Kissat, nuo universumin hallitsijat ja ihanat karvapallerot

Kaverin jo edesmennyt maatias kolli tykkäsi syödä lappapuuroa. Noh se nyt oli muutenkin hieman vinksahtanu tapaus:rofl:
 
Meillä nuo syö kans mitä ihmeellisempiä juttuja. Pönttö on hulluna minttusuklaaseen, mutta sitä ei uskalla antaa kuin ihan pienen murun. Rakastaa myös syödä tupakkaa, joten ne pitää pitää visusti piilossa. Pönttö tykkää myös pizzasta, yritti pentuna raahata kokonaista pizzaa laatikosta pois, muttei jaksanut :D

Kerran jäi leipä hetkeksi pöydälle, ja leikkeleen, juuston jne. sijaan meidän C varasti kurkkuviipaleen leivän päältä.

Mulla oli tyhjä lautanen pöydällä yksi päivä, siinä oli vähän omena-kanelimarmeladia ja tomusokeria, niin eiköhän K ollut nuolemassa sitä. En uskonut, että menisi koskemaan. K yrittää kovasti järsiä myös päärynöitä jos niitä sattuu pöydällä olemaan. :bored:

Muita vuosien varrella maistuneita juttuja ovat mm. vaniljaeskimo, aurajuusto ja aprikoosijugurtti. :D
 
Meilläkin kissoille maistuu aika hyvin maitotuotteet, kuten jugurtti, juusto, vanukkaat, rahkat, jäätelö ja maito muttei niitä pääsääntöisesti anneta. Jos maitolasi jää vartioimatta niin yleinen tapa on mennä sinne kastelemaan tassua ja nuolla sitten maito tassusta. Muutkin ruoantähteet yleensä maistuu niin saa olla tarkkana ettei jätä niille mitään pöytään, yksikin syö vaikka pullaa jos saa siihen mahdollisuuden mutta sokeri ei taida olla hyvästä kissalle.
 
Syöväthän kissat ruohoakin ruoansulatuksen takia (karvat), joten mikseivät jotain muutakin vihreää. Kuten huonekasveja :confused2:

Minun kissoistani toinen söisi melkein mitä tahansa ihmisten ruokia, ei vain parane antaa kuin maistaa. Esim. oliivit menevät helpolla, vaikka luulisi ettei maku ole kissojen mieleen.
 
Meillä nuorempi tykkää kekseistä ja myös erilaisista vitamiini jne. pillereistä.
Ei tietysti varsinkaan jälkimmäisiä anneta mutta välistä saattaa iloisesti rohmuta jonkun keksin ja oikeasti jopa syödä suurimman osan siitä kun silmä välttää. Myös jäätelöstä, jogurtista ja juustosta tuntuu pitävän tai ainakin kovasti tahtoo jos itsen syön.
 
Syyskuussa poismennyt rakas kissani Paavo, oli aina silmä kovana tuijottamassa jos söi jäätelöitä, vanukkaita yms. Ja saipa hän usein maistaa. Joskus kyllä melkein harmitti kun Paavo oli heti paikalla, vaikka kuinka hiljaa yritti rapistella jotain auki. Sanoinkin etten minäkään tule tuijottamaan sinua kun menet syömään. Mutta 100% heltyminen tapahtui aina, jos syömiseni oli sellainen, että se ei ollut millään tavoin vaaraksi hänelle. Hän tiesi tämän ja käytti söpöilyään härskisti hyväksi. <3

Edit. Kuva rakkaasta Paavosta.
20080126-IMG_0590.png
 
Yksi vanhempien kissoista söi ihan hulluna kaurapuuroa ja toinen tykkäsi hernekeitosta. Ja jokainen niistä on innolla nuollut kaikki jäätelöpakettien paperit.

EDIT: Jostain syystä jokainen noista kissoista on myös suurella antaumuksella syönyt joulukuusen neulasia.
 
Meillä yksi tykkää maitotuotteista ja leivästä. Leipää syödessä pitää antaa yksi pienen pieni palanen margariinilla tai muuten tulee armotonta tuijotusta lähietäisyydeltä. Pahimmassa kuivamuonatuskassa yksi taas tulee haistelemaan melkein mitä tahansa ihmisten ruokia ja yrittää pokkana työntää päänsä lautaselle.

Tuli mieleen myös ruokatraumat. Meillä kaikki haluavat nuuskia jääkaapista otettavat ruuat siltä varalta että olisikin jotain maukasta. Kerran tuo maitopoika hölkkäsi paikalle ja vaati saada nuuskia uutuutta. Järkytys olikin suuri, kun nuuskittava asia olikin BANAANI! Nykyään kun ottaa banaanin ja rupeaa kuorimaan, toinen huomaa jo kaukaa että taas se yrittää kiduttaa kissoja -> sängyn alle kykkimään kunnes vaara on ohi. Mikään muu ruoka ei aiheuta vastaavaa.
 
Meillä yksi tykkää maitotuotteista ja leivästä. Leipää syödessä pitää antaa yksi pienen pieni palanen margariinilla tai muuten tulee armotonta tuijotusta lähietäisyydeltä.
Heh, voin niin kuvitella. Elinhän monta vuotta sellaisen alaisuudessa. Kissat, voiko niin monella tavalla hauskinta eläintä olla toista? :)
 
@Obs2000 Meillä banaanin sijasta vältellään kaikkia sitrushedelmiä kuin ruttoa. Siinä on hyvä karkotuskeino kissalle keittiöstä kun alkaa appelsiinia kuorimaan.
 
Meidän oma kisse on nykyään vakuuttunut kun keittiössä tapahtuu jotain, että hänelle siellä kanaa valmistellaan. Olipa kysessä sitten kasvis tai mikä tahansa muu ruoka niin pitää koittaa kiipeillä pöydille katsomaan, että missä ne kana suikaleet oikein viipuu.
Tosiaan tapana on jos kanaa tehdään niin ottaa kisselle siitä osuus sivuun ja monesti pienen palan heitän sille ruoka kuppien luokse myös, joten ei voi kun itseään tuostakaan käytöksestä syyttää.
Pöydille ei myöskään mitään valmistettua lihaa kannata jättää jos meinaa sen itse syödä, koska on kissa löytynyt milloin pihvin milloin minkäkin lihavalmisteen kimpusta.
Laitanpa vielä kuvan meidän riiviöstä. Ja on muuten valehtelematta yksi äänekkäimmistä kissoista mitä olen ikään kuullut. Juttelee jatkuvasti ihmisille ja muita kissoja pitäisi lähinnä päästä laittamaan turpaan.
Löytöeläin kodista pelastettu riiviö siis kyseessä, eli ensimmäisen vuoden oloista ei meillä tietoa.
 
Liitteet

  • IMG_0890.jpg
    IMG_0890.jpg
    429,2 KB · Luettu: 160
Meidän oma kisse on nykyään vakuuttunut kun keittiössä tapahtuu jotain, että hänelle siellä kanaa valmistellaan. Olipa kysessä sitten kasvis tai mikä tahansa muu ruoka niin pitää koittaa kiipeillä pöydille katsomaan, että missä ne kana suikaleet oikein viipuu.
Täällä on vähän samaa, aina kun menen keittiöön se tarkoittaa Taikan mielestä että sieltä ollaan hakemassa jonkin sortin herkkuja hänelle.
Koittaa kovin kurkoitella aina katsomaan että mitäs herkkuja on tulossa mutta onneksi(?) ei ole (vielä) ruvennut sentään kiipeämään jalkaa pitkin ylös katsomaan vaikka sitä vasten kurkottaisikin
 
Mutsin 13 vuotias kissa on jo varmaan 10 vuotta syönyt lähes joka aamu puuroa (eli siis aina kun sille joku sitä laittaa). Mutsi siis tekee itsellensä joka aamu puuroa ja laittaa siitä osan kissalle kuppiin. Kissa tulee aamusin ihan viereen odottamaan puuroaamupalaansa.
 
Kun on näin hiljaista, sopinee yksi pieni, kissaeläimiin liittyvä, hymyn huulille* tuova uutinen tänne:

yle.fi sanoi:
Etelä-Afrikan poliisi epäilee, että leijonalauma on tappanut ja syönyt todennäköisen salametsästäjän yksityisessä luonnonpuistossa maan koillisosassa Limpopon maakunnassa.

Salametsästäjäksi epäillyn vähäiset jäänteet löytyivät viikonloppuna.

– Vaikuttaa siltä, että uhri harrasti puistossa salametsästystä, kun leijonat hyökkäsivät ja surmasivat hänet. Leijonat söivät lähes koko ruumiin, sanoo Limpopon poliisin tiedottaja Moatshe Ngoepe.

