Näyttelijät olivat Alien Covenantin tapaan hyvin kaksiulotteisia, pahvisia. Käytännössä sillä ei ollut tarinan kulkuun mitään vaikutusta elikö vai kuoliko jokin sivunäyttelijä. Covenantissa oli sama ongelma. Esimerkiksi päähenkilön menneisyyden vuodet oli tiivistetty pariin lauseeseen ja sitten hypättiinkin jo melko kiireellä eteenpäin.
Elokuvan juoni tuntui vähän väkisin kirjoitetulta. Millään tapahtumapaikalla ei ollut sen suurempaa merkitystä.
Ääniraita oli aika kehno. Kauhuelokuvissa tunnelmallisuutta voidaan luoda painostavalla musiikilla ja tässä Romuluksessa se loisti poissaolollaan. Jännittävissä kohdissa äänet olivat sekalaista meteliä ja pauketta, ilman persoonallisuuutta. Covenantissakin ääniraita oli mielestäni
selkeästi parempi. Vasta Romuluksen lopputekstien musiikki oli miellyttävä, olisipa se vaan esiintynyt elokuvan varsinaisella ajalla.
Suurimman osan ajasta elokuvan koko pointti, eli se kauhu, oli aika vedellä laimennettua. Xenomorphin pitäisi olla itse avaruuden saatana, mutta suurimman osan ajasta örkit eivät olleet mitenkään erityisen vaarallisia. Kun näin tämän leffan trailerin ekaa kertaa, ajattelin, että tässä lainataan enemmän Alien Isolation pelin kuumottavaa tunnelmaa, jossa ollaan lähes tulkoon avuttomia, kun alien vaanii koko ajan nurkan takana ja tekee pahaa jälkeä. Tämä jäi puuttumaan. Sentään loppua kohden jännitys alkoi kuitenkin edes vähän tiivistyä.
Yhteenvetona Romulus on selvästi tehty uuden sukupolven kauhuelokuvayleisölle ja alkuperäisten leffojen vanhemmille faneille tässä on hyvin vähän mitään kiinnostavaa.
Annan silti arvosanaksi 3/5, koska elokuvan pituus oli ihan sopiva ja paikoitellen visuaalinen puoli oli myös ajatuksella tehty.