Keskustelua työttömyydestä

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
704
Olen nyt ollut kaksi viikkoa töissä, eikä minusta ole vielä tullut kusipäistä työttömien syyllistäjää. Mitä suosittelette? Pitäisikö ryhtyä yrittäjäksi?
Yrittäjyys on hyvä alku. Suosittelen lisäksi hommaamaan kokoomuksen jäsenkirjan. Sillä on jo 100 % kusipäisyyskerroin taattu. Lisätietoja antanee triidin aloittaja. Itselläni ignoressa, joten ei aavistustakaan kuka tuo mulkero on.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
2 799

Ei kai kokoomuslaisuus ole automaattisesti kusipäisyyden merkki? Itse en voi ajatella muuta puoluetta, koska se (kokoomus) vähimmissään vastaa siihen kysymykseen, jossa esim. kilpailutus on todellisuus.

Käytännöstä en ole tyytyväinen, mutten ollut julkispohjaisuudesta. Ruuhkamaksut odottavat, oli se julkinen tai ei ja jälkimmäisen hallinto on on monessa odottanut sudeksi. Rahat on helpompi aidostikkin vahigossa hävittää, kuin olla leikkiä piirissä Jeesusta. Metsiä oli tarkemman sateliitti kuvan jälkeen kuulemma 9% ennakoitua enemmän, paljonkohan on valtion tilitase nyt?
 
Liittynyt
26.12.2016
Viestejä
260
Ei sitä natsikorttia tarvitse heti nostaa, jos ajatusmaailma vähän poikkeaa suomalaisesta sosialismista.

Tuskin kukaan korkekoulututkinnon omaavista haki duunaritöihin.

Et ole kaaviosta eri mieltä, mutta kuitenkin väität, että amiksille olisi enemmän töitä. Tässä on ristiriita!

Suomessa tarvitaan SAK, SDP ja Vasemmistoliitto sinun kaltaistesi persereikien takia.:facepalm:
Kyllä haki, tunnenkin jopa 2 henkilöä, jotka hakivat koska eivät olleet saaneet muuta työtä. Tietysti asiaan vaikutti myös se, että TE-toimisto taisi pakottaa heidät hakemaan sinne.

En minä mitään riistoa kannata. Kannatan sitä, että työntekijöiden palkkaus määräytyy kysynnän ja tarjonnan mukaan. Aloilla joilla on pulaa työvoimasta, työnantaja maksaisi tietysti enemmän, koska työntekijöitä on vaikea löytää ja sitten aloilla, joilla työvoimasta on yllin kyllin tarjontaa, palkka olisi pienempi. Tämä ohjaisi myös ihmisiä opiskelemaan aloja, joilla on tarvetta työvoimasta.

Ja miksei mamuja(ei työperäinen mamu)lasketa samaan läjään, hekin ovat heikommassa asemassa siinä missä työtön juoppo sossupummikin, tai oikeastaan paskemmassakin sillä he eivät osaa kieltä joka on yleensä aikalailla vaatimus ns. paskaduuneihin.
Maahanmuuttajia tarvitaan paikkaamaan työvoimapulaa. Juuri äskettäin paikallisessa lehdessä oli juttua, miten yksi firma alkoi opettamaan maahanmuuttajille koodausta, koska suomessa koodareista on huutava pula. Pääsevät suoraan töihin kurssin jälkeen.
 
jos

Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
563
Sairaat pääsee yleensä kuntoutustuelle, eli maksut ei mene sitten enää valtion kassasta. Eli vakuutusyhtiö maksaa kuntoutuksen?

Työttömät taas pitäisi tosiaan saada johonkin töihin mahdollisimman tehokkaasti.
Jotkut pääsevät ja jotkut eivät. Riippuu ihan lääkäristä ja sairaudesta. Noin neljäsosa työttömistä ei ole työkykykyisiä, mutta eivät pääse kuitenkaan sairauslomalle tai työkyvyttömyyseläkkeelle. Mielestäni tämä on iso ongelma.
 
CalEpitan

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
24.11.2016
Viestejä
1 702
huutonaurua, vai että alkoi "yksi firma" opettamaan "maahanmuuttajille" koodausta
minkä ikäisille maahanmuuttajille? jos he ovat esim 14 vuotiaita, jotain toivoa voi olla että intohimoisimmista harrastajista tulee kovia koodaajia

mikäli tämä typerä heitto tarkoittaa sitä että Irakilaisia 30+ vuotiaita miehiä aletaan opettamaan "koodaamaan" joku kotisivu nettiin, niin ei sillä Suomea pelasteta.

koodaus on ikäänkuin urheilukin, se pitää aloittaa nuorena ja se on työn lisäksi myös harrastus. Ei sitä opiskella aikuisena ja mennä vääntämään jotain kovaa raakaa matematiikkaa vaativaa koodia johonkin firmaan.

No trolli mikä trolli. Jos joku tosissaan jaksaa edelleen jauhaa työvoimapulasta, niin se on aivan sama kuin laittaa siguksi että on 100% trolli.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 606

Aivan samaa mieltä. Tuon ohjeen mukaan ensin täytyisi päästä vuodeksi sairauslomalle jonka jälkeen on mahdollista hakea kuntoutustukea. Minullakin kuntoutustuki ensin hylättiin, mutta kyllä se sitten hyväksyttiinkin.

En nyt löytänyt eläkkeen myöntämisperustetta, mutta vaikkapa niin että työky pitäisi olla alentunut vaikkapa alle 60%. Eli jos vakuutusyhtiö katsoo että henkilö on 80% toimintakykyinen, niin eläkettä (kuntoutustukea) ei tule.

Tuo on omastakin mielestä ongelma jos on työttömänä, mutta ei ole kumminkaan työkuntoinen? Pitäisi siis hakea töitä joihin ei edes pysty menemään töihin? Onko se sitten "moniongelmainen" kun on työtön ja vielä sairaana? Hankala löytytääkään töitä kun kuuluisi sinne kuntoutuksen puolelle? Mullakin on työpaikka, mutta on kielletty menemästä, enkä toki menisikään :) Eli minusta olisi vain haittaa itselle ja muiden terveydelle jos pakotettaisiin takaisin töihin.

Itsekin tosiaan avauduin omalle lääkärille ja hoitajalle, koska nehän ne paperit ovat tehneet ja niiden paperien perusteella vakuutusyhtiö katsoo että maksetaanko kuntoutustukea vai ei? Toki avauduin senkin takia kun lääkäri jäikin eläkkeelle ja tilalle tuli sitten uusi kokeneempi lääkäri. Avauduin kyllä jo siellä töissä ja sinne nyt ei ainakaan ole enää mitään asiaa :) Siirtelivät siellä eri työtehtäviin ja se reitti on mennyt ainakin aivan solmuun.
 
  • Tykkää
Reactions: jos
Liittynyt
26.12.2016
Viestejä
260
huutonaurua, vai että alkoi "yksi firma" opettamaan "maahanmuuttajille" koodausta
minkä ikäisille maahanmuuttajille? jos he ovat esim 14 vuotiaita, jotain toivoa voi olla että intohimoisimmista harrastajista tulee kovia koodaajia

mikäli tämä typerä heitto tarkoittaa sitä että Irakilaisia 30+ vuotiaita miehiä aletaan opettamaan "koodaamaan" joku kotisivu nettiin, niin ei sillä Suomea pelasteta.

koodaus on ikäänkuin urheilukin, se pitää aloittaa nuorena ja se on työn lisäksi myös harrastus. Ei sitä opiskella aikuisena ja mennä vääntämään jotain kovaa raakaa matematiikkaa vaativaa koodia johonkin firmaan.

No trolli mikä trolli. Jos joku tosissaan jaksaa edelleen jauhaa työvoimapulasta, niin se on aivan sama kuin laittaa siguksi että on 100% trolli.
Koodareista huutava pula – sata turvapaikanhakijaa aiotaan kutsua apuun
Koodareista huutava pula – sata turvapaikanhakijaa aiotaan kutsua apuun

Suomalainen yhtiö lupaa kouluttaa turvapaikanhakijoista puolessa vuodessa koodareita
http://www.hs.fi/talous/art-2000002899058.html

Viimeksi muokattu:

Pienellä googlauksella selvisi, että yksikään noista ei oikeasti työllistynyt vaan kysessä oli vaan puolen vuoden kurssi, jota 2016 helmikuussa perustettu yritys järjesti. Huvi hoidettiin veronmaksajien rahoilla :tdown:
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 253
En minä mitään riistoa kannata. Kannatan sitä, että työntekijöiden palkkaus määräytyy kysynnän ja tarjonnan mukaan.
Mutta se edellyttäisi juuri sitä heikkojen ja kyvyttömien dumppaamista sekä valtion puuttumasta niin kansalaisten kuin firmojenkin toimintaan.
Luultavasti tällainen muutos alkaisi deflaatiolla ja massiivisella humanitäärisellä kriisillä joka vuosikymmenissä muuttuisi venäjä tyyppiseksi poliisivaltioksi.
 
H0rna

Oberste Führer
Tukijäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 178
Ainiin, ja suomalaisen työn laatu johti esim. Valmetin saamiin töihin. Siksi siitä pitää myös maksaa asiaankuuluvaa palkkaa.
 
CalEpitan

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
24.11.2016
Viestejä
1 702
nykyinen taloustilanne on rikkaiden vikaa, ahneuden vikaa (pankit firmat pörssi jne)
kuitenkin kaikesta syytetään heikoimpia, työttömiä eläkeläisiä jne.

miljonääri ja virkamies piilottaa laittomat rahansa hallintarekisteiden kautta piiloon
työttömän anaali tutkitaan kameran kanssa ettei sinne ole jemmattu 20 euron seteliä, ettei vaan makseta liikaa toimeentulotukea

asetelma on vitun sairas, en osallistu enää mihinkään
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
362
työttömän anaali tutkitaan kameran kanssa ettei sinne ole jemmattu 20 euron seteliä, ettei vaan makseta liikaa toimeentulotukea
Työtön saa työttömyyspäivärahaa (eli ansiopäivärahaa tai peruspäivärahaa) tai vaihtoehtoisesti työmarkkinatukea. Lisäksi vähävarainen voi saada asumistukea. Lapsiperheelliset saavat lisäksi lapsilisää. Mihin ihmeeseen se työtön tarvitsee vielä toimeentulotukea?
 
jos

Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
563
Pitää tuohon vielä lisätä, että toimeentulotuki on harkinnanvarainen tuki ja ainakin sossun aikoina se piti täälläpäin maksaa takaisin (eli oli lainaa). Näissä tuissa on myös se, että tuen antaja voi evätä tuen, jos sen hakija asuu omistusasunnossa, eli asunto pitäisi myydä ensin ja mennä asumaan vuokralle. Toimeentulotukea hakevat myös monet opiskelijat kesän ajalta, jos eivät saa töitä.

Edit: ilmeisesti ei tarvitse maksaa takaisin.
 
Viimeksi muokattu:

Ryydike

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
04.11.2016
Viestejä
970
Pitää tuohon vielä lisätä, että toimeentulotuki on harkinnanvarainen tuki ja ainakin sossun aikoina se piti täälläpäin maksaa takaisin (eli oli lainaa). Näissä tuissa on myös se, että tuen antaja voi evätä tuen, jos sen hakija asuu omistusasunnossa, eli asunto pitäisi myydä ensin ja mennä asumaan vuokralle. Toimeentulotukea hakevat myös monet opiskelijat kesän ajalta, jos eivät saa töitä.
Minkä papan ajoista oikein puhut? Ei ole tarvinnut maksaa takaisin ellet puhu nyt sosiaalilisesta luotosta.
 
-is2-

╭∩╮ʕ•ᴥ•ʔ╭∩╮
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
349
Eräs sukulaiseni haki toimeentulotukea kun opintotukikuukaudet loppuivat ja lisäkuukausia ei myönnetty. Työpaikka oli valmiiksi odottamassa heti valmistumisen jälkeen joka oli muutaman kuukauden päässä ja toimeentulotuki vaadittiin maksamaan takaisin töiden alettua.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
98
koodaus on ikäänkuin urheilukin, se pitää aloittaa nuorena ja se on työn lisäksi myös harrastus. Ei sitä opiskella aikuisena ja mennä vääntämään jotain kovaa raakaa matematiikkaa vaativaa koodia johonkin firmaan.
Tähän täytyy hieman puuttua. Ohjelmistosuunnittelu on toki vaativaa työtä, mutta tuollainen työ ja harrastus -vaatimus ei oikein sovi sellaisiin palkkoihin kuin mitä täällä Suomessa yleensä maksetaan ainakaan junior-tasolla.
 
CalEpitan

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
24.11.2016
Viestejä
1 702
Ei ole työttömien vikaa tämä tilanne.
Se on nimenomaan näiden vikaa, jotka sallivat jatkuvasti näitä hallintarekistereitä ja kaikkea vastaavaa miljardöörien sikailuja maailmassa. Joku Toimi Kankaanniemi vain höpisee että syksyllä lain pitää olla valmis tai kauheuksia tapahtuu. Pakko saada piilopaikka miljonäärien rahoille. On nyt vaan pakko.

Hyvää pohdintaa Uuden suomen blogeissa. Koko tämä tilanne tosiaan on täysin mielisairas.

Ristiretki työttömiä vastaan

Työttömiä itseään, heidän kokemuksiaan, ideoitaan ja kritiikkiään ei kuunnella, vaan toimitaan yleisten, väärien ja vanhanaikaisten mielikuvien, uskomusten ja ennakkoluulojen pohjalta. Ei ole siis mikään ihme, että tällä tekemisellä ja uudistamisella ei tule olemaan vaikuttavuutta. Järjestelmä perustuu epäluottamukseen ja valvontabyrokratia vie kaikki vähät resurssit pois järkeviltä ja työllistäviltä hankkeilta. Mielivaltainen karenssitehtailu milloin mistäkin syystä pysäyttää monelta myös työnhakemisen, lisää toimeentulotuen ja muiden sosiaalipalveluiden tarvetta ja kustannuksia.

Ei käy niitä firmoja kateeksi jotka alkavat pian sitten saamaan satoja hakemuksia kuukaudessa, varmasti sellaisetkin firmat jotka eivät edes hae työntekijöitä. Kun 400.000 työtöntä työnhakijaa pakko-hakee kerran viikossa töihin Suomen n. 320.000 pk-yritykseen ja suurempiin firmoihin niin on siellä e-mail kansiot täynnä monella.

PK-yritys – Wikipedia

Suomessa toimi vuonna 2012 yhteensä 315 566 PK-yritystä, mikä käsitti 98 % kaikista suomalaisista yrityksistä. Yli puolet yritysten yhteenlasketusta henkilöstöstä työskenteli PK-yrityksissä.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 541
Pitää tuohon vielä lisätä, että toimeentulotuki on harkinnanvarainen tuki
Toimeentulotuen perusosa ei ole mikään harkinnanvarainen, vaan lakisääteinen viimesijainen tukimuoto. Pakko sitä toimeentuloa ei ole hakea, mutta jos olet siihen oikeutettu (mitä jää viivan alle), niin saat toimeentulotukea. Harkinnanvarainen toimeentulotuki sitten erikseen. Se hoituu edelleen sossusta vaikka perustotu siirtyikin kelaan.
 
  • Tykkää
Reactions: jos

Ryydike

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
04.11.2016
Viestejä
970
Eräs sukulaiseni haki toimeentulotukea kun opintotukikuukaudet loppuivat ja lisäkuukausia ei myönnetty. Työpaikka oli valmiiksi odottamassa heti valmistumisen jälkeen joka oli muutaman kuukauden päässä ja toimeentulotuki vaadittiin maksamaan takaisin töiden alettua.
Tämä oli silloin kun kunta hoiti perusosan myöntämisen? Tais olla virkavallan väärinkäyttöä tuo...
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
281
Eräs sukulaiseni haki toimeentulotukea kun opintotukikuukaudet loppuivat ja lisäkuukausia ei myönnetty. Työpaikka oli valmiiksi odottamassa heti valmistumisen jälkeen joka oli muutaman kuukauden päässä ja toimeentulotuki vaadittiin maksamaan takaisin töiden alettua.
Jos asia on juuri näin kuin kirjoitat, niin sitten lakia on yksiselitteisesti rikottu. Ei toimeentulotukea tarvitse maksaa takaisin eikä tuollaista tulevaisuuden tuloa voida ottaa huomioon ainakaan siltä ajalta, kun tuloa ei saada.

Tietysti jos sukulaisellasi on osakkeita yms. joita ei ole realisoitu toimeentulotukea haettaessa, niin voidaan myöntää pariksi kuukaudeksi nollakorkoinen laina, jotta pääsee tulottoman kauden yli (tällöin siis osakkeita ei tarvitsisi realisoida); kyseessä ei tosin tällöin ole toimeentulotuki. En usko että Kela tällaisia myöntää, kunnat ehkäkin.
 
Liittynyt
12.01.2017
Viestejä
943
huutonaurua, vai että alkoi "yksi firma" opettamaan "maahanmuuttajille" koodausta
minkä ikäisille maahanmuuttajille? jos he ovat esim 14 vuotiaita, jotain toivoa voi olla että intohimoisimmista harrastajista tulee kovia koodaajia

mikäli tämä typerä heitto tarkoittaa sitä että Irakilaisia 30+ vuotiaita miehiä aletaan opettamaan "koodaamaan" joku kotisivu nettiin, niin ei sillä Suomea pelasteta.

koodaus on ikäänkuin urheilukin, se pitää aloittaa nuorena ja se on työn lisäksi myös harrastus. Ei sitä opiskella aikuisena ja mennä vääntämään jotain kovaa raakaa matematiikkaa vaativaa koodia johonkin firmaan.

No trolli mikä trolli. Jos joku tosissaan jaksaa edelleen jauhaa työvoimapulasta, niin se on aivan sama kuin laittaa siguksi että on 100% trolli.
Koodareista huutava pula – sata turvapaikanhakijaa aiotaan kutsua apuun
Koodareista huutava pula – sata turvapaikanhakijaa aiotaan kutsua apuun

Suomalainen yhtiö lupaa kouluttaa turvapaikanhakijoista puolessa vuodessa koodareita
http://www.hs.fi/talous/art-2000002899058.html
Olisko nää kaverit nyt jo puol vuotta tienanneet ja maksaneet veroja? Noin kai tuo on selitettävissä koska koodaajista on huutava pula ja tuo firma niitä koulunkäymättömistä kavereista leipoo puolessa vuodessa. Arvelisin että ovat päässeet kuorimaan kerman päältä,pakko olla kovia kavereita jos koulunkäymättöminä puolessa vuodessa alkaa kova palkkaiseksi kooderiksi.
 
Ryydike

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
04.11.2016
Viestejä
970
Olisko nää kaverit nyt jo puol vuotta tienanneet ja maksaneet veroja? Noin kai tuo on selitettävissä koska koodaajista on huutava pula ja tuo firma niitä koulunkäymättömistä kavereista leipoo puolessa vuodessa. Arvelisin että ovat päässeet kuorimaan kerman päältä,pakko olla kovia kavereita jos koulunkäymättöminä puolessa vuodessa alkaa kova palkkaiseksi kooderiksi.
Propagandaa koko paska.
 
Liittynyt
06.11.2016
Viestejä
1 891
Jos asia on juuri näin kuin kirjoitat, niin sitten lakia on yksiselitteisesti rikottu. Ei toimeentulotukea tarvitse maksaa takaisin eikä tuollaista tulevaisuuden tuloa voida ottaa huomioon ainakaan siltä ajalta, kun tuloa ei saada.
Toimeentulotuki voidaan myöntää takaisinperittävänä esimerkiksi silloin kun hakijalla on tuloja, jotka eivät ole hänen käytettävissään. Esimerkiksi silloin kun työnantaja ei suostu maksamaan palkkaa tai ensisijaiset etuudet jumittavat Kelan järjestelmässä. Tässä tapauksessa taisi tosin olla kyse siitä, että hakija saatiin kusetettua hakemaan sosiaalista luottoa toimeentulotuen sijaan.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
38
Ainiin, ja suomalaisen työn laatu johti esim. Valmetin saamiin töihin. Siksi siitä pitää myös maksaa asiaankuuluvaa palkkaa.
Eiköhän se mennyt niin, että suomalaisen työn laadusta huolimatta palkkataso Suomessa johti Valmetin saamiin töihin. Nyt täytyy pitää huolta kilpailukyvystä ja saada laatuakin parannettua.
 
jos

Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
563
Olisko nää kaverit nyt jo puol vuotta tienanneet ja maksaneet veroja? Noin kai tuo on selitettävissä koska koodaajista on huutava pula ja tuo firma niitä koulunkäymättömistä kavereista leipoo puolessa vuodessa. Arvelisin että ovat päässeet kuorimaan kerman päältä,pakko olla kovia kavereita jos koulunkäymättöminä puolessa vuodessa alkaa kova palkkaiseksi kooderiksi.
Uutisessa luki, että näille turvapaikanhakijoille opetettiin HTML:ää ja CSS:ää. Ehkä he oppivat näitä puolen vuoden aikana hyödyntämään ja rakentamaan itselleen kotisivut, mutta työllistymisen kanssa asialla tuskin on ollut mitään tekemistä (miksi edes opettaa lähes valmiille arkkitehdille "koodausta"?)

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
557
Niin huutava pula tekijöistä, että palkkiot alkaa olla kohdillaan. :D

Valokuvaustaitoista kongressiavustajaa haetaan - palkka 30 euron lahjakortti: "Taas kerran haetaan valokuvaajaa ilmaiseksi"

Facebookissa julkaistussa ilmoituksessa haetaan kongressiavustajaa lähinnä valokuvaustehtäviin, mutta palkkaa ei luvata maksaa.

  • Kongressiin haetaan valokuvaustaitoista kongressiavustajaa.
  • Palkaksi luvataan 30 euron lahjakortti ja lehden digitilaus kuukaudeksi.
  • Työtodistuskin luvataan.
Valokuvaustaitoista kongressiavustajaa haetaan Facebookin joissakin ryhmissä julkaistussa ilmoituksessa.

Kongressi on Jyväskylän yliopistolla kesäkuussa järjestettävä European Business Ethics Network EBENin kongressi.

Avustajan tulisi tekstin mukaan olla käytettävissä neljänä päivänä päivisin kello 9-17 välillä ja iltaisin noin kello 18-23 välillä päivästä riippuen.

Työ ei ilmoituksen mukaan vaadi jatkuvaa läsnäoloa, vaan tarkoituksena on saada kuvia tärkeimmistä tilaisuuksista.

Avustajalle luvataan työtodistus, 30 euron lahjakortti yliopiston kauppaan sekä lehden digitilaus kuukaudeksi.

Lounaat ja iltaohjelmien tarjoilut kuuluvat myös mukaan.

Monille valokuvaajille on tuttua, että palveluksia halutaan ilmaiseksi tai ainakin ilman varsinaista palkkaa. Usein palkkana luvataan esimerkiksi näkyvyyttä tai ilmaisia ruokia.

"Taas kerran halutaan kuvaaja töihin ilmaiseksi. Näitä pullahtelee jostain aina silloin tällöin. Tällä kertaa on miltei koomista, että töitä tarjoava taho edustaa bisneksen etiikkaa", Sulantoblogissa kommentoidaan
Valokuvaustaitoista kongressiavustajaa haetaan - palkka 30 euron lahjakortti: "Taas kerran haetaan valokuvaajaa ilmaiseksi"
 
Rantakemisti

Moderator
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
3 266
Lahjakortti Soppiin ja lehtitilaus – Kongressiavustajan palkkaus ihmetyttää somessa - Jyväskylän Ylioppilaslehti

"Tarkoitus ei ollut palkata ammattivalokuvaajaa koko kongressin ajaksi”, Lämsä sanoo.

Lämsän mukaan kongressiavustajalle on töitä 4-6 tuntia kahdessa eri iltatilaisuudessa. Työstä maksetaan myös tuntiperusteinen palkka, joka on yliopiston palkkataulukon mukaan noin 10 euroa tunnilta.

Kongressiavustajan ottamia kuvia on Lämsän mukaan tarkoitus julkaista tapahtuman aikana sosiaalisessa mediassa. Lisäksi kuvia saatetaan käyttää EBENin omilla verkkosivuilla."

Tässä nyt taidettiin hakea vain instapäivittäjää tuolta palkattujen kongressiavustajien joukosta.
 
No taisi julkisuuden myötä tulla se pakollinen selitys tästä. Ilmoituksessa ei ollut mainintaa siitä palkasta vain mukavasta kokemuksesta. ;)
 
Rantakemisti

Moderator
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
3 266
No taisi julkisuuden myötä tulla se pakollinen selitys tästä. Ilmoituksessa ei ollut mainintaa siitä palkasta vain mukavasta kokemuksesta. ;)
Jyväskylän yliopisto on kommentoinut tuota Facebook-postausta ja ainakin sen perusteella tuo vaikuttaa postaukselta, jota on jaettu vain jossain opiskelijoiden ryhmissä.

"Ilmoituksella haetaan kongressiavustajia, joiden tehtäviin kuuluu avustaminen kongressin aikaisissa erilaisissa ”juoksevissa” tehtävissä ajoittain. Valokuvaustaitoa peräänkuulutetaan siksi, että kongressin aikana heidän siellä ottamiaan kuvia laitetaan mieluusti tapahtuman aikana esimerkiksi Instagramiin, jos se heille sopii. Paikalla on yliopiston oma valokuvaaja, joka ottaa kuvia ”virallisempiin” käyttötarkoituksiin, mutta ei välttämättä pysty samaan aikaan ottamaan tapahtumanaikaisia tilannekuvia sosiaaliseen median kanaviin. Kongressiavustajan työ on tuntiperusteista palkkatyötä. Yleensä kongressiavustajan työtä tarjotaan opiskelijoille mahdollisuutena sivutyöksi, ja sen vuoksi tämä ilmoituskin julkaistiin ryhmissä, joissa arvelimme olevan aiheesta kiinnostuneita opiskelijoita. Lisätietoja kongressiavustajan työstä voi tarvittaessa kysyä kongressin järjestäjältä."

Niin tai näin. Jos palkkaus on todellakin kympin tunti, niin tuo on jo hyvä palkkaus tuollaisesta opintojen ohella touhuamisesta. Ei sentään samanlaista vapaaehtoistoimintaa kuin ainejärjestöissä ja muissa luottamustoimissa häärääminen.

Näemmä tuo ilmoituksen kirjoittaja on vanha opiskelukaveri, eli jos tämä kuvio kiinnostaisi yhtään enempää niin tätähän voisi kysyä suoraan häneltä. :D
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
557
..Niin tai näin. Jos palkkaus on todellakin kympin tunti, niin tuo on jo hyvä palkkaus tuollaisesta opintojen ohella touhuamisesta. Ei sentään samanlaista vapaaehtoistoimintaa kuin ainejärjestöissä ja muissa luottamustoimissa häärääminen..
Lainaus:
"..Kongressiavustaja saa työstään työtodistuksen, 30e lahjakortin yliopiston Soppi-kauppaan sekä Keskisuomalaisen lehti- ja digitilauksen kuukaudeksi (16.6.-16.7). Lisäksi avustajalle tarjotaan lounaat päivällä sekä iltaohjelmien coctail- ja illallistarjoilut."
 
Rantakemisti

Moderator
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
3 266
Lainaus:
"..Kongressiavustaja saa työstään työtodistuksen, 30e lahjakortin yliopiston Soppi-kauppaan sekä Keskisuomalaisen lehti- ja digitilauksen kuukaudeksi (16.6.-16.7). Lisäksi avustajalle tarjotaan lounaat päivällä sekä iltaohjelmien coctail- ja illallistarjoilut."
Juu, pelkästään tuon ilmoituksen pohjalta vaikuttaa ettei ollutkaan tarkoitus maksaa palkkaa. Kaikissa virallisissa kanavissa kuitenkin puhuvat tuosta palkasta (Pahoittelemme — Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulu). Hyvä että näitä juttuja nousee pinnalle ja toivottavasti yliopistokin on jatkossa tarkempi ilmoitustensa kanssa. Pitää myös muistaa, että näitä kongresseja, seminaareja ja muita yliopiston kissaristiäisiä on iät ja ajat pyöritetty vapaaehtoistoiminnalla tai opintopistepalkkauksella. Jännä muuten ettei Iltalehden jutussa ole ollenkaan yliopiston vastinetta jutusta vaan lähteenä pelkästään tuo blogipostaus.
 
Liittynyt
15.11.2016
Viestejä
1 067
VMP taas! Kysehän ei ole siitä, ettäkö työttömän pitäisi vastikkeetta saada makoilla kotona ja rahat kilahtaa tilille. Kyse on siitä, että tämä mahdollistaa ihan oikeiden töiden teettämisen ilmaiseksi. Siis sellaisten töiden, johon normaalisti palkattaisiin joku oikealla rahalla. Samalla yritykset jotka tätä hyödyntävät, saavat epäreilun kilpailuedun verrattuna yrityksiin, jotka eivät hyväksikäytä työttömiä. Eli periaatteessa yritykset lähes pakotetaan käyttämään ilmaista työvoimaa. Sama koskee tietysti kuntia: Miksi palkata ketään työhön, minkä voi teettää työttömällä ilmaiseksi ja bonarina säästetään vielä tukikuluissa.
 
Liittynyt
26.12.2016
Viestejä
260
Hallituksen älyvapaa työllisyyspolitiikka jatkuu.

Nyt on kerrottu "työelämäkokeilusta", jossa laillistettaisiin pitkäaikaistyöttömien palkaton orjatyö paitsi kunnissa (joissa se ei nytkään ole laillista, mutta lakia rikotaan yleisesti suunnilleen joka kunnassa), myös yksityisissä yrityksissä! Kesto olisi puolikkaasta työviikosta täyteen työviikkoon ja kunnissa enintään vuoden ja yksityisillä puoli vuotta.
Työttömät palkatta töihin yrityksiin – hallitus esittää kokeilua
Ihan kannatettava idea. Eikä se ole mitään orjatyötä, sillä saatte siitä työttömyysturvan ja sen päälle vielä 9 euron päivärahan. Kyllä työttömän on tehtävä töitä tukiensa eteen.
 
Joo. Potkitaan nykyisetkin palkolliset pois ja otetaan samoihin hommiin työttömiä. Kunhan sulle tulee enemmän massia.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
12 011
Joo. Potkitaan nykyisetkin palkolliset pois ja otetaan samoihin hommiin työttömiä. Kunhan sulle tulee enemmän massia.
Jos joku tekee niin yksinkertaista hommaa, että pystymetsästä voi repiä 9e päiväpalkalla ihmisen hoitamaan sen tehtävän, niin ei siitä kyllä mitään Suomen TES-tason palkkaa kuulu silloin maksaa. Niin valitettavaa kuin se onkin, niin työnantajan tehtävänä ei ole toimia sosiaalitoimistona.

Jos ja kun jollain työllä ei tule toimeen, niin sen tekijöiden pitäisi etsiä jotain tuottavampaa tekemistä tai yhteiskunnan tulee tukea heidän toimeentuloaan, mutta ei se työnantajan vika ole ole että työ on yksinkertaista ja tekijöitä on jonoksi asti, mikä painaa palkkatason alas.

Hintojen säätely aiheuttaa aina katastrofin ja johtaa markkinavääristymiin, työmarkkinoiden tapauksessa työttömyyteen. Jos työttömyys halutaan lopettaa, pitää markkinoiden antaa toimia. Toimeentulo on eri asia ja sen takaaminen taas kuuluu yhteiskunnan perustehtäviin tiettyyn tasoon saakka.
 
Eli työ joka ei vaadi koulutusta, ei ole minkään arvoista? Eihän se työnantaja varmaan silloin siihen tekijää tarvitsekaan, jos se työ on hyödytöntä? Olen samaa mieltä siitä, että markkinoiden pitäisi antaa toimia, mutta tässähän ei ole kyse siitä, vaan päinvastoin. 9e päivässä ei ole kohtuullinen hinta kyllä yhtään mistään hommasta, tiedostat varmaan sen itsekin. Muksuille maksetaan jo huoneen imuroinnistakin enemmän. Minun mielestäni vapaat markkinat eivät toimi niin, että toinen osapuoli kertoo hinnan ja toisen osapuolen on PAKKO ottaa se työ vastaan, olkoonkin se pakottaja kolmas osapuoli.
 
Liittynyt
31.10.2016
Viestejä
1 261
No olipas aikamoinen idea taas. Viimeisen "lähettäkää anomuksia kerran viikossa"-farssin jälkeen. :geek:

No positiivistä, että edes yrittävät tehdä asioille jotain. Olen kyllä äärimmäisen erimieltä näistä ratkaisuista mitä päättäjiltä on tullut.
Ykkösprioriteetti pitäisi olla kestävien työpaikkojen luominen eri kokoisille yrityksille, ei työttömien kiusaaminen ja kilpailun vääristäminen eri keinoin.

Jos lähettäisiin vaikka näin äkkiseltään päähän tulleesta ideasta mieleen, että sen sijaan että saa työtön työkkärimassit että tekee yritykselle orjatyötä, niin josko
valtio mieluummin vaikka antaisi verohelpotuksia tämän työttömyyskorvauksen edestä yritykselle joka palkkaa henkilöstöä, että tämän olisi riskittömämpi palkata työntekijöitä ihan oikeastikin? Kyllä tuossakin omat kilpailua vääristävät riskinsä toki olisi, kunhan oli nyt vaan yks nopea ehdotus jnejne.

Oman yrityksen perustamisesta ja itsensä kouluttamisesta rangaistaminen nyt ovat mielestäni ne suurimmat vääryydet mitä lait ovat päättäneet, noi kaksi pitäisi olla aina parempia vaihtoehtoja työttömälle kuin kotona makaaminen, mutta ne ovat päinvastoin riskejä, joissa voi "turvallisesti työtön" vaan hävitä, ellei ole täysin varma onnistumisestaan.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
12 011
Eli työ joka ei vaadi koulutusta, ei ole minkään arvoista? Eihän se työnantaja varmaan silloin siihen tekijää tarvitsekaan, jos se työ on hyödytöntä? Olen samaa mieltä siitä, että markkinoiden pitäisi antaa toimia, mutta tässähän ei ole kyse siitä, vaan päinvastoin. 9e päivässä ei ole kohtuullinen hinta kyllä yhtään mistään hommasta, tiedostat varmaan sen itsekin. Muksuille maksetaan jo huoneen imuroinnistakin enemmän. Minun mielestäni vapaat markkinat eivät toimi niin, että toinen osapuoli kertoo hinnan ja toisen osapuolen on PAKKO ottaa se työ vastaan, olkoonkin se pakottaja kolmas osapuoli.
Työn markkina-arvo ja työntekijän ihmisarvo eivät ole nähdäkseni missään tekemisessä keskenään. Ihmisarvo ja työpanoksen sosiaalinen arvo voi olla huikea, mutta ei se tarkoita että voisimme silti mielivaltaisesti määritellä siitä työstä maksettavan palkan ulkopuolisena tahona.

Olen samaa mieltä. Pakolliset tempputyöt pitäis asettaa laittomiksi ja antaa työsuhteen muodostua ihan itsekseen.

Jos joku haluaa 1.2e/h tuntihinnalla duunarin, eikä ketään tule, niin se on hänen ongemansa, eikä ketään pidä siihen pakottaa. Mutta toisaalta jos joku haluaa tarjota 1.2e/h palkalla töitä ja tekijöitä on jonoksi asti, niin minusta on väärin kieltää noita työsuhteita muodostumasta.
 
Liittynyt
15.11.2016
Viestejä
1 067
Työn markkina-arvo ja työntekijän ihmisarvo eivät ole nähdäkseni missään tekemisessä keskenään.
Eivät ne minunkaan mielestäni ole tekemisissä keskenään ja pahoittelen, jos viestistäni sai sellaisen kuvan.

Ihmisarvo ja työpanoksen sosiaalinen arvo voi olla huikea, mutta ei se tarkoita että voisimme silti mielivaltaisesti määritellä siitä työstä maksettavan palkan ulkopuolisena tahona.
Mutta niinhän juuri nyt tehdään, kun porukkaa pakotetaan ottamaan näitä 9e duuneja vastaan. Tässä nimenomaan vääristetään markkinoita, eikä suinkaan anneta niiden toimia vapaasti.

Jos joku haluaa 1.2e/h tuntihinnalla duunarin, eikä ketään tule, niin se on hänen ongemansa, eikä ketään pidä siihen pakottaa. Mutta toisaalta jos joku haluaa tarjota 1.2e/h palkalla töitä ja tekijöitä on jonoksi asti, niin minusta on väärin kieltää noita työsuhteita muodostumasta.
Samaa mieltä, kunhan tosiaan sillä toisella osapuolella on mahdollisuus kieltäytyä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
12 011
Samaa mieltä, kunhan tosiaan sillä toisella osapuolella on mahdollisuus kieltäytyä.
Tällä hetkellä alle TES-palkkojen tarjoaminen ei ole laillista, joten ongelmaa on molempiin suuntiin:
Ensin tes-kieltää matalapalkkaisia työsopimuksia syntymästä ja kun sen seurauksena kaikille työhaluisille ei ole töitä laitetaan ihmisiä pakottamalla 9e/pv temppuhommiin.

Pidän kumpaakin aivan idioottimaisena ratkaisuna.

Sen lisäksi tietty työttömyysetuudet ja toimeentulotuki ovat rakenteeltaan sellaisia, ettei pienistä palkoista tai vähistä tunneista kovin paljon käteen jää, vaika niitä onnistuisi maksamaankin.
 
Liittynyt
06.11.2016
Viestejä
1 891
Hallituksen älyvapaa työllisyyspolitiikka jatkuu.

Nyt on kerrottu "työelämäkokeilusta", jossa laillistettaisiin pitkäaikaistyöttömien palkaton orjatyö paitsi kunnissa (joissa se ei nytkään ole laillista, mutta lakia rikotaan yleisesti suunnilleen joka kunnassa), myös yksityisissä yrityksissä! Kesto olisi puolikkaasta työviikosta täyteen työviikkoon ja kunnissa enintään vuoden ja yksityisillä puoli vuotta.
Työttömät palkatta töihin yrityksiin – hallitus esittää kokeilua

Jo ennen tätä matalan tuottavuuden suorittavien töiden (atk, lvi, jne. asennus, siivous, turvallisuus, hoiva-ala, kaupan ala, jne jne) luonne on pirstaloitunut työntekijöiden näkökulmasta epävarmoiksi ja huonosti palkatuiksi pätkätöiksi työnantajien optimoidessa omaa toimintaansa. Tunnen paljon perusduunareita joiden työmotivaatiota ja tuottavuutta tämä kehitys on heikentänyt todella paljon.

Nyt heidän kanssaan samoista pätkätöistä kilpailemaan saapuu sitten satojen tuhansien työttömien armeija, joille työnantajan ei tarvitse maksaa palkkaa.

"Suomi kuntoon". :tup:
Mikäs tässä nyt on uutta ja ihmeellistä? Tuo sama systeemihän on ollut käytössä ainakin viimeiset 15 vuotta?
 
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
239 546
Viestejä
4 194 445
Jäsenet
70 749
Uusin jäsen
Amaattimies

Hinta.fi

Ylös Bottom