Melko positiviinen virhevastuucase Apple / Resete. Lahjaksi hankkimastani Apple Watch SE kellosta meni näyttö pimeäksi hieman vajaan kahden ja puolen vuoden jälkeen. Laitteessa ei näytön pieniä hiusnaarmuja lukuunottamatta mitään ulkoisia jälkiä, kello latautui ja käynnistyi, myös kosketus toimi mutta ruutu täysin musta.
Ilmoitin Applelle ja sanoin sieltä soittaneelle aspatyypille, että haluan Applen korjaavan tuon virhevastuun alaisena. Varasivat sieltä ajan Resetelle huoltoon mutta eivät nyt ihan suoranaisesti ottaneet kantaa kuka on maksumies.
Vein kellon Resetelle ja sieltä sanottiin, ettei järjestelmässä kyllä näy mitään siitä, että Apple olisi antanut korjauslupaa laitteeseen. Kerroin, että puhelimessa kyllä nimenomaisesti vaadin, että Apple tuon hoitaa ja niillä puheilla huolto varattiin. Reseten kaverit sanoivat tekevänsä Applelle virhevastuu / kuluttajansuojavaatimuksen. Vähän sain kuitenkin sellaisen fiiliksen, että eivät kovin hyvänä pitäneet vaatimuksen läpimenotodennäköisyyttä. Sanoivat myös, että jos ei mene läpi niin sitten minun pitäisi ottaa uudelleen Appleen suoraan yhteyttä (ja mahdollisesti hankkia mustaa valkoisella KKV:tä varten).
Eli vaikka ottivat kellon kyllä liikkeeseen niin melko varmana pidin itsekin, että KKV:n kautta ollaan menossa. Nyt kuitenkin 4 arkipäivän jälkeen Reseteltä tuli viesti, että huoltoon tuotu laite on nyt noudettavissa.
"Laite on toimitettu Apple tehdashuoltoon, jossa korjaustoimenpiteenä laite on vaihdettu" Hinta 0,00€
Mukavaa kun kerrankin tuote korjattiin virhevastuun nojalla ilman suurempaa vääntöä.

Viimeksi muokattu: