• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

Keskustelua Suomen maahanmuutosta, maahanmuuttopolitiikasta ja niihin liittyvistä ilmiöistä (KR 2.0)

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Sampsa
  • Aloitettu Aloitettu

Paremmassa naapurissa on ollut unelmia. Jännä sinällään, että kaunis periruotsalainen nimi ystävällä eikä kunniaväkivallalla ole uutisen kanssa tietenkään mitään tekemistä. Koiraa arvelen vain. Mutta sattumanvaraiseen väkivaltaan en usko. Kieltäytynyt seksistä, ex poikaystävä, koira tai ihan perus huorana oleminen on tainnut koitua kohtaloksi.

e. Siis eritoten kritisoin tätä vammasta uutisointia ilmiönä. Ruotsissa nyt vain viuhuu luodit ja sattumalta luodit osuu?
 
Pääsyn esto ilman oikeaa syytä on laitonta. Jos sinä et ole häiriötä aiheuttanut sillä hetkellä tai hiljattain(esim. edellisenä viikonloppuna), sinulla on täysi oikeus päästä sisälle.

Ymmärrän toki itsekin, että järjestyksenvalvojat halauavat ennaltaehkäistä häiriökäytöstä mahdollisimman tarkkaan ja usein sit mennään vahvasti harmaalle alueelle

Tiedän ja olen tästä tietoinen. Mutta tämän todistaminen on vähän hankalampaa.

Viimeksi pääsin Milliklubille Suomi-pelipaita päällä viime MM-kullan aikaan.

Turha tästä on kumminkaan mitään koko elämän ristiretkeä aloittaa, koska loppujenlopuksi puhutaan vain yökerhoista.
 
Portsari voi jättää pihalle, koska olet kantasuomalainen / hetero / normaalivartaloinen etc., mutta portsari syyllistyy rikokseen, jos ei päästä sisään, koska olet ulkomaalaistaustainen / homo / lihava / joku vähemmistö.
Pääsyn esto ilman syytä on laitonta oli ihonväri tai seksuaalinen suuntautuminen tai rasvaprosentti mikä tahansa. Uhkaava tai epäasiallinen käytös esim. on hyvä syy tai jos on vastikään riehunut samassa paikassa ja portsarit voivat olettaa saman tapahtuvan uudestaan.

Tuo siis karkeasti lakitekstistä. Todellisuus on tietenkin jotain ihan muuta :beye: Kenties hyvä niin
 
Ei ole, ei vain saa kertoa suoraan, että syy on rasistinen. Kyllä ravintola saa jättää asiakkaan pihalle vaikka sanomalla, että "et kuulu asiakaskuntaan" kommentilla, eikä sitä tarvitse perustella millään "häämekoilla tai romanipuvuilla". Se on virhe, jos menee sanomaan, että näytät "afganilta ja vaikutat äkkipikaiselta, joten etsi joku toinen paikka".

Ihan yhtä hyvin se poke tosiaan voi sanoa, sille karjalalippis läskillekkin, että "et kuulu asiakaskuntaan" jos koitat päästä istumaan pukumiesten illanviettokekkereiden keskelle eikä siinä ole mitään sen enempää laitonta.
 
Olet oikeassa. Itse kommentoin normaalin yökerhon /baarin tilannetta missä ei välttämättä esim. mitään pukukoodeja ole.

Se on virhe, jos menee sanomaan, että näytät "afganilta ja vaikutat äkkipikaiselta, joten etsi joku toinen paikka".
Jos sama heppu on aiheuttanut ennenkin häiriötä ja on syytä olettaa saman touhun jatkuvan niin voi niihin vedoten estää pääsyn. Tietenkään ihonväriin ja uskontoon ym ei kannata vedota. :beye:
 
Ei löydy tekijöitä ei. Kuten jo aiemmin totesin tämä ei juurikaan yllätä.

” Tutkinta on edennyt sen verran, että poliisi on kuulustellut muutamia henkilöitä.

Kukaan ei kuitenkaan ole tällä hetkellä kiinniotettuna, pidätettynä tai vangittuna kyseisistä rikoksista epäiltynä.”

Sinulla tämä tuntuu olevan tiedossa, niin voitko valaista (lähteiden kera, itsekin niitä aina kyselet) mikä on tilanne? Kun asiasta hakee tietoa niin näyttää vähän, että kaikille halutaan taata kaikki, jos ovat "Suomen oikeuspiirissä"? Mutta tuon termin määritelmää ei sitten oikein missään anneta.
Milloin joku on Suomen oikeuspiirissä? Ja jos tuo tarkoittaa vain maahan saapumista, niin sittenhän tämä on vähän kuin avoin sosiaalitoimisto.. ?
Suomen oikeuspiiri ulottuu joissain tilanteissa myös maan rajojen ulkopuolelle. Se ei sinällään nyt kuitenkaan ole olennainen asia.

Suomalaisesta sosiaaliturvasta on tuoreet KHO:n vuosikirjaratkaisu ja EOA:n kantelupäätös tältä keväältä. Niissä määritellään sitä, missä vaiheessa sosiaaliturva alkaa lainsäädäntömme valossa. Näiden perusteella Kela on myös jo muuttanut toimeentulotukiohjettaan. Ne ovat siis:
KHO 24.4.2019 vuosikirjapäätös (dnro 3417/3/18), ja eduskunnan oikeusasiamiehen päätös 14.5.2019 EOAK/465/2018.
Varoituksena: sisältö tuskin miellyttää maahanmuuton kiihkeimpiä vastustajia.

Itse en aio sen enempää keskustelua tästä jatkaa, koska tämä ei ole erityisemmin itseäni kiinnostava aihealue.
 
Viimeksi muokattu:
Sulla hyvä tyyli aina raapustella niitä näitä pitkät jutut asian sivusta ja kääntää keskustelua kun menee vaikeaksi, hyvin on poliitikon opit menny perille :).

Nuo sun viitteet on kyllä aika näppäriä myös, tuollaisilla numerokoodeilla ei kyllä löydä mitään muuten kuin jostain noiden instanssien omista järjestelmistä ja niiden hakukoneista jos niistäkään. Tuolle päivälle on KHO:n sivuilla kaksi vuosikirjapäätöstä, joista toinen koskee neljää lehmää. Toinen jotain yksittäisen mamun perheenyhdistyspäätöstä, täyttä lakikapulaa ja vaikeasti yleistettävää. Jees jees, näillä eteenpäin.

Tosi hyvä kuvaus Suomen oikeuspiiristä sulla tuossa. Suomen oikeuspiiri ulottuu joskus jonnekkin. No sehän selvisi se ja kuka milloinkin siihen kuuluu :)

Ja, ei jatketa toki, mitäpä näillä internetin sivukujien lätinöillä on muutenkaan merkitystä kuin pari tyyppiä toisilleen jankuttaa. Jaksais edes vetää kaljaa niin olis parempaa viihdettä tämäkin.

Tuo nyt on yleinen tapa viitata näihin oikeuslähteisiin, mutta laitetaan nyt sitten kerrankin oikein linkit.
Sisällöistä en lähde keskustelemaan sen enempää, koska nämä kuitenkin edustavat meillä sitä korkeinta jälkikäteistä tulkintaa (vrt. pevi etukäteistä).

Suomen oikeuspiiri ulottuu joissain tilanteissa myös maan rajojen ulkopuolelle. Se ei sinällään nyt kuitenkaan ole olennainen asia.

Suomalaisesta sosiaaliturvasta on tuoreet KHO:n vuosikirjaratkaisu ja EOA:n kantelupäätös tältä keväältä. Niissä määritellään sitä, missä vaiheessa sosiaaliturva alkaa lainsäädäntömme valossa. Näiden perusteella Kela on myös jo muuttanut toimeentulotukiohjettaan. Ne ovat siis:
KHO 24.4.2019 vuosikirjapäätös (dnro 3417/3/18), ja eduskunnan oikeusasiamiehen päätös 14.5.2019 EOAK/465/2018.
Varoituksena: sisältö tuskin miellyttää maahanmuuton kiihkeimpiä vastustajia.

Itse en aio sen enempää keskustelua tästä jatkaa, koska tämä ei ole erityisemmin itseäni kiinnostava aihealue.
Sisältö nyt tuskin mielyttää kovinkaan montaa toimeentulotuen asiakasta, heillä (sosiaaliturvapiiriin kuuluvalla) vain on se ongelma, että ei ole varaa käydä vastaavia prosesseja läpi.
 
Sisältö nyt tuskin mielyttää kovinkaan montaa toimeentulotuen asiakasta, heillä (sosiaaliturvapiiriin kuuluvalla) vain on se ongelma, että ei ole varaa käydä vastaavia prosesseja läpi.
EOA valitus on aina maksuton.
Hallinto-oikeuteen valittaminen on maksutonta kaikissa etuusasioissa, mutta muutenkin on poikkeuksia, joissa on maksuton liittyen mm. sosiaaliasiat, lastensuojeluasiat ja mielenterveysasiat.

Toki jos tarvitsee oikeusavustajan palveluita, niin sen hinta voi valitettavasti koitua monelle esteeksi.
 
Luuletko sä, että henkilöt jotka ovat kyseisessä asemassa, ovat tarpeeksi osaavia saattamaan prosessin alusta loppuun tai edes ovat tietoisia omista oikeuksistaan?

Meillä olisi ikuinen valitusprosessi päällä, jos ihmisillä olisi tietoa, taitoa ja resursseja saatavilla, ilman häätöä, ulosottoa, pikavippejä.

edit: sattuu muuten löytymään lähiomainen, joka tekee noita päätöksiä, ikävä kyllä laki korvaa järjen
 
Viimeksi muokattu:
Välillä vähän positiivistakin palautetta hiili miehille. 'Muhammed Ali' ajoi taksilla ja huono suomi hoitui ihan kätevästi. Ajo otteet olivat varmoja, että oli varmaan aavikolla ajanut karkuun poliiseja ja armeijaa. Ympyrä risteyksissäkin ymmärsi vilkuttaa kun poistui sieltä. No problem.

kapakissa pudotin lompakon ja en huomannut sitä yhtään. Hiili mies nosti sen lattialta ja huomautti lompakkoni pudonneen. Tänks män!
 
Hiili mies kotoisin jostain ei-muslimi valtiosta, jolloin mahdollisuus ok porukkaan ihan hyvä.
 
Vaasassa taiteiden yössä puukon kanssa riehunut kuuluu ehdottomasti tähän viiteryhmään. Video tapahtuneesta löytyy mm. MV-lehdestä ja parista muustakin paikasta jos haluaa katsella.

Valitettavasti videolla ei näy alkutilannetta, mutta vaikuttaa siltä että pyörää taluttaneella vanhemmalla miehellä ja ulkomaalaistaustaisella on ollut jonkinlainen konflikti.

Vanhempi mies lähtee pois paikalta ja jonkin ajan kuluttua ulkomaalaistaustainen lähtee perään. Merkille pantavaa on, että hän kääntää takkinsa nurinpäin (ettei tunnistettaisi?) ja yrittää tämän jälkeen lyödä miestä. Sitten tulee kaksi ilmeisesti aivan ulkopuolista naista agressiivisesti puolustamaan vanhempaa miestä. Ulkomaalaistaustainen lähtee perääntymään.

Tässä vaiheessa vanhempi mies huutaa, että "viekää tuo puukkomies ####". Eli ilmeisesti ulkomaalaistaustainen oli jo esitellyt puukkoa?

Ulkomaalaistaustaista tulee jostakin syystä puolustamaan joku vihreä hölmö. Tässä kohta ulkomaalaistaustainen vetää yhtäkkiä puukon esiin, kiertää välissä olevat ihmiset ja yrittää puukottaa vanhempaa miestä luultavasti kaulaan. On aivan säkästä kiinni, ettei tule ruumista. Paikalle tulee porukkaa taltuttamaan miestä. Noin 20-30 kymppinen harmaapaitainen kaveri käy uhkarohkeasti puukolla varustetun kunniakansalaisen päälle.

– Ongelma on monessa paikassa se, että yritykset todella tarvitsevat työntekijöitä, vaikkapa huippukoodareita. Niitä on muutamia maailmassa.

– Saattaa myös olla, että saatavuusharkinta osittain vaikeuttaa heidän tulemistaan maahan. Näitä pelisääntöjä täytyy hallituksen käydä läpi ja päivittää, Ohisalo vastaa IL:n kysymykseen.

Vihreät haluaa Suomeen 80 000 työperäistä maahanmuuttajaa pelastamaan taloutta - ”hyvä koronakriisin hoito vetovoimatekijä”

Tuleeko ne muutamat huippukoodarit tänne alle 3k palkalla? Jos palkka on yli 3k/kk ja on asiantuntija niin saatavuusharkintaa ei tehdä. Ohisalo levittää disinformaatiota.

Muokkaus.

Maahanmuuttoviraston sivuilta löytyvät kriteerit huippukoodarit oleskeluluvalle.

Sinua voidaan pitää erityisasiantuntijana, kun

  • työtehtäväsi ovat vaativat ja edellyttävät korkeakoulutusta.
  • sinulle maksetaan yleensä keskimääräistä korkeampaa palkkaa (bruttona vähintään noin 3000 euroa kuukaudessa).
Erityisasiantuntijoita ovat esimerkiksi

  • IT-alan erityisosaajat
  • korkeakoulututkinnon suorittaneet jonkin erityisalan osaajat tai
  • muut korkeakoulututkinnon suorittaneet henkilöt, jotka tulevat erityistä ammattitaitoa vaativaan tehtävään
Ja jos tutkintoa ei ole niin täytyy todistella osaamista, eli cv:n näyttää.

Sanokaas huippukoodarit, onko vaikeata täyttää nämä ehdot?
 
Viimeksi muokattu:
Onnea Turku ja Varissuo.

Turun Varissuolla asuu yli 60 maasta tulleita ihmisiä ja suomalaiset ”sepot” ovat vähemmistössä – Tuore kirja pohtii, miten maahanmuuttajat voivat integroitua enemmistöön, jos sellaista ei ole
Suomen kosmopoliittisin kaupunginosa, pääosin 1970-luvun lopussa ja 80-luvun alussa rakennettu Varissuo sijaitsee noin seitsemän kilometrin päässä Turun keskustasta, aivan kaupungin itäisellä rajalla.

Varissuo on kirjaimellisesti kansainvälisimpiä keskuksia, mitä Suomesta saattaa löytää.

Vuosien varrella Varissuolle on saapunut ihmisiä kymmenistä eri maista. Nyt Varissuon asukkaiden alkuperämaita on yli 60.

Samaan aikaan kantasuomalaisten määrä Varissuolla on vähentynyt.
 
Sinua voidaan pitää erityisasiantuntijana, kun

  • työtehtäväsi ovat vaativat ja edellyttävät korkeakoulutusta.
  • sinulle maksetaan yleensä keskimääräistä korkeampaa palkkaa (bruttona vähintään noin 3000 euroa kuukaudessa).
Erityisasiantuntijoita ovat esimerkiksi

  • IT-alan erityisosaajat
  • korkeakoulututkinnon suorittaneet jonkin erityisalan osaajat tai
  • muut korkeakoulututkinnon suorittaneet henkilöt, jotka tulevat erityistä ammattitaitoa vaativaan tehtävään
Ja jos tutkintoa ei ole niin täytyy todistella osaamista, eli cv:n näyttää.

Sanokaas huippukoodarit, onko vaikeata täyttää nämä ehdot?
Näin "huippukoodarina" ainakin viime kerralla kun tarkastin niin jos ei 3000e palkkatasoa riko Suomessa ja ennen kaikkea Helsingissä ohjelmistokehityshommissa niin on joko a) juniori (juuri päässyt koulusta) b) aivan käsittämättömän paska c) hölmö jota kusetetaan.

– Ongelma on monessa paikassa se, että yritykset todella tarvitsevat työntekijöitä, vaikkapa huippukoodareita. Niitä on muutamia maailmassa.

– Saattaa myös olla, että saatavuusharkinta osittain vaikeuttaa heidän tulemistaan maahan. Näitä pelisääntöjä täytyy hallituksen käydä läpi ja päivittää, Ohisalo vastaa IL:n kysymykseen.
"Muutamia maailmassa"? Ohisalo voisi ehkä hommata jonkin assistentin joka tarkastaa mitä paskaa se eukko sylkee lehdistölle. "Huippukoodari" itsessään on heiluva määritelmä, mutta jos puhutaan sellaisista taitavista ohjelmistokehittäjistä jotka olisi suomalaisten yritysten kannalta kannattavia rekrytointeja vaikka toiselta puolen maailmaa niin puhutaan todennäköisesti sadoista tuhansista/miljoonista yksilöistä. Jos taas oikeasti puhutaan muutamista henkilöistä niin silloin kyse lienee olisi Linus Tolvardin yms. kaltaisista hermanneista joilla taas on sellainen ansioluettelo millä voi kyllä muuttaa ja mennä about minne haluaa milloin vain ilman mitään valtion säätämisiä.

Koko linjaus on aivan käsittämätöntä paskaa. Puhutaan maagisesta 80k henkilön tarpeesta, mutta ei osata varsinaisesti sanoa mihin näitä nyt tarvittaisiin. Ohisalo heittää esimerkkinä tarveharkinnan ongelmista poster boy-esimerkin ammatista mikä ei ainakaan ole tarveharkinnan rajoittama.

Sinänsä toki olen "korkealla tasolla" samaa mieltä että turhia hitaita prosesseja tulisi nopeuttaa ja Suomesta tulisi tehdä houkuttelevampi työperäiselle maahanmuutolle. Kuitenkin jos Suomesta halutaan houkutteleva työperäisille maahanmuuttajille niin se myös tarkoittaisi sitä että Suomesta tulisi tehdä houkutteleva/parempi paikka sen nykyisille asukkaille. Vihreät on aktiivisesti ajamassa Suomea velkaloukkuun, takaamassa velkaa EU:n epäluotettaville holahola-maille ja aktiivisesti jopa seksuaalisella obsessiolla hommaamassa terroristeja ja raiskaajia Suomeen hinnalla millä hyvänsä.

Ihan näin ajatusleikkinä jos olet vaikka saksalainen finanssiasiantuntija, amerikkalainen huippukoodari tai korealainen lääkäri niin miksi ihmeessä haluaisit muuttaa juuri Suomeen?

Haavisto sanoo:
Haavisto sanoi:
Se kuva, jota Suomesta pyrimme luomaan, toivottavasti hyvin totuudenmukainen kuva, on se, että täällä on korkea koulutustaso ja ystävällisyyttä.
Ihmiset joilla on jo korkea koulutustaso eivät ole enää kiinnostuneita kouluksesta. Vihervasemmiston Suomeen hankkimien geelitukkaraiskaajien ja kaivopuiston juhlaporukoiden käsitys ystävällisyydestä on se että ihminen joukkohakataan elävältä.

Haavisto sanoi:
Täällä on hyvä ympäristö, hyvä luonto.
Mitä ei varmasti löydy mistään muualta. Tämä on tämä naurettava mentaliteetti että persjärven suo ja muurahaispesä olisi jotenkin uniikki kansainvälinen unelma minkä vain Suomi voi tarjota.

Haavisto sanoi:
Suomessa on tänä päivänä monta vetovoimatekijää, joita sijoittumistaan miettivät koulutetut ja kansainväliset perheet arvostavat.
Kuten haittamamujen tuhoama yhteiskunta, länsimaiden paskin ostovoima korkeakoulutetuille, vitummoinen pakkanen, pimeys, eläkepommi ja velkojen ja uusien haittamamujen täyttämä tulevaisuus. Kukapa korkeakoulutettu huippuosaaja ei haluaisi tulla Suomeen kustantamaan parasiittien ja rikollisten loisimista tai maksamaan vituilleen rakennetun eläke- ja sosiaalijärjestelmän virheitä asettaen samalla oman ja perheensä turvallisuuden vaaraan. :cigarbeye:

Helsingissä vuosia ja n. 50% ulkomaalaisten kanssa työskennelleenä ns. huippuosaaja-aloilla eipä tullut koskaan vastaan tyyppiä joka muutti Suomeen koska varsinaisesti halusi tulla Suomeen. 99% tapauksista oli aina "muutin naisen/miehen takia" tai "satuin saamaan yliopistopaikan täältä ja sitten tuli työtarjous".
 
Viimeksi muokattu:
Kuolleeksi väitetyn irakilaisen keissistä löytyy yhä lisää valehtelua.
Epäilen että tämä on vain jäävuoren huippu. Miettikää sitä kuinka paljon valehtelua löytyisi monen muunkin tarinoista, jos niitä käytäisiin joskus läpi tarkemmalla kammalla uusiksi, kuten tässä on nyt tehty.

Ehkä on sittenkin parempi että ette mieti, alkaa vaan vituttaa kun tajuatte mikä tilanne on.
 
Eipä yhtään yllätä, kun ottaa huomioon, että kuuluu samaan ryhmään, jonka jäsen kusi Suomen pääministeriä silmään uutislähetyksessä aikoinaan.. Sattumalta katsoin ko lähetyksen silloin ja toteamus oli: MITÄ VIT...
Siitähän oli alkuaikoina puhe, että noilla kiertää ohjeet, mitä pitää valehdella maahanmuuttoviranomaisille menestyksen maksimoimiseksi.. Sittemmin asiasta päätettiin vaieta ja ko keskustelu tyssäsi siihen. Se on taas varmaa ja täysin sevää, että väärinkäytökset eivät ole loppuneet.
Ko käyttäytymismalli on tietysti täysin luonnollinen, kun ottaa huomioon, että islamin mukaan ei ko ryhmään kuuluvat ovat alempiarvoisia ja on ihan ok valehdella heille..
 
Kuolleeksi väitetyn irakilaisen keissistä löytyy yhä lisää valehtelua.

"EIT sen sijaan katsoi, että tuosta näytöstä oli tehty juridisesti virheelliset päätelmät, kun mies oli päätetty käännyttää kotimaahansa.
Varsinaista näyttöä EIT arvioi vain poikkeuksellisissa tapauksissa. Se keskittyy yleensä tutkimaan sitä, onko tehdyissä ratkaisuissa loukattu Euroopan ihmisoikeussopimusta.
KYSEISEN irakilaismiehen tapauksessa EIT kuitenkin arvioi, että kuolintodistukset ja poliisiraportit muodostivat riittävän näytön miehen kuolemasta.
Matti Pellonpää arvioi, että EIT:n arvioon vaikutti luultavasti se, että perheen kertomia asioita oli aiemmin pidetty kansallisella tasolla niin uskottavana. Se nosti kynnystä epäillä myös kuolemaa.
"

Eli koko EIT kuten yleensäkin nämä "ihmisoikeusjärjestöt" ovat aivan arvottomia vinkukerhoja vailla mitään todellista kykyä ottaa kantaa asioihin tai poliitikkaan. Ainoa tarkoitus on päästä syyllistämään länsimaita jos vain tilaisuus suodaan. Jos on epäselvyyksiä tai ei oikeata tietoa niin vakio-oletuksena todetaan syyllikseksi ihan vain varalta. Nyt kun asia on todettu täydeksi emävaleeksi niin anteeksipyytöjen ja korvausten sijaan ollaan vain hiljaa kuin hiiret ja Suomi joutuu erikseen pyytämään asian uudelleenkäsittelyä.

Nyt asioiden perusteellinen tutkiminen ja selvittäminen kelpaakin kun on riskinä joutua vastuuseen valehtelustaan ja välinpitämättömyydestään. :rofl:
 
Ei syytä huoleen. Ohisalo haluaa turvapaikkaprosessista oikeudenmukaisemman! :whistling: :sad: :think::btooth:
Kyllähän tämä oli tiedossa mihin vihervasemmisto hallituksessa pystyy, mutta silti suoraan sanoen vatuttaa. Tämän hallituksen jälkeen Suomi on velkainen maailman sosiaalivirasto, jossa on kalpeanaamalla on vain yksi syy elää: maksaa kulut. Siinä on seuraavilla hallituksilla vaikeat ajat yrittää korjata tätä katastrofia. Onko edes korjattavissa.
 
Kyllähän tämä oli tiedossa mihin vihervasemmisto hallituksessa pystyy, mutta silti suoraan sanoen vatuttaa.
Säännöilläkään ole mitään väliä vihreille kun ideologisesti sopivin valitaan:
Iltalehti sanoi:
Näytimme esittelymuistion virantäyttöjä tuntevalle tutkijatohtori Matti Muukkoselle. Muukkosen mukaan tämäkin virkaesitys jatkaa nykyisen hallituksen huonosti valmisteltua virantäyttöpolitiikaa. Virantäyttöohjeita ei yksinkertaisesti noudateta.

Tässä on vielä sekin puoli, että esitetyn ja nykyisen välille muodostuu mahdollisesti tasa-arvolain tarkoittama syrjintäolettama. Mielestäni tämä nimitys pitäisi palauttaa uudelleen valmisteltavaksi valtion virantäyttöohjeen ja Suomen lakien (perustuslaki, tasa-arvolaki) mukaan. Toivottavasti muut ministerit ja oikeuskansleri puuttuvat asiaan, Muukkonen toteaa.

EO0lh7DWoAA59jR.jpg
 
Opposition rooli on ihan eri mitä hallituksen rooli. Vaaleissa käy aina sellainen tuulahdus kun jopa yli 200 takkia kääntyy ympäri. Kokoomukselta myös ihan hauskoja ulostuloja nyt opposition aikaan, mitä ei muuten kuulisi koskaan. Ihan yleinen käytäntö hankkia noita palkintovirkoja, se on osa tätä meidän valitsemaa demokratiaa
 
Saammekohan lisää 17-vuotiaita pakolaisia kohta.

"Suomeen on tulossa lähiviikkoina vajaa 40 alaikäistä turvapaikanhakijaa Kreikasta ja Kyprokselta, kertoo Lännen Media. Maahanmuuttovirasto Migrin sisäisten siirtojen projektipäällikkö Monna Airiainen kertoo Lännen Medialle, että Kreikasta tulee noin 25 ihmisen ryhmä ja Kyprokselta siirretään yhteensä 14 ilman huoltajaa olevaa alaikäistä.

Suomen hallitus on sitoutunut ottamaan Välimeren maista yhteensä 175 haavoittuvassa asemassa olevaa turvapaikanhakijaa.

Airiaisen mukaan tällä hetkellä näyttää siltä, että suurin osa turvapaikanhakijoista voisi ainakin tämänhetkisen suunnitelman mukaan olla Suomessa syyskuun lopussa.

Tähän mennessä Kreikasta on saapunut Suomeen yhteensä 50 alaikäistä turvapaikanhakijaa. Kyprokselta turvapaikanhakijoita on tullut yhteensä 16, ja ryhmä koostuu yksinhuoltajaperheistä.

Airiaisen mukaan koronatilanteen pahentuminen Euroopassa ei vaikuta turvapaikanhakijoiden siirtoihin."

Halla-ahon kysymys on kyllä hyvä.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Uutisten mukaan "lähinnä" Suomen ja Kosovon kansalaisia, muutamia Pohjois-Makedonialaisia. Sinänsä melkoista poliittista posteeraamista pistää tuo lento jäihin. Nyt ne tulijat (jotka siis valtaosin ovat tulossa joka tapauksessa) saadaan edes yhden tarkastuspisteen kautta eikä jostain tallinnan lautoilta baltian läpi ajelleina.
 
Toisaalta hillitsee halua lähteä sukuloimaan lentojen jäädyttäminen. Parin tuhannen kilometrin roadtrippi karsii varmasti lähtijöitä.
 
Ja "syökö se erihyvä hatullisen paskaa", jos mestari onkin oikeassa? Vaikuttaa taas vain katkeralta. Erona tässä on se, että ne ongelmat mitä ha on tuonnut esiin on paljastunut jotakuinkin tosiksi, kuin taas nämä vasemmiston harhat harhoiksi.
 
Somaleilla yms paljon koronaa ja siksi nyt mietitään, jos asuinpaikan mukaan tehdyt tilastoinnit lopetetaan, koska niistä voi käydä ikävät faktat selville.

Somaleilla yms paljon koronaa ja siksi nyt mietitään, jos asuinpaikan mukaan tehdyt tilastoinnit lopetetaan, koska niistä voi käydä ikävät faktat selville.

Näistähän on koitettu tehdä tutkimuksia, oletus oli tilastojen perusteella esiarvioituna, että kulttuurin (italialaisten poskipusut yms. läheisyys) lisäksi vaikuttaa suuresti myös geeniperimä. En tiedä viimeisempiä tilastoja, mutta jos olisi suuresti näyttöä geeniperimän vaikutuksessa, kannattaisi suojamaskeja ja välineitä jaka keskitetysti noilla alueilla. Kuitenkin risteävää liikennettä metroasemilla ja muissa liikenteen solmukohdissa on, joten vähentäisi tartuntoja kaikissa ihmisryhmissä. Hieman arka aihe tutkia, varsinkin kun valtaa pitävien poliittiset taustat ovat mitä ovat.

Uskoisin, että oikein esitettynä, tämä olisi positiivista syrjintää. Eikä sanoma, että tietyn väriset levittävät tautia enemmän.
 
Oikeastaan miksi maasta poistuvien pitäisi lähteä tuetusti? Eivät he kai ole tänne tulleetkaan tuetusti. Koronan jälkeen Maahanmuuttoviraston tuleva ylijohtaja ennustaa tulijoita taas riittävän.

"Kaikki Suomen vastaanottokeskuksissa olevista turvapaikanhakijoista eivät saa turvapaikkaa. Silloin edessä on kotiutus.

– Jos he eivät vapaaehtoisesti lähde, loppupelissä poliisi heidät poistaa. Soisin kyllä, että he lähtisivät vapaaehtoisesti. Heidän pitäisi päästä lähtemään myös tuetusti, jotta varmistetaan turvallinen kotiinpääsy, sanoo Jari Kähkönen."

"Tilanne voi jatkua maltillisena vielä kauankin. Maahanmuuttoviraston tuleva ylijohtaja Jari Kähkönen näet uskoo, että koronapandemian aiheuttama hiljaisuus voi jatkua Euroopan muuttoliikkeessä vielä ainakin lähivuosien ajan.

Sen jälkeen tilanne voi olla toinen.

– Tietyissä maissa esimerkiksi Välimeren alueella on painetta tulla Eurooppaan. Se saattaa purkautua, kun pandemian aika on ohi.

Silloin tilanne voi muuttua Suomessakin.

– Jos matkustaminen Euroopan sisäpuolella helpottuu, toki se näkyy myös meillä hakijamäärissä, sanoo 1.9.2020 Maahanmuuttoviraston ylijohtajana aloittava Jari Kähkönen."

En ylipäätään ymmärrä että jos kutsumatta tullaan niin minkä helvetin takia noille pitää maksaa lähtemisestä. Hilut ranteisiin ja sinne mistä tulikin jos ei muuten poistu.
 
Epäilen että tämä on vain jäävuoren huippu. Miettikää sitä kuinka paljon valehtelua löytyisi monen muunkin tarinoista, jos niitä käytäisiin joskus läpi tarkemmalla kammalla uusiksi, kuten tässä on nyt tehty.

Ehkä on sittenkin parempi että ette mieti, alkaa vaan vituttaa kun tajuatte mikä tilanne on.
Homma on kusenut jo pari kymmentä vuotta,itseäni ihmetyttää toi ulkomaalaisten nostaminen jalustalle ja niiden tänne roudaaminen.Nykyään ei esim helsingin keskustassa muuta kuule kuin alawblawia ja aika hiton usein joku on siellä riehumassa.Noi tuo ne oman maan tavat mukanaan eikä ne aio edes sopeutua suomen tapoihin,samoin osan asenne on aika omalaatuinen muita suomalaisia kohtaan kun ne on ekaksi päässyt tutustumaan noihin migrin tyyppeihin.Taitavat pitää kaikkia suomalaisia tyhminä nössöinä joita on helppo vedättää.Jos joku asia ei mene kun ne haluaa niin alkaa se huitominen,huutaminen,selittely ja anteeksi,anteeksi yms p*ska.Varsinkin helsingin keskustassa kannattaa olla varovainen noiden kanssa eli rahat/kännykät yms voi lähteä jos pitää niitä esillä.Samoin noille kannattaisi tehdä joku kuulotesti että onko ne oikeasti kuuroja.Itse muuten epäilen että ulkomaalaisille on enemmän kaikenlaisia paikkoja kuin suomalaisille nykyään eli suomalainen dena saa maata jossain katuojassa p*skat housussa eikä sille löydy mitään hoitopaikkaa kun taas jollekkin ulkomaalaiselle romanialaiselle kerjäläiselle/taskuvarkaalle yms löytyy paikka heti.Itseäni on jo pidemmän aikaa v*tuttanut noi tyypit jotka täällä hengaa,siinä vaiheessa se v*tutuskäyrä alkaa nousemaan kun yrität päästä terveyskeskukseen niin aikoja ei saa kun terveyskeskus on täynnä jotain mamuja jotka ei todellakaan ole tullut tänne tekemään töitä ja jotka ei ole tehnyt päivääkään töitä täällä joista olisi maksettu kaikki asiaankuuluvat verot ja maksut.Sitten noita pitäisi vielä sääliä ja jos sanot miten asiat on niin olet joku "rasisti" tms. :srofl: :kahvi:
 
Viimeksi muokattu:
En ylipäätään ymmärrä että jos kutsumatta tullaan niin minkä helvetin takia noille pitää maksaa lähtemisestä. Hilut ranteisiin ja sinne mistä tulikin jos ei muuten poistu.
Oikeasti noiden hakemuksia ei edes pitäisi ottaa vastaan vaan yksinkertaisesti siirtää ne johonkin turkin rajalle tms koska ovat eu alueella luvattomasti.Ei toi tollainen voi toimia että tullaan laittomasti eu alueelle ja hakeudutaan johonkin keskukseen ja haetaan jotain "turvapaikkaa".Loppuisi noiden tulo kun kuulisivat ettei hakemuksia oteta vastaan ja kaikki vaan siirretään eu:n ulkorajalle oli sitten tullut mistä maasta tahansa.Voisivat muuten vähän hätääntyä jos/kun tylysti vaan pistettäisiin turkin rajalle ja tyyppi oikeasti tullut jostain ihan muualta.:D
 
Abdullah on vähän raiskaillut ja kaveri kuvasi.

"Asunnossa oli 14-vuotias tyttö ja ainakin kaksi vanhempaa miestä, 18-vuotias ja toinen vielä alaikäinen.

Nuorelle tytölle juotettiin alkoholia, josta tämä humaltui voimakkaasti. Humalatilasta johtuen tyttö oli helpompi painostaa tai suostutella seksiin. Sitä harrasti miehistä vanhempi tytön kanssa sängyllä. Alkoholin juottaminen lisäsi teon törkeyttä.

Osan teosta videoi nuorempi miehistä. Tämä puolestaan lisäsi teon nöyryyttävyyttä. Mies lähetti videon ainakin yhdelle henkilölle. Miehen kännykästä löytyi video, jossa näkyy seksiä ja toinen video, jossa tytöllä oli päällään vain alushousut.

Oulun käräjäoikeus käsitteli tänä kesänä 14. heinäkuuta 2018 tapahtunutta seksuaalirikosta.

Käräjäoikeus antoi elokuussa asiasta julkisen selosteen.

Todistajina kuultiin asianomistajan isää, vastaajia sekä videotallenteilta kolmea todistajaa. Lisäksi oli kirjallisia todisteita ja kaksi videotallennetta.

Nykyisin parikymppinen Abdullah Khamees Salman Al-Gburi sai törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä kaksi vuotta ja kuusi kuukautta vankeutta.

Toinen vastaaja sai nuorena henkilönä tehdystä sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan lasta esittävän kuvan hallussapidosta 420 euron sakot."

Tuomio on vielä vailla lainvoimaa.

Statistiikka

Viestiketjuista
285 049
Viestejä
4 897 921
Jäsenet
78 906
Uusin jäsen
edv1n

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom