Keskustelua sairastamisesta (Koronavirus)

Liittynyt
07.03.2017
Viestejä
1 843
Yleensä virallisessa testissä se tungetaan niin syvälle kuin pystytään, ja sitten vielä vähän lisää. Huomattavasti pitemmälle, kuin se kotitestin 2cm. Joillekin toki sekin tekee tiukkaa. En itsekkään saanut kuin todella hennon viivan kolmannella yrittämällä, vaikka aika suuri varmuus oli, että nyt napsahti.
Pari kertaa olen aiemmin niissä nenäntökkimistesteistä käynyt, niin siitä miten syvällä käydään on kokemuspohjaa. Ehkäpä' uudella yrityksellä saisi kotitestista positiivisen, mutta säästetään loput testit muille perheenjäsenille ja tyydyn vain toipumiseen. Varmuus koronasta kuitenkin aika kova.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 331

Tuntuu kovin vaihtelevan testin merkistä ja henkilöstä riippuen kuinka nopeasti tuo näkyy. Muutamalla tutulla on kotitesti näyttänyt positiivista vasta noin kolmannen oireellisen päivän kohdalla. Eli todnäk on korona mutta ei vaan jostain syystä ole vielä käyttämässäsi testissä suostunut näkymään. Oma fiilis kavereiden testailuja ja oireita kuunnellessa on että Bosonin testit ilmeisesti ovat aavistuksen herkempiä kuin jotkut muut yleiset merkit.
 
Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
5 604
~840 päivää Suomen ekasta koronatartunnasta siihen, että piti ottaa ensimmäinen testi. Nuo kotitestit on jotenki tuskasia ku työnnellään ylöspäin eikä sinne nenänieluun. Tänään näytti sit pikatesti posia nii oli lähettävä viralliseen testiin joka myös posi. "Virallista" tikkua en edes nenässä huomannut ennen ku oli vetämässä pois ja niin se pitäs suurimmalla osalla mennä.

Lievää lämpöä ollut ja semmonen yleinen fiilis ku olisin flunssassa, joskin ilman nuha oireita, eli ei valu nenä. Vähän aaltomaista yskää. Astma perussairauksena nii vähä jänskättää kuinka vaikeaksi se yskä sit yltyy ku en oo tän diagnoosin kanssa sairastanut mittään.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 034
Oma fiilis kavereiden testailuja ja oireita kuunnellessa on että Bosonin testit ilmeisesti ovat aavistuksen herkempiä kuin jotkut muut yleiset merkit.
En ihmettelisi. Koko tuote on muihin näkemiini verrattuna selvästi asiallisemman oloinen päälle päinkin, siis vastaa jokseenkin sitä mitä vaikkapa länsimaisesta apteekista voisi odottaa saavansa. Deepblue taas näyttää juuri siltä miltä alibabatuotteet yleensä, ja lisäksi useammassa paketissa on ollut tyhjä pakkaus uuttoliuosta. :rofl:
 
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
17 948

Mulla puuttui yhdestä Bosonista koko liuospullo.

Nyt muuten alkaa koronatestit olla hyvissä hinnoissa, halvimmillaan olen saanut eurolla kappale... Positiivista en ole vielä koskaan kotitestistä tai virallisesta testistä saanut, mutta voihan noita kotitestejä aina välillä huvikseen tehdä jos siltä tuntuu, on sitä ihmisillä tyhmempiäkin ja kalliimpiakin harrastuksia.

Antibody(koti)testejä ei vieläkään ole tullut markkinoille? Se näyttäisi, että onko joskus sairastanut koronan vai ei! Olisi kyllä kiva.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
672
Vaimolla alkoi kuumeilulla joka meni allergiatyyppisen oireilun piikkiin. Oli menossa töihin perjantaina buranan voimalla, mutta teki testin ennen lähtöä: Positiivinen. Minulle oli lapsen nuhataudin jälkeen itselläkin alkuviikosta oireita, mutta menivät ohi. Hieman oltiin erillään, mutta mahdotontahan se käytännössä on. Sunnuntaiaamuna tuli mieleen, että vaimo niistelee huomattavasti minua enemmän normalistikin ja päätin niistää itsekin oikein kunnolla ja syvältä. Sain positiivisen sunnuntaiaamuna ja illalla alkoi oireet. Nyt myös PCR testattu. Ilmeisesti eri tauti kuin lapsilla.

Lievää kuumetta, keuhkoissa tuntuu välillä heikolta, kutittelee jostain ja meinaa yskittää. Burana toimii. Ennen koronaa olisin töissä.
 
Liittynyt
07.03.2017
Viestejä
1 843
Tuntuu kovin vaihtelevan testin merkistä ja henkilöstä riippuen kuinka nopeasti tuo näkyy. Muutamalla tutulla on kotitesti näyttänyt positiivista vasta noin kolmannen oireellisen päivän kohdalla. Eli todnäk on korona mutta ei vaan jostain syystä ole vielä käyttämässäsi testissä suostunut näkymään. Oma fiilis kavereiden testailuja ja oireita kuunnellessa on että Bosonin testit ilmeisesti ovat aavistuksen herkempiä kuin jotkut muut yleiset merkit.
Uteliaisuus voitti ja tein vielä kolmannen kerran. Nyt tuli positiivinen. Aiemmin olin pakkauksen kuvan mukaisesti pyöritellyt puikkoa. Nyt liikuttelin puikkoa ylös alas (vaimo teki aiemmin omassa testissään myös näin).

Tänään tuntuu hieman enemmän olevan veto poissa kuin eilen. Köhiä saa kurkkunsa rikki ja muutenkin kurkku aika kipee. Aikalailla vastaa niitä pahimpia limaflunssia. Ehkä tietyssä mielessä tuntuu kuin olisi angiina. Ei tuu ikävä tätä tautia kun eroon pääsee.
 
Liittynyt
07.03.2017
Viestejä
1 843
Viikko taudin alkamisen jälkeen tuli vielä yksi päivä että oli hieman kuumeinen olo. Tällä viikolla kurkku ei ole ollut enää kipeä, mutta röhää riittää eikä maratonille tartte/kannata lähteä. Hyvin kevyttä urheilua voi jo tehdä. Kiva tauti kun 3 rokotusta alla ja tää todennäköisesti oli se kevyin omikron -versio. Kävi muuten koko perheen läpi. Toinen muksu sai kotitestistä heti positiivisen. Toinen sai köhästä huolimatta positiivisen vasta neljännellä kerralla.
 
Liittynyt
22.09.2020
Viestejä
312
Viime viikon maanantaina alkoi yllättäen kuiva yskä, kotitesti negatiivinen. Tiistaina vetämätön olo ja polttava kurkkukipu lisäksi, kotitesti positiivinen. Tiistai - Torstai 39 asteen kuumeessa sohvan pohjalla nukkuen. Torstain jälkeisenä yöllä kunnon hikoilut ja kuume jäi sille tielle, perjantaina aamusta takaisin etätöihin. Kolme rokotusta joista viimeisin joulukuulta ja astma perussairautena.

Vielä on pientä nokan tukkoisuutta ja räkää yskiskelen välillä keuhkoista, töihin on kuitenkin palattu ihan normaalisti. Mitä todennäköisimmin sain tartunnan Tampereelta MM-kisoista.

Viikon päästä lauantaina pitäisi lähteä Japaniin ja PCR testin pitäisi olla negatiivinen jotta pääsee maahan. Ensi viikon perjantaina ja lauantaina testit, jos jompi kumpi on negatiivinen niin siitä todistus ja lentokoneeseen mars. Positiivisella jää reissu väliin ja kotiin mars. Riskillä mennään, mutta tärkeä reissu.

Kauanko teillä on näkynyt PCR positiivisena sairastamisen jälkeen?
 
Liittynyt
18.08.2021
Viestejä
74
Omat oireet alkoivat viime Lauantaina kuivalla yskällä sekä kurkkukivulla muuten ihan vetämättömyys olo sekä väsymys. Kolme piikkiä alla ja nyt enää päänsärkyä ja tukkoisuutta. Voisi sanoa että samanlainen kuin kova flunssa
 
Liittynyt
21.11.2016
Viestejä
6 108
Jahas, muksu otti sitte toisen kierroksen koronaa… :rolleyes:
Ihan snadi lenssu, mutta sattuneesta syystä piti ”varmuuden vuoksi” ottaa kotitesti ja perkele kaks viivaa napsahti välittömästi tauluun. Torstaina tuli kipeeks, tänään jo täysin kunnossa, eli pienillä tuntu menevän ohi.

Sit vaan odotellaan tarttuko ittellekin toiseen kertaan, taitaa olla taas tuoreempaa varianttia kuin edellinen sairastettu, mikä omicron 5 plus vai mikä vittu täällä nyt onkaan kierrossa tällä hetkellä…
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
628

Paljon aikaa viime kerrasta?
 
mac

Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
71
Onko muilla ollut vaikeuksia aloittaa raskaampaa liikuntaa koronan jälkeen? Itselläni treenin(sali) jälkeen saattoi mennä useampi päivä lihakset ihan lötkönä, aivan kuin palautuminen ei olisi lähtenyt ollenkaan käyntiin. Treenin kuitenkin pidin huomattavasti kevyempänä kuin se oli ennen sairastumista. Vasta yli 2 kuukautta myöhemmin alkanut tuntumaan normaallimmalta.

Tauti itse oli sinänsä lievä ja ilman kuumetta meni, mutta viikon oireiden aikana ja toisen viikon sen jälkeen vaivasi järkyttävä aaltoileva väsymys
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 001
~840 päivää Suomen ekasta koronatartunnasta siihen, että piti ottaa ensimmäinen testi. Nuo kotitestit on jotenki tuskasia ku työnnellään ylöspäin eikä sinne nenänieluun. Tänään näytti sit pikatesti posia nii oli lähettävä viralliseen testiin joka myös posi. "Virallista" tikkua en edes nenässä huomannut ennen ku oli vetämässä pois ja niin se pitäs suurimmalla osalla mennä.

Lievää lämpöä ollut ja semmonen yleinen fiilis ku olisin flunssassa, joskin ilman nuha oireita, eli ei valu nenä. Vähän aaltomaista yskää. Astma perussairauksena nii vähä jänskättää kuinka vaikeaksi se yskä sit yltyy ku en oo tän diagnoosin kanssa sairastanut mittään.
Mikäli löytyy reseptiä niin Ventoline+Flixotide kombolla lähti oma koronanjälkeinen aivan jäätävä yskä pois.
 
Liittynyt
21.11.2016
Viestejä
6 108
Paljon aikaa viime kerrasta?
Helmikuun puolivälin tienoilla oli edellinen. Kiersi koko perheen läpi silloin.

Onko muilla ollut vaikeuksia aloittaa raskaampaa liikuntaa koronan jälkeen? Itselläni treenin(sali) jälkeen saattoi mennä useampi päivä lihakset ihan lötkönä, aivan kuin palautuminen ei olisi lähtenyt ollenkaan käyntiin. Treenin kuitenkin pidin huomattavasti kevyempänä kuin se oli ennen sairastumista. Vasta yli 2 kuukautta myöhemmin alkanut tuntumaan normaallimmalta.

Tauti itse oli sinänsä lievä ja ilman kuumetta meni, mutta viikon oireiden aikana ja toisen viikon sen jälkeen vaivasi järkyttävä aaltoileva väsymys
Ittellä meni aika samalla tavalla, tehot poissa, hapenottokyky paska ja pienemmänkin ponnistelun jälkeen kesti vaikka kuinka kauan palautua. Parin viikon jälkeen onnistu rauhallisesti kotityöt kuten polttopuuhommat ja lumien kolaus (siis todella rauhallisesti tehden), kuukauden jälkeen pysty tekemään jo jotain kevyttä liikuntaakin, pari kuukautta meni että palautui suunnileen normaalitilaan ja pystyi tekemään sen minkä aikaisemminkin (miinus sairauden ja parin kk toipumisen aiheuttama takapakki).
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
628
Helmikuun puolivälin tienoilla oli edellinen. Kiersi koko perheen läpi silloin.
Voi olla jotain ihan perus flunssaakin. Eikö oo raportoitu että voi näkyä positiivisena jopa puoli vuotta.
Muijalla näytti 2kk jälkeen pcr-testi posia kun piti käydä testeissä vaikka oli täysin oireeton
 
Liittynyt
21.11.2016
Viestejä
6 108
Voi olla jotain ihan perus flunssaakin. Eikö oo raportoitu että voi näkyä positiivisena jopa puoli vuotta.
Muijalla näytti 2kk jälkeen pcr-testi posia kun piti käydä testeissä vaikka oli täysin oireeton
Kai se on mahdollista sekin. Tuli vaan niin voimakas reaktio testissä + päiväkodissa ollut muillakin lapsilla tartuntoja viime aikoina niin taivuttiin uskomaan että on oikeasti tartunta ja pidettiin 5 päivää kotona.

No väliäkö tuolla lopulta, jos näin pienillä menee ohi niin ei väliä mikä on.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 331
Onko muilla ollut vaikeuksia aloittaa raskaampaa liikuntaa koronan jälkeen? Itselläni treenin(sali) jälkeen saattoi mennä useampi päivä lihakset ihan lötkönä, aivan kuin palautuminen ei olisi lähtenyt ollenkaan käyntiin. Treenin kuitenkin pidin huomattavasti kevyempänä kuin se oli ennen sairastumista. Vasta yli 2 kuukautta myöhemmin alkanut tuntumaan normaallimmalta.

Tauti itse oli sinänsä lievä ja ilman kuumetta meni, mutta viikon oireiden aikana ja toisen viikon sen jälkeen vaivasi järkyttävä aaltoileva väsymys
Itsellä oli reilun kuukauden aikalailla veto pois, eli kaikki fyysinen hyydytti todella nopeasti ja palautuminenin oli paljon hitaampaa. Itse tosin en mitään kovin kovaa liikuntaa muutenkaan harrasta mutta ihan esim normi iltakävelylenkistä sai aluksi jättää 2/3 pois aikaisemmasta ja siitä sitten pikkuhiljaa taas venyttämään lenkkiä normaaliin mittaan.
 
