Kaapelimodeemin hankinta

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Jebex
  • Aloitettu Aloitettu
Joo, nyt on pahasti pielessä arvot, eli jostain taitaa tulla vaimennusta liikaa. Onko sulla miten kaapelimodeemi yhdistetty antennirasiaan? Jos mahdollista, niin koita eri johdoilla ja eri antennirasiassa ja katso arvot uudestaan.
Downstreamille ihanteellinen arvo on lähellä 0, mutta -7 - +7 taitaa olla vielä hyvän rajoissa. Upstreamin power level olisi hyvä olla luokkaa 40-45, mutta toimii vielä alle 50.
Asentaja kävi tosiaan vaihtamassa rasian, kuten edellä kerroin. Toisessa rasiassa arvot olivat samat.

Kiitos kuitenkin ohjeista, vaikka ei niistä mitään apua ollut. Eilen modeemi pysyi hädin tuskin ylhäällä, ainoan ylhäällä olevan kanavan ylävirta oli 56,5 ja lokiin kirjautui virheitä. Illalla jouduin käyttämään virrat pois kaksi kertaa saadakseni sen verkkoon.

Sammutin modeemin yöksi. Tänään aamulla arvot ovat OK. Alavirta on jopa poikkeuksellisen hyvä ja korkea tässä ympäristössä, vaikka dr ei olekaan ihanteellisella alueella +8dB - -8dB. Useimmat modeemit sallivat kuitenkin toiminnan alueella -15dB - +15dB.

2024-08-20_0600.png

Ylävirta on nyt noin 42 eli ihanteellinen. Miksi modeemi tuotti kolmatta vuorokautta ylikorkeita ylävirta-arvoja ja pudotti kanavia. 57dBmV näyttäisi olevan se raja-arvo, jolloin alkaa lokiin kirjautua paljon virheitä ja modeemi saattaa kaatua.

Onko uusi DNA:n modeemi viallinen? Onko naapurissa häiriölähde? Vai mikä mättää? :swtf:

Käyttämieni vertailuarvojen lähde.
 
Viimeksi muokattu:

En usko, että modeemi on viallinen mutta on sekin mahdollista. Niin monta tekijää, että paha sanoa mistä johtuu.
 
Saksasta ostetut (amazon.de) kaapelimodeemit, kuten FRITZ!Box 6690, toimivat varmaan ongelmitta myös täällä Suomessa?
 
Olisiko näistä jompikumpi pätevä WiFi-adapteri pöytäkoneeseen? Matkaa Wifi-reitittimelle tulee hieman alta 10 metriä samassa kerroksessa. Sattuisi vaan olemaan saatavilla lähigigantistani.

Ehkä tämä ketju sopisi paremmin. Kun kysymyksesi ei liity kaapelimodeemeihin.
 
Tästä tuli muuton yhteydessä relevantti. Mikä on Elisalle vähiten hirveä kaapelimodeemiratkaisu, laitanko FritzBoxia alle vai otanko operaattorin kytkypaskeen sillattuna nykyisen reitittimen perään? Äkkiseltään katsottuna muita vaihtoehtoja ei taida oikein olla.
 
Ihan hyvin se sillattuna asiansa ajaa.
 
Tästä tuli muuton yhteydessä relevantti. Mikä on Elisalle vähiten hirveä kaapelimodeemiratkaisu, laitanko FritzBoxia alle vai otanko operaattorin kytkypaskeen sillattuna nykyisen reitittimen perään? Äkkiseltään katsottuna muita vaihtoehtoja ei taida oikein olla.

Itse olen ollut useamman vuoden tyytyväinen omaan FritzBoxiini, juurikin Elisan verkko kyseessä. Toimi moitteetta myös xxxxl (vai mikä lie se maksiminopeusliittymä heillä olikaan) liittymässä kun sain kuukauden ilmaisen testijakson.
 
En usko, että modeemi on viallinen mutta on sekin mahdollista. Niin monta tekijää, että paha sanoa mistä johtuu.
Kyllästyin taas netin pätkimiseen ja soitin vikapalveluun. Osasin tällä kertaa kuvailla ongelman täsmällisesti eli upstream vaihteli ja pätki nettiä erityisesti iltapäivisin ja viikonloppuisin. Asentaja kävi ja kertoi vaihtaneensa talokeskukseen uuden komponentin viallisen tilalle. Vika ei siis ollut vanhassa tai uudessa modeemissa, rasioissa tai kaapeleissa. Vaihdon jälkeen alavirta nousi optimitasoille ja ylävirta vakiintui, vaikkakin sen arvot voisivat ehkä olla hieman korkeammat.
 
Hyvä et selvis. Itsellä on edelleen ilmeisesti hieman kohinaa, mutta tuo modeemi sietää sitä sen verran, että ei aiheuta katkoksia. Laitoin 2vk sitten isännöitsijälle viestiä, että pitäiskö asialle tehdä jotain ja ei mitään vastausta. Jos alkaa pätkimään, niin lähtee vihaista puhelua.
 