Koko uutinen: Salametsästäjä kohtasi karmean lopun Etelä-Afrikassa – leijonat pistivät poskeensa

Hyvä jellonat. Pistäkää hanttii munattomille metsästäjille. :tup::rofl:

* Itse salametsästys ei taas ole iloinen asia. Mutta tälle pskapäälle kävi aivan niin kuin kuuluisi käydä ihan jokaiselle salametsästäjälle.:mad:
 
Mikähän vois olla kun vanhemmalla katilla on selästä takaosasta muuttunu karva kovaksi ja sellaseksi jännän kuivaksi. Kysyin kasvattajalta ja käski pestä mut ei viittis yhtään.
 
Mikähän vois olla kun vanhemmalla katilla on selästä takaosasta muuttunu karva kovaksi ja sellaseksi jännän kuivaksi. Kysyin kasvattajalta ja käski pestä mut ei viittis yhtään.

Eikös noita turkkirotuja joudu muutenkin pesemään silloin tällöin? (Kuvastasi tein oletuksen, että ragdoll tai joku samantyyppinen rotu.)

Jokin kalaöljyvalmiste voisi myös auttaa turkin kunnossapidossa. Tosin riippuu tietysti kissasta, suostuuko se syömään kalaöljyä - omat eivät suostuneet o_O
 
Juu, tai hetkenaikaa antaa hieman rasvaisempaa ruokaa, jos turkki tuntuu liian kuivalta.

Sinänsä pitkäkarvaisten peseminen voi olla yksilöllistä, mutta esim Siperian kissoja/ Neva Masquaradeja ei käytännössä tarvi pestä jos ei halua/eivät oo sotkenu itteensä. Meidän nevat on nyt 4 vuotiaita ja niitä ei oo koskaa pesty. Mainecoon taas on enemmän taipuvainen rasvaiseen turkkiin ja niitä täytyy silloin tällöin käsittääkseni pestä. Mutta kuten sanoin, pesutarve voi olla yksilöllistä ja voi riippua paljolti myös ruuasta.
 
Mikähän vois olla kun vanhemmalla katilla on selästä takaosasta muuttunu karva kovaksi ja sellaseksi jännän kuivaksi. Kysyin kasvattajalta ja käski pestä mut ei viittis yhtään.

Noin keskimäärin se kasvattaja tietää 'hieman' paremmin kuin joku satunainen tampio netissä. Ei ne kaikkitietäviä ole mutta yleensä osaa antaa rotuun sopivat hoito-ohjeet. Jos pesu ei huvita kannattaa jättää pitkäkarvainen kissa ostamatta, oletan että se kasvattaja on sanonut jo ennen ostoa että kattia täytyy joskus pestäkin. Ja säännöllisesti jotta joka pesu ei ole tappelua.
 
Komeita kissoja teillä! Mekin olemme suunnitelleet kissan hankkimista jo pidemmän aikaa ja lähiaikoina selviää tuleeko meille kissa kevään aikana. :)

Seuraavaksi pitäisi aloittaa kiipeilytelineen etsiminen ja sähköjohtojen piilottaminen.
 
Kissa ollut nyt muutaman kuukauden ja näyttää nyt, että kuherruskuukaudet ovat ohi. Alkanut häiritsevästi tulla makuuhuoneeseen esim. klo 5 naukumaan, että nyt olis ruoka-aika. Voi prkl. Laittanut ovea kiinnikkin yöksi mut herää veemäiseen oven raavinta ääneen kun haluaa tulla herättämään mut ruokaa antamaan. Onko tässä enään mitään tehtävissä, kun kisuli on jo yli 3 vuotta?

E: lisätään vielä, että kisulla on kyllä aina raksuja kupissa, ettei kukaan luule että pidän tuota nälässä :) odottaa vain parempaa ruokaa, kun olen sitä sille pari kertaa päivässä antanut märkäruokaa. Pitäiskö luopua tuosta aamun märkäruuan antamisesta ja antaa vain sitä iltaisin isompi annos, niin ei olisi 'kimpussa' heti aamusta, että 'annappa äijä ruokaa ja äkkiä!' :)
 
Viimeksi muokattu:
Käytä hyvä mies se kissa leikattava niin loppuu kiimasta aiheutuvat häiriöt. Anna sille kunnolla ruokaa illalla ja älä missään nimessä nouse antamaan yöllä ruokaa.
 
Kissa ollut nyt muutaman kuukauden ja näyttää nyt, että kuherruskuukaudet ovat ohi. Alkanut häiritsevästi tulla makuuhuoneeseen esim. klo 5 naukumaan, että nyt olis ruoka-aika. Voi prkl. Laittanut ovea kiinnikkin yöksi mut herää veemäiseen oven raavinta ääneen kun haluaa tulla herättämään mut ruokaa antamaan. Onko tässä enään mitään tehtävissä, kun kisuli on jo yli 3 vuotta?

Ei välttämättä ole... voit tosin yrittää keksiä jonkin kikan, jolla kissa ei saisi raavittua ovea. Minä joskus suljen kissat toiseen makkariin osaksi aamuyötä, mutta kyllä sieltäkin raavintaa kuuluu. Meillä herättelyyn syynä on nälkä ja myös tylsistyminen yön aikana, mutta en voi pitää jatkuvaa raksubaaria auki, koska toinen kissa on taipuva lihomiseen. Joten oon alistunut siihen, että katkeamattomat yöunet on menetetty :beye:

Joillain onnekkailla kissat nukkuvat yhtä pitkään kuin ihmiset. Ei meillä :confused2: Toki vanhetessaan varmaan alkavat nukkua enemmän.
 
Kissalla voi olla aina saatavilla raksuja, eikä vain silloin kun on ruoka-aika.
 
Kissalla voi olla aina saatavilla raksuja, eikä vain silloin kun on ruoka-aika.

Ei todellakaan voi, jos kissalla on taipumusta lihomiseen. Raksut ovat herkästi lihottavia, koska niissä on pienessä määrässä runsaasti energiaa (verrattuna märkäruokaan).
 
Ei todellakaan voi, jos kissalla on taipumusta lihomiseen. Raksut ovat herkästi lihottavia, koska niissä on pienessä määrässä runsaasti energiaa (verrattuna märkäruokaan).
Riippunee kissasta.

Itselläni ollut elämäni aikana neljä kissaa, ja jokasella on ollut aina raksuja saatavilla, eikä kukaan niistä ole koskaan ollut liian lihava.
 
No mutta neljä kissaa onkin jo varsin edustava otos koko kissapopulaatiosta :vihellys:
Kyllä jokainen kissanomistaja osaa olla vastuussa omasta lemmikistään, ja muuttaa sen ravintotottumuksia jos tilanne sitä vaatii.

Ei tässä mitään globaalia otantaa ollut, vaan kokemuksia omista kissoista.
 
Aikoinaan oli otettava "kovia" otteita, että saatiin kissakaksikko lopettamaan aamuöinen mökä: kissat vessaan nukkumaan yöksi. Se oli mahdollista koska vessa oli myös suihku & sauna, joten tilaa oli riittävästi.

Kyllä kisut aika nopeasti oppivat, että jos palvelijoiden naamojen päällä kävellään klo 03-06, niin löytää itsensä sieltä vessasta. Kissat ovat viisaita.

Ja todella, jos kisu on leikkaamaton, niin leikkauta ihmeessä. Siitä on monenlaista etua, niin palvelijoille kuin kissalle itselleenkin.
 
Kissa ollut nyt muutaman kuukauden ja näyttää nyt, että kuherruskuukaudet ovat ohi. Alkanut häiritsevästi tulla makuuhuoneeseen esim. klo 5 naukumaan, että nyt olis ruoka-aika. Voi prkl. Laittanut ovea kiinnikkin yöksi mut herää veemäiseen oven raavinta ääneen kun haluaa tulla herättämään mut ruokaa antamaan. Onko tässä enään mitään tehtävissä, kun kisuli on jo yli 3 vuotta?

Ainakin täällä kissa herkästi oppii tavoille. Esim. jos heräät kello 07 se kissa kyllä sitten tulee tökkimään ja ihmettelemään miksi et herää silloin kuin normaalisti (esim. viikonloppuna). Ei kannata opettaa kissaa siihen että heräät kello 05 aamusta antamaan ruokaa tai siitä tulee ikuinen tapa.