Liittynyt
13.11.2018
Viestejä
687
Maanantaina alkoi lihas- ja nivelkivut, viluväreet ja tolkuton yöhikoilu. Tiistaina päänsärkyä malliin tärypora. Keskiviikkona pää ok, illasta kurkkukipu 5/5. Torstaina veto edelleen poissa, kurkkukipu 6/5. Nyt lauantaina lähinnä vituttaa ja edelleen on lämmöt yli sallitun rajan, kurkku melkosen kipeä ja takana helvetin paska viikko ja liuta huonosti nukuttuja öitä. Kokonaisuudessan aivan p/sseestä tää homma. Pahoittelut negatiivisuudesta, mutta muuta ei juuri nyt ole mielessä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 055

Kuulostaa kuitenkin keskilievältä. Oliko rokotuksia alla..?
 
Liittynyt
13.11.2018
Viestejä
687
Kuulostaa kuitenkin keskilievältä. Oliko rokotuksia alla..?
Joo kolme rokotusta alla. Niin ja rakkuloita huulissa ja suussa. Syöminen ja juominen on ollut melkoista puuhaa koko viikon. Joo eihän tähän kuole, mutta menee joko kärkipaikalle tai sitten toiseksi sairastamani influessan kanssa vertailtuna. Se on jäänyt räkätaudeista ainoana mieleen koko elämästä. Silloin oli myös rokotus kausiinfluenssalle, muttei auttanut sillä kertaa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 331
Itseasiassa vaikka itse sairastin tuon maalis-huhtikuun vaihteessa niin nyt vasta alkaa olemaan fyysisesti ihan 100% samassa kunnossa kuin ennen koronaa. Toki tässä on ollut siitepölykausi joka on vähän tehoihin vaikuttanut mutta kuitenkin. Eilen itseasiassa tuli todettua että siitepölystä sun muista huolimatta kunto on samalla tasolla kuin ennen koronaa, toki varmaan tuo vajaakuntoisuus ja pienempi liikunnan määrä vei osan "peruskunnosta" muutenkin kuin taudin takia pois.
 
Liittynyt
06.01.2022
Viestejä
943
Tiistaina alkoi. Nieleminen sattuu. Ääni käheä. Yskittää. Testi keskiviikkona. Ei koronaa. Nyt lauantai. Ei parannusta oireisiin. Ehkä huononnus. Joskus vaan valuu nenästä. Ei siis mitään kunnon limaista vihreää ja sitkeää mönjää, mihin kaikki on tottunut, vaan hetken tulee kirkasta "nestettä" kuin olisi suonen avannut? Sitten se loppuu. Ei tarvitse niistellä. Eli miksi toi hetki? Nytkin menossa nukkumaan. Molemmat sieraimet ovat avoinna, vaikka on vielä allergia kausi. Ei siis normi flunssa.
Vituttaa ihan kybällä. En muista olleeni sairas viittä päivää koskaan? Ja nyt tuntuu, että tämä ei loppu millään. Uusi koronatesti maanantaina?
 
kibe

Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
1 845
Joo kolme rokotusta alla. Niin ja rakkuloita huulissa ja suussa. Syöminen ja juominen on ollut melkoista puuhaa koko viikon. Joo eihän tähän kuole, mutta menee joko kärkipaikalle tai sitten toiseksi sairastamani influessan kanssa vertailtuna. Se on jäänyt räkätaudeista ainoana mieleen koko elämästä. Silloin oli myös rokotus kausiinfluenssalle, muttei auttanut sillä kertaa.
Näin aika monet taudit keränneenä tähän ikään mennessä, influenssat on oikeastaan tuntunut kevyiltä, ns flunssaa pahemmista taudeista. Korkea kuume joo, mutta se sitten lähes ainoana ongelmana lihaksien lisäksi. Ja kuumeen saa alas
. Moni flunssakin tuntunut vittumaisemmalta, kun nokka vuotaa usean päivän muiden oireiden lisäksi. Korona oli aika mieto, pari päivää kevyttä flunssaa, kurkussa tuntui jossain kohtaa että se saattaisi kipeytyä, mutta ei. Toki viikko, pari kesti, ennenkuin kevyetkin kantamukset alkoi mennä normaalisti. Kaikki tuntui muuttuneen muutaman kerran painavammaksi.

Ihan off topic aikuisena saatu mononukleoosi lienee vittumaisimmasta päästä. Mikään muu tauti ei oo saanut kurkkua siihen kuntoon, että puhua tai syödä ei juuri pysty. Kiva kähistä lääkärissä, kun ääntä ei tule. Ehkä joskus teininä saatu keuhkokuume kakkosena.
 
Liittynyt
19.01.2017
Viestejä
313
Korona napattu. Viimeyönä alkoi oireilu, jota ennen ei mitään viitteitä sairastumisesta. Oireina päänsärkyä ja kuumeinen olo. Päänsärky lähti buranalla. Ajattelin, että johtuu helteistä ja kuntoilusta, mutta koska aamulla ihan lievää lämpöä (37.1) niin päätin tehdä kotitestin. Positiivinen napsahti välittömästi. Muuta oiretta ei ole toistaiseksi. Kolme piikkiä otettu, joista tammikuussa viimeisin.
 
Liittynyt
13.11.2018
Viestejä
687
Joo nyt alkaa korona olla jo historiaa, mutta ihmeellinen yskän ärsytys jäi päälle ja alkaa vasta nyt helpottaa. Ei ole ollut vastaavaa koskaan ennen. Vähän jos hengästyi, niin alkoi kakominen. Mutta nyt tosiaan alkaa olla jo ihan normi meininki
 
Liittynyt
11.06.2020
Viestejä
279
Luulin olevani superihminen mutta tulihan se minullekin. Silmät vähän jotenkin arat ja rintakehässä flunssan tuntua. Muutama rajumpi räkäklimppi tullut myös ja parit vilunväristykset. Eilen alkoi oireet.
Liekkö kuumetta sit ollut vähän kun parit vilunväristykset, viimeks ollu lämpöä 15v sitten armeijassa kun sain sikanuha -shotin. 800mg Buranaa rupesin heittää jo varuiks naamaan.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
664
Round 3, tein kotitestin ja hailakka 2 viiva joten korona päällä. Alkoi viimeviikolla aaltoilevana päänsärkynä jollaista mulla ei ole ikinä, tätä seurasi tuttu kuiva rintalastan takaa lähtenyt yskä, viikonloppuna ensimmäistä kertaa tautihistoriassa kova kurkkipu ja sitten lievä kuume (37.3). Nyt tuntuu että yskä mennyt keuhkoissa alaspäin kun yskiessä sattuu rintaan lisäksi lievää hengenahdistusta. Lisäksi ihoa kutittaa käsissä ja jaloissa...
 
Liittynyt
19.01.2017
Viestejä
313
Saas nähdä meneekö tää nyt parissa päivässä jo ohi. La-Su yönä alkanut oireilu, eilen lievää lämpöilyä koko päivä ja viime yönä kuumetta yli 38 astetta. Tänään ei käytännössä muita oireita kuin erikoista pistävää tunnetta korvissa? Väsymystä joo, mutta sitä nyt on ollut muutenkin koska 3vk ikäinen vauva taloudessa. Lämmöt ollu normaalit koko päivän.
 
Liittynyt
11.06.2020
Viestejä
279
Day 2: oireeton, toivottavasti oli siinä. Eilen illalla lähti oireet, liekkö burana kuuri tuotti tulosta tai vuosi sitten otettu rokote?
Ajattelin pitää vähintään 1vk oireetonta saikkua koska fyysinen työ ja 2vk aika iisisti liikunnan osalta. Siitä sitten pikkuhiljaa kehoa kuulostellen kuntoa ylös taas.
4vkon päästä pelireissu Saksaan niin pitäs olla sillon miehen kunnossa, pitää edetä nyt varovasti.

E: Kuntoa ylös, kunto ei ole kyllä oikeastaan kerennyt laskeakaan mihinkään.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
08.04.2018
Viestejä
1 207
Joo nyt alkaa korona olla jo historiaa, mutta ihmeellinen yskän ärsytys jäi päälle ja alkaa vasta nyt helpottaa. Ei ole ollut vastaavaa koskaan ennen. Vähän jos hengästyi, niin alkoi kakominen. Mutta nyt tosiaan alkaa olla jo ihan normi meininki
Itselle (+ vaimolle ja tyttärelle) osui posi viikolla 2. Kaksi päivää lievää lämpöä, ei juuri muuta.

Viikolla 4 menin hakemaan antibioottikuuria keuhkoputkentulehdukseen, kun syvään hengittäessä tai hengästyessä alkoi yskittää ja tuntui ikävälle rinnassa. Ei auttanut. Viikolla 8 menin hakemaan uutta kuuria ja lekuri passitti verikokeisiin, EKG:hen ja röntgeniin. Diagnoosiksi tuli yleislääkäriltä keuhkokuume ja lääkkeeksi parin viikon Amoxin-kuuri ja yskänlääkettä.

Viikolla 16 pyysin työterveydestä lähetettä keuhkotautilääkärille kun edelleen ei ollut "omat keuhkot rinnassa". Uusi röntgen, verikokeita, spirometriatestiä ja CT-kuvaus. Keuhkotautilääkäri antoi diagnoosiksi COP eli kryptogeeninen organisoituva pneumonia. Siihen on syöty nyt kuusi viikkoa kortisonia ja kohta pitäisi taas mennä verikokeisiin ja röntgeniin katsomaan, ovatko CT-kuvissa näkyneet muutokset keuhkoissa hävinneet.

V**tumaisia jälkitauteja voi siis tulla, vaikka itse korona olisikin normiflunssaa lievempi.

Maailmalla tuota on tutkittu ja varmaan tutkitaan jatkossakin. COP voi siis aiheutua monesta muustakin syystä (myrkylliset kaasut, homeet, huumeet, sädehoito,...), mutta sen alkuperää ei siis pystytä varmuudella kertomaan. Keuhkokuumediagnoosi on virheellinen, eivätkä antibiootit siihen pure. Sen sijaan suun kautta otettu kortisonilääkitys isolla annoksella auttaa yleensä nopeasti. Itsellänikin hengitysoireet hävisivät 3-4 päivässä. Kirjallisuuden mukaan tauti uusii helposti, joten kortisonikuuria ei pidä lopettaa liian pian. Lisäksi elimistön oma kortisonituotanto loppuu kuurin aikana, joten lääkkeen ottaminen pitää lopettaa vähitellen annosta pienentäen eikä kertalaakista. Käytännössä pillereitä voi joutua napsimaan 6-12 kuukautta.

Organising pneumonia manifesting as a late-phase complication of COVID-19
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
11.06.2020
Viestejä
279
Day 5: Nielutulehdus. Onneks oli oma-arvio sivuilla kuvalliset ohjeet, vissiin aika yleinen ns kaupanpäällinen, en ois muuten älynny edes kurkkuun katsoa. Ei ole kipeä itse kurkku vaan lievästi flunssainen olo ylipäätään. Testit näyttää jo negaa, tuli testattua huvikseen kun pari ostin ennen tautia.
Mutta nieluviljely pitää käydä kuulemma ottaa niin näkeepi ettei oo bakteerista johtuvaa tjsp.
 
Liittynyt
08.04.2018
Viestejä
1 207
Itselle (+ vaimolle ja tyttärelle) osui posi viikolla 2. Kaksi päivää lievää lämpöä, ei juuri muuta.

Viikolla 4 menin hakemaan antibioottikuuria keuhkoputkentulehdukseen, kun syvään hengittäessä tai hengästyessä alkoi yskittää ja tuntui ikävälle rinnassa. Ei auttanut. Viikolla 8 menin hakemaan uutta kuuria ja lekuri passitti verikokeisiin, EKG:hen ja röntgeniin. Diagnoosiksi tuli yleislääkäriltä keuhkokuume ja lääkkeeksi parin viikon Amoxin-kuuri ja yskänlääkettä.

Viikolla 16 pyysin työterveydestä lähetettä keuhkotautilääkärille kun edelleen ei ollut "omat keuhkot rinnassa". Uusi röntgen, verikokeita, spirometriatestiä ja CT-kuvaus. Keuhkotautilääkäri antoi diagnoosiksi COP eli kryptogeeninen organisoituva pneumonia. Siihen on syöty nyt kuusi viikkoa kortisonia ja kohta pitäisi taas mennä verikokeisiin ja röntgeniin katsomaan, ovatko CT-kuvissa näkyneet muutokset keuhkoissa hävinneet.

V**tumaisia jälkitauteja voi siis tulla, vaikka itse korona olisikin normiflunssaa lievempi.

Maailmalla tuota on tutkittu ja varmaan tutkitaan jatkossakin. COP voi siis aiheutua monesta muustakin syystä (myrkylliset kaasut, homeet, huumeet, sädehoito,...), mutta sen alkuperää ei siis pystytä varmuudella kertomaan. Keuhkokuumediagnoosi on virheellinen, eivätkä antibiootit siihen pure. Sen sijaan suun kautta otettu kortisonilääkitys isolla annoksella auttaa yleensä nopeasti. Itsellänikin hengitysoireet hävisivät 3-4 päivässä. Kirjallisuuden mukaan tauti uusii helposti, joten kortisonikuuria ei pidä lopettaa liian pian. Lisäksi elimistön oma kortisonituotanto loppuu kuurin aikana, joten lääkkeen ottaminen pitää lopettaa vähitellen annosta pienentäen eikä kertalaakista. Käytännössä pillereitä voi joutua napsimaan 6-12 kuukautta.

Organising pneumonia manifesting as a late-phase complication of COVID-19
Keuhkotautilääkäri soitti viime viikolla ja kertoi, että viimeisimmät röntgenkuvat näyttivät hyvältä. Keuhkoista olivat mattalasimuutokset ja arpitiivistymät hävinneet tai ainakin vähentyneet. Kortisonilääkityksen alasajo parin viikon aikana ja kontrollit eli verikokeet, röntgen ja puhallusmittaukset elokuun lopulla. Toukokuun puhalluskokeissa keuhkojen tilavuus ja toimintakyky näyttivät hieman alentuneen. Toivottavasti tilanne on elokuussa normalisoitunut.

Aihetta sivuava linkki:
Koronavirusinfektion pitkäaikaiset keuhko-oireet

25 viikkoa mennyt nyt koronan toteamisesta. En tiedä, lasketaanko tätä long-COVID:iksi, mutta pitkältä tuntuu...
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
857
Keskiviikko, tuntui vähän limää kurkun perällä
Torstai, iltaa kohden lisääntyi väsymys
Perjantai, kuumetta 38,8C, kurkku kipeä, yskää, väsyttää, silmiä kivistää, päätä särkee. Positiivinen kotitesti.
Lauantai, lämpöä enää 37,0C, muuten samanlainen kuin eilen
Sunnuntai, ei enää edes lämpöä, silti samat oireet jatkuu. Odotin, että väsymys, silmävaivat ja päänsärky ois mennyt kuumeen myötä, mutta ei sitten.

En kuulu mihinkään riskiryhmään, enkä yleensä sairastele, edellisen kerran olin kuumeessa vuonna 2016. Takana myös kolme rokotetta, joista viimeisin helmikuussa. Tämä on kai sitten sellainen "lievä" koronatauti rokotusten ja lievemmän omikron-viruksen kanssa?
 
Liittynyt
11.06.2020
Viestejä
279
6 pv siinä meni oireiden alusta että parani flunssaisesta olosta. Siihen päälle tosin heitin 8pv täyslepoa ja rupesin pikkuhiljaa nostamaan liikunnan normi tasolle. Nyt 1 rokotteen ja 1 koronan voimin kohti uusia pandemioita.
Ja nielutulehdus ei ollukkaan nielutulehdus. Tulkitsin kurkkuni väärin ja kävin lääkärissä näyttää et ei ole katteet hävinneet. Lääkäri totesi vain että kurkku on normaali, ubs.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
767
lauantaina puolen yön maissa menin nukkumaan ja oli ihan normiolo...sunnuntai aamuna oli kuumetta jo reilu 38 ja koko päivän makasin sängyssä....nuhaa tai kurkkukipua ei ollu....nyt tänä aamuna jo parempi olo eikä kuumetta ole. tein kotitestin mutta ei näyttäny positiivista....ehkä se oli jotain muuta kun koronaa.
 
Dr. Who

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 897
Keuhkotautilääkäri soitti viime viikolla ja kertoi, että viimeisimmät röntgenkuvat näyttivät hyvältä. Keuhkoista olivat mattalasimuutokset ja arpitiivistymät hävinneet tai ainakin vähentyneet. Kortisonilääkityksen alasajo parin viikon aikana ja kontrollit eli verikokeet, röntgen ja puhallusmittaukset elokuun lopulla. Toukokuun puhalluskokeissa keuhkojen tilavuus ja toimintakyky näyttivät hieman alentuneen. Toivottavasti tilanne on elokuussa normalisoitunut.

Aihetta sivuava linkki:
Koronavirusinfektion pitkäaikaiset keuhko-oireet

25 viikkoa mennyt nyt koronan toteamisesta. En tiedä, lasketaanko tätä long-COVID:iksi, mutta pitkältä tuntuu...
Paha näistä sanoa kun ei tiedä taustoja, elämäntavat ym.

Itsellä meni melkein vuosi sitten 3pvä flunssana ohi alla 0 rokotetta, vanhemmilla (monisairaita +80v) 4 rokotetta meni viikossa ohi ilman kuumetta tai jälkioireita.

Itse olen tuon koronan sairastamisen jälkeen altistunut kymmeniä kertoja ja kertaakaan ei ole tarttunut uudestaan tai sitten se menee kuten influenssa, oireettomana läpi...

Niin moni asia vaikuttaa...
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 734
Pistetäänpä myös oma raportti. Tartunnan totesin kotitestillä lauantaina. Indikaattori oli vahva ja ilmestyi melkolailla heti kun tipat tiputti. Ei tullut toki yllätyksenä koska puolison kotitesti värähti paria päivää aikaisemmin.

La: Noin 38,5 kuume joka 600mg Buranalla normalusoitui. Tukkoisuutta, ei muuta.
Su: Korkein mitattu kuume noin 39 joka toki Buranalla normalisoitui. Tukoisuutta, mutta ei muuta.
Ma: Kuume nousee sinne reilu 38 hujakoille, Buranalla tulee alas. Tukkoisuuden kylkeen ilmestyy yskä
Ti: Kuume jää alle 38. Myöhään illalla olo aika normaali kuumeen puolesta. Tukkoisuutta kuitenkin ja yskää.
Tänään ke: Ei enää kuumetta. Tukkoisuuskin vähän helpottanut, yskää kuitenkin edelleen.

Puolisolla koko ajan tukkoisuutta ja yskää, mutta ei ole ollut kuumetta koko aikana.

Molemmilla 3 rokotusta. Viimeisin saatu tammikuussa.
 
Dr. Who

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 897
Tuo alkaa olemaan jo tilastollisesti merkittävä tieto, kun se on ilmoitettu koronaketjuihin noin 20 kertaa ;)
Sama kuin se että rokote on ainoa tie ulos koronasta, joka on mainittu noin 2000 kertaa ja miten kävikään ;)
 
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
17 948
Sama kuin se että rokote on ainoa tie ulos koronasta, joka on mainittu noin 2000 kertaa ja miten kävikään ;)
Rokotesuoja tuli kyllä ihan kreivin aikaan viime vuoden puolivälissä ennen kuin delta jyräsi päälle. Delta oli tähän mennessä vaarallisin virusmuunnos ja totteli kuitenkin rokotetta aika hyvin.

Olisi tullut viime syksynä todella rumaa jälkeä ilman rokotesuojaa.

Pandemia kuitenkin jatkuu, mutta virukselta on nyt pahin terä jo poissa (tappavuuden osalta), ainakin tällä haavaa.
 
Dr. Who

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 897
Rokote tuli kyllä ihan kreivin aikaan viime vuoden puolivälissä ennen kuin delta jyräsi päälle. Delta oli tähän mennessä vaarallisin virusmuunnos ja totteli kuitenkin rokotetta aika hyvin.

Olisi tullut viime syksynä todella rumaa jälkeä ilman rokotesuojaa.
Ei korona silti ole mihinkään hävinnyt, eikä häviä...
 
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
17 948
Ei korona silti ole mihinkään hävinnyt, eikä häviä...
Ei niin, mutta pahin terä on poissa vakavan sairastumisen ja tappavuuden osalta. Ja toivottavasti pysyy poissa.

Nythän kyllä tietyt tahot kehittelee yleisrokotetta koronaan, mikä toteutuessaan voisi olla lopullisempi ratkaisu koronaan. Se siis tehoaisi kaikenlaisiin koronamuunnoksiin. Vaikkei sekään kokonaan koronaa hävittäisi maailmasta, niin se kyllä tekisi koronaviruksen leviämisen aika tukalaksi.

Samanlaisesta yleisrokotteesta liittyen influenssaan on puhuttu jo vuosia, mutta hitaasti tuntuu homma etenevän. Ikävä kyllä talousseikat voi painaa tässä asiassa jonkin verran. On aika kannattavaa myydä rokotteita vuosittain.
 
Liittynyt
13.07.2022
Viestejä
6
Nyt on jo EK:n johtaja ehdottanut Aki Lindenille koronapassin käyttöönottoa ennakoivasti. Miksiköhän siitä passista alunperinkään luovuttiin...

Liittynyt
10.03.2017
Viestejä
948
Tähän mennessä (tietääkseni) lähin kohtaaminen Koronan kanssa. Kaveri käväs tuomassa särkylääkkeitä ja oltiin about 2 min ajan rakennuksen pääovella nokatusten. Parin päivän päästä sille vetäs kuumeen päälle ja vietti viikon usvassa (ääni lähti, kurkku rikki, haju- ja makuaisti aaltoili, järkky hiki ja aivosumu päällä kokoajan kuulemma). Sai Tuskasta tuliaisena sitten koronan, tartutti puolisonsa ja mökkikaverinsa samalla. Mökkikaverin puolisoon ei tarttunut jostakin syystä. Ensimmäinen positiivinen kotitesti tuli vasta 4pv oireista, 7 altistuksesta, joka on kyllä todella perseestä. Negaa puski vaikka oli jo kaikki oireet täysillä.

Itseä naurattaa tässä vaiheessa tuuri, että miltei pistin FFP2-suojan naamalle, kun kaveri kävi, koska itsellä ei ole ihan parhain terveydentila tällä hetkellä (ja oli kihtikohtaus päällä kaiken lisäksi), mutta en sitten laittanut. Jos olisin onnistunut saamaan kupan, niin vois nyt vituttaa :D
Enpä ole kyllä luopumassa hengityssuojaimen käytöstä ihan lähiaikoina, ihan sama jättääkö muut käyttämättä. Sairaana oleminen on vaan totaalisen perseestä.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
3 411
Äh. Onhan tämä nyt paska tauti. Puoliso ja lapsi eivät saaneet tautia kun sairastin itse, ja aika yllättävää jos molemmat saivat sairastettua sen verran oireettomana aikaisemmin, ettei huomattu. Puolisolla (3x roko) ihan mitättömästi lämpöä ja vähän kurkku kipeä, mutta 4v:llä nousi juuri taas 40,2 asteeseen ja panadolia annettu maksimit kolmisen tuntia sitten. Päivällä sentään laski vielä 38:n lähelle.

Olon ja tikuttelun perusteella ei ainakaan vielä oma toinen kierros ole alkanut.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 401
Viestejä
4 159 819
Jäsenet
70 408
Uusin jäsen
allun90

Hinta.fi

Ylös Bottom