- Liittynyt
- 16.10.2016
- Viestejä
- 22 110
En väitä, etteikö sinulla/teillä voisi olla Covid-19 -tartuntaa. Jos kuitenkin molemmat on kuitenkin testattu oireiden aikana negatiivisiksi (useamminkin?), niin kyse voi silti olla muustakin, eikä siten kannata varmuudella kertoa sairastavansa juuri tätä virusta. Ihmismieli ja keho toimii siinä mielessä jännästi, että jos oireita alkaa nimenomaisesti tarkkailemaan sillä oletuksella että on kipeä, niin niitä alkaa myös ilmaantumaan. Enkä nyt tarkoita, että kaikki oireenne olisivat tällaisia.Voin sanoa, että itse toimin paremmin paineen / stressin alla joten tämä tilanne ei ole stressaava itseasiassa hyvin mielenkiintoinen!
Mee vaikka katsoo mun oirevideot, niin nämä kaikki em. oireet on tullut viikkojen edetessä.
Totta on samaan aikaan myös se, että testin tulos ei ole välttämättä aukoton. Tai siis se testi itsessään on käytännössä hyvinkin varma, mutta ongelma tulee siitä, että jos virusta ei ole tarpeeksi sillä alueella mistä näyte otetaan (nenä-nielu), niin ei se testi silloin voi myöskään näyttää positiivista tulosta.


