Kirkosta eroaminen

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Topsu7
  • Aloitettu Aloitettu
Tänään itse asiassa pohdin, että olisiko täällä puuhamiehiä lähteä masinoimaan ja markkinoimaan kansalaisaloitetta kirkon verotusoikeuden poistosta. Samalla myös ajattelin, että joutavimmat kirkolliset juhlapyhät (loppiainen, helatorstai, helluntai) voitaisiin poistaa kalenterista ja korvata nämä vapaasti käytettävissä olevalla kolmella vuosilomapäivällä. Tämä toki on täysin erillinen projekti tuosta ensimäisestä.

Suomen ev.lut.kirkon verotusoikeus on pyhin oppi kyseisessä kirkossa. Kaikesta muustahan ne luterilaisessa kirkossa täällä ovat valmiita luopumaan tai joustamaan. Oli kyse sitten naispappaudesta, homojen vihkimisestä, helvetin ja taivaan olemassaolosta, Jeesuksen sukupuolesta tai vaikka siitä oliko Jeesus hinttari tai syntyikö Jeesus neitsyestä.

Uusi slogani kyseiselle kirkolle voisi olla vaikka "kun kirkollisvero kirstuun kilahtaa, niin sielu taivaaseen vilahtaa."

Hieman tosin herättää kysymyksiä tuokin, koska maapallon väestöstä vain 0,05 prosenttia kuuluu Suomen ev.lut kirkkoon ja loput 99,95 prosenttia joutuisi sen opin nojalla suoraan helvettiin kun ei kuulu oikeaan kirkkoon.

Lomapäivistä luopuminen tuskin on viisaimmasta päästä asioista joita kannattaa ajaa. Mielellään suomalaiset kuitenkin lomalla ovat tai tuplapalkkaa pyhäpäiviltä nostavat vaikka eivät mihinkään uskontoon uskokkaan. Sellainen iso mainoskampanja voisi olla hieno jossa joku perhe lentää esimerkiksi Thaimaan lomalle kirkollisveroista säästelyillä rahoilla ja toinen "perhe Ankea" taas miettii mitä me oikein saadaankaan kirkollisveron vastineeksi. Tyypillinen kirkollisveron maksaja ei taatusti saa yhtään mitään siitä vastineeksi vuoden mittaan. Osassa kunnista sillä saa jonkun seurakunnan lehden kotiinsa, mutta täällä ainakin ne jakavat kyseisen mainospostin kaikkiin laatikoihin joissa ei ole mainoksille kieltoa.
 
Kolme-neljä vuotta sitten tahdiksi laskettiin noin 2035, mutta maahan tulleet ja tänne jäävät kymmenet-sadat tuhannet ei kristityt, kasteiden ennakoitua nopeampi romahdus ja erotahdin kiihtyminen aikaistavat pisteen noin vuoteen 2030 ja jopa aiemmaksi.
Erojen prosentuaalisen osuuden oletettiin tuolloin pysyvän samana, joka tarkoittaisi joka vuosi hieman pienempää eromäärää (ja 5 vuoden jänteellä jo huomattaava määrällistä pudotusta), mutta todellisuudessa absoluuttiset eromäärät ovat nousseet samalla kun kirkkokansan määrä on vähentynyt selvästi.
Juurikin nain.

Eroajia on vuosi vuodelta enemman niin prosentuaalisesti kuin maarallisesti.

Prosentteja voi tuosta tiirailla :
http://3rdw.net/eroakirkosta/#graph4

Kasvu ei ole kauhean nopeaa, mutta trendi on kylla ihan selvasti ylospain. 2017 tulee olemaan selkeasti 2016 vuotta parempi. jossain 1,33% paikkeilla.
 
Juurikin nain.

Eroajia on vuosi vuodelta enemman niin prosentuaalisesti kuin maarallisesti.

Prosentteja voi tuosta tiirailla :
http://3rdw.net/eroakirkosta/#graph4

Kasvu ei ole kauhean nopeaa, mutta trendi on kylla ihan selvasti ylospain. 2017 tulee olemaan selkeasti 2016 vuotta parempi. jossain 1,33% paikkeilla.

Tasaisella vauhdilla siinä menee 15 vuotta että 71,9 % tai oikeastaan nykyisestä 70 prosentin pinnasta päästään alle 50 prosentin lukemaan. Eli silloin elettäisiin vuotta 2032.

Todellisuudessa prosessi lienee vähintään viisi vuotta nopeampi kun kirkkoon enimmäkseen kuuluvilta suurten ikäluokkien vanhuksilta alkaa lusikat lennellä kiihtyvää tahtia nurkkaan. Kirkosta eronneet pienten lasten vanhemmat taas tuskin kastavat pääsääntöisesti lapsia kirkon jäseniksi.

Lisäksi uusista kunniakansalaisista tuskin montaa prosenttia kuuluu mihinkään kristillisiin kirkkoihin.

Todella positiivista kehitystä se vain on, että Suomeen tuontitavarana Lähi-idästä tuodut
abrahamilaiset uskonnot häviävät vähitellen. Abrahamilaisilla uskonnoilla tarkoitetaan juutalaisuutta, kristinuskoa ja islamia.

Omasta mielestäni paljon siistimpiä vaikka nämä suomalaiset muinaisuskonnot jos johonkin haluaa uskoa:

Suomalainen muinaisusko – Wikipedia

Tai sitten vaikka nämä skandinaavinen mytologia ja germaaninen mytologia:

Skandinaavinen mytologia – Wikipedia

Germaaninen mytologia – Wikipedia
 
1304 tuli eiliselle eli kolmanneksi paras koskaan. Vain 2014 (1554) ja 2015 (1311) on hieman paremmin mennyt.

Tanaan on odotettavissa 1500 - 2000 eroa. Vaikea sanoa tarkalleen, koska vaihtelua on aika paljon. Lauantai on tilastollisesti huonoin mahdollinen paiva eroille. Uskon kuitenkin etta koko vuoden jatkunut erotahti riittaa tamankin paivan nostamaaan parhaiden paivien joukkoon.

Viimeisia paivai on aina vaikea ennustaa, mutta nyt on pakko sanoa etta ehka jaadaan hieman alle 52000, vaikka viimeiset paivat ovatkin olleet todella hyvia. Pitaa katsoa miten viikonloppu lahtee kayntiin. Jos 4000 eroa saadaan tanaan ja huomenna, niin 51500 olisi mahdollinen. Pieni pettymys, mutta edelleen paras "normaali" vuosi koskaan.

Tosin kaikki toivo ei ole heitetty. Viimeisen 7 vuoden keskiarvo on 3700 eron paikkeilla, mutta viimeiset kolme vuotta on menty 4500 - 6000 eroa tahtia.
 
Tanaan on odotettavissa 1500 - 2000 eroa. Vaikea sanoa tarkalleen, koska vaihtelua on aika paljon. Lauantai on tilastollisesti huonoin mahdollinen paiva eroille.
Vuoden päättyminen kompensoi lauantain huonoutta. Viime vuonna 31. päivä oli lauantai ja silloin eroja tuli 2648. Mutta saa nähdä kuinka käy nyt: tätä kirjoitettaessa ennustettu päiväsaldo olisi alle 900.

Toivotaan, että tilanne paranee. Ja paraneehan se, kun jokainen asiasta kiinnostunut pistää fb-, twitter- ym. somekanaville mainosta, että vielä on puolitoista vuorokautta aikaa tehdä hyvä työ.
 
Tata vahan pelkailin etta lauantai vaikuttaa eroihin. Mutta toistaiseksi olisi tulossa surkein 30. paiva aikoihin.

Voi olla etta 50k rikki meneminen tana vuonna on tiukilla. Harmillinen loppu hyvalle vuodelle.
 
Enpä olisi arvannut että tahti pystyy pienenemään viimeisten päivien aikana mutta niin vain kävi, eilisen lauantain saldoksi jäi vain 956. Ennen viimeistä päivää koko vuoden saldo oli 48476 joten 50k ylitykseen vaaditaan 1524 eroa aattona mikä ei tosin ole mikään mahdottomuus. Viimeisistä 5 vuodesta vuonna 2012 aattopäivänä eroja tuli 1556 mutta sen jälkeen joka aattona vähintään 2000.

eroakirkosta.fi eromääräkuvaaja
 
Täällä erottiin kaksin kappalein. Miten takaisinliittyminen tapahtuu, onko millainen prosessi?
 
Täällä erottiin kaksin kappalein. Miten takaisinliittyminen tapahtuu, onko millainen prosessi?
Miksi ihmeessä pitäisi liittyä takaisin? Se on vain tämän korruptoituneen yhteiskunnan harjoittamaa syrjintää ja aivopesua jos jostain syystä tuntuu siltä että kirkon jäsenenä saisit muka enemmän jotain etuja joista on oikeasti jotain hyötyä. Kaikki uskontojen vastainen toiminta on tervetullutta ja ennenkaikkea moraalisesti oikein.
 
Täällä erottiin kaksin kappalein. Miten takaisinliittyminen tapahtuu, onko millainen prosessi?
En tiedä miksi haluaisit liittyä takaisin, mutta joo.
Nykyinen eroamisen tiheys on myös helpottanut takaisin liittymistä vielä 2000-luvun alkupuolella liittyminen tapahtui paikallisen seurakunnan papin pakeilla. Siellä oli haastattelu, jossa vakaumausta ja syitä kyseltiin. Toki henkilöriippuvainen täysin.

Nyt on ollut kato sitä luokkaa että takaisin pääsee kaikki nettilomakkeen täyttämällä liitykirkkoon.fi -palvelussa. Ketään ei enää oikeasti kiinnosta vakaumus, pääasia että maksajia tulee.
 
Jaa tosiaan, kiihtynyt vähän viime tunteina mutta ei tällä vielä kuuhun mennä.
 
98 eroa puuttuu viela.

Eli kylla se 50k raja meni rikki, kiitos tuon pienen boostin tassa illalla.
 
Paivitin ensimmaiset arviot viime vuoden luvuista tuohon vuosittaiseen kayraan.

Tarkat luvut tulee vasta muutaman viikon paasta, mutta jonkunlaiset arviot voi aina heittaa edellisten vuosien perusteella.

Noilla luvuilla kirkon jasenmaara putosi noin 44000. Eli musta viiva jatkaa matkaansa kaukana miinuksilla.

http://3rdw.net/eroakirkosta/

img
 
Näemmä aaton saldoksi tuli 2059 ja koko vuoden 50535 mutta niin kauan kuin eronneiden määrä on pienempi kuin jäsenmäärä (ja uskonnot ovat yleisesti sallittuja) ei luulisi kenenkään järkevän olevan tyytyväinen.
 
Hyvin harva niitä jättää käyttämättä. Tiedän useamman tapauksen jossa nuorena on edgyilty ja myöhemmin on ihmetelty miten pääsee takaisin kun kirkkohäät ois tarkotuksena pitää.

Miksi kirkkohäät jos hihhulointi ei kerran kiinnosta? Luulisi tuon toimituksen maistraatissakin onnistuvan.
 
Näemmä aaton saldoksi tuli 2059 ja koko vuoden 50535 mutta niin kauan kuin eronneiden määrä on pienempi kuin jäsenmäärä (ja uskonnot ovat yleisesti sallittuja) ei luulisi kenenkään järkevän olevan tyytyväinen.

Onko tuo luku pelkästään https://eroakirkosta.fi/ sivuston kautta eronneet vai onko siinä mukana muitakin reittejä tapahtuneet eroamiset?

Onko eroakirkosta sivustolla huomioitu esimerkiksi mahdollisia tuplaeroamisia? Eli joku eronnut kirkosta vuoden mittaan, mutta liittynyt takaisin esimerkiksi häitä tai kummin virkaa varten ja sen jälkeen eronnut taas uudelleen kirkosta?
 
Onko tuo luku pelkästään https://eroakirkosta.fi/ sivuston kautta eronneet vai onko siinä mukana muitakin reittejä tapahtuneet eroamiset?

Onko eroakirkosta sivustolla huomioitu esimerkiksi mahdollisia tuplaeroamisia? Eli joku eronnut kirkosta vuoden mittaan, mutta liittynyt takaisin esimerkiksi häitä tai kummin virkaa varten ja sen jälkeen eronnut taas uudelleen kirkosta?
Tuolta katsoin ne määrät eli vain tuon sivuston kautta tehdyt eroamiset kyseessä edellisessä viestissäni: eroakirkosta.fi eromääräkuvaaja
Noista tuplaeroamisista en ole varma mutta muistelen että tuon sivuston virhemarginaali on yleensä vain parin prosentin luokkaa.
 
Onko tuo luku pelkästään https://eroakirkosta.fi/ sivuston kautta eronneet vai onko siinä mukana muitakin reittejä tapahtuneet eroamiset?

Onko eroakirkosta sivustolla huomioitu esimerkiksi mahdollisia tuplaeroamisia? Eli joku eronnut kirkosta vuoden mittaan, mutta liittynyt takaisin esimerkiksi häitä tai kummin virkaa varten ja sen jälkeen eronnut taas uudelleen kirkosta?
Eiköhän kyseessä ole puhdasta perkaamatonta dataa, eli hääparit saa karsia jälkikäteen pois. Missään ei sanota että olisi poistettu tuplat datasta.

Miksi kirkkohäät jos hihhulointi ei kerran kiinnosta? Luulisi tuon toimituksen maistraatissakin onnistuvan.
Eiköhän ihan perinteet velvoita monia. Maistraattien puitteet myös suomessa merkittävästi kirkkoa heikommat juhlatunnelmaan pääsyä ajatellen.
 
Eihän tuo eroakirkosta sivusto niitä tuplaeroja huomioi vaan kummatkin ovat omia erojaan. Aikaisemmin liittymiset olivat myös nousussa, mikä hiukan viittasi tähän yhdeksi yöksi eroon kirkosta-ilmiöön verojen välttelyn vuoksi. Siellä nämä liittyjätkin ovat. Eipä nuo koko vuoden kirkkoon liittymiset ole kuin jossain 10k paikkeilla.
 
Eihän tuo eroakirkosta sivusto niitä tuplaeroja huomioi vaan kummatkin ovat omia erojaan. Aikaisemmin liittymiset olivat myös nousussa, mikä hiukan viittasi tähän yhdeksi yöksi eroon kirkosta-ilmiöön verojen välttelyn vuoksi. Siellä nämä liittyjätkin ovat. Eipä nuo koko vuoden kirkkoon liittymiset ole kuin jossain 10k paikkeilla.
No jos katsot käyttäjän @Lifeless piirtelemiä käppyröitä muutaman viestin takaa, niin liittymiset ovat olleet hyvin hienoisessa nousussa siitä asti, kun eroakirkosta.fi aloitti nettierojen keräämisen viime vuosikymmenellä. Homoilta vuonna 2010 (siis tunnekuohussa eronneet ja katuneet) ja islamistien maahanvyöry vuonna 2015 ("vastavoima islamille") toivat omat piikkinsä. Tämän jälkeen liittymiset ovat sitten kääntyneet taas laskuun.

Ja on aivan ymmärrettävää, että kun on määrällisesti aiempaa suurempi osa kansasta, joka ei kuulu kirkkoon, niin heistä myös löytyy aiempaa suurempi määrä kännynnäisiä liittymään kirkkoon (ensimmäistä tai toista kertaa).
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:
Taas yksi hyvä syy erota kirkosta ellei halua maksaa piispan kokiksia sekä sviittiyöpymisiä. Tämä kokiksenjuojakaveri on ollut niin pölhö ettei ole osannut kysyä hotellista paljonko hyvä huone maksaa ja kuittejakin on paljon hävinnyt.

Helsingin piispa yöpyi virkamatkalla ”Kuninkaan sviitissä”, myös Coca-Cola -ostokset ihmetyttävät – selvityspyyntö tehty
Vielä kun rupeavat aneita myymään niin ollaan takaisin alkupisteessä ennen Lutteria, papisto perseilee minkä kerkeää ja tehtävä unohtuu
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:
Vielä kun rupeavat aneita myymään niin ollaan takaisin alkupisteessä ennen Lutteria, papisto perseilee minkä kerkeää ja tehtävä unohtuu
Aneiden myymiseksi voisi laskea petolliset yhteisvastuukeräyksen nimellä kulkevat kerjuukampanjat, joissa kerätään rahaa julisteiden perusteella esimerkiksi saattohoitoon, mutta todellisuudessa rahat kanavoidaan pappien taskuun lähetystyön ja kotimaan uskonnollisen työn kautta.
 
Luulisi tuollainen firman kortin käyttäminen ja kuittien hukkaaminen tarkoittavan sitä, että piispa itse maksaa ne sitten palkastaan. :kahvi:
 
Jos kunnalta tilaa muutaman kymmenen euron edestä aiheettomasti matkaseteleitä bussimaksuihin, niin kyllä ne saadaan perittyä palkasta pois, mutta sitten kun käytät edustuskorttia väärin ja vedät kännit verorahoilla, niin silloin ollaan hampaattomia. Tuosta pitäisi varmaan tehdä oikeusjuttu petoksesta mutta onhan se täysin kohtuutonta kiusata työkaveria muutaman konjakki-kolan ja sviittiyön takia.
 
Eilen tuli 2x normaali erot.

Tanaan on tullut huomattavasti normaalia enemman (tosin virhemarginaali nain aamutuimaan varmaan jotain 50 - 99 % ...). Uskoisin kummiski etta jatkuu kun kerta on ollut otsikoissa. Ei toki mitaan 2010 piikkia luvassa.

Graafia pukkaa :
cache.png
ps.
kirkon viralliset ero luvut tulee 15.1
vaeston ennakkotilastot tulee 31.1

Eli tuolloin suht koht tarkat luvut todellisista muutoksista (uskon (pun intented) etta omat ennusteet on jotakuinkin oikeanlaiset).
 
Jeps, koko paiva on nakojaan menty melko rivakassa tahdissa. Nayttaisi tulevan enemman eroja kuin eilen.

200 - 250 eroa yhden paivan aikaan tammikuussa on todella epatavallista.

edit:
Saattaapi tulla paras tammikuu kautta aikojen. Joskin 2008/2009 lukuihin on viela matkaa.

Nuo luvut selittyvat ihan silla ettei ihmiset viela tajunneet etta joulukuu oli jarkevin ero kuu, tammikuussa joudut maksamaan koko vuoden verot. Eli tuolloin (ja vielakin) tammikuu (ja erityisesti alkukuu) on se vitutus kuukausi kun tajuaa etta "unohti" erota. Tyhmasta paasta karsii koko ruumis, niinhan se sanonta menee. Ehka vuoden vitutus auttaa tulevaisuuden paatoksissa.
 
Viimeksi muokattu:
Joka kuukausi on hyvä kuukausi erota.
No juu, mutta ymmarrat kylla mita tarkoitin.

Tammikuu on paskin, koska et voi "nauttia" kirkon jarjestamista "palveluista" koko loppu vuonna, vaikka maksat niista joka kuukausi. Tai no voit, mutta sitten varastat jumalalta, koska et maksa (tai siis maksat, mutta olet pakana).

Tai sitten ihmiset vihastui papin luottokorttiostoksista?
No sehan on selvaa tassa tapauksessa. "Noilla luvuilla" viittasin siis tammikuuhun yleensa, en kahden viimeisen paivan eroihin.

Tammikuu on silti se katumus kuukausi.

Näkisin hyvän tilaisuuden heittää vettä myllyyn. Esimerkiksi uutisvihjettä kuinka kirkosta eroamiset tuplaantui kun luottokorttiostokset tulivat julki.
Ikava kylla suurin osa uutistoimistoista on talla hetkella niin pro-kirkko, etta oikeilla uutisilla ei ole valia. Koko eroamisbuumi on kaytannossa sivuutettu jo parin vuoden ajan. Rahalla lienee osansa asian kanssa. Ja sitahan kirkolla riittaa.
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:
Teemu Laajasalon hulppea sviittiyö Savonlinnassa: Helsingin piispan vastauksessa hämärä ristiriita – myös hotellinjohtaja vaikenee

”Huoneesi oli hotellin kallein, sen nimi on kuninkaansviitti, ja olet maksanut yhdestä yöstä seurakuntayhtymän luottokortilla 325 euroa. Kyseessä on hinta, joka hotellin mukaan laskutetaan silloin, kun sviitissä yöpyy kaksi henkilöä; yhden hengen hinta on hitusen alempi.”

...Toisin sanoen jokaisen yöpyjän nimi kirjataan ylös. Seurakuntayhtymän luottokorttia laskutettiin kahdesta henkilöstä, vaikka Laajasalo kertoo olleensa sviitissä yksin.

Rouva Laajasalolla lienee myöskin kysyttävää?
 
Tanaan on ollut tahti suunnilleen samoissa eilisen kanssa, jolloin tuli 289 eroa (11. tammikuun keskiarvon ollessa 124), eli reilusti yli tuplaten normaaliin.

Tammikuun graafi nayttaa makoisalta :
kksumma01.svg
 
Jostain ovat jo onnistuneet kaivamaan viime vuoden lukuja, vaikka itse en kylla kirkon sivuilta niita viela loyda.

Evankelis-luterilaisen kirkon jäsenmäärä putosi lähes 50 000:lla viime vuonna

eronneet : ~52000
liittyneet : ~16000
kastetut : ~34000
kuolleet : ~44000
jasenia yhteensa : ~3 904 000


Aika lailla yksiin omien arvioiden kanssa nuo menisi. Kuolleita ja kastettuja on tasmalleen mita laskeskelin jo marraskuun puolella. Eli kastettujen maara tosiaan jatkaa romahdustaan (vuonna 2016 oli viela 36500). Liittyneita nayttaisi tulleeen 500 vahemman kuin itse arvelin. Eronneita 1500 enemman.

Noiden perusteella 2017 summaksi tulisi -46k.

Vuonna 2016 summa oli -41386, eli kirkko menetti viime vuonna noin viitisen tuhatta jasenta enemman kuin 2016 (vaikka erojen maara kasvoikin vain 2000 edellis vuodesta).

Kikkoon kuuluu siis noin 70,7%, eli tana vuonna mennaan alle 70%.

Paivittelen omat graafit vasta kun saan tarkat luvut kasiini.


ps.
Hieman vahemman yllattaen erot ovat uutisoinnin takia tanaan hurjassa nousussa (vuoden aikaan nahden).Eroihin vaikuttaa varmasti myos tamakin uutinen : Piispa Laajasalo myöntää tehneensä arviointivirheitä – Helsingin seurakuntayhtymä ja poliisi selvittävät luottokorttisotkuja

cache.png
 
Viimeksi muokattu:
Helsingin piispan rahankäyttö nousi otsikoihin – Entä miltä seurakuntien rahakirstuissa oikein näyttää?

Keillä seurakunnissa on oikeus käyttää seurakunnan luottokorttia?

– Helsingin seurakuntayhtymällä on tällä hetkellä luottokortit käytössä noin 650 henkilöllä. Sellaisilla henkilöillä, joilla on työtehtävien puitteissa tarve kortin käytölle ollut. Nyt joudumme arvioimaan tämän prosessin jälkeen uudestaan, kuinka paljon näitä kortteja jatkossa on käytössä.

//
Paljonkos tuossa puljussa on työntekijöitä, muutama tuhat? Kuitit tallessa?
Saatan olla väärässä mutta firman Visa mielletään helposti palkan jatkeeksi, kun kuittien tarkastus on noin höveliä.

Edit. Ilmeisesti n. 1100 työntekijää ja heistä 650 omistaa firman kortin.
 
Viimeksi muokattu:
Onkohan Laajasalo saanut aktiivisella rukoilemisella anteeksi 10 käskyn kohdat: 7. "Älä varasta", 9. "Älä tavoittele lähimmäisesi omaisuutta", 10. "Älä tavoittele lähimmäisesi puolisoa, työntekijää, karjaa äläkä mitään, mikä hänelle kuuluu"

"Älä tee niin kuin minä teen, vaan tee niin kuin minä neuvon"
 
Vuosi on lahtenyt todella rivakasti liikenteeseen. Lahes joka paiva ollaan menty yli odotusten ja toistaiseksi ollaan ennatys vauhdissa koko vuoden (tammikuun) osalta.

eATFReN.png


Maanantaina saadaan vihdoin (toivottavasti) viralliset luvut kirkolta, jotta paasee tarkemmin katsomaan viime vuoden tilastoja.
 
Nonniin, vihdoinkin viralliset numerot tuli.

eronneita: 52292 (2173 enemman kuin 2016)
kuolleita: 44325 (448 vahemman kuin 2016)
liittyneita: 16491 (491 vahemman kuin 2016)
kastettuja: 33747 (2837 vahemman kuin 2016)

Nuo kun laskee yhteen, niin saadaa summaksi -46379 eli tuon verran vaheni kirkon vakimaara viime vuoden aikana. Vuonna 2016 vahennysta oli 41326, eli viime vuonna vaheni 5053 enemman kuin 2016, joista 56% johtui kasteiden vahenemisesta.

Kasteiden kova pudotus nakyy nykyisin tuossa luvussa jo tuntuvasti. 2010 kasteita oli viela 48347 eli seittemassa vuodessa kasteiden maara on pudonnut 15000 eli noin 30%.

Jos nykyinen tahti jatkuu (jatkuu varmaan ainakin muutaman vuoden), niin vuonna 2019 kasteiden ja liittyneiden maara alittaa kuolleiden maaran, eli kirkon kasvu pysahtyy kokonaan, vaikka yksikaan ei eroaisi (eroaminen toki jatkuu kiivaana).

Kirkon tilastoja voi ihmetella tuolta: Seurakuntien jäsentilasto 2017 - Kirkon tilastot

Tuolla muuten nakyy liittyjien maarat kuukausittain, josta voi nahda etta tammikuussa liittyy keskimaarin 850 ihmista enemman kuin muina kuukausina. Tuossa on varmasti osa niita jotka eroaa vuoden lopussa ja liittyy takaisin vuoden alussa. Mutta kuten nakyy, niiden maara ei ole suuren suuri. Joku sita aina on miettinyt taallakin.
 
Erinomainen viimevuoden linja vaan jatkuu: taas on paras piikitön vuosi tulossa.

Murossa muutama vuosi sitten eräs uskovaistrolli ylpeänä piti varmana teoriaa, että kohta on kaikki eroavat eronneet ja tahti tulee rajusti alas.

Vielä ei näytetä olevan siellä päinkään. Veikkaan tahdin vain kiihtyvän ja 2020-luvulla eroaa yli miljoona ihmistä, kun verotusoikeudesta aletaan toden teolla luopua
 
Peruskoululle moite uskonnollisista aamunavauksista – Rehtori: "Hyvin paljon ihmetellään, eikö meillä ole tässä maassa suurempia asioita huolehdittavana"
#uutisvahti

Peruskoululle moite uskonnollisista aamunavauksista – Rehtori: "Hyvin paljon ihmetellään, eikö meillä ole tässä maassa suurempia asioita huolehdittavana"

  • Eli rehtori toivoi että koko asia menee vain ohi ja kaikki jatkuu kuten ennenkin (laittomasti).
  • Sitten tukeudutaan "isompia ongelmia" -argumentaatio virheeseen.
  • Virheellistä toimintaa vähätellään mutta se on kuitenkin niin tärkeää että siitä ei voi vain luopua. Tällä ratkeaisi ongelmat laakista ja voisi keskittyä niihin isompiin.
Villi veikkaus että rehtori on lesu.
Seppo Pasanen toivoi että tämä kaikki olisi vain mennyt ohi omalla painollaan, nyt tuli vähän lisää nimeä!

Terkkuja Ouluun, on teillä hieno rehtori. Ajassa kiinni.
 
Peruskoululle moite uskonnollisista aamunavauksista – Rehtori: "Hyvin paljon ihmetellään, eikö meillä ole tässä maassa suurempia asioita huolehdittavana"
#uutisvahti

Peruskoululle moite uskonnollisista aamunavauksista – Rehtori: "Hyvin paljon ihmetellään, eikö meillä ole tässä maassa suurempia asioita huolehdittavana"

  • Eli rehtori toivoi että koko asia menee vain ohi ja kaikki jatkuu kuten ennenkin (laittomasti).
  • Sitten tukeudutaan "isompia ongelmia" -argumentaatio virheeseen.
  • Virheellistä toimintaa vähätellään mutta se on kuitenkin niin tärkeää että siitä ei voi vain luopua. Tällä ratkeaisi ongelmat laakista ja voisi keskittyä niihin isompiin.
Villi veikkaus että rehtori on lesu.
Seppo Pasanen toivoi että tämä kaikki olisi vain mennyt ohi omalla painollaan, nyt tuli vähän lisää nimeä!

Terkkuja Ouluun, on teillä hieno rehtori. Ajassa kiinni.
Se on näemmä vieläkin vaikeaa noille fanaattisille jeesusjengiläisille ymmärtää miksi kaikki eivät halua lapsiaan indoktrinoitavan heidän kulttiinsa tai miksi heidän kulttinsa ei kuulu julkisen laitoksen toimintaan.
 

Statistiikka

Viestiketjuista
260 507
Viestejä
4 523 464
Jäsenet
74 631
Uusin jäsen
Kuazzimo

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom