Se olikin ajatuskoe, että miten ihmiset täällä reagoivat. Ilmeisesti kellään ei ole halua ajatella kyseistä skenaariota tosissaan, vaan vängätä väkisin kysymystä vastaan ja täten välttää siihen vastaaminen.
Pyrin olemaan vain kohtelias tuossa. En halunnut sanoa, että mielestäni vastauksesi oli täysin järjetön, sillä skenaariot tapahtuvat aina irrallisissa konteksteissa ja ne pitäisi käsitellä sellaisinaan. Ei se "what about talvisota" juuri tässä asiassa auta.
Vai niin. No, avarretaanpa sitten näkemyksiämme skenaariollasi.
Eli skenaariosi on se, että Venäjä miehittää Suomea ja Venäjällä on käytössään jonkinlaisia taikakeinoja, joiden avulla voi soluttautua yksittäisen ihmisen mieleen pitkien etäisyyksien päästä ja tappaa hänet välittömästi, ettei hän voisi esim. tehdä yhden miehen vastarintaa. Onni onnettomuudessa on se, että taikakeinoistaan huolimatta Venäjä on niin mittaamattoman typerä, ettei älyä käyttää näitä taikakeinojaan toisinajattelijoiden ja muiden potentiaalisten vihollistensa pakenemisen estämiseen, vaan sallii näiden paeta maasta ihan vapaasti. Vaikka perinteisesti diktatuurit, kuten eräs Neuvostoliitto, ovat nähneet paljon vaivaa toisinajattelijoiden jne. pakenemisen estämiseksi ja sulkeneet heidät keskitysleireille tai suoraan murhanneet. Tällä kertaa ei vissiin vaan tullut mieleen.
Tällaisessa skenaariossa kaikki vastarinta on tietenkin hyödytöntä, koska vihollisen taikakeinojen takia edes yhden miehen vastarinta ei voi toimia vaan kuolema on 400 % varma. Tämä on vähän outo skenaario, koska yleensä politiikan ja sodankäynnin skenaarioilla on suunnilleen todellisuuden säännöt, eikä taikuutta, Teräsmiestä tai Jumalaa sallita, mutta mennään nyt näillä sitten.
Koska vastarinta on hyödytöntä, järkevä ihminen tietysti yrittää joko piiloutumista tai pakenemista, kumpi sitten onkaan turvallisemman tuntuista. Itse yrittäisin paeta Norjaan, koska Norja on rajanaapuri ja NATO-maa, joten siellä on parempi ympäristö organisoitua, varustautua ja aloittaa vastarinta miehittäjää vastaan. En yrittäisi paeta Somaliaan tai Australiaan, vaikka näissä olisikin upea sosiaaliturva ja maahanmuuttajille tilaa. Jos näissä jutuissa on jollekin jotain uutta, ei vissiin ole paljon politiikasta tai sodasta ollut aiemmin kiinnostunut, tai edes ihmisluonteesta ja viimeisen 100 vuoden ajan uutisotsikoista jatkuvine sota- ja pakolaistilanteineen.
Ongelma on se, ettei Norjalla tai Ruotsillakaan ole mitään maagista velvollisuutta ottaa vastaan vaikka 5 miljoonaa suomalaista pakolaista, tai edes viittä sataa. Ne ns. kansainväliset sopimukset ovat pelkkää paperia, eikä ole olemassa mitään voimaa joka voi pakottaa niitä noudattamaan jos vaikuttaa viisaammalta olla noudattamatta niitä. Joten jos Norjaa ei huvita ottaa suomalaista vastarintasissiä vastaan, sitten Norja ei ota, ja sissi saa jäädä miehitettyyn Suomeen käkkimään. Näin maailma toimii eikä siinä ole mitään väärää.
Ilmiselvistä syistä olisi Norjalta, jossa on noin 5 miljoonaa asukasta, pirun tyhmää ottaa vastaan noin 5 miljoonaa suomalaista. Hieman kärjistäen tuossa kävisi niin, että Venäjä miehittää Suomea ja Suomi miehittää Norjaa.
Nyt kun maailmani on suunnattomasti avartunut, on sinun vuorosi herätellä empatian sijasta järkeä. Edellinen ajatusleikkini ei sinulle maistunut vaikka kuinka monta kertaa tarjottiin, joten kokeillaans toista.
Kun Venäjä kiinnostaa, otamme skenaarioon Venäjän sisällissodan 2020, joka on vielä brutaalimpi kuin edellinen, kuolemanpartiot niittävät siviilejä eikä pirukaan ota tolkkua kuka, jos kukaan, on sodan hyvis. Suomeen on tarjolla 1-10 miljoonaa venäläistä "pakolaista" joita yksikään muu maa ei halua, koska tietää joukossa olevan raiskaajia, murhaajia, sotarikollisia ja mahdollisesti jopa Venäjän salaisen poliisin soluttautujia joilla on maagisia kykyjä hallita ihmismieliä (tai näin Wikileaksissa todisti nimimerkkiä Jeesbox käyttänyt syväkurkku jolla oli pääsy salaisiin tietoihin). Ruotsi ja Norja ovat iskeneet sotavoimat rajalle ja sulkeneet rajansa, ja ovat jo käyttäneet tappavaa voimaa rajojensa puolustamiseksi. Mitä sinun mielestäsi Suomen pitäisi tehdä? Otetaanko miljoonat venäläiset vastaan, piittaamatta mielettömistä riskeistä, vai suljetaanko rajat, vai kaivetaanko hihasta joku vaihtoehto C? Missä vaiheessa suomalaisillakin on oikeus puolustaa omia etujaan ja suojella itseään, vai onko sinulle ja kaltaisillesi sellaista tilannetta edes kuviteltavissa?