kehräten kiittämään ruuasta ja herkuista jne. Vielä vanhuksenakin juoksee ja pomppii iästään ja nivelrikoistaan huolimatta kuin pikkukissa.
Tässä Samba on lempipaikassaan, pahvilaatikossa nukkumassa.
"Mitäs siinä oikein kuvaat?" (tässä kuvassa otsan patti näkyy aavistuksen verran)
Huh... Vähän helpotti tämän kirjoittaminen oloa...
Onhan hän jo yli 18v ikäinen ja ollut käytännössä pienestä asti meillä. Vielä surullisemmaksi tämä tekee sen takia kun hän on meidän kahdesta kissasta enemmän ollut "minun kissa". Tämä viikko on ollut kyllä melkoista tunteiden vuoristorataa, ei ikinä olisi voinut ennalta uskoa kuinka pahalta koko ajatus tuntuu, ja välillä vaan toivoisi että yhtäkkiä tapahtuisi ihme eikä medän teiden tarvitsisi vielä erota. Tilannetta ei helpota se tieto että meidän toinenkin kissa on yli 18v ja hänelläkin alkaa kohta olla tunnit täynnä kun alkaa olemaan vähän sairauksia eli ei tiedä kuinka pian hän lähtee perässä. Sitäkin on kyllä mietitty että lähettäisikö hänetkin samalla viimeiselle matkalleen mutta Rumban osalta tilanne ei vielä vaikuta ihan niin akuutilta lääkityksen vuoksi.
Samba on aina ollut niin kiltti kissa ettei tosikaan, ikinä ei räpsi edes laserilla leikittäessä ihmistä, tulee aina kehräten kiittämään ruuasta ja herkuista jne. Vielä vanhuksenakin juoksee ja pomppii iästään ja nivelrikoistaan huolimatta kuin pikkukissa.
Tässä Samba on lempipaikassaan, pahvilaatikossa nukkumassa.
"Mitäs siinä oikein kuvaat?" (tässä kuvassa otsan patti näkyy aavistuksen verran)
Huh... Vähän helpotti tämän kirjoittaminen oloa...