Kannabis

Liittynyt
24.11.2016
Viestejä
1 690
Mä luulen, että suomessa asenteita muokkaa paljon sekin, että ainoastaan pakan pohjimmaiset näkyvät katukuvassa/lööpeissä kannabiksen käyttäjinä. Kukaan normaali/tervejärkinen ei tuollaista tee julkisuudessa/tunnusta, kun rangaistukset ja ennakkoluulot ovat niin kovat. Se mikä todellisuus on kannabiksen kautta värittyy siis sen pohjalle pudonneen porukan kautta, jotka eivät enää ole elämässä kiinni. Tuohon lisätään vielä pohjalla olevien moniongelmaisuus ja se hämärtyy mikä kannabiksen osa sitä kokonaisuutta oikein on.
Asenteita on muokannut huumevalistus joka on vuosikymmeniä kertonut kannabiksen olevan porttihuume ja siksi yksin syyllinen huumeongelmiin.
 
finWeazel

Chief Karpfen
Liittynyt
15.12.2019
Viestejä
7 816
Asenteita on muokannut huumevalistus joka on vuosikymmeniä kertonut kannabiksen olevan porttihuume ja siksi yksin syyllinen huumeongelmiin.
Tuo valistus on kyllä hyvin pelotellut ihmiset. Täällä kun laillistettiin niin useampi mun suomalainen tuttu kokeili tärisevin käsin ja pelonsekaisin tuntein kannabista. Sitten totesivat, että tässäkö tää nyt oli, ei pärissyt, ei maailma muuttunut. Palasivat alkoholin kittaamiseen, kun sillä saa kupolin paremmin sekaisin.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 995

Tätä mä oon monesti miettinytkin, että kun suomessa kannabis laillistuu, niin kuinkahan moni sellanen joka ei "ikinä koske höpöheinään" kokeilee kuitenkin ja ymmärtää kuinka väärässä on ollu siitä. :woot: Että miten se mielipide muuttuu.

Ja tästä yleisesti pohdin, että kuinkahan moni perheväkivaltatapaus oltais vältetty sillä, että viinan sijaan oltais polteltu pilveä. Tai miltä ylipäätään suomi näyttäis, jos viinan sijasta polteltais... kuitenkin monet ihmiset sekoilee väkivaltasesti kännissä.
 
Ransteri

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
12.11.2019
Viestejä
737
Mä luulen, että suomessa asenteita muokkaa paljon sekin, että ainoastaan pakan pohjimmaiset näkyvät katukuvassa/lööpeissä kannabiksen käyttäjinä. Kukaan normaali/tervejärkinen ei tuollaista tee julkisuudessa/tunnusta, kun rangaistukset ja ennakkoluulot ovat niin kovat. Se mikä todellisuus on kannabiksen kautta värittyy siis sen pohjalle pudonneen porukan kautta, jotka eivät enää ole elämässä kiinni. Tuohon lisätään vielä pohjalla olevien moniongelmaisuus ja se hämärtyy mikä kannabiksen osa sitä kokonaisuutta oikein on.
Useat tahot vetoavat lukuisten poliisien kokemuksiin/kertomuksiin huumevalistuksessa.
Ei ole vaikea ymmärtää minkälaisia henkilöitä nämä poliisit työssään on tavannut. Ei varmaan ainuttakaan pukumiestä.
Koko kannabis vastaisuus perustuu tuollaiseen näkemykseen siitä miten jokainen kannabiksen käyttäjä on narkkari ja elämästä vieroitunut moniongelmainen tyyppi, joka saa aineensa tekemällä automurtoja jne.

Ei taida olla montaa ruusuista kertomusta olla yhdessäkään mediassa kannabiksen käytöstä. Ei ainuttakaan joka kertoisi vaikka polttavansa ja meditoivansa ja nauttivansa elämästään ilman alkoholia.
 
  • Tykkää
Reactions: eba

zet

Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
2 351
Suomessa laitonta nuuskaa haetaan kilpaa Ruotsin puolelta. Jossain vaiheessa kun joku Suomen naapurimaa laillistaa kannabiksen niin sama ralli alkaa sinnekin. Virossahan on jo kevytkannabiskauppoja
 
ttm

Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 272
Suomessa laitonta nuuskaa haetaan kilpaa Ruotsin puolelta. Jossain vaiheessa kun joku Suomen naapurimaa laillistaa kannabiksen niin sama ralli alkaa sinnekin. Virossahan on jo kevytkannabiskauppoja
Ei nuuska ole laitonta Suomessa.
 
Liittynyt
22.07.2017
Viestejä
671
Pystyykö tämäntyyppisiin suodattimiin Aktiivihiilisuodattimet - Ilmanvaihto vaihtamaan itse uudet aktiivihiilet helposti sitten kun entiset ei toimi enää? Vai onko ne suodattimet tehty mahdollisimman hankalasti uudelleentäytettäviksi, ettei porukka jaksaisi nähdä sitä vaivaa ja ostavat uuden kun vanha ei toimi enää? Onko jotain vinkkejä mikä aktiivihiili on paras valinta?

Saatananmoinen salaisuus tämä asia, suodatinmyyjien sivuilla ei hiiskahdetakaan asiasta ja youtubestakaan en löytänyt yhtään videota aktiivihiilien vaihtamisesta.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
270

Siis mihin suodatin tulisi? Yhden tyypin kaiman koiran eläinlääkärin hoitajalla on liesituulettimeen asennettu aktiivihiilisuodatin. Liesituulettimelle ei ole hormia vaan kierrättää sisäilmaa. Suodattaa ilmeisen tehokkaasti lieden päällä poltettaessa.

Koko laillistamiskeskustelu on koko lailla turhaa. Pimeät markkinat toimivat kuulemma aika hyvin, käytännössä voi valia myynti-ilmoituksien joukosta haluamansa tai tarvitsemansa lajikkeet. Tarvikkeita kuten vapot yms löytyy hyvin kotimaisista kaupoista.

Laillistaminen nostaisi hintoja kun poliitikot tarvitsevat pohjattoman kaivoonsa hynkky. Käytännössä pimeät markkivat säilyisivät siis rinnalla. Myynti ohjattaisiin ehkä Alkoon tai Alkon kaltaiseen monopoliin. Ainoa hyvä puoli olisi todennäköisesti se, että pienimuotoinen kotikasvatus tulisi lailliseksi, mutta Suomessa sekin olisi epävarnaa.

Käytännössä kuka tahansa nollalähtötiedoilla saisi etsittyä netin kauppapaikan, selvitettyä miten kuviot toimii ja sovittua parissa tunnissa ekat kaupat kasvotusten. En tietenkään kehoita moiseen, mutta jos itselläni olisi tarve lääkinnällisen kannabikselle ottaisin selvää eri lajikkeiden sopivuudesta lääkinnällisten ominaisuuksien suhteen ja kansalaistottelemattomuuden suomalla oikeutuksella etsisin helpostusta vaivoihin.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
270
Onko sillä jotain väliä kysymäni asian kannalta? Ajattelin suodattaa kämppääni tulevaa ilmaa ettei tarvitse haistella luuserinaapurini savukyrvän lutkutusta.
Kaipa suodattimen paikalla ob merkitystä; esimerkiksi asuntosi sisääntulorööriin et halunne aktiivihiilisuodatinra, koska se rajoittaa ilmavirtausta liikaa vaikuttaen ilmanlaatuun.

Auttaisko lappu ykköskerroksen ilmoitustalulle (tai johonkin muuhun soveltaan kohtaan), että kannabiksen käyttäjät hoitakoon omat ilmansuodatuksen ettei naapurien ei tarvitse pohti keinoja hajuhaittojen poistamiseksi. Eiköhän säikähdä. :)
 
Liittynyt
22.07.2017
Viestejä
671
Kaipa suodattimen paikalla ob merkitystä; esimerkiksi asuntosi sisääntulorööriin et halunne aktiivihiilisuodatinra, koska se rajoittaa ilmavirtausta liikaa vaikuttaen ilmanlaatuun.
Ei kai se ilmanlaatua huononna jos ilmavirtaus vähän heikkenee?
Auttaisko lappu ykköskerroksen ilmoitustalulle (tai johonkin muuhun soveltaan kohtaan), että kannabiksen käyttäjät hoitakoon omat ilmansuodatuksen ettei naapurien ei tarvitse pohti keinoja hajuhaittojen poistamiseksi. Eiköhän säikähdä. :)
Kumpa olisikin kannabiksesta kyse niin se olisi siedettävämpää. Mutta tavallisen tupakan ja sähkötupakan löyhkää ei jaksaisi joka päivä haistella kämpässään.
 
ttm

Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 272
Pystyykö tämäntyyppisiin suodattimiin Aktiivihiilisuodattimet - Ilmanvaihto vaihtamaan itse uudet aktiivihiilet helposti sitten kun entiset ei toimi enää? Vai onko ne suodattimet tehty mahdollisimman hankalasti uudelleentäytettäviksi, ettei porukka jaksaisi nähdä sitä vaivaa ja ostavat uuden kun vanha ei toimi enää? Onko jotain vinkkejä mikä aktiivihiili on paras valinta?
Urpaanilekenda on kertonu tyypeistä jotka noita hiiliä ois vaihtanu. Itse pari tuollaista nähneenä totesin popniittikiinnitysten purkamisen vaativan työkaluja ja kärsivällisyyttä, joita ei tuolloin riittävästi löytynyt. Aikaa tästä tosin on vierähtänyt jo niin paljon ettei sormet riitä vuosia laskemaan, mutta vahva veikkaus että tuskin on helpompaan suuntaan mennyt.

Edit: mutta tosiaan en tiedä vaikka ikänsä noita niittejä purkaneella voisi olla jokin "eihän se oo ku nips ja naps"-temppu, joten homma voi tietävälle olla huomattavasti helpompikin kuin miltä se itsestä tuntui. Toki sitten vielä irrottamisen ja itse hiilien vaihdon jälkeen olis hyvä saada pellit takaisin kiinni toisiinsa.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
18.07.2019
Viestejä
17
Käytännössä kuka tahansa nollalähtötiedoilla saisi etsittyä netin kauppapaikan, selvitettyä miten kuviot toimii ja sovittua parissa tunnissa ekat kaupat kasvotusten. En tietenkään kehoita moiseen, mutta jos itselläni olisi tarve lääkinnällisen kannabikselle ottaisin selvää eri lajikkeiden sopivuudesta lääkinnällisten ominaisuuksien suhteen ja kansalaistottelemattomuuden suomalla oikeutuksella etsisin helpostusta vaivoihin.
Eikö helposti saatavilla oleva lääkekannabis ole turhan vahvaa? Esim. 2:1 CBD:THC -suhteen lajikkeen ei pitäisi juuri nostaa psykoosin riskiä. Kysyntä on kuitenkin niin pientä, että sellaisen lajikkeen löytämisen voisi olettaa kestävän kauemmin kuin pari tuntia.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
415
Pystyykö tämäntyyppisiin suodattimiin Aktiivihiilisuodattimet - Ilmanvaihto vaihtamaan itse uudet aktiivihiilet helposti sitten kun entiset ei toimi enää? Vai onko ne suodattimet tehty mahdollisimman hankalasti uudelleentäytettäviksi, ettei porukka jaksaisi nähdä sitä vaivaa ja ostavat uuden kun vanha ei toimi enää? Onko jotain vinkkejä mikä aktiivihiili on paras valinta?

Saatananmoinen salaisuus tämä asia, suodatinmyyjien sivuilla ei hiiskahdetakaan asiasta ja youtubestakaan en löytänyt yhtään videota aktiivihiilien vaihtamisesta.
Uskallan väittää, että saa vaihdettua, ainakin useimpiin. Olen yhteen vaihtanutkin.
Noissa on päädyt kiinni joko popniiteillä tai ruuveilla. Ne auki, vanhat hiilet pihalle, uudet tilalle. Sitten olis hyvä saada suodatin tärisemään, jotta hiilet pakkautuu suht tiiviisti. Tiivistyksen jälkeen täyttö piripintaan, kansi kiinni ja taas toimii.

Aktiivihiilirae irto - www.vplux.fi - Kyllä meillä palvellaan ! Tuossa irtorakeita, nuo on ~riisin kokoisia palasia.

Vanhoja hiiliä voi ilmeisesti myös aktivoida uudestaan korkean lämpötilan avulla, mutta siitä ei ole kokemusta.
 
Ransteri

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
12.11.2019
Viestejä
737
Mitä tulee aktiivihiileen, niin miksihän sitä ei käytetä juurikaan? Tässä missä asun, niin 3km säteellä todella monissa rappukäytävissä on melkoinen dunkkis aina toisinaan. Luulis, että siihen kiinnittäisi huomiota, etenkin jos asunnossa on välillä ylipainetta ja ilmaa puhaltaa rappuun.
Yhdessä paikassa haisi ulkonakin, kun parvekkeen kautte tuli hajut ja saman paikan rapussa myös. Ovissa on luukut ja ilmaa oikein puski paineella ulos.
 
Liittynyt
14.09.2017
Viestejä
2 115
Eikö helposti saatavilla oleva lääkekannabis ole turhan vahvaa? Esim. 2:1 CBD:THC -suhteen lajikkeen ei pitäisi juuri nostaa psykoosin riskiä. Kysyntä on kuitenkin niin pientä, että sellaisen lajikkeen löytämisen voisi olettaa kestävän kauemmin kuin pari tuntia.
Jep. Tää oliskin hyvä argumentti dekriminalisoinnin puolesta, koska sitten tietäis, mitä saa. Tosta 2:1 suhteen kannabiksesta tulee kuulemma muutenkin parempi pilvi, mut pimeille markkinoille jalostajat ovat fiksaantuneet siihen THC:hen, koska sitä porukka ostaa, ku eivät paremmasta tiedä.
 
Ransteri

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
12.11.2019
Viestejä
737
Jep. Tää oliskin hyvä argumentti dekriminalisoinnin puolesta, koska sitten tietäis, mitä saa. Tosta 2:1 suhteen kannabiksesta tulee kuulemma muutenkin parempi pilvi, mut pimeille markkinoille jalostajat ovat fiksaantuneet siihen THC:hen, koska sitä porukka ostaa, ku eivät paremmasta tiedä.
Jos kannabista myytäisiin fiksuilla hinoilla, niin sen ei tarvisi edes olla niin starkkia. Nyt porukka haluaa vahvinta mahdollista, tosin muuta ei edes myydä.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 995
Nyt porukka haluaa vahvinta mahdollista, tosin muuta ei edes myydä.
Ja sitten joku joka haluaa kokeilla kannabista joutuu kokeilemaan jollain supervahvalla, kun muuta ei ole tarjolla ja sitten voi saada siitä itselleen ongelman kun pää ja keho ei tiedä mitä tapahtuu. Parhaassa tapauksessa kokeilija menee lääkäriin ja lääkäri toteaa, että onpa kannabis vaarallinen aine, eikä kirjota koskaan mitään lääkekannabisreseptiä. (edit: ja tuskin näin nyt on koskaan käynyt, mutta tuli vaan mieleen skenaario).

Ja ongelmalla voin tarkottaa vaikka jotain vaan, että luulee vaikka kuolevansa, kun on niin vahva päihtymystila ekasta kerrasta esim.

Josta tuli taas mieleen, että joko joku on keksinyt jotain hyötyjä kieltää ja rangaista kannabiksen käytöstä?
 
Ransteri

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
12.11.2019
Viestejä
737

3 jäätävää faktaa miksi kannabiksen pitäisi pysyä laittomana.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
270
Eikö helposti saatavilla oleva lääkekannabis ole turhan vahvaa? Esim. 2:1 CBD:THC -suhteen lajikkeen ei pitäisi juuri nostaa psykoosin riskiä. Kysyntä on kuitenkin niin pientä, että sellaisen lajikkeen löytämisen voisi olettaa kestävän kauemmin kuin pari tuntia.
Lääkinnälliseen tarkoitukseen kannabislajikkeen ei välttämättä tule olla ei-päihdyttävää (THC <1%), lääkekäyttöön voi lajikkeessa olla THC:tä käsittääkseni reilusti. Myös lähes puhtaita CBD-lajikkeita on kuulemma aika ajoin tarjolla. Jos tarve on, niin kuulemma voi jopa hakea CBD-hakutermillä.

Unettomuuteen auttanee vahvasti indicaan kallellaan olevat lajikkeet.

En muista oliko alunperin kyseessä juuri lääkekäyttö, mutta monet yleiset lajikkeet kuten Northern Lights esimerkiksi on myös lääkekäyttöön soveltuva:

Kysyntää tosiaan on, joten tarjontaakin on.

Edit, välitön lisäys: psykoosiriski on kohollaan nimenomaan nuoremmille käyttäjille, yli 40-vuotialle riskiä taida edes olla. Kannnabis ei aiheuta psykoosia, jos psykoosiriskiä käyttäjälle ei ole entuudestaan. Kannabis voi, nuoremmille käyttäjille, laukaista pinnan alla olevan psykoosiriskin. Tämä ei kait kuitenkaan ole merkittävän yleistä.
 
?..

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
06.04.2018
Viestejä
3 125
Jos kannabista myytäisiin fiksuilla hinoilla, niin sen ei tarvisi edes olla niin starkkia. Nyt porukka haluaa vahvinta mahdollista, tosin muuta ei edes myydä.
Miksi sitä vahvaa pitäisi ottaa saman verran kuin ei niin vahvaa?
 
ttm

Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 272
Miksi sitä vahvaa pitäisi ottaa saman verran kuin ei niin vahvaa?
Ei sitä pitäisi ottaa saman verran, mutta helpommin se ihmisillä "lähtee käsistä" mitä vahvempaa on. Vastaavasti kuin jos alkoholia ei myytäisi kaljana ollenkaan, vaan hankittavissa olisi vain pirtua. Ei sitä pirtua tarvitse juoda saman verran kuin kaljaa, mutta kyllä sitä usein huomaa, että illanvietoissa viinaa juovat ovat usein muita tukevammin humalassa.
 
?..

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
06.04.2018
Viestejä
3 125
Ei sitä pitäisi ottaa saman verran, mutta helpommin se ihmisillä "lähtee käsistä" mitä vahvempaa on. Vastaavasti kuin jos alkoholia ei myytäisi kaljana ollenkaan, vaan hankittavissa olisi vain pirtua. Ei sitä pirtua tarvitse juoda saman verran kuin kaljaa, mutta kyllä sitä usein huomaa, että illanvietoissa viinaa juovat ovat usein muita tukevammin humalassa.
Valikoiman laajuus on tottakai aina hyvä juttu mutta jos ei pysty kontrolloimaan omaa juomistaan tai kannabiksen käyttöä, niin ongelma on oman pääkopan sisällä, ei aineessa.
 
En ole ihan varma mikä on pointtisi tässä. En puhunut (ainoastaan) kontrolloimattomasta käytöstä, siksi lainausmerkit käsistä lähtemisen ympärillä.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
270
Ei sitä pitäisi ottaa saman verran, mutta helpommin se ihmisillä "lähtee käsistä" mitä vahvempaa on. Vastaavasti kuin jos alkoholia ei myytäisi kaljana ollenkaan, vaan hankittavissa olisi vain pirtua. Ei sitä pirtua tarvitse juoda saman verran kuin kaljaa, mutta kyllä sitä usein huomaa, että illanvietoissa viinaa juovat ovat usein muita tukevammin humalassa.
Kuten ihmiset eivät nauti esimerkiksi saksalaista rieslingiä 200 litran tynnyristä, ei kannabistakaan kuulemma ole pakko vetää Heikin lailla. Suurin osa on kohtuukäyttäjiä, alkoholin käyttäjistä kaksi eniten kuluttavaa desiiliä juovat 60% kokonaiskulutuksesta.

Toisessa ääripäässä voidaan nähdä makukonössöörit, jotka:
- korkkia avaamatta valuttavat pullosta rieslingiä 8cl nauttiakseen sen mausta ja palaavat sen pariin kahden vuoden kuluttua
- nauttivat kannabista vain muutamia henkosia kerrallaan tarkoitukseen suunnitellulla on demand -vaporisaattorilla (vs session vaporizer, joka sekään ei pakota kuluttamaan täyttä pesää vai miksi niitä käyttäjät kutsuivatkaan)

Toisaalta,kun kannabis on myyttinen ja vahva indica kasvaa laittomilla kasvattajilla nopeimmin ja isommalla sadolla (jalostus, koska laittomuus) niin kuulemma jotkut aloittelivat saattavat vetää överit kuvittelemalla että se yks jointti tai spliffi menee kyllä. Menee kuulemma, mutta aiheuttanee korkeintaan pahaa oloa. Ja sitten oppii, luulisin.

”Ongelmat” ja ongelmat kannabiksen kanssa on lähinnä poliittisia. Joten toivoa on. Muissa maissa. Jotain sekin.Suomalaiset todennäköisesti kannabismatkailevat muutaman vuoden kuluttua Tallinnaan.
 
ttm

Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 272
Kuten ihmiset eivät nauti esimerkiksi saksalaista rieslingiä 200 litran tynnyristä, ei kannabistakaan kuulemma ole pakko vetää Heikin lailla.
Onko tämä ?..:n kommentti "Miksi sitä vahvaa pitäisi ottaa saman verran kuin ei niin vahvaa?" uudelleen muotoiltuna, vai sisältääkö jonkin muunkin pointin? Ei kai kukaan ole väittänytkään, että pakko olisi?

Suurin osa on kohtuukäyttäjiä, alkoholin käyttäjistä kaksi eniten kuluttavaa desiiliä juovat 60% kokonaiskulutuksesta.
Juu, ja sama pätenee muihinkin päihteisiin.

Lainasit viestiäni, mutta jää hämäräksi, oliko jokin näistä kommenteista jollain tavalla kohdistettu johonkin, mitä sanoin, vai ihan vain "tulipa tästä mieleen"-tyyppistä?
 
Liittynyt
05.11.2016
Viestejä
3 828
Ei sitä pitäisi ottaa saman verran, mutta helpommin se ihmisillä "lähtee käsistä" mitä vahvempaa on. Vastaavasti kuin jos alkoholia ei myytäisi kaljana ollenkaan, vaan hankittavissa olisi vain pirtua. Ei sitä pirtua tarvitse juoda saman verran kuin kaljaa, mutta kyllä sitä usein huomaa, että illanvietoissa viinaa juovat ovat usein muita tukevammin humalassa.
Alkoholilla ja kannabiksella on muutama varsin merkittävä ero käsistä lähtemisen kannalta.

Ensinnäkin polttamalla tai höyrystämällä sisäistetty kannabis toimii minuuteissa, joten annostus on helppoa. Alkoholilla kestää puolisen tuntia nousta, joten tulee helpommin juotua liikaa.

Toisekseen, alkoholi aiheuttaa tarpeen juoda lisää. Kannabiksen kanssa ei tule samanlaista kylllähän-sitä-nyt-vielä-yhden-voi-näin-3-promillen-humalassa -tunnetta, vaan kun olot ovat sopivat, ne ovat sopivat.

Kolmanneksi, kannabiksella ei homma ylipäätään varsinaisesti lähde käsistä. Alkoholi lisää merkittävästi riskinottohaluja ja poistaa estoja. Kannabiksesta tulee hihi tai jumi, ei riehumisörvellystä.
 
ttm

Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 272
Alkoholilla ja kannabiksella on muutama varsin merkittävä ero käsistä lähtemisen kannalta.
Joo, kadun nyt sanavalintaani, vaikka lainausmerkeillä luulin viestiväni, että en tarkoita samaa kuin jos olisin kirjoittanut lähtee käsistä ilman lainausmerkkejä. Pointti on varmaan helpompi ymmärtää jos vaihtaa tuon koko lauseen muotoon "helpommin sitä tulee käytettyä enemmän".

Ensinnäkin polttamalla tai höyrystämällä sisäistetty kannabis toimii minuuteissa, joten annostus on helppoa. Alkoholilla kestää puolisen tuntia nousta, joten tulee helpommin juotua liikaa.
Juu, mutta jos vahvuus on sitä, että murunen riittää, niin helposti sitä silti laittaa kaksi tai kolmekin murusta. Se annostelu on harvoin niin eksaktia tiedettä.

Toisekseen, alkoholi aiheuttaa tarpeen juoda lisää. Kannabiksen kanssa ei tule samanlaista kylllähän-sitä-nyt-vielä-yhden-voi-näin-3-promillen-humalassa -tunnetta, vaan kun olot ovat sopivat, ne ovat sopivat.
Kyllä sitä melkoisen monet polttavat mielellään lisää illan aikana. Ja olot voivat "olla sopivat" määrällä x, mutta yhtä lailla määrällä 2x.

Kolmanneksi, kannabiksella ei homma ylipäätään varsinaisesti lähde käsistä. Alkoholi lisää merkittävästi riskinottohaluja ja poistaa estoja. Kannabiksesta tulee hihi tai jumi, ei riehumisörvellystä.
Juu, enkä tarkoittanut lainausmerkeissä käsissä lähtemisellä tilannetta, jossa alkoholin juojallakaan välttämättä lähtisi käsistä lähtisi käsistä.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
270
Onko tämä ?..:n kommentti "Miksi sitä vahvaa pitäisi ottaa saman verran kuin ei niin vahvaa?" uudelleen muotoiltuna, vai sisältääkö jonkin muunkin pointin? Ei kai kukaan ole väittänytkään, että pakko olisi?
Pointti tais olla, ettei sillä kannabiksen vahvuudella ole merkitystä kuin aloittelijoille ja kasvattajille. Normikäyttäjät handlaavat vahvuuden kokemuksella, käyttötavalla ja toleranssilla. Eikä, edelleen kuulemani mukaan, Suomessa tarvitse valita sitä vahvinta lajiketta, voi ottaa kevyempääkin.

Lainasit viestiäni, mutta jää hämäräksi, oliko jokin näistä kommenteista jollain tavalla kohdistettu johonkin, mitä sanoin, vai ihan vain "tulipa tästä mieleen"-tyyppistä?
Joo, koko viestillesi: älä vertaa alkoholia ja kannabista, ne eivät ole vertailukelpoisia.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
270
Juu, mutta jos vahvuus on sitä, että murunen riittää, niin helposti sitä silti laittaa kaksi tai kolmekin murusta. Se annostelu on harvoin niin eksaktia tiedettä.
Kerro lisää? :) Mikä murunen?

Jos tiedät lajikkeen keskimääräisen THC %:n, punnitset paljonko sitä menee vaporisaattorin kapseliin ja käytät kapseleittain pikkuhiljaa eli esimerkiksi on demand -lämmöllä niin alkaa menemään arkijärjellä aika hiton eksaktiksi. Se annostelu on nykyään henkonen halutessasi, ei ristinmuotoinen joibeli Pineapple Expressistä. Ja kun tiedät lajikkeen, sulla on hyvä tatsi mitä seuraavassa hetkessä.

Kyllä sitä melkoisen monet polttavat mielellään lisää illan aikana. Ja olot voivat "olla sopivat" määrällä x, mutta yhtä lailla määrällä 2x.
Kaverisi tykkäävät polttaa enemmän ja enemmän, vaikka olo on sopiva? Tuossa on oltava taustalla jotain muuta, vaikuttaa myös taustatekijöissä olevan riskiä siirtyä väärinkäyttämään esimerkiksi reseptilääkkeitä. :-/
 
ttm

Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 272
Eikä, edelleen kuulemani mukaan, Suomessa tarvitse valita sitä vahvinta lajiketta, voi ottaa kevyempääkin.
Niin, jos sattuu tuntemaan kasvattajan. Tai sitten maksaa siitä kevyemmästäkin sen 20e/g.

Joo, koko viestillesi: älä vertaa alkoholia ja kannabista, ne eivät ole vertailukelpoisia.
Tämä on jo typeryydessään naurettavaa.

Kerro lisää? :) Mikä murunen?
Vahvaa kukkaa.

Jos tiedät lajikkeen keskimääräisen THC %:n
Polttamansa kukan THC-pitoisuutta nyt ei tiedä kukaan.

punnitset paljonko sitä menee vaporisaattorin kapseliin ja käytät kapseleittain pikkuhiljaa eli esimerkiksi on demand -lämmöllä niin alkaa menemään arkijärjellä aika hiton eksaktiksi.
Kukaan ei käytä kannabista näin. Kannabista käytetään niin, että otetaan nokare, murskataan se, ja sotketaan jointtiin tai työnnetään vaporisaattoriin.

Kaverisi tykkäävät polttaa enemmän ja enemmän, vaikka olo on sopiva?
Jestas nyt sentään.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
270
Niin, jos sattuu tuntemaan kasvattajan. Tai sitten maksaa siitä kevyemmästäkin sen 20e/g.
Onks tää jankkaaminen ja tolppien siirtely siistiä vai trollaatko näillä onelinereilla, ennakkoluuloilla ja oletuksilla mitä tämäkin koko viesti on täynnä?

Vai meneekö tässä asiat ristiin ja sä oletkin laillistamisen kannattaja? Ei Alkossakaan viinit maksa prosenttien perusteella. Markkinat nyt on mitä on. Voit olla oikeasssa, että laillistettu kukka hinnoiteltaisiin pelkästään vahvuuden mukaan. En tiedä, voisi kuvitella muitakin tekijöitä.

Tämä on jo typeryydessään naurettavaa.
Täydellinen jauhotus, onnittelen! :D

Polttamansa kukan THC-pitoisuutta nyt ei tiedä kukaan.
Totta! Laillistettuna voisi olla testattua kannabista tarjolla, terpeeniprofiilit and what not.

Kukaan ei käytä kannabista tietämällä eksaktia THC-pitoisuutta tai -kokonaismäärää.

Voi yllättää, mutta tää ei ole ongelma.

Kukaan ei käytä kannabista näin. Kannabista käytetään niin, että otetaan nokare, murskataan se, ja sotketaan jointtiin tai työnnetään vaporisaattoriin.
Jestas nyt sentään.

Sopiva määrä käsittelyyn, jos tulee liikaa niin grindattu kannabis takaisin nuppujen joukkoon. Jos lajike/erä on osoittaunut vahvaksi voi laittaa vähemmän jointtiin tai jatkaa sitä röökillä spliffiksi. Vaihtoehtoisesti blandisyrttejä, joita voi polttaa. Ja usko nyt, että sitä vaporisaattoria ei tartte imeä kerralla. :D On demandit on tarkoitettu muutamille henkosille, sessiovapot on tarkoitettu koko kopan vetämiseen kerralla; mutta voi siitäkin ottaa vain muutaman henkosen ja antaa jäähtyä. Tällöin hyötysuhde jää jonkin verran huonommaksi.

Toisaalta, tuo kommenttisi on osoittaa, että et tiedä aiheesta paljon ja sotket ennakkoluuloja lisäksi väittämiisi.

Jestas nyt sentään.
Tuossa on oltava taustalla jotain muuta, vaikuttaa myös taustatekijöissä olevan riskiä siirtyä väärinkäyttämään esimerkiksi reseptilääkkeitä. :-/

Tätä keskustelua lienee turha jatkaa, toivottavasti siellä näytönhaluiset jonnet lopettaa sen ylihiisaamisen ja hömöiöyn sijaan ne kaikki ottais selvää asioista.
 
ttm

Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 272
Vai meneekö tässä asiat ristiin ja sä oletkin laillistamisen kannattaja?
Mitenniin olenkin? Missä kohti olen sanonut jotain minkä voi edes hyvällä tahdolla tulkita laittomuuden kannattamiseksi?

Ei Alkossakaan viinit maksa prosenttien perusteella.
Mitä tapahtui viisaudellesi "älä vertaa alkoholia ja kannabista, ne eivät ole vertailukelpoisia."?

En ole varma, saako alkoholia ja kannabista nyt verrata, mutta silläkin varauksella, että tulee kiukuttelua, kaljaa saa halvemmalla litrahinnalla kuin viiniä. Viiniä saa halvemmalla litrahinnalla kuin viinaa.

Voit olla oikeasssa, että laillistettu kukka hinnoiteltaisiin pelkästään vahvuuden mukaan.
En ole missään vaiheessa tällaista esittänyt.

Toisaalta, tuo kommenttisi on osoittaa, että et tiedä aiheesta paljon ja sotket ennakkoluuloja lisäksi väittämiisi.
Ok.

Tätä keskustelua lienee turha jatkaa
Siltä näyttää.
 
finWeazel

Chief Karpfen
Liittynyt
15.12.2019
Viestejä
7 816
Alla linkattuna klassinen pahin mahdollinen keissi miten tunaroida kannabiksen kanssa. New York Timesin toimittaja, joka ei koskaan ollut käyttänyt kannabista veti 10x enemmän syötäviä kerralla kuin on suositus, koska ei heti pärissyt otti vielä päälle viiniä ja oli yksin hotellihuoneessa. Luuli kuolleensa ja makasi liikuntakyvyttömänä sängyssänsä. Selvisi seuraavaksi päiväksi normiolotiloihin. Ilman muita aineita kannabiksen pahin seuraamus lienee lähinnä henkiset vammat, jos ei osaa käsitellä asioita mitä kannabis saattaa nostaa mieleen tai sitten vain nukahtaa ja herää seuraavana päivänä. Alkoholin kanssa voi saada myrkytystilan ja kuolla.

Täällä kaliforniassa kaikki laillisesti myytävä kannabis on mennyt testeistä läpi. Purkin kyljessä on thc/cbd pitoisuus ja kalliimmissa purnukoissa myös terpeeniprofiilit. Myös niitä miedompia ja cbd pitoisia lajikkeita on nykyään tarjolla.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
7 004
Nuo syötävät tuotteet on just siitä petollisia, kun niissä kestää ennen kuin alkaa vaikuttamaan. Sitten vielä kun ihmiset mielellään voi ottaa syötävän ekalla kerralla, jos ne ei vaikka polta tupakkia.

Mulla on yks kokemus leivonnaisista aikanaan. Kaveri sanoi että tunnissa alkaa vaikuttaa. Kahteen tuntiin ei mitään, niin lähdettiin sitten porukalla syömään, kun ajateltiin että "näissä oli kai jotain vikaa". Jumalauta sitten jossain vaiheessa siinä ruokaillessa alkoi tapahtumaan. Samaan aikaan sellanen hupaisa olo ja sitten toisaalta pieni paniikki päällä.

Ei tuossa mitään övereitä päässyt tapahtumaan, mutta en vaan itse halua olla oikein pilvessä missään julkisella paikalla.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
11 946
Viiniä saa halvemmalla litrahinnalla kuin viinaa.
Suomi on vaan poikkeus. Maissa missä alkoholiverotus on normaalia (esim. Saksa, sveitsi, ranska, espanja, italia jne.) hyvä viini maksaa helposti moninkertaista litrahintaa.

On aivan normaalia, että viinipullo maksaa 20€ (eikäs silloin vielä edes ole etsitty kallista viiniä, vaan ostettu halvinta mahdollisra amaronea tai brunelloa) ja 0.5 viinan saa 5-7€:llä.

Paremmat käsityöoluet ovat keski-euroopassa myös poikkeuksetta kalliimpia kuin halvin viina mitä lidlistä löytää.
 
Kyllä ainakin Ranskassa on ihan marketeissa niitä meidän kyykkyviinejä vastaavia jollain 2-3€ pullo. En tiedä kyllä miksi niitä joisi, kun muutamalla lisäeurolla saa huomattavasti parempaakin. Käsityöläisolut olikin sitten aika samoissa hinnoissa.
Sanoisin silti että ainakin Ranskassa 20€ pullo on jo jotain vuosikertaa ainakin punkun kanssa.
E: vuosikerralla tarkoitan siis jotain vuosikymmenen sisään :)
 
Joo, hintahaitarit menevät tietenkin valtavasti päällekkäin, ja niin varmasti menisi myös kannabiksen kohdalla. Tuo väkevämpi osasto oli ehkä muutenkin huono, en tiedä jos "viinan" sijasta olisi sanonut vaikka "konjakki" tai "viski". Mutta pointtina kuitenkin, että alkoholin kohdalla hinta ei ole 100e/litra riippumatta ostaako olutta vai väkeviä.

Mutta muistetaan astronautin pointti vertailukelvottomuudesta, eli vertaillessa täytyy ottaa huomioon, että eri tyyppisistä asioista on puhe, eikä nämä yksi yhteen oikein mene.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
11 946
Kyllä ainakin Ranskassa on ihan marketeissa niitä meidän kyykkyviinejä vastaavia jollain 2-3€ pullo. En tiedä kyllä miksi niitä joisi, kun muutamalla lisäeurolla saa huomattavasti parempaakin. Käsityöläisolut olikin sitten aika samoissa hinnoissa.
Sanoisin silti että ainakin Ranskassa 20€ pullo on jo jotain vuosikertaa ainakin punkun kanssa.
E: vuosikerralla tarkoitan siis jotain vuosikymmenen sisään :)
Halvemman olemassaolo ei poista niitä kalliimpia.

Ja kalliimpien olemassaolo kertoo siitä, että on asiakkaita joille hinta ei ole tärkein valintaperuste. Minusta olisikin hyvin poikkeuksellista jos kannabismarkkinoilla ei kävisi samoin, koska kaikissa muissa tuoteryhmissä on eri hinta- ja laatukategorioita.
 
atomi

tieteen hypoteesi
Liittynyt
11.07.2017
Viestejä
1 877
saisvat pikkuhiljaa, ruveta esim lääkkeeksi määräämään helpommin. itelläki toi harvinainen hermosairaus johon sitä määrättäis vasta kun on fentanyyli kuuri päällä. luulis et ois järkevämpi hiukka toisinpäin
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 044
Ihme vänkäämistä katukaupassa myytävän kannabiksen vahvuudesta. Ihan maalaisjärjellä voidaan päätellä, että hintaan 20€/g jengi haluaa mahdollisimman paljon katetta rahoilleen. Tästä syystä katukaupassa nähdään lajikkeita, jotka ovat lähtökohtaisesti melko tujuja ja joista saa nopeasti ison sadon. Jos taas vieraillaan vaikkapa Amsterdamin kahviloissa, niin huomataan heti, että THC-pitoisuus ei korreloikaan hinnan kanssa. Jos vain mitenkään mahdollista, niin välttäisin viimeiseen asti kadulta ostamista. Siinä tulee helposti tuettua järjestäytynyttä rikollisuutta ja monesti myyjän rentulla ei ole itselläänkään mitään hajua mitä on myymässä. Mikäli asiat eivät ole kymmenessä vuodessa muuttuneet, niin todennäköisesti lajiketta kysyessä tulee vastaus; "emmää tiedä, mut hyvin jytisee".

Mulla on yks kokemus leivonnaisista aikanaan. Kaveri sanoi että tunnissa alkaa vaikuttaa. Kahteen tuntiin ei mitään, niin lähdettiin sitten porukalla syömään, kun ajateltiin että "näissä oli kai jotain vikaa". Jumalauta sitten jossain vaiheessa siinä ruokaillessa alkoi tapahtumaan. Samaan aikaan sellanen hupaisa olo ja sitten toisaalta pieni paniikki päällä.
Tämäpä tämä. Leivonnaiset nousee viiveellä ja vaikutus kestää pidempään. Turvallisessa ympäristössä aloittelijallakaan ei ole mitään hätää, varsinkin jos on kaveri rauhottelemassa, mutta ihmisten ilmoilla ns. aallonharja voi yllättää negatiivisesti. Voisin arvailla paniikin tulleen lähinnä ajatuksesta, että joku ulkopuolinen varmasti huomaa sinun olevan pilvessä. Tiedät tehneesi laittomuuksia ja pieni pisto takaraivossa yhdistettynä voimakkaaseen pilveen ei ole se mukavin olotila. Sitä ehtii lyhyessä ajassa käydä alitajuisesti läpi kaikki worst case scenaariot :cigar2:
 
Liittynyt
10.07.2017
Viestejä
2 162
Kerran olin tilanteessa jossa kyseltiin alkoholin käytöstä yms. piti täyttää sellainen lomake. Sairaanhoitaja sitä sitten tarkisteli ja kaikki näytti hyvältä, kunnes pysähtyi kohtaan "Oletko koskaan käyttänyt HUUMEITA?", johon olin vastannut kyllä.

Sanoin sitten, että vuosia sitten Damissa käydessä tuli vedettyä hatsit, kun laillistakin oli. Ihan mielenkiinnosta, eikä ole sen jälkeen tullut käytettyä näitä "huumeita".
Oli todella huolestunut ilme ja kovin kyseli, että ethän jäänyt koukkuun ja oletko nyt varmasti kuivilla. Minä pyörittelin silmiä.

Eipä ole tarvinnut rehellisesti noihin sen jälkeen vastailla...
 
Ransteri

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
12.11.2019
Viestejä
737
^Huumeet nähdään turhaan mörköinä, lähinnä tietämättömyyden takia. Toki suuri potentiaalinen väärinkäytön mahdollisuus niissä on, mutta missäpä ei olisi, karkissako?
 
Liittynyt
25.10.2016
Viestejä
534
Kerran olin tilanteessa jossa kyseltiin alkoholin käytöstä yms. piti täyttää sellainen lomake. Sairaanhoitaja sitä sitten tarkisteli ja kaikki näytti hyvältä, kunnes pysähtyi kohtaan "Oletko koskaan käyttänyt HUUMEITA?", johon olin vastannut kyllä.

Sanoin sitten, että vuosia sitten Damissa käydessä tuli vedettyä hatsit, kun laillistakin oli. Ihan mielenkiinnosta, eikä ole sen jälkeen tullut käytettyä näitä "huumeita".
Oli todella huolestunut ilme ja kovin kyseli, että ethän jäänyt koukkuun ja oletko nyt varmasti kuivilla. Minä pyörittelin silmiä.

Eipä ole tarvinnut rehellisesti noihin sen jälkeen vastailla...
Ei noihin todellakaan kannata vastailla totuudenmukaisesti. Pahimmassa tapauksessa sinullakin on nyt merkintä jossain rekisterissä huumeiden käytöstä, joka saattaa joskus tulla vastaan esim. kipulääkkeitä määrätessä. Esimerkiksi leikkauksen jälkeen saatat saada kotiin vain buranaa hieman vahvempien kipulääkkeiden sijaan.
 
Liittynyt
29.03.2017
Viestejä
940
Kannabis on kaikista "huumeista" kaikista vähiten huume (ei ollenkaan jos minulta kysytään), joten eihän se kieltäminen mitään valehtelemista edes olisi.
 
Ransteri

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
12.11.2019
Viestejä
737
Kannabis on kaikista "huumeista" kaikista vähiten huume (ei ollenkaan jos minulta kysytään), joten eihän se kieltäminen mitään valehtelemista edes olisi.
Eikös joku ekstaasi ole paljon "vähempi" huume kuin kannabis. Kannabis vaikuttaa aika voimakkaasti määrästä ja tolesta jne. riippuen, kun taas ekstaasi ei aiheuta kuin lähinnä euforiaa.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 534
Viestejä
4 165 740
Jäsenet
70 422
Uusin jäsen
Minibee

Hinta.fi

Ylös Bottom