Jatkuvastihan niitä "tulkitaan väärin". Voisi sanoa, että vain poikkeustapauksissa niitä tulkitaan oikein, koska niitä "oikeita" tilastoja ei edes julkaista. Vai onko mennyt ohi "<tähän rötös>han suomalaisetkin" tarkoittaen meitä pottunokkia, ja sitten käytetyssä tilastossa on merkittävä osa ulkomaalaisperäisiä. Esimerkiksi kaikkein törkeimmissä seksuaalirikoksissa jopa valtaosa rikollisista on muita kuin kantasuomalaisia. Se on aika hurja ajatus.
Kantasuomalaisten rikollisuudesta, eli siitä mitä aina käytetään argumenttina ts. viemään huomio pois itse aiheesta, ei taida olla edes olemassa tilastoja! Apropoo, tästä päästään sellaiseen hauskaan tilanteeseen, että foorumin sääntöjen puitteissa han-suomalaisten rikollisuutta ei voi edes käyttää argumenttina faktatiedon puutteessa. Näinköhän tämä toimii...
Ajatus siitä, että tilastoja tulkittaisiin oikein on sitä samaa sinisilmäisyyttä ja ongelmilta silmien sulkemista mikä on alunperinkin johtanut tähän ulkomaalaiperäisen rikollisuuden ja muiden maahanmuuton lieveilmiöiden huimaan kasvuun kuluvalla vuosikymmenellä. Kun asioista ei keskustella niiden oikeilla nimillä ja ongelmat sysätään syrjään teeskennellen, että niitä ei ole, saavat ne muhia ja kasvaa. Vähintä mitä voimme tehdä on edes tunnistaa ja tunnustaa ongelmat. Tilastointi on yksi niistä. Meillähän olisi täysin mahdollista laatia rikostilastot myös kantasuomalaisista ja ulkomaalaisperäisistä erikseen, mutta sitä ei tietääkseni tehdä, luultavasti siksi, että luvut olisivat liian lohduttomat julkaistaviksi.