AL: Monikulttuuriset vierailut keskeytetty Oulussa
Vierailuja ei toistaiseksi tehdä alueen työpaikkoihin, päiväkoteihin tai kouluihin.
Aamulehti uutisoi kotouttamistyötä tekevien organisaatioiden arjessa näkyvästä ”kärjistyneestä keskustelusta” maahanmuuttajista. Oulussa tapahtuneista seksuaalirikoksista epäiltyinä on turvapaikanhakijoita.
Oulussa toimiva Vuolle Setlementti on keskeyttänyt monikulttuuriset vierailut alueen työpaikkoihin,
kouluihin ja päiväkoteihin. Ratkaisuun kerrotaan päädytyn työrauhan ja turvallisuuden säilyttämiseksi.
Vuolle Setlementti järjestää maahanmuuttajille kotouttamista ja perusopetusta. Mukana olevista ja työntekijöistä kerrotaan levitetyn sosiaalisessa mediassa valheellista tietoa, kuten perättömiä syytöksiä heidän osallisuudestaan rikoksiin.
– Nyt maahanmuuttajat viettävät entistä enemmän aikaa keskenään, koska ilmapiiri on kiristynyt. Meidän tavoitteemme on kuitenkin se, että he löytävät omat kaveripiirinsä ja suomalaiset saadaan yhä paremmin mukaan kotouttamistyöhön, Vuolle Setlementin toiminnanjohtaja
Jussi Kemppainen sanoo AL:lle.
Mie en ainakaan ymmärrä miksi näitä viedään lapsia tapaamaan. Mut hyvä et ovat väliaikaisesti keskeytetty.