Konflikti alkoi, kun Egypti saartoi Israelin laivaliikenteen
Tiraninsalmen kansainvälisellä vesireitillä, poisti
UNEF-rauhanturvaajat
Siinain niemimaalta ja alkoi siirtää omia joukkojaan niiden tilalle. Tämän johdosta Israel teki ennalta ehkäiseväksi julistamansa iskun, jolla se onnistui tekemään Egyptin ilmavoimat toimintakyvyttömäksi muutamassa tunnissa. Jordania puolestaan hyökkäsi Israelin kaupunkeihin
Länsi-Jerusalemiin ja
Netanyaan. Sodan lopussa Israelin hallintaan jäivät
Gaza, Siinain niemimaa,
Länsiranta ja
Golanin kukkulat[2]. Sodan tulos vaikuttaa merkittävällä tavalla alueen geopolitiikkaan yhä nykyäänkin.
Kuka aloitti kuuden päivän sodan?
Sodan jälkeen
Yhdistyneiden kansakuntien yleiskokouksen hyväksyttäväksi tarjottiin useita erilaisia päätöslauselmaehdotuksia. Muun muassa
Neuvostoliitto vaati
Israelin julistamista hyökkääjäksi ja sen asevoimien vetämistä vallatuilta alueilta ilman ehtoja. Mielipiteet siitä, mikä valtio tai valtiot olivat syyllisiä sodan syttymiseen menivät jyrkästi ristiin. Selvää oli vain se, että ensimmäisen laukauksen ampui Israel. Yhdistyneiden kansakuntien yleiskokouksessa Israelin ulkoministeri
Abba Eban puolustautui toteamalla, että hyökkäys ja sodan aloitus voidaan suorittaa muutenkin kuin ampumalla. Hän vetosi hyökkäyskäsitteen määrittelyyn, jonka Neuvostoliitto itse oli vuonna
1957 Yhdistyneissä kansakunnissa esittänyt. Sen mukaan hyökkääjäksi on tuomittava valtio, joka sulkee toisen valtion rannikon tai satamat. Tämän tulkinnan mukaan sota alkoikin jo
17. toukokuuta, jolloin
Egyptin presidentti
Nasser ilmoitti sulkevansa
Tiraninsalmen kansainvälisen vesireitin Israelin laivoilta. Yleinen käsitys Yhdistyneissä kansakunnissa oli, että Israelia saattoi "murhan sijaan syyttää korkeintaan hätävarjelun liioittelusta". Neuvostoliiton vaatimus Israelin julistamisesta hyökkääjäksi sai puolelleen 36 ääntä, vastaan äänesti 57 maata. Äänestämästä pidättyi 24 valtiota