• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

Keskustelua pakkoruotsista, eräs esimerkki suomalaisesta politiikasta

Kysymys kuuluukin, että miksi olisi pakko laittaa ruotsin tilalle jotain muuta? Onko se johonkin lakiin tai jumalan sanaan kirjoitettu, että pitää olla jotain pakollisen ruotsin tilalla? Säästöjä tulisi kunnille vain enemmän kun ei olisi pakko tarjota jotain ylimääräistä kieltä ja vanhemmat sekä lapset voisivat itse päättää onko tarpeellista opiskella jotain "ylimääräistä".

Kyllähän se kuuluu perussivistykseen osata muutamaa kieltä, joten pari ulkomaan kieltä, joista toinen on englanti on peruskoulussa ihan hyvä juttu.

Ei kait itärajallakaan voinut jättää ruotsia pois, vaikka ottikin venäjän.
Kaksikielisyys joutaisi kyllä pikkuhiljaa romukoppaan Suomessa. Voisi sitten tehdä ruotsista täysin valinnaisen.
 
Suomi ja Englanti on muutama kieli. Kyllä ne kenellä on motivaatiota ja lahjoja opiskella useampaa kieltä opiskelevat niitä, mutta ne kenellä ei ole niin paljon lahjoja tai muuten vain eivät ole yhtä "viisaita" (ehkä vähän huono ilmaisu) voisivat laittaa paukut tärkeämpien asioiden opiskeluun kuin kolmannen kielen (Suomen ja Englannin lisäksi).
 
Suomi ja englanti on 2 eli PARI. Muutama on enemmän. 3 On ihan sopiva määrä.
Mykyisin on vain typerää, kun tuo ruotsi on kieli, jota osa ei oikeasti tarvitse koskaan, mutta jotain muuta kieltä saattaisi tarvita esim useasti vuodessa.
 
Eikös tästä ollut ihan joku oikeuden päätös että muutama on 3-99. Liittyi jotenkin "muutaman" puun kaatamiseen jo myydyltä tontilta.
 
Yksi lysti onko onko muutama 2 vai enemmän.

Edit. Ja yhtä typerää on opiskella ylimääräistä kieltäpakolla jota ehkä joskus tarvitsisi "useasti" vuodessa (eikö Englannilla pärjää nykymaailmassa?).
 
Yksi lysti onko onko muutama 2 vai enemmän.

Edit. Ja yhtä typerää on opiskella ylimääräistä kieltäpakolla jota ehkä joskus tarvitsisi "useasti" vuodessa (eikö Englannilla pärjää nykymaailmassa?).

On olennainen määritellä eri asiat.
2 on pari, muutama on tosiaankin 3 tai enemmän, mutta kuitenkin "pienehkö" määrä. Itsekin haluat kovasti että olisi vain 2 3:n asemasta, eli ei selkeästikään ole yksi lysti!

Läheskään kaikki eivät osaa englantia, eli ei.
Ainankin itse törmään ongelmaan aina vähänväliä. Useiten auttaisi, jos osaisi venäjää.
 
Läheskään kaikki eivät osaa englantia, eli ei.
Ainankin itse törmään ongelmaan aina vähänväliä. Useiten auttaisi, jos osaisi venäjää.
No joo, totta tuo kyllä on että kaikkialla ei tosiaan pärjää Englannilla, mutta hyvin pitkälle kyllä pääsee pelkällä Englannilla.

Ps. Itse olen opiskellut Saksan ruotsi ja Suomen lisäksi (en kyllä kovinkaan hyvin tuota Saksaa taida enää).
 
Eikös tästä ollut ihan joku oikeuden päätös että muutama on 3-99. Liittyi jotenkin "muutaman" puun kaatamiseen jo myydyltä tontilta.
Kyllä. Jotenkin niin se meni, että oli riidattomasti annettu lupa oli kaataa muutamia puita. Puita oli kuitenkin kaadettu kymmeniä, minkä vuoksi toinen osapuoli katsoi toisen ylittäneen sovitun rajat ja täten rikkoneen sopimusta. Oikeus linjasi, että kymmeniä on vielä muutama.

Kolme voi olla sekä pari että muutama.
 
Haiskahtaa urbaanilegendalta.
Taitaa olla. Näin se muisti voi kairata perseeseen pientä ihmistä. Olin edellistä kirjoittaessani varma, että olen lukenut nimenomaan tätä koskevan KKO:n päätöksen ihan muutaman vuoden sisällä. Nyt ei kuitenkaan löydy muuta kuin puhetta urbaanilegendasta. Tämä oli varmaan klassinen valemuisto.
 
Koko kielikokeilu oli kunnon propagandistinen näytös. Viestinnässä annettiin kuva, että kokeiluun osallistuminen vaikuttaisi mahdollisuuteen valmistua korkeakoulusta sekä kielivalikoimaa rajoitettiin keinotekoisesti.

Oikein oksettaa koko touhu.
 
Tarkoituksellahan tuo epäonnistui jos oppilaat vapautettiin ainoastaan peruskoulun pakkoruotsista eikä myöhempien asteiden. Kuka tahansa ymmärtää ettei sellainen toimi jos myöhemmissä kouluasteissa se on yhä pakollista ja joka paikassa vaaditaan virkamiesruotsia.

Halla-aho on samoilla linjoilla.
Halla-aho: Uutta lähestymistapaa kielikokeiluun - Suomen Uutiset

"Toinen syy on se, että kokeilu oli yksinkertaisesti huono ja tarkoituksella vesitetty. ”Kokeiluilla” halutaan yleensä saada jotakin selville. Mitä tällä kielikokeilulla haluttiin saada selville? Sitäkö, miltä tuntuu olla opiskelematta ruotsia? Vai sitä, miten ruotsia opiskelemattomat pärjäävät myöhemmin elämässään? Siinä tapauksessa tuloksia pitäisi odottaa vuosikymmenten ajan."

"
Kielikysymys on varsin helposti ratkaistavissa. Kummankin kotimaisen kielen osaamista edellytettäköön viranhaltijoilta vain oikeasti kaksikielisillä alueilla, ja vain tehtävissä, joissa kielitaitoa oikeasti tarvitaan. Muualla pärjätään mainiosti tulkkipalveluilla. Tämähän on käytännön tilanne jo nyt, koska suurin osa suomalaisista ei vuosien pänttäämisestä huolimatta osaa ruotsia niin hyvin, että kykenisi sillä asiakaspalveluun. Kyse on siis hukkaan heitetystä ajasta ja resursseista.

Lisäksi huono kielipolitiikka tärvelee aivan turhaan kieliryhmien välisiä suhteita. RKP on pitkällisellä propagandakampanjallaan saanut peloteltua suuren osan ruotsinkielisistä uskomaan, että kielipolitiikan kritisoiminen olisi hyökkäys ruotsinkielistä vähemmistöä vastaan, ja että nykytilan muuttaminen uhkaisi ruotsinkielisten perusoikeuksia. Siitä ei tietenkään ole kysymys. Ruotsinkieliset ovat millä tahansa mittarilla parhaiten kohdeltu kielivähemmistö maailmassa. Heillä ei ole mitään hätää, vaikka Suomi siirtyisi kielipolitiikassaan normaalille länsimaiselle tasolle."

Miksei tässä asiassa voida toimia järkevästi?
 
Siis asia viestittää päin honkia, ihan tarkoituksella. Jo nykyisellään jos ei ole opiskellut ruotsia ennen korkea astetta, saa siitä vapautuksen. Tiedän tapauksia joissa vapautus on saatu myös osaamisen puutteen takia.

Kunhan vain vanhempia peloteltiin tarkoituksella tekemään paska päätös.

Lisähuomio on se, että valinnaisia kieliä rajoitettiin pois suosituimmista. Vaihtoehto kieli ei saanut olla jo mahdollinen muuten aloittaa A kielenä.
 
Eikö tämän pakkoruotsin voisi lopettaa turhana nyt kun suomalaiset ollaan muilla kansoilla korvaamassa?
Vai pidetäänkö sitä yllä vain siksi etteivät pääsisi karkuunkaan kansanvaihtoa?
Suomalaiset korvattava muualta tulijoilla
Suomalaiset korvattava muualta tulijoilla
Helsingin yliopiston "kestävän kehityksen" professori Kristina Lindström:
Google kääntäjällä:
Hufvudstadsbladetin mukaan Lindström haluaa, että suomalaiset korvataan muilta ryhmiltä tulevilla ihmisillä. Hän viittaa globalisaatioon perustellakseen halunsa, että suomalaiset hävisivät...

Hyvä ilmastolle, jos suomalaiset katoavat
Siis asia viestittää päin honkia, ihan tarkoituksella. Jo nykyisellään jos ei ole opiskellut ruotsia ennen korkea astetta, saa siitä vapautuksen. Tiedän tapauksia joissa vapautus on saatu myös osaamisen puutteen takia.

Kunhan vain vanhempia peloteltiin tarkoituksella tekemään paska päätös.

Lisähuomio on se, että valinnaisia kieliä rajoitettiin pois suosituimmista. Vaihtoehto kieli ei saanut olla jo mahdollinen muuten aloittaa A kielenä.
Nykyistä tilannetta en tiedä mutta aiemmin ainakin käymässäni yliopistossa vapautus koski vain ulkomaisia, suomalainen joutui pakkoruotsin kursseille vaikkei olisi koskaan sanaakaan sitä kuullut edes. Oli myös pakkoruotsin kertauskursseja jollaisella minäkin kävin, eihän sitä koulussa ollut oppinut. Siellä samalla kertauskurssilla oli yksi joka kävi sitä jo kolmatta kertaa.
 
Ruotsin kielen osaamisvaatimuksista vapauttaminen korkeakouluissa — Suomi
Jos vapautusta ei ole annettu, se on ollut joko kusipäisyyttä tai osaamattomuutta.
Sivun perusteella vapautus on mahdollista antaa, ei ole automaattinen. En tiedä tarkemmin miksi ei annettu, mutta oli tullut Suomeen vasta yliopistoa käymään, ohi pääsykokeitten jollain erillisvalinnalla. Tuli kysyttyä ihan sillä että kuinka pääsi läpi koska pääsykokeet suomeksi ja hänellä ei kovin hyvä ollut suomenkaan kielen taito, yliopistoissahan sillä ei niin väliksikään koska sanakirjoja saavat ulkomaiset käyttää ja vastata englanniksi vaikka kysymys olisi suomeksi jne. Nämä asetukset saattaneet siitä muuttua.
 
Tuollaiset ne on olleet pitkään. Kusipäisyyttä siis.

Itsellä onneksi oli fiksu ruotsin ope ja kaikki osaamattomatkin käytännössä pääsi läpi pelisilmällä järkättyjen kokeiden takia.
 
"Kielikokeilun" vesittäminen saattoi olla loppupelissä vaan hyvä asia, koska ei meillä todellakaan ole aikaa odotella vuosikymmeniä jonkun "kokeilun" "tulosten" selviämistä... Ja siihenhän tässä olisi varmasti vedottu pakkoruotsikeskustelussa koko 2020-luku. "Odotellaan rauhassa kokeilun tuloksia" tms. paskaa...

Nyt kun ne tahallaan tuon kokeilun vesittivät, niin saavat mun puolestani maksaa siitä vielä kallista hintaa ja siirrytään suoraan vaiheeseen B eli pakkoruotsi poistetaan nopeutetulla aikataululla. :)

Pelleilyä oli siis kokeilun vesittäminen, mutta pelleilyä se kokeilu oli ylipäätään. Pelkkää ajanpeluuta, ja nyt kun se vesitettiin, niin nämä tietyt eturyhmät ampuivat vaan itseään jalkaan.
 
Nyt kun ne tahallaan tuon kokeilun vesittivät, niin saavat mun puolestani maksaa siitä vielä kallista hintaa ja siirrytään suoraan vaiheeseen B eli pakkoruotsi poistetaan nopeutetulla aikataululla. :)

Eli millaista vaalitulosta mahdat toivoa? Uskotko, että tämä 'nopeutettu aikataulu' alkaa jo ensi vaalikaudella?
 
Eli millaista vaalitulosta mahdat toivoa? Uskotko, että tämä 'nopeutettu aikataulu' alkaa jo ensi vaalikaudella?
Lähinnä toivo piilee siinä, että esimerkiksi Kokoomuksen nuorisosiipi saa vihdoin tahtonsa läpi ja puolue ulottaa norminpurkitalkoot myös pakkoruotsiin.

Vaalituloksen suhteen toivon tietenkin että Perussuomalaiset ottaa murskavoiton, mutta ei ne yksinään voi pakkoruotsia poistaa, eikä tietysti yksi puolue voi yksinään tehdä mitään muutakaan. Toki suurimmalla puolueella on aika paljon sananvaltaa hallitusneuvotteluissa ja on siellä sananvaltaa toki seuraaviksi suurimmillakin. RKP pääsee aina hallitukseen joojoo-mieheksi, kunhan RKP:n tietyistä kynnyskysymyksistä ei tingitä, ja Perussuomalaiset voisi aivan hyvin ottaa samanlaisen mutta käänteisen linjan pakkoruotsin suhteen...

Ja pakkoruotsihan on aihe, joka ei ole helppo millekään puolueelle RKP:tä lukuunottamatta, koska käytännössä kaikkien muiden puolueiden äänestäjät enimmäkseen vastustaa pakkoruotsia. Jos siis PS nostaa kissan pöydälle hallitusneuvotteluissa ja vaatii pakkoruotsin poistoa, niin ei muut puolueet aihetta voi oikein täysin tyrmätäkään heti kättelyssä vaan joutuu ne ainakin vähän miettimään asioita eri kanteilta...

Ja lopulta aika paljon on kiinni siitäkin, että kuka sattuu milloinkin olemaan minkäkin puolueen puoluejohtaja. Tähän asti puoluejohtajat on olleet miltei 100-prosenttisesti ruotsalaisen rahan omistuksessa, mutta kaipa tähänkin joskus täytyy muutos tulla.
 
Viimeksi muokattu:
Lähinnä toivo piilee siinä, että esimerkiksi Kokoomuksen nuorisosiipi saa vihdoin tahtonsa läpi ja puolue ulottaa norminpurkitalkoot myös pakkoruotsiin.
Ei se ole kokoomuksen tahto. Nuorisosiiven kannanottojen tarkoitus on olla satelliitti, jolla saadaan taivuteltua kokkareiden äänestäjäksi niitä, jotka haluavat pakkoruotsin poistaa, mutta eivät kykene "valitsemaan" kuin kolmen pääpuolueen välillä. Kusetuksen tarkoitus on saada äänestäjä luulemaan, että äänestämällä kokoomusta tähän linjaan taivutaan.
 
Ei se ole kokoomuksen tahto.
Ei olekaan tällä hetkellä Kokoomuksen virallinen tahto, mutta kysymys olikin siitä, että jos siitä tulee Kokoomuksen virallinen tahto lisääntyvän (sisäisen) paineen alla.

Ja vuonna 2010:hän pakkoruotsin poisto oli muutaman tunnin ajan Kokoomuksen virallinen tahto... Asioita voi siis tapahtua kyllä, kun alkaa tapahtumaan.
 
