MOT esitti mielenkiintoisen ohjelman
koirien ruokien epämääräisestä sisällöstä, ainakin jos ei ole aikaisemmin perehtynyt asiaan. Koiraketjussa ohjelma ei herättänyt jostain syystä keskustelua. Kaikki siellä osaavat välttää huonoja ruokia? Kaikki tiesivät että osa koiranruoista ovat sisältäneet lääkejäämiä siinä määrin, että vedetään pois markkinoilta? Hyvä juttu!
Niin tai näin, ainahan esim. se ei ole itsestä kiinni mitä eläinystävälle syötetään. Mielestäni kannattaa asiaan silti tutustua.
Ohjelmasta kävi selville esim. se, että markkinoilla on ns. parempia ruokia ja halpisruokia, joiden pakkausmerkinnät sisällöstä kuitenkin täysin samat, "jopa kirjoitusvirheineen". Alla lainaus (
Tätä koirasi oikeasti syö: käsikirjoitus):
yle.fi sanoi:
Österman: “Lähdin sitten tutkiin, että mitä missäkin pussissa on, ja törmäsin tällaiseen, että löyty sitten joku bulkkiruoka, mitä hyvin halvalla myytiin sitten marketissa. Ja sitten kalliimpaa koiranruokaa, liikkeestä myytävää. Pussi oli vaihtunut, mutta tuoteseloste täysin sama kirjoitusvirheitä myöten. Näähän sitten, ku on joskus jääneet kiinni näistä epämääräsistä koiranruuista, niin selviää, että sitä saatetaan myydä ehkä sadalla eri nimikkeellä ympäri maailmaa. Et pussit vaan vaihtuu.”
Myös tämä pistää miettimään että WTF?
yle.fi sanoi:
Österman: “Jos koiran ruuasta löytyy jotain koiran eutanasialääkettä, niin herää kysymys, että mitähän lihaa siihen koiran ruokaan on käytetty. Miten se lääke on sinne joutunut?”
Joskus eläinten ruoat ovat mm. edellä maintuista syistä vaarallisia ja vedetty pois markkinoilta.
yle.fi sanoi:
Hielm-Björkman: “Suurin syy ruokien poisvetoon on yleensä salmonella ja yersinit - tämmöiset patogeeniset bakteerit. Toiseksi suurin syy on olleet lopetusaineet, joten koiranruuista on löydetty aika paljon tämmöstä lopetusainetta, joka on nimeltään fenobarbitaali… joka on semmonen, mitä eläinlääkärit käyttää ainoastaan lopettaakseen eläimiä. Ja täähän on tietysti aivan tosi hengenvaarallista.”
Mitäs tämä tekee kissa-ketjussa?
No samat valmistajat tekevät toki kissanruokiakin. Toki hyvin kissojen ruokintaan perehtyneet syöttävät hyväksi havaittuja ruokia, tekevät itse raa'asta lihasta kissalle sapuskaa jne. Hyvä niin.
Mutta meitä on lienee monia, jotka ovat ostaneet monenlaisia tehdasvalmisteisia ruokia niin marketti- että ns. parempia ruokia. Syitä on monia. Helppous. Tai voi olla kissalla on pari ruokaa joita se suostuu syömään, eikä kokeillut ns. paremmat ruoat maistu jne.
Kuten koirien ruokien kanssa, uskon että kissanruoissa on samanlaisia tapauksia, että samaa sössöä myydään marketissa tietyllä nimellä, ja parempana ruokana toisella nimellä. Ja ei, minulla itselläni ei ole todisteita, en ole niin perehtynyt, mutta miksi kissanruokamarkkinat olisi erilainen asia kuin koiran (paitsi että lihapitoisuus tulisi olla lienee korkeampi eikä turhaa viljaa pitäisi olla?). Minulle esim. on tullut vastaan jossain ruokakaupassa kissanruoka, jonka nimi oli jotenkin näin:
"Paloja kastikkeessa". Ainakin se oli reilua, ei yritetty väittää että kyseinen mössö olisi jotain tiettyä, kalaa, kanaa tai lihaa. Vain paloja kastikkeessa. Mutta kyllähän monessa ruoassa se mainittu lähde on pieni prosentti sisällöstä, ainakin märkäruoissa näin olen joskus tutkaillut.
Suosittelisin katsomaan tämän MOT jakson Areenasta, eli
MOT - Tätä koirasi oikeasti syö ja tästä edespäin kiinnittämään huomiota tuoteselosteeseen, että kissa saisi mahdollisimman hyvää ruokaa. Näin kissa pysyy kenties pidempään terveenä ja hengissä. Kissa ei voi valita itse, yritetään valita rakkaille kisuille hyvät ruoat.
yle.fi sanoi:
Kauppojen ja markettien hyllyt pursuavat erilaisia koiranruokia. Valtaosan niistä valmistaa muutama kansainvälinen jättiyritys.
Dosentti, eläinlääketieteen tohtori Anna Hielm-Björkman: “Kyllähän me on nähty, että koirat hyvin näillä selviää. Mut me ollaan myös nähty, että meillä on hirveesti kroonisia sairauksia koirilla.”
yle.fi sanoi:
Kolme monikansallista jättiyritystä - Hill’s, Mars ja Nestlé - pitää hyppysissään yli 90%:a Suomen koiranruokamarkkinasta. Suomalaisten valmistajien markkinaosuus on vaivaiset 8%. Erityisen vahva kansainvälisten jättifirmojen valta-asema on koirien kuivaruuissa - eli nappuloissa.
yle.fi sanoi:
Hielm-Björkman: “Jonkun näiden alla on saattanut esimerkiksi olla lähemmäs viittäkymmentä eri koira- ja kissanruokamerkkiä. Mitä me kaikki tunnistetaan on vaan se merkki. Me ei niin kun ajatella, että nää on oikeastaan saman omistajan kaikki.”
Suomen koiranruokakauppa on kansainvälisten suuryritysten hallussa. Ruuan laatu epäilyttää koirien ravitsemukseen perehtynyttä asiantuntijaryhmää.
areena.yle.fi
Toivoisin ettei tämä aloita riitelyä ruoista, mutta tottahan vinkkejä hyvistä kissanruoista voisi jakaa. Tosin, itsellä on kokemusta, että ostin pari kolme purkkia kaikenlaisia ns. parempia ruokia eläintarvikekaupoista. Otin kuvankin, pitäisi jaksaa etsiä se, missä keittiönpöytä oli täynnänsä kokeiltavia ruokia. Yksikään niistä ei jäänyt käyttöön. Kerron tämän siksi, että voihan olla nirso kissa, joka syö vain jotain tiettyä. Itselläni sellainen on ollut. Ja siinä ei auttanut edes tämä perinteinen, että kyllä kissa syö sitten kun on nälkä. Tosin ko. kissalla oli tärkeää, että söi tasaisesti, ettei suoli tukkeutunut (parisen kertaa pitänyt suoli huuhdellä ko. kissalla, se ei ole kivaa), joten lopulta oli annettava periksi. Onneksi suurimmalla osalla kissat syövät helposti melkein mitä vain.
Peace!