Lisäksi ko jälkikasvulle tulisi kertoa TOTUUS esim Islamista: Ko yhteiskuntajärjestelmän takia vanhempien oli PAKKO lähteä kotiomaastaan ja ko järjestelmä on toivoton, eikä tule ikinä parantumaan ja se pitää ehdottomasti hylätä täysin, koska siihen sekaantumisesta ei seuraa mitään hyvää yksilölle. Tätä tulisi hieroa sille jälkikasvulle jakeluun jatkuvasti, kulttuurikasvatuksena. Kaikki islamiin liittyvä paska (jota on massiiviset määrät) ja järjettömyydet tulisi kaivaa esiin ja käsitellä perusteellisesti ja toistuvasti, miksi ko systeemi ei vain toimi. Islamin kanssa "tehkää, kuten haluatte" asenne on tie tuhoon ja ongelmiin, siitä ei pääse mihinkään ja ko fakta on yksiselitteinen.
On täysin selvää, miksi maahanmuuttajien seuraava sukupolvi (et) on paha ongelma:
Vanhemmat opettavat jälkikasvulle ongelmakulttuuria (jonka takia he joutuivat lähtemään kotoaan. Ko faktaa ei kuitenkaan kerrota, vaan vääristetään totuutta). Lisäksi ko kulttuuri ja tavat ovat syvästi ristiriidassa länsimaisten, sivistyneiden yhteiskuntien kanssa, josta luonnollisesti seuraa ongelmia. Ja koska jälkikasvu kohtaa epäkelvon kulttuurikasvatuksen takia ongelmia, ko jälkikasvu katsoo syylliseksi ympäröivän yhteiskunnan ja käy taistelemaan sitä vastaan sekä katkeroituu, tajuamatta, missä vika on OIKEASTI.
Ei tuon käsittäminen pitäisi oplla missään nimessä hankalaa. Eikä sen käsittäminen, mitä pitää tehdä, jos ei haluta ko ongelmia. Asia on jo nähty monissa Euroopan ym maissa.