Jatka nukkumista (tai teeskentely, ainakin täällä kissa oppii että jos palvelija ei herää kun mahan päällä kävelee ja kättä hieman nuolee se käy viereen makaamaan ja katselee kasvoja jos pystyy, kun silmät aukeavat se alkaa taas vaatimaan huomiota muuten nukkuu/lepää) ja kun heräät tee omat toimesi (kissa tulee toki mukaan) ja keittiöön päästessä riippuen miten opetat (minulle kissa tulee jalkaa vasten kiehnäämään kun pesen sen kipon ja avaan aamusta sille märkäruokaa, paremmalle puoliskolle se hyppää tiskipöydälle ja katsoo kun ruokaa laitetaan kippoon) se myös toimii.

Täällä aamutoimiin kuuluu se että syömisen jälkeen yleensä tahtoo ulos minkä jälkeen hieman rauhoittuu (palvelijatkin ehtivät syömään). Kuivaropsuja olen laittanut tälläiseen Tunnel Feeder laitteeseen mistä tuntuu tykkäävän ja aiemminkin mainitsemani Cat Mate "juoma-automaatti" on aika helppohoitoinen kun kerran tai pari viikossa vaihtaa veden (nyt kun toinen kissoista nukkui pois, se pitkäkarvaisempi, vesiautomaatti pysyy huomattavasti siistimpänä) ja tietysti pesee samalla hyvin. Kyseessä 2014 heinäkuussa syntynyt kissa joka ainakin vielä oppii uusia tapoja ja on kohtuullisen leikkisä.
 
En nyt koko ketjua jaksa tähän hätään lukea, mutta jos ennen eläinlääkärille viemistä joku osaisi vastata tahi antaa vinkkejä. Eli noin 7-vuotias leikattu tyttökissa kuseskelee lattialle vaikka laatikoissa on tuoreet hiekat jne. Teki jo ennen toisen kissan saapumista, eli tuskin siitä kiinni. Tiedossa on, että jos pissavaivoja, niin yhdistää kivun laatikkoon, mutta kun lattialle kuitenkin kusee aina samoihin kohtiin. Paskalla kyllä käy laatikolla ja toki välillä kusellakin, mutta pääasiassa kuset löytyy lattialta. Alkaa vaan olla huumorintaju aikalailla lopussa. Muistaakseni ennen leikkuuttamista kävi varsin mallikkaasti laatikolla tarpeillaan, myös kusella. Uskon hyvin vahvasti, että tietää kyllä ettei lattialle saisi kuseksia, kun aina niin äkkiä homman tekee kun vähänkin silmä välttää ja kun moittii, niin juttelee takaisin kovin kiivaasti.
 
Laatikko puhdas? Tietysti voi olla sellainen hiekka, josta kissa ei pidä, vaihtelemalla selviää, josko olisi siitä kyse.
 
Laatikko puhdas? Tietysti voi olla sellainen hiekka, josta kissa ei pidä, vaihtelemalla selviää, josko olisi siitä kyse.
Kyllä on koitettu laatikot siistinä pitää. Voishan sitä kokeilla toiseen laittaa puupellettiä ja toiseen hiekkaa. Mutta eikö tuo että lattialle kuseksii aina samoihin paikkoihin kuitenkin puhu vähän sitä vastaan, että varsinaista pissavaivaa kissalla olisi? Etikkavettä on niihin kohtiin suihkutettu, mutta ei se mitään auta.
 
Onko kissoja useampi vai vain yksi? Saattaa olla myös jotain reviiri kiistaa. Toki kissat taitaa olla aika herkkiä virtsatie ongelmilla ja omalla kissalla on parikin noita tulehduksia ollut jonka takia esimerkiksi sänkyyn pissaillut. Ainoa joka sen voi luotettavasti todeta on tässä tapauksessa eläinlääkäri, ei kissaa koskaan voi liikaa tarkastuttaa ainakaan.
 
Kaksi, mutta teki tuota jo ennen toisen saapumista. Juu kaipa se pitää varmuuden vuoksi eläinlääkärillä käyttää.
 
Kaksi, mutta teki tuota jo ennen toisen saapumista. Juu kaipa se pitää varmuuden vuoksi eläinlääkärillä käyttää.

Ei toi pissaamispaikka kerro mitään. Voi olla että menee sinne siksi, että siellä haisee kissan nenään vielä entinen pissa, mutta ei se tarkoita, etteikö olisi mitään muuten vialla.
 
Viime viikolla kerkesin zooplussasta tilata tätä hiekkaa kokeiluun: Greenwoods Natural Cat Litter | zooplus.fi: Greenwoods-kissanhiekat erikoishintaan!

Tuossa taitaa olla vähän suurempi raekoko kuin tuossa ökössä. Tähän asti ollut käytössä mustista ja mirristä ostettu Compact Care Crystal Blend -mikrohiekka ja vähän alkaa kyllästyttään sen kantaminen kaupasta (14kg ja huono kantoripa), pölyävyys ja leviäminen 3m joka suuntaan kissanvessasta. Saa nähdä miten kissat tuohon uuteen hiekkaan tottuu, aluksi tarkoitus pitää kumpaakin hiekkaa käytössä ja pikkuhiljaa vähentää tuota compact caren käyttöä.

Joskus aikaisemmin ollut käytössä pellettihiekka, mutta siitä tuli luovuttua kun ei oikein löytynyt sopivia laatikoita siihen käyttöön ja sen aikainen oma DIY-laatikko oli tullut elinkaarensa päähän. Silloin kuitenkin huomas että kissat tykkäs käydä siihen pellettiin pissalla mutta kakkivat mieluummin hiekkalaatikkoon. :)
 
Meille ei kissaa voi hankkia puolison allergian takia, joten aidon tavaran puutteessa täytyy tyytyä katselemaan lähinnä kissavideoita.

Esimerkiksi tämän mourukatin videoita jaksaa katsoa useammankin putkeen.
 
Meillä käytössä vadigran cat clump baby powder mikä on kevyesti hajustettu, ei jätä savisia tassunjälkiä, helppo siivota, ei pölyä.
Tosin ostamme lähellä olevasta paikallisesta pikkuliikkeestä (ei ketju) mutta samaa tavaraa.
 
Kissalla nyt käytössä mikrohiekkaa, riittoisaa, helppo pitää puhtaana ja kusi ei valu laatikon pohjalle. Leviää toki hieman kun kuoputtelee sitä melko voimakkaasti, mutta plussat ja miinukset tuon mikrohiekan puolella, ainakin toistaiseksi.

Sänkyihin systemaattinen kuseminen oli ongelma täällä, mutta siitä tavasta on onneksi päästy eroon. Ei mitään järkevää syytä löytynyt, teini ikä vissiin. Päivällä ulkoilee nykyään, yöllä ei kun ilves pyörii pihassa. Saattoi protestoida sitä sisällä oloakin, vaikka iso talo on missä pyöriä. Tehokas on kyllä pyytämään hiiriä.
 
@Kaatis22 Ootteko miettineet allergiaystävällisiä kissarotuja? Tai tuohonhan vaikuttaa ilmeisesti se että onko allerginen sille kissan hilseelle vai proteiinille, jälkimmäiselle on vaikea tehdä mitään mutta tuohon hilseeseen auttaa että valitsee sellaisen rodun millä ei ole kaksoisturkkia.

Itekkin olen lapsesta asti ollut allerginen koirille ja kissoille, ja vielä nykyäänkin saan allergisia oireita jos kissa esim. kynsii ihoa niin sitä alkaa kutittamaan ja tulee allergista turvotusta siihen alueelle. Suurimmat allergia oireet on kuitenkin tainneet siedättyä pois.
 
En osaa sanoa. Allergisia oireita tulee jo pelkästä samassa huoneessa olemisesta. Selventääkö tämä yhtään?
 
En osaa sanoa. Allergisia oireita tulee jo pelkästä samassa huoneessa olemisesta. Selventääkö tämä yhtään?

Eli jos kissa tulee samaan huoneeseen (esim. teille, kuljetuskopassa, ei liiku mutta on "samassa ilmassa") vai jos hän tulee huoneeseen missä kissa on (esim. vierailu naapurilla millä ollut viimeiset 20v kissa ja karvoja sun muuta ympäriinsä)?
Jos jälkimmäinen niin mahdollisesti kissan "karvat" (eli hilse jne) jos ensimmäinen niin vakavampaa. Vai ilmeneekö se esim. tilanteessa kun ottaa kissan syliin, kissa hieman raapii samalla kun sitä silittelee ja halii?
 
Statistiikka

Viestiketjuista
261 647
Viestejä
4 537 860
Jäsenet
74 856
Uusin jäsen
KeisariLoL

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom