Tämä oli minulle ihan uusi juttu. Suurkiitos vinkistä. Jos ei muuten, niin täytyypä edes lainata ko. kirja. Lämmin kiitos!
Molempi parempi.Odottaako se oikeasti sitä ruokaa siellä vai istuuko siinä uunin edessä, koska siinä on lämmin?
Lämmintä ja tuoksuu namilta.
Katoin ensin että siellä on kissa uunissa... pitäis vissiin mennä jo nukkumaan
Toinen tytöistä odottaa, että piirakka valmistuu
Asuntomessuilla oli hyvä idea. Siinä oli kodinhoitohuoneen tason alapuoliset kaapinovet alas asti ja toisessa kissanmentävä aukko. Tuokin on aika tyylikäs kun vain laittaa jonkin kauluksen tuohon reikään kyljessä.
Vaimon idean pohjalta rakensin tytöille vessan. Keskimmäisen laatikon poistin ja ruuvasin ainoastaan etulevyn kulmilla paikoilleen. Alalaatikon etulevy on lasia, joten valaistus on myös kunnossa
murrasi ja sähisikin pienelle tulokkaalle. Mutta oli toki ollut monen kissan seurassa itsekin jouduttuaan löytöeläintaloon, jossa oli monen pennun turvana kuulemma. No kaikki meni tietenkin hyvin ja jo seuraavana päivänä taidettiin olla aika kavereita. Jotain kuvia noista vaiheista löytyy tästä viestistäni.
Niitä varten, jotka eivät pääse jostain syystä lukemaan Hesarin juttua, tässä pitkä kuvakaappaus.hs.fi sanoi:
Koko juttu: Löytökissa, jonka päästä kaivettiin luoteja, sinetöi Anu Lehtiön kohtalon – "Avuntarve ei ole suuri, se on katastrofaalisen suuri"yle.fi sanoi:
Ihminen. Paska.
Sen vuoksi kissat voi siis jättää sinne asuinsijoille, kun muuttaa muualle. Oli hieman tekemistä, että en sanonut suoraan tälle koiranomistajalle mitä mieltä olin hänen ääliöinnistä. Jos olisi ollut tuttu, niin olisin tiukemmin korjannut asian, nyt vain tyydyin toteamaan, että omat kokemukseni ovat toisenlaisia. Sillä asuttuaan nyt 4. asunnossa (wanhempi 6.) niin kaikesta käy kyllä ilmi, että rakkaus on kissoihimme molemminpuolista. Joka päivä on hetkiä, kun pitää päästä viereen hellittäväksi. Wanhempi kissa on aina mun kanssa murpattamassa maailman menoa iltauutisia katsoessa, on kuin nakutettu vieressä heti kun istahdan sohvalle. Viekkuun on päästävä. Siitä ei sitten itse oikein viitsi lähteä pois, kun wanha herra niin tyytyväisenä on löytänyt minua vasten mukavan asennon. Ja kun ei ollut sylissä, niin vahtasi perässä naukumassa joka paikkaan.
Kyllähän nuo yksin pärjää, aika paljon riippuu myös luonteesta. Itse hankin toiselle kissalle kaverin ja tykkäähän nuo leikkiä. Jotain virikettä kun on esim itse poissa kotoa.
Riippuu todella paljon kissoista. Parempi olisi, jos olisivat sellaiset jotka ovat olleet yhdessä jo aiemmin.
Tuo on paljon kissan persoonasta ja kokemuksista kiinni. Oma ~12v katti otti alle 1v pennun todella hyvin vastaan, mitä nyt sillon tällön vääntävät todella vahvasti näin parin vuoden jälkeen
Jännitin todella paljon tuon pikkuisen ottamista mutta onneksi kaikki meni todella hyvin ja jo viikon jälkeen näki että näistä kyllä tulee kaverit. Eikös noissa suojelu-yhdistyksissä/paikoissa ole yleensä mahdollisuus palauttaa, jos kissat ei vaan kerta kaikkiaan siedä toisiaan? Omassa tapauksessa sanoisin että riski kannatti kyllä ihan täysin ja molempien elämä on nyt paljon vilkkaampaa ja virikkeellisempää kuin mitä ois ainoina kissoina.
Kyllähän elukat pentuun paremmin suhtautuu kuin vanhempaan uuteen tulokkaaseen.
Nyt on börheää.
Sisarukset ainakin viihtyy keskenänsä
On vähän tuollaista puolipitkäkarvaa? Ja komea on siis toinenkin. Kauniita ovat.
Kiitos mukavista sanoista@Sivustakatsoja
Herranjestas että on komeat poitsut, mustavalkoinen (ylempi kuva) muistuttaa meidän nuorempaa, ja hän on sentään maailman kaunein.
Upea asia että otat ilmeisesti jo aiemminkin toistensa seurassa olleet kissat, todella hieno asia ettei kattikaveruus lopu. Tärkeä asia. Mä voin jo kaiken lirkuttaneena myöntää ääneen että minua liikuttaa oikeasti tosi paljon. Ihana (jep, ihana) asia!
Paljon onnea uudelle perheelle, toivottavasti tästä alkaa vähintään yli 10 vuotinen mukava yhteiselo.
Parasta pultata kaikki kukkaruukut sun muut kiinni jo valmiiksi. Mirreillä on melkoinen tapa tehdä kokeiluja painovoiman vaikutuksista.Nonniin! Otin itseäni niskasta ja kävin HeSYltä varaamassa kaksi kattia uuteen kotiin, perjantaina olisi haku. Tämmöiset vuoden vanhat pojanryökäleet löysivät omistajansa. En ole kyllä hetkeen kokenut tämmöistä lapsenomaista odottamista, heh. Nyt ei muuta kuin hiekkoja ja muita hakemaan eläinkaupasta kisujen tuloa varten.
Ja jos ei löydy raapimispuuta, niin mirreille käy kyllä se isoäidin perintösohva korvikkeeksi varsin mainiosti.
Juuh. Ja jos on ajatus, että "ei kait se mirri nyt tuonne halua mennä", niin kyllä haluaa. Mitä hankalampi loukko, sen vetävämpi se tuntuu olevan.