Tätä tarkoitin kun puhuin kusetuksesta. Kokoomus ei aidosti pakkoruotsia vastusta ennen kuin se on sille hyödyllistä.
 
Tätä tarkoitin kun puhuin kusetuksesta. Kokoomus ei aidosti pakkoruotsia vastusta ennen kuin se on sille hyödyllistä.
Kokoomus vastustaa aidosti pakkoruotsia heti kun puoluekokous (toistamiseen) niin linjaa, ja puoluejohtaja sillä kertaa päättää kunnioittaa äänestystulosta.

Joka tapauksessa mun pointti oli, että suurista puolueista Kokoomus on se puolue, joka realistisimmin voi jossain vaiheessa pakkoruotsia alkaa vastustamaan, ja se on aiemminkin ollut ihan sillä hilkulla ja pienestä kiinni.

En tietenkään Kokoomusta äänestäisi pakkoruotsi-asian takia vaan Persuja.
 
Ei ole aivan helppoa moinen, siis ruotsinkielen korvaaminen jollain muulla.

Esimerkiksi omassa asuinkaupungissa kieltenopiskelu tyssäsi seinään kun kaupunki ei palkannut "extra" kielille opettajia (rahapula) ja vaikka esim. ranskan,espanjan ja venäjänkielen ryhmät olisivat täyttyneet nyt mennään pakollisilla koska vitun köyhä kunta.

Että se siitä.
Taitaa olla RKP-isoin ryhmä valtuustossa....? :btooth:
 
No juu ei, demarit,kokkarit ja vasemmisto.

Viime kuntavaaleissa rkp sai yhden paikan joten se siitä....

98,7% suomenkielisiä, kehyskunnissa sitten toista kotimaista enemmän.

Itse kaksikielisenä en ole kadulla törmännyt "hurriin" yli kymmeneen vuoteen.
 
A2, C-, D-kielet ja niin edelleen on vapaaehtoisia paitsi oppilaille, niin ne on vapaaehtoisia myös kunnan näkökulmasta, eli jos ei oo varaa, niin ei oo pakko järjestää...

Sen sijaan jos oletetaan, että B-kieli on joka tapauksessa pakko järjestää oli se sitten ruotsi tai mikä hyvänsä, niin kustannusten kannalta ei välttämättä ole suurta väliä, montako eri kieltä opetetaan, kunhan opetusryhmät on järkevän kokoiset.
 
Oli tästä mitä mieltä tahansa, niin fakta on se, että ruotsin opiskelu tulee pakollisesta muuttumaan vapaaehtoiseksi lähitulevaisuudessa.

Omassa työssäni sairaanhoitajana olen käyttänyt enemmän Lähi-Idän kieliä kuin ruotsia. Ruotsia en nimittäin ole tarvinnut koskaan.
 
A2, C-, D-kielet ja niin edelleen on vapaaehtoisia paitsi oppilaille, niin ne on vapaaehtoisia myös kunnan näkökulmasta, eli jos ei oo varaa, niin ei oo pakko järjestää...

Sen sijaan jos oletetaan, että B-kieli on joka tapauksessa pakko järjestää oli se sitten ruotsi tai mikä hyvänsä, niin kustannusten kannalta ei välttämättä ole suurta väliä, montako eri kieltä opetetaan, kunhan opetusryhmät on järkevän kokoiset.

Suurempi ongelma pienemmillä paikkakunnilla/kouluissa.
 
Oli tästä mitä mieltä tahansa, niin fakta on se, että ruotsin opiskelu tulee pakollisesta muuttumaan vapaaehtoiseksi lähitulevaisuudessa.
Toivossa on hyvä elää, mutta kukapa olisi uskonut 1990-luvullakaan, että vielä vuonna 2019 meillä on ihan sama pakkoruotsi kuin ennenkin, paitsi alkaa vuotta aiemmin...

Tämä on näitä ikuisuuskysymyksiä, joista on puhuttu niin paljon, niin pitkään, mutta silti ei mitään tapahdu ja voi myös olla, että päättäjille on periaatteellisesti vaikeaa myöntää, että he olivat väärässä kaikki nämä vuodet ja kaiken maailman "masinoijat" ja "persut" olivat oikeassa.

Ja onhan se jo suuri vitsi, että vuonna 2019 ihmisten on pakko opiskella jotain vitun RUOTSIA! Ajatelkaapa nyt hetki boksin ulkopuolelta, siis kaikkien suomalaisten on pakollista opiskella RUOTSIA?! Ruotsia?? Mitä niin ihmeellistä siinä ruotsissa on... Eikä olekaan. Mitään.
 
Ei se ole ihmeellistä kun sitä ei tarvitse opetella. Luokalleen ei jätetä jos ei osaa ruotsia kuin enimmillään yhden lauseen.
 
Lukiossa tulee etenemiseste parista hylystä ja korkeakoulussa virkamiesruotsin opettaja saattaa vaatia oikeaa osamistakin.
Lukiossa saa suhteellisen helposti kokeesta 4,5 mikä pyöristetään vitoseen, sitä varten on kokeissa niinsanottu pällitehtävä mistä saa säälistä sen verran että pääsee läpi. Eli kirjoittaa ulkoa opetellun lauseen sinnepäin tai jotain sanoja sinnepäin. Korkeakoulussa ei valmistuminen ole ruotsin kielestä kiinni.
 
Lukiossa saa suhteellisen helposti kokeesta 4,5 mikä pyöristetään vitoseen, sitä varten on kokeissa niinsanottu pällitehtävä mistä saa säälistä sen verran että pääsee läpi.
Jaa, mä kyllä sain yhden nelosen lukiossa ruotsista ja taisi olla toinenkin peräkkäinen hyvin lähellä. Että ei se vitonen mikään itsestäänselvyys ole.

Korkeakoulussa ei valmistuminen ole ruotsin kielestä kiinni.
Ai miten niin ei ole? Onhan se. Läpi on virkamiesruotsi saatava eikä se välttämättä kaikissa laitoksissa tapahdu ihan sormia napsauttamalla.
 
Vain pakkoruotsin takia pitää edes keskustella jostain opettajien käytännöstä antaa armovitosia etenemisesteen välttämiseksi. Kyllä se ruotsi on ongelma. Ei tietenkään ylitsepääsemätön, voihan sitä radikaalina ratkaisuna vaikka opetella. Se ei ratkaise pakkoruotsin ongelmaa, eli siitä on sen suorittamiseen pakotetuille vaivaa, eikä tähän ole mitään järjellistä perustelua.
 
Jaa, mä kyllä sain yhden nelosen lukiossa ruotsista ja taisi olla toinenkin peräkkäinen hyvin lähellä. Että ei se vitonen mikään itsestäänselvyys ole.

Ai miten niin ei ole? Onhan se. Läpi on virkamiesruotsi saatava eikä se välttämättä kaikissa laitoksissa tapahdu ihan sormia napsauttamalla.
Virkamiesruotsin saa siinä vaiheessa läpi kun käy sanomassa opettajalle että valmistuminen on enää tästä kiinni ja pyytää hyväksyttyä. Se tulee. Mikään koulu ei ota valmistumisrahoja menetettäväksi ruotsin kielikokeen takia.
 
Tunnut tietävän aika hyvin miten näissä laitoksissa suhtaudutaan ruotsiin, tai sitten vaan LUULET. Mä olen kyllä kuullut huhuja siitä, että valmistumiset on vähintäänkin viivästyneet ruotsin vuoksi.

Tottakai valmistuminen yleensä ennen pitkää tapahtuu, koska opiskelija varmaan hammasta purren tekee sen mitä tarvitsee tehdä ruotsin eteen, mutta ettäkö pitäisi lähtökohtaisesti oppilaitoksen armeliaisuutta kiittää? Enpä nyt siitä tiedä.
 
Ruotsin opiskelussa sinänsä ole mitään erikoista eikä pahaa, ne joilla on kielipäätä hyödyntävät ruotsin opiskelua vaikkapa saksan opiskelun kanssa, sukulaiskieliä kun ovat.

Suomen ruotsinopiskelu on vain jäänyt jälkeen siitä "nykyruotsista" mitä swedishtanissa puhutaan(sanat, lauseet ja perus arkikieli), eli jos joku nyt sattuisi opiskelemaan suomessa ruotsia ehkä tulevaisuudessa sitä työssä naapurimaassa käytettääkseen niin huonosti käy.

Perushurri swedulassa ei ymmärrä puoliakaan mitä edes "aito" suomenruotsalainen höpöttelee...Systeri asuu stokiksessa (hurri) ja monta kertaa meilläkin naureskellaan että mitähän vittua sä oikein tarkoitat:geek:, siis silloin kun ruotsia käytetään miehensä läsnäollessa tai tuttujensa kanssa kun olen paikalla.

Suomenruotsi vs. hurrisvedu on kuin stadin murre vs. 1800-luvun suomen kirjakieli. noin niinkuin karrikoidusti.
 
Ruotsin opiskelussa sinänsä ole mitään erikoista eikä pahaa
On siinä todellakin erikoista ja pahaa, koska se on ainut pakollinen kieli de-jure, ja suurin osa suomalaisista EI HALUA SITÄ.

Ymmärrätkö, ihmiset EI HALUA opiskella suomenruotsia, riikinruotsia, vanhaa ruotsia, uutta ruotsia, MITÄÄN RUOTSIA! Onko vaikea ymmärtää?

"Mutta onhan meillä pakkomatematiikkakin?" Joopa joo...
 
Viimeksi muokattu:
On siinä todellakin erikoista ja pahaa, koska se on ainut pakollinen kieli de-jure, ja suurin osa suomalaisista EI HALUA SITÄ.

Ymmärrätkö, ihmiset EI HALUA opiskella suomenruotsia, riikinruotsia, vanhaa ruotsia, uutta ruotsia, MITÄÄN RUOTSIA! Onko vaikea ymmärtää?

So much hate?

Sun on vähän vaikea poistaa sitä historiallista taustaa miksi suomessa on ruotsinkielisiä tai miksi suomi on virallisesti kaksikielinen maa, se 700 vuotta kun jätti jälkensä minkä suomi käytännössä vietti ruotsin vallan tahi toimintapiirin alla ...

Yhtälailla se voisi olla venäjä vaikka venäjän aika suomenniemellä ei kestänytkään kuin reilut sata vuotta.

Ymmärrän toki oman näkökantasi mutta näin rannikolla ikäni asuneena en näe ongelmaa, suurin osa suomenhurreista kun on täällä rannan tuntumassa eikä siellä sisämaassa.

Ajattelepa nyt vaikkapa aiemmin mainitsemaani Sveitsiä, maa on virallisesti nelikielinen vaikka esim. pienin vähemmistö eli retoromaanit edustaa vain n. 0.5% väestöstä, italia(6.5%) edustaa samaa suhdetta kuin suomessa ruotsi (n.5%) silti svetisin koululaitos yrittää antaa samalla tavalla sitä välttämätöntä opetusta niinkuin suomessa on ruotsin opiskelu vaikka edelleen, monissa kantoneissa on vain yksi virallinen kieli joista saksa se suurin.

Edelleen, suomessa kunnat voivat olla joko yksi- tai kaksikielisiä.Muutta vapaasti sinne missä ruotsinkieli ei näy jos ahdistaa.
 
Aivan samalla tavalla se hurripaska opiskelee PAKKOSUOMEA.Vaikka jossain närpiössä ikänsä asunut muutaman kerran vuodessa puhuu suomea.
 
Edelleen, suomessa kunnat voivat olla joko yksi- tai kaksikielisiä.Muutta vapaasti sinne missä ruotsinkieli ei näy jos ahdistaa.
Tämä ei mitenkään liity pakkoruotsiin. Se ei mene pois kotikuntaa vaihtamalla. Pakkoruotsin poistamisen vaatimimen ei sekään ole mitään vihapuhetta ruotsinkielisiä kohtaan tai historiallista revisionismia. Se on takavuosikymmenten haitallisen typeryyden kumoamisen vaatimista.

Pakkoruotsin kannattaminen sen sijaan on suomalaisia kohtaan vihamielistä.
 
Aivan samalla tavalla se hurripaska opiskelee PAKKOSUOMEA.Vaikka jossain närpiössä ikänsä asunut muutaman kerran vuodessa puhuu suomea.
Siinä on vaan ihan eri kyykytyksen maku, kun 90% ihmisistä pakko-opiskelee kieltä, jota puhuu suomessa äidinkielenään 5% kuin se, että se 5 prosenttia opiskelee kieltä, jota käyttää kansasta 90%. Paperilla Suomi voi olla kaksikielinen, mutta reilu 90 prosentille kansasta se ei sitä ole. Toisella (ensimmäisellä kotimaisella) pärjää koko lailla koko maassa, toisella siellä Närpiössä.:) Kovasti koitetaan kantaa valoa säkillä sisään, mutta eihän se edelleenkään toimi. Itse kannatan kielten opiskelua, mutta vapaaehtoisesti ja oman maun mukaan.
 
En ottanutkaan kantaa itse opiskeluun, vaan siihen että joillain kiristää vanne liikaa päätä.
Edelleen, itse olen sitä mieltä että koulussa pitäisi A1 ja B1 olla englanti,saksa,espanja, tai ranska ja sitten se vielä sen vapaaehtoisen voisi muuttaa niin että ruotsista opiskeltaisiin kuitenkin jo perukoulussa pakollisena välttävä perusosaamainen eli samaa tasoa kuin nykyinen A2/B2.Eli lyhyesti olen sitä mieltä että enemmän olisi järkeä käyttää se kieltenopiskelu sellaisiin kieliin millä maailmalla pärjää kuitenkaan unohtamatta toisen kotimaisen olemassaoloa...

Niin ne muuallakin kaksikielisissä maissa opettelevat .
 
Onhan tuo ruotsin kielen opetus aikalailla turhaa pakollisena. Se on jännä nähdä, kun historian opiskelijat ei osaa ruotsia juuri yhtään. Luulisi heillä olla älyä jos varsinkin suomen historiaa ruvetaan tutkimaan, ruotsin tuntemus on AIKA tärkeää.
 
Monet vielä unohtavat sen pikkuseikan että vaikkapa suomen ulkomaankaupasta juuri ruotsi on ollut ja tulee olemaan hyvä kauppakumppani eli busineksessä sitä ruotsia jos ei muuten...

Tuontimaiden kärjessä oli vuonna 2016 (viimeisin minkä löysin näin äkkiä haettuna) tavoin Saksa (osuus 15,5 %). Venäjä oli toisena 13,2 %:n osuudella ja Ruotsi kolmantena 11 %:n osuudella.

Siinähän se pertti alavetelistä menettää hakemansa työpaikan kun ei osannut edes huomenta toivottaa ruotsiksi kun haki sitä import-export firman työpaikkaa koulutettuaan itsensä kauppa-alan ammattilaiseksi.Työpaikan vei parempaa väestöä edustava johan bertil .
 
Statistiikka

Viestiketjuista
261 707
Viestejä
4 537 358
Jäsenet
74 866
Uusin jäsen
WARRIOR25

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom