- Liittynyt
- 28.11.2016
- Viestejä
- 805
Todennäköisesti kyllä, kunhan passiiviset työttömät huomaavat aktiivisesti ilmoittaa tulojensa muutoksista Kelalle. Hakemuksethan on joka tapauksessa pakko käsitellä, vaikka syytä muutoksiin ei olisikaan..Mahdolliset säästöt kuluvat siis lisäksi uusien tukikäsittelijöiden palkkaukseen. Joudutaankohan myös asumistuet laskemaan uusiksi kun "passiivisen työttömän" tulot muuttuvat huhtikuussa alennuksen vuoksi?
Edellisen työllisyysjakson aikana jouduin itse pari kertaa hakemaan muutosta asumistukeen, kun tulot nousivat mutta Kela ei ensimmäisellä muutoksella muuttanut tuen määrää. Asumistuen määrä-laskuri ilmoitti nimittäin aivan eri lukemia, kuin mitä Kela ilmoitti maksavansa, enkä uskonut että laskuri voisi ilmoittaa niin pahasti vääriä lukuja.
Lopulta kävi ilmi, että asumistuen määrä ei määräydykkään joka kuukausi sen kyseisen kuukauden tulojen perusteella, vaan vuoden keskimääräisten tulojen perusteella (jotka lasketaan laskukaavalla jota kela ei julkisesti esittele, koska ) Nuo keskimääräiset tulot eivät itselläni nousseet niin paljoa, että asumistukea olisi leikattu vuoden lopussa tapahtuneen parin kuukauden mittaisen matalapalkkatyön johdosta.