Onko muilla miten kokemusta tuosta Technicolorin CGA2121 modeemista? Siltaavana tosiaan toimii täydellisesti joitakin päiviä, kunnes pudottaa reitittimeltä yhteyden. Reititin ei osaa enää tuon jälkeen nousta ylös, vaan pitää joko resettaa tai käyttöliittymästä käydä uusimassa tuo IP-osoite. Kokeiltu kahta eri reititintä (kummatkin TP-Linkin), että samaa se kyllä tekee. Ei oikein ole luotettava jos tuohon serverin laittaa taakse, kun pitäisi olla varma toimivuudesta. Tuo Techni kyllä pysyy ei siltaavana pystyssä, mutta siinä taas on muita ongelmia ja epävakautta. Kaatuu jos liian nopeesti selailee vaikka käyttöliittymää ":D" Tietty pitää muistaa et kyseessä on Telia ja 60 vuotta vanha talo, että ei täydellisyyttä voi odottaa.
 
Technicolor CGA2121:sta:
Piti viime syksynä ostaa vanhan Ciscon tilalle uusi kaapelimodeemi ja päädyin Technicoloriin, jota oli tarkoitus käyttää vain välissä siltaavana. Kuitenkin kokeilin, kuinka Technicolor toimii ainoana verkkolaitteena. Yllätyksekseni laite toimi ongelmitta ja kuuluvuus oli hyvä. Signaali kantoi joka nurkkaan ainakin yhtä hyvin kuin "merkkireitittimellä". Niinpä laite oli päällä monta kuukautta hoitaen hommansa ongelmitta. Sittemmin hankin reitittimen yms. hoitamaan nettiä, kun tykkään säätää..
Ongelmat saattavat olla muualla ja turhaan moititaan yhtä laitetta?
 
Onko muilla miten kokemusta tuosta Technicolorin CGA2121 modeemista? Siltaavana tosiaan toimii täydellisesti joitakin päiviä, kunnes pudottaa reitittimeltä yhteyden. Reititin ei osaa enää tuon jälkeen nousta ylös, vaan pitää joko resettaa tai käyttöliittymästä käydä uusimassa tuo IP-osoite. Kokeiltu kahta eri reititintä (kummatkin TP-Linkin), että samaa se kyllä tekee. Ei oikein ole luotettava jos tuohon serverin laittaa taakse, kun pitäisi olla varma toimivuudesta. Tuo Techni kyllä pysyy ei siltaavana pystyssä, mutta siinä taas on muita ongelmia ja epävakautta. Kaatuu jos liian nopeesti selailee vaikka käyttöliittymää ":D" Tietty pitää muistaa et kyseessä on Telia ja 60 vuotta vanha talo, että ei täydellisyyttä voi odottaa.
Itsellä on esiintynyt ihan samaa ongelmaa siltaavana niin kauan kun kyseinen modeemi on ollut käytössä. Ja esiintyy siis jokaisella 3:sta laitteeseen kytketystä reitittimestä joista kaikki erilaisia. Eli ainakin omalla kohdalla ainoa yhdistävä tekijä on tuo technicolor/telian verkko. Joskus tuota jaksoin paketti tasolla koittaa kytätä mikä siellä mättää mutta en äkkiseltään keksinyt ratkaisua joten kiertotienä on ollut tärkeissä reitittimissä scripti joka pingaa googlea tietyin välein ja pingin epäonnistuessa uusii IP osoitepyynnön.
 
Onko muilla miten kokemusta tuosta Technicolorin CGA2121 modeemista? Siltaavana tosiaan toimii täydellisesti joitakin päiviä, kunnes pudottaa reitittimeltä yhteyden. Reititin ei osaa enää tuon jälkeen nousta ylös, vaan pitää joko resettaa tai käyttöliittymästä käydä uusimassa tuo IP-osoite. Kokeiltu kahta eri reititintä (kummatkin TP-Linkin), että samaa se kyllä tekee. Ei oikein ole luotettava jos tuohon serverin laittaa taakse, kun pitäisi olla varma toimivuudesta. Tuo Techni kyllä pysyy ei siltaavana pystyssä, mutta siinä taas on muita ongelmia ja epävakautta. Kaatuu jos liian nopeesti selailee vaikka käyttöliittymää ":D" Tietty pitää muistaa et kyseessä on Telia ja 60 vuotta vanha talo, että ei täydellisyyttä voi odottaa.
Vanhemmilla kyseinen värkki siltaavana ja perässä oma reititin. Alkoi kesällä pätkimään yhteyttä muutaman kerran viikossa. Vaihdoin reitittimen toiseen lan-porttiin ja on sen jälkeen toiminut moitteetta. Ihme vehje.
 
Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
254 248
Viestejä
4 418 605
Jäsenet
73 334
Uusin jäsen
elsaha

